Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Nopeasti luettava kirja, joka eteni hyvin ja johdonmukaisesti. Päähahmo oli Graham Harris, entinen huippu vuorikiipeilyssä, joka viisi vuotta sitten joutui kiipeilyonnettomuuteen, kolhaisi päänsä ja sen seurauksena sai meedion kyvyt. Ja totta kai, hän näkee näkyjä sarjamurhaajan ("Teurastaja") uhreista. Juoni on melko peruskauraa, mutta tarina on hyvin kirjoitetu ja jäsennelty, jolloin jännitys pysyi koko ajan. Hyvin pienillä keinoilla tarinasta saatiin piinaava ja sellainen, että sitä ei malttanut laskea käsistään hetkeksikään. Muutama ennalta-arvaattavuus oli, mutta eivät ne nyt paljoa haitanneet, koska kissa-hiirileikki oli keskiössä. Pitää lukea lisää Koontzia, varsin pätevää jännityskerrontaa.

Kirjan juoni oli melko tasaista alusta loppuun asti, jonka takia en pitänyt tästä osasta aivan niin paljoa kuin ensimmäisestä. Jännittäviä juonenkäänteitä ei myöskään mahtunut tähän teokseen juurikaan mukaan.

Minulle Rob Zombie on tutumpi musiikistaan kuin mistään muusta, joten hiukan epäillen ja varauksella luin kirjan, jonka kannessa hänen nimensä komeilee. Olisi kannattanut jättää hyllyyn. Kirjaa voi kuvailla oikeastaan vain sanalla tylsä. Kauhuelementit olivat osittain splatteriä ja osittain yliluonnollisia hahmoja huoneiden nurkissa. Tätä viimeistä varsinkin hierottiin lukijan naamaan ihan jatkuvasti. Jossain vaiheessa tuli olo, että kirja perustuu elokuvaan ja näinhän se olikin. Kuvailu oli ihan liian yksityiskohtaista. Juonen teema pyöri hyvin vahvasti kristinuskon kuvaston ympärillä, joten minulle ateistina sekin oli vain puuduttavaa. Kauhu perustuen saatananpalvontaan ei vaan toimi. Hahmotkin olivat pahvisia ja sellaisia, että minua ei ainakaan kiinnostanut mitä heille tapahtui. Joidenkin hahmojen funktiota en edes ymmärtänyt. Vastaisuudessa nautin Rob Zombieni musiikkina.

Hyvä. Lyhyesti ja ytimekkäästi hyvä kokonaisuus.

Upeaa! Sanattomaksi vetää. Upeaa työtä koko kirjasarja.

Upea. Kun sain kirjsn käsiini en päästänyt enää irti luin kirjan putkeen. Juoni oli mahtava hahmot upeita ja niin edelleen.

Todella hyvä. Kaikki erin hunterin kirjat ovat olleet hyviä tämä erityisen. En tiefä miksi nämä kirjat ovat näin mahtavia varmaan siksi etyä rakastan eläimiä erityisestli kissoja

Hyvä. Jatkaa hienosti siitä mihin edellinen kirja jäi. Rakastan tässä kirjasarjassa erityisesti juonesta ja kirjailian uskomattomasta taidosta kuvailemalla luoda tunnelmaa.

En oo lukenu vielä, mutta teidän että on ihana:)

Erittäin hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti ja koukuttaa helposti. Selventää joitakin aiemmissa kirjoissa tapahtuneita asioita. Suosittelen lämpimästi niille, jotka ovat lukeneet muutkin osat :)

Syyyvä huokaus. Tiedätkö, taisi olla viimeinen kirja tästä sarjasta, jonka ajattelin lukea. Ensimmäiset neljä olivat hyviä, mutta siitä lähtikin erikoinen syöksykierre pohjamutiin (mikä on tyypillistä kirjasarjoilla, joiden kirjailija(t) ei(vät) vain malta lopettaa ajoissa). Tarina venyyyy ja venyyyy, eikä se tunnu pitävän sisällään enään lainkaan sitä samaa logiikkaa, kuin ensimmäisissä kirjoissa. Lukemisen into katoaa sitä mukaan, mitä puskemmasta juonikäänteitä tuntuu tulevan. Ymmärrän kyllä, että joku tykkää. Se on ihan ok, sillä itse teksi on vihdyttävää. Olen vain menettänyt uskoni tähän sarjaan. Kaikkea hyvää tietysti kirjailijoille, jotka varmasti yrittivät parhaansa (saadakseen rahaa laimeista lisäosista??). Oikeasti kaikkea hyvää! :D

Päätin kokeilla Arthur Conan Doylelta jotain muuta kuin etsivätarinoita. Ei olisi pitänyt, nämä novellit jättivät tylsän, tyhjän ja kyllästyneen olon. Kaikissa novelleissa oli potentiaalia, mutta niitä ei sitten viety tarpeeksi pitkälle, tarpeeksi korkealle. Toki tässä nyt minun ajatuksiani rajoittaa se, että näen maailman hyvin erilaisena paikkana kuin Doyle, mutta se vain kertoo siitä, että novellit eivät ole kestäneet aikaa. Ehkä lukijana olisi pitänyt osata sijoittaa tarina aikakontekstiinsa, mutta olen lukenut parempia novelleja muilta Doylen aikalaisilta, joten en koe ongelmaksi kritisoida näitä tylsiksi. Scifi- ja kauhuelementit olivat todella niukassa ja mitään "hiuksiuanostattavaa", niin kuin takakansiteksti lupaili, niissä ei ollut missään. Erityisen puuduttava oli Hopeakirves novelli, joka olisi voinut olla ihan kelpo tarina, mutta kaikkien hahmojen nimet alkoivat S:llä ja taisipa olla jopa niin, että melkin kaikissa oli alussa "Sch"-äänne. Ei mitään toivoa pysyä perässä siitä, että kuka teki ja kenelle tapahtui ja mitä. Väsyttävää ja harmaata, ei näitä novelleja oikein muuten voi kuvailla. Pysyn ehkä jatkossa Sherlock Holmes -tarinoissa. 

Roald Dahl! Anarchy in the U.K.! Roald Dahlin "Ilmarin ihmelääke" (Art House, 2001) on brittiläisen anarkistihumoristin lastenkirja, joka kertoo maatilalla yhdessä isänsä, äitinsä ja mummonsa kanssa kahdeksanvuotiaasta pojasta nimeltä Ilmari Intomieli. Ilmarin mummo on ihan karmea noita-akka, joka simputtaa ja kiusaa lapsenlastaan minkä vaan ehtii. Niinpä Ilmari päättää keittää kattilallisen ihmelääkettä, joka sisältää muun muassa lattiavahaa, koirien kirppupulveria, kengänkiillotetta, sinappijauhoa, koneöljyä, hevoselle tarkoitettuja kurkkupastilleja ja lopuksi vielä tummanruskeaa maalia, koska mummon lääkkeet nyt sattuvat olemaan ruskeita. Mummo saa lääkkeensä, ja seuraukset ovat melko mielenkiintoisia... Tarinan loppuratkaisu on - paremman sanan puutteessa - hyvin dahlmainen. Periaatteessa tykkäsin kuvia kumartelemattomasta asenteesta ja ehkä vähän arveluttavasta mustasta huumorista, mutta tarina itsessään jää ehkä pikkuisen lyhyenlännäksi. Juonta olisi voinut olla vähän enemmänkin. Quentin Blaken kuvitus on taas kerran melko mainiota, ja piirroksissa on hyvin tavoitettu mummon hirviömäisyys. Ei tämä Dahl-asteikolla yllä ihan oman listani kärkipäähän, mutta jonnekin kahden ja kolmen tähden välimaastoon päädytään silti.

Todella hyvä kirja. Tarina koukuttaa jo melkein alusta asti. Lukeminen vaatii jonkin verran keskittymistä, jotta tarinassa pysyy koko ajan mukana. Lopussa oleva sanasto kannattaa lukea ensimmäisenä. Suosittelen :)

Tämä teos on omalla tavallaan oman aikakautensa peili. Ihmiset ovat ylivertaisia ja eläimet ovat sitten siitä alaspäin. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun asetelma muuttuu päinvastaiseksi? Tämä kirja on jännittävä ajatuskoe itsellekin, että miten suhtautuu itseensä ihmisenä ja miten näkee muut eläimet suhteessa itseensä. Tarinan alku oli mielenkiintoinen ja varsinkin se hetki kirjasta, kun Odysseus luo yhteyttä apinoihin ja vähävähältä apinoiden yhteiskuntarakenteet tulevat esiin. Yritin koko ajan nähdä mielessäni tilanteen toisin päin, että mitä jos meidän maailmaamme olisi tullut apina, joka olisi ollut ihan samanlainen kuin kuka tahansa ihminen. Tämä loi jännän, monitasoisen ajatusmaailman, kun yritti käsittää Odysseuksen ongelmia omasta näkökulmasta. Hiukan kritisoin sitä, että kaukaisen planeetan apinat oli tehty yhtä stereotyyppisiksi kuin mitkä tahansa ihmishahmot toisissa tarinoissa. Olisin halunnut nähdä enemmän luonnetta ja erilaisuutta siihen mitä tiedän. Mutta sitten taas toisaalta, kirja on julkaistu 1963, joten pitäisi yrittää nähdä teos aikakontekstissaan. Kokonaisuutena varsin onnistunut teos, mutta epätasaisuudet juonessa häiritsivät ja varsinkin lopun sähläys laski hyvää fiilistä tästä kirjasta.

Nyt sain lukea taas jatkoa Noran ja Patchin välillä jopa vähän hämmentävältäkin tuntuneelle rakkaustarinalle. Fitzpatrick on onnistunut tekemään sarjasta todella koukuttavan, kuten myös tämänkin kirjan osalta sain taas huomata.

Tämä kirja jätti vähän hölmistyneen olon. Se alkoi aika rauhallisesti, mutta sitten tapahtumat alkoivat eskaloitua melkosella tahdilla, kunnes kirja sitten jo loppuikin. En tiennyt mitä odottaa, mutta selvästi en sitä mitä kirja tarjosi. Tarina todellakin eteni hengästyttävää vauhtia olematta kuitenkaan liian nopeatempoinen. Tarinan loppu oli ehkä hiukan turhan traaginen, tuntui että pöytä yritettiin putsata ihan kokonaan kaikista mahdollista langanpäistä. Jos haluaa, ei tarvitse lukea jatko-osia, sillä tämä kirja oli oma tarinansa (mutta totta kai haluaa, tämähän oli aivan loistava kirja!). Päähahmot olivat melko stereotyyppisiä. Tom oli ihan sympaattinen hahmo, mitä nyt todella naiivi ja sellainen, joka haluaa kuvitella kaikesta hyvää. En jaksa uskoa, että kukaan teini-ikäinen olisi noin sinisilmäinen, noin yksinkertaisen oloinen. Varsinkaan, kun ottaa huomion hänen taustansa. Hester oli sitten taas melkoinen arkkityyppi kostoa haluavana hahmona. Vaikka päähahmot olivatkin näin tympeitä, yhdessä ne toimivat todella mukavasti. Heidän keskinäinen dynamiikansa oli hiukan vinossa, joka teki lukemisesta mielenkiintoista. Parhainta olikin kun juonen edetessä heidän keskinäinen suhteensa tasapainottui. Myös miljöö antoi paljon tarinalle. Steampunk-henkisyys nyt on aina hieno asia ja ajatus kävelevistä/liikkuvista kaupungeista oli vinha, mutta minulle jäi epäselväksi se, miten se käytännössä toimi. Mielessäni näin koko ajan Hayao Miyazakin näkemyksen Liikkuvasta linnasta, jota tuskin tässä haettiin. Siitä huolimatta hyvä tarina, jossa oli mielenkiintoinen premissi ja päätös. En malta odottaa, että pääsen lukemaan jatko-osia.

Tuliristi on erinomainen lisäys Matkantekijä-sarjaan. Vaikka mulla menikin tämän kirjan lukemisessa enemmän aikaa kuin muissa osissa, se ei suinkaan tarkoita, että tämä olisi ollut huonompi. Kirja jatkaa loistavasti sarjaa. Henkilöt ovat pysyneet mielenkiintoisina ja Clairen ja Jamien rakkaustarina sävähdyttää edelleen. Olen kuullut, että joidenkin mielestä tämä kirja on sarjan huonoin seuraavan osan Lumen ja tuhkan maa kirjan ohella. Mä en näe asiaa niin. Tuliristissä on loistavia kohtauksia, eikä se ole kertaakaan tylsä. Omasta mielestäni koko Matkantekijä-sarja on ollut kokonaisuutena loistava, eikä yhtäkään huonoa kirjaa ole.

Teräksinen tsaari päättää Oswald Bastable -trilogian. Jälleen kerran luin kirjan nopeasti yhdessä illassa. Todellakin, tämä kirja oli taas nopea- ja helppolukuinen, mutta nyt kepeästä seikkalutarinasta ei ollut tietokaan vaan tarina oli paljon brutaalimpi ja synkempi. Se jätti kirjan lukemisen jälkeen mielenkiintoisen olon. Kahden edellisen jälkeen olo oli huvittunut tai hämmentynyt, nyt olo oli haikea (koska viimein osa), mutta samalla hiukan helpottunut, että lukeminen on ohi. Jos olisin tiennyt ennalta tästä synkemmästä sävystä, olisin ehkä varautunut siihen toisin ja kirja olisi uponnut helpommin siinä mielessä. Odotin kevyttä seikkailua, sain ruumiita, verta ja kuolemaa. Joka ei haittaa, mutta olisin halunnut varautua.

Nyt on jotenkin tunteikas olo... Yksi Soturikissat-saagoista luettu, mutta monia seikkailuja vielä edessä. Kirjoitan nyt arvioni siten etten spoilaa ketään. Pimeyden hetkessä nuori Tulitähti on noussut päällikön asemaan, ja jonka on johdettava klaani läpi vaikeuksien. Yhdeksän hengen saaminen Tähtiklaanissa oli mielenkiintoinen kohtaus ja oli muutenkin kiehtovaa saada enemmän kosketusta Tähtiklaaniin. Kirjassa on enemmän yllätyksiä verrattuna edellisiin osiin, mikä tietysti nostaa kirjan arvoa. Lopputekstien aikana oli pakko vierittää pari kyyneltä. Täytyy myöntää, että minusta on tullut täysiverinen Soturikissat-fani ja kiitän kirjakerholaisiani kun tutustutitte minut tähän saagaan. Nyt vain viiksikarvat kohti seuraavia saagoja!

Koukuttava kirja, mutta ei ihan niin hyvä kuitenkaan kuin ensimmäinen osa. Mielestäni tarina oli sekavampi ja jopa keskeneräinen ensimmäiseen osaan verrattuna. Kannattaa toki lukea, jos on lukenut ensimmäisenkin osan.

Ehdottomasti hyvä ja koukuttava kirja. Aika erilainen mitä yleensä luen, mutta lukeminen kyllä kannatti. Kirja vaikuttaa välillä jopa sekavalta, mutta ei loppujen lopuksi ole sitä kuitenkaan.

Leviatan maan päällä on Oswald Bastable -trilogian toinen osa, jonka luin melkein heti ensimmäisen osan, Ilmojen sotaherra, perään. Toinen osa ei ollut samanveroinen kuin ensimmäinen osa, mikä oli pettymys. Tarinan ensimmäinen kolmannes oli mainiota ja mielenkiintoista, mutta sitten taso romahti. Kerronta oli sujuvaa, mutta kiinnostus ei jaksanut pysyä yllä. Tarina oli ehkä liian samankaltainen kuin Ilmojen sotaherrassa, jolloin tuntui että tarinassa ei sinällään ollut pointtia vaan kaikki oleellinen kirjasta irti saatava info oli kirjan lopussa. Myös Bastablen heiluminen kaikkien merkittävien tapahtumien tarkkailijana olemalla samalla edelleen yhtä naiivi ja herrasmies alkoi hiukan ärsyttää. Muutama tuttu hahmo tuli vastaan mielenkiintoisissa paikoissa. Eräskin hahmo, joka tuntui ensimmäisessä osassa täysin irralliselta, sai nyt keskeisen roolin tarinassa. Hänen uudelleen ilmestymisensä alkoi tuntua merkittävältä ja oli ihan tyydyttävää huomata, että jotkin hänen taustastaan syntyneet ajatukset olivat ainakin suurinpiirtein oikein. Vaikka tämä kirja olikin edeltäjäänsä heikompi, se ei silti ollut missään mielessä huono teos. Tarinan lopussa jätettiin joitain lankoja solmimatta ja se omalta osaltaan lisää mielenkiintoa lukea trilogian viimeinenkin osa melko nopeasti.

Olin kuullut paljon kehuja tästä kirjasta ja tartuin teokseen odottavalla mielellä. Enkä pettynyt, mainio lukukokemus, jonka ahmaisin kerrasta ja jäin kaipaamaan lisää.

Tällä kirjalla oli mieltä kutkuttava nimi, Ilmojen sotaherra. Jo tämä antaa paljon ajatuksia ja ideoita siitä, mitä kirja saattaa pitää sisällään, mutta hiukan yllätyksellisesti oikeastaan mitään ajatustani tai odotettua tapahtumaa ei löytynyt teoksesta. Se ei ole lainkaan huono juttu, sillä ennakoitavuus on tylsähköä. Juoni eteni hirmuista vauhtia eikä kirjaa malttanut laskea käsistään. Mainio seikkalukertomus, ja koko tarinassa oli miellyttävän kepeähkö sävy. Tämä on suurelta osin päähahmon, Oswald Bastablen ansiota. Bastable oli mukava hahmo, mitä nyt ehkä hiukan liian brittiläinen herrasmies ja naiivi maailmanmatkaaja minun makuuni. Vaikka Bastable heiluu tapahtumissa mukana, hän oli silti todella paljon tarkkailijan roolissa olematta silti mainittavan syvällinen pohdinnoissaan. Tämä tekee lukemisesta jossain määrin helpompaa ja keveämpää sallimalla samalla lukijalle itselleen mahdollisuuden pohtia asioita enemmän. Tarina tuntuu kuitenkin olevan enemmän kirjoitettu oman aikansa lukijoille eikä sen todennäköisesti olekaan tarkoitus kestää aikaa. Näen kirjan vaihtoehtohistorian pointit, mutta minun on hankala ehkä ymmärtää kaikkea kirjasta, koska en tiedä millaista elämä oli omassa maailmassani 1970-luvulla. Mutta joka tapauksessa kirjan loppu oli hämmentävä ja samalla kiinnostava, joka jätti mielenkiinnon lukea lisää.

Pidän tästä kirjasarjasta kovasti, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan sarjan mieummin englanniksi kuin suomeksi, jos vain pystyy. Suomennus on vähän kökkö mikä esti ainakin minua uppoamasta syvälle kirjaan/kirjoihin. Englanniksi teksti on sujuvampaa ja miellyttävämpää lukea :) (ehkä kirja olisi ansainnut enemmän tähtiä kuin kaksi, mutta jääkööt nyt vain kahteen...)