Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Jälleen upea suoritus Kerstin Gieriltä, enkä muuta oikeastaan odottanutkaan. Pakko myöntää, harvoin saa nauraa nuin sydämensä pohjasta kuin minä nauroin lukissani tätä kirjaa. Henkilöhahmona Liv on poikkeuksellisen hupaisa, ehdoton huippu! Rakastan Gierin tapaa mässäilla nuoruuden antimilla ja Liv-paran tunteilla. Kertominen sujuu jotenkin niin vaivattomasti ja aika tuntuu lentävän aivan liian nopeasti tällaisten kirjojen kanssa. Juoni oli omaperäinen, unien maailma todella houkuttelva ja henkilöiden keskustelut ratkiriemukkaita. Ei kai auta enää muu kuin odotaa jatko-osaa kuin kuuta nousevaa.
Siitä on jo jonkin aikaa kun luin tämän, mutta vieläkin muistelen kyllä hyvällä. Tarina on kaunis ja sudet kuvataan niin todentuntuisesti, että voin nähdä ne sieluni silmin metsän reunassa... Rakastan Maggien vaatimatonta, mutta toimivaa tapaa kuvailla ja kertoa kahden nuoren, ihmisen ja suden rakkaustarinaa. Se oli myös ihana huomata, että Sam oli aivan tavallisen näköinen, eikä kirjailijamme ollut sortunut siihen "satumaiset tähtisilmät ja hengästyttävän komeat, veistokselliset kasvot" -soopaan.
Olen ylpeä itsestäni, kun viimein luin tämän kirjan. Kolmannella yrityksellä se viimein onnistui. Kansi ja takakansiteksti lumosivat minut heti, kun näin tämän kirjan. Ensimmäiset yritykseni kariutuivat ennen kuin olin päässyt 60 sivua kirjaan sisään. Niillä paikkeilla oli minun lempikohtani koko kirjassa. Loppu ei ollut niin mieluista. Kirja oli ennen ehdottomia inhokkejani, mutta nyt olen tyytyväinen että luin tämän, vaikka se ei siltikään nouse edes lähelle lempikirjojani.
Luultavasti jokainen Stephen Kingiin tutustunut tietää Cujon. Sen kertomuksen, jossa vesikauhutartunnan johdosta ihmisen paras ystävä muuttuu kuolemaa niittäväksi painajaiseksi. Ja vaikka tarina kuulostaa juuri edellämainitun litannia takia monenkin mielestä liian yksinkertaisen kuuloiselta voidakseen antaa enemmän arvoa sisällölle, on tästäkin kirjasta kertomaan enemmänkin. Cujo ei ole vain tappajakoirasta. Se on tarina hirviöstä, ja sitä King pohjustaa esittämällä tarinan alussa pienen johdannon, jonka moni varmasti (mikäli on lukenut) muistaa kirjasta Kosketus: Castle Rockin sarjamurhaajan. Cujoa voidaankiin pitää eräänlaisena itsenäisenä jatko-osana Kosketukselle, jossa (niin monessa Kingin tarinassa esiintynyt) Castle Rockin pikkukaupunkiin sijoittuva osuus jäi pienoiseksi. Tämä johdanto ja "tapaus Cujo" eivät vain luo aasinsiltaa kummankin teoksen välille vaan rakentavat myös tarinan Castle Rockissa elävästä hirviöstä, joka esiintyy erinäisessä muodossa tahtoen pahaa viattomille ja ei-niin-viattomille ihmisille. Onneksi kirjailija ei ole niin paljon loppupeleissä tukeutunut tähän tarinan ainoaan "yliluonnollisuuteen" vaan kirja antaa lähinnä luonnollisen selityksen kaikkeen. Siitä plussaa ehdottomasti. Stephen Kingin tuotannossa Cujo on rujon oloista tekstiä. Se voi kenties selittyä tuolloin kirjailijaa pahasti vaivanneesta alkoholismista, sillä mitään ei kaunistella. Joskus se toimii, joskus sitä kumminkin olisi toivonut jonkinlaista hienovaraisuutta. Nyt meillä on edessämme kaikin puolin melankolinen ja lohduton tarina Uinu, uinu lemmikkini -kirjan tapaan, tietoisesti vain rumempi. Ja sen enempää spoilaamatta voin kertoa, että loppu voi olla kaikkea muuta kuin kaunista. Vähän päälle kolmesataa sivuisessa romaanissa on yksi ongelma, joka vaivasi minua mutta ei niinkään Painajaisessa, jossa on sivuja selkeästi enemmän, henkilöhahmoja enemmän ja sivujuonia... noh, tarviiko edes sanoa. Tämän kirjan ongelmana on, että tämä ei kestä ainakaan itselläni kauhean montaa lukukokemusta. Enkä tarkoita tätä siksi, että tietäisi jo entuudestaan, miten tarina päättyykään (tiedänhän minä Painajaisestakin kaiken ja silti sitä jaksaa lukea uudestaan ja uudestaan) vaan koska mainitsemani Uinu, uinu lemmikkini -kirjan tavoin tarina välillä laahaa. Ja se on aika paljon sanottu, kun kirjan kokoa katselee, mutta joskus tuntui siltä, että tiivistys olisi voinut olla paikallaan. Mutta jos tuota ongelmaa ja paikoin turhankin rujouden puolella menevää kertomusta ei oteta lukuun, voin kyllä suositella tämän kaikille, jotka vähänkin fanittavat Kingiä. Se ei ehkä ole kaikkein erinomaisimmasta päästä, mutta ei tämä turhaan ole klassikko, vieläpä kiva sellainen. Ainoat, joille en suosittele kirjaa, ovat he, jotka ovat harkinneet hankkivansa ensimmäisen koiran talouteen. Tämä ei välttämättä anna hauvasta kovin lämminhenkistä kuvaa.
Tämä kirja pisti silmääni kirjastossa ja tulipa se sitten lainattua ja luettua. Kirja oli todella koukuttava alusta alkaen! Kouluun piti itseni pakottaa, etten jäänyt vain tätä kirjaa lukemaan. Koko koulupäivänhän minä sitten mietin, että mitä seuraavaksi vosi tapahtua. Rakastan James Freyn luomaa kekseliästä juonta, mutta huonojakin puolia oli. An:in väristykset ja muut pakkoliikkeet olivat ärsyttävää luettavaa. Jouduin hyppimään iha hurjasti tekstiä. Myös tyhjät sivut missä ei ollut kuvia tai mitään isoa, mutta keskellä sivua kökötti pieni tekstin pätkä vihjeestä, mikä liittyy tähän kilpailuun häiritsi. Aluksi mietin, että mitä ihmettä ne oikein taarkoittavat tai miten ne edes liittyvät tarinaan. Luin niitä ja menin aina sekaisin kirjan vihjeiden ja tämän kilpailun vihjeiden kanssa. Ajan kanssa ymmärsin kummat, ovat liittyvät mihiinkin, niin alkoipahan taas lukeminen luistaa! Kokonaisuudessa kirja oli mielestäni loistava! Suosittelen lukemaan kaikkia, jotka pitivät edes hiukan Nälkäpeli-trilogiasta. :)
Tuli pitkästä aikaa luettua kyseinen teos. Teos tuntui aukeavan nyt aiempaa paremmin. Kirja tosiaan lähinnä keskimaan historiikki. Teos käsittää useamman sukupolven sekä vuosituhannen. Tiettyihin tapahtumiin perehdytään huomattavasti toisia yksityiskohtaisemmin. Avain hahmot kuten Beren ja Turin ovat saaneet kymmeniä sivuja (Turin jopa oman kirjan) kun taas Tuor, Eärendil, galadriel ja monet muut ohitetaan muutamalla sivulla. Kirja on haastava teos. Nimiä on paljon ja etenkin loppua kohden se voi vaikeuttaa lukemista. Teos on kuitenkin yhtenäinen kokonaisuus jota voi suositella kaikille Tolkien faneille. Itse suosittelisin tolkienin kirjojen lukujärjestykseksi seuraava: Hobitti (sijoittuu muutamia kymmeniä vuosia sormusten herraa edeltävälle ajalle) sormusten herra (tolkienin maailmassa ajallisesti viimeinen teos) Húrinin lasten tarina (sijoittuu silmarillionin loppupuolelle, kyseistä teosta helppo lukuisempi, auttaa nimien kanssa silmarillionia varten) Silmarillion (esi historia) Kesken eräisten tarujen kirja (Lähinnä silmarillionin ja sormusten herran väliin. Nimensä mukaan tarinat laadultaan vaihtelevia)
Kirjaa on paljon kuvailtu "epätasaisen hyytäväksi" ja itse olen myös paljon samoilla linjoilla epätasaisuuden kanssa. Juoni hyppi ja pomppi melko paljon ja juuri kun tuntui ettei pysy enää juonessa lainkaan mukana, tapahtui taas jokin yllättävä käänne joka sai katsomaan kokonaisuutta täysin uudella tavalla. Juoni on myös kekseliäs ja kiinnostava, oli mielenkiintoista seurata miten kyläläisten urbaani legenda alkoi kehkeytyä yhä todellisemmaksi ja todellisemmaksi.
Ehkä hienoinen pettymys. Kuulemani hehkutuksen perusteella odotin jotain aivan erinomaista. Kirja oli kieltämättä hyvä, mutta ei täysin täyttänyt minun odotuksiani mahtavalta vampyyrikirjalta. Toivon todella, että kakkososa ja sarjan sitä seuraavat osat antaisivat enemmän - sitä jotain, mitä kunnon vampyyrikirjafani odottaa!
Pidin sarjasta paljon ja odotukseni olivat korkealla sen päätösosasta. Kreikkalaiset kuviot olivat ripaus uutta susien sekaan ja siksi olisin ehkä toivonut siltä suunnalta enemmän. Hieman ontto tunne jäi kalvamaan, mutta muuten olen oikein tyytyväinen kirjaan. Pidän ja suosittelen!
Kokoelmalle on pakko antaa epämääräinen "ihan ok"-arvosana, sillä kokoelma sisältää todella hyviä novelleja, joilla povaan Atorox-ehdokkuutta, mutta myös novelleja, joita en kiinnostunut juuri lainkaan. Kokoelmassa on siis loistavia helmiä, joiden vuoksi kirjaan kannattaa tarttua.
Kuninkaiden koitos on toinen osa sarjaa, joka on toistaiseksi profiloitunut omissa kirjoissani oikein mukavaksi viihteeksi huolellisesti luodun maailman, sopivan raskassoutuisuuden sekä historiallista romaania ja fantasiaa sekoittavan tyylilajinsa vuoksi, puhumattakaan fantasiakirjallisuuden kliseitä tietoisesti rikkovasta juonenkuljetuksesta. Teos on edeltäjänsä tapaan paikoitellen hyvinkin synkkä niin tapahtumien kuin teemojenkin puolesta. Myös syväluotaavaa psykologista otetta saa jäädä kaipaamaan, vaikka ainakin omaa viihtymistäni ajatellen hahmot olivat tarpeeksi uskottavia. Keskiössä on pikemminkin ihminen yleensä kuin joku tietty yksilö. Kiinnostava ja erottuva sarja fantasiakirjallisuuden riveissä. Suosittelen erityisesti fantasiakliseisiin leipiintyneille ja historiasta kiinnostuneille lukijoille. Suomennoksessa on suurehkoja heikkouksia, joten suosittelen niin ikään alkukieliseen versioon tarttumista.
Aloin lukemaan tätä todella innoissani(koska olin lukenut Arran, Anachen ja Maresin ja pitänyt niistä TOSI paljon) ja sain vähän pettyä :/ Jämähdin loppuvaiheessa, enkä päässyt enää eteenpäin. Toisin kuin suurin osa täällä näköjään, mielestäni tämä vaan huononi ja huononi loppua kohden!
Kirjan henkilöiden eriäviä mielipiteitä ja suhteita oli mielenkiintoista seurata ja aloin pohtia, millaista elämä tulevaisuudessa oikeasti tulee olemaan. Lopussa jäi mieltäni kaihertamaan, mitä Kiraille ja Asasille tapahtuu jatkossa. Jos aloittaa kirjan, suosittelen myös lukemaan sen loppuun asti.
Ihanaa luettavaa, kirjan henkilöihin samaistuminen ja tekstin elävöityminen kävi loppua kohden helpommaksi ja yllättäviä käänteitä löytyy myös. Jos joskus saan englannin kielisen kirjan käsiini, aion lukea myös sen. Elokuva on vielä katsomatta, mutta se tapahtunee melko pian... Suosittelen ehdottomasti!
Tämä on yksi ikisuosikeistani. Tykkään juonesta, henkilähahmoista ja huumorista. Yllättävän pelottavakin kirja osaa olla. Ties kuinka monta kertaa olen Henkienhoitajan lukenut. Harmi ettei tälle ole jatko-osia.
Olihan tämä aika kauhistuttava ja jännittävä, mutta odotin jotain vielä pahempaa. Ne Kuussa tapahtuvat jutut jäivät vähän liian auki, olisi ollut kiva tietää mikä oikeasti oli sen ilmiön taustalla. Kirjan alkuosaa olisi voinut vähän tiivistää, sillä tyypit pääsee Kuuhun vasta yli puolenvälin. Alussa mielenkiinto pysyi kuitenkin yllä päähenkilöiden saamien yliluonnollisten kokemuksien ja vanhan Himmelfarbin johdosta. Päähenkilöihin en saanut oikein mitään kosketusta. En pystynyt samaistumaan kehenkään ja he jäivät aika etäisiksi, varsinkin Midori. Himmelfarbin hahmosta pidin, sillä kirjailija kuvailee hyvin hänen dementoituneita mielenliikkeitään. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä kirja ja suosittelen kaikille kiinnostuneille. Loppu oli yllättävä ja siitä jäi turhautunut fiilis - hyvällä tavalla!
Itse luin kirjan, koska rakastuin TV-sarjaan koko sydämestäni. Tietenkin se häiritse lukemista hieman, koska mielessäni vertasin koko ajan kirjan tapahtumia ja henkilöitä sarjaan... Mutta kun blokkasin kaiken vertaamisen pois, kirja oli todella hyvä. Kuvailu oli erilaista kuin muissa kirjoissa, juoni uniikki ja hahmot taitavasti rakennettuja. Kirjaa oli rentoa ja helppoa lukea, ja Under the Domen suurena fanina taisin lukea sen peräti kahdesti kolmessa päivässä... Suosittelen!
Minulla oli hyvin suuret odotukset tätä kirjaa kohtaan. Olinhan Gierin aiemman sarjan lukenut, ja se ol iaivan omaa luokkaansa. Lupaus ylitti odotukseni ja pienet epäilyni aivan totaalisesti! Kirja oli kuin hiekkaa mikä valui sormieni lomasta. Gierillä on sellainen taianomainen taito saada teksti niin helppolukuiseksi ja soljuvaksi, että melkein itkettää! Jouduin monesti käskemään itseäni lopettamaan lukemisen, sillä en halunnut sen loppuvan vielä. Ainut mihin hiukan petyin oli lopetus. Seuraavaa osaa odotellen... Suosittelen ehdottomasti!
Ihan kohtalainen kirja. Mielestäni kirja oli suhteellisen sekava ja tarinaan oli hankala eläytyä. Ihan luettava kirja kuitenkin.
Paras koskaan lukemani kirja! Kira on kirjoitettu erittäin hyvin ja tarina on mukaansatempaava ja koskettava.
Matkantekijä jatkaa taidokkaasti loistavaa sarjaa. Juoni pysyy edelleen hyvänä, eikä kirjaa meinaa malttaa laskea käsistään. Pidän Gabaldonin tyylistä kirjoittaa. Kirjat ovat todella pitkiä, mutta ne eivät ole kuitenkaan tylsiä, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että haluaisi jättää kirjan kesken. Claire ja Jamie ovat ihana pari. Heidän intohimonsa ja rakkautensa pystyy aistimaan niissäkin kohdissa, missä ei edes pitäisi olla noita tunteita. Tällaisia kirjoja lukiessani tulee sellainen fiilis, että haluaisi itsekin kokea tuollaista rakkautta :) Toivottavasti saan neljännen osan pian käsiini ja pääsen jälleen herkuttelemaan herrasväki Fraserin seikkailuilla :)
Edgar Rice Burroughsin "Tarzan taistelee jälleen" (Karisto, 1942) on sarjan kolmastoista romaani. Apinoiden kuningas päätyy tällä kertaa etsimään vuoristoon kadonutta tutkimusmatkailijaa, ja päätyy reissullaan syrjäisen laakson pohjukkaan rakennettuun kaupunkiin, jossa legioonalaisten jälkeläiset elävät kuten Antiikin Roomassa aikanaan. Jos juoni kuulostaa aavistuksen verran tutulta, voi se johtua siitä, että sarjan edellisessä osassa seikkailtiin keskiaikaisessa valtakunnassa, jonka olivat viidakkoon perustaneet ristiretkeläiset... "Tarzan taistelee jälleen" sisältää muitakin aikaisemmista romaaneista tuttuja piirteitä, kuten sotaa käyvät kaksoiskaupungit, paikalliseen kaunottareen rakastuvan ulkopuolisen, mustasukkaisen kilpakosijan ja ainakin pari ihmisryöstöä. Perusvarmaa settiä, siis, niin hyvässä kuin pahassa!
Kauhuromantiikan ystävänä pidin tästä kokoelmasta aivan valtavasti! Erityisesti tarinat Varjo Innsmouthin yllä sekä Kuiskaus pimeässä sykähdyttivät. Ensimmäisen kohdalla minun oli jopa vaikeaa laskea kirjaa käsistäni. Pidin tarinoiden ajankuvauksesta sekä Lovecraftin tavasta luoda pahaenteistä tunnelmaa. Novelleissa on jotakin dekkarimaista arvoituksellisuutta. Pienenä kritiikkinä voisin mainita tarinoiden kertojien samankaltaisuuden. Mutta mikä parasta, tämä hupi ei pääty tähän yhteen kokoelmaan, vaan näitä on vielä monta lisää.