Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Erinomainen henkilökaarti, pitkästä aikaa sellainen porukka, johon pystyin kunnolla kiintymään (Kaz on oma suosikkini). Ehkä itse ryöstökeikka olisi voinut saada enemmänkin sivutilaa, paljon käytettiin aikaa pohjustamiseen ja jotenkin jännitys olisi voinut olla tiiviimpi itse h-hetkellä. Odotan silti innolla seuraavaa osaa.
Harrastajakirjoittajalle suunnattu opas, joka keskittyy näiden spefin kolmen lajityypin piirteisiin. Opas sisältää paljon lukusuosituksia, kirjoitusharjoituksia ja kirjoittajansa mielipiteitä totuuksia esitettyinä. Teoriaosuudet eivät olekaan tässä kirjassa minua koukuttaneet osiot, mutta kirjoitusharjoituksista innostuin. Ne ovat monipuolisia niin aiheiltaan, kuin tyyleiltäänkin. Teoksesta huomaa, että kirjailija on ollut pitkään mukana kirjailijapiireissä. Ikävä kyllä välillä tämä näyttäytyy siten, että hän olisi kirjoittanut tämän kirjan vain päästäkseen pätemään laajalla tietovarannollaan aihepiiristä. Minua eniten innosti kirjan lopusta löytyvä osio, jossa häsitellään nuorille kirjoittamista.
Kirjan juoni on hyvä mutta Celaenan luonne ei oikein sopinut salamurhaajalle. Hän käyttäytyi puolet ajasta kuin pikkulapsi eikä muutenkaan tehnyt vaikutusta päähenkilönä. Onneksi kirjassa oli kuitenkin muita parempia hahmoja
Pidin Outolinnusta erityisesti koska hahmoista kuten Tris ei oltu tehty liian täydellisiä. Oli virkistävää, että päähenkilö osasi olla itsekäs eikä aina täydellinen, kiltti sankari.
Kihlattu-sarjan ensimmäisessä osassa lady Hollis kiinnittää kuninkaan huomion ja paistattelee aikansa hänen ihailussaan. Sitten kuuma pakolaispoika alkaa kiinnostella ja hän on vaikean valinnan edessä. Kirja on teemaltaan hyvin samanlainen kuin kirjailijan aiempi Valinta-sarja. On ihmissuhdedraamaa, kuninkaallisia ja ennen kaikkea näille kuninkaallisille vastustamaton päähenkilö. Tämä sarja ei kuitenkaan yllä Valinnan veroiseksi mielestäni. Kaikki tuntuu jotenkin käsikirjoitetulta, tästä puuttuu yllätyksellisyys ja jännitys. En oikein osaa sanoittaa mistä se johtuu, koska kyllähän tässä kaikenlaista tapahtuu. Tässä on sellaista "seuraa sydäntäsi, niin kaikki järjestyy" -henkeä.
Sujuva teknotrilleri Tom Clancyn hengessä, aiheena Apollo-avaruusohjelman viimeinen (kuvitteellinen) kuulento. Omaan makuuni olisi hieman kaivannut juonen painotuksen hienosäätöä, ja lopun olisi voinut kääriä kokoon vähän huolellisemmin. Mutta kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja toimiva esikoiskirja kaikille avaruusohjelmasta kiinnostuneille.
Pääosin pojille suunnattu kertomus, jossa luovitaan raskaiden aiheiden meressä. Päähenkilö Lauri herää sairaalasta vakavan onnettomuuden jälkeen ja joutuu muuttamaan tätinsä luo pikkukylään toipumaan. Siellä hän alkaa nähdä outoja asioita, joista yksi on sarvipäinen hahmo, jota muut eivät tunnu huomaavan. Kertomus on mukavan yksinkertainen ja selkeä, eikä pituuttakaan ole liiaksi. Juuri sellainen kirja, jota suosittelisin lukemisesta ei niin paljon välittävälle nuorelle. Kauhuelementtejä kirjassa on runsaasti, mutta vasta lopussa minulla teki hieman fyysisesti pahaa lukiessa. Muuten ei lainkaan kamala kokemus tällaiselle nössölle kuin minä, joka ei lue kauhua.
Pidän kyllä Maarit Verrosen kirjoista, mutta "Yksinäinen vuori" ei mitenkään erityisemmin iskenyt. Kiehtovinta kirjassa on varmaankin sen miljöö, eristäytynyt laakso Sveitsin takamailla. Päähenkilö Peter on myös ehdottomasti pidettävä hahmo, jolle lukija toivoo vain parasta. Samalla Peter on yksi kirjan pahimmista ongelmista. Suunnilleen kirjan puolivälissä alkaa väkisin kyllästyttää Peterin yli-ihmillinen kyky onnistua ja selviytyä kaikesta eteen tulevasta. Peter on paras, loistava ja aina oikeassa. Vaikka se kuinka onkin kirjan idea, se lopulta kääntyy kirjaa vastaan. Supermies-hahmot ovat tylsiä.
Vaikka kotimaisia lohikäärmenovelleja sisältävä "Käärmeenliekit" (Osuuskumma, 2015) sisälsi muutaman ihan kelvollisen tarinan ja aihetta oli yritetty lähestyä ilahduttavan monesta erilaisesta näkökulmasta, niin kokonaisuus ei kyllä jaksanut pahemmin sytyttää. Eniten taisin tykätä J.S. Meresmaan Tampereelle sijoittuvasta vaihtoehtohistoriallisesta "Hyvästä emosta", eikä Jussi Katajalan "Lento OA1701" ollut sekään hassumpi.
Lujaverinen-trilogian viimeisessä osassa kuolema on lähempänä kuin koskaan. Halla ja Seela taistelevat kaikin keinoin päästäkseen takaisin yhteen ja peruuttaakseen kuoleman. Trilogia tuntuu vasta tässä osassa pääsevän toden teolla vauhtiin ja loppua kohti suorastaan ahmin kirjaa. Seelan henkilöhahmo muuttuu tässä osassa aivan minun lemppariksi ja hänen rempseä olemuksensa toimi hyvänä vastaparina kirjan rankoille teemoille. Harvoin on muuten kuolemaa käsittelevää kirjaa näin rauhoittavaa lukea. Tästä henkii se, miten kuolema on aivan normaali asia elämässä. Tosin jotkut vain saavat ehkäpä mahdollisuuden lykätä sitä. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni siitä, minkälaiset suhteet olet saanut luotua merkittäviin olentoihin. Myös kirjan kerronta on sujuvaa ja selkeää. Juoni taas on uskottava ja kiinnostava. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kirja, jota lukiessa jännitti miten tässä oikein käy!
Mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu, idea oli hyvä, kuitenki kirjaan oli vaikea päästä mukaan kunnollisella lukufiiliksellä. Jotenkin hankalalukuinen, ehkä pitäisi lukea useamman kerran päästäkseen paremmin sisälle. Kannattaa kokoilla lukasta.
Kenties tapan sinut vielä -kirjan itsenäinen jatko-osa jatkaa siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Vamppyyrijoukkio on kasvanut ja nyt tulisi opetella elämään uuden minän kanssa. Helppoa se ei ole, kuten kirjan edetessä huomataan. Siitä on jo hetki, kun luin sarjan ensimmäisen osan, joten menin katsomaan miten kuvailin sitä: "Nopealukuinen ja taitavasti kerrottu tarina Aleksista, joka unelmoi peliammattilaisen urasta ja tapaa vampyyritytön." No niinhän se oli! Tämä osa kertookin sitten aivan jostain muusta. Nopealukuinen oli tämäkin, tosin nyt asia tuntuu painavammalta. Tarinassa tuntuu olevan enemmän sellaisia teemoja kuin vaikka muutoksen hyväksyntä ja uuteen normaaliin sopeutuminen (koronan jälkimainingeissa varmasti tuttuja meille kaikille), joista oli raskaampi lukea. Mielestäni tämä onkin eri tavalla hyvä kirja kuin se ensimmäinen.
Magnus Chase -sarjan maailmaan sijoittuva, periaatteessa sarjassa itsenäinen kirja. Tarinassa Magnuksen kaverit seikkailevat yhdeksässä lyhyessä tarinassa ympäri yhdeksän maailman. Tämä sarjahan pohjautuu siis skandinaviseen mytologiaan. Kirjassa on selkeästi oletuksena, että lukija on lukenut Magnus Chase -sarjan ennen tähän tarttumista. Minä en ikävä kyllä ole. Sain kuitenkin ongittua joitain tietoja tarinoista ja pysyin suunnilleen kärryillä siitä, millaisia kavereita Magnuksella on. Vaikuttaa värikkäältä poppoolta. Ehkä hämmentävintä tässä kirjassa on se, että se on suunnattu selkeästi melko nuorille lapsille, mutta välillä eteen tulee vanhemmille suunnattua sisältöä. Esim. kirjan kieli on helppoa ja monesti eteen tulee pieruhuumoria. Sitten kuitenkin välillä tulee aivan puskista lohikäärmeiden teloittamista kylmäverisesti ylsi kerrallaan ja pelottelua, että päähenkilö näkee Thorin pienten nahkashortsien lahkeesta sisään. Kaikkea sitä. Siitä pidän tässä sarjassa erityisesti, että mytologia on otettu rohkeasti käyttöön perinteestä poikkeavalla tavalla. Se aina virkistää!
Ennen Viidennen tuulen lukemista olin selaillut sen arvosteluja eri sivustoilla. Monet kirjan lukeneet sanoivat hyvin samoja asioita: liiallista korukieltä, liikaa hahmoja, hahmoihin ei voi samaistua. Kirjan luettuani ymmärrän mistä he puhuivat, mutta nautin lukukokemuksesta silti.
Lukaisin Kisällin kahdessa päivässä ja rakastuin sen tarinaan ja maailmaan välittömästi. Kun alusta pääsi eteenpäin, lukeminen sujahti nopeammin kuin ehtikään ajatella. Teksti oli nopeatempoista, maailmanrakennus oli todella hurmaavaa, hahmot olivat monipuolisia ja jäin innolla odottamaan jatkoa! Suosittelen tätä kirjaa kenelle tahansa kuka on nuortenkirjallisuudesta ja/tai fantasiasta kiinnostunut, sillä kokemus ruokki kirjallisuutta rakastavaa sydäntäni oikein kunnolla.
Itseään harmaana tylsimyksenä pitävä 14-vuotias tyttö seuraa perhosta ja päätyy toiseen maailmaan, jossa joutuu kaikenmoisiin jännittäviin seikkailuihin ja jossa kohtaa muiden muassa hurmaavan mutta kapinallisen prinssin. Kuulostaako tutulta?
Tarvitseeko maapallon kantokyvyn rajoissa pysyäkseen luopua materialismista? Tämän ison ja ääriajankohtaisen kysymyksen Elli Leppä lukijaltaan - ja samalla itseltään - kysyy. Kysymykseen vastaamisen tueksi hän tarjoaa kymmeniä sivuja lyyristä pohdintaa aiheesta.
Kun tilanne äityy oikein epätoivoiseksi, pitää laskea tulevaisuutensa legendojen varaan.
Kalevan pojilla Mikko Kamula palaa Ison härän tasolle. Sarjan neljännessä osassa realismi ja fantasia ovat mielestäni Tuonelasta paluun jälkeen taas paremmin tasapainossa. Muutenkin kirja on tapahtumakirjoltaan ja mytologiselta pohjaltaan kolmososaa monipuolisempi.
Lilja seikkailee maailmojen välissä etsimässä itseään ja ratkaisua uhkaan. Tarina on eheä ja etenee mukavasti pimittäen tarpeeksi paljon tietoa pysyäkseen kiinnostavana. Päähenkilö muuttuu tarinan kuluessa, kuten kunnon päähenkilön kuuluukin. Kerronta on sujuvaa ja sopii tarinaan. Dialogissa on välillä hämmentävästi puhekielisyyttä, kun pääosin se on kuitenkin kirjakieltä. Seuraavilta osilta toivon vielä lisää sielukkuutta ja sitä paloa, joka saisi pysymään kirjan parissa pitkään. Päähenkilön persoona saisi myös loistaa kirkkaammin, jotta häneen pääsisi todella tutustumaan. Sanoisin, että tämä on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä esikoiskirja ja odotan jo innolla jatkoa!
Kirja oli kyllä odotusteni mukainen!! Jätin yhden tähden pois sillä hahmoja kuvailtiin kirjassa mielestäni suppeasti ja jotkin hahmot jäivät kirjassa mielestäni hieman hämäränpeittoon.
Luin tämän ekan kerran kun olin 10 tai 11 vanha (90-luvun puolessavälissä). Vuosia muistin kyllä tämän olemassaolon mutta muistin siitä vain sen että siinä oli vain muutama hahmo, siellä oli portaita ja he ovat nääntymäisillään nälkään. Sitä, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka kamala sen loppu oli, en muistanut. Joko olin liian nuori ymmärtämään tätä tai en koskaan lukenut sitä loppuun saakka.
Vahva aloitus uudelle Soturikissat-saagalle, vahvempi kuin joissain muissa sarjoissa. Kuten edellisessäkin sarjassa, tässä on päähenkilöitä useasta klaanista, mikä antaa mukavasti lisää perspektiiviä. Plussaa siitä, päähenkilöt kattavat kolme klaania, mikä on enemmän kuin aiemmin. Hyvä mysteeri esitellän jo aluksi eikä ratkea liian pian, ja lisää mysteereitä tulee kirjan edetessä. Osa päähenkilöistä tuntuu aluksi vähän pöhköiltä, mutta laitettakoon se nuoruuden piikkiin.
Selviytymistä yhteiskuntien romahtamisen jälkeisessä pohjolassa. Kirjassa seurataan muutamaa henkilöä, jotka selviytyvät kukin tavallaan nykyisen Pohjois-Ruotsin alueella. Juoni on enemmänkin juonittelua ja suunnittelua, kuin toimintaa. Sitten kun tapahtuu, päähenkilöt kuvailevat tunteitaan tilanteessa enemmän kuin itse tapahtumia. Sävyltään kirja on kylmä ja synkkä. Hyvin aikuisten scifiä. Dystooppinen tulevaisuus tarjoaa vain tuskaa ja turhaa kuolemaa.
Mysteerejä ja seikkailua jännittävässä Pohjolassa, jossa tarinoiden loput on taiottu unohdettavaksi. Päähenkilö on uusi, mutta muutamia muita henkilöhahmoja tavattiin jo Carvalissa. Kirjan henki on hyvin samantapainen, kuin tässä aiemmassa trilogiassa. Lukija pohdiskelee mitä tämä tarkoittaa ja vastauksia tarjoillaan ripotellen jos tarjoillaan. Pidin tästä kovasti, pääasiassa koska juoni etenee niin sujuvasti. Kuvailussa näkyy kirjailijalle luonteenomaista ylitsepursuilevien adjektiivien käyttöä, mutta onneksi kuvailuun ei jäädä jumiin. Nyt vain odottelemaan seuraavaa osaa, joka toivottavasti suomennetaan pikapuoliin.
Todella hyvä kirja!
Kirjan päähenkilö oli hyvin realistinen ja hyvin kirjoitettu hahmo, joten hänen matkaansa oli mielenkiintoista seurata. Muihin hahmoihin olisi ollut mukava tutustua vähän paremmin, sillä heitä ei esitelty kirjassa kovin hyvin.