Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Markku Sadelehdon toimittama kokoelma "Englantilaiset aaveet" (WSOY, 1994) sisältää kuusitoista englantilaista kummitustarinaa, jotka ovat paria poikkeusta lukuunottamatta lähtöisin 1900-luvun alkupuolelta.
W.F. Hartleyn "Käsi" on vallan mainio, hivenen humoristinen tarina toveruksia vainoavasta irtokädestä, ja oli ainakin allekirjoittaneesta kokoelman onnistunein osanen. Algernon Blackwoodin persoonallinen "Pajut" ja Hugh Walpolen "Taikalakki" olivat myös kelvollisia, mutta siihenpä lähes 500-sivuisen kokoelman anti melkein jäikin.
Hän nukkuu munasiltaan vaikka lumihangessa
eikä hirviöistä ole hälle vastusta
joskus velhon loitsu väkevä pään sekoittaa
on elämänsä täynnä miekkaa sekä magiaa
Conan Barbaari, villi cimmerialainen
vyöllään miekka niin tuhovoimainen...
(Rock Siltanen Group: Conan Barbaari, 2023)
Aivan kauhean huono kirja. En usko lukeneeni mitään tämän kömpelömpää. Ei siis yhtään mitään filosofista saati viihdyttävää.
Pohjoisen legendat -sarja on edennyt kuudenteen osaansa ja jännitys alkaa tihentyä. Kirja kantaa sarjalle ominaista tyyliä, joskin nyt eri juonet alkavat yhdistyä pikkuhiljaa ja kokonaisuus hahmottua. Minulla on tässä sarjassa ollut se vaikeus, että en tahdo muistaa kuka teki mitäkin ja missä. Ja toki myös se, etten aina muista kuka on tämä josta tässä nyt kerrotaan. Mutta ei se mitään! Roikuin kuitenkin mukana kunnon cliffhanger-loppuun saakka ja nyt vain odottelemaan viimeistä osaa. Henkilöhahmoista sanottakoon sen verran, että ne hyvin perinteisiä fantasiahahmoja. Esim. naishahmot ovat joko alistuvua hissukoita tai tunteettomia sotureita. Mieshahmoilla tuntuu olevan tässä sarjassa enemmän syvyyttä. Välillä myös hämmennyin kohdissa, jossa kerronta ei sopinut hahmon profiiliin. Esim. kutsuisiko luonnossa vahvasti kiinni oleva druidi pikkulintua tyhmäksi tai kuvailisiko tällaiseen semisti keskiaikaiselta vaikuttavaan fantasiamaailmaan kuuluva henkilö toista hahmoa kehitysvammaiseksi? Paha sanoa. Kerronta on kuitenkin mielestäni pääsääntöisesti hyvää tässä kirjassa, eikä se hankaloita lukemista. Nyt annan neljä tähteä, koska kyseessä on mielestäni paras kirja pitkään aikaan tässä sarjassa. Suosittelen korkean ja perinteisen fantasian ystäville, jollainen en ikäväkseni itse vain ole. Ja siis tämä kansi, upea!
Viimeinen kiitoshymni on julkaistu jo 1960, mutta tarina on kestänyt aikaa erinomaisesti.
Kirja alkoi lupaavasti, mutta harmillisesti kirjailijan tyylinä oli kuvata tietyn aikajakson tapahtumia ja sitten hypätä satoja vuosia eteenpäin. Toisaalta valittu kerrontatapa sopi hyvin, mutta monesti osion tapahtumat jäivät hiukan kesken. Alkupuolen tapahtumiin viitattiin läpi teoksen, eikä näissä ollut mitään päälle liimatun oloista tehokeinona käytön tuntua.
Tästä kirjasta jäi ristiriitainen vaikutelma. Toisinaan hiukan pitkäpiimäisen unnuttavaa kuvailua, jossa tarina etenee hitaasti kuin siirappi tammikuussa, ja toisin paikoin koukuttavan hyvä.
Juoni kulki sujuvasti ja loogisesti läpi koko kirjan. Kirjailijan mielikuvitus oli riittänyt erinomaisesti tulevaisuuden erilaisen maailman arkipäiväisten, meille outojen tai vähintäänkin eksoottisten härveleiden ideoimiseen. Tämä ympäristö ja tarinan taustamaailma erilaisella, enemmän seikkailu- tai toimintahenkisemmällä juonella pääsisi helposti Hugh Howeyn Hiekka-sarjan tasolle.
Ensimmäinen kirja on jollain tavalla rasittavaa luettavaa. Dialogit oli kömpelöitä. Johtuneeko käännöksestä vai onko ne kökköjä myös alkuperäiskielellä. Olin kuullut kirjasta kehuja ja sinnittelin kirjan loppuun, mikä oli hyvä päätös. Kirja lupaa ihan mieleniiintoisen tarinan ja tokassa kirjassa dialogitkin tuntuvat jo luontevammilta.
Sujuva joskin sittemmin paljon kopioitu tarina. Omaa kumminkin alkuperäisyyden lumon, ja on kirjoitettu hyvin...
Luin hiukan väsähtäneenä lukemiseen, joten ei ollut paras mahdollinen startti, mutta tarina vei sitten mennessään-
suosittelen dystopian ja hyvän tarinankerronnan ystäville. Miksei muillekin..!
todella hyvä "Arthur"-dramatisointi, omaperäinen ja ehjä sellainen...
Kirja oli mielestäni jopa parempi sekä jännempi kuin edellinen osa eikä tähän toiseen osaan tarvinnut pettyä sillä juoni oli jälleen täyttä kultaa johon jäin heti koukkuun.
Kirja oli todella hyvä ja piti hyvin otteessaan koko ajan ja osittain jäinkin koukkuun kirjaan!! Tarina eteni alussa hitaasti mutta puolenvälinkieppeillä rupesi tapahtumaan ja vauhti olemaan lennokkaampaa ja parani loppuakohden huimasti loppu varsinkin oli jännittävä.
Tykkäsin tästä ensimmäisellä lukukerralla sen verran, että annoin arvosanaksi 8. Nyt toisen lukukerran jälkeen tiputin arvosanan seiskaan, eli on ihan kelpo teos edelleenkin.
Miljöö on ankeaa, enemmän tai vähemmän. Ehkä vielä hiukan enemmän olisi voinut kuvailla tulevaisuuden näkymiä, vaikka tarinaa kuljetettiinkin hienosti keksityissä paikoissa. Toimintaa oli riittävästi, kekseliäs juoni eteni reippaasti ja pääosin uskottavastikin. Isoimman miinuksen romaani saa henkilöhahmoistaan: päähenkilö Uno Louner on kuvattu hyvin ja hahmolla on ihan taustaa ja syvyyttäkin, mutta loput henkilöt ovat melko latteita. Sotaveteraanien keskustelutyyli on järjestään niin Suomi-äijää, että se alkoi jo häiritsemään.
Kirja oli loistava ja juoni pidettiin alusta asti arvoituksellisena ja jollain tavoin pimennossa lukijalta. Juonen edetessä paljastui pieniä paloja vähänkerrallaan lukijalle joka vain herätti enemmän mielenkiintoa kirjaa kohtaan. Kirja ei ollut missään vaiheessa ennalta arvattava ja melkein joka luvussa oli uusia käänteitä ja juoni eteni sujuvasti.
Katsoin ensin tästä elokuvan joka oli mielestäni niin hyvä että oli pakko etsiä ja lukea tämä kirja enkä pettynyt kirjaan. Kirjassa oli paljon juonenkäänteitä sekä yllättäviä kohtauksia joita en osannut odottaa vaikka katsoinkin ensin elokuvan. Tykästyin kovasti Cassieen ja Evaniin ja heidän ajatusmaailmaan.
Pure mua -kirjan itsenäisessä jatko-osassa Anna päätyy vampyyriensa kanssa helmikuussa Saimaalle viettämään hautajaismenoja. Tiedossa on sellaista meininkiä, että enpä olisi kirjaan tarttuessa uskonut. Enkä taida sen jo luettuani vieläkään oikein sisäistää, että mitä sitä tuli luettua. Tämä on samaan aikaan jotain aivan uutta, äärimmäisen ärsyttävää, vangitsevaa, hämmentävää ja mieltä kutkuttavaa. Kerronta sisältää viittauksia vaikka mihin ja henkilöhahmot ovat uskottavia. Päähenkilön tossukka olemus herätti minulla lukiessa tunteita. Hän on erikoinen yhdistelmä feminististä sankaritarta, joka kuitenkin käyttäytyy alistetun kotiäidin tavoin. Ja ne juonenkääteet, no huh! Täytyy todeta, että pidin tästä ensimmäistä osaa enemmän.
erinomainen, suorastaan suussasulava kokemus. Olen päättänyt tämän kirjan takia lukea kirjailijalta "yksin marsissa" teoksen, saa nähdä kolahtaako se yntälailla...
Kalevalan naisista nykyajassa ja osin scifivivahteilla kertovia novelleja. Tämä on mielestäni oikein tervetullut kokoelma uudesta näkökulmasta kirjoitettuja novelleja. Kalevala ja vaikkapa avaruusscifi ovat sen verran kaukana toisistaan, että eihän tulos voi olla kuin jännittävä. Ja sitä se onkin. Erityisesti kokoelman viimeinen novelli puhutteli minua ja elin sen käänteiden mukana tuskin muistaen hengittää. Toki jokainen novelli ei mennyt näin syvälle sieluun, onhan joksisessa eri kirjoittaja ja oma tyylinsä. Uskon, että tästä löytyykin jokaiselle jotain ja monelle paljonkin.
paras kirja tältä kirjailijalta "Grishnaversumissa", odotan innolla jatkoa...
Voi olla, että olin liian vanha tälle kirjalle, mutta ei tämä säväyttänyt. Tarinan idea on hyvä ja kiinnostava. Odotin kuitenkin Salaman somesisällön perusteella jotenkin roisia tekstiä nuortenkirjalta, mutta tää oli tosi kesy.
Aivan mahtava kirja! Koko sarja toi mukaansa tempaavan lukuelämyksen!
Crescent City -sarjan avausosassa Bryce päätyy salapoliisihommiin langenneen enkelin seurassa. Sarja sijoittuu nykyaikaiseen fantasiamaailmaan, jossa monenmoiset taruolennot elelevät keskenään kaikkea muuta kuin rauhassa. Täytyy sanoa, että Maasilta en odottanut tällaista. Taikavoimat ja kännykät oli jotenkin todella vaikea yhdistää kuuluvaksi samaan kirjan. Varsinkin kun kirjailijan aiemmat, sähköttömät fantasiauniversumit pyörivät mielessä. Joten kyllähän tämä on jotain uutta, mikä on aina hyvä. Itselläni ei nämä salapoliisihommat niin kiinnostele, joten koin tämän ajoittain hieman tylsäksi. Samoin romanssilta olisin toivonut enemmän. Mutta kerronta on hyvää kuten Maasilla aina ja maailma monipuolinen. Erityiskiitosta henkilöhahmoille, joiden vittuileva kommunikointi nosti muuten melko raskasta tunnelmaa.
Kirja oli mukaansatempaava ja juoni mielestäni täydellinen. Luin kirjan yhdeltä istumalta enkä malta odottaa jatko osaa!!
Sarjan loppu oli jotenkin niin sopiva vauhdikkuuden jälkeen.
Tämä oli kyllä varmaan sarjan vauhdikkain ja jännittävinkirja. Roi Hopposen täytyy oikeasti valita ja olla varma kumman puolella hän aikoo olla!!