Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Kirjat olivat jännittäviä sekä erityisen hyviä. Kirja kertookaksoisveljistä ja heidän isosiskostaan. Yhdessä he kohtaavat vaikeudet. Runoja ja arvoituksia luvassa. Mitä tarkoittaa riimi: Kielletty kirja-äkkiä sulje, hyllyyn laita-pois jo kulje! ? Kirjoissa 1-5 se selviää, niin kuin paljon ,paljon muutakin. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät salaisuuksista, salahuoneista sekä keijuista ja muista satuolennoista.Oma arvosanani kirjoille on kolmesta neljään tähteä.

Kirja oli mahtava juonenkäänteineen sekä siinä oli valittu kiintoisa aihe. Kirja kertoo orvoksi jääneestä Nathaniel- pojasta, jonka mestari Dhaliwahl on kuollut ja Nat eli Nathaniel jää yksin hoitamaan henkiä. Yksi niistä on erityisen vaarallinen, joka on ahmaissut suihinsa Yataben, Dhaliwahlin mestarin. Dhaliwahlin ensimmäinen oppipoika, joka karkasi havittelee Natin taloa orpojen poikien murtauduttua taloon. Nat tutustuu Sandyyn ja elämä menee sekaisin... Kirjassa on jännitystä ja kutkuttavia juonenkäänteitä. Syökö peto Natin, saako Nat henkienhoitjan päiväkirjan takaisin entä onnistuuko Nathaniel surmaamaan Kaoksen apureineen sekä onko Kaos=Dhaliwahlin ensimmäinen oppipoika??? Suosittelen kirjaa niille, jotka tykkäävät jännityksestä. VAROITUS! Kannattaa varata kirjan lukemiselle aikaa, sillä sitä ei malta lopettaa.Saattaa olla, että oudut lukemaan sen kertaistumalta.

Kirja oli mielestäni loistava. Kirjassa on hyviä arvoituksia, joiden vataus löytyy kirjaa luettaessa.Oiva juoni on myös plussaa. Kirja kertoo Constantin perheen lapsista, jotka menevät lomalla enonsa Jackin ja hänen vaimonsa Phoeben luo. Jackin luona lapset alkavat selvittää mysteeriä. Miksi savupiipun juuressa on ns. ylimääräinen ikkuna, onko Phoebe noita ja kuka on Stephen Tyler? Näihin kysymyksin saat vastauksen lukiessasi kirjaa. Suosittelen kirjaa niille, joita kutkuttavat arvoitukset. Antaisin kirjalle avosanaksi neljä tähteä. Ja nyt ei kun vain lukemaan William Corlettin mahtavaa fantasiaa...

Kirja on parempi kielestäni kuin kaksi ekaa osaa. Niissä Eragon lähtee matkaan ja lopussa suuri taistelu toisin kuin nyt. alussa on pikku tappelu ja sitten vähän myöhemmin iso tappelu Murtaghin ja Thornin kanssa. kirjaa ei viitti laskea kädestään ennen kuin on lukenut sen.kirjassa tulee paljastuksia enemmän tai vähemmän. Kannattaa lukea kaikki osat niin ymmärtää paremmin. Pieniä naurun asioita oli, mutta ei paljon.

Kirja oli tavallaan parempi kuin edeltäjänsä, se oli hieman jännittävämpi. Se alkaa mielenkiintoisesti ja läpi koko kirjan oli sopivasti kauhua. Muutenkin kirja oli huomattavasti vanhemmille suunnattu kuin edellinen osa. Kirjassa oli kuitenkin jonkin verran toistoa ja ennalta-arvattavuutta. Kirjan henkilöihin olisi voinut keskittyä hieman enemmän. Varsinkin Hylkeen klaanilaiset jäivät hieman pinnallisiksi, myös Torakin tunteisiin olisi voinut keskittyä enemmän. Pidän erityisesti suden ajatuksista ja Torakin ja sen välisestä ruumiinkielestä. Sudella on myös aivan ihanat sanat eri asioille. Tämän kirjan loppu oli huomattavasti parempi kuin edellisen osan. Se ei loppunut liian nopeasti ja siihen oli käytetty huomattavasti enemmän aikaa kuin edellisessä osassa. Tässäkin kirjassa oli hienosti kuvailtu entisaikojen ihmisten elämäntapoja. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille edellisen osan lukeneille.

Tämän mielenkiintoisen tarinan idea on sinänsä varsin hyvä ja mielenkiintoinen, mutta siitä taitanee kuitenkin puuttua se jokin. Keskiaikainen maailma, jota uhkaa vanha, jo lähes unohdettu vihollinen ja nuori naikkonen, joka ravistelee kaikkien elävien maailmankuvaa. Juuri hahmoihin kirjailija lienee painostaneen eniten, sillä ne erottuvat juonen ja tarinan miljöön seasta selvästi. Tuittupäinen Lessa, päätäväinen F'arh, avulias F'nor. Ikävä kyllä hahmojekin joukosta löytyy samankaltaisuuksia, mikä on hyvin häiritsevää. Kyllä kirja kuitenkin on ainakin lukemisen arvoinen kokemus.

AH! Oli ihana lukea tämän sorttinen kirja pitkästä aikaa. Sai sillä verukkeella "hiukan" vapaa aikaa itselleen. Vaikka välillä olikin hiukan sekavaa tekstiä että joutui kunnaolla ajattelemaan mitä, miksi, missä, milloin. Ei se juuri menoa haitannut. Kirjoitus tapakaan ei ollut hassumpi, osa hahmoista jäi minulle hiukan hämäräksi olemukseltaan ja moraaliltaan. Kaikista eniten pidin Narrista. Pidin myös niistä historiikki pätkistä luvun alussa, ja yllätyksistä , joista osa oli kyllä odotettavissa, muttei se haitannut lukuelämystä. Tämän jälkeen moni hyväkin kirja tuntuu maistuvan puulta. Kirjastoautoa odotellessa...

Ihastuttava kirja. Pidin erityisesti sen miljööstä ja henkilöhahmoista, jotka ovat hiukan mustavalkoisia, mutta kuitenkin rakastettavan ihania. Heapien koti ja koko kaupunki on mielestäni aivan ihastuttavan rönsyilevä ja rehevä paikka. Kuvat jokaisen luvun aluissa olivat hienoja, mutta jokaiselle luvulle olisi voinut kyllä olla omansakin. Joka tapauksessa, ihanan värikylläistä fantasiaa, jota lukee ilokseen.

Tämä kirja on Musta torni-sarjan parempaa osapuolta, toisin kuin turhan pitkäveteinen Velho. Tämä on samalla hyvällä tavalla vauhdikas, kuin Joutomaa seuraavassa osassa ja paljon eheämpi ja parempi kokonaisuus, kuin Revolverimies. Pidän erityisesti kirjan osista, joissa Roland vierailee New Yorkissa. Hyvä kirja, tähän mennessä luetun Musta torni-sarjan parhaimmistoa Joutomaan kanssa.

Pidän kovasti tämän kirjan tyylistä kertoa kirjoittamisen taidosta. Kingin opas aloitteleville (ja miksei vähän vanhemmillekin) kirjailijoille on persoonallisesti kirjoitettu, viihdyttävä ja perinpohjainen olematta silti pilkuntarkka. Kielioppiasita käsitellään hauskasti mutta samalla tomerasti ja ammattimaisesti. Kyllä huomaa Kingin olevan ammattilainen tällä alalla! Tämä kirja on minun mielestäni Kingin parhaimmistoa, vaikka se onkin pelkkä opas. Se on persoonallinen, viihdyttävä ja asiansa tunteva kirja, jonka avulla kuka tahansa voi oppia kirjoittamaan jos vain ottaa asiansa vakavasti.

Tämä kirja ei ole juonellisesti mitenkään ihmeellinen. Se etenee suoraan asiaan, mutta se ei ole turhan syvällinen. Siihen ei ole sisällytetty paljoa tunteita tai kuvailua, minkä vuoksi kirjaan ei pääse sisälle. Muutenkin kaikki tapahtuu vähän turhan helposti retkikunnalle. Kirjasta tulee paikoiten mieleen Sormusten herrat. Kirjan henkilöistä ei oikein ole paljoa sanottavaa. Kaikki ovat hirveän pinnallisia, eikä heidän luonteistaan tai tunteistaan kerrottu kirjassa mitään. Myös kirjan päähenkilöt, lohikäärmeet, jäävät tuntemattomiksi. Niiden ulkonäkökin käy ilmi vain kirjan kuvista. Kirjan loppu oli tyypillisesti onnellinen. Vaikka kirja epäonnistuu juonellisesti, siinä on muita hyviä puolia. Pidin paljon kirjan faktaosioista, vaikka niitä olisi voinut olla huomattavasti enemmän. Myös kuvat olivat hienoja. Huonoa kirjassa taasen ovat sen iso koko (yli A4:n kokoinen) ja vanha, hieman epäselvä fontti. Itse pidin siitä, että sivu loppuu aina täydelliseen virkkeeseen. Tätä kirjaa on hieman vaikea suositella kenellekään, sillä sitä ei oikein voi kantaa mukana, eikä sen juonikaan säväyttänyt. Parempiakin lohikäärmekirjoja on saatavilla.

Oli mukava lukee pitkästä aikaa Darrenin seikkailuista. Seiskaosassa on koko kirjan ajan astetta ikävämpi tunnelma Vampaneesimestarin ja sotien takia. Alussa keskityttiin Vampyyrivuoreen, K-H Talon vierailun jälkeen siirryttiin ihmisten ilmoille, jokseenkin myös erämaailmaan ja mukaan tuli pari uutta hahmoa. Oli mielenkiintoista seurata uuden tulokkaan vaikutusta tuttuun kolmikkoon, sillä kolmas jahtaaja on vampyyri hänkin mutta hivenen erilainen kuis muut. Tunnelma on kuin ennen ukkosta; Vampyyrien ja vampaneesien välinen taistelu on vielä käymättä, se sen lähestyminen huomataan kirjassa selvästi. Loppu jäi sen verran auki että tulevista kirjoista ei osaa oikeastaan odottaa muutakuin suurta muutosta. Suosittelen ehdottomasti Darrenia lukeneille! Ei tämä huono ole ollenkaan.

Tää oli suoraansanottuna raivostuttava lukukokemus. Tässä oli kaksi ihan erillistä tarinaa. Ensimmäisessä risoi aivan tajuttomasti - ja yleisestikin - kaikki sellaset kohtaukset, jossa ensin tapahtui jotain mukakarmivaa, sitten kiljutaan ja kun kakarat koittavat kertoa asiasta jollekulle, ja varsinkin vanhemmille, eihän heitä uskota tietenkään. Sama kohtaus toistui monesti. Raivostuttavaa. Jännitystä ehkä oli, mutta kauhua? Ei nimeksikään.

Kirjan juoni oli hyvin tyypillinen Artemis Fowl, mutta idea sillä oli hyvä. Mielestäni kirja ei ollut liian ennalta-arvattava. Itseäni ärsytti kirjan viittaukset sarjan aiempiin kirjoihin, sillä siitä on kauan aikaa kun luin edelliset osat. Kirjassa on hyvää colfermainen huumori, jota tosin olisi voinut olla enemmän. Tässä kirjassa oli mielenkiintoiset henkilöt. Kirjasta huomasi hyvin, miten Artemis on kasvanut sarjan kuluessa. Alussa hän oli raivostuttava pikkupenikka, mutta nyt on kasvanut jo melkein järkeväksi aikuiseksi. Odotan innolla, millaisiksi hänen ja Hollyn välit muuttuvat. Olisin toivonut Mulchia ja Foalya enemmän mukaan kirjaan. Loppu oli mielestäni hyvä. Ajatus kahdesta Artemiksesta huijaamassa vaarallista pahista on kutkuttava. Muutenkin lopetus oli täydellinen tälle kirjalle, lopussa sai hyvin vastaukset kaikkiin avoimiin kysymyksiin. Kirja on erittäin suositeltava, jos on lukenut aiemmat kirjat ja pitää Colferin kirjoitustyylistä.

Mielikuvitusta riittää, se on varmaa! Täytyy vain ihmetellä, mistä Dahl on saanut ideansa kaikkiin herkkuihin, joista lukiessa tulee äkillinen hinku karkkikauppaan (vain pettyäkseen tavanomaisista tosielämän karkeista). Voi, kunpa saisi palasen Vonkan Erikoismureaa Kuohukermaista Herkkusuklaata! Kirja kertoo hyvin opettavasti, kuinka tietynlainen kasvatus vaikuttaa lapseen. Itse asiassa tämä kirja antaa opetuksen pikemminkin vanhemmille, jotka käyttävät vääriä kasvatuskeinoja! Omasta mielestäni Roald Dahlin kirjoihin kuuluu Quentin Blaken kuvitus, joten suosittelen kokeilemaan Sulo ja suklaatehdas -kirjaa!

Luin tämän kirjan n.vuosi sitten Magiaa-kirjan jälkeen ja odotukseni olivat korkealla ja kirja täytti ne TODELLA HYVIN.kirjassa ilmenee ihmisille liiankin normaalia kateellisuutta Simonin kohdalla. Kirjaa ei voi laskea kädestä, kun alottaa lukemisen. Lisää tietoa selviää Heapin perheestä ja halusin lisää kirjan jälkeenkin perheestä. kirja ei aivan yltänyt suosikikseni, mutta melkein. Kirja kuuluu viidentoista ensimmäisen luetun kirjan joukkoon.

Luin tämän kirjan n.vuosi sitten. Kuuluu kymmenen ensimmäisenä luetun kirjan joukkoon. Hyvä kirja, jonka jälkeen lainasin toisen osan. Kun aloitin lukemisen, odotuksenia ei ollut. Kirjan kansi on aika jännittävä oudolla tavalla. Heapin perheestä ei kuitenkaan kerrota paljon mitään, joka on harmi, koska jos lukee kirjan,haluaa tietää perheestä lisää. Mielestäni hyvä kirja Fantasia kirjojen lukioille. =)

Alusta oli suhteellisen tumman puhuva, enkä oikein pitänyt siitä, odottelin kokoajan, että koska se Ged hyppää sinne tarinaan pelastamaan sen. Vaikka kirja oli toisaalta aika yksitoikkoinen, mutta jollain tapaa todella kiehtova, en ymmärrä kuinka Ursula sen tekee että onnistuu vangitsemaan lukijansa sillätavalla, mutta toivon todella että sarja jatkuu yhtähyvin. Jopa alun tumman puhuva teksti oli kirjoitettu hyvin , aiheutti kylmätväreet selkään toisinaan, mutta silti se oli minulle ehkä hiukan liian tumma, ja liian pitkään. Tummia kohtia saa olla ja niitä pitää olla, mutta välissä on oltava jotain valoakin.

Oikeastaan osasin odottaa että näin se menee, alusta mielettömän tylsä, mutta sitten kun se lähti menemään niin ei sitä kyllä kesken voinu lopettaa. Sitten tuli selityskin sille kaikella mitä alussa tapahtui. Se loppui kesken, harmitti kun ei ollut mitään millä jatkaa heti perään. Puolesta välistä eteenpäin kirja pelastui, mutta alkuun jäin kaipaamaan jotain... Ai että kyllä minä arvostan tätä kirjailijaa! Lisää fantasiakirjailijoita Suomeen!

Niin, Eddings on aikoa fantasiakirjailija jonka teoksia löytyy koulunkirjastosta. Ja samalla myös ainoa kirjailija joka on onnistunut nukuttamaan minut ennen kuudettakymmenettä sivua! Surullista. Minusta tuo oli TYLSÄ. suoraann sanottuna. Tietysti jos tykkäät, niin lue pois, mutta minuun ei iske.

täytyy sanoa niin kuin Diaran kommentissa eli odotukset oli korkealla. odotin mukaantempaavaa alkua niin kuin Fowleissa, mutta jouduin pettymään. Alku oli tylsimpiä mitä olen lukenut, mutta muuten todella hyvä. kunpa toi olisi, joku sarja sillä olisin halunnut tietää enemmän. eniten minua harmitti kun kirja loppu, koska haluaisin tietää lisää tulevista tapahtumista. olen lukenut muitakin Colferin teoksia ja samanlaista laatua oli.

Mielestäni sarjan ensimmäinen osa oli parempi kuin tämä. Kirja oli paikoitellen jopa tylsä, olisin odottanut edellisen kirjan kauhun jatkuvan myös tässä. Kirja alkoi hyvin, mutta sitten se lässähti puolivälin tienoilla. Pidin silti erityisesti inkojen kulttuurin ja tapojen kuvailemisesta, kirjailija oli selkeästi nähnyt vaivaa faktojen tarkistamisessa. Kirjan henkilöt olivat edellisen kirjan tapaan mielenkiintoisia, mutta osa jäi hieman pinnallisiksi. Olisin toivonut Richardia lisää kirjaan, sillä mielestäni hänen persoonallisuutensa on kirjan paras. Kirjan alussa pidin Gwendan roolista, se toi kirjaan edellisen osan kauhua, vaikka tädin persoonallisuus ei loppujen lopuksi kovin paljoa ollut muuttunut. Kirjan loppuun olisi voitu panostaa huomattavasti enemmän. Vaikka se oli jätetty avoimeksi sarjan seuraavia osia varten, niin itseäni ainakin jäi vaivaamaan muun muassa se, miksi Vanhat heikkenivät, vaikka Matt ei mitään tehnytkään. Myös loppukeskustelu loppui tavallaan kesken, eikä Nexusestakaan juurikaan puhuttu tapahtumien varsinaisen lopun jälkeen. Kirja on kuitenkin ihan luettava, vaikka ensimmäisen osan kauhua on turha tältä kirjalta odottaa.

En odottanut tältä kirjalta suuria, mutta yllätyin. Kerrassaan tyylikäs, katseen vangitseva kansikuva. Takakansiteksti mukiinmenevä, vaikka lopetus on hieman kuin Nora Robertsin seuraavan romaanin takakannesta, jossa sellaista on totuttu näkemään. Minä pidin tästä. Pidin, ja paljon. Alku on kiehtova, ensimmäisten viidenkymmenen sivun jälkeen olin koukussa. Vampyyrit ja heidän jahtaajansa elävät samassa maailmassa ihmisten kanssa, mutta omaperäisyyksiäkin löytyi useita. J.R. Wardin vampyyrit ovat vahvoja ja nopeita. Heillä on terävät kulmahampaat, mutta ihmisten verta he eivät juo. Tai heidän ei tarvitsisi, koska se ei ravitse heitä yhtä paljon kuin heidän oma verensä. Vastakkaista sukupuolta olevan vampyyrin veri. Ruumisarkussa ei nuku kukaan, valkosipuli ei tee mitään... mutta auringonvalo tappaa. Wrath on viimeinen puhdaverinen vampyyri, ja mitä puhtaampaa veri on, sitä voimakkaampaa se on. Siksi päähenkilö Bethin isä pyytää juuri Wrathia auttamaan Bethiä siirtymävaiheessa vampyyriksi. Silloin Bethillä on suuremmat mahdollisuudet jäädä henkiin. Ja niin käykin, sillä miten muuten olisi mahdollisuus täyttää takakannen lupailut romantiikasta ja rakkaudesta? ;) Beth on kaukana Twilightin Bellan kaltaisesta eteerisestä olennosta joka taipuu vampyyrin tahtoon ja odottaa suojelua. Päinvastoin. :) Hän sopeutuu Wrathin avulla vampyyriuteensa, ja hänen ihmisperimästään on etuakin; auringonvalo ei polta häntä ja hän voi olla päivälläkin ulkona. Kirjassa on Wrathin ja Bethin lisäksi muita henkilöitä, joiden tarinoita kerrotaan yhtä lailla. Toinen romanttissävytteinen juonilinja alkaa kulkea erään Bethin ystävän kohdalla, ja se yllätti ainakin minut. Muutenkin hahmoista löytyy mielenkiintoisia tyyppejä; varsinkin Mustan Tikarin Veljeskunnan muut jäsenet Wrathin lisäksi. En odottanut sitä, mutta jos/kun seuraava osa tulee niin tuurilla voi pompata jopa odotetuimmaksi kirjakseni, jos jatko on yhtä tyylikäs kuin alku. :D Ainiin, HUOMIO. Yhdestä asiasta on kyllä mainittava. Kirjassa on useita seksikohtauksia, ja väkivaltaakin esiintyy, samoin kuin ronskia huumoria ja paljon puhekielen värikkäitä ilmaisuja. Jos jokin näistä häiritsee liikaa, ei kannata. Muuten suosittelen lämpimästi! :)

Kirjan juoni oli melko tyypillistä fantasiaa, mikä osaltaan teki siitä ennalta-arvattavan. Sen tapahtumapaikat oli kuvailtu erittäin todentuntuisesti, kuin myös ihmisten tekemiset ja uskomukset. Kirjasta sai paljon tietoa esihistoriallisesta elämästä, sillä faktat ainakin tuntuivat olevan kohdillaan. Kirjan päähenkilöt oli kuvailtu mielenkiintoisiksi ja todenmukaisiksi. Torak tuntui olevan hieman pikkuvanha, mutta se on ihan ymmärrettävää metsässä eläneelle lapselle. Susi oli saatu kuvailtua eläväksi ja todentuntuiseksi, itse pidin erityisesti suden ja Torakin välisestä, sudelle luonnonmukaisesta viestinnästä. Minua jäi häiritsemään se, että kirjassa ei sanallakaan mainittu, mitä Valvojat olivat. Kirjan loppu pilasi koko kirjan. Koko kirja keskittyi Torakin matkaan Maailmanhengen vuorelle, mutta varsinaiseen loppuun oli käytetty pari sivua koko kirjasta. Tämä oli aivan liian helppo ratkaisu kirjailijalta. Minua häiritsi myös liialliset kysymykset tekstin lomassa. Kirja on selkeästi suunnattu lapsille ja nuorille, sen näkee kirjoitustyylistä. Kirja on tapahtumapaikan ja -ajan kannalta erittäin suositeltava, myös juoni oli osaltaan ihan hyvä. Olisin vain toivonut kirjailijalta hieman enemmän yritystä.

Yksikään kirja ei ole (Universumien Tomua ja Houkutusta lukuunottamatta) kummitellut mielessäni yhtä kauan, kuin tämä kirja. Se on lyhyt, kyllä, vain 163 sivua, mutta samalla se on aivan mestarillinen kuvaus yksinäisyydestä, turhautumisesta ja eloonjäämisestä. Siinä ehditäään käsitellä sivujen määrään suhteutettuna valtavasti tunteita ja sen loppuratkaisu on muun kirjan tavoin sopivan epätyydyttävä ja hermoja rauhoittamaton. Tästä kirjasta en voi sanoa oikein mitään pahaa. On olemassa hyviä kirjoja. On olemassa todella hyviä kirjoja. On olemassa klassikkoja. Ja on olemassa Mestariteoksia isolla M:llä. Olen legenda kuuluu viimeiseen luokkaan. Se on Mestariteos isolla M:llä.