Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Aivan loistava lukuelämys. Kuvailu on runsasta ja sopivan rönsyilevää. Tarina kulkee mukavasti eteenpän kiinnostavien henkilöhahmojen siivittämännä. Miljöö on hieno ja sarkastinen sävy äänessään kertoja onnistuu pitämään otteessaan viimeisille sivuille asti. Dialogeista erityiset kunniamaininnat.
Viihdyttävä lukukokemus, itse olen enemmän vampyyrien kuin merirosvojen perään, tässä ne oli yhdistetty. Aiemmin on jo tullut sanotuksia että kirjoitus oli sujuvaa, no sitä se todellakin oli. Melkein jäi jopa ärsyttämään kaikki ne asiat jotka jäivät salaan Gracelta, hänen elämänsä oli yhtä mysteeriä ja paikoillaan junnaamista samalla kun Connor opetteli täysillä merirosvoelämää. Sisarusten tekemisissä oli liian suuri kuilu välissään. Silti kirja oli ehdottomasti mielenkiintoinen, ja salaperäinen, joka on hyvä asia, mutta omasta mielestäni asioita olisi saanut paljastua hiukan enemmän. Noo, kakkososaa lueskellessa..
Mielenkiintoinen kirja, joka muistuttaa vähän Oopperan kummitusta, vain lasten/nuorten versiona. Juoni soljui mukavasti eteenpäin, mitä nyt välillä esiintyi itsestäänselvyyksiä tai ennalta-arvattavia kohtia, mutta yleisesti ottaen loppuratkaisu pysyy salassa piilossaan aina viimeisiin lauseisiin asti. Normaalia parempaa Stine- kamaa.
"Tämä oli vaikea tapaus." kirjoittaa Martin kiitoksissaan, ja jos se oli sitä kirjoittajalle niin ei kyllä lukijakaan ihan helpolla päässyt. Korppien kesteissä on hienot hetkensä(Arya, Greyjoyt, Sam ja Jaime), mutta myös keskinkertaisempaa tavaraa (Cersei, Brienne, Dorne ja Sansa). Miekkamyrskyssä huippuunsa hiottu eeppisyys, tunteen palo sekä aivonystyröitä kutkuttavat kerronta ja dialogi eivät loista kesteissä yhtä kirkkaasti. Lisäksi Dornen tuominen mukaan heitti peliin uusia näkökulmahahmoja, joihin samaistuminen otti aikansa. Martin on kuitenkin Martin, joten juuri kun kestit alkoi tuntua pieneltä pettymykseltä, kirjailija iskee niin sanotusti hampaat suuhun ja selvittää homman kunnialla loppuun. Dark Clarkin tapaan pitäisin tätä osaa Tulen ja jään laulun suvantokohtana, joka ei ole huono, muttei toisaalta sarjan paraskaan opus. A Dance with Dragonsiin, kohdistuu nyt kyllä minun puolestanu melkoiset odotukset ja toivon mitä hartaimmin, että Martin tÿttää ne kunnialla. Korppien kesteillä on muuten toistaiseksi osuvin nimi Tulen ja jään laulun osien joukossa.
No, voisin oikeastaan sanoa, että odotin kirjasta liikoja. En pidä siitä mitä tähän mennessä olen lukenut, sillä siinnä paljastuu eläinrääkkäystä, ja kaikkea ällöttävää ja karmivaa. Voisi myös oikeastaan luulla että kirjailija on joskus katsonut tv-sarjaa Siskoni on noita, sillä esim. kirjassa yhden luvun nimi on Nexus, ja tämä sama nimi on myös Siskoni on noidassa "varjolla" joka asuu niiden kellarissa. Kirjassa "Omega" voisi taas tarkoittaa loppua. Suosittelisin tätä kirjaa semmoisille lukijoille, jotka pitävät kauhusta, ja ovat lukeneet ehkä R.L.Stinen kirjoja.
Pasi Ilmari Jääskeläinen sekoittaa huumoria, horroria ja helliä tunteita hyvässä suhteessa. Tuskin mistään hänen novellistaan puuttuu mitään ja eteneminen on alati sulavaa. Kovin koukuttavaa lukemista tämä kokoelma ei kuitenkaan, kumma kyllä ollut, luultavasti siksi, että jokainen novelli vaati astumista uuteen outoon maailmaan, jonka toimintaperiaatteet oli pääteltävä varsin nopeista sivulauseista. Vaikka kerrontatapa siis onkin näennäisen kepeää, lukeminen on haastavaa: jokainen lause on ladattu merkityksillä ja mielikuvat rakentuvat hitaasti. Hankalatikin novellit kuitenkin palkitsevat tunnelmillaan ja loppukäänteillään. Eli jos lisää tarjottaisiin, lukisin kyllä. Mielinovelleikseni nousivat ”Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1”, ”Missä junat kääntyvät” ja ”Olisimmepa mekin täällä”. Kunniamaininnan ansaitsee myös hulvaton ja vaikuttava esipuhe: Jääskeläisen ”reaalifantasia” on oiva iskusana uudelle kotimaiselle spefille!
Unodettu Ombria ei ole ihan tavallinen kirja vain luettavaksi. Siinä on jotain, mikä painaa lukijan asettumaan aloilleen ja lukemaan rauhassa. McKillip on tehnyt kaksi eri maailmaa, jotka ovat murskaamassa toisensa, jos jotain ei tehdä ja pian. Hän on osaa pitää jännitystä kokoajan yllä, eikä loppu oli pettymystä tuova. Jos luet Unohdetun Ombrian, niin varaa hiukan aikaa. Se nimittäin on kirja, jota ei saa lukea vain hutaisemalla, tai puolet koko kirjan asiasta menee sivu suun. Suosittelen kaikille, jotka pitävät fantasiasta!
***SPOILAA ensimmäistä ja hieman tätä toistakin kirjaa*** Minä todella pidän tästä Stravaganza-trilogiasta. ^^ Ensimmäiseen osaan tutustuneille on helpompaa (paljonkin helpompaa) hahmottaa ihmisten välisiä suhteita ja Talian maailmaa ja valtasuhteita kokonaisuutena. Kyllähän niitä hieman kirjan alussa kerrataan, mutta en ihan itsenäisenä tätä suosittelisi kuitenkaan. Lukekaa tämä sarja järjestyksessä. Kuitenkin, kirjasta. Siinä missä ensimmäisessä kirjassa (Naamioiden kaupunki) joku arvostelun postannut sanoi kaiken tapahtuvan hieman liian helposti, tässä tuntuu mutkia riittävän. Hevostapahtumaan keskittyvänä tätä voisi ehkä nimittää heppakirjaksi, mutta se on harhaanjohtavaa. Täyttä fantasiaa, eikä hevosista kiinnostuneisuus vaikuta vähänkään siihen, pitääkö tästä vai ei. ;) Ensimmäisen kirjan tapahtumiin palataan, ja Lucienin perhe esiintyy edelleen juonessa. Lucien on nyt toisessa maailmassa pysyvästi ja aika onnellinenkin. Uuden stravagantin henkilöllisyys on suuri yllätys hänelle, mutta vielä suurempi stravagantti Georgialle itselleen. Lähes kaikki ensimmäisen osan hahmot ovat edelleen mukana; nuori herttuatar Arianna, Silvia, Rodolfo, Dethridge... Myös uusia hahmoja on mukana kivasti. (Falco<3) Vaikeuksia kirjassa siis riittää, ihan joka paikassa. Di Chimicien juonittelu ensimmäisessä kirjassa oli vähäistä verrattuna tähän, ja samalla tutustutaan valtasukuun entistä syvemmin. Varsinkin nuorimmat kaksi, Gaetano ja Falco ovat mukana juonessa ja vaikuttavat hyvinkin ratkaisevasti tapahtumiin. tässä kirjassa tulee paljon enemmän esille se, miten riipaisevaa on menettää läheinen, seurata vierestä miten toinen kuihtuu pois. Juoni on välillä jopa hieman vaikeasti seurattava, asioita tapahtuu lakkaamatta, mutta minuun kirja iski niin täysillä että annoin kaikesta huolimatta viisi tähteä. Loistava kirja. Loppu yllätti ainakin kahden henkilöhahmon osalta, vaikka ei niinkään monen muun. Suosittelen ehdottomasti koko trilogiaa. ^^
Kun yhteen kirjaan mahdutetaan niin paljon erilaisia tunteita, kuin tässä on väistämättäkin edessä intensiivinen ja mukaansatempaava tarina. Vampyyrin palvelija on mielestäni kaukana tyypilissestä nuortenkauhusta ja kirjailija on onnistunut erityisesti tapahtumien ja tunteiden kuvailussa. Vaikka en todellakaan ole mikään vampyyrikirjallisuuden ihannoija, tämä kirja teki minuun vaikutuksen. Lyhyehköt luvut, paikan ja ajan vaihdokset sekä päähenkilön ailahteleva mielentila pitivät otteessaan loistavasti. Tarina on sekä kaunis, että surullinen ja loppuratkaisu antaa miettimiselle tilaa... Arvosana: 10-
Tolkienin kaunis kieli, uskomaton nimistö ja taianomaiset miljööt otuksineen tekevät Roverandomista kauniin tarinan. Kirja on sinänsä lyhyt ja mukava välipala, vaikkapa näin joulun aikaan kuten itselleni. Historiaan ja erilaisiin taruihin viittaava kerronta on merkillisellä tavalla huvittavaa ja kiinnostavaa. Kirjan takaosassa oleva seliteosio saattaa tulla joillekin lukijoille tarpeelliseksi ja se onkin varsin kattava. Kuvia kirjassa on ain muutama, mutta laatu korvaa määrän tällä kertaa... Arvosana: 8+
Lemony Snicketin kirjoitustyyli ja kirjan juoni monine mutkineen luovat mahtavan kokonaisuuden. Juoni on päälaelleen käännetty, sillä päähenkilöiden elämää on kurjaa ja onnelliset loput historiaa. Henkilöhahmot ovat onnistuneita ja miljöö hyvin kuvattua. Helquistin kuvitus tukee tarinaa loistavasti ja kirja on muutenkin visuaalisesti onnistunut teos. Esimerkiksi sanojen selittäminen lukijoille ja lauseiden toistaminen tehokeinoina luovat kummallisen ja merkillisen sävyn tarinaan. Vaikka kirjan kohderyhmä koostuu lähinnä ala-asteikäisistä en näe mitään syytä mikseivät vanhemmatkin lukijat voisi tarttua tähän surkeaan opukseen... Arvosana: 9½
Matilda on uskomattoman kaunis ja opettavainen kertomus tytöstä, jonka elämä on ehkä hiukan poikkeavaa verratuna muihin hänen ikätovereihinsa. Dahlin kieli ja maailma ovat omalaatuinen sekoitus fantasiaa ja realistista maailmaa. Kirja sopii niin lapsille kuin aikuisillekin, enkä usko sen jättävän kovin montaa ihmistä kylmäksi. Arvosana: 10-
K.A. Applegaten kirjoille tyypillisesti Megamorphsienkin ensimmäinen osa oli helpohkoa ja selkeää luettavaa. Luin kirjan yhdessä päivässä. Dialogia on paljon ja näkökulman vaihdokset tuovat mukavaa monipuolisuutta tarinaan. Ärsyttävät ääniefektit (kuten 'VIUUH!' , 'TÖMPS!' ja 'P-R-R-A-A-A-K!') häiritsivät ainakin minua, sillä niiden määrä on yllättävän suuri ja jokaiselta sivulta voi niitä löytää useampiakin. Joka tapauksessä, kirja on periaatteessa ihan kohtuullista viihdeluettavaa. Arvosana: 7
Walter Moersin tuttuun vakuttavaan tapaan Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää on uskomaton mielikuvitusseikkailu, jonka fantasia maailma on saanut vahvoja vaikutteita realimaailmasta. Kirja on koukuttava ja lukajana vajosin täysin Moersin kauniiseen maailmaan. Kuvitus on upea ja kirjan lukeminen hieno kokemus. Arvosana: 9½
Yösiiven velhot on loistava opus, jonka kauhunsekainen tunnelma pakottaa lukemaan kirjan keskittyneesti loppuun saakka. Kliseitä ei pahemmin ole ja modernina fantasiana Yönsiiven velhot omaa myös kauhukirjallisuuden piirteitä. Hahmot ovat hyvin kuvailtuja ja miljöön voi nähdä mielessään. Kirjan luettuaan jää odottamaan seuraavia osia innolla. Arvosana: 10
Houkutus oli positiivinen yllätys. Sisareni lempikirjana en nimittäin odottanut siltä paljoa, oletin tarinan olevan varsin tylsä ja tyypillinen. No, kirja on ällöttävän imelä ja yltiöpäisen romanttinen (en lue kyseisillä adjektiiveillä kuvailtavaa kirjallisuutta mitenkään yleisesti), mutta kirjailija on onnistunut kääntämään kaikki vampyyri- ja romantiikkakirjallisuuden kliseet hyödykseen. Lukeminen on joutuisaa ja luinkin kirjan yhdessä päivässä junamatkalla Oulusta Helsinkiin. Ikäväkseni voin sanoa pitäneeni kirjasta... Arvosana: 9
Kuikan sulka oli pienoinen pettymys, sillä odotin siltä ehkä värikkäämpää tyyliä ja enemmän juonenkäänteitä. Ajoittain kirja oli ehkä jopa hiukan pitkästyttävä, mutta olen tyytyväinen, että luin sen loppuun; kirja nimittäin paranee loppua kohden. Takakannen teksti ei oikein vastaa kirjan juonenkulkua... Aihe on kuitenkin kiinnostava ja esihistoriasta kiinnostuneiden kannattaa kirja ehdottomasti lukea. Arvosana: 8
Viima on omaperäinen ja hyvin kirjoitettu romaani, joka pitää otteessaan kirjan loppuun saakka. Kuvailu on tarkkaa ja miljää henkilöineen on fantastinen. Juoni rikkoo perusfantasian käsitteen totaalisest ja kirja häilyykin fantasian ja realismin rajoilla. Suosittelen kaikille, jotka haluavat lukea erikoisen fantasiaromaanin. Arvosana: 9
Yllätyin positiivisesti lukiessani Keplo Leutokalmaa. Oletin kirjan olevan lähinnä melko nuorille lapsille suunnattuu tyypillisfantasia, mutta toisin kävi. Kirjan kieli ja huumori olivat kerrassaan nautittavaa ja kuvailu oli eräällä tapaa elokuvamaista. On totta, että kirjasta löytyi joitakin tyypillisä modernin fantasian kliseitä, mutta ei mielestäni liiaksi. Suosittelen kyllä kirjaa myös niille, jotka pelkäävät sen olevan liian helppolukuinen ja lapsellinen. Arvosana: 8½
Kirjassa tiivistyivät kaikkien aikaisempien Artemis Fowlien huonot puolet. Colferin sarjaa niin hyvin leimaava huumori on tehnyt hurjan laskun ja keskittyi hieman liikaa ala-asteaikaisiin alapääkaskuihin. Tarina myös alkoi täysin samalla tavalla kuin aikaisemmat, jatkui samaa rataa ja peräti loppuikin niin. Kirja heitti hukkaan suurimman osan henkilökaartistaan keskittyen Artemikseen ja Hollyyn sekä siihen pieneen siniseen kipinään heidän välillään. Lasken tämänkin huonoksi puoleksi, sillä se jätti tympääntyneen ruoan maun suuhun. Puolet mausteista oli poissa. Juonikaavio ehkä toistui, mutta tarina ei. Siinä oli uusia juttuja ja hienoja yllätyksiä yhdessä jos toisessakin välissä. Tarinankerronta on vain kehittynyt sitten Colferin ensimmäisten kirjojen ja sitä olikin miellyttävä lukea. Toivottavasti seuraava on parempi. Sellainenkin luultavasti tulee, ainakaan tällä Artemiksella oli (taas kerran) jatko-osaa lupaava loppu. Tulee rahastamisen maku suuhun, mutta ei voi kuin jännittää seuraavan kirjan ilmestymistä.
Gaiman on jälleen onnistunut kirjailemaan loistavan romaanin ja odotukseni ylittänyt Neverwhere-Maanalainen Lontoo oli loistava lukukokemus. Tarinan kerronta on pikkutarkkaa, mutta samaanaikaan eteenpäin vievää ja lukijana oloni oli koko ajan hiukan jännittynyt ja odottava, kirja piti otteessaan viimeiseen sivuunsa saakka ja keskenjättäminen ei tullut kuuloonkaan. Henkilöhahmot, kuten herran Group ja Vandemar, olivat ihastuttavia ja ympäristä oli selkeästi kuvailtua. Kliseitä ei pahemmin tarinasta pistänyt esiin ja suosittelenkin kirjaa kaikille, jotka ovat kyllästyneet perus tyypillisfantasiaan ja sen lukuisiin kliseisiin. Verrattuna televisiosarjaan, Neverwhere on kirjaversiona huomattavasti parempi. Kun filmatisointia saavat katsomaan ainoastaan hahmojen lumoava aksentti ja lyhyehköt jaksot, kirjan lukemista ei yksinkertaisesti voi lopettaa. Arvosana 10.
Kirjan vartija oli alusta alkaen turhan kliseinen ja jokseenkin turhauttava sen suhteen. Juoni kuitenkin etenee mukavan joutuisasti ja kuvailu on silmää miellyttävää. Lukeminen on mukavaa ja kokonaisuus sinänsä hyvä. Tosiaan, turhat kliseet, kuten valitut kaksoset, joilla on vähän ystäviä, mutta aina toisensa, olisi ehkä ollut syytä häivyttää... Arvosana: 8+
Paras ystäväni kysäsi tykkäänkö fantasiasta ja scifistä, sain käteeni lapun kirjailijan nimestä. Ja siitä se sitten lähti. Kirja oli välistä tylsä, välistä hirvittävän mielen kiintoinen, sääli että se loppui kesken, koska kirjastosssa ei ole jatkoa siihen. Jollain tapaa se oli niin hirvittävän erillainen. Idea oli aika kiva, en silti lämmennyt sille niin hirvittävästi. Vaikka uskon ettei jää viimeiseksi kirjaksi jonka luen Robertilta. Suosittelen lukemaan.
Toistaiseksi vasta luen kirjaa, erehdyin aloittamaan kirjastossa ja jouduin laimaan. Jossain vaiheessa kylmät väreet rupes hiukan kulkemaan pitkin selkää, en vähään aikaan ole lukenut kirjaa joka koukuttaisi samalla tavalla. Aika mahtava, kivaa vaihtelua siihen perus fantasiaan ja scifiin mitä lueskelen normaalisti. Matt on melkoisen kiehtova hahmo, samoinkun se ettei kukaan usko mitä se sanoo, sitten se vanha ämmä minkäluona se on, ihanan kamalan mystinen ja kamala. Siksi vissiin niin hyvä, mutta tykkään todella... katellaan tykkäänkö sitten siitä miten tää loppuu, se nähään sitten yöllä... EDIT: Mustaa magiaa oli lopussa ripaus liikaa minun mieleeni. Vaikka käänteitä riittikin, niin loppu oli silti hiukan ennalta arvattava.
Mä otan kantaa toho edelliseen. Mä oon ihan erimieltä sun kanssa!! Mua suoraan sanottua ottaa päähän tommone! Mitä väliä vaikka siellä ei kuvattu henkilöitä?? Saa ite kuvitella ne semmoseksi ku haluaa!! Sitäpaitsi eikä se oo tarina tärkein? Ok, tietenki ihmisillä on omat mielipiteet ja oma ajatusmaailma ja sä näköjään pyörit ihan omissa. Pikku vinkki: ensikerralla ku luet kirjaa älä mieti jotain äidinkieltä ja adjektiiveja, vaan nauti kirjan tarinasta ja anna mielikuvituksesi laukata!!