Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Raastava ja epätoivoinen kertomus, joka oli vain pakko kuunnella loppuun. Kyyneleet nousivat pariinkiin kertaan silmiin, niin kipeä tämä oli. 

Sain tovi sitten päätökseen 4,5 vuoden urakan eli Stephen Kingin Musta torni -sarjan luettua. Toivon, ettette pahastu, kun arvioin samalla kertaa koko sarjan.

Ensimmäisestä osasta Revolverimies kaikki lähti liikkeelle. Fantasiaelementeillä ryyditetty länkkäri ei vielä tehnyt suurempaa vaikutusta. Pieni kirja, jonka kirjoittamisen King aloitti parikymppisenä Sormusten herra -päissään. Varsinkin loppu oli kuitenkin niin mielikuvitusta kutkuttava, että sen luettuani pistin kakkososan välittömästi lukulistalle. Pakko oli saada tietää lisää.

Viimeinkin ensimmäinen puolisko tästä sarjan viimeisestä osasta ilmestyi suomeksi! Kirjassa päähenkilömme kasvattavat joukkojaan ympäri maailmaa epäilemättä eeppistä lopetusta varten. On draamaa, toivottomuutta ja yllättäviä käänteitä. Juurikin siis sitä, mitä lukijana tältä odotin. Kirjassa on mielestäni kuitenkin keskitytty liikaa sotajuonittelujen ja strategioiden kuvailuun, puhumattakaan itse taisteluista. Romantiikkaa oli ripaus, mutta olisin kaipaillut sitä lisää näiden rankkojen aiheiden vastapainoksi. Kirja toi hyvin paljon mieleen keskimmäisen Taru sormusten herrasta -elokuvan tunnelmaltaan, juoneltaan ja taistelukohtauksiltaan.

Kalevalasta insipaationsa saanutta elämää muinaissuomalaisessa fantasiamaailmassa. Kaksi kylää on tehnyt muinoin yhdessä Sammon, mutta nyt vain toinen kylä hyötyy sen kehräämistä lauluista. Niinpä toisen kylän soturit tulevat havittelemaan omaa osuuttaan. Pidin tässä kirjassa erityisesti erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Kirjailija on hyvin saanut esiin sen, miten yhteisö koostuu aina yksilöistä, jotka eivät välttämättä ajattele samoin kaikesta. Joku voi olla avoimempi muutokselle kuin toinen ja joskus oma paikka löytyy yllättävästä suunnasta. Kieli on kirjassa melko runollista ja kerronta mietiskelevää. Ei siis aivan minun mieleeni. Monista näkökulmahenkilöistä huolimatta juoni on kuitenkin selkeästi ymmärrettävissä ja ajoittain koskettava. Vaikka tarina sijoittuu muinaiseen aikaan, kirja käsittelee tänä päivänäkin täysin relevantteja teemoja.

Ensimmäinen kirja oli parempi. Siinä oli enemmän tapahtumia, kuin tässä kirjassa mutta ihan hyvä tämäkin oli :)

Hyvä kirja :) Olisi kivaa, jos tästä kirjasta tulisi jatkoa.

Inna puntaroi tulevaisuuden Suomessa sitä, onko tärkeämpää todella elää vaiko olla turvassa? Suomesta on tullut suurimmalta osin elinkelvoton ja ihmiset asuvat ahtaasti etelään rakennetussa kuplakaupungissa. Seikkailu alkaa, kun Inna päätyy epäonnisten sattumien vuoksi pois turva-alueelta. Tarina on kirjassa mielenkiintoinen ja kerronta kulkee mukavasti. Kirja ei kuitenkaan ole erityisen tasalaatuinen. Esim. päähenkilö kertoo tarinaa yleensä hyvin neutraalein sanankääntein, mutta sitten yhtäkkiä hän saattaa kertoa menevänsä kuselle. Uskontoa ei myöskään käsitellä mitenkään, mutta sitten päähenkilö vain yhtäkkiä alkaa mietiskellä Jeesusta ja lähestulkoon rukoilla. Hämmennyin myös välillä, kun päähenkilö ei muistanut mikä on tämä historiallinen rakennus, joka tunnettiin muinoin liiterinä, mutta seuraavaksi hän saattoi tunnistaa kuusiriusta rakennetun pirtin ja kuvailla sitä lukijalle vailla ongelmia. Tällaiset seikat vaivasivat hieman, mutta ei nyt aivan valtavasti. Olisinkin toivonut kirjalle hieman lisää pituutta, jotta kaikkia siinä esiteltyjä teemoja olisi ehditty käsitellä enemmän ja mielenkiintoiseen maailmaan olisi päässyt tutustumaan lisää.

Kevyttä kauhua ja suuria tunteita loskaisessa Helsingissä. Seelan ja Hurmeen tarina jatkuu, tällä kertaa Hurme toimii myös kertojana. Kirjassa selvitellään murhaajaa ja säädetään muita tämän pariskunnan arkeen kuuluvia asioita. Pidin kirjasta hieman enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta. Tarina kulki jouhevammin ja juoni oli uskottava. Harmittavasti kirja ei kuitenkaan koskaan imaissut mukaansa ja loppuratkaisu oli melko arvattava. Innostuin tätä lukiessa larppaamisesta, vähänkö kuulostaa hauskalta puuhalta (siis jos ei nyt huomioida kaikkea mitä Seelalle & kamuille niissä kävi, vaan ihan tapahtumana).

Rankka kertomus tulevaisuudesta, joka nostaa suurennuslasin alle nykyisen länsimaisen yhteiskuntarakenteen. Kirjan kolme erilaista yhteiskuntarakennetta - Maailmankodin Utopia, läheisen Saarivaltion jälkikapitalismi ja menneisyyden kapitalismi - korostavat toistensa piirteitä ja järjettömyyksia. Juoni pyörii viiden päähenkilön mietintöjen ja hyökkäävien robottihyönteisten mysteerin selvittämisen ympärillä. Samalla esitellään Maailmankodin huikeita mahdollisuuksia ja vapautta. Kirja on mielestäni huikean mielenkiintoinen ja tärkeä, mutta minua se ei koukuttanut. Koin lukemisen hyvin raskaaksi, eikä juoni temmannut mukaansa. Alku varsinkin oli hyvin vaikea. Luettuani tämän minulle jäi kaipuu päästä Maailmankotiin: Paikkaan missä ei tarvitse suorittaa, esittää tai elää erillään luonnosta.

Kansi ja takakannen teksti antoivat ymmärtää, että jotain jännittävää olisi luvassa. No, suurimman osan aikaa kirja tuntui olevan puuduttavaa odottelua ja raastavaa henkilödraamaa, jolla ei loppupeleissä ole juuri merkitystä. Yksikään henkilö ei ollut mielestäni kovin pidettävä. Mitään kunnon vastauksia mysteereihin ei myöskään löydy. Voi toki olla, että pääpaino oli enemmän chick litissä kuin urbaanifantasiassa, joten ehkä en ole vain kohderyhmää. Pointsit siitä, että kyse on yliopisto-opiskelijoista, joihin en ole suomalaisissa nuortenkirjoissa törmännyt. Kirja oli myös nopea lukea ja ihan okei viihdettä.

Seikkailu huipentuu kun keskushenkilömme päätyvät samaan paikkaan päättämään teoillaan maailman kohtalosta. Viimein saadaan tietää mikä tämä homma ylipäätään on ollut tässä sarjassa. Tai no saadaan ja saadaan. Menee lopussa niin abstaktiksi etten pysynyt ihan mukana, mutta suurpiirteisesti ymmärsin mitä tapahtui. Juoni on hyvin rakennettu, se soljuu hyvin eteenpäin ja lopussa on sellaista kunnollista lopun tuntua. Se hieman jäi harmittamaan, että sitä seleesien toista pulssia ei oikein avattu riittämiin. Mitä ovat ne eri sävyt ja miten ne suhtautuvat toisiinsa? Olisin kaivannut tutkielmaa aiheesta. :D Kaiken kaikkiaan sarja oli ihan mukavaa luettava. Sellainen ettei harmita että luin, mutta uudestaan tuskin tulen tähän tarttumaan.

Päähenkilömme matkustavat selvittämään lumousta ja Aleian olemusta toiselle mantereelle. Seuraa monenmoista säätöä ja meininkiä, mutta päätarina ei juurikaan etene. Käytännössä Aleia seurailee mitä muut puuhailevat ja odottelee josko joku ratkaisisi häneen liittyvän arvoituksen. Mukaan tulee paljon uusia henkilöitä, joita eri henkilöt kutsuvat eri nimillä. Sekavaa, jos sallitte sanoa. Kirjassa on odottava tunnelma, odotellaan ehkäpä sarjan viimeistä osaa. Siinä voidaan sitten paljastaa mistä tässä koko kertomuksessa on ollut kyse. Kirjan kansi on upea, mutta ei kyllä mitenkään kuvaa sisältöä. Toivoin romantiikkaa, mutta jäin ilman.

"Iltaruskon maasta" jäi ristiriitainen maku ja arvosanan antaminenkin oli vaikeaa. Ei riitä, että tarinan fantasiamaailma on omaperäinen ja rikas. Myös juonen pitäisi olla taidokas, ja valitettavasti se ei Jack Vancen "Iltaruskon maassa" sitä ole.

Ihon alaisten maailma ja tematiikka oli rakennettu mielestäni onnistuneesti. On kammottavaa ajatella, miten lähellä olemme maailmaa, jossa ihmiskehon muokkaus on arkipäivää. Kirjan juoni oli suhteellisen selkeä, mutta usean näkökulman ja kirjan lyhyyden puolesta henkilöt jäivät pintapuolisiksi ja etäisiksi. Itse olisin arvostanut selkeämpää lopetusta. Kirja töksähti hieman seinään eikä hahmojen kohtaloita selvennetty tarpeeksi. Mukavaa lisämaustetta kirjaan antoivat erilaiset blogitekstit, uutiset ja haastattelut. 

Ehkä allegorioita arvostava lukija saa tästä enemmän irti, mutta omasta mielestäni uskonnollis-filosofiset pohdinnat ja keskustelut kirjassa olivat puuduttavan tylsiä. Kaksi tähteä murhamysteerille, joka oli ainoa asia miksi jaksoin lukea teoksen loppuun.

Taianomaisen miehen ja mystisen, muistinsa menettäneen tytön seikkailuja maagisessa maailmassa. Juoni on rikas ja hahmoille on kirjoitettu kunnon taustatarinat. Ikävä kyllä näitä tarinoita ei liiemmin avata kirjan aikana, niihin vain viitataan aika ajoin. Niinpä jäin hämmentyneeksi että mikähän tämä homma on, mutta kiinnostuneeksi kuulemaan lisää. Toisaalta taas en oikein saanut hahmoista otetta juuri tämän tietojen pihtaamisen takia. Minusta pikemminkin tuntui, että he vain ajautuvat ongelmasta seuraavaan sekavassa juonisotkussaan. Kyllä tämä varmasti tästä selkenee kun päästään sarjassa eteenpäin!

"Hiekka" tarttui sattumalta kirjastossa mukaani eikä Hugh Howey ollut minulle etukäteen tuttu, joten odotuksia ei ollut etukäteen. "Hiekan" perusidea heikan peittämästä dystopia-maailmasta on jollei omaperäinen, niin ainakin lukijan kiinnostuksen herättävä alkuasetelma. Tarinaa kuljetetaan neljän sisaruksen Vicin, Palmerin, Connerin ja Robin sekä heidän äitinsä kautta. Hahmoista Vic oli minusta kiinnostavin, kun taas pojat jäivät kertojanäkökulmista huolimatta jotenkin valjuiksi.

Musta peili muistuttaa Maja Lunden Ilmastokvartetti-sarjan kirjoja niin paljon, että vertailua on vaikea välttää tekemästä. Kolme näkökulmapäähenkilöä kolmelta eri aikakaudelta, joiden tarinat kietoutuvat maailmanlaajuisen ympäristöongelman ympärille. Siinä, missä Lunde on keskustellut hyönteiskadosta, veden riittävyydestä ja sukupuuttoaallosta, Emma Puikkonen käsittelee energiaa. Tarkemmin sanottuna öljyä ja onnistuu hätkähdyttämään osoittamalla kaikkia niitä arkipäiväisiä tavaroita ja toimintoja, jotka eivät olisi olemassa ilman raakaöljyn talteenottoa ja jalostamista. Ajankohtaisuudessaan niin kiinnostava aihe, että - yks kaks - ja tarina on jo imaissut lukijan maailmaansa.

Kokoelma positiivisia tulevaisuuksia esitteleviä novelleja. Kuten tällaisissa yleensäkin, osa novelleista miellytti minua enemmän, osa vähemmän. Esim. kokoelman nimikkonovellista pidin. Sivun mittaiset kirjoitukset taas koin lähinnä hämmentäviksi tuokiokuviksi. Oli kuitenkin ihana lukea välillä tällaista utopistista settiä eikä aina vain maailmojen lopun jälkeistä dystopiaa.

Todetaan aluksi, että "oikea" arvosanani olisi oikeastaan 9 1/2. 

Mottoni teokselle: "Koeteltu totuus on arvokkainta, mitä on." 

Palaan Kärpästytön pariin yhä uudestaan. Merkittävä syy tähän on eräs loppupuolen katkelma, joka on kohdallani takuuitkettäjä. Tähän asiaan liittyen pidän myös pohjattomasti tavasta, jolla romaanissa käsitellään uskontoa, ja toisaalta sanan - tai tekstin - ja todellisuuden keskinäistä suhdetta. Onko sana todellisuuden muokkaaja vai vain todellisuuden kuva? Muuttuuko sana lihaksi, alkaako se muuttaa todellisuutta vain siksi, että se painetaan paperiin?

Hirviöiden sukua ei ollut yhtä vaikuttava lukukokemus kuin Elli Lepän debyyttirunokokoelma Seisaukset tasaukset, joka olikin tieteisrunoutta. Tämän kakkosteoksen enemmän folkloresta ammentavat runot eivät samalla tavalla kolahtaneet tai tuntuneet yhtä puhuttelevilta. En esimerkiksi suuremmin innostunut kansanperinteestä innoituksensa saaneista runoista. Kiinnostavin osa olivat ne runot, jotka oli otsikoitu nimellä "mykkä sisar" ja jotka avasivat ajatusta vaihdokkuudesta, siitä, että joukossamme on niitä, jotka ovat ottaneet toisen ihmisen paikan. Selittääkö tämä ajoittain pintaan pulpahtavia ulkopuolisuuden tunteita ja oloa, ettei kuulu joukkoon? Ovatko ihmisten maailmaan sopeutumattomat itse asiassa vaihdokkaita? Jännittävää pohdintaa.

Kiiralla on hieman elämänhallinta hukassa, mutta sitten kaikki muuttuu yhden yön seurauksena. Taka-alalle jäävät murheet opiskelumotivaation puuttumisesta, hankalasta äitisuhteesta ja sitoutumista vaativasta poikaystävästä. Uudet murheet sisältävät välttelevän, mutta ehkä sittenkin kiinnostuneen pojan, maailmojen väliin putoamisen ja mysteerin. Pidin tässä monipuolisesta juonesta, joka kyllä tosin tuntui ajoittain vievän hahmoja eikä toisin päin. Moderni kerronta ja listat miellyttivät myös. Olisin kaivannut selkeämpää loppuratkaisua, onkohan tästä toinen osa tulossa?

Ray Bradburyn "Paha saapuu portin taa" on vahva lukuelämys. Erityisesti minua viehätti teoksen syvällisyys, fantastisuuden tunnelma sekä Bradburyn upea kieli, jonka muotoilussa myös suomentaja Jertta Roosilla on suuri ansio. Teoksessa on paljon hyvin monitulkintaisia ja paikoitellen niin tajuntaa kieputtavia kohtia, että niiden ymmärtäminen vaatisi varmasti koko kirjan lukemista uudelleen. Myös päähenkilöt, 13-vuotiaat Will ja Jim sekä Willin isä, ovat jokainen persoonaltaan kiehtovia. Pojat on kuvattu uskottavasti ikäisikseen ja Willin isän syvää luotaavaa pohdintaa on kiinnostava seurata.

Ihmiset orjuutettu, lukutaito kielletty ja vain lukemista vihaava poika voi pelastaa kaikki. Siinäpä tämän kirjan keskeinen ajatus. Nyt on sen verran hämärä kirja, ettei tästä oikein tiedä mitä sanoisi. Tarinassa on käytetty varsin lennokkaasti mielikuvitusta, mutta tästä jää kyllä käteen melko sekava kuva. Kirja on satu, jossa kiroillaan ja sivutaan monia kirjallisuuden klassikkoteoksia. Kerronnassa lekitellään hieman erikoisimmilla ratkaisuilla, jotka varmistivat hämmennyksen ainakin minun mielessäni. Tällainen selkeyden ja järjestyksen ystävä kun olen, kirja oli minulle hieman liikaa. En kyllä epäile, etteikö luovemmasta menosta pitävä lukija innostuisi tästä. Kirjailija on selvästi taitava ammatissaan, se käy tästä kirjasta ilmi.

Influenssan pysyvästi muokkaaman maailman vastoinkäymiset jatkuvat jälleen. Superihmisiksi muuttuneet eivät enää tyydy lukittavaksi pois silmistä ja kohdeltavaksi koe-eläiminä. Nyt alkaa vastarinta. Tässä kirjassa luodaan mielenkiintoinen ja melkoisen ahdistava kuva muuttuneen maailman meiningistä. Kerronta äityy tässä sarjan osassa jopa enemmän haahuilevaksi ja taiteelliseksi. Kirjailijalla on jännä tapa sanoa jotain ensin niin, että lukijana en ymmärtänyt mistä puhutaan. Sitten asia selitettiin takauman tai jonkin muun hupaisan keinon avulla ymmärrettäväksi. Raskasta lukea tällainen. Siitä kuitenkin pidin, että edellisessä osassa auki jääneet juonenpätkät solmittiin yhteen nyt lopulta.