Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Kirjan aloittaminen tuntui siltä kuin olisi tavannut vanhan hyvän ystävän pitkästä aikaa. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon olin ikävöinyt Mustan tikarin veljeskuntaa... Tämä sarja on ehdottomasti yksi parhaista, eikä Varjot-kirja tuottamut häpeää edeltäjilleen. Teos todella nostatti tunteita pinnalle. Tietyissä kohdissa täytyi lopettaa lukeminen, sillä en pystynyt itkemiseltäni jatkamaan. Tiedän, tosi nössöä, niinkuin veljeskunnassa voitaisiin sanoa. Ehdottomasti yksi suosikeistani sarjan kirjoista!

Nyt kyllä Cornwell laittoi parastaan. Taistelukohtaukset olivat aivan uskomattomia! Kirja koukutti totisesti, ahmaisinkin koko teoksen muutamassa tunnissa. Taas jälleen kerran Cornwell sai minutkin kiinnostumaan historiasta kovasti. Olen The Timesin kanssa samaa mieltä, tämä oli Cornwellin paras Uhtred-tarina. Nyt harmittaa, että joudun odottamaan seuraavaa osaa ainakin vuoden..ehkä innostun sen verran, että ostan sen englanniksi ☺

Superhyvä kirja! Mutta viimeinen :( Byhyy! Ja muuten eihän Renn jättänyt Torakia, nehän lähti yhdessä

Juoneltaan kirja on hyvä ja Mia Vänskä osaakin kirjoittaa tekstiään hyvin ja koukuttavasti, mutta tästä teoksesta puuttuu kuitenkin se jokin - nimittäin kauhu. Kirjassa olisi ollut hyvät ainekset hiuksianostattavaan kauhuun, mutta Vänskä on onnistunut tekemään siitä jollain tavalla laimean. Tästäkin huolimatta pidin kuitenkin kirjasta, vaikken sitä varsinaisesti ihan kauhun puolelle laskisi. Täytyy myöntää että pidän Vänskän aikaisemmista teoksista Saattajasta ja Mustasta kuusta paljon enemmän kuin tästä. Satuin myös huomaamaan että aiempien teosten nimetkin Vänskä oli onnistunut sujauttamaan mukaan tähän teokseen. Pidin kirjan juonessa sen yliluonnollisuudesta ja varsinkin aiheesta, mutta kuten mainitsinkin niin jotenkin se ei kuitenkaan puhunut tässä edukseen.

Harmitti kyllä suuresti kun en muistanut kaikkia aikaisempia tapahtumia tätä lukiessa joten oli hiukan haasteellista miettiä välillä missä mennään. Tämä kirja vetäisi jälleen kerran lukijansa kerralla mukaansa keskelle historiallista maailmaa eri näkökulmien kautta. Tykkäsin nimenomaan, että tarinaa kerrottiin eri hahmojen näkökulmista ytimekkäillä ja sopivan pituisilla tarinoilla. Ei ennättänyt kyllästymään mihinkään juonikuvioon koska niitä oli useampi ja tapahtumat vaihtelivat ahkerasti yhdestä toiseen. Minulla ei oikeastaan ole tällä hetkellä yhtäkään suosikkia tässä kirjasarjassa ja kaikkien hahmojen seikkailuista oli mielekästä lukea. Tarinan kulku oli minusta riittävän rivakkaa eikä asioiden ympärille jääty pyörimään, siitä suuri bonus. En ole syvällisen kerronnan suurin fani. Lopussa kaksi tuttua hahmoa pääsivät taas toistensa lähelle ja loppuun pudotettiin jännittävä kuvio, joka saa lukijansa tuhahtelemaan kärsimättömästi ja odottamaan jatko-osaa innokkaasti. Joko sen seuraavan kirjan saisi hyppysiinsä?

Huikea kirja. Colfer todella osaa asiansa. Takakannen luettuani en ollut kovin innostunut. Yksi sarjan huonoista puolista on nimittäin se, että edellisen kirjan tapahtumat ehtii helposti pääpiirteitä lukuunottamatta unohtaa ennen seuraavan ilmestymistä. (Tai no, saattaahan se vika olla minussakin.) Mutta ensimmäisen sivun jälkeen olin jo tarinassa täysin sisällä, ja vaikka kvanttifyysiikka meneekin vähän yli ymmärryksen, ei se haitannut tippaakaan. Hahmot, niin uudet kuin vanhatkin, olivat mahtavia ja värikkäitä persoonia. Kirjan juonta voisi luonnehtia suorastaan nerokkaaksi, eikä ennalta-arvattavuus vaivannut. Lähes kaikki omat arvaukseni menivät nimittäin pahasti metsään, ja niitäkin, jotka eivät menneet, ehdin useaan otteeseen epäillä. Hauska ja tunteita herättävä tarina, ehdottomasti sarjan paras osa.

Olisi pitänyt lukea koko Twilight-saaga paljon nuorempana ja silloin, kun se oli pinnalla. Nyt kaiken hehkutuksen jälkeen oli kauheat odotukset ja jouduin pettymään aika paljon. Juoni oli suhteellisen tylsä ja Edwardin jatkuva ihailu rasittavaa. Yritin pitää mielessä, että Houkutus on tavallaan paranormaalin nuortenkirjallisuuden kummitäti, josta sitten lähti valtava buumi vampyyri- ja ihmisusitarinoille, joita tietysti itsekin olen lukenut vaikka kuinka monta ennen tätä Houkutusta.

Taivaan avain oli loistava jatke Loppupeli-sarjalle! Juoni on mukaansatempaava, niin kuin kirjalta odotinkin! Kirjassa oli käännekohtia ja yllätyksiä. Kilpajuoksu taivaan avaimen luo oli kovaa ja suunnitelmat siihen käsiksi käymiseen, olivat joksiinkin monimutkaiset. Kun loppuratkaisun hetki oli käsillä jännityksen määrä oli huipussaan. Olin toddella tyytyväinen ratkaisuun! Hahmot, ovat pitäneet omat luonteensa, joka on hyvä asia, heihin pystyi samaistumaan ongelmitta. Kirjan lopputtua jäin koukkuun, haluten lukea lisää. Innoissani odottelen kolmannen, sekä viimeisen loppuhupennuksen julkaisua! Suosittelen lukemaan, jos pidit Loppelin ensimmäisestä osasta, sekä scifistä muutenkin ^^

Tuomas Hovin artikkeli Dracula - fiktion, historian ja turismin välimaastossa sisältyi taannoin lukemaani teokseen Vampyyrit : kansanperinteestä populaarikulttuuriin (Turun yliopisto, 2011), ja samaa aihepiiriä käsittelee tekijän kirjoittama kirja "Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula" (SKS, 2015). Kyseessä on varsin oivallinen yhteenveto aiheesta. Lukija saa tietoa muun muassa Vlad Seivästäjän elinvaiheista (miestä arvostetaan Romaniassa edelleen sen verran paljon, että hän sijoittui mukavan korkealle paikallisessa Suurin romanialainen -äänestyksessä) ja hänestä kerrotuista tarinoista niin romanialaisessa, saksalaisessa kuin venäläisessä kansanperinteessä. Hovi tuo kiinnostavasti ilmi myös sen, ettei Bram Stokerin Draculan päähenkilöllä ja Vlad Tepesillä ole oikeastaan ole kauheasti yhteistä, ja on liioittelua sanoa, että voivoidi olisi ollut hahmon varsinainen esikuva. Kiinnostavimmillaan kirja on vertaillessaan Draculan vampyyrikuvaa kansanperinteeseen. Stoker keksi muun muassa ajatuksen siitä, ettei vampyyri näy peilissä tai että jonkun täytyy kutsua tämä sisälle. Lepakoksi muuttuminen on myös lähtöisin Stokerin kynästä, eli voidaan kai todeta, ettei "Dracula" ole oikeastaan kamalan autenttinen vampyyrikuvauksessaan. Hovi käsittelee myös Draculan asemaa elokuvissa, kirjallisuudessa ja muussa populaarikulttuurissa, mutta kovin syvälle ei tässä suhteessa pureuduta (haha). Muutama ihan kiinnostava lukuvinkki tulee joka tapauksessa vastaan. Lopputulos ei ole hassumpi, joskin kirjaa vaivaa lievä toisto: samat asiat tullaan kertoneeksi useampaan otteeseen eri yhteyksissä. Lisäksi mukaan on lipsahtanut muutama harmillinen pikkuvirhe; muun muassa genren varhisteoksiin kuuluvan "Varney the Vampire" -kirjan kirjoittaneen James Malcom Rymerin sukunimestä on tullut Ryder.

Tää oli kyllä huono. Tavallisesti luen näin ohuen kirjan muutamasta päivästä viikkoon riippuen, paljonko mulla on aikaa. Mutta tässä meni vähän yli vuosi. Idea oli mielenkiintoinen, jopa hyvä. Toteutus oli sen sijaan heikko. Henkilöt olivat lapsellisia, rasittavia ja tylsiä. Toteutus oli ennalta-arvattava. Varsinaissuomalainen kielipääni ei tajunnut puoliakaan murre sanoista joita oli käytetty. Muutenkin välillä tuli fiilis, että häh. Kaiken kaikkiaan melko kehno mytologia kyhäelmä.

Tää ei paljoa poikennut edellisistä osista. Taas ihan kiva kirja. Vähän tuntuu, että juoni on junnannut paikoillaan kaikkien kolmen kirjan ajan. Juoni on edelleen ennalta-arvattava eikä missään välissä aiheuttanut jännitystä. Kyllähän tämän trilogian luki, mutta ei ansaitse "kun olet lopettanut kirjan, aloita se alusta" paikkaa hyllyssä.

Annoin kirjasta kolme tähteä. Kirja oli jollain asteella suuri pettymys itselleni. Odotin enempi paikkojen, hahmojen sekä tapahtumien kuvausta, se jäi hieman laimeaksi. Tarina itsessään oli hyvä, mutta se jokin jäi puuttumaan kirjasta. Loppuunsa kuitenkin mielenkiintoinen pakkaus.

Syysrummut on loistava jatko-osa loistavale sarjalle. Tämä sarja ei ole ainakaan vielä ottanut takapakkia, mistä olen erittäin iloinen. Juoni pysyy hyvänä sekä juonenkäänteet pitävät kirjan mielenkiintoisina alusta loppuun. Ja kyllähän Claire ja Jamie pysyvät edelleen ihanina :)

Kirja oli aluksi todella tylsänoloinen, mutta mitä enemmän kirjaan syventyi ja sivut etenivät, alkoi myös juoni kiinnostaa enemmän. Positiivista oli myös se, ettei kirjaa ollut pilattu turhalla romantiikalla ja lässytyksellä, vaikka sitä useampi lukija olisikin varmasti halunnut. Maailma on täynnä romanttista fantasiaa ja mielestäni oli vain positiivista että tämä kirja onnistuttiin pitämään vain pienen ja viattoman hauskanpidon puolella. Kirja oli helppolukuinen ja juoni mukaansatempaava, vaikkakin juoni tuntui välillä vähän junnaavan paikoillaan. Odotin jollain tavalla enemmän fantasiamaista jännitystä ja enemmän yliluonnollisuutta mukaan Harperin kykyyn, mutta kirja piti hyvin otteessaan siitäkin huolimatta.

Tässä on kirja joka tempaa totaalisesti mukaansa niin, että se on miltei pakko lukea yhdeltä istumalta! Koko kirjan aikana ei ollut yhtäkään tylsää hetkeä, juoni kulki koko ajan eteenpäin. Vaikka koko ajan tapahtui, tapahtumat eivät oleet ennalta-arvattavia ja siten tylsiä. Päinvastoin, koko ajan sai olla aivot valppaana miettimässä vaihtoehtoja! Innolla odotan että saan käsiini kolmannen osan!

Oikein hyvä kirja, mutta kun tietää, että enää viimeinen osa tämän jälkeen ja sitten se oli loppu. Eli tavallaan liian hyvä kirja - Ja koko kirjasarja! - sillä ei millään tahtoisi sen loppuvan.

Tämä kirja oli ihan järkyttävää matskua. En suosittele. Kenellekään.

Ei tahtonut päästää otteestaan. Ja kamalaa kun Torak oli ihan Sesrun armoilla.

Tämä kirja on mahtava, ei voi muuta sanoa. Arvatkaapas kuka on hahmoista paras? Yllätys ylllätys...Jace Lightwood/Morgenstern/Herondale/Wayland. Jacen omalaatuinen huumorintaju ja hänen laukomat vitsikkäät kommentit..niille ei vaan voi olla nauramatta kuin hullu. Clary taas..en oikein tiedä. Aluksi en tykännyt hahmosta ollenkaan, sillä tyttö on äkkipikainen ja hyvin hyvin hyvin ärsyttävä. Simonistakaan en oikein sinänsä diggaa vielä tässä kirjassa. Sillä tässä kirjassa se on ihan täysin maallikko, kun esim. Izzy on hänen vastakohtansa. Alecia&Magnusta mä rakastan yli kaiken❤. Valentine..on loistava hahmo, ja jotenkin tykkään siitä. EnTiäMiks ^^ mut se on jotenkin vaan niin paras. Eipä tässä mitään muuta, vähän lyhyt tästä tuli mut eisemitään OuO

Olin todella ennakkoluuloinen tätä kirjaa kohtaan, koska en yleensä pidä kotimaisesta fantasiasta, josta on yleensä onnistuttu tekemään melko laimeaa, ja tässä tapauksessa myös ottaen huomioon kirjailijan todella nuoren iän. Sain kuitenkin huomata ennakkoluuloni turhiksi, olin erittäin positiivisesti yllättynyt kirjaa kohtaan. Juoni oli toimiva ja piti koukussaan aivan alusta loppuun asti, eikä mennyt kauaakaan kun koko teos oli jo luettu läpi. Kirja oli toki paljolti samanlainen kuin Twilightin jälkeen massana ilmestyneet fantasiat: yliluonnollinen poika tulee kouluun, tyttö ja poika raskastuvat ja näin päin pois, mutta kirjassa oli kuitenkin myös jotain erilaista ja uuttakin. Odotin myös innolla lukevani seuraavan osan, mutta petyin kun huomasin että kirjan muut osat on jätetty kokonaan julkaisematta. Kirjasarjassa olisi pitänyt olla tietojeni mukaan kaikkiaan viisi kirjaa.

Voi kääk, tämä on jo toiseksi viimeinen kirja tästä sarjasta! Mitä sitä sitten odottaa kun tämäkin loppuu? Yöntalo on kyllä tarjonnut vuosien aikana viihdettä, vihastumisia ja ihastumisia. Se on kevyttä luettavaa joka tempaisee mukaansa joka kerta. Ehkä kirjojen määrää ajateltuna hiukan venytetty sarja, mutta jokainen kirja on kyllä silti ollut luettavissa koska näistä hahmoista nyt vaan lukee mielellään. Tässä osassa nyt ei sinänsä tapahdu mitään merkittävää pääjuonen kannalta. Zoey on tunnekuohujen vallassa ja Neferet keräilee itseään entistä voimakkaammaksi Yön talon ulottuvilla. Kirja starttaa hyvin dramaattisesti, mutta loppua kohden meno on hiukan rauhallisempaa. Loppuun sitten pudotetaan pommi joka sai ainakin minut kohottamaan kulmiani ja miettimään, että mitähän seuraavaksi. Haluaisinpa kyllä toisaalta viimeisen osan mahdollisimman pian hyppysiini, luulenpa että siinä osassa sattuu ja tapahtuu sitten ihan urakalla. Tämä sarja on kyllä kaikesta teinidraamastaan huolimatta yksi suosikeista ja tulee varmasti pysymään sellaisena jatkossakin.

Kafka on 15-vuotias poika, joka karkaa kotoaan. Kafka ei oikeastaan ole hänen oikea nimensä, vaan hän itse on sen valinnut, koska halusi jättää taakseen vanhan nimensä hän lähtiessään kotoaan ja jättäessään taakseen vanhan elämänsä jonka haluaa unohtaa. Hänen isänsä on aina ollut etäinen, eikä ole oikeastaan ollut pojan elämässä läsnä koskaan. Kafka epäilee, että isältä tulee kestämään päiviä ennen kuin tämä edes huomaa pojan kadonneen. Kafkan äiti on lähtenyt kotoa jo vuosia sitten vieden adoptoidun isosiskon mukanaan. Kafkan yhtenä haaveena ja tavoitteena karkumatkallaan on löytää perheensä, tosin tavoite on vaikea kun hänellä ei äidistä ja isosiskosta ole kuin muutama hämärä muistikuva. Kafkan karkumatkan kanssa vuoroluvuin seurataan vanhaa miestä, joka on lapsena kummallisissa oloissa sairastunut ja parannuttuaan on menettänyt muistinsa. Hän on jäänyt heikkolahjaiseksi eikä enää koskaan oppinut uudelleen lukemaan, mutta sitä vastoin osaa puhua kissojen kanssa, tienaa vähän ylimääräistä etsimällä karanneita kissoja. Näissä kahdessa tarinassa ei aluksi tunnu olevan mitään yhteistä, lukuun ottamatta pieniä aivan sattumankaltaisia yksittäiseen sanaan tai sattumaan pohjautuvia viittauksia. Vähitellen tarinat lähestyvät toisiaan enemmän ja enemmän ja tapahtumat muuttuvat unenkaltaisemmiksi. Kirjan tunnelma on koko ajan selittämätön, unen kaltainen, mutta se on kuitenkin selkeällä ja luettavalla kielellä kirjoitettu. Kaikki henkilöhahmot ovat koskettavasti ja persoonallisesti kuvattuja ja mieleen pitkäksi aikaa jääviä. Kirjan voi luonnehtia olevan surrealistista realismia – ainakin jos sellaista näennäisesti mahdotonta kirjallisuuslajia ylipäätään voi olla olemassa, niin tämä kirja on sellaista. Kirja on täynnä viitteitä, joita kaikkia ei varmastikaan edes huomannut, mutta kirjallisuus, taide ja musiikki ovat antavat vahvan leimansa kaikkeen mitä tapahtuu. Myyteillä, sekä vanhoilla Kreikkalaisilla tarinoilla – etenkin Oidipus myytillä - sekä japanilaisella kansanperinteellä kaikilla on oma tärkeä osa kertomuksesta. Kirjassa kaikki ei saanut selitystään, mutta kaikkea ei tarvitse selittää. Kirjailija on haastattelussa sanonut, että kirjan sisältää arvoituksia arvoituksien sisällä ja sen ymmärtäminen vaatisi useamman lukukerran. Harvoin luen kirjoja uudelleen nopealla aikataululla, mutta tämä voisi olla poikkeus. Loistava teos, kuuluu parhaimmistoon mitä olen koskaan lukenut. Menee helposti top 10 ikinä listalle.

Minulla oli suuria odotuksia tätä kirjaa kotaan ja ne eivät täyttyneet. Odotin mukaansatempaavaa, nopealukuista ja jännittävää kirjaa. Lukeminen oli hyvin vaikeaa, eikä edennyt yhtään. Tuntui kuin puolet sivuista olisi ollut ilmaa. Jotain hyvää tässä kuitenkin oli. Yllätykset. Yllätyin hyvin useasti käänteistä. Hahmot. Kerrankin päähenkilö joka ei ole se täydellinen henkilö, joka on korkeimmassa asemassa. Juoni. Se oli todella mielenkiintoinen. Luen varmaan seuraavan osan jos inspiraationa riittää siihen. Sen näkee sitten.

Tykkään tästä sarjasta koska se on sopivan dekkarimainen, mutta sisältää myös vähän fantasiaa ja romantiikkaa. Tämä sarja on myös todiste siitä, että Charlaine Harrisilla on kirjoittamisen taito vielä taskussa, omasta mielestäni Sookie Stackhouse sarja alkoi kuivua kasaan muutaman 5 ekan kirjan jälkeen, toivottavasti tälle sarjalle ei käy niin. Tässä osassa murhamysteeri oli aika hurja, ja toisaalta kyllä tykkäsinkin siitä. En kyllä Osannut odottaa, että Harperilla ja Tolliverilla olisi tunteita toisiaan kohtaan, vaikka epäilykseni kyllä heräsivät kun Tolliver alkoi ärsyyntyä, ja ei esitellyt itseään enää Harperin veljenä. Odotan innolla sarjan seuraavaa osaa.