Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Siilo oli hyvä kirja, jossa oli paljon potentiaalia. Valitettavasti tarina alkoi käydä loppua kohden hiukan raskaaksi ja tylsäksi, itseään toistavaksi. Juoni avautui lukijalle hienosti pikkuhiljaa. Aika malttamattomana luin tätä kirjaa aluksi, kun halusin tietää enemmän. Kun salaisuus paljastuu, se hieman latistaa fiilistä ja vie terää pois juonelta. Mutta Siiloon on onnistuttu loihtimaan juuri oikeanlainen klaustrofobinen fiilis, jopa paikoitellen aika ahdistava. Hahmoja oli paljon, mutta kiinnostavimmat olivat Lukas, joka oli aika symppis tyyppi ja toki sitten Jules, joka oli täyttä rautaa, todella sopiva tällaisen tarinan juonen johdattajaksi. Pahisasetelma oli liian selvä, siitä en oikein välittänyt. Nyt jäin odottamaan jatkoa tälle tarinalle, joten jostain täytyy löytää mielenkiintoa lukea 2. osa ennen viimeistä osaa, joka jatkaa sitä mihin Siilo jäi.
Kirjasarjan ylistyksen johdosta nappasin tämän luettavakseni ja voin sanoa pettyneeni. Kirja kesti ja kesti ja loppua kohti minua ei vaan kiinnostanut lukea sitä. Kirjassa oli liikaa outoja käänteitä, jotka tapahtuivat liian äkkiä juoneen verrattaen.. Henkilötkin jotka olivat alkuosassa mukana unohtuivat loppua kohden. Toisen osan yritän vielä lukea, mutta varmaan jää siihen. Harmi.. Odotin paljon tältä sarjalta :(
Pidin kirjasta tosi paljon, sillä se oli todella hyvin kirjoitettu, kuten edellisetkin osat. Erityisesti Jacen ja Claryn väliset kohtaukset oli niin hyvin kirjoitettu, että pystyin helposti kuvittelemaan kohtaukset päässäni. Ja lopussa oleva kirje oli kiva lisä, jota olin kaivannut, vaikkei se varsinaiseen kirjan juoneen liittynytkään. Todella hyvä kirja (ja sarja), jota suosittelen kaikille, jotka pitävät romantiikasta ja seikkailuista.
Tähän teokseen oli pakko tarrata heti kun se tipahti postiluukusta. Nyt se on sitten ohi. Yön talon tarina päättyy ja vähän on ehkä haikea olo kun tätä tarinaa on tullut seurattua sen ensimmäisestä kirjasta asti hyvin aktiivisesti. Kaikki 12 kirjaa löytyy omasta hyllystä. Tarina on herättänyt kyllä monia tunteita aina ihastuksesta vihastukseen ja sillä on oma paikkansa minun fanilistallani. Tässä on vuosien aikana tykästynyt moniin mahtaviin hahmoihin ja juonenkäänteisiin, mutta mielestäni tämä viimeinen kirja oli vähän liian nopeasti ohi. Se käynnistyy hitaasti ja etenee loppukliimaksiin välillä ehkä vähän liiankin hitaasti, mutta sitten kun h-hetki koittaa niin kaikki onkin ohi ennen kuin kerkeää tajutakaan. Onhan tässä sarjassa kyllä omat huonot puolensakin, mutta silti jotenkin tykkään tästä sarjasta todella paljon. Aion ehdottomasti lukea koko sarjan uudelleen kunhan siihen liikenee tarpeeksi aikaa. Nyt on toistaiseksi sanottava hyvästit Zoeylle ja hänen nörttijengilleen.
Edustan mielipiteissäni hiukan toista laitaa, sillä en erityisesti pitänyt tästä kirjasta. Olihan tässä paljon hyviä juttuja verrattuna aikaisempiin kirjoihin, selvästi tunteisiin vetoavampi asenne ja veljesten rakkauselämien limittäinen kerronta. Trez ja iAm ovat niin keskenään sidoksissa, että on hyvä, että heidän elämäänsä käsiteltiin riippuvaisina toisistaan. Vaikka en pääparista mainittavasti välittänytkään, olihan se loppu nyt tunteellinen, vaikka sitäkin kyllä pohjustettiin koko kirjan ajan. Mutta tätä kirjaa, kuten aika monta edellistäkin vaivaa se, että hahmot ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä, ja sivujuonien rönsyily. Hahmoissa ei vaan enää tunnu olevan mitään uutta, verrattuna sarjan alkuosiin, joissa jokainen oli (ja on vieläkin) selvästi oma selvä hahmonsa. Uusista hahmoista aina annetaan hiukan jotain aikaisemmissa kirjoissa, mikä saa kiinnostuksen heräämään, mutta sitten kun nämä hahmot päätyvät päähahmoiksi, ne taantuvat samaksi massaksi, valitettavasti. Sivujuonia tuntuu olevan hieman liikaa, jotta niistä muistaisi kaiken oleellisen kirjasta toiseen. Tämä teos oli kevyttä höttöä ajan kuluttamiseksi, ei sen enempää eikä sen vähempää.
Tosi hyvä kirja! Erityisesti hahmot ovat hyvin kirjoitettuja. He eivät ole kliseisiä, vaan erittäin todentuntuisia suomalaisnuoria, joihin voisin helposti kuvitella törmääväni oikeassa elämässä. Hahmot eivät tuntuneet lainkaan pinnallisilta, koska heidän tuntemuksia ja persoonia kuvattiin todella hyvin, mikä myös auttoi lukijaa ymmärtämään hahmoja.
Pidin kirjasta paljon, sen tunnelma ei lässähtänyt kesken ja mukava jännitys pysyi koko ajan yllä. Hahmot oli luotu kestämään vaikeuksia ja pidin siitä että magiaa ei vedetty yli, vaan se pysyi suhteellisen "realistisella" tasolla, joka sopi kirjan muihiin teemoihin. Suosittelisin.
Sydän taas kerran verille raastettuna lopettelin tätä kirjaa. Tuntuu melkein epätodelliselta, että joku on kirjottanut jotain näin fantastista. Rakastan Salamurhaajan oppipoikaa ja en voi mitenkään mitenkään sanoin kuvata, miten paljon tykkään myös Kuninkaan salamurhaajasta. Rakkautta ensisivuilla. Tai jotain sinnepäin. Mutta oikeasti! Aina kun avasin tän kirjan niin upposin siihen ihan täysin heti ensimmäisessä virkkeessä. UNOHDIN, ETTÄ LUIN. Parhaita kirjoja maailmassa, ne, jotka saa aikaan sellasen fiiliksen. Kaikki oli taas kohdallaan ja meni just niin sydäntäsärkevän nappiin, kun kukaan voi toivoa. Henkilöhahmot on paljon todellisempia ja syvempiä kuin jokkut nykyajan pintaraapasut, ja kaikki on niputetty yhteen niin vaivattoman sulavasti, etten ikinäikinäikinä halua lopettaa lukemista. Kuvittele, jos en ikinä ois avannut tätä kirjaa? Hyvä. Nyt kun sain sen ulos, niin neuvon jokaista (kyllä, sinuakin!) hommaamaan kyseisen sarjan käsiinsä ja unohtamaan kaikki muut velvollisuudet (koulu, ruoka, uni, yms.) kunnes ne on luettu. <3
Varjojen ratsu on tiivistetysti tylsä tarina tylsillä hahmoilla.
Juonellisesti tarina oli pettymys. Pidin aika paljon Robersin Kuuden piiri -trilogiasta ja toivoin tässä olevan samaa viehätystä. Kauas kyllä jäätiin. Robertsin uusimpien kirjojen ongelma on, että niissä jauhetaan aina sitä samaa, juonen kaaren tietää jo ennalta ja hahmotkin ovat lähestulkoon aina samanlaisia. Noitateemaa, joka on vallalla tässä kirjassa ja tässä trilogiassa, on Roberts käyttänyt jo aiemmin, eikä tässä sitä käsitellä mitenkään erilailla. Hahmot ovat hyvin stereotyyppisiä, naiset rempseitä ja kauniita, kaiken osaavia; miehet puolestaan rouheita, mutta komeita ja päteviä. Hahmoissa ei ole mitään mihin tarttua ja tekemisen motiivit ohuita. Robertsin tarinoihin kuuluva kyyhkyläisparin ristiriitakin oli ympätty mukaan hyvin väkinäisen oloisesti, se oli lähinnä vaan myötähäpeää aiheuttava. Samoin riitaa seurannut Connorin ja Finin Doylen kovistelu, kuinka noloa. Rakkaustarina jätti kylmäksi, siinä ei ollut mitään fiilistä. Tykkään Robertsin jännitysrakkausromaaneista ja niissä on välillä mielenkiintoisia hahmoja, mutta tässä ei ollut oikeastaan mitään kiinnostavaa kuin sivuhahmoina Branna ja Fin.
Tämä osa on ehdottomasti paras tähän astisista lukemistani sarjan kirjoista. Juonessa on paljon uusia käänteitä, eikä vauhdikkailta ja surullisiltakin tilanteilta voida välttyä. Kirjasarja paranee huomattavasti loppua kohden ja tunnelmakin alkaa tiivistyä.
luin kirjan jo puolvuotta sitten, mutta pakkohan sitä on tulla kommentoimaan. Kirja oli mielestäni kerrassaan mahtava. Kaikin puolin onnistunut teos oli hieman edeltäjäänsä parempi, mutta niinhän se yleensä on :)
Pidin tästä kirjasta enemmän kuin ensimmäisestä osasta, tässä teoksessa tuntuu tapahtuvan paljon enemmän kuin aiemmassa osassa ja päästään kunnolla käsiksi zombimeininkiin.
Kirja kertoo Amerikan sisällissodan aikaisesta orjuudesta ja etenkin laki, missä orjanomistajilla oli oikeus hakea vapaisiin valtioihin paenneet orjat takaisin omistukseensa on tarinan perusta. Kirjailija on saanut kimmokkeen tarinaansa todellisen henkilön, karanneen orjan Margaret Garnerin teosta. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikajanassa: nykyhetki sijoittuu vuodesta 1873 eteenpäin, takaumat parikymmentä vuotta aikaisempaan aikaan. Kertomus kuvataan pääosin entisen orjanaisen Sethen ja tämän tyttären Denverin näkökulmasta. Perheen elämänkokemukset ovat rankkoja ja menetykset raastavia. En viitsi spoilata, joten juonesta ja muustakaan sisällöstä ei sen enempää. Alkuteoksen nimi Beloved on tarinaan osuva. Mielestäni suomennettuun nimeen ei olisi tarvinnut tehdä omaa tulkintaa.
Tavattoman raikas ja viihdyttävä nuortenkirja! Jokainen viidestä päähenkilöstä oli selvästi oma persoonansa ja jotenkin he vain kasvoivat kiinni sitä mukaa, kun kirjaa luin. Juoni on omaperäinen ja nautin kirjoistustyylin yksinkertaisuudesta. Tiedän, ettei tällaisten kirjojen suomentaminen ole varmasti aivan helppoa, mutta jotenkin suomennus tuntui joissain kohdissa kömpelöltä ja etenkin huumorilla höystettyjä kohtia olisi voinut vähän hioa. Suosittelen kaikille vapaille, nuorille sieluille!
Helppo- ja nopealukuinen tarina, jossa oli paljon hauskoja ideoita ja juttuja. Harmi vaan kokonaisuus meni hieman sekavaksi jossain vaiheessa, joka latisti kiinnostusta, ja hahmot jättivät kylmäksi. Olisin kovasti halunnut välittää Milasta ja pitää muistakin hahmoista, mutta en saanut niihin oikein mitään kontaktia, en kiintynyt kehenkään. Isoisä oli ehkä kiintoisin hahmo, koska siinä tuntui olevan enemmän luonnetta kuin muissa yhteensä. Herra Kunnas oli sitten ehkä liian karikatyyri ja lattea hahmo ollakseen kiinnostava. Mutta kyllä hahmoissa oli potentiaalia, sitä ei voi kieltää. Minun kiinnostusta tästä söi jo heti alussa tullut niin vahva young adult -fiilis, joka toki on minun ongelmani lukijana eikä kirjan.
Itse myös kallistun tuolle "ihan hyvä" linjalle. Kieli oli todella kaunista ja tarina oli täynnä tunteita. Pidin Sunan vahvasta ja itsenäisestä henkilöhahmosta. Fantasiamaailma oli mielenkiintoisesti rakennettu, ja tarinassa oli sopivasti jännitystä. Kuitenkin mielestäni "se joku" jäi puuttumaan tarinasta, olisin kaivannut jotain enemmän. Hieno suoritus esikoiskirjaksi!
Ihan samaa hyvää tasoa kuin aiemmatkin osat. Välillä tylsähköä luettavaa, mutta ei liian usein. Kirjan loppu hieman yllätti kokonaisuudessaan, mutta hyvä loppu ehdottomasti hyvälle trilogialle.
Yhtä hyvä ellei jopa parempi kirja kuin ensimmäinen osa. Pakkohan täsät on pitää, jos piti ensimmäisestä osasta. Ei tätä voi jättää lukematta kun alkuun on päässyt.
Hyvä kirja. Alku vaikutti vähän pitkäveteiseltä, mutta aika nopeasti kirja kyllä tempasi täysin mukaansa. Pakko oli lukea melkein kerralla loppuun :)
Half Lost on Half Bad trilogian voimakas lopetus. Tartuin sarjan ensimmäiseen osaan mielenkiinnolla viime vuonna. Lukaisin toisen osan heti perään ja jäin odottamaan kolmatta kieli pitkällä. Sain sen viikko sitten lukulaitteelle esitilattuna ja imaisin kirjan siltä istumalta. Sally Green kirjoittaa voimakasta tekstiä. Se on helppolukuista, ei kiertele ja imaisee lukijan synkkään maailmaan, missä minä viihdyin. Sarja on väkivaltainen. Moni nuortenkirjasarja on nykyään täynnä taistelua, sotaa ja hengissäselviytymistä. Mikä ei ole ihme, koska katsokaa uutisia. Katsokaa maailmaa, jossa elämme. Olen itse joutunut selittämään lapselle moneen otteeseen kuluneen vuoden aikana, mitä on terrorismi ja miksi joku haluaa tappaa viattomia ihmisiä. Maailma on paska paikka. Selitä se viattomalle. Maailma on täynnä sotaa, väkivaltaa ja kärsimystä. Sally Green on kirjoittanut omaan maailmaansa mustien ja valkoisten noitien sodan ja diktatuurin. Tarinan kertoo puoliksi musta ja puoliksi valkoinen noita, Nathan Byrn. Hän näyttää kuinka selviydytään ja kasvetaan sodan keskellä. Mieleeni tuli väistämättä Syyrian sota, mutta myös kaikki historian sodat ja selkkaukset. Millainen aikuinen kasvaa sodan nähneestä lapsesta? Toisista kasvaa taistelijoita, heitä joita tarvitaan sotimiseen ja sodan päättämiseen. Toisista kasvaa jälleenrakentajia, heitä, joita ilman maailma ei pyöri. Sally Green on luonut henkilöhahmonsa tämän idean ympärille. Tiedätte keihin Nathan ja Gabriel, tarinan rakastavaiset, kuuluvat. Miten heille käy, jos ja kun sota lopulta päättyy? Nathan on hyljeksitty erilaisuutensa takia. Identiteettiään testaavan nuoren on helppo samaistua häneen. Nathan on kovis ja hänellä on rakastettavan pistävä huumorintaju. Hänellä on myös heikkoutensa, musta puolensa, ja hänen on voitettava niin sota kuin omat demoninsa. Yksi Half Bad trilogian kantavia voimia on juuri sen päähenkilö, nuori eksynyt poika, jota elämä ei ole kohdellut hyvin. Hän on puoliksi paha ja silti hänessä on enemmän hyvyyttä kuin mitä kukaan haluaa uskoa. Onneksi Nathanilla on veljensä, Arran, ja isoäitinsä, jotka ovat olosuhteista huolimatta aina yrittäneet suojella ja rakastaa häntä. Sarjan toisessa osassa Nathanin rakastettu Annalise pettää hänet kuollettavalla tavalla, mutta silti Nathan ei ole yksin. Ilman Gabrielin rakkautta Nathan olisi todella eksynyt. Sally Green haluaa kirjasarjallaan sanoa, että kenestäkään ei kasva vain hyvää tai vain pahaa. Jokaisessa on kumpaakin ja yleensä hippunenkin rakkautta ja ymmärrystä voi pelastaa mustaan hukkuvan. Ja lopulta hyvä ja paha ovat vain kaksi tapaa nähdä sama asia. Kuka on oikeassa? Kauheuksien keskellä Nathanista kasvaa hyvin voimakas noita, jota kaikki oppivat kunnioittamaan ja myös pelkäämään. Nathan joutuu sodan keskellä tappamaan paljon. Hän myös menettää paljon ja katkeruus ja viha ovat ottaa nuoresta miehestä vallan. En kerro juonesta enempää, mutta sanon sen verrran, että Half Lost on hyvin voimakas päätös sarjalle, jota olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Ihailen sarjan kansitaidetta. Se on kiteyttävää ja visuaalisesti yksinkertaisen kaunista. Half Lost'in kannen puun tarkoitus avautuu vasta kirjan viimeisillä sivuilla ja se on sydämenpysäyttävä.
Kirja oli mielenkiintoinen ja kirjoitustyyli kiva. Tykkäsin tosi paljon kirjan alkupuoliskosta, loppupuoliskosta en niinkään. Karoun ja Akivan romanssi oli ajoittain liian nopeasti etenevä ja kliseinen. Karoun menneisyyden arvasin heti kun Akiva alkoi vertailemaan häntä Madrigaliin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä kirja ja kerronta sopivan vauhdikasta.