Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tämä on kuin köyhän miehen Twilight. On " Edward" joka ei syö mitään, on kaikessa hyvä ja ei vanhene ollenkaan. Sitten on " Bella " joka on.. noh Bella, ei blaah. Teksti on ärsyttävää teinix slangia, ja hahmot tylsiä.
Petetty jatkaa suoraan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Hahmot ovat yhä yhtä paperinohuita kuin ennenkin, mutta ainakin juoni rullaa ihan jouhevasti eteenpäin eikä kirjan lukemiseen mene paljoa aikaa. Juoni koostuu lähinnä siitä, kun päähenkilö Zoey pähkäilee kolmen pojan välillä samaan aikaan kun nuoria kuolee hämärissä olosuhteissa. Juoni on todella ennalta-arvattava, eikä sen "yllätyskäänteet" tuota hymähdystä suurempaa reaktiota. Hahmot tosiaan jäävät heppoiseksi niin kuin edellisessä osassa. Zoeyn kaverit ovat pelkkiä stereotypioita, eivätkä hänen ympärillään pyörivät pojat herätä mitään tunteita. Erik on yhä pelkkä nättipoika, Heath pelkkä juntti ja Loren... itseasiassa runojensa kanssa ihan kiehtova, mutta loppujen lopuksi aika karmiva oppilasta ahdistellessaan. Kaiken kaikkiaan hyvin keskinkertainen kirja, joka ei herätä tunteita. Tämä ei ole sellainen romaani, joka jäisi pitkäksi aikaa pyörimään mieleen lukemisen jälkeen.
Ehdin lukea alle puoliväliin. Sen jälkeen ei kirja kiinnostanut. Sitten yhtenä iltana tuli tarve lukea. Loppu oli niin jännä että seuraavana iltana oli kirja jo luettu. Paras Etsijät tähän mennessä. Suosittelen kaikille luonnon ystäville tätä sarjaa.
Kirja on mielenkiintoinen juoneltaan ja Nathanin tunteiden kehittymistä oli tosi jännä seurata. Pidin kirjasta, mutta häiritsemään jäi kannesta löytyvä vertaus nälkäpeliin. En saanut lukemisen aikana vertausta pois päästäni ja vertailin siis tapahtumia koko ajan suosikki kirjasarjaani. Sanoisin, että kirja ei päihittänyt nälkäpeliä, mutta olen ystävältäni kuullut, että seuraava osa olisi vieläkin parempi kuin ensimmäinen. Suosittelen siis kirjaa, mutta väkivaltainen se kyllä on, eli ei välttämättä ihan kaikkia varten!
Hyvä jatko-osa! Paljon tapahtui ja uusia hahmojakin tuli matkaan, joka on aina kiva juttu. Klaanin petturi vaikuttaa tässä vaiheessa aivan liian selvältä.. Odotan suurta juonenkäännettä, jossa petturiksi paljastuu joku, jota ei olisi koskaan osannut kuvitella. Joudun ehkä pettymään .. tai sitten en :D Joka tapauksessa luen seuraavan osan hyvinkin pian!
Roverandom lukeutuu Tolkienin satutuotantoon, joskin päätyi julkaistavaksi vasta vuonna 1998, mikä ehkäpä selittää tämän helmen jäämistä pitkälti tuntemattomuuteen. Teokselle leimallista on kuitenkin se, että se on ehkäpä Tolkienin tuotannosta selkeiten osoitettu lapsiyleisölle (Joulupukki-kirjeiden ohella). Suulliseen kertomukseen perustuva tarina sisältää vauhdikkaita ja toisinaan hiukan - joskaan ei liian - hurjia käänteitä. Vauhdikkuus saattaa toisinaan uuvuttaa varttuneempaa lukijaa, mutta Tolkienin kieli lumoaa edelleen ja sivistyneimmät voivat huvitella napsimalla mytologiaviittauksia sadun tiimellyksessä. Kaunis kuvitus on myös silmäilyn arvoinen. Tämä teos saa toivomaan, että olisi edelleen kohdeyleisöä.
Siitä on nyt muutama kuukausi aikaa kun luin tämän kirjan mutta ei se oikeastaan haittaa. Tarina itsessään oli ihan mielenkiintoinen ja aihe sellainen mihin tartun suht helposti. Mutta päähenkilöiden toiminta oli ylitsepääsemättömän tyhmää. Ymmärrän miksi jotkut vannoo tämän kirjan nimeen mutta itse en tästä syttynyt. Kirjoitustyyli oli kaunis mutta mitään ei tapahtunut. Pussailtiin ja mussutettiin kuinka toinen on NIIN kaunis ja tuoksuu NIIN hyvälle. Se siinä. En todennäköisesti tule lukemaan jatko-osaa.
Tartuin kirjaan syystä, että olin lukenut Enorannan edellisen teoksen ja halusin tietää oliko hän kehittynyt yhtään. Edellisen tapaan kirja oli vaikealukuinen ja hitaasti mukaan päästävä. Minulla meni peräti puoli kirjaa kunnes tajusin kunnolla mistä oli kyse. En tiedä johtuiko se juuri vaikea lukuisuudesta vaiko pitkistä tauoista, mitä lukemisen väliin tuli. Nyt kirjan lukemisen jälkeen kun mietin tajuan myös, että en muista sisällöstä melkeinpä mitään. Kyllä minä juonen muistan, mutta en pieniä kivoja yksityiskohtia. Aivan kuin kirjassa olisi ollut pelkästään alku, keskikohta ja loppu. Eikä loppukaan kyllä mikään hääppöinen ollut. Lisäksi idea oli aluksi hyvin vaikeasti hahmoitettava, mutta kun se hahmoitti siitä oli itse asiassa järkeä. Pidin kirjan hahmoista. He olivat kaikki omalla tavallaan omaperäisiä. Lisäksi se, että heistä huokui epätäydellisyys oli ihanaa. Kerrankin realistisia hahmoja! En voi oikein enää muuta sanoa kuin, että kirja oli hyvä. Suosittelen!
Tykkäsin todella paljon tästä kirjasarjasta! Vainuttu oli muiden osien tapaan todella hyvä ja juuri omaan makuuni sopiva. Lopetus oli hyvin mielenkiintoinen, sen verraan hämilleen se veti, että muutamaan otteeseen oli luettava uudestaan, ennen kuin uskoin lukemani...
Tiukkoja tilanteita, toimintaa, juonittelua ja piilottelua sairaalaympäristössä. Olafin joukkio saa lisää sävyjä. Klausin ja Sunnyn on pelastettava Violet Salojen sairaalassa. Olafin porukan häijy suunnitelma Violetia kohtaan on raju mutta kirja sisältää paljon tutuksi tullutta kieroa huumoria. Vapaaehtoinen piristyskomppania on myös hauska idea. Eri ikäryhmät näkevät erilaisia sävyjä sarjaa lukiessaan. "Nyt te kolme mukulaa olette liemessä. Te olette murhaajia, tuhopolttajia ja valelääkäreitä."
Omaleimaisen sarjan kolmannessa osassa lapset joutuvat kielioppia rakastavan Josefiina Wihellyksen taloon. Josefiina on lasten pikkuserkun miehen veljen vaimo ja uusi huoltaja. Avara akkuna käsittelee fobioita. Myrsky lähestyy... Tasaisesti kolme tähteä.
Ihmettelen miksi mulla kesti näin kauan, ennen kuin hankin tämän kirjasarjan. Tämähän on loistava! Sarjan toinen osa jatkaa loistavasti sarjaa. Olin hieman yllättynyt siitä, että tämä osa hyppää 20 vuotta eteenpäin ensimmäisestä. Luulin jo että se saattaisi pilata loistavana alkaneen sarjan, mutta niin ei käynyt. Kirja jatkaa vahvasti tarinaa ja juonenkäänteet takaavat sen että haluaa lukea vain lisää. Hahmot ovat edelleen hyviä. Claire ja Jamie pysyvät aika lailla samanlaisina kuin ensimmäisessäkin osassa, mikä on tietysti hyvä juttu, koska he ovat niin ihana pari. Toki kirjan loppupuolella kohta missä Clairen ja Jamien tiet eroavat on tosi haikea ja surullinen, mutta se vain parantaa kirjaa. Odotan innolla sarjan kolmannen osan lukemista :)
Äikän tunnille piti lukea suomalainen kirja, joten kirjastoon mennessäni valitsin ensimmäisen suomalaisen kirjan, jonka löysin. Ja olen onnellinen, että tämä löytyi ensimmäisenä! En ole pitkään aikaan saanut luettua oikeastaan mitään, mutta tätä luin oikein himolla. Pidin todella paljon kirjan kielestä ja hahmoista. Ainoa asia, joka jäi häiritsemään ja josta puoli tähteä lähtikin oli Unnan reagointi. Hänellä tuntui olevan koko ajan kyyneleet silmissä. Aion todellakin lukea seuraavat osat heti kun vain pääsen kirjastoon!
Olen eri mieltä Jackalburyn kanssa nimittäin Baudelairet eivät ole tässä kirjassa varttuneet aikuisiksi. Henkisesti he kyllä ovat kokeneet kovia ja muutenkin ovat kypsiä ja viisaita ikäisikseen. Esimerkiksi Sunny on edelleen hyvin nuori. Ratkaisun rajoilla eli The Penultimate Peril sisältää kysymyksiä vailla vastauksia. Tuttuja kasvoja, kolmoset, vahtimestarit, auringonpalvojat. Sokerikon etsintä jatkuu ja kirjailija pääsi vauhtiin. Lopuksi repliikki tästä toiseksi viimeisestä kirjasta: "Sinun ei tarvitse keekoilla keskellä yötä säädyttömissä bikineissä alikirjastoapulaisia uhkailemassa!"
Luikurin liuku eli The Slippery Slope on sisältörikas ja kiehtova; V.P.K-tietoa saadaan lisää, Sunny on siepattu ja eräs ihminen ei olekaan kuollut. Lumipartiolaiset, talvisääsket, valekevät, värväys, kotkat... Violetin ja Klausin on pelastettava pikkusiskonsa. Uudet tulipalot, uusia vihollisia, sokerikon arvoitus. Milloin jää sulaa? Kirjassa esiintyy myös jokseenkin nimettömät roistot eli mies, jolla on parta muttei hiuksia sekä nainen, jolla on hiukset muttei partaa.
Baudelairen lasten uudet huoltajat ovat Esmé ja Jerome Kurjimo. Esmé on muodin orja, joka halusi ottaa lapset kotiinsa vain siksi, että sillä hetkellä orvot olivat muotia. Kirja etenee tuttuja latuja lasten jännittäessä milloin näyttelijä kreivi Olaf taas putkahtaa heidän elämäänsä huonosti naamioituneena. Sarjassa lapset näkevät usein heti Olafin uuden henkilöllisyyden läpi, samaan aikaan kun mies onnistuu huijaamaan aikuisia.
The Austere Academy-kirjassa Baudelairen lapset joutuvat sisäoppilaitokseen. Kurjuutta ja vastoinkäymisiä on tuttuun tapaan tulossa. Sisarukset tutustuvat koulussa Quagmiren kolmosiin. Kreivi Olaf ei edelleenkään aio luovuttaa, vaan seuraa lapsia ja punoo juonia. Tämä kirja on sisällöltään hyvin yksipuolinen ja tylsä verrattuna muihin sarjan kirjoihin, siksi kaksi tähteä.
Tämä viimeinen osa oli ikävä kyllä pettymys. Kaikki Onawen osuudet olivat lähinnä juonittelua ja keskustelua. Mitään ei tapahtunut. Kirjassa on paljon nimiä, mikä teki seuraamisesta vaikeaa. Onneksi opin kirjan aikana pitämään Sarimista, muuten lukemisesta ei olisi tullut mitään. Onawe on kuitenkin jäänyt minulle koko ajan etäiseksi. Jos Onawen osuuksia olisi lyhennetty ja tapahtumia olisi lisätty roimasti, olisin varmasti nauttinut lukemisesta enemmän. Utun osuudet olivat mielestäni parempia kuin Onawen, mutta se johtuu vain siitä, että Utu on heti Routasisaruksista asti ollut tuttu. Juoni on minulle sen verran monimutkainen, että pitäisin koko trilogiasta varmasti enemmän jos lukisin sen toisen kerran. Suosittelen kuitenkin lukemaan vielä tämän viimeisen osan, sillä se päättää kunnialla aloitetun tarinan ja vastaa kysymyksiin hahmojen tulevaisuudesta.
Anna Hallavan "Sammakkoprinsessa" (WSOY, 2015) kertoo Ofelia-nimisestä tytöstä, joka elää ihan tavallista yläkoululaisen elämää. Päässä pyörivät lähinnä pojat ja suuteleminen, jota sankarittaremme ei ole päässyt harrastamaan. Vielä. Neljäntenätoista syntymäpäivänään vanhemmat haluavat kertoa Ofelialle jotakin tärkeää, mikä herättää tytössä lähinnä kauhua. Ei kai luvassa ole Kukat ja mehiläiset -saarna? No ei. Vanhemmat kertovat Ofelialle, että tämä on keiju. Suippokorvat puhkeavat ja kaiken lisäksi kummitäti on antanut lahjan, josta tuntuisi olevan enemmän haittaa kuin hyötyä: jokainen poika, joka ei satu olemaan se oikea tosirakkaus, muuttuu suudeltaessa sammakoksi. Ja sitten seikkaillaan kahden maailman välillä ja otetaan yritetään ottaa tuntumaa vastakkaiseen sukupuoleen, olipa kyseessä sitten koulun ihana nörttipoika Jetro tai keijuveljekset, joista toinen on ihana hurmuri ja toinen stiff upper lip -henkinen jäykkis. Nuorille suunnattu chick-lit ja/tai pararomantiikka on tuonut vastaan lähinnä pettymyksiä, mutta tämähän oli kaiken kaikkiaan positiivinen yllätys. Vaaleanpunaista hattaraahan tämä on ihan kauttaaltaan, mutta mitäpä siitä, kun kokki taitaa asiansa! Romantiikkaa, huumoria, fantasiaelementtejä ja yläkoululaista pissismiä on annosteltu sen verran taiten, että kokonaisuus jaksaa viihdyttää kannesta kanteen.
Sain tämän arvostelukappaleeksi itselleni joku aika takaperin ja viimein sain luettua tämän loppuun. Nuorille suunnattu tarina lähtee liikkeelle hiukan hitaasti veljesten ollessa vielä nuoria poikia. Alku oli ehkä vähän tahmea, mutta mitä pidemmälle tätä luki, sitä enemmän huomasi kahmivansa sivuja toisensa jälkeen. Pidin kyllä hahmoista vaikka suurin osa jäi vähän vielä peittoon. Suosikiksi kohosi ehdottomasti has'hassin Asha koska hänessä oli luonnetta kerrakseen. Rob oli minusta myös mahtava hahmo. Järkevä, mutta kuitenkin poikamainen kolttosineen ja temppuineen. Robin maailma on täynnä klaaneja ja sukuja, erilaisia elektroniikan ihmelaitteita kuten leijulautoja. Tarinassa sekoittuu hassusti "vanha aika" ja uusi teknologia. Uskon, että tämä kirja on etenkin nuorien mieleen. Se on luotu selkeäksi tarinaksi jossa jokainen pysyy mukana ja sen tunnelma on kevyt, mutta samalla jännittävä. Jopa minä aloin kiehua jännityksestä kirjan loppupuolella. Jos vaan aikani antaa periksi niin aion kyllä lukea seuraavankin osan koska tämä jäi jännään kohtaan.
Luin kaikki kolme osaa, ja jotenkin odotin että yhteenveto olisi tehty paremmin. Kirja lopppuin kuin seinään. Odotin että päähenkilö olisi valmistunut akatemiasta ja mennyt haistattamaan takaisin häntä kiusanneille tytöille värjäämössä tms. näyttänyt pärjäävänsä maailmassa hyvin kaikesta huolimatta. Odotin myös enemmän tekstiä Katrionan ja hevosen suhteesta kerta se tuntui olevan suuressa asemassa kirjassa. Olisin myös odottanut että hevosilla olisi ollut enemmän ns supervoimia. Melko tavallisia kaakkejahan ne oli, menivät vain lujempaa kuin normaalit :D ( ja tietysti pystyivät aistimaan ihmisten mielialoja )
Ensimmäinen osa oli ehdottomasti parempi. Hyvä jatko kuitenkin ensimmäiselle osalle. Kannatta ehdottomasti lukea, jos on lukenut ensimmäisenkin osan.
Todella hyvä kirja. Mielenkiintoinen ja jopa pelottava näkemys tulevaisuudesta. Ehdottomasti koukttava kirja alusta loppuun. Suosittelen :)