Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ehdotin kirjaa ystävieni lukupiiriin syksyllä 2023 - halusin tietää, kuinka hyvin jo melko iäkäs fantasiaparodia toimii genren nykykontekstissa. Tätä aina haukutaan jopa Pratchettin fanien toimesta, ja luettuani olen sitä mieltä, että aivan turhaan. Rincewind on ihastuttavan huono päähenkilö - hän ei tahdo olla mukana tarinassa, johon joutui, eikä hänellä ole koskaan mennyt hyvin, ja tykkäsin siitä aivan valtavasti. Kakskukka on niin turisti kuin turisti fantasiamaailmassa vain voisi olla, ja matkailualalla työskennelleenä satiiri osui ja upposi terävästi. Lisäksi ollaan palattu sellaiseen aikaan, että dungeons & dragons ja muut pöytäropet ovat cooleja taas, ja niiden pohjalta leikittelevä juoni tuntuukin yllättävän raikkaalta.
Oli niin hyvä kirja ja koko sarja ! Vaikka paloin halusta tietää, miten kaikki ratkeaa ja viimeiset luvut ahmin eilen malttamattomana kelloa uhmaten, nyt on tyhjä olo. Ei voi lukea uudestaan samassa jännityksessä.
Ja olipa muuten nostalgista kun kirjassa puhuttiin ensimmäisen kirjan tapahtumista. Niin paljon on tapahtunut sen jälkeen - vaikka välissä oli vain yksi kirja.
Satumaisen kirjasarjan avausosa, jossa taianomainen metsä kätkee sisäänsä salaisuuksia ja vaaroja. Jotain tapahtui prinsessa Leonalle, kun hän lähti lapsena seikkailulle metsään. Ja nyt hänen on mentävä nuorena aikuisena metsään uudelleen pelastaakseen kihlattunsa. Tähän ohueen kirjaan on mahdutettu valtava seikkailu. Juoni on yllätyksellinen, vaikkakin se seurailee hyvin perinteistä sadun kerrontaperinnettä. Suhtauduin kirjaan satuna, joten välillä kerrontaan lipsahtaneet puhekielisyydet hämmensivät. Perinteisesti kun saduissa puhutaan melkoisen kirjakielisesti. Kerrontaratkaisut jäivät muutenkin mietityttämään, esim. päähenkilön tapa kutsua vanhempiaan ajatuksissaan heidän etunimillään, titteleillään sekä näiden lisäksi myös äidiksi ja isäksi. Välillä kerronta myös vähän oikoi mutkia, kun henkilöiden ajatukset ja tunteet ennemminkin selitettiin nopeasti auki kuin näytettiin. Tästä huolimatta pidin kirjan meiningistä. Oli kevyttä romantiikkaa, taikaa ja jännitystä. Huolimatta klassisista elementeistä, kirjan juoni ei ollut ennalta-arvattava.
Ällistyttävän hyvä kirja satavuotiaaksi.
En tajua miksen ole aikaisemmin lukenut tätä kokonaan. Olen lukenut tästä aikaisemmin vai vähän alkua ja jättänyt siihen. Tämä kirja oli huikea ja mukaansatempaava. Juoneen jäi heti koukkuun ja asiat meni kiinostavammaksi loppuakohden.
Tarinat kympin arvoisia, mutta tyypilliseen tapaan mustista käytetty törkeää kieltä, mitä jälkisanoissakin käsitellään. R.E.H piti mustia ihmisiä samassa glooriassa kun ennenvanhaan länkkärit Amerikan alkuperäiskansoja, eli intiaaneja. Kuulema sen ajan kieltä, jos näin on niin kovasti korviin ja silmiin kävi. Itsekin käytin lapsena samaa kieltä, kun en paremmasta tiennyt. Kolmenkymmenen vuoden evoluutio on saanut mun muuttamaan käyttäytymistäni toivottavasti parempaan suuntaan.
Tähän yhteinen arvosana koko ensimmäiselle trilogialle, standalone kirjoille ja uusimmalle trilogialle 9.75/10. Ainoastaan heroes kävi hieman tylsäksi toistuvan tapahtumapaikan takia. Täyttä timanttia koko sarja.
Ei minun maailmassani oli huomattavan ristiriitainen lukukokemus.
Kertomus sijoittuu noin vuosisadan päähän tulevaisuuteen, mutta kerronta muistuttaa monin paikoin juuri sitä mitä se onkin: nykypäivän ihminen yrittämässä kuvitella tulevaisuuden maailmaa. Tämä tarkoittaa, että kun päähenkilö kuvailee omia kokemuksiaan maailmasta, rikkoutuu illuusio siitä, että hän olisi autenttinen 2110-luvun ihminen. Henkilöhahmot jäävät samalla kauttaaltaan yksiulotteisiksi. Aika naiivikin kertomus on kaikessa ylioptimistisuudessaan, ja lopussa on jumala koneesta -käänteen makua.
Kyllä tämän ihan mielellään luki, vaikka alku oli hiukan vaivalloinen ja henkilöihin sisälle pääseminen otti aikansa. Lukemista hankaloitti se, että eri aikatasot vaihtuivat jatkuvasti, välillä oltiin menneessä ja välillä nykyisyydessä.
Tämä novellikokoelma on kestänyt mainiosti aikaa. Siihen nähden, että novellit on kirjoitettu 1950- ja 60-luvuilla, ne ovat edelleen hyvin tuoreen makuisia eivätkä ollenkaan teknologisesti vanhentuneita. Cordwainer Smithin tyyli kirjoittaa iskee minuun. Hän pystyy luomaan hyvin aidontuntuisen kuvan tulevaisuuden universumista, joka on samaan aikaan edistyksellinen ja kaunis sekä ruma ja kaamea. Novellit olivat oivaltavia ja pitivät otteessaan. Suosikkini oli monen hyvän joukosta niistä viimeisin, "Planeetta nimeltä Shajol", jonka omaperäinen kammottavuus totisesti sai ajattelemaan. Suosittelen tätä novellikokoelmaa melkeinpä pakkolukemiseksi kaikille scifin ystäville.
Tässä on kirja, jolla on hurjasti nostalgia-arvoa. Opettajamme luki tämän meille ääneen ala-asteella, ja taisimmepa itsekin lukea tästä ainakin pätkiä. Katsoimme myös elokuvaversion. Muistan tarinan tehneen minuun valtavan vaikutuksen ja lohduttaneen minua tullessani hiljalleen tietoiseksi omasta kuolevaisuudestani. Kuolema ei olekaan paha, vaan se päinvastoin lopettaa kaiken pahan.
Klassinen fantasiaseikkailu, jossa poikkeuksellisesti nuoret naiset lähtevät selvittämään miesten luomia ongelmia. Ja tällä kertaa ongelman nimi on lohikäärme, jonka luolarauhaa häiritään ja joka lähtee kostoretkelle. Pidin kirjassa ajatuksesta, että naiset voivat olla muutakin kuin nättejä korusteita tai miehekkäitä sotureita tämäntyyppisessä tarinassa. Päähenkilöitä on useita ja he edustavat erilaisia persoonia ja luokkataustoja, heillä on myös erilaisia päämääriä. Kirjailija on ottanut kunnianhimoisen haasteen eteensä tämän kirjan kohdalla ja mielestäni onnistunut hyvin. Siitä lähti tähtiä, että lohikäärmettä pidettiin aina vain pahiksena, vaikka selkeä pahis tässä kirjassa olivat ihmiset. Niin inhimillistä tuhon keskellä taistella toisten ihmisten kanssa. Blaah, niin nähty tämä ihmisten toimintamalli.
Kertomus ennakkoluuloista, kaikkien hyväksymisestä sellaisena kuin he ovat ja itselle tärkeiden asioiden merkityksestä. Kirja on teemoiltaa hyvinkin rankka, mutta se on kirjoitettu keveästi. Ja taitavasti! Päähenkilössä tapahtuva muutos on hienovarainen ja sen huomaavat kaikki muut häntä itseään ennen. Jopa lukija. Tämä on myös tarina normien rikkomisesta ja siitä, miten uhmatakseen sääntöjä on ensin huomattava niiden mielettömyys. Kirja kannustaa lukijaakin olemaan rohkea ja puhumaan totuutensa!
Vaikka tässä on esikoiselle tyypillistä rosoa, on silti erinomainen teos ja 9 tähteä ansaitsi. Traumat, mytologia ja luontosuhde sotkeutuvat yhteen hienoksi cocktailiksi ikäviä asioita. Erityisesti nautin myös monitulkintaisuudesta, tämän luin nimittäin jo toistamiseen, koska mietittävää riittää.
Yksityisetsivänä työskentelevä ihmisapina saa toimeksiannoksi suojella tangolaulaja Lunaa äärimmäisen vaaralliselta Eesaulta. Sattuuko Eesau olemaan vain jazzin ystävä, vai miksi hän haluaa saada Lunan hengiltä?
Outo mutta kiinnostava lähtöasetelma. Eikä outous Apinassa ja Uusikuussa suinkaan siihen jää. Helpompi vastata kysymykseen, mikä kirjassa ei ole outoa. Siis, tulevaisuuden Helsingin mieleen tuovassa Dystopoliissa gangsterit sotivat pitkin rajalinjoja, jotka on vedetty musiikkimieltymysten mukaan. Päähenkilö Hanuman yrittää pitää haulikonluodit erossa suojatistaan ja samalla saada tolkkua itsestään ja menneisyydestään.
Erittäin, erittäin nautittavaa ritariseikkailua kolmen pienoisromaanin verran!
Tämänkin edellisestä lukukerrasta oli vierähtänyt sen verran aikaa etteivät juonenkäänteet enää olleet kristallinkirkkaina mielessä. Juoni kulki jokaisessa osassa sujuvasti ja niitä käänteitäkin oli mahtunut mukaan. Kerronta on tuttuun tapaan hyvinkin realistista, hahmot eivät yllä ultimaattisiin taistelusuorituksiin ollen juuri sen takia uskottavia. Heraldiikkaa riittää, samoin sukuja. Tulen ja jään laulun suomennetut osat olen pariin kolmeen kertaan lukenut, mutta kyllä nuo menevät edelleenkin sekaisin - vaan ei se niin haittaa.
Olin lukenut tämän kirjan joskus vuosia sitten, varmaan vuosituhannen taitteessa, joten juonesta oli vain todella hatara muistikuva. Paremmin muistin sen, etten ollut teoksesta pitänyt lainkaan, mutta annoin mahdollisuuden kun sattui kirjahyllyssä osumaan hyppysiini.
Tietokirja magian historiasta Pohjoismaissa rautakaudelta nykyajan kynnykselle. Kirjan lähteinä on käytetty arkeologisia löytöjä sekä viikinkisaagoja, noitaoikeudenkäyntien käräjäpöytäkirjoja ja kansanperinnettä.
Mielestäni tämä on mielenkiintoinen teos. Pidin erityisesti jo rautakaudelta lähtevästä tarkastelujaksosta, joka on tämän lajin teoksille poikkeuksellinen aikainen lähtökohta. Kirja tarjoili ainskin minulle uutta tietoa.
Tuulten yhä viiletessä kylmän rautatuolin viehätyvoima vain kasvaa entisestään.
Tämä oli toinen kerta, kun luin Kuninkaiden koitoksen, nyt alkukielellä.
Kirjassa Martin jatkaa siitä, mihin Valtaistuinpelissä jäi. Eikä pelkästään juonellisesti. Jos joku pelkäsi sarjan 700-sivuisen ykkösosan luettuaan, ettei Martin pysty pitämään kirjoittamisen tasoa korkealla 800-sivuisessa kakkososassa, pelkäsi turhaan. Martin tykittää kyllä taattua laatua, ja lukija voi huolettomana luottaa saavansa, mitä on tilannut.
Pidin tästä kirjasta itse asiassa enemmän kuin esimerkiksi Varjo ja Riipus -kirjasta. Pääasiassa monipuolisempien henkilöhahmojen vuoksi. On toisaalta hämmentävää muistaa miten nuoria hahmot ovat: pääasiassa noin 17-vuotiaita. Vaikka kyseessä on nuorten kirjasta, voisi hahmojen silti kuvitella olevan himpun verran vanhempia. Edelliseen kirjasarjaan verrattuna tässä ei käydä sotaa eeppistä pahaa vastaan, vaan enemmänkin juoni on verrattavissa seikkailukirjaan, jossa tosin päähenkilöt ovat rikollisia ja seikkailevat fantasiamaailmassa. Sanoisin tämän olevan varsin viihdyttävää luettavaa. Miinusta tarpeettomasta kahteen kirjaan jakamisesta, kun tarina jatkuu suoraan seuraavassa osassa.