Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ihan hyvä kirja, kartat ovat aina suosikkejani Auerin kirjoissa. Idea on kiinnostava ja tarina kerrottu hyvin, mutta loppuratkaisu on liiankin odotettava ja elokuvamainen. Tuntuu, että olen lukenut tällaisia tarinoita monia aiemminkin. Mielestäni yksi Auerin heikoimmista teoksista, mutta ei nyt suoranaisesti huono.
Kirjan kerronta oli hyvin omalaatuista, mutta mukaansa tempaavaa. Kirja tuntui fantasiakirjan sijaan hyvin elämänkertamaiselta. Kirjan juonen kulku tuntui olevan rakennettu hyvin eri tavalla kuin kirjat, joita tavallisemmin luen. Kirja oli silti hyvä ja mielenkiintoinen. Katinka kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla ja lukeminen oli nopeaa.
Yksi parhaista kirjoista, joita olen vähään aikaan lukenut. Ei ehkä osu niin hyvin kohderyhmän ulkopuolisille, mutta traagisille teinitytöille kirja on lähes täydellinen. Juoni on kiinnostava, eikä paljasta liikaa tai liian vähän. Päähenkilö jää hieman tylsäksi minä-kertojaksi, mutta muiden hahmojen karismaattisuus pelastaa tilanteen. Lowen esikoisromaaniksi kirja on todella hyvä, tosin jotkin kohtaukset ovat runollisen kerronnan takia hieman hankalia seurata. Suosittelen :)
Ilkka Auerin paras, olen lukenut kaikki aikaisemmat. Yleisesti ihan hyvä kirja, mielestäni Auerin lopetukset tuntuvat liian hätäisiltä ja tässä on sama ongelma. Nautin kuitenkin lukukokemuksesta ja pimeänä syysiltana kirja on ihan mukava ja helppo luettava.
Muista minut -trilogian avainosassa aukeaa uusi maailma, tunteet räiskyvät ja eteen tulee mitä erikoisempia olentoja. Quinn loukkaantuu vakavasti auttaessaan tuntematonta tyttöä, minkä jälkeen hän alkaa nähdä kaikenlaista outoa. Myös moni tuntematon vaikuttaa äkkiä hyvin kiinnostuneelta hänestä. Kirjan kirjoitustyyli on ominaista Gieriä: Mitään ei jätetä lukijan päättelyn varaan, vaan kaikki tarjotaan päähenkilöiden pään kautta valmiiksi pureskeltuna. Kirja on toki suunnattu nuorille (ehkä 12-15 v.?), mutta jotenkin tämä ei kyllä nyt lähde. Ehkä se on tämä henkilöhahmojen epälooginen ajattelu- ja puhemalli. Välillä teini-ikäinen päähenkilö huutaa aikuiselle tämän olevan ihan tyhmä hattupääukko tai katala lehmä, sitten hän käskee painumaan helvettiin sekä miettii alkoholia ja seksiä. Jotenkin vaikuttaisi luontevammalta, että henkilöhahmo ottaisi yhden linjan ja pysyisi siinä. Juoni itsessään on melko perinteistä nuorten fantasiaa, jossa pikkuhiljaa selviää yhä fantastisempia elementtejä. Kivoja uusia fantasiaolentoja esitellään ja niistä olisi mielellään kuullut lisääkin. Ja Quinnin heräävistä voimista myös. Ehkä seuraavassa osassa.
Kirjan hahmoihin oli hieman vaikea tutustua lähemmin ja en aina pysynyt mukana tapahtumissa, kun yhtäkkiä alkoikin jo uusi seikkailu. Muuten ihana ja mielenkiintoinen kirja, jossa oli mukana paljon seikkailua!
Ehdottomasti yksi suosikkikirjoista, joita oon koskaan lukenut! Tästä kirjasarjasta hei on myös elokuvat katsottavissa ;) Kyseisen kirjailijan kaikki kirjat koukuttavia, suosittelen esim. ”Unien kirjat” sarjaa.
Odotin hieman erilaista päätöstä hyvälle kirjasarjalle mutta tämä päätös osa oli kyllä hyvä ja loppua ei kyllä osannut arvata. Paluu labyrinttiin eli alku pisteeseen oli kanssa yllätys kirjassa. Koko sarja oli kyllä hurjan hyvä!!
Parempi kuin edeltäjänsä, mutta ei silti mitenkään tajunnanräjäyttävä. Alku oli kiinnostava, mutta puolivälin paikkeilla vähän lässähti, kun mitään ei tapahtunut, onneksi sentään lopun twisti oli taas jännittävä. Melkeinpä kaikki hahmot oli huonolla tavalla tosi raivostuttavia, ja ne jotka eivät olleet niin hirveitä, olivat yhtä mielenkiintoisia kuin puupölkky. Unnan ja Rufuksen suhde oli tosi toksinen ihan kummaltakin osapuolelta.
Nuori poika karkaa vankilasta, jossa on lähes koko pienen ikänsä virunut. Vapaassa maailmassa hän saa haltuunsa salaperäisen kirjan, joka opettaa tarinoita inhoavalle pojalle jotakin tärkeää mutta myös pelottavaa. Pelottavinta on se, ettei maailma olekaan niin vapaa kuin ensialkuun vaikuttaa.
Kirjaa ymmärtää varmaan helpommin kun on ollut Punkkari jo 1970-luvulta lähtien.
Juoni on häkellyttävä, hauska ja vaativakin. Ja valitettavasti taas on Jägereitä liikkeellä tosi-maailmassakin. Olisipa Marsilaista viiniäkin, ja aikakone...
Kirja oli ihana kuten aikaisemmatkin kirjat ja tykkäsin myös kovasti kun päästiin syventymään enemmän sethin näkökulmaan ja sen uusiin kykyihin. Newel ja Doren ovat ehdottomasti minun lemppari hahmot myyttihovin luonnonpuistossa. Eikä myöskään pidä unohtaa Iltatähdenkiltaa joka yrittää tuhota myyttihovin varjoruton avulla.
Kirjan juoni oli perjaattteessa sama kuin aiemmin ilmestyneessä "Percy Jackson" -kirjasarjassa. Kirja oli kuitenkin aidosti hauska ja juoni oli osittain todella jjäniittävä. Suosittelen nuorille jotka eivät muuten lue hirveästi vapaa-ajallaan.
Kirja oli samaan aikaan aika tavallinen nuortenkirja ja dystopia. Mielestäni erityisen kiinnostava oli loppuosa. Alkuosassa oli minun makuuni hiukan liikaa parisuhdedraamoja ja muuta turhanpiväistä jossittelua. Kirja oli leppoisaa luettavaa, vaikka aihe kertoikin maailmanlopusta.
Juoni oli ennlta arvattava ja muutenkin todella käytetty. Sen sijaan että kirjailia käyttäisi kaikkia jo ennenkin käytettyjä hahmoja/olentoja, hän olisi voinut keksiä uusia. Olen lukenut elämäni aikana ainakin tusinan samankaltaisia kirjoja. Vaikka kirjan tapahtumat eivät olleet niin omaperäisesti tehtyjä, henkilöhahmot olivat kiinnostavia..
Vau, mikä tunnelma! Pidin tästä kirjasta kovasti. Itse juonesta jäi mielestäni jotain puuttumaan, mutta rakastin kirjan käsinkosketeltavaa tunnelmaa. Kuvailua ei ollut liikaa, ja se oli jaoteltu kappaleisiin, eikä tungettu joka väliin. Se jätti paljon lukijan oman tulkinnan varaan, mutta matkalta sai poimia vihjeitä, palapelin paloja kokonaiskuvaa tukemaan. Kirjassa oli apokalyptinen tunnelma, joka tuntuu ainakin minussa itsessäni ihan omalla tavallaan. Noria oli hahmona mielenkiintoinen ja harvinaisen realistinen. Ylistän vielä kerran tunnelmaa: jos haluaa uppoutua - siis todella elää tulevaisuuden maailmassa, toivon, että poimit tämän kirjan käteesi!
Kertomus meristä ja vartijoista, jotka tyynnyttävät niiden tyrskyt laulullaan. Päähenkilönä on kokenut ja rangaistustaan maalla kärsivä merenvartija Maria, jota pyydetään kouluttamaan uutta merenvartijaa. Nyt on sellainen kirja, että harvoin olen ollut näin hyvää kirjaa lukiessani näin huonolla mielellä. Kirjassa on vahva ympäristönsuojelullinen näkökulma, mutta osansa saa myös ihmisten ymmärtämättömyys. Olinkin tätä lukiessani, ärsyyntynyt, pettynyt, surullinen ja väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen vääntöön, mitä merien suojeluun liittyy. Siihen miten raha ja oman edun tavoittelu on aina lopulta tärkeämpää kuin elämän edellytysten ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.
Tosi hyvä lopetus hyvälle trilogialle. Olen tyytyväinen, että uskalsin tarttua tähän trilogiaan ennakkoluuloistani huolimatta.
Tässä oli mukavsti toimintaa, ja rauhalliset kohdat tasoittivat vauhdikasta menoa sopivasti. Henkilöt olivat mielestäni edelleen paras osuus tarinassa ja pidän heistä kovasti.
Tuntuu että kirjaa oli tarkoituksella pitkitetty ja todella paljon oli hahmojen päänsisäistä jonninjoutavaa pohdintaa tunteistaan, sen sijaan kuin aiemmissa kirjoissa pääjuonen täytteenä oli mielenkiintoisaa kuvausta vanhan ajan arkielämästä.
Kuitenkin olen onnellinen että luin kirjan loppuun, sillä loppu oli odotuksen arvoinen.
Tämä on oikein mainio lisä Praedor-tarinoihin. Ei haittaa vaikka Jaconia ei olisikaan entuudestaan tuttu, tämä sopii ihan vaikka ensimmäiseksi kirjaksi Praedoreista.
Tarinat olivat viihdyttäviä ja nopealukuisia, mutta näin lyhyissä tarinoissa todella koukuttavan juonen kirjoittaminen on vaikeaa. Tässäkin antologiassa on useita raapaleita, jotka jostain syystä sopivat Praedorin maailmaan ja tunnelmaan kuin taisteluhansikas käteen.
Hyvä jatko-osa Kuuralle. Pidinnkovasti uusista hahmoista ja uusien paikkojen esittelystä. Myös toimintaa oli enemmän, vaikka alku olikin hitaamman puoleinen. Tosielämässä suuri osa hahmoista olisi mielestäni ihan hirveitä ihmisiä, mutta fiktiossa tykkään, että hahmot ei yritä miellyttää kaikkia lukijoita.
Bernard Cornwellin "Azincourt" (Bazam, 2013) kertoo jousimies Nicholas Hookin ja hänen sydämensä valitun vaiheista satavuotisen sodan runtelemassa Ranskassa. Kuten romaanin nimestä voi päätellä, se huipentuu Agincourtin taisteluun vuonna 1415, jossa Henrik V:n rähjääntymään päässyt sotajoukko kohtasi ylivoimaisen ranskalaisarmeijan.