Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Suzanne Collinsin Nälkäpeli vaikutti jo takakantensa perusteella kiehtovalta ja yhdyn täysin kirjailija Stephenie Meyerin sanoihin, kirja oli mahtava! Nälkäpeli-kirjan juoni tuo mieleen lähinnä amerikkalaisen tosi-tv-sarjan Selviytyjät kierolla ja sadistisella tavalla. Ahmin tämän kirjan kahdessa päivässä, enkä muista, että olisin lukenut pitkään aikaan jotain kirjaa näin keskittyneesti kuin Nälkäpeliä. Kirjan ainoa huono puoli on Katnissin ja Peetan rakkauden yliviljely, eikö kirjan viimeisille sivuille olisi mahtunut myös jotain muutakin kuin näiden kahden kuhertelua? Kirjan loppu jätti myös vähän kylmäksi ja se oli hiukan vaisunoloinen, mutta jätti jotain pohdittavaa ja kysymyksiä trilogian muita osia varten.

Epäröin hiukan tarttuessani tähän kirjaan ja vielä lukiessani epäilykseni eivät hälvenneet; pidin Suden veljeä nuoremmille suunnatuksi ja alussa kirjan juoni tuntui junnaavan ikävästi paikallaan. Mutta onneksi juunnaavasta alusta päästiin; kun kirjassa päästiin vauhtiin, se vaikuttikin ihan hyvältä, vaikkei Suden veli olekaan Muinaisen pimeyden paras osa, mutta jatko-osia lukiessani annoin anteeksi ensimmäisen kirjan virheet. Nyt myöhemmin olen sitä mieltä, että olisin jäänyt melko paljon paitsi, jos olisin jättänyt aikoinaan Suden veljen kesken. Kuitenkin kirja oli ihan viihdyttävä opus, vaikken hirveästi pidä historiallisista romaaneista, mutta Suden veljessä ja muissakin kirjasarjan osissa näkee, kuinka huolellisesti kirjailija on tehnyt taustatyötä kirjojaan varten.

Kun luin Soturi Matiaksen miekan ensi kertaa 11-vuotiaana, se jätti minut sanattomaksi hämmästyksestä. Ja vielä kuuden vuoden ja lukemattomien lukukertojen jälkeen se jaksaa viihdyttää jopa siinä määrin, että hankin sen englanninkielisenä omaan kirjahyllyyni. Pidän erittäin paljon Brian Jacquesin Redwallin taru-sarjasta ja Soturi Matiaksen miekka on suosikkini sarjasta, vaikka sarjassa viliseekin noita kliseitä (No, mitäs niistä, pikkuvikoja). Kirja kestää useammankin lukukerran ja monet henkilöhahmoista ovat todella sympaattisia kuten noviisi Matias ja Sotanokka-varpunen. Kirja mahtuu jos jonkinlaisia juonenkäänteitä ja kirjan kuvitukset ovat todella hienoja. Suosittelen lukemaan myös kirjan englanniksi, jos kielipäätä löytyy, suomennos (vaikka hyvä onkin, en sitä kiellä) vilisee virheitä ja murteet ovat latistuneet käännettäessä. Mutta kaikenkaikkiaan, tämä kirja kannattaa lukea!

Uusikuun jälkeen tartuin tähän kirjaan ihan hyvillä mielin, vaikka edellisen osan lukemisesta oli jo vierähtänyt jonkin aikaa. Lukiessani juuri harmittelin, ettei lukenut Uusikuuta kertaalleen ennen tarttumista Epäilykseen. Jouduin kyllä pettymään Epäilykseen, vaikka opus jaksoi jonkin verran kiinnostaa, mutta jossain vaiheessa kiinnostus lopahti. Suomentajan vaihdosta ei voinut olla huomaamatta, mutta se ei niinkään haitannut, vaan enemmänkin juoni. Juonen voisi tiivistää näihin sanoihin: Houkutuksen toistoa ja Jacobin teiniangstia. Eli juonellisesti tämä kirja ei tarjonnut paljoakaan uutta, koska Victorian Bellan metsästys toi mieleen ikävästi Houkutuksen ja Jacobin angstia siitä, ettei Bella rakastanutkaan häntä oli rasittava lukea. Puolessa välissä kirjaa aloin toivoa, että kirja olisi hitusen, 100-150 sivua lyhyempi ja tuntui, että kirjalle on väkisin haluttu lisää pituutta. Henkilöhahmoista plussaa eniten saa Rosalie, hänen tarinansa ennen vampyyrielämää oli mielenkiintoinen. Epäilyksen jälkeen en oikein tiedä, miten suhtautua syksyllä julkaistavaan Aamunkoihin, jos siihen uskallan enää tarttua.

Luin Vieras-kirjan jokin aika sitten englanniksi ja kirja nappasi mukaansa aivan eri tavalla kuin muu Stephenie Meyerin tuotanto. Kirjan juoni vaikutti mielenkiintoiselta enkä oikeastaan pettynyt kirjaan yhtään. Melin ja Vaeltajan "yhteiselo" oli kuvattu hyvin ja melko todentuntuisesti. Lisäksi sielujen historiasta ja elämäntavoista oli todella mukava lukea, ne oli keksitty taitavasti. Myös muut henkilöhahmot olivat loppuun asti mietittyjä eikä heitä sivuutettu noin vain. Näistä sivuhahmoista Jeb ja Jamie nousivat suosikeiksini. Plussaa tulee myös siitä, että tällä kertaa maapallo eivät yrittäneet valloittaa pahat avaruusoliot (tämä on melko käytetty idea) vaan hyväätarkoittavat sielut. Vieras on melkeinpä paras Meyerin kirjoittamista kirjoista ja kun jatkoa tulee, luen kyllä lisää ilomielin! Arvosanani tälle kirjalle: 9+

Mariel taistelija on valloittava kertomus siitä miten tytöistä voi tulla aivan yhtä suuria sankareita kuin pojistakin. Juoni on pitkälti klassinen. On hyvä joka haluaa voittaa pahan ja lopulta voittaakin. Nuori hiirityttö lähtee ystäviensä saattamana merelle etsimään isäänsä jonka pelätty Laivarottien kuningas, Gabool hurjapää on ottanut vangikseen. Lopulta Mariel onnistuu ystäviensä ja isänsä avustuksella peittoamaan laivarotat ja kirjalla on onnellinen loppu. Pidin kirjasta enemmän kuin monesta muusta saman kaltaisesta, sillä Jacquesin hahmot ovat niin aidon tuntuisia, vaikka ovatkin eläimiä. Suosittelen kaikille jotka pitävät Jacquesin muista kirjoista.

Mattimeo on 3 osa Redwallin taru- sarjaan. Kirjassa kerrotaan kuinka pienestä, pilalle hemmotellusta hiirinuorukaisesta kasvaa urhea soturi. Kun viekas ja pahantahtoinen Salagar Julma niminen kettu sieppaa Mattimeon ja tämän toverit, on Mattimeon aika osoittaa todella olevansa Redwallin soturin poika ja suojella ystäviään parhaan kykynsä mukaan. Mattimeon isä, Soturi Matias lähtee orjakaravaain perään tarkoituksenaan pelastaa lapset. Tällävälin kuitenkin Redwallia vaani uusi vaara, eikä sen soturi ole tälläkertaa paikalla auttamassa. Asiat kuitenkin kääntyvät parhainpäin, silä onhan paikalla vielä Matiaksen urhea ja nokkela vaimo, Ruiskaunokki. Lopulta Mattimeo ja hänen ystävänsä saadaan vapautettua ja hyvä voittaa jälleen kerran pahan. Mielestäni Brian Jacques on yksi maailman parhaista kirjailijoista. Hän osaa kirjoittaa mielenkiintoista ja kuvailevaa tekstiä joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Suosittelen kirjaa kaikille jotka pitivät sarjan ensimmäisestä osasta: Soturi Matiaksen miekka.

Hulvatonta menoa, vielä hulvattomamman perhee parissa. Aina on olemassa joku, joka toivoo, että aamulla, kun herää löytää itsestään uusia erityisiä uusia kykyjä. Ja tämä nauruhermoja koetteleva teos on omiaan juuri näille ihmisille. Beaumontien perheen lahjat koettelevat mielikuvituksen rajoja ja keskittyvät myös niihin yleisimpiin voimiin. Tarinan voisi sanoa olevan varsinainen sekameteli soppa, jonka herkulliset ainekset luovat kiehtovan juonen. Mutta kirjassa käsitellään myös sitä nykyään esillä olevaa kysymystä:Minkä arvoinen ihminen on? Tätä lähinnä Mibsin erityisen kyvyn kautta. Ei mikään supersankari-tarina, mutta supervoimia löytyy tästä kirjasta enemmän kuin tarpeeksi. Tätä bussireissua ei ehdottomasti kannata jättää väliin.

Pidin tästä kirjasta, ja kirjoitus tavasta. Välillä oli kyllä että jaa, ennalta arvattavaa, mutta kyllä se silti osui ja upposi, pienin puuttein tosin. Sääli kun en muistanut mitä aiemmissa osissa tapahtui, kun niiden lukemistesta on lähemmäs kahta kolmea/vuotta, mikä aiheutti välillä pieniä kysymys merkkejä, siis miten tää tähän liitty? kuka hitto tuo henkilö on? ai se onkin tuo eikä tuo... mutta alussa oli henkilö luettelo aika tarkkaan. Kirjassa varmaan parasta oli kauniit kuvailut, juonittelutkin oli onnistunu suhteellisen hyvin, niitä ei ainakaan puuttunu, ja käänteitäkin riitti. ehkä sitä juonittelua ois voinu olla kuitenki vähän nähemmän, tuntu että sitä tulee joka suunnalta ja kamalasti. En sanoisi että japsfriikin unelma, siinä suhteessä tuo on kyllä väärässä, mutta kirjana aivan mahtava, vaikka uudelleen en aio lukea. Arvosanana menisi 3½ tai 4, en tied'ä kumpi, se oli kuitenkin hyvin ja kiehtovasti kirjoitettu. (muutomia kohtia lukuun ottamatta)

Voisi sanoa, että löysin tämän kirjan aivan sattumalta. Se kiinnitti huomioni kirjastossa kiehtovalla kannellaan, kun ystäväni pyöritteli teosta käsissään. Tarina alkoi hieman karkeasti, mutta alkoi pian sujua. Oikeastaan se parani sivu sivulta. Neil Gaiman oli minulle tähän asti varsin tuntematon tapaus, mutta en ollut edes tämän sarjakuvakirjan puolivälissä, kun päätin, että tulisin lukemaan, myös teoksen, johon sarjakuva pohjautuu. Kirjan päähahmot erottautuivat värikkäillä ja kiehtovilla persoonillaan, varsinkin De Carabasta oli kiehtova seurata:lipevä luihu ja samaan aikaan täydellinen herrasmies. Alinen Lontoo viljelee kiehtovia ja ennen kaikkea erikoisia yksityiskohtia, mutta jättää varaa mielikuvitukselle. Kuten Richard toteaa se rikkoo kaikki säännöt. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka jää mieleen hyvin pitkäksi aikaa kummittelemaan ja jota ei malta laskea käteen ennen vihoviimeistä dramaattista sivua, joka jättää lukijan janoamaan jatkoa tarinalle, janoamaan uutta retkeä maanalaiseen vaaroja viljelevään maailmaan.

Tajunnan mullistava vaihtoehtoinen historia Napoleonin ajoilta. Kirja muuntaa hauskasti koulussa luetun historian ja kutoo siihen uusia hauskoja ulottuvuuksia. Napoleonin aikaan ei taisteltukkaan laivatojen tykkien turvin vaan käytettiin lohikäärmelaivueita. Nuoren laivasto kapteenin ja harvinaisen lohikäärmeen yhteinen matka ja varttuminen on kiinnostavaa luettavaa. Myös tarinaan ujutet yksityiskohdat ovat varsin piristäviä. Kirja yllätti iloisesti sekä juonen että tarinan suhteen. Kirjaan tarttuessani odotin keskiverto fantasiaa, joka sekoittuu massaan, mutta Kuninkaan lohikäärmen kuitenkin erottui edukseen.

Tämä teos on kotimaisen fantasian helmiä. Tosin se kertoo useiden muiden fantasiakirjojen tapaan pitkästä ja vaarallisesta matkasta ja tärkeästä ja vaikeasta tehtävästä. Kuitenkin kirjailija on onnistunut kutomaan tarinaan ainutlaatuisia aineksia. Varsinkin pörröiset värikäs luonteiset opastajat herättivät minussa ihastusta tarinan edetessä. Muinaiseen magian ja erikoisten otusten aikakauteen sijoittuva tarina on kiehtova heimoperinteineen ja magian vivahteineen. Nuoren Kuikansulan ja ystävien seikkailua seuraa mielnekiinnolla.

Omistan itse kyseisen kirjan, koska tuli otettua se suomalaisesta mukaan kun maksoi vain kaksi euroa. Mielen demonit luettuani olin varma että tämäkin kirja olisi mitä tylsin. Toisin kuitenkin kävi. Joissain kohdin kirjaa tulee mieleen jopa POTC elokuvat, jotka ovat todella hauskoja, mutta silti vakavuutta löytyy. Sama koskee Hengen miekka -kirjaa. On mukavaa lukea välillä kirjaa, joka osaa jopa naurattaa välillä ja olla vakava samaan aikaan. Kerronta sujuvaa ja mukaansa tempaavaa. Hyvän mielikuvituksen omaava voi nähdä kirjan tapahtumat mielessään samalla lukiessa kirjaa. Se jos jokin vaatii taitoa kirjailijalta. Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyni toista lukukertaa odottavaksi.

Jollain mystisellä asteella pidin tästä enemmän kuin edellisestä, se johtunee varmaan siitä sudesta ja narrista. Osittain se oli kyllä että siis anteeks täh? mutta suurimmilta osin, se oli hyvä, ja veti mukaansa. Kirjoitus tavassakaan ei ollut valittamista, ainoastaan kirjan alku oli tylsä. Tuli mietittyä että koskas tämä alkaa? mutta muuten en valita. odotan vaan innolla sitä kun saan kolmannen kirjan käsiini... ja nyt en sano muuta.

Kirja on selkeästi suunnattu lapsille. Lauserakenteet ja sanavalinnat eivät ole turhan vaativia, minkä lisäksi siinä on erittäin lapsenomaista fantasiaa (lintupoika). Siinä toistetaan asioita erittäin paljon ja tapahtumat ovat hyvin ennalta-arvattavia. Kirjassa myös hypitään menneisyydestä nykyisyyteen, ja aina välillä saa olla miettimässä tapahtuuko tämä nyt oikeasti vai onko se vain Lydian kuvitelmaa. Itse päähenkilö on erittäin raivostuttava. Tyypillinen 12-vuotias, vaikka olisi miten vakava tilanne, häntä ei huolestuta. Loppuvaiheilla myös Lydian asenne omiin piirustuksiin alkaa ärsyttää, siinäkin käytetty liikaa toistoa. Itse taiteilijat ovat hyvinkin erilaisia, siinä alkaa miettimään, onko kirjailija tehnyt jotain taustatyötä taiteilijoiden luonteista. Kaikki tunteet ovat kuitenkin hyvin pinnallisia tässä kirjassa. Kirja olisi ollut huomattavasti parempi jonkun muun kirjoittamana. Loppu suoraan sanottuna töksähtää, ja viimeiseen maalaukseen siirtyminen ihmetyttää, sillä miksi juuri se maalaus olisi poikkeus menneisyyteen siirtymisen suhteen? Vähän liian helppo ratkaisu kirjailijalta. Itseäni jäi myös mietityttämään, miksi kirjaan on valittu noinkin tuntemattomat maalaukset. Ainut, minkä itse tunnistan, on Mona Lisa. En kyllä ihan heti lähtisi kirjaa kenellekään suosittelemaan, enkä ainakaan yli 14-vuotiaille.

Kirja alkaa hyvin vauhdikkaasti. Se on juoneltaan hyvä, mutta tapahtumia olisin toivonut kirjaan enemmän. Vaikka kirja toimii näinkin hyvin eikä ollut laisinkaan puuduttavaa luettavaa, niin varsinaiset tapahtumat jäivät hieman taka-alalle. Pitkät päiväkirjaosiot olivat mielestäni hieman tylsiä, ne olisi voinut kirjoittaa hieman eläväisemmin. Itseäni ärsytti hieman kirjan henkilöiden esittelemättä jättäminen. Minulta meni kauan hiffata, kuka nyt onkaan kuka ja minkä näköinen. Muuten pidin erittäin paljon henkilöistä, heidät oli kuvattu erittäin hyvin tyypillisiksi, nuoriksi tytöiksi, joita ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Mielestäni varsinaisiin päähenkilöihin pääsi myös hyvin sisälle. Kirjan loppu jäi häiritsevästi kesken, tosin toivon seuraavien osien vastaavan avoimiin kysymyksiin. Kirjassa on hyvin kuvailtu sekä paikat että ihmiset. Hieman siinä oli tosin liikaa viljelty sivistyssanoja. Kirja on kuitenkin erittäin suositeltava, vaikka varsinaista fantasiaa kirjassa ei hirveästi ollut.

Voisi olettaa, että kun fantasia-kirjallisuuden kolme "pääjehua" pistävät päänsä yhteen kirjoittaakseen jotain mahtavaa, olisi lopputuloskin "mahtavaa". Näin ei tällä kertaa kuitenkaan todellakaan käynyt. Kaikki novellit vaikuttavat enemmänkin koululaisten äidinkielen aineilta kuin huippuluokan kirjailijoiden teokselta. Tarinat ovat tylsiä toistensa perään ja saavat lukijan kaipaamaan toista kirjaa.

Tässä kirja jossa on yli 500 sivua, mutta jonka voit sanoa lukeneesi kahdessa tunnissa. Hugo Cabret on poika joka asuu Pariisin rautatie-aseman yläpuolen käytävissä ja pitää huolta rautatie-aseman kelloista. Hän joutuu varastamaan syödäkseen, mutta varastaa vain pakosta - poikkeuksena lelut. Tarina alkaa tilanteesta, jossa Hugo hiipii kellontaakse tarkkailemaan pientä lelukoju Kun tilaisuus koittaa hän hiipii pöydän luokse, mutta astuukin leluhiireen, joka herättää kojun pitäjän... Tarina selventää elokuvan alkuaikoja ja myös näyttää kuvia niistä. Ajattelin alussa että tämä on vain pelkkä kliseinen ja huonosti kuvitettu tarina. Pian huomaa kuitenkin alkavansa nauttia kirjasta ja sen kuvituksesta. Vaikka ei se tarina kuitenkaan kovin syvällinen tai erilainen ollutkaan. Mainitttakoon, että kuvat olivat alun perin neljäsosan kokoisia nykyisestä koosta, ja Brian Selznick joutui käyttämään suurennuslasia piirtäessään niitä, huh.. Kuvittele olevasi pimeässä salissa. Elokuva alkakoon.

Luin kirjan reilu viikko sitten ensimmäisen kerran. Lainasin sen ystävältäni, joka ei kuitenkaan itse pidä tätä mestariteoksena. Kaikesta huolimatta minun oli saatava tutustua tähän. Kirjan alku ei ollut erityisen mukaansatempaiseva, mutta kuitenkin sen verran kiintoisa, etten lopettanut keskenkään. Jamie kyllä vei mukanaan jo alkuunsa, ja hänestä tulikin Grenvillen ohella suosikkihahmoni. Muut jäivät armotta heidän varjoonsa. Kun olin suunnilleen puolessa välissä, olin jo aivan rakastunut. En ole edes varma, mikä siinä niin paljon viehätti, mutta loppua kohden kaikki vain lähti paranemaan. Viimeisiä sivuja lukiessani tunteetkin nousivat pintaan. Hintonin tyyli on mukavan poikkeuksellinen, todella helppolukuinen. Lopulta kävi niin, että ostin kirjan ystävältäni. Olen ikionnellinen. Olisin antanut tälle viisi tähteä, jos tarina olisi lumonnut minut jo alkumetreillä.

SPOILAA! o-o-o-o-o Vähän turhan mahtipontista höttöä, mutta idea on hieno. Pointseja joidenkin kohtien toteutuksesta sekä siitä etten arvannut loppuratkaisua. Tämä on vähän kuin Da Vinci -koodia sekoitettuna Eddingsiin. (Jep, vertaan sitä Ruusun nimen sijaan Eddingsiin.) Päähenkilön isänpuoleisella suvulla on taikavoimia, äiti murhattu, ja kas vain, poika on perinyt mahtavimmat voimat joita kukaan on koskaan nähnyt! Vau! Ja sitten tulevat pahikset, jotka haluavat hallita maailmaa, ja juostaan räjäyttelemässä taloja ja murhaamassa ihmisiä jotka voivat ehkä tietää jotain. Läheinen on petturi ja sitten lennetään toiseen maahan ratkaisua varten. Rakkaus voittaa ja pääpari päätyy yhteen. Odotetaanko toista kirjaa siitä, miten pääparin poika kohtaa jotain vielä mahtavampaa? ;D No, mutta oli tässä muutakin. Idea oli hyvä, kuten sanoin. Kirja piti paikoin otteessaan, tosin paikoin (alussa enimmäkseen) silmät alkoivat lipsua rivien yli ja lähinnä selasin tekstiä. Mutta ideasta kaksi tähteä ja viihdyttävyydestä puoli. Ja vielä yksi neljäsosa siitä, että Tanskalainen eli ei äidinkieleltään englantia puhuva on kerrankin kirjoittanut jotain hienoa, joka kelpaa Euroopanmarkkinoille jopa "sensaatio"-tittelillä. Ja se tekee pyöristettynä kolme tähteä.

Tämän olisi ehkä pitänyt vielä jatkua. Tai siis, en olisi ajatellutkaan tätä päätösosaksi, ellen olisi lukenut niin muualta. Jotenkin tarinan langat kiskaistiin äkkinäisesti yhteen kuten se, miten tarina Simonin osalta loppui... pah. Toinen pahasti kesken jäänyt "lanka" on Katin ja erään perheen pojan välit. ;) Se nyt oli suurin syy, kun sitä juonta kuitenkin mielenkiinnolla seurasin ja olisin olettanut suuremmassa osassa olevan, mutta tuntui että viimeisillä kahdellakymmenellä sivulla asiasta ei mainita ollenkaan. Se on hieman harmi. Mutta muuten vauhtia riittää, löysin taas muutaman hauskan hahmon ja pidin heistä. Tarina eteni ihan hyvin, eikä muutenkaan suurempaa valittamista. Mietin kolmen ja neljän välillä, mutta annoin neljä. Mutta heikko nelonen, ei vahva. Lue jos on luppoaikaa eikä ole parempaa. Selkeää nuorille suunnattua, tosin en huomannut tässä mitään erityistä "hevoshulluutta", kuten yllä oleva tekstinloppu mainostaa; "hurmannut hevoshullut". Ihan normaalia, hah. ^^

Mystinen lukukokemus varhaisnuorten kirjaksi. Kirjan teksti on helppolukuista, niinkuin aikaisemmissakin teoksissa, mutta tässä aihe on entistä vaikeampi. Pitäisi osata ja tietää paljon fysiikkaa ymmärtääkseen kaiken kirjassa kerrotun. Kirja oli jännittävä ja salaperäinen, mutta lopullinen pahanteko jäi aika laimeaksi, odotin jotain pelottavaa. Sopiva teos fysiikkaa ja elämää pohtiville nuorille.

Kirjan hyvä ja hupaisa teksti tempoo lukijan mukaan seikkailuun. Shophie on hattukaupan omistajan tytär. Eräänä päivänä erämaan noita muuttaa Shophien vanhaksi mummeliksi. Näin Shophie päätää lähteä maailmalle etsimään onneaan vihdoinkin. Näin alkaa mukava Dianan kirjoittama kirja. Suosittelen kirjaa muillekkin, jotka tykkäävät magiasta ja noitien höpsöilystä. Kirja on parempi kuin Hyao Miazakin elokuva Liikkuvasta linnasta.

Sanat "kaunis" ja "pakanallinen" tulevat ensimmäisenä mieleeni kun tätä kirjaa ajattelen. Pakanallisella tarkoitan ennen kaikkea maanläheistä ja elävää. Noituus ja metsänhenget ovat aina olleet osa suomalaista kulttuuria, vielä nykypäivänäkin. En ole suuri kotimaisen kirjallisuuden ystävä, mutta tätä pidän suorastaan kulttuuriteoksena. Fantasiakirjoja niin usein piinaava hyvä-vs-paha asetelma ei ole tässä kirjassa tärkeässä osassa, vaikka päällisin puolin siltä saattaisi näyttääkin. Enemmänkin tuntuu että kukaan hahmoista ei ole hyvä tai paha, vaan kaikki kamppailevat itselleen tärkeiden asioiden ja arvojen puolesta. Joidenkin arvot vain ovat epäitsekkäämpiä kuin toisten. Edes Velho ei ole mikään perinteinen pahuuden ruumiillistuma. En osaa verrata tätä mihinkään toiseen fantasiakirjaan. Mahlaa suonissaan on hyvin kaunis ja sanoisinko hyvällä tavalla epätyypillinen fantasiakertomus.

Yksi kaikkien aikojen lempikirjojani. Tulen lukemaan tämän vielä monta kertaa, sillä en usko että yksi kerta riittää koko rikkaan tarinan ymmärtämiseen. Minulla kesti pitkään tajuta mikä tässä kirjassa oli niin erilaista. Sitten ymmärsin sen: Hyvönen ei missään vaiheessa aliarvioi lukijaa. Mitään ei väännetä rautalangasta, ei selitetä liikaa. Sen sijaan että maailma rakennettaisiin pala palalta lukijan silmien eteen, se onkin jo valmis kaikessa syvyydessään, ja lukija saa nähdä ja kokea sen hahmojen kautta. Olen kuullut valitettavan että toimintaa ja juonenkäänteitä olisi liikaakin. Minusta niitä on juuri sopivasti. En siltikään saanut vaikutelmaa että tapahtumia olisi väkisin ängetty mukaan, vaan tarina on alusta loppuun täydellisen sulavaa ja soljuvaa. Hahmoilla on persoonaa. Jopa vähäpätöiset sivuhahmot ovat valtavan kiinnostavia, ja jättivät toivomaan että heistä olisi kuullut lisää. Hanuman itse on elämää suurempi henkilö. En halua kertoa juonesta yhtään enempää kuin mitä takakannen teksti paljastaa. En tainnut edes lukea sitä, älkää tekään. Kokekaa tarina itse.