Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Rauniara-sarjan toisessa ja näin ollen myös viimeisessä osassa ratkotaan Rauniara-maan kohtalo. Ajan kierto on sekaisin ja maa alkaa rapautua ikuisen syksyn kynsissä. Päähenkilömme ottavat käsiinsä hirmuhallitsijan syrjäyttämisen ja asioiden palauttamisen oikealle tolalleen.
Jos Meresmaa kirjoittaisi rehtiä aikuisten dubcon-erotiikkaa, se ei varmaan vuotaisi näin runsaasti hänen nuortenfantasiaansa. Isolla nimellään ja omakustanne-/osakuntamaailmaan perehtyneenä hän saisi varmasti uurrettua fantasiaerotiikalle uraa suomeksi. Oli miten oli, korkeana nuorten fantasiamysteerinä kirja on kehno, samoin eroottisena aikuisten hupipokkarina - siksi, että se yrittää olla molempia yhtä aikaa, ja laimentaa ja sotkee sillä kummankin puolensa.
Ostin yli kaksikymmentä vuotta sitten tämän kirjan. Ajattelin että luen sen vasta sen jälkeen kun jatko-osa Darwinin lapset julkaistaisiin.
No, kun Gummerus/Book studio ei koskaan aikonutkaan julkaista (suomentaa) jatko-osaa, niin luin kirjan.
Ensimmäiseen osaan verrattuna juoni oli sujuvampi. Myös Anian ja Kipinän kertojanäkökulmat olivat toimivia. Kirjan lopetus tuntui kuitenkin hieman hätiköidyltä. Kuvailua olisi voinut olla ensimmäisen osan tavoin enemmän. Airepoliksesta löytyi kuitenkin entistä kammottavampi puoli, joka oli mielestäni todella hienosti rakennettu.
Galaktisen imperiumin keisari antaa aavikkoplaneetta Arrakisin Atreides-suvun käskyvallan alle. Tällä hellittelynimellä Dyyni tunnetulla planeetalla käynnistyy tapahtumaketju, joka määrittää koko tunnetun maailmankaikkeuden kohtalon.
Olisi pitänyt lukea Ilmatiivis autotalli ensin, sillä en tajunnut tästä hölkäsen pöläystäkään. Rakastin tosin sen taidetta, huumoria ja metatason juttuja ja sitä, miten tämä lempeästi irvaili omalle järjettömyydelleen. Arvosana saattaa muuttua jos luen Ilmatiiviin autotallin ensin, se saattaa avata hieman tätä maailmaa, tai sitten ei.
Joka kurjen laulua kuuntelee -kirjan itsenäinen jatko-osa, jossa Nanalla menee huonosti. Lähimenneisyydessä on rankkoja juttuja ja sen lisäksi hän näkee eläväisiä unia. Kirjassa on kaksi aikatasoa: Nykyaika ja menneisyyden Japani.
Otavaisten olkapäillä on brittikirjailija Laura Mauron pienoisromaani, jossa Suomen sisällissota yhdistyy kansanperinteisiin ja mytologiaan. Kirjassa seurataan punaisten Juupajoen naiskaartin alaosastoa. Sota on raakaa ja raskasta varsinkin naiskaartilaisille, joita edes omat eivät hyväksy, valkoiset kutsuvat heitä naarssusiksi, jotka pitäisi ottaa kiinni ja tappaa, enenkuin he synnyttävät lisää susia. Ja aivankuin sodassa ei olisi tarpeeksi, alkaa kuulua tarinoita metsissä näkyvistä valoista jotka vievät näkijänsä järjen.
Kiva lyhyehkö tarina jättiläisineen ja lohikäärmeineen.
Vuoden 2020 laitos sisältää kaksi versiota tarinasta: lopullisen version ja ensimmäisen version, joka ei ole niin viimeistelty. Lapsille lukiessa parempi versio voisi jopa olla tuo alkuperäinen yksinkertaisempi versio, koska se ei mm. sisällä niin paljon vaikeahkoja nimiä.
Lyhyt tarina, josta en ensi lukemalta oikein saanut otetta. Tarinan osuus on reilusti alle puolet kirjan pituudesta ja loput on erilaista lisämateriaalia.
Alkuun mietin, että tarvinneeko näin lyhyt kertomus noin paljon lisämateriaalia, mutta kyllä ne avasivat tarinaa ja sen taustoja ihan kivasti.
Tätä on ilmeisesti pidetty ja markkinoitu yleensä lasten satuna ja jo lukiessa mietin, että mitenköhän tämä toimii lapsille. On nimittäin aika paljon erilaisia metaforia ja muutenkin hahmot, tapahtumat ja ihan lauseetkin ovat sellaisia, joita lasten on varmasti vaikea täysin ymmärtää. Ainakaan itseäni ei tälläinen olisi lapsena kiinnostanut yhtään. Lisämateriaaleista selviääkin, että Tolkien ei ilmeisesti tätä alunperinkään ole tarkoittanut lapsille.
Kirjana ja esineenä ainakin vuoden 2023 laitos on todella kaunis ja ilo silmälle. Tässä laitoksessa siis on mukana nuo lisämateriaalit, joita ei luultavasti ole mukana vanhemmissa laitoksissa.
Hyväntahtoisten lisäksi lempparini Sandman-sarjasta. Delirium on yksi lempihahmoistani ja nautin tästä arcista paljon. Morpheuksen hahmokehitys on mielenkiintoista seurattavaa.
"Varjojen Prinssi" ei valitettavasti vakuuttanut. Se oli minusta selkeästi Legendaa heikompi teos. Syitä on monia.
Ensinnäkin henkilöhahmot eivät jaksa kiinnostaa, ei edes päähenkilö Tenaka tai karun kohtalon kokenut Ananais. Silloinkin kun hahmoja kuvataan liikuttavissa tai jännittävissä tilanteissa, he tuntuvat yhdentekeviltä. Näkökulmahenkilöitä on niin paljon, ettei keneenkään heistä päästä riittävän hyvin tutustumaan. Monet mainion alkuidean omaavat hahmot jätetään nopeasti melkein oman onnensa nojaan ja heistä tulee väkisin valjuja. Sääli.
Tämän teoksen ansiot eivät ole niinkään eksobiologiassa tai tarkassa avaruusmatkustuksen kuvauksessa vaan siinä, miten se kertoo ihmiskunnassa piilevästä taudista, joka oireilee ulkoavaruudessakin. Moni tärkeänä ja viisaana pitämämme asia ja ajatus saa runtua tässä kirjassa, joka Lewisin tyyliin sisältää myös hienovaraisia vihjeitä teologisista teemoista. Joitain se voi ärsyttää, itseäni lähinnä ihastuttaa.
Ihan sympaattinen satu, joka sopii perheen pienimmillekin.
Alkuperäinen käsikirjoitus ja varsinkin kuvitus suomennoksen rinnalla on kiva lisä, mikä parantaa lukukokemusta huomattavasti.
Ja vilahtaahan tarinassa myös tuttuja hobittinimiä. ; )
Päähenkilömme vetävät henkeä sarjan kolmannen osan dramaattisten käänteiden jälkeen. On tulossa talvipäivän seisaus ja valmistelut ovat kovassa vauhdissa. Lahjojen hankinnan lisäksi poliittinen ilmapiiri ja suhdekuviot mietityttävät henkilöhahmoja.
Kirjasarjassa oli jo valmiiksi liikaa juonihaaroja, ja taas niitä tulee lisää roppakaupalla. Jos siinä jotain positiivista on, niin kirjassa ei juuri tylsää hetkeä ehdi tulla. Kiinnostavaan maailmaan ja sen historiaan paneudutaan lisää tarinoiden ohella, mikä hieman pelastaa kirjaa.
Tämä koko kirja oli kuin adrenaliini piikki joka lopussa räjäytti mielen. uppouduin seikkailuun täysin sekä tykästyin kovasti uusiin hahmoihin Manoniin ja Abraxossiin sekä Rowaniin ja odotan mielenkiinnolla pääseväni lukemaan seuraavaan osaa mahdollisimman pian!!
Tämä kirja ja koko sarja on todella yllätyksetön ja ennalta arvattava. Vielä viiden kirjan jälkeenkin monet hahmot tuntuvat jotenkin pinnallisilta, eikä yhdenkään hahmon kohtalo oikein jaksanut kiinnostaa. Mutta eipä siinä olisi paljoa jännittämistä ollutkaan, kun kaikki tuntui sujuvan niin helposti, vihollisarmeijakin oli melkein voitettu parilla nuolikuurolla. Enkä muuten muista missään törmänneeni yhtä ärsyttävään hahmoon kuin Ce'Nedra. Ehkä nuoret, jotka eivät ole hirveästi lukeneet, saattavat saada näistä kirjoista jotain irti, mutta aikuiselle lukijalle en näitä suosittelisi missään nimessä.
Kieli on kaunista, kertoja/päähenkilö ikäisekseen uskottava. Silti Maresi on täydellinen esimerkki spefistä, joka kärsii siitä, että on nuortenkirja. Se on liian lyhyt ja pinnallinen ollakseen paras versio omasta tarinastaan. 212 sivun pituus (josta ensimmäiset sata on tyttöjen kotitöiden ja vuohiruokien fiilistelyä sekä nimisalaattia, toiset sata miekka ja magia -tason taikapapitarten valtataistelua asehulluja ukkoja vastaan) ei vain riitä tälle maailmalle tai käsittelyyn nostetuille teemoille. 500-sivuisena aikuisten romaanina olisi varmasti hyödyntänyt oman lorensa paremmin.
Kirja, joka jätti minut jossittelemaan. JOS vain nimihahmon luvut eivät olisi olleet niin tuhottoman ponnettomia, olisi proosan korukielisyys ehkä ollut paikallaan. JOS vain olisi keskitytty toissijaisiin henkilöhahmoihin ja heidän ihmisenkokoisiin ihmissuhteisiinsa, olisi juonessakin ollut enemmän mieltä. JOS vain olisi saatu nauttia kauniista ja tehokkaasta luontokuvauksesta aivan abstraktin ja sisällöttömän Tuonelan sijaan...
Ei ihan niin laadukas kuin sarjan ensimmäinen osa, samat ongelmat juonen ja hahmojen osalta vaivaavat mutta taustalla hämärässä etenevä kätketty selitys tapahtumille pitää otteessaan. Parhaimpia osuuksia ovat kuvaukset Jupiterin eri kuiden oloista ja niissä elävistä olennoista.