Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Kirja oli juoneltaan ihan hyvä, vaikkei mukana ollutkaan sen suurempia juonenkäänteitä. Teksti ja juoni yleensäkin kulki aika tasaisesti eteenpäin, mutta silti löysin kirjasta jotain taikaa joka saa lukemaan kirjaa eteenpäin.

Epätasainen jännistyskertomus, joka aika ajoin pääsi jännityksessä piinaavuuteen asti ja kirjaa oli vaikea laskea käsistään. Tarina veti hyvin mukaan, mutta hahmot tekivät siitä hankalaa luettavaa. Pääpahis oli tavallaan aika tympeä. Sinänsä hyvä veto tehdä hahmosta sellainen, joka on vaan sadisti tappaja ilman syytä, jolloin pystyy helpommin ja enemmän keskittymään tapahtumiin ja jännitykseen. Mutta sitten taas toisaalta, sen takia koko tapahtumaketju tuntuu turhalta. Arvostan tehtyä tarinaa ja juonta, mutten sitä miten kirjan tapahtumiin päästiin. Päähahmo Chyna oli todella vahva naishahmo, mutta hänellä oli sitten puolestaan hiukan liian nyyhkytarinatausta. Ja kuinka ollakaan, selvityjähahmo joutuu keskelle tarinaa, jossa joutuu selviytymään. Pisteet siitä, että ei tullut sitä hetkeä, että päähahmo panikoi, miettii ja pohtii lähes kauhun vallassa mitä tehdä yms. Kun Chynalle on selvää mitä hän haluaa, hän yrittää toteuttaa suunnitelman. Tarinassa puokkoiltiin hiukan liikaa sinne sun tänne ja aika epäuskottavastiin kaiken lisäksi, joka söi fiilistä. Kauhua oli ryöpsähdyksinä ja loppua kohden siihen alkoi turtua, melkein jopa kyllästyä. Ehkä hiukan liian pitkä tarina pitääkseen tunnelman  yllä koko ajan, vaikka muutama suvantovaihekin löytyi jännityksen elävöittämiseen. Ei mitenkään erikoinen kirja, mutta ihan luettava.

Jälleen kerran omalaatuinen seikkailukertomus Barcelonasta. Sama maaginen tunnelma kuin muissakin kirjalijan kirjoissa; tarina soljui eteenpäin vaivattomasti, mutta samalla enteillen murhetta. Barcelona piirtyi silmien eteen jännittävänä katujen sokkelona, jossa voi tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja kuulla heidän kohtaloistaan. Jälleen kerran päähahmo on sivustakatsoja, joka tulee sotkeutuneeksi vahingossa asioihin, joihin hänen ei kuuluisi sotkeentua ja samalla vahingossa selvittää yhden jos toisenkin mysteerin. Tragedialta ei voi välttyä, tässä tarinansa kärsivät kaikki. Juuri se tekee kirjalle sen oman kauniin, joskin hiukan unenomainen tunnelman. Tämä kirja ei yllä Tuulen varjon tasolle, mutta onnistunut kertomus silti. Ehkä hiukan liikaa päälleliimattua intertekstuaaliuutta, mutta muuten onnistunut.

Synkästä alusta huolimatta melko hassutteleva tarina. Synkkyytteen ei missään vaiheessa vajottu liiaksi vaan tarina jaksoi pysyä keveänä. Kirjassa oli hyvä rytmitys, vaikka aluksi juonen selvä jaksollisuus häiritsikin. Lopussa kuitenkin kaikki luvut koottiin nätisti yhteen, jolloin jokainen aikaisempi tapahtuma sai laajemman merkityksen. Tämähän oli eräänlainen kasvukertomus, melko eriskummallinen tosin. Pidin ideasta valtavasti, mutta muuten juoni ei oikein napannut. Varsinkin hahmot jäivät minulle todella etäisiksi. Näistä huolimatta ihan hyvä kokonaisuus, muttei kuitenkaan minun mielestäni parasta Gaimania.

Olihan tämä jouluklassikko pakko lukea näin jouluaikana. Kirjan tarina on minulle hyvinkin tuttu erilaisten TV- ja elokuvasovitusten myötä, mutta olin halukas myös lukemaan alkuperäisteoksen. Dickensillä on hieno kirjoitustyyli ja hänen kuvauksensa ovat todella kekseliäitä. Hänen tyylistään voisi hyvin ottaa mallia oman kirjoitustaidon kehittämiseen! Huomasin että kirjasta tehdyt elokuvasovitukset ovat aika uskollisia kirjalle (ja pelottavampia myös). Toisaalta yllätyin kun kirjassa ei ollut erästä kohtaa, jonka luulin olevan tärkeä, sillä se esiintyy sekä Saiturin joulu -animaatioelokuvassa että siinä Disneyn Saiturin joulu -versiossa. Joululaulu kannattaa ehdottomasti lukea!

Teksti oli aika tasaista, eikä kirjassa tapahtunut mitään päätähuumaavia juonenkäänteitäkään, jos sellaisia nyt sattui olemaan yhtäkään. Juonesta puuttui se jokin, joka olisi saanut pidettyä mielenkiinnon alusta loppuun asti esillä, mutta nyt tarina oli aika tasapaksua, eikä mitenkään erityisen kiinnostavaa.

Juoni tuntui välillä aika laimealta, tarina ei tuntunut välillä etenevän yhtään mihinkään kun keskityttiin vaan päähahmona olleen biologin ajatuksiin menneestä elämästään. Voi olla että osa tapahtumista kietoutuu jossain kohtaa yhteen kirjan juonen kanssa, mutta uskallan epäillä.

Hyvä kirja, mutta jostakin syystä tykkäsin enemmän elokuvasta.

Tykkäsin kovasti kirjasta, mutta se loppui ihan selvästi kesken. Toivon, että kirjasarja jatkuisi vielä. :)

Mielenkiintoinen tarina, sillä aivan alussa ymmärsi ja näki, miksi kaikki hahmot olivat linkittyneet toisiinsa, mutta lopussa hahmot olivat sitten ihan erillään; yleensähän on toisin päin. En oikein tiedä, miten suhtautua. Tavallaan kunnioittavasti, koska tällaista harvoin tehdään ja nyt joku uskalsi kokeilla näinkin, tai sitten  ärtyneesti, koska kirja etenee tavallaan tämän takia lopusta alkuun, ja lopussa kaikki on levällään ja oikein mikään ei saa kunnollista päätöstä.

Nopeasti luettava kirja, joka eteni hyvin ja johdonmukaisesti. Päähahmo oli Graham Harris, entinen huippu vuorikiipeilyssä, joka viisi vuotta sitten joutui kiipeilyonnettomuuteen, kolhaisi päänsä ja sen seurauksena sai meedion kyvyt. Ja totta kai, hän näkee näkyjä sarjamurhaajan ("Teurastaja") uhreista. Juoni on melko peruskauraa, mutta tarina on hyvin kirjoitetu ja jäsennelty, jolloin jännitys pysyi koko ajan. Hyvin pienillä keinoilla tarinasta saatiin piinaava ja sellainen, että sitä ei malttanut laskea käsistään hetkeksikään. Muutama ennalta-arvaattavuus oli, mutta eivät ne nyt paljoa haitanneet, koska kissa-hiirileikki oli keskiössä. Pitää lukea lisää Koontzia, varsin pätevää jännityskerrontaa.

Kirjan juoni oli melko tasaista alusta loppuun asti, jonka takia en pitänyt tästä osasta aivan niin paljoa kuin ensimmäisestä. Jännittäviä juonenkäänteitä ei myöskään mahtunut tähän teokseen juurikaan mukaan.

Minulle Rob Zombie on tutumpi musiikistaan kuin mistään muusta, joten hiukan epäillen ja varauksella luin kirjan, jonka kannessa hänen nimensä komeilee. Olisi kannattanut jättää hyllyyn. Kirjaa voi kuvailla oikeastaan vain sanalla tylsä. Kauhuelementit olivat osittain splatteriä ja osittain yliluonnollisia hahmoja huoneiden nurkissa. Tätä viimeistä varsinkin hierottiin lukijan naamaan ihan jatkuvasti. Jossain vaiheessa tuli olo, että kirja perustuu elokuvaan ja näinhän se olikin. Kuvailu oli ihan liian yksityiskohtaista. Juonen teema pyöri hyvin vahvasti kristinuskon kuvaston ympärillä, joten minulle ateistina sekin oli vain puuduttavaa. Kauhu perustuen saatananpalvontaan ei vaan toimi. Hahmotkin olivat pahvisia ja sellaisia, että minua ei ainakaan kiinnostanut mitä heille tapahtui. Joidenkin hahmojen funktiota en edes ymmärtänyt. Vastaisuudessa nautin Rob Zombieni musiikkina.

Hyvä. Lyhyesti ja ytimekkäästi hyvä kokonaisuus.

Upeaa! Sanattomaksi vetää. Upeaa työtä koko kirjasarja.

Upea. Kun sain kirjsn käsiini en päästänyt enää irti luin kirjan putkeen. Juoni oli mahtava hahmot upeita ja niin edelleen.

Todella hyvä. Kaikki erin hunterin kirjat ovat olleet hyviä tämä erityisen. En tiefä miksi nämä kirjat ovat näin mahtavia varmaan siksi etyä rakastan eläimiä erityisestli kissoja

Hyvä. Jatkaa hienosti siitä mihin edellinen kirja jäi. Rakastan tässä kirjasarjassa erityisesti juonesta ja kirjailian uskomattomasta taidosta kuvailemalla luoda tunnelmaa.

En oo lukenu vielä, mutta teidän että on ihana:)

Erittäin hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti ja koukuttaa helposti. Selventää joitakin aiemmissa kirjoissa tapahtuneita asioita. Suosittelen lämpimästi niille, jotka ovat lukeneet muutkin osat :)

Syyyvä huokaus. Tiedätkö, taisi olla viimeinen kirja tästä sarjasta, jonka ajattelin lukea. Ensimmäiset neljä olivat hyviä, mutta siitä lähtikin erikoinen syöksykierre pohjamutiin (mikä on tyypillistä kirjasarjoilla, joiden kirjailija(t) ei(vät) vain malta lopettaa ajoissa). Tarina venyyyy ja venyyyy, eikä se tunnu pitävän sisällään enään lainkaan sitä samaa logiikkaa, kuin ensimmäisissä kirjoissa. Lukemisen into katoaa sitä mukaan, mitä puskemmasta juonikäänteitä tuntuu tulevan. Ymmärrän kyllä, että joku tykkää. Se on ihan ok, sillä itse teksi on vihdyttävää. Olen vain menettänyt uskoni tähän sarjaan. Kaikkea hyvää tietysti kirjailijoille, jotka varmasti yrittivät parhaansa (saadakseen rahaa laimeista lisäosista??). Oikeasti kaikkea hyvää! :D

Päätin kokeilla Arthur Conan Doylelta jotain muuta kuin etsivätarinoita. Ei olisi pitänyt, nämä novellit jättivät tylsän, tyhjän ja kyllästyneen olon. Kaikissa novelleissa oli potentiaalia, mutta niitä ei sitten viety tarpeeksi pitkälle, tarpeeksi korkealle. Toki tässä nyt minun ajatuksiani rajoittaa se, että näen maailman hyvin erilaisena paikkana kuin Doyle, mutta se vain kertoo siitä, että novellit eivät ole kestäneet aikaa. Ehkä lukijana olisi pitänyt osata sijoittaa tarina aikakontekstiinsa, mutta olen lukenut parempia novelleja muilta Doylen aikalaisilta, joten en koe ongelmaksi kritisoida näitä tylsiksi. Scifi- ja kauhuelementit olivat todella niukassa ja mitään "hiuksiuanostattavaa", niin kuin takakansiteksti lupaili, niissä ei ollut missään. Erityisen puuduttava oli Hopeakirves novelli, joka olisi voinut olla ihan kelpo tarina, mutta kaikkien hahmojen nimet alkoivat S:llä ja taisipa olla jopa niin, että melkin kaikissa oli alussa "Sch"-äänne. Ei mitään toivoa pysyä perässä siitä, että kuka teki ja kenelle tapahtui ja mitä. Väsyttävää ja harmaata, ei näitä novelleja oikein muuten voi kuvailla. Pysyn ehkä jatkossa Sherlock Holmes -tarinoissa. 

Roald Dahl! Anarchy in the U.K.! Roald Dahlin "Ilmarin ihmelääke" (Art House, 2001) on brittiläisen anarkistihumoristin lastenkirja, joka kertoo maatilalla yhdessä isänsä, äitinsä ja mummonsa kanssa kahdeksanvuotiaasta pojasta nimeltä Ilmari Intomieli. Ilmarin mummo on ihan karmea noita-akka, joka simputtaa ja kiusaa lapsenlastaan minkä vaan ehtii. Niinpä Ilmari päättää keittää kattilallisen ihmelääkettä, joka sisältää muun muassa lattiavahaa, koirien kirppupulveria, kengänkiillotetta, sinappijauhoa, koneöljyä, hevoselle tarkoitettuja kurkkupastilleja ja lopuksi vielä tummanruskeaa maalia, koska mummon lääkkeet nyt sattuvat olemaan ruskeita. Mummo saa lääkkeensä, ja seuraukset ovat melko mielenkiintoisia... Tarinan loppuratkaisu on - paremman sanan puutteessa - hyvin dahlmainen. Periaatteessa tykkäsin kuvia kumartelemattomasta asenteesta ja ehkä vähän arveluttavasta mustasta huumorista, mutta tarina itsessään jää ehkä pikkuisen lyhyenlännäksi. Juonta olisi voinut olla vähän enemmänkin. Quentin Blaken kuvitus on taas kerran melko mainiota, ja piirroksissa on hyvin tavoitettu mummon hirviömäisyys. Ei tämä Dahl-asteikolla yllä ihan oman listani kärkipäähän, mutta jonnekin kahden ja kolmen tähden välimaastoon päädytään silti.