Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Henkilökohtaisesti pidän kirjaa Perillinen- sarjan parhaana osana tähän mennessä. Kirja ratkaisi joukon aikaisemmissa kirjoissa tulleista ongelmista, loi aivan uusia syvyyksiä juoniin ja muutti henkilöhahmojen keskenäisiä suhteita mielestäni varsin onnistuneesti. Kirjaa lukiessani yllätyin positiivisesti siitä miten Paolinin onnistui kehittää hahmojaan ja näiden historiaansa ja Alagaësian maailmaa. Tietysti löytyi myös risuja. Pari kliseetä, ja se iänikuinen fantasia puutarhureista, latistivat kirjaa samoin se moraalisten asioiden vatvominen, joka kyllä on ihan ymmärrettävässä ja tärkeässä osassa, mutta joka toisissa kohdissa tuntui vielä hiukan liian teennäiseltä. Neljännen tähtensä kirja ansaitsee helppolukuisuudestaan, "suloisesta" huumoristaan ja siitä miten kirja vangitsi minut lukemaan itsensä koko päiväksi.
Torakin merkki on yksi sarjan parhaimmista kirjoista. Juoni on sopivan jännittävä ja se etenee loogisesti. Kirjan alku on melko hätkähdyttävä. Vaikka kirjassa on paljon tapahtumia, ne keritään kuitenkin kaikki käsittelemään. Kirjassa on jonkin verran toistoa edellisistä osista, mutta se on huomattavasti ennalta-arvaamattomampi kuin sarjan muut kirjat. Henkilöihin pääsee tässä kirjassa enemmän sisälle mitä sarjan aiemmissa osissa. Torakin tunteita on kuvattu huomattavasti paremmin. Suden tunteet on saatu erittäin hyvin kuvattua, erityisesti sen ahdistus erotessa laumasta jää mieleen. Renn on yhä edelleen erittäin lapsellinen suuttuessaan lähes joka asiasta. Rennin salaisuuden paljastuminen sopi erittäin hyvin juuri tähän kirjaan. Myös sarjan muista henkilöistä sai tässä kirjassa enemmän tietoa. Seunn muun muassa paljastui kamalaksi, vanhaksi akaksi ja Bale erittäin reiluksi miehenaluksi. Kirjan loppu oli taasen hieman töksähtävä ja meni osaltaan itseltäni hieman ohi. Muuten kirja olisi ollut lähes täydellinen. Yleisesti sarjassa pidän erittäin paljon tapahtumapaikkojen vaihtelusta. On hienoa lukea, miten kirjailija panostaa erilaisien maastojen ja elintapojen kuvailuun. Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikki edelliset osat lukeneille.
Tämä kirja on juoneltaan melko samanlainen kuin sarjan aiemmat osat. Tapahtumat alkavat heti, eikä kirjassa ole käytetty turhaa jaarittelua. Kuten muissakin kirjoissa, myös tässä Torak ja Susi eroavat toisistaan, jopa kahteen kertaan. Tämä alkaa tosin olla jo turhan käytetty keino. Sielunsyöjä on kuitenkin huomattavasti syvempi ja jännittävämpi kuin sarjan edelliset osat, kirjailijan kehittymisen huomaa selkeästi. Tässä osassa päähenkilöihin syvennytään hieman enemmän kuin aiemmissa, mutta silti ne jäävät aavistuksen pinnallisiksi. Torak ja Renn ovat kovin pikkuvanhoja ja käyttäytyvät kuin paljon ikäistään vanhemmat. Tosin entisaikojen ihmisiltä on ehkä vaadittu aikaista kypsymistä. Itseäni jäi häiritsemään Torakin salatessa lähes kaikki asiansa muilta henkilöiltä. Myös jotkin Rennin ja Torakin epärealistisista päätöksistä tuntuivat kummallisilta. Kirjan loppu oli juuri sopiva tälle kirjalle. Siinä annettin vastaukset moniin kysymyksiin, myös sarjan edellisissä osissa heränneisiin. Se ei ollut liian töksähtävä, eikä kirja loppunut pelkästään tapahtumien loppumiseen, vaan jatkui vielä hieman rauhallisemmalla juttelulla. Kaiken kaikkiaan erittäin suositeltava kirja sarjan edelliset osat lukeneille.
Kirja oli hidasta luettavva sen paksuuden takia. Alku oli odotettua tylsempi paitsi Razazien hyökkäys carvahalliin. Taistelut kirjassa olivat kaikista kivoimpia. joskus kun ihminen kuoli tuli itku silmään. Pitkästyttävää kirjassa oli taistelujen suunnitelu ja parantelu. Muuten kirja oli hyvää perusfantasiaa. Annoin kirjalle neljä tähteä, koska välillä juoni oli töksähtelevää. Välillä tuli mieleen taru sormusten herra. Kannnattaa lukea todella hyvä kirja.
Tarina merkillisestä rakkaudesta kuulostaa suloiselta, ja siksi kirjan kirjamessuilta alunperin ostinkin. En vaivautunut lukemaan takakanttakaan kokonaan. Jälkeenpäin mietinkin olisinko kirjaa muuten ostanutkaan, se ei nimittäin osoittautunut tyylisekseni. Kirja oli nimittäin vähän muutakin kuin romanttinen rakkaustarina ;). Herculen rakkaus tyttöön on ihan kammottavan vääristynyttä. (Toisaalta, kun ajattelee hirviön ja ilotytön rakkautta...) Hercule ajautuu epätoivoisiin tekoihin jo tyttöä etsiessään, mutta löydettyään hänet ja sitten menetettyään hänet, kauheaa. Määrittelisin kirjaa psykologiseksi kauhuksi, vaikka virallisesti se sitä tuskin on. Suosittelen genrestä tykkääville, mutta en vaaleanpunaista ja ah, niin romanttista rakkaustarinaa etsiville. (Suorastaan karmivaa iltaluettavaa :S)Mutta en minä kirjaa kyllä haukkua mistään voi, vaikka se kauhean pelottava onkin. Sitä ei minusta oikein viaksi voi sanoa.
Stephenie Meyer taitaa kirjoittamisen. Hän tietää miten lukijan saa jäämään kiinni kirjaan. Hän osaa pitää jännitystä yllä viimeiseen asti. En yhtään ihmettele miksi kirja on saanut niin hyviä arvosteluja. Hän osaa asiasa. Enkä ihmettele myöskään miksi tämä kirja on suunnattu hiukan aikuisemmille. Houkutus-sarjan voi lukea kuka tahansa, mutta tämä kirja vaatii keskittymistä. Se on hyvä, eikä minun mielestäni sen kanssa joudu missään kohdassa pitkästymään. Joillekin pikalukijoille, jotka haluavat saada nopeasti kirjan luettua, se saattaa tuottaa vaikeuksia. Kirjaan tarvitaan ajatusta ja sitä täytyy joskus pysähtyä miettimään. Vieras käsittelee osakseen meidän ihmisten perusluonnetta. Meyer on oikeassa siitä, että olemme enemmän, kuin väkivaltaisia, mutta emme kuitenkaan hirviöitä. Emme kaikki. Tämä kirja kuuluu lajiin, josta jokaisella on oma mielipiteensä. Jos pitkästyt vielä puolivälin jälkeen, niin siinä tapauksessa suosittelen jättämään kirjan kesken. Minun mielestäni erittäin hyvä.
Kirja oli todellakin hieman tylsempi kun edellinen, mutta silti huomasin pureskelevani sormenkynsiäni tietyissä kohdissa! Ehkä kuulun niihin jotka eivät osaa erottaa faktaa fiktiosta, mutta sävähdin nähdessäni olkinuken vielä jonkin aikaa lukukokemuksen jälkeen! Kiehtovaan juoneen taitavasti punotut kauhun elementit saavat kylmät väreet kulkemaan edelleen selkäpiissäni. :)suosittelen niille jotka ovat hieman rohkeampia kuin allekirjoittanut!
Nälkäpeli on hurmaava kaikessa kauheudessaan. Kirjailijalla on hyvä tyyli ja juoni on mukaansa tempaava. Rakastuin kirjaan heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien ja tuskin maltoin laskea sen kädestäni! Lukiessani en olisi varmaan huomannut vaikka takapihalla olisi räjäytetty ydinpommi. Suosittelen ehdottomasti kaikille. En malta odottaa seuraavan osan ilmestymistä!!
Kirjat olivat jännittäviä sekä erityisen hyviä. Kirja kertookaksoisveljistä ja heidän isosiskostaan. Yhdessä he kohtaavat vaikeudet. Runoja ja arvoituksia luvassa. Mitä tarkoittaa riimi: Kielletty kirja-äkkiä sulje, hyllyyn laita-pois jo kulje! ? Kirjoissa 1-5 se selviää, niin kuin paljon ,paljon muutakin. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät salaisuuksista, salahuoneista sekä keijuista ja muista satuolennoista.Oma arvosanani kirjoille on kolmesta neljään tähteä.
Kirja oli mahtava juonenkäänteineen sekä siinä oli valittu kiintoisa aihe. Kirja kertoo orvoksi jääneestä Nathaniel- pojasta, jonka mestari Dhaliwahl on kuollut ja Nat eli Nathaniel jää yksin hoitamaan henkiä. Yksi niistä on erityisen vaarallinen, joka on ahmaissut suihinsa Yataben, Dhaliwahlin mestarin. Dhaliwahlin ensimmäinen oppipoika, joka karkasi havittelee Natin taloa orpojen poikien murtauduttua taloon. Nat tutustuu Sandyyn ja elämä menee sekaisin... Kirjassa on jännitystä ja kutkuttavia juonenkäänteitä. Syökö peto Natin, saako Nat henkienhoitjan päiväkirjan takaisin entä onnistuuko Nathaniel surmaamaan Kaoksen apureineen sekä onko Kaos=Dhaliwahlin ensimmäinen oppipoika??? Suosittelen kirjaa niille, jotka tykkäävät jännityksestä. VAROITUS! Kannattaa varata kirjan lukemiselle aikaa, sillä sitä ei malta lopettaa.Saattaa olla, että oudut lukemaan sen kertaistumalta.
Kirja oli mielestäni loistava. Kirjassa on hyviä arvoituksia, joiden vataus löytyy kirjaa luettaessa.Oiva juoni on myös plussaa. Kirja kertoo Constantin perheen lapsista, jotka menevät lomalla enonsa Jackin ja hänen vaimonsa Phoeben luo. Jackin luona lapset alkavat selvittää mysteeriä. Miksi savupiipun juuressa on ns. ylimääräinen ikkuna, onko Phoebe noita ja kuka on Stephen Tyler? Näihin kysymyksin saat vastauksen lukiessasi kirjaa. Suosittelen kirjaa niille, joita kutkuttavat arvoitukset. Antaisin kirjalle avosanaksi neljä tähteä. Ja nyt ei kun vain lukemaan William Corlettin mahtavaa fantasiaa...
Kirja on parempi kielestäni kuin kaksi ekaa osaa. Niissä Eragon lähtee matkaan ja lopussa suuri taistelu toisin kuin nyt. alussa on pikku tappelu ja sitten vähän myöhemmin iso tappelu Murtaghin ja Thornin kanssa. kirjaa ei viitti laskea kädestään ennen kuin on lukenut sen.kirjassa tulee paljastuksia enemmän tai vähemmän. Kannattaa lukea kaikki osat niin ymmärtää paremmin. Pieniä naurun asioita oli, mutta ei paljon.
Kirja oli tavallaan parempi kuin edeltäjänsä, se oli hieman jännittävämpi. Se alkaa mielenkiintoisesti ja läpi koko kirjan oli sopivasti kauhua. Muutenkin kirja oli huomattavasti vanhemmille suunnattu kuin edellinen osa. Kirjassa oli kuitenkin jonkin verran toistoa ja ennalta-arvattavuutta. Kirjan henkilöihin olisi voinut keskittyä hieman enemmän. Varsinkin Hylkeen klaanilaiset jäivät hieman pinnallisiksi, myös Torakin tunteisiin olisi voinut keskittyä enemmän. Pidän erityisesti suden ajatuksista ja Torakin ja sen välisestä ruumiinkielestä. Sudella on myös aivan ihanat sanat eri asioille. Tämän kirjan loppu oli huomattavasti parempi kuin edellisen osan. Se ei loppunut liian nopeasti ja siihen oli käytetty huomattavasti enemmän aikaa kuin edellisessä osassa. Tässäkin kirjassa oli hienosti kuvailtu entisaikojen ihmisten elämäntapoja. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille edellisen osan lukeneille.
Tämän mielenkiintoisen tarinan idea on sinänsä varsin hyvä ja mielenkiintoinen, mutta siitä taitanee kuitenkin puuttua se jokin. Keskiaikainen maailma, jota uhkaa vanha, jo lähes unohdettu vihollinen ja nuori naikkonen, joka ravistelee kaikkien elävien maailmankuvaa. Juuri hahmoihin kirjailija lienee painostaneen eniten, sillä ne erottuvat juonen ja tarinan miljöön seasta selvästi. Tuittupäinen Lessa, päätäväinen F'arh, avulias F'nor. Ikävä kyllä hahmojekin joukosta löytyy samankaltaisuuksia, mikä on hyvin häiritsevää. Kyllä kirja kuitenkin on ainakin lukemisen arvoinen kokemus.
AH! Oli ihana lukea tämän sorttinen kirja pitkästä aikaa. Sai sillä verukkeella "hiukan" vapaa aikaa itselleen. Vaikka välillä olikin hiukan sekavaa tekstiä että joutui kunnaolla ajattelemaan mitä, miksi, missä, milloin. Ei se juuri menoa haitannut. Kirjoitus tapakaan ei ollut hassumpi, osa hahmoista jäi minulle hiukan hämäräksi olemukseltaan ja moraaliltaan. Kaikista eniten pidin Narrista. Pidin myös niistä historiikki pätkistä luvun alussa, ja yllätyksistä , joista osa oli kyllä odotettavissa, muttei se haitannut lukuelämystä. Tämän jälkeen moni hyväkin kirja tuntuu maistuvan puulta. Kirjastoautoa odotellessa...
Ihastuttava kirja. Pidin erityisesti sen miljööstä ja henkilöhahmoista, jotka ovat hiukan mustavalkoisia, mutta kuitenkin rakastettavan ihania. Heapien koti ja koko kaupunki on mielestäni aivan ihastuttavan rönsyilevä ja rehevä paikka. Kuvat jokaisen luvun aluissa olivat hienoja, mutta jokaiselle luvulle olisi voinut kyllä olla omansakin. Joka tapauksessa, ihanan värikylläistä fantasiaa, jota lukee ilokseen.
Tämä kirja on Musta torni-sarjan parempaa osapuolta, toisin kuin turhan pitkäveteinen Velho. Tämä on samalla hyvällä tavalla vauhdikas, kuin Joutomaa seuraavassa osassa ja paljon eheämpi ja parempi kokonaisuus, kuin Revolverimies. Pidän erityisesti kirjan osista, joissa Roland vierailee New Yorkissa. Hyvä kirja, tähän mennessä luetun Musta torni-sarjan parhaimmistoa Joutomaan kanssa.
Pidän kovasti tämän kirjan tyylistä kertoa kirjoittamisen taidosta. Kingin opas aloitteleville (ja miksei vähän vanhemmillekin) kirjailijoille on persoonallisesti kirjoitettu, viihdyttävä ja perinpohjainen olematta silti pilkuntarkka. Kielioppiasita käsitellään hauskasti mutta samalla tomerasti ja ammattimaisesti. Kyllä huomaa Kingin olevan ammattilainen tällä alalla! Tämä kirja on minun mielestäni Kingin parhaimmistoa, vaikka se onkin pelkkä opas. Se on persoonallinen, viihdyttävä ja asiansa tunteva kirja, jonka avulla kuka tahansa voi oppia kirjoittamaan jos vain ottaa asiansa vakavasti.
Tämä kirja ei ole juonellisesti mitenkään ihmeellinen. Se etenee suoraan asiaan, mutta se ei ole turhan syvällinen. Siihen ei ole sisällytetty paljoa tunteita tai kuvailua, minkä vuoksi kirjaan ei pääse sisälle. Muutenkin kaikki tapahtuu vähän turhan helposti retkikunnalle. Kirjasta tulee paikoiten mieleen Sormusten herrat. Kirjan henkilöistä ei oikein ole paljoa sanottavaa. Kaikki ovat hirveän pinnallisia, eikä heidän luonteistaan tai tunteistaan kerrottu kirjassa mitään. Myös kirjan päähenkilöt, lohikäärmeet, jäävät tuntemattomiksi. Niiden ulkonäkökin käy ilmi vain kirjan kuvista. Kirjan loppu oli tyypillisesti onnellinen. Vaikka kirja epäonnistuu juonellisesti, siinä on muita hyviä puolia. Pidin paljon kirjan faktaosioista, vaikka niitä olisi voinut olla huomattavasti enemmän. Myös kuvat olivat hienoja. Huonoa kirjassa taasen ovat sen iso koko (yli A4:n kokoinen) ja vanha, hieman epäselvä fontti. Itse pidin siitä, että sivu loppuu aina täydelliseen virkkeeseen. Tätä kirjaa on hieman vaikea suositella kenellekään, sillä sitä ei oikein voi kantaa mukana, eikä sen juonikaan säväyttänyt. Parempiakin lohikäärmekirjoja on saatavilla.
Oli mukava lukee pitkästä aikaa Darrenin seikkailuista. Seiskaosassa on koko kirjan ajan astetta ikävämpi tunnelma Vampaneesimestarin ja sotien takia. Alussa keskityttiin Vampyyrivuoreen, K-H Talon vierailun jälkeen siirryttiin ihmisten ilmoille, jokseenkin myös erämaailmaan ja mukaan tuli pari uutta hahmoa. Oli mielenkiintoista seurata uuden tulokkaan vaikutusta tuttuun kolmikkoon, sillä kolmas jahtaaja on vampyyri hänkin mutta hivenen erilainen kuis muut. Tunnelma on kuin ennen ukkosta; Vampyyrien ja vampaneesien välinen taistelu on vielä käymättä, se sen lähestyminen huomataan kirjassa selvästi. Loppu jäi sen verran auki että tulevista kirjoista ei osaa oikeastaan odottaa muutakuin suurta muutosta. Suosittelen ehdottomasti Darrenia lukeneille! Ei tämä huono ole ollenkaan.
Tää oli suoraansanottuna raivostuttava lukukokemus. Tässä oli kaksi ihan erillistä tarinaa. Ensimmäisessä risoi aivan tajuttomasti - ja yleisestikin - kaikki sellaset kohtaukset, jossa ensin tapahtui jotain mukakarmivaa, sitten kiljutaan ja kun kakarat koittavat kertoa asiasta jollekulle, ja varsinkin vanhemmille, eihän heitä uskota tietenkään. Sama kohtaus toistui monesti. Raivostuttavaa. Jännitystä ehkä oli, mutta kauhua? Ei nimeksikään.
Kirjan juoni oli hyvin tyypillinen Artemis Fowl, mutta idea sillä oli hyvä. Mielestäni kirja ei ollut liian ennalta-arvattava. Itseäni ärsytti kirjan viittaukset sarjan aiempiin kirjoihin, sillä siitä on kauan aikaa kun luin edelliset osat. Kirjassa on hyvää colfermainen huumori, jota tosin olisi voinut olla enemmän. Tässä kirjassa oli mielenkiintoiset henkilöt. Kirjasta huomasi hyvin, miten Artemis on kasvanut sarjan kuluessa. Alussa hän oli raivostuttava pikkupenikka, mutta nyt on kasvanut jo melkein järkeväksi aikuiseksi. Odotan innolla, millaisiksi hänen ja Hollyn välit muuttuvat. Olisin toivonut Mulchia ja Foalya enemmän mukaan kirjaan. Loppu oli mielestäni hyvä. Ajatus kahdesta Artemiksesta huijaamassa vaarallista pahista on kutkuttava. Muutenkin lopetus oli täydellinen tälle kirjalle, lopussa sai hyvin vastaukset kaikkiin avoimiin kysymyksiin. Kirja on erittäin suositeltava, jos on lukenut aiemmat kirjat ja pitää Colferin kirjoitustyylistä.
Mielikuvitusta riittää, se on varmaa! Täytyy vain ihmetellä, mistä Dahl on saanut ideansa kaikkiin herkkuihin, joista lukiessa tulee äkillinen hinku karkkikauppaan (vain pettyäkseen tavanomaisista tosielämän karkeista). Voi, kunpa saisi palasen Vonkan Erikoismureaa Kuohukermaista Herkkusuklaata! Kirja kertoo hyvin opettavasti, kuinka tietynlainen kasvatus vaikuttaa lapseen. Itse asiassa tämä kirja antaa opetuksen pikemminkin vanhemmille, jotka käyttävät vääriä kasvatuskeinoja! Omasta mielestäni Roald Dahlin kirjoihin kuuluu Quentin Blaken kuvitus, joten suosittelen kokeilemaan Sulo ja suklaatehdas -kirjaa!
Luin tämän kirjan n.vuosi sitten Magiaa-kirjan jälkeen ja odotukseni olivat korkealla ja kirja täytti ne TODELLA HYVIN.kirjassa ilmenee ihmisille liiankin normaalia kateellisuutta Simonin kohdalla. Kirjaa ei voi laskea kädestä, kun alottaa lukemisen. Lisää tietoa selviää Heapin perheestä ja halusin lisää kirjan jälkeenkin perheestä. kirja ei aivan yltänyt suosikikseni, mutta melkein. Kirja kuuluu viidentoista ensimmäisen luetun kirjan joukkoon.
Luin tämän kirjan n.vuosi sitten. Kuuluu kymmenen ensimmäisenä luetun kirjan joukkoon. Hyvä kirja, jonka jälkeen lainasin toisen osan. Kun aloitin lukemisen, odotuksenia ei ollut. Kirjan kansi on aika jännittävä oudolla tavalla. Heapin perheestä ei kuitenkaan kerrota paljon mitään, joka on harmi, koska jos lukee kirjan,haluaa tietää perheestä lisää. Mielestäni hyvä kirja Fantasia kirjojen lukioille. =)