Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Hankala keksiä kirjasarjaa jonka päähenkilöä halveksuisin yhtä kovasti. Kirjaimellisesti inhoan sitä minkälainen sylikoira Fitz on. Soturi joka ei voita taistelujaan, salamurhaaja joka ei osaa salamurhata. Ihminen joka tekee asiat omanpään mukaan, mutta silti alistuu kuninkaan ja kuningattaren tahdon alle sormia napsauttamalla, ehkä hieman kärjistäen.
Risto Isomäeltä jälleen yksi ekotrilleri, joka kuvittelee, millaisilla keinoilla ihmiskunta voisi pelastaa itsensä ja millaiset voimat voisivat näitä keinoja vastustaa. Tässä mielessä Atlantin kuningatar on samaa maata Jumalan pikkusormen kanssa mutta lukemisen arvoinen, vaikkei olisi tutustunut Isomäen tuotantoon ennakkoon.
Myönnän, että olin ennakkoluuloinen räknättyäni, minkä ikäisenä Emmi Köykkä Näkinkenkätytön kirjoitti. Ajattelin, että tarina on varmaan aika köykäinen (tahaton sanaleikki) ja lapsellinen, paremmin teini-ikäisille kuin aikuislukijoille sopiva.
Ei ollut ominta Kingiä ollenkaan, suuri pettymys. Omaan tapaansa hitaasti juoni tiivistyi paitsi ettei sitten tiivistynyt. Puolen sivun kappaleita eikä mitään jännitystä tai edes kauhua ollut. Jäi olo että pelkästään elokuvaa varten tehty käsikirjoitus. Täysi floppi mulle kaikkien todella hyvien tarinoiden jälkeen.
Tämä oli ensimmäinen Enorannan kirja, jonka luin. Oli kyllä todella hyvä, vaikka olisin tykännyt varmasti vieläkin enemmän nuorempana. Tässä oli samaan aikaan sekä uusia että vanhoja elementtejä, joiden yhdistelmä toimi. Taikakoulusta olisin halunnut lukea enemmänkin.
Tässä teille täydellinen työkalusarja. Kaikki, mitä kirjafani saattaa koskaan toivoa: jännitystä, toimintaa ja hurttia huumoria. Tieteellistä, teknistä ja teknologista tarkkuutta. Viisaasti kuviteltua tulevaisuutta. Mutta ennen kaikkea ihmisyyttä läpiluotaava kertomus, joka räjäyttää tajunnan.
Vieraat vaikutti kuvailunsa perusteella kiinnostavalta kirjalta ja odotin sen sisältävän paljon perheensisäisiin ongelmiin keskittymistä sekä tietysti kauhua. Ajatus olennosta tai voimasta joka häiritsisi onnellista perhettä satuttamalla lasta tuntui ehdottomasti pelottavalta, mutta takakannen kuvailut eivät oikeen pitäneet paikkaansa. Kirja oli suuri pettymys, sillä ensin se eteni todella hitaasti ilman tarinan kehitystä ja lopun odotettu jännitys oli turhan nopeasti etenevä muutaman sivun mittainen farssi.
Piinaavan jännittävä päätös Throne of Glass -sarjalle. Tässä on kaikkea, mitä tällaiselta eeppiseltä fantasiasarjalta voi odottaa: Yllättäviä käänteitä, suuria tunteita ja aivan loppuun saakka kestävä jännitys. Koukutus oli taattu ainakin minun kohdallani. Miinusta tulee ainoastaan siitä, miten jo etukäteen voi päätellä mikä on isien rooli tässä sarjassa. Tiedät varmasti mistä puhun, jos olet lukenut tämän kirjan. :D Ja kyllä, itkin tätä lukiessani. Yksi menetyksistä oli aivan liikaa.
Pääsinpä vihdoin lukemaan Roger Zelaznyn "Amberin yhdeksän prinssiä" ja kyllä kannatti. Alusta saakka tarina imaiseen mukaansa. Se on hyvin erilaista fantasiaa kuin oikeastaan mikään aikaisemmin lukemani. Idea toisiaan vastaan juonittelevista Amberin valtakunnan prinsseistä ja prinsessoista on huikaisevan toimiva. Juuri tuo juonipeli ja liittolaisuuksien solminen ja rikkominen on todella onnistuneesti toteutettu. Samoin Amber ja monet varjomaailman sen ympärillä ovat vaikuttavia ja todentuntuisia kaikessa ihmeellisyydessäänkin.
Lasihelmipeli oli kyllä vaikea pala. En päässyt tarinaan tai maailmaan sisälle kunnolla missään vaiheessa. Töin ja tuskin pääsin loppuun asti. Viimeiset satakunta sivua meni silmäilevää pikalukutahtia, kun en enää jaksanut syventyä. Halusin vain, että voin selkä suorassa kertoa lukeneeni tämän kirjan, jos joku joskus kysyy.
Oman lukukokemuksen perusteella annan kaksi tähteä, mutta uskoisin että kohderyhmälle tämä voisi olla 2,5-3 tähden kirja. Tarina oli ihan mukiinmenevä jos ajattelee nuorempia lukijoita, mutta en osaa sanoa, ovatko juonenkäänteet sitten sellaisia, joita he eivät osaa arvata. Itselleni kaikki oli aika selvää. Varaa olisi ollut parempaan, jos tarinankulkua olisi hieman hidastanut. Jäi myös tunne muutamasta juoniaukosta/virheestä, mutta luin välillä huonosti keskittyen, joten voin olla väärässä.
Olen lueskellut Dragonlance Kronikoita muutamaankin otteeseen. Syyshämärän lohikäärmeet olikin ensikosketukseni fantasiakirjallisuuteen aikoinaan ja siinä mielessä ehkäpä jonkinlaisella erikois-sijalla sydämessäni.
Itse tarina kulkee sekalaisen ystävä joukkion johdolla kuvitteellisen, maagisen ja historialtaan rikkaan Krynnin halki, ja hyvinkin viattomaan sävyyn lähes alusta loppuun, ja siinä mielessä se onkin melkoisen kepeää ja harmitonta luettavaa. Klassinen hyvä vastaan paha taistelu joka kuten odottaa saattaa, ei mene ihan ilman mutkia ja ongelmia. Vaikka toisaalta tarina ei myöskään tarjoa mitään kovinkaan syvällisiä viisauksia, tai muita suuria ihmeellisyyksiä, ellei sitten vain “fantasian ihmeellisyyksiä”
David Gemmellin "Legenda" on puhdasta sankarifantasiaa, jossa soturit ovat urheita ja taistelukuvauksiin uppoudutaan kunnolla. Tarinan juonessa on tahattomasti jotain hyvin ajankohtaista: barbaarisena hyökkäävä arokansa ja sankarilliseen puolutukseen ryhmittäytyvä heikommin varustettu valtakunta. Järin yllätyksellinen juoni ei ole, mutta Dros Delnochin kaupungin epätoivoisen puolustustaistelun kuvauksessa on silti oma koukuttava tenhonsa eikä loppupuolella kirjaa tahdo päästää käsistään. Näistä kehuista huolimatta joissain kohdin juoni on kummallisen kömpelö ja epäjohdonmukainen. Asioita myös selitetään joko liikaa tai liian vähän.
Vuosiin paras scifi/dystopiakirja ja vielä Suomalainen. Se ettei suomalaiset isot kustantajat tähän kirjaan kustannussopimusta ole kilvan halunneet, kertoo valitettavasti paljon. En tarkoita, että Osuuskumma mikään huono kustantaja on, päinvastoin! Ostakaa, lukekaa, ette pety.
Pitkään pohdiskelin, antaako kasin vai ysin arvosanaksi. Lopulta päädyin yhdeksikköön, koska "Tarina vailla loppua" on niin omaperäinen, ettei sitä ole helppoa verrata muihin fantasiakirjallisuuden klassikoihin. Jopa voisin sanoa, että en ole koskaan vastaavanlaista kirjaa lukenut, vaikka onhan toki olemassa jo Narniasta alkaen paljon muitakin kertomuksia, joissa sukelletaan meidän maailmastamme satumaailmaan seikkailemaan.
Sarjan päätösosa teki sen, mitä siltä odotinkin: Tarjosi jännitystä, solmi irtonaiset juonenpätkät ja toi katharsis-tunteen. Piirtojälki oli edelleen hyvää ja sen avulla saatiin välitettyä tunteita. Tosin pikkuisen turhan pitkä tämä oli. Onneksi sarjassa ei ole neljättä osaa, se olisi varmasti jo niin paksu ettei käsissä pysyisi! Kokonaisuutena aivan hyvä sarja, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan.
Sarjan toinen osa ja nyt alettiin viimein päästä asiaan. Juoni alkaa selkeytyä, kun tärkeiden seikkojen pihtaamisesta luovutaan. Liljakin muuttuu pikku hiljaa siedettävämmäksi päähenkilöksi. Erityisen hyvin tässä osassa on mielestäni onnistuttu kuvaamaan mitä eri paikoissa tapahtuu samanaikaisesti. Ihan alkoi jännittää miten maailmalle käy!
Tämä sarjan ensimmäinen osa tuntuu olevan vain pohjustusta tuleville kirjoille. Tästä huolimatta juoni ja piirtojälki ovat selkeitä, mikä teki lukukokemuksesta nopean ja ihan mukavan. Värikuvina olisi varmasti upea tämä kuvitus! Kirja herätti ja jätti kuitenkin niin paljon kysymyksiä, etten voinut sanoa olevani tyytyväinen päästyäni loppuun. Jotenkin aluksi ajattelin tämän olevan suunnattu lapsille, koska piirtojälki ja päähenkilö antoivat sellaista osviittaa. Hätkähdinkin hieman ensimmäisen kirosanan tultua vastaan. =)
Ei tälle voi ikävä kyllä antaa viittä tähteä enempää. Arvosta suuresti Ursula Le Guinin osaamista ja olen hänen scifi-kirjoistaan pitänyt. Maameren tarinoita luin joskus lapsena (ihan liian nuorena) eikä oikein mitään jäänyt mieleen. Nyt päätin tarttua niihin uudestaan. Valitettavasti petyin.
"Koneita ja korsetteja" oli ennakko-odotuksiani parempi novellikokoelma. Steampunk on novellien läpileikkaava teema, mutta jokaisessa sitä käsitellään hieman eri tavalla ja erilaisten juonien kautta, joten aihepiiriin ei ehdi kyllästyä. Toisista novelleista pidin enemmän kuin toisista ja joissakin on hieman epätasaisuutta - kenties pieni hiominen olisi voinut voinut niissä olla paikallaan. Osassa novelleista tarinan juoni ja henkilöt jäävät jossain määrin Steampunk-outouden ja aihepiirillä kikkailun jalkoihin, mutta huonoksi en silti mitään tarinoista väitä.
Tässä olisi ollut ainekset paljon parempaankin. Nyt tämä oli todella hämmentävä keitos. Kuuntelin kuitenkin loppuun ja paikoin jopa tykkäsin.
Merkillinen kirja, joka vaati keskittymistä, sillä siinä oli paljon keskeisiä henkilöhahmoja ja päällekkäisiä aikajanoja. Alkuun tarina hämmensi ja tuntui sekavalta, mutta loppua kohden palat alkoivat loksahdella kohdilleen. Todella uniikki ja omalaatuinen, jopa sekopäinen murhamysteeritarina.
Mielenkiintoinen mustalla huumorilla sävytetty historiallinen tarina apteekkarin tyttärestä. Tykkäsin Tarkiaisen ensimmäisestä teoksesta, joten odotukset olivat korkealla. Tämä lunasti ne täysin ja oli jopa edeltäjäänsäkin parempi.
Ei ihan mun pala kakkua. Paikoittain karmiva, mutta loppujen lopuksi tää oli lähinnä vaan puuduttava kirja.