Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Minulla oli paljon ennakko-oletuksia tätä kirjaa kohtaan: ajattelin, että tämä on turhaan hypetetty tavallinen teinisarja, jota olen luultavasti liian vanha lukemaan yli 20-vuotiaana. Onneksi kuitenkin päätin katsastaa millainen sarja tämä on, sillä kaikki ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi. Kirja kaappasi mukaansa ja luin koko sarjan hetkessä läpi!
Lumottu lumosi minut yhä syvemmin Yön talon maailmaan. Kirjat lukee nopeasti, sillä kirjailijat osaavat lopettaa luvut jännittäviin kohtiin, vaikka alkupäässä ei sinänsä kovin ihmeellisiä juttuja tapahtunut. Loppu taas oli järkyttävin tähän mennessä, enkä varmaan koskaan pääse yli siitä! :(
Mielestäni kirja oli hyvä. Jotenkin kuitenkin tykkäsin ensimmäisestä osasta enemmän. Toinessa osassa tapahtumat painottuivat enemmän unimaailmaan kuin oikeaan. Odotan kuitenkin innolla kolmatta osaa. :)
Ensimmäinen fiilis kirjasta oli, että olipa helppo- ja nopealukuinen, koska ahmaisin sen kerrasta illan aikana. Tätä ei tapahtu kovin usein enää, joten sinänsäkin arvokas ominaisuus kirjalle. Teoshan nyt ei ollut mitenkään mainittavan pitkä ja juoni eteni koko ajan, joten missään vaiheessa ei tullut tylsää tai edes suvantovaihefiilistä. Kirjan idea oli mielenkiintoinen ja jossain määrin pyrki olemaan opettavainen, joka ei nyt haitannut. Joidenkin asioiden suhteen oli otettu melkoisia vapauksia, ja asioita oli yksinkertaistettu sekä kärjistetty. Stereotypioidenkaan käyttöä ei oltu vältetty. Useampi edellä mainittu asia on yleensä huono juttu, mutta tähän kirjaan ne sopivat paremmin kuin hyvin. Plussaa vielä siitä, että asiat tapahtuivat Saksassa, vaikka tapahtumamiljöönä olisikin voinut olla ihan mikä tahansa paikka. En kyllä kirjankannen hehkutuksesta huolimatta tikahtunut nauruun, mutta huvittunut olin useasti. Hyvä kirja, josta jäi hyvä mieli.
Erinomainen videopeli iski aikanaan sen verran kovaa, että lähdemateriaalikin alkoi kiinnostaa. Ei tosin niin paljon, että olisin tarttunut kirjaan välittömästi pelin lopputekstien jälkeen, vaan aikailussa meni hulppeat pari vuotta ja kauemminkin. Ehkä niin oli hyväkin, jotta pelin tapahtumat ehtivät vaipua unohduksiin ja tehdä tilaa alkuteokselle. Vertailut kahden varsin erilaisen tuotteen välillä jäivätkin melko vähäisiksi, enkä lukemisen aikana muistellut peliä oikeastaan ollenkaan. Vain joidenkin yksittäisten tapahtumien ja paikkojen kohdalla tuli tunne, että olen kokenut tämän ennenkin, mutta pääosin kirja pääsi vaikuttamaan käytännössä neitseelliseen maaperään.
Haluan sanoa heti aluksi, että Metro oli minulle erittäin mielenkiintoinen ja koukuttava lukukokemus. Jotain tällaista olen aina tietämättäni etsinytkin, sillä tässä oli kaikkea, mikä tekee mielestäni tarinasta hyvän tarinan. Löytyy vahvaa tunnelmaa, jännitystä, toimintaa, filosofista pohdiskelua elämästä ja kuolemasta sekä kevyttä huumoriakin silloin tällöin. Päähenkilö Artjom on samaistuttava ja moniulotteinen hahmo, jonka tekemisistä ja kohtalosta välittää oikeasti. Moskovan metrotunnelit muodostavat kiehtovan miljöön, joka on luotu tarkasti ja uskottavasti. Juoni itsessään on varsin suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta sen tarkoitus onkin lähinnä esitellä ydinsodan jälkeistä elämää, joka on siirtynyt maanpinnalta metron tunneliverkostoon. Oikeastaan voisi sanoa, että Artjomin matka tämän synkän ja vaarallisen maailman halki on kuin pitkä ja perusteellinen turistikierros. Kaikki tuskin ovat tästä pitäneet, mutta minulle tällainen kerrontatyyli toimi erittäin hyvin. Postapokalyptisessa maailmassa parasta on mielestäni juuri itse maailma, sen ihmiset ja heidän tapansa elää ja selviytyä.
Kirja oli enimmäkseen melko helppoa ja sujuvaa luettavaa, kiitos hyvän suomennoksen, mutta välillä eteneminen oli myös melko raskasta ja vaivalloista. Päähenkilö kohtaa vaelluksellaan suuren joukon ihmisiä, joiden kanssa pysähdytään usein keskustelemaan syvällisiä. Monet keskusteluista ovat mielenkiintoisia, mutta tylsänpuoleistakin jaarittelua on mukaan mahtunut. Maailman ja tapahtumien loputon synkkyys ja masentavuus kävi välillä turhankin suureksi, vaikka ahdistava tunnelma onkin kirjan suurimpia vahvuuksia. Pimeät tunnelit sulkivat sisäänsä ajoittain todella tiukasti ja jonkinlainen pakokauhu meinasi joskus iskeä päälle minullakin. Tunneleiden ja asemien lisäksi poiketaan myös maanpinnalla ja nämä vierailut ulkomaailmassa toivat hyvää vaihtelua metron klaustrofobiaan.
Pienine puutteineenkin Metro 2033 on erinomainen selviytymistarina, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti. Joissakin kohdissa olisi varmasti ollut tiivistämisen varaa, mutta toisaalta olisin lukenut metron elämästä ja kulttuurista mielelläni enemmänkin. Tämä oli minulle selkeästi parhaimpia lukukokemuksia viime vuosilta.
Pidin tästä teoksesta huomattavasti enemmän kuin aikaisemmasta osasta. Yön maku -kirja ei jättänyt aivan kylmäksi vaan sisälsi monia yllättäviäkin juonenkäänteitä, sekä yllättävän paljon aavistuksen jännittäviäkin tapahtumia.
Hyvä. Kirjan kirjoittajat ovat pitäneet kirjat hyvinä vaikka olen alkanut ajatella pikkuhiljaa että eiköhän ideat ala pian loppua. Miinusta oli minusta se että kun on lukenut kaikki aikaisemmat kirjat alkaa pikkuhiljaa tuntua että joka kirjassa toistetaan samaa yhä uudelleen ja uudelleen. Lisäksi jotkut kohdat olivat liian ennalta arvattavia.
En tiedä johtuiko yleisestä väsymyksestä, mutta alkuun en meinannut päästä kirjaan yhtään mukaan ja lukeminen oli vähän takkuilevaa. Toinen osa ei ehkä ollut niin lennokas kuin mitä ensimmäinen osa, oikeastaan mitään kovin maata järisyttävää ei tapahtunut, mutta toki loppumetreillä Liv joutuu jälleen kerran kohtamaan ihmisen, joka hautoo hänelle kostoa. Itse unien maailmaan ei ehkä päässyt enempää sisälle kuin aiemminkaan, itse ainakin henkilökohtaisesti odotin jonkin "suuren pahan" ilmaantumista, mutta ei. Tarina pitää kyllä otteessaan loppumetreille saakka ja yllättääkin parissa kohtaa joten täysin ennalta arvattava ei juonen kulku ole. Huumoria ei puutu onneksi tästäkään osasta ja huomasin hörähteleväni ääneen parissa kohtaa. Hahmot ovat edelleen värikkäitä ja omanlaisiaan persoonia, ja miljöö on minusta mielenkiintoinen. Kaiken lisäksi pieneltä rakkausdraamalta ei vältytty. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraavalla kirjalla on annettavanaan, uskoisi sen olevan täynnä toimintaa tämänkin edestä.
Jumalan moukari on ensimmäinen kirja, jonka luin Clarkelta. Se on melko hyvä tarina, joten Clarken lukeminen ei jää tähän. Nyt ymmärrän, miksi Clarkesta on puhuttu ylistävästi. Jänniä ajatuksia, jotka eivät kuitenkaan tunnu liian mahdottomilta.
Ehdottomasti Jäätuulen laakson paras osa. Salamurhaaja käy välillä raivostuttavankin nokkelaksi ja takaa-ajo Regiksen pelastamikseksi on viihdyttävä. Ainakin minut tempasi mukaan ja piti otteesaan. Tästä trilogiasta ensimmäinen osa toimii itsenäisenäkin kirjana kun taas 2&3 on selkeää jatkumoa toisilleen ja kuluu lukea järjestyksessä mutta ei välttämättä kaipaa ykköstä alle. Muille 3/5 tässä sarjassa mutta päätösosalle 3,5/5.
Tuttua ja turvallista Salvatorea, ei niin yllätyksellinen mutta ei vielä floppaakaan pahasti. Viihdyin kyllä tämän parissa vaikka tämä trilogia ei ylläkään ensimmäisen tasolle. Kannattaa kuitenkin jatkaa Drizztn tarinoiden lukemista ainakin tähän asti ja kun on tämän lukenut niin palkko lukea päätösosakin joka on tämän kolmikon paras. kolme/viisi staraa.
Hyvä kirja ja hyvä päätös trilogialle. Aikaisemmille osille 4 tähtee, tälle annoin "vain" 3,5. Kolmas osa ei enää tarjonnut samalla lailla yllätyksiä kuin mitä ensimmäinen ja toinen osa. Gevulot-sovelluksien ja Villikoodiaavikon tapaisia ahaa-yllätyksiä ei tullut samalla lailla. EI kuitenkaan huono kirja, en suosittele lukemaan kuitenkaan näitä itsenäisinä vaan kannattaa urakoida sarja ihan järjestyksessä. Kolmas osa tosiaan nivoi tapahtumia yhteen, ehkä vähän turhaan selittelyä oli ilmassa. Jotai jäi ainakit itselleni hampaan koloon ja jäi kutuna, ettö josko Flambeurista vielä jotain kuultaisiin, ainakinjosain muodossa. Suosittelen sarjaa lämpimästi.
Hotkaisin kirjan taas ihan muutamassa päivässä. Soturikissat ovat vaan niin jännittäviä ja koukuttavia! Tässä kirjassa ei sinänsä ollut ennalta-arvattavuuksia, kun esinäytöksestä saa jo tietää mikä metsän kissoja uhkaa. Sinitähden vainoharhaisuus on kamalan surullista, mutta Tulisydän yrittää parhaansa pitääkseen klaanin kasassa. Nyt alkaa olla jo haikea olo, sillä viimeinen osa on enää jäljellä.
Kirja oli varsin mukaansatempaava, eikä lukemiseenkaan mennyt kuin pieni hetki. Kun aloin lukemaan kirjaa, tuntui etten voi laskea sitä enää käsistäni. Kirjassa oli myös ihan sopivasti juonenkäänteitä, vaikkakin suurin osa niistä oli aika ennalta-arvattavia, mutta silti viihdyttäviä.
Uskomattoman upea päätös trilogialle. Tapahtumia riitti ja yllättäviä käänteitäkin oli riittämiin. Jäin kaipaamaan kirjan henkilöitä ja vieläkin mietin, että mitenkähän heidän tarinansa mahtaisi jatkua.
Lähdin lukemaan kirjaa todella matalin odotuksiin, joten yllätyin positiivisesti kun kirja olikin ihan luettava. Tiedä sitten paljonko se kertoo itse kirjan juonesta ja paljonko suomennoksesta. Mutta helposti luettavaa tekstiä, ja tarina eteni vauhdikkaasti ja johdonmukaisesti. Odotin ehkä enemmän jotain Humisevan harjun kaltaista angstia, mutta vähän jäi ohueksi siinä suhteessa. Hollywood-henkisyys näkyi läpi vähän turhankin paljon, lukijan ei odotettu tekevän mitään muuta kuin lukevan, kaikki oli selitetty auki ja oikein mitään asiaa ei raapaistu kuin pinnalta. Aika passiivinen olo tuli lukiessa, ei ihan sitä mitä olisin halunnut. Plussaa kyllä yleisestä synkkyydestä.
Olin (valitettavasti) katsonut elokuvan ennen kirjan lukemista, joten tiesin suunnilleen mitä tapahtuu milloinkin, mutta se ei oikeastaan haitannut lukukokemusta. Kirja oli viihdyttävä, hauska ja mielenkiintoinen, vaikka välillä olikin aika uskomatonta että Watney selvisi kaikista onnettomuuksista jne. Muuten Watney oli hauska hahmo ja pidin kerrontatyylistä. Hyvä kirja, suosittelen (:
Väristys -trilogia teki itseeni aikanaan sen luettuani suuren vaikutuksen ja päätyikin yhdeksi suosikkisarjakseni. Nyt pääsin lähemmin tutustumaan tuohon pahamaineiseen Coleen ja tuittupäiseen Isabeliin ja heidän tarinaansa. Myös tämän parin tarina piti hyvin otteessaan ja Stiefvater onkin onnistunut myös tämän itsenäisen jatko-osan kirjoittamisessa.
Hämmästyttävä kirja. Juuri Odininlapsen kaltaisia kirjoja minä haluan lukea.
Tuntui kuin kirjassa olisi ollut kaikki kohdallaan, maailma, juoni, henkilöt, harvoin tulee tällaisia teoksia vastaan. Tarina oli niin monimuotoinen ja kokonaisvaltainen, ettei sen olisi halunnut loppuvan. Yminmaa on periaatteessa melko tyypillinen fantasiamaailma, mutta silti se oli niin vaikuttava ja erilainen. Pettersen on jotenkin onnistunut kuvailemaan ja kertomaan kaikki pienetkin asiat, ilman että kerronta olisi käynyt missään vaiheessa tylsäksi. Uskomatonta, ei voi kuin ihmetellä miten joku on pystynyt luomaan tälläisen tarinan. Henkilöiden ja paikkojen kuvailu oli jotenkin niin hienovaraista, että kirjan edetessä huomasi tietävänsä, millainen mikäkin paikka oli ja miltä henkilöt näyttivät, vaikka tuntui, ettei sitä edes ollut kerrottu.
En ymmärrä miksi tämä on saanut niin paljon negatiivistä palautetta? Mielestäni todella hyvä teos, on kyllä Finlandia Juniorin ansainnut. Teksti oli sujuvaa ja kaunista, kaikinpuolin miellyttävä lukukokemus. Osilta vähän raaka, ja jännittävä, mutta erittäin koukuttava.Käsitteli hienosti naisten asemaa, ja luostari oli hyvä tapahtumapaikka, vaikka sitä aluksi vierastinkin. Tämä lukeutui kyllä suosikkien joukkoon, ja suosittelen lämpimästi kaikille♥
Yksi sana; RAKASTAN♥ ihan mahtava päätös mahtavalle sarjalle!♥
