Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kuparikoura on yhtä upea kuin Rautakoe. Tuho on niin IHANA. Jasper ei lopussa vaikuta enää NIIN ärsyttävältä kuin ennen.
Pronssiavainta odotellessa!
Luin kirjan, koska näin sen kirjastossa. Kun huomasin sen olevan Claren ja Blackin työtä, nappasin sen heti luentaan.
Voin kuvailla kirjaa yhdellä sanalla: Ihanaa!
Rautakoe on ihana kirja, ja Call on ihana päähenkilö. Tamara ja Aaronkin ovat kivoja. Alastair on... mielenkiintoinen ja alku on jännittävä.
TAPPAKAA LAPSI!
Upeaa.
Skotlantilainen Carran linna on kuulunut kuusisataa vuotta McBuffien suvulle. Linnan ylläpitokustannukset ovat kuitenkin nousseet sille tasolle, että viimeisen lairdin, kaksitoistavuotiaan Alexin, on myytävä amerikkalaiselle miljonäärille Hiram C. Hopgoodille.
Sarjakuvataiteilija Hugo Pratt taisi joskus sanoa, että suurten seikkailijoiden aikakausi päättyi 1930-luvun puolivälissä. Luontevaa onkin, että myös Jakob Wegeliuksen "Merten gorillan" (WSOY, 2017) tapahtumat sijoittuvat niille main.
Todella hieno teos. Pidin alusta saakka todella paljon. Kirjaa lukiessa tuli hyvä olo tiedosta että tämä on trilogian osa, eli lisää on tiedossa. Lopun lähestyä mietein että jääkö tarina kesken, mutta se ei jäänyt mitenkään oleellisesti, edessä on vain uusi seikkailu.
Suosittelen paljon!
Kirja vaikutti aluksi aika mitäänsanomattomalta, mutta puolen välin tienoolla sain juonesta paremmin kiinni ja lopulta jäin koukkuun. Varsinkin kirjan loppu oli todella mielenkiintoinen ja hetkellisesti kävin kauhun rajamailla Magnuksen ja Jacen takia.
Nyt kaikki suomennetut osat luettu 
Onneksi vielä loput enkuksi
Tämän kevään aikana olen lukenut kaikki kaksikymmentä ja viisi suomennettua sekä Uusi Kevät-kirjan, jolla aloitin. Pidin siitäkin. :)
Mielipide edelleen sama: Mahtava sarja ja hatunnosto tyhjän soopan määrälle! 
Tuhti ja melko mielenkiintoinen sekoitus kreikkalaisen mytologian aineksia sekä Kingin oman fantasiamaailman elementtejä liitettynä toisaalta hyvinkin arkiseen ympäristöön ja "pelikentälle". Siinä sitä onkin sitten melkoinen keitos. Kytkökset "Musta Torni"-sarjaan ovat selkeät ja vahvat, joskaan niitä ei oikein voi sen tarkemmin selventää spoilailematta liikaa.. Joka tapauksessa linkittymät ovat varsin mielenkiintoiset ja lopussa paljastetaan tähän liittyen jopa osa koko kirjan tarkoitusta.. Paikoin hyvinkin kiehtovaa luettavaa, joskin joitakin suvaintokohtia olin havaitsevinani, en ole aivan vakuuttunut, riittävätkö romaanin tapahtumat aivan kitkatta kantamaan yli 700 sivuista pituuttaan.. Kuitenkin oikein hyvän tasoinen teos King-tuotannossa, vaikken pysty tätä mestariteokseksi asti arvostamaankaan.
Pelästyin hieman sivujen määrää alkaessani lukea. 1116 sivua taisi olla painoksessa. Lukukokemus oli erittäin hyvä ja pian aloituksen jälkeen olin tyytyväinen että sivuja riitti, kirja ei heti tulisi luetuksi.
En tiedä oliko lopetus paras mahdollinen, siitä lähti puoli tähteä pois (annoin 4,5 tähteä). Sanoisin että Kingistä vähäänkään pitävien tulee ehdottomasti lukea tämä kirja.
Kirjaan ei alussa oikein meinannut päästä mukaan ja vielä Caraval pelin alkaessakin tapahtumat tuntuivat vain junnaavan paikallaan. Kirjassa oli paljon ympäristön, pukujen ja muun kuvailua, joka kyllä sopi tarinan taianomaiseen tyyliin, mutta olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän tapahtumia. Loppua kohti kirja parani kuitenkin huomattavasti, eikä kirjaa halunnut laskea käsistään. Tykkäsin siitä, että kaikki oli vähän sekavaa, eikä koskaan voinut olla ihan varma, mikä oli totta ja mikä ei.
Kesälomalla tuli palattua vuosien tauon jälkeen kauhulegendan visioiden pariin ja aika hyvinhän tämä kolahti, vaikka varsinaista kauhua teos ei juuri sisälläkään. Alussa kuvataan päähenkilön lapsuutta, jolloin hänen pieneen kotikaupunkiinsa saapuu uusi pappi, joka pistää kulmakunnan asiat vinksalleen. Uskonnollinen yhteisö suorastaan rakastuu komeaan ja mukavaan pappismieheen, mutta sitten tapahtuu jotain ja papin on pakko lähteä pois. Päähenkilö ajautuu elämässään sinne tänne, mutta hänen tiensä risteää papin kanssa useita kertoja, vaikka parempi olisi ollut, jos mies olisi pysynyt kokonaan poissa kuvioista.
Tulevaisuuden maailma, jossa kehitettiin kaikkien aikojen sairain peli. Joka vuosi tähän peliin lähetetään 24 lasta taistelemaan areenalla, kuin urheilussa. Mutta ainoa ero on, että he taistelevat selviytymisestään ja siitä kuka on viimeiseksi elossa. Niin pelottavaa, sadistista mutta myös nerokasta! Yksi mielenkiintoisimmista, vaikkakin kauhistuttavimmista ajatuksista mistä olen kirjoissa lukenut. Mutta muuta en voi sanoa kuin, että rakastuin sarjaan aivan täyttä pahkaa.
Tiimalasi oli pienoinen pettymys, näistä aineksista olisi saanut hyvänkin kirjan. Tarina oli monin paikoin epäuskottava ja suomennos huono. Kelpaa viihteeksi jos ei ole liian kriittinen.
Näin tästä elokuva-trailerin, joka tuntui mielenkiintoiselta ja tästä syystä hommasin kirjan itselleni. Elokuvaa en siis ole nähnyt, joten kirjan sai lukea "puhtaalta pöydältä". En ihastunut tähän kirjaan, tuntui kuin olisi lukenut ja lukenut, mutta mitään mielenkiintoista ei tapahdu, mikään ei etene, junnataan paikallaan, päähenkilö on niin rakastunut henkilöön joka tuntuu tavoittamattomalta, ja moni niin "mysteerinen" hahmo oli niin arvattavissa, että ei oikein jaksanut innostua. Kirjassa ei ollut syvyyttä, se ei herättänyt (ainakaan kauhean myönteisiä) tunteita. Kyllähän tämän kirjan nyt silti luki, mutta en pahemmin välitä lukea romanttisia kirjoja.
Ihan hyvä Kingin teos, todellakin lukemisen arvoinen, vaikka ei minulle itselleni siitä parhaasta päästä Kingiä. King hallitsee hyvin suljetussa tilassa tai alueella tapahtuvan tarinan luonnin.
Hieman erilainen mutta hieno Kingin teos. Kirjan tarina ei sisällä yliluonnoliisia tekijöitä ja on siltä osalta kuin Kingin Piina, vaikkakaan ei niin hyvä. Tarinan kulku on jouhevaa eikä mielenkiinto vässähdellyt kesken lukukokemuksen.
Tämä tarina ei jaksanut kiinnostaa pääparista huolimatta. Kokonaisuutena melkoisen mitäänsanomaton, suorastaan tylsä. Sivuhahmot ja näiden juonirakenteet olivat kiinnostavampia juttuja tässä teoksessa. Olen jo pitkään kaivannut sitä, että päästäisiin takaisin pääjuonen reunaan kiinni ihan tosissaan, mutta se vaan hautaantuu yhä enemmän ja enemmän mitä pidemmälle sarjassa päästään.
Sain viimein käsiini Yön kirouksen ja aloitin lukemisen innoissani. Odotukset tätä kirjaa kohti olivat suuret. Alku oli hyvä, mutta tuntui, että nyt kaikki tapahtuu liian nopeasti. Tapahtumia oli hyvin ja hahmot olivat persoonallisia, vaikka kaikkiin ei vielä päässty syvemmin. Minusta Ashleyn ja Maddoxin ei pitäisi olla alussa niin luottavaisia toisiaan kohtaan, sillä loppu on arvattavissa parin ensimmäisen aukeaman jälkeen. Liian nopeat tunneketjut kuuluvat kyllä Harlequinin kirjoihin, joten ei tässä kirjassa turhaan jossiteltu. Yön kirous ei ollut pettymys, mutta ei suuremmin yllätyskään. Toivon seuraavan kirjan olevan jotakin enemmän.
Pitkälti olen pakotettu toistamaan itseäni, mitä tulee tämän Painajaisia ja unikuvia-kokonaisuuden toiseen osaan. Tarkoitan siis niitä sanoja, joita kirjoitin ensimmäisen osan arviooni. Tämän toisen puoliskon tarinat noudattavat hyvin paljon sitä samaa "tyypillistä Kingimäisyyttä", mitä tulee ensimmäiseenkin puoliskoon, niin tyyliltään kuin tasoltaankin. Silti, kuten näissä novellikokoelma-arvioissani olen tykännyt tehdä, niin tälläkin kertaa nostan jotain erikseen tarinoista esille ja tässä tapauksessa se on mielestäni "Umneyn viimeinen juttu", joka eroittuu eniten edukseen muuten hyvin tasaisesta, totutun vahavasta ja varmasta kynänjäljestä. Toisin sanoen, yleiskuvaltaan tuttua ja turvallista - jälleen kerran.