Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
[Ensimmäinen arvioni täällä.]
Kirjailija luo onnistuneesti ihmeen tuntua, ja juoni imaisee mukaansa. Laadukkaasti soljuva tarina kertojan näkökulmasta. Imu ei kuitenkaan ole täydellinen, välillä pitää lukea toiveessa että vauhti kiihtyy tuonnempana , ja kiihtyyhän se taas.
En varmasti olisi koskaan tarttunut Tiimaan, ellei se olisi tullut vastaan selatessani tulevien kirjajulkaisujen listaa kategoriassa maaginen realismi. Maaginen realismi on nykyään ehkä suosikkilajityyppini ja sitä myös itse kirjoitan mieluiten, joten olin Tiimasta ennakkoon varsin innoissani. No, kirjaa lukiessa kävi varsin pian ilmi, että tarinassa maagisuudella on lopulta vain pieni rooli. Turhan pieni makuuni. Eniten minua kirjassa ilahdutti iäkkäämpi päähenkilö, jonka muistisairauden ja kuurouden sävyttämiin arkisiin kokemuksiin lukija pääsee tutustumaan. Ja Rielin kirjoitustyyli on sympaattinen.
Viides vuodenaika on vuosiin omaperäisin uusi fantasiakirja, jonka olen lukenut. Se esittelee aidosti mielenkiintoisen maailman ja taikuusjärjestelmän, jollaista ei ole toista. Osa kirjan tapahtumista ja elementeistä ällistytti niin, että olin melkein epäuskoinen, kuinka joku voi luoda jotakin niin ainutlaatuista. Lisäksi Jemisin sanoo kirjan kautta asioita esimerkiksi ennakkoluuloista ja seksuaalisuudesta, joita ei liiemmin spekulatiivisen fiktion avulla ole käsitelty. Tästä ilman muuta lisäpisteitä. Kirja on alle 500 sivua mutta täyteläisyytensä ansiosta tuntuu sitäkin tuhdimmalta lukupaketilta.
"Se on siinä" kuten mertaranta sanoi. Nyt tarvitsen terapiaa traumaperäisen stressihäiriön hoitoon ja mielellään lobotomian sen jälkeen.
ps: sivuja pääsin eteenpäin taas pari kunnes huomasin repineeni itselleni pälvikaljun silkasta v*tutuksesta tätä lukiessa.
Pari sivua pääsin taas eteenpäin kunnes oli pakko laittaa kirja kiinni ja hieroa tinneriä silmiin. Vielä tämän jälkeen viimeinen kirja ja haaste ohi.
pari sivua sain luettua, en tiennyt yhtään missä mennään kun kaikki tähän mennessä testatut kaupunkikirjat jääneet kesken, "paska kaupunni" kuten oulussa lukee talon seinässä
Parin sivun jälkeen tuli fiilis "ei pysty liian hapokasta"
Kidutin itseäni ja koitin tätäkin lukea vaikka ensimmäinen jäi kesken. Hyhhyh
Hyvä kirja
Sakotan arviossani kuitenkin alun takia, koska se oli pakkopullaa ja kamalaa lukea. Onneksi sitkeys voitti :)
Kirja on ilmeisesti jatkoa jollekin aiemmalle tarinalle, jota ei varmaankaan ole edes suomennettu. Ainakaan en ole lukenut sitä, ja muistaakseni vain Haltialaulut on jäänyt itseltäni lukematta (tämän kirjan hahmot eivät vaikuta haltioilta). Ehkä suurin turn-offini kirjan kanssa on juurikin se että minulla ei ole aavistustakaan ketä nämä kirjassa jatkuvasti mainitut henkilöt ovat/olivat. Vaikea oli päästä mukaan tarinaan kun lyhyessä kirjassa on yli viisi tärkeää henkilöä joiden edesottamuksia seurataan jatkuvasti, ja sen ns. "päähenkilön" (yksi kolmesta "uudesta" hahmosta johon voisi samaistua parhaiten) edesottamuksista kerrotaan vähiten.
Kokoelma klassisia satuja, jotka on muokattu aivan uuteen uskoon. Sadut on kirjoitettu aikuiselle yleisölle ja osassa sivutaan hyvinkin rankkoja teemoja (esim. lapsiin kohdistuva väkivalta). Muutama saduista, erityisesti Hannun ja Kertun muunnos, sai minut ahmimaan tarinaa järkyttyneenä. Osaa lukiessa taas toivoin, että loppuisipa tämä satu jo. Perus novellikokoelma siis. Tuhkimon prinssin kertoma tarina oli ehdoton suosikkini!
Ihan mukava kirja, jonka kanssa viettää iltapäivä. Kerrontatyyli on kiva
Kiva lukea ensi kertaa Helsingin yliopiston opiskelijoista (allekirjoittanut tuntee itsensä viimein nähdyksi) ja tuntui myös varsin realistiselta kuvaukselta (ei pelkkiä bileitä). Varsin pätevää luettavaa, piti otteessaan loppuun asti ja kivasti kerrottu. Mielestäni paljon syvempi ja moniulotteisempi kuin kirjailijan aiemmat kirjat, mutta vielä olisin kaivannut ehkä jotain enemmän... Hallasta mielipiteeni vaihtelivat. Toisaalta tuntui että hän oli ns. "kliseinen" hottisyliluonnollinen ihastus (pointsit tosin siitä, että hän ei ole cis, LGBTQ+ sisältöä ei voi olla ikinä liikaa), mutta ehkä hänessä sitten oli tietynlainen herkkyys ja pidättyväisyys, mikä oli mukavaa vaihtelua. Suosittelen kirjaa!
Nykyajan ja historiallisen jännitysnäytelmän sekoittava kertomus. Sofia päätyy oleskelemaan unenomaisessa talossa nuorisojoukon kanssa, minkä aikana hän joutuu kohtaamaan itsensä ja seurailee mielenkiinnolla historiallisen tarinan vaiheita. Kirja esittää asiansa selkeästi useista aikatasoista ja juonista huolimatta. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, joskin kerronta antaa heistä melko yksipuolisen kuvan. Jäi tunne, että heistä olisi ollut lisääkin kerrottavaa. Mielestäni parasta tässä ovat historialliseen Japaniin sijoittuvat kerrontaosiot. Niihin on saatu kirjoitettua jännitettä, joka jää hieman uupumaan nykyajan osioista. Kokonaisuutena viihdyin tämän parissa, vaikka kerronnassa olikin sovellettu enemmänkin sääntöä "kerro, älä näytä", eikä toisinpäin. Kirja on sopivaa lomalukemista ajoittain rankoista teemoistaan huolimatta.
Sain sellaisen kuvan, että kirja on jotenkin valaiseva tai henkeäsalpaava. Ei ollut, tai mun odotukset oli liian korkeella. Ihan viihdyttävä kirja, ei siinä.
Vinkki: Älä missään herranrakkaudessa aloita lukemaan tätä kirjaa illalla. Meni yöunet, koska kirja vei mukanaan.
Hyvä kirja!
Selvästi suurin osa kirjoituksista oli pitkäaikaiselle Keski-Maa-kertomusten ystävälle suunnattoman kiehtovaa luettavaa. Toki eivät aivan kaikki, eikä kirja muutenkaan ole sellainen, että sitä olisi muiden kuin pahimman luokan Tolkien-fanaatikkojen tarkoitus lukea sanasta sanaan. Vai kuvittelitteko, että käyn ne quendin väkiluvun kasvua osoittavat taulukot alaviitteineen ajatuksella läpi?
Ihan mukava aikamatkatarina. Ei Reynoldsin kärkeä, mutta ihan lukemisen arvoinen kuitenkin.
Jotenkin ei vaan yhtään napannut, ehkä pidän enemmän muunlaisista kirjoista
Ai että, mä kun luulin ettei Mia Vänskän kauhun tasolle Suomessa enää päästäisi, niin Anne Leinonen sen tietenkin teki.
Olen hankkinut Annen ja Eija Laitisen yhdessä kirjoittamat teokset ja jatkanut Annen itsensä kirjoittamien teosten keräilyä. Hienosti on vuosien varrella kirjailijan tuotanto laajentunut alun nuorisokuvauksista steampunkiimaiseen dystopiaan.
Upealla kansikuvalla koristeltu juhlakirja Meresmaan 10 vuotisen kirjailijanuran kunniaksi. Kirja sisältää kokoelman keskenään muodoltaan ja tyyliltään erilaisia novelleja, joita yhdistää kuitenkin naiseus. Ne ovat novelleja, jotka juhlistavat naisista kumpuavaa voimaa. Tarinoista huokuu menneiden aikojen ja luonnon kanssa elämisen kiireettömyys - myyttisen naiseuden ydin. Osa novelleista oli minulle hieman rajuja (haluaako joku keskustella esim. sen viimisen novellin housuista!?), mutta hyvin kirjoitettujahan ne kaikki ovat. Kyllä näiden parissa viihtyi.
Oikein mainio antologia. Osa tarinoista onnistui vangitsemaan kauhun olemuksen varsin hyvin, osa ei ihan yltänyt jännitystä korkeammalle.
Tarinat sijoittuvat lähes poikkeuksetta 1800-luvulle joten ovat vähän kuin "aikansa kuvia". Valkoiset kuvataan poikkeuksetta herra-roduksi ja mustat on alennettu lähes eläinten tasolle. Olisiko kirjailijan tarvinnut mennä näin pitkälle immersionsa kanssa kun hän eli kuitenkin 1900-luvulla, sitä voi miettiä. Kirja on jokatapauksessa viihdyttävä.
Tarina kuulostaa hyvältä ennen kuin sitä alkaa lukemaan. Jotenkin aika hukkaan heitetty mahdollisuus. Paljon on scifi-teemaisia asioita, mutta mitään ei oikein selitetä lukijalle mitenkään. Esimerkkinä jollain saarella louhitaan uutta raaka-ainetta, mutta kirjailija ei ikinä kerro milloin ja miten tämä raaka-aine alunperin löydettiin vaikka se onkin ilmeisen tärkeää nykyiselle yhteiskunnalle.
Minusta kirja on mielenkiintoinen, kerronta suhteellisen sujuvaa ja Daniel päähahmo, joka samaan aikaan tietää ja ei-tiedä mitään.
Suosittelen vaikka kesälukemiseksi.
