Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Kirja oli niin täynnä taikaa! Rakastan tätä kirjaa <3<3

Da Vinci -koodi on erittäin mukaansatempaava ja jännittävä kirja. Tapahtumat eivät seisahdu hetkeksikään, koko ajan joko selviää uutta tai sitten juostaan poliiseja karkuun. Ja välillä kuvaillaan rakennusten arkkitehtuuria tai historiaa. Minä pidän nerokkaista suunnitelmista ja arvoitusten ratkaisemisesta ja siinä mielessä Da Vinci -koodi olikin minulle erittäin antoisa ja nautinnollinen kirja. Lukija saa pohdiskella arvoitusta Langdonin ja tämän apurin, Sophie Neveaun mukana ja yllättyä usein. Koko arvoitus ja siihen liittyvä salaliittoteoria olivatkin erittäin kiinnostavia. Lisäksi Brown lyö pöytään aikamoisen määrän historiallista ja arkitehtuurista informaatiota, josta nautin. (Vaikkakin kirjaa lukiessa joutui välillä pohdiskelemaan mikä fakta nyt onkaan salaliittoteoriaa ja mikä oikeaa historiallista tietoa.) Da Vinci -koodia lukiessani jouduin tosiaan paikoitellen muistuttamaan itseäni, että kysessä todellakin on romaani. 520 sivua fiktiota. Kirjailija on ehkä tehnyt taustatyönsä vakuuttavasti, mutta se ei tee kaikesta totta. Silti minulta menee luultavasti muutama päivä ennen kuin kykenen suhtautumaan normaalisti Raamattuun, Leonardo Da Vinciin, Vatikaaniin tai Disneyn elokuviin. Vaikka Da Vinci -koodissa on vetävä juoni ja kiinnostavia yksityiskohtia, se ei ainakaan minulle ollut mikään maailmaa mullistava kirja. Mukana on sen verran paljon kaavamaisuuksia trillereistä, etten kyennyt suhtautumaan siihen täysin henkeäni haukkoen. Ei sillä, että kliseet erityisesti vauhtia haittaisivat, Da Vinci -koodi ei vain ollut minulle sellainen elämää mullistava ja erityisen loistava lukukokemus. Kyllähän tätä ihan mielellään luki, mutta siihen se sitten jäi.

Ensimmäinen kirja, jonka sain luettua espanjaksi, enkä tiedä uskallanko suomeksi edes lukea, kun Taivasten vanki oli kuulemma huono suomennos ja Marinan on suomentanut sama tyyppi.. Ihastuin kirjaan, taisin jopa rakastua. 1990-luvun Frankestein :)

Edgar Rice Burroughsin "Tarzan ja pikkuväki" (Karisto, 1944) oli eräs lapsuuteni suurista lukuelämyksistä, jonka pariin palaamista odotin hyvinkin suuresti. Syystä tai toisesta se oli jäänyt mieleen yhtenä jännittävimmistä ja parhaista Tarzan-seikkailuista. Niinpä olikin mielenkiintoista palata takaisin pikkuväen pariin. Romaanin alussa apinamiehemme lähtee kokeilemaan uutta lentokonetta, mutta retki päättyy onnettomasti kun kone syöksyy maahan tuntemattomalla seudulla. Tarzan menettää tajuntansa, ja herätessään huomaa olevansa jättiläiskokoisten naisten vankina. Eräs heistä on raahannut tajuttoman apinamiehen mukanaan, ilmeisenä tarkoituksenaan tehdä tästä puolisonsa. Tarzan onnistuu kuitenkin pakenemaan, mukanaan jättinaisten alistaman miesjoukon edustaja, jolle hän opettaa aseiden käyttöä ja itseluottamusta, ja niinpä miesten ei tarvitsekaan enää jatkossa olla tossun alla... "Hyvin ylpeänä ensimmäisen naisolennon poika selitteli Tarzanille parhaansa mukaan sitä muutosta, joka oli tapahtunut alalien keskuudessa sitten kun hän oli Tarzanin kasvattina oppinut oivaltamaan ajanmukaisten aseiden merkityksen. Nyt oli jokaisella miehellä apulaisenaan nainen - ainakin yksi, ja muutamilla väkevämmillä useampia. Huvittaakseen Tarzania ja osoittaakseen hänelle, kuinka huimasti sivistys oli kohonnut zertalocolien maassa tarttui ensimmäisen naisolennon poika erään naisen hiuksiin, laahasi hänet luokseen ja iski häntä lujasti päähän ja kasvoihin nyrkillään. Nainen vaipui polvilleen ja halaili hänen jalkojaan katsellen anovasti häntä kasvoihin, omien kasvojensa hohtaessa rakkautta ja ihailua." (s. 251-252). En kuolemaksenikaan osaa sanoa, mitä Edgar Rice Burroughsin päässä on mahtanut liikkua kun hän on tämän kirjoittanut, mutta tässä on taas hyvä muistaa, että viime kädessä Tarzanit ovat aikuisille suunnattua pulp-kirjallisuutta, eivät nuortenkirjoja. Seksismi- ja rasismikerroin on silti aika korkealla, vaikka toki nämä piirteet tekstistä pitää suhteuttaa kirjoittamisajankohtaan. Keskeisin juoni sijoittuu pikkuväen pariin. Tarzan päätyy Trohanadalmakuksen kaupunkiin, jota kansoittaa noin neljäsosan tavallisen ihmisen koosta oleva kansa, joilla on tapana ratsastaa antiloopeilla ja käydä sotaa naapurikaupunki Veltopismakusta (jestas näitä nimiä)vastaan. Tarzan jää sotaretkellä vihollisen vangiksi, ja kuinka ollakaan, hänet onnistutaan kutistamaan samaan kääpiökokoon (tieteellistä proseduuria kuvaillaan hiukan, mikä tuo kirjaan pienen scifi-elementin). Seikkailuhan siitä sitten syntyy kun Tarzan uusine ystävineen pyrkii pakenemaan orjuudesta. Burroughs kuvailee melko antaumuksellisesti kääpiökansaa - heidän tapojaan, mittayksiköitään ja rakennuksiaan - olematta kuitenkaan mikään Tolkienin kaltainen kirjallinen maailmojen rakentaja. Lievästi hupaisana yksityiskohtana voidaan mainita Veltopismakuksessa vallitseva viininjuontikielto, joka tekee kirjailijan mukaan haittaa kaupungin taloudelle. Lieneekö kyseessä ollut sitten yhteiskunnallinen kommentaari vuonna 1925 vielä voimissaan olleelle kieltolaille, mene ja tiedä... "Tarzanista ja pikkuväestä" käy ilmi, ettei kirjailijan kyky kuvata henkilöitä ole ihan sieltä kaikkein skarpeimmasta päästä. Välillä tuntuu, että ihan jokaista mahdollisuutta syventää juonta henkilöiden ja heidän välisten suhteittensa kautta ei käytetä hyödyksi; esimerkiksi Veltopismakuksessa vallitseva poliittinen jännite olisi tarjonnut enemmänkin mahdollisuuksia. Kolmas juonikuvio kertoo edellisestä romaanista tutun, Tarzanina esiintyvän Esteban Mirandan vaiheista ihmissyöjien parissa. Maailma on selvästi menettänyt roistomaisessa Mirandassa suuren näyttelijän, sillä edes Korak tai Jane eivät onnistu erottamaan häntä apinamiehestä, mutta onneksi Tarzan ehtii saapua ajoissa paikalle. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tästä en pitänyt yhtä paljon kuin muista kirjoista. Hieman tylsä. Jotkut hahmot, joista olen aiemmin pitänyt, tuntuivt nyt huonoilta. Esimerkiksi Tyrion ja Dany. Melisandre ja Jon olivat kiinnostavia. Korppien kestit oli todella hyvä kirja ja se jäi niin jännään kohtaan, että ehkä siksi tämä tuntui tylsältä. Tarina ei edistynyt. Toivonkin, että Martinin kirjoissa tapahtuisi aikahyppy. Moni hahmoista on edelleen hirvittävän nuori - kuten lohikäärmeäitimme Dany! Hän ei ole vielä edes 16! Starkin lapsista nuorin, Rickon, jota ei ole pariin kirjaan näkynyt, on 4 tai 5. Joten joo, minä pitäisin aikahyppyä järkevänä... mutta saa nähdä mitä Martin keksii. Tämän ensimmäisen kirjan arvosana on kuitenkin nyt vain 3 tähteä.

Mainio kirja. Ja vielä mainionpi kirjasarja. Jotkut sanovat menevänsä nimissä ja tapahtumissa sekaisin, mutta minulle niin ei ole käynyt. Tässä yhdistyy ihastuttavasti perinteinen fantasia - jonka J.R.R. Tolkien aloitti - sekä uudenlainen tyylisuunta. Pidän siitä, että hahmot ovat haavoittuvaisia ja että fantasiaa on sopiva määrä. Tässä ensimmäisessä kirjassa on parasta viattomuus, joka myöhemmissä osissa katoaa kun meno muuttuu hurjemmaksi. Tässä kaikki ovat vielä yhdessä ja monet hahmot ovat viattomia tai naiiveja. Mm. Dany ja Tyrion ovat parhaimmillaan tässä kirjassa, jossa heidän matkansa on vasta aluillaan. Hahmoista samaistun eniten Braniin, mutta suosikkejani ovat Ramsay Nietos, Theon Greyjoy, Jaime Lannister, Asha Greyjoy ja Arya Stark. Kirjasarjan upeus löytyy juurikin monipuolisista hahmoista ja siitä, että heidän puolestaan saa oikeasti pelätä - sillä talvi on tulossa ja kaikkien miesten täytyy kuolla.

Tämä oli ihan mielenkiintoinen kirja, jonka lukemista en kadu, mutta joka ei myöskään ollut mitenkään erityisen ikimuistoinen lukukokemus. Jossain kohtaa kirjoitustyyli oli ehkä hieman tylsä, varsinkin alussa, mutta kirjassa oli myös hyviä juttuja ja toisinaan se oli ihan jännittävä. Ei kuitenkaan mikään huippukirja.

Hivenen nuoremmille tämä varmasti oli tarkoitettu, mutta tykkäsin todella paljon. Takakannessa puhutut vampyyrit aiheuttivat vähän ennakkoluuloja, mutta eivät ne sitten niin pahoja olleetkaan. Kirjoitustyyli on todella kiva, jokseenkin se tökkii joissakin kohdissa hieman. Suurinosa henkilöistä oli tylsiä ja kuivia, mutta Peterin isä, Tomas oli aivan loistava.

Tykkäsin kirjasta. Otin monta kertaa kirjan käteeni kirjastossa, mutta kun luin takakannen, laitoin kirjan takaisin hyllyyn. Kuitenkin yhden kerran päätin, että nyt luen tämän kirjan. Ja onneksi päätinkin niin. Sillä pidin kovasti kirjasta. Varsinkin hahmot olivat mielenkiitnoisia. Juoni ei ollut ihan täysin ennelta-arvattava.Toivoisin, että kirjasta tulisi lisää osia. Suosittelen lukemaan :)

Kirja oli mielstäni kiva ja mielenkiintoinen luettava, joka jatkoi samalal tasolla edeltäviin nöhden. SEuraavaa odotellessa!

Kesytön on todella hyvä kirja! Juoni meni hyvin ihanasti ja oli pakko lukea se vaan loppuun. Suosittelen;)

Vaikka en tietäisi mitään Clareen kohdistuneista plagiarismihuhuista tai Luukaupungin taustalla häilyvästä Claren Potter-fanficistä, pitäisin tätä huonona kirjana. 1) Teksti on yhtä informaatioähkyä. Se, että kirjoittaa kaikki "hienot" selityksensä maailmasta, sen historiasta, hahmoista jne. dialogeihin, ei tee tekstistä yhtään vähemmän typerää luettavaa. Pikemminkin päinvastoin, kun dialogista paistaa kilometrin päähän, että tämän kyseisen dialogin ainut tarkoitus on se, että kirjailija ei nyt jaksanut keksiä järkevämpääkään tapaa esitellä kyseistä asiaa kirjassa. Teksti paraneekin jonkin verran loppua kohden, kun asioita ei tarvitse selittää enää niin paljon, ja tämä lastentauti ei hypi silmille joka sivulla. 2) Henkilöhahmot ovat tylsiä ja pinnallisia eivätkä kehity. 3) Juoni on aivan täydellisen ennalta-arvattava. Kirjassa ei ollut yhtään ns. isompaa paljastusta, jota ei olisi arvannut jo reilusti aiemmin. Clarella todellakaan ei ole joidenkin kirjailijoiden omaamaa taitoa johdatella salavihkaisesti tarinaa eteenpäin niin, että kun paljastus tulee, lukija tajuaa kaikki aiemmat siihen liittyneet yhteydet ja kokee valaistumisen. Ei, Clare pikemminkin heittää suoraan yhden pisteen vihjeen kehään trumpettien ja rumpujen säestyksen kera. (arvio postattu alun perin Goodreadsiin)

Luin kirjan ensimmäisen kerran ala-asteella. Nyt päätin lukea sen uudelleen tajutessani, etten muistanut siitä mitään. Ilki ihana on koukuttava niin tarinaltaan, hahmoiltaan ja mieleenpainuvalta kirjoitusasultaan. Ala-asteikäisenä en varmaankaan päässyt kirjaan sisälle, mutta nyt kaikki oli kuin elokuvaa. Hieno kirja sujuvalla, mieleenpainuvalla kuvailulla ja mielenkiintoisella juonella. Ilki ihanassa on jotain elokuvallista. Suositteluni! :)

Tarzan-maratonini on edennyt yhdeksänteen osaansa. "Tarzan ja kultaleijona" (Karisto, 1950) koostuu oikeastaan kahdesta juonisykeröstä, jotka sitten lopussa yhtyvät toisiinsa. Ensimmäisessä seurataan Greystoken perheen entisen sisäkön johtamaa koostuvaa roistomaista retkikuntaa, joka pyrkii ryöstämään Oparin kaupungin aarteet. Toinen puolestaan kertoo Tarzanin seikkailuista rauniokaupungissa, jota hallitsevat mustia orjuuttavat gorillamiehet. "Tarzanin ja kultaleijona" on perusvarma romaani, joka ei kuitenkaan pääse yllättämään missään vaiheessa. Kaikki juonenkäänteet ovat oikeastaan tuttuja jo sarjan aikaisemmista osista. Nykylukijan silmin rasismikerroin on tällä kertaa epätavallisen korkealla: mustien lisäksi tyypittelyn kohteeksi pääsevät myös arabit ja juutalaiset. No, jos kirjailijalla on omat sokeat pisteensä, niin ei päähenkilökään täysin virheetön ole, monista yli-ihmismäisistä piirteistään huolimatta. Nimittäin "jos apinain Tarzanilla oli jokunenkin heikkous, oli se kupponen kahvia myöhään illalla" (s. 54)!

En kyllä ymmärrä miten tätä kirjaa voisi suositella True Blood faneille, en kerta kaikkiaan.. Kyllähän tän nyt luki, mutta en kyllä suosittelisi. Mietinpä vaan, kuinka joku on tästäkin kirjasta viitsinyt tehdä elokuvan..

Hiukan oli aikaa ensimmäisen kirjan lukemisesta joten piti vähän palautella mieleen mitä edellisessä osassa tapahtuikaan, mutta onneksi tässä kirjassa pääsi nopeasti mukaan taas tapahtumiin. Jotenkin hassusti edelleen odotin, että jossain lymyilee demoni tai vampyyri tai joku muu yliluonnollinen olento, en osaa vieläkään ajatella ettei kirjasarja ole yliluonnollinen. Hassua. Ehkäpä tunnelma joka kirjasta huokuu saa aikaan sellaisen yliluonnollisen tunnelman koska Cimmeriahan vaikuttaa juuri taianomaiselta ja mystiseltä paikalta. Aikamoista möykytystä saa Allie tässä kirjassa osakseen ja edelliseen osaan verraten tämä oli aika surumielinen ja synkkäkin. Hiukan ehkä oli huomattavaissa jonkinlaista ontumista tarinan joissakin kohdissa, mutta ei mitenkään kovin häiritsevästi koska Cimmeria lumosi minut jälleen täysin. Vaikkei tässä nyt tapahtunut mitään kamalan mullistavaa niin ei tämä tylsäksi käynyt missään vaiheessa. Harmitti hiukan pari juonikuviota, mutta ainakin kirjailija sai tekstiin jotain tunteita herättävää. Jään mielenkiinnolla odottelemaan kolmatta osaa!

Jotenkin tuntui alusta asti kummalliselta, että tässä kirjassa ei ole lainkaan fantasiaa. En meinannut saada millään lailla iskostettua niinkin yksinkertaista asiaa päähäni vaan odotin koko ajan vampyyrien ja ihmissusien loikkaavan esiin. Cimmeria on toden totta taianomainen paikka ja siellä haluaisi melkein käydä itsekin jos meno ei olisi niin diktaattorimaista kuin kirjassa kerrotaan. Juoni oli siinä mielessä todella hyvä, että minä mietin pääni puhki syitä kirjan tapahtumiin, mutta en keksinyt mitään ennen kuin kirjan lopulla juoni vähän alkoi selkeytyä. Yleensä pääjuonen arvaa suunnilleen heti alkuunsa, mutta tässä niin ei ollut. Tosin jotkut juonelliset asiat tässä kirjassa olivat vähän huvittavia, mutta kokonaisuudessaan ei paljoa moitittavaa löydy. Lisäksi pidin kirjan hahmoista suuresti. Allie oli vähän erilainen kirjan sankari, joka on ollut tekemisissä poliisien kanssa eikä ole osannut sopeutua normaaliin elämään veljensä katoamisen jälkeen. Oikein viihteellinen kirja, joka on täynnä mystisiä tapahtumia, rakkausdraamaa ja salaperäisiä ihmisiä. Joku voi vaikuttaa kiltiltä ja vilpittömältä, mutta onko hän sitä todellisuudessa? Enpä malttaisi jäädä odottelemaan jatko-osaa.

Kirjasarja tuntuu paranevan mitä pidemälle juoni etenee. Onneksi olen vasta sarjan alussa. Kirjaan mahtui paljon tapahtumia, eikö tylsiä kohtia tainnut tulla ainuttakaan. Kovat odotukset on muille jatko-osille.