Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Pääsinpä vihdoin lukemaan Roger Zelaznyn "Amberin yhdeksän prinssiä" ja kyllä kannatti. Alusta saakka tarina imaiseen mukaansa. Se on hyvin erilaista fantasiaa kuin oikeastaan mikään aikaisemmin lukemani. Idea toisiaan vastaan juonittelevista Amberin valtakunnan prinsseistä ja prinsessoista on huikaisevan toimiva. Juuri tuo juonipeli ja liittolaisuuksien solminen ja rikkominen on todella onnistuneesti toteutettu. Samoin Amber ja monet varjomaailman sen ympärillä ovat vaikuttavia ja todentuntuisia kaikessa ihmeellisyydessäänkin.
Lasihelmipeli oli kyllä vaikea pala. En päässyt tarinaan tai maailmaan sisälle kunnolla missään vaiheessa. Töin ja tuskin pääsin loppuun asti. Viimeiset satakunta sivua meni silmäilevää pikalukutahtia, kun en enää jaksanut syventyä. Halusin vain, että voin selkä suorassa kertoa lukeneeni tämän kirjan, jos joku joskus kysyy.
Oman lukukokemuksen perusteella annan kaksi tähteä, mutta uskoisin että kohderyhmälle tämä voisi olla 2,5-3 tähden kirja. Tarina oli ihan mukiinmenevä jos ajattelee nuorempia lukijoita, mutta en osaa sanoa, ovatko juonenkäänteet sitten sellaisia, joita he eivät osaa arvata. Itselleni kaikki oli aika selvää. Varaa olisi ollut parempaan, jos tarinankulkua olisi hieman hidastanut. Jäi myös tunne muutamasta juoniaukosta/virheestä, mutta luin välillä huonosti keskittyen, joten voin olla väärässä.
Olen lueskellut Dragonlance Kronikoita muutamaankin otteeseen. Syyshämärän lohikäärmeet olikin ensikosketukseni fantasiakirjallisuuteen aikoinaan ja siinä mielessä ehkäpä jonkinlaisella erikois-sijalla sydämessäni.
Itse tarina kulkee sekalaisen ystävä joukkion johdolla kuvitteellisen, maagisen ja historialtaan rikkaan Krynnin halki, ja hyvinkin viattomaan sävyyn lähes alusta loppuun, ja siinä mielessä se onkin melkoisen kepeää ja harmitonta luettavaa. Klassinen hyvä vastaan paha taistelu joka kuten odottaa saattaa, ei mene ihan ilman mutkia ja ongelmia. Vaikka toisaalta tarina ei myöskään tarjoa mitään kovinkaan syvällisiä viisauksia, tai muita suuria ihmeellisyyksiä, ellei sitten vain “fantasian ihmeellisyyksiä”
David Gemmellin "Legenda" on puhdasta sankarifantasiaa, jossa soturit ovat urheita ja taistelukuvauksiin uppoudutaan kunnolla. Tarinan juonessa on tahattomasti jotain hyvin ajankohtaista: barbaarisena hyökkäävä arokansa ja sankarilliseen puolutukseen ryhmittäytyvä heikommin varustettu valtakunta. Järin yllätyksellinen juoni ei ole, mutta Dros Delnochin kaupungin epätoivoisen puolustustaistelun kuvauksessa on silti oma koukuttava tenhonsa eikä loppupuolella kirjaa tahdo päästää käsistään. Näistä kehuista huolimatta joissain kohdin juoni on kummallisen kömpelö ja epäjohdonmukainen. Asioita myös selitetään joko liikaa tai liian vähän.
Vuosiin paras scifi/dystopiakirja ja vielä Suomalainen. Se ettei suomalaiset isot kustantajat tähän kirjaan kustannussopimusta ole kilvan halunneet, kertoo valitettavasti paljon. En tarkoita, että Osuuskumma mikään huono kustantaja on, päinvastoin! Ostakaa, lukekaa, ette pety.
Pitkään pohdiskelin, antaako kasin vai ysin arvosanaksi. Lopulta päädyin yhdeksikköön, koska "Tarina vailla loppua" on niin omaperäinen, ettei sitä ole helppoa verrata muihin fantasiakirjallisuuden klassikoihin. Jopa voisin sanoa, että en ole koskaan vastaavanlaista kirjaa lukenut, vaikka onhan toki olemassa jo Narniasta alkaen paljon muitakin kertomuksia, joissa sukelletaan meidän maailmastamme satumaailmaan seikkailemaan.
Sarjan päätösosa teki sen, mitä siltä odotinkin: Tarjosi jännitystä, solmi irtonaiset juonenpätkät ja toi katharsis-tunteen. Piirtojälki oli edelleen hyvää ja sen avulla saatiin välitettyä tunteita. Tosin pikkuisen turhan pitkä tämä oli. Onneksi sarjassa ei ole neljättä osaa, se olisi varmasti jo niin paksu ettei käsissä pysyisi! Kokonaisuutena aivan hyvä sarja, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan.
Sarjan toinen osa ja nyt alettiin viimein päästä asiaan. Juoni alkaa selkeytyä, kun tärkeiden seikkojen pihtaamisesta luovutaan. Liljakin muuttuu pikku hiljaa siedettävämmäksi päähenkilöksi. Erityisen hyvin tässä osassa on mielestäni onnistuttu kuvaamaan mitä eri paikoissa tapahtuu samanaikaisesti. Ihan alkoi jännittää miten maailmalle käy!
Tämä sarjan ensimmäinen osa tuntuu olevan vain pohjustusta tuleville kirjoille. Tästä huolimatta juoni ja piirtojälki ovat selkeitä, mikä teki lukukokemuksesta nopean ja ihan mukavan. Värikuvina olisi varmasti upea tämä kuvitus! Kirja herätti ja jätti kuitenkin niin paljon kysymyksiä, etten voinut sanoa olevani tyytyväinen päästyäni loppuun. Jotenkin aluksi ajattelin tämän olevan suunnattu lapsille, koska piirtojälki ja päähenkilö antoivat sellaista osviittaa. Hätkähdinkin hieman ensimmäisen kirosanan tultua vastaan. =)
Ei tälle voi ikävä kyllä antaa viittä tähteä enempää. Arvosta suuresti Ursula Le Guinin osaamista ja olen hänen scifi-kirjoistaan pitänyt. Maameren tarinoita luin joskus lapsena (ihan liian nuorena) eikä oikein mitään jäänyt mieleen. Nyt päätin tarttua niihin uudestaan. Valitettavasti petyin.
"Koneita ja korsetteja" oli ennakko-odotuksiani parempi novellikokoelma. Steampunk on novellien läpileikkaava teema, mutta jokaisessa sitä käsitellään hieman eri tavalla ja erilaisten juonien kautta, joten aihepiiriin ei ehdi kyllästyä. Toisista novelleista pidin enemmän kuin toisista ja joissakin on hieman epätasaisuutta - kenties pieni hiominen olisi voinut voinut niissä olla paikallaan. Osassa novelleista tarinan juoni ja henkilöt jäävät jossain määrin Steampunk-outouden ja aihepiirillä kikkailun jalkoihin, mutta huonoksi en silti mitään tarinoista väitä.
Tässä olisi ollut ainekset paljon parempaankin. Nyt tämä oli todella hämmentävä keitos. Kuuntelin kuitenkin loppuun ja paikoin jopa tykkäsin.
Merkillinen kirja, joka vaati keskittymistä, sillä siinä oli paljon keskeisiä henkilöhahmoja ja päällekkäisiä aikajanoja. Alkuun tarina hämmensi ja tuntui sekavalta, mutta loppua kohden palat alkoivat loksahdella kohdilleen. Todella uniikki ja omalaatuinen, jopa sekopäinen murhamysteeritarina.
Mielenkiintoinen mustalla huumorilla sävytetty historiallinen tarina apteekkarin tyttärestä. Tykkäsin Tarkiaisen ensimmäisestä teoksesta, joten odotukset olivat korkealla. Tämä lunasti ne täysin ja oli jopa edeltäjäänsäkin parempi.
Ei ihan mun pala kakkua. Paikoittain karmiva, mutta loppujen lopuksi tää oli lähinnä vaan puuduttava kirja.
Raastava ja epätoivoinen kertomus, joka oli vain pakko kuunnella loppuun. Kyyneleet nousivat pariinkiin kertaan silmiin, niin kipeä tämä oli.
Sain tovi sitten päätökseen 4,5 vuoden urakan eli Stephen Kingin Musta torni -sarjan luettua. Toivon, ettette pahastu, kun arvioin samalla kertaa koko sarjan.
Ensimmäisestä osasta Revolverimies kaikki lähti liikkeelle. Fantasiaelementeillä ryyditetty länkkäri ei vielä tehnyt suurempaa vaikutusta. Pieni kirja, jonka kirjoittamisen King aloitti parikymppisenä Sormusten herra -päissään. Varsinkin loppu oli kuitenkin niin mielikuvitusta kutkuttava, että sen luettuani pistin kakkososan välittömästi lukulistalle. Pakko oli saada tietää lisää.
Viimeinkin ensimmäinen puolisko tästä sarjan viimeisestä osasta ilmestyi suomeksi! Kirjassa päähenkilömme kasvattavat joukkojaan ympäri maailmaa epäilemättä eeppistä lopetusta varten. On draamaa, toivottomuutta ja yllättäviä käänteitä. Juurikin siis sitä, mitä lukijana tältä odotin. Kirjassa on mielestäni kuitenkin keskitytty liikaa sotajuonittelujen ja strategioiden kuvailuun, puhumattakaan itse taisteluista. Romantiikkaa oli ripaus, mutta olisin kaipaillut sitä lisää näiden rankkojen aiheiden vastapainoksi. Kirja toi hyvin paljon mieleen keskimmäisen Taru sormusten herrasta -elokuvan tunnelmaltaan, juoneltaan ja taistelukohtauksiltaan.
Kalevalasta insipaationsa saanutta elämää muinaissuomalaisessa fantasiamaailmassa. Kaksi kylää on tehnyt muinoin yhdessä Sammon, mutta nyt vain toinen kylä hyötyy sen kehräämistä lauluista. Niinpä toisen kylän soturit tulevat havittelemaan omaa osuuttaan. Pidin tässä kirjassa erityisesti erilaisten kulttuurien kohtaamisesta. Kirjailija on hyvin saanut esiin sen, miten yhteisö koostuu aina yksilöistä, jotka eivät välttämättä ajattele samoin kaikesta. Joku voi olla avoimempi muutokselle kuin toinen ja joskus oma paikka löytyy yllättävästä suunnasta. Kieli on kirjassa melko runollista ja kerronta mietiskelevää. Ei siis aivan minun mieleeni. Monista näkökulmahenkilöistä huolimatta juoni on kuitenkin selkeästi ymmärrettävissä ja ajoittain koskettava. Vaikka tarina sijoittuu muinaiseen aikaan, kirja käsittelee tänä päivänäkin täysin relevantteja teemoja.
Ensimmäinen kirja oli parempi. Siinä oli enemmän tapahtumia, kuin tässä kirjassa mutta ihan hyvä tämäkin oli :)
Hyvä kirja :) Olisi kivaa, jos tästä kirjasta tulisi jatkoa.
Inna puntaroi tulevaisuuden Suomessa sitä, onko tärkeämpää todella elää vaiko olla turvassa? Suomesta on tullut suurimmalta osin elinkelvoton ja ihmiset asuvat ahtaasti etelään rakennetussa kuplakaupungissa. Seikkailu alkaa, kun Inna päätyy epäonnisten sattumien vuoksi pois turva-alueelta. Tarina on kirjassa mielenkiintoinen ja kerronta kulkee mukavasti. Kirja ei kuitenkaan ole erityisen tasalaatuinen. Esim. päähenkilö kertoo tarinaa yleensä hyvin neutraalein sanankääntein, mutta sitten yhtäkkiä hän saattaa kertoa menevänsä kuselle. Uskontoa ei myöskään käsitellä mitenkään, mutta sitten päähenkilö vain yhtäkkiä alkaa mietiskellä Jeesusta ja lähestulkoon rukoilla. Hämmennyin myös välillä, kun päähenkilö ei muistanut mikä on tämä historiallinen rakennus, joka tunnettiin muinoin liiterinä, mutta seuraavaksi hän saattoi tunnistaa kuusiriusta rakennetun pirtin ja kuvailla sitä lukijalle vailla ongelmia. Tällaiset seikat vaivasivat hieman, mutta ei nyt aivan valtavasti. Olisinkin toivonut kirjalle hieman lisää pituutta, jotta kaikkia siinä esiteltyjä teemoja olisi ehditty käsitellä enemmän ja mielenkiintoiseen maailmaan olisi päässyt tutustumaan lisää.
Kevyttä kauhua ja suuria tunteita loskaisessa Helsingissä. Seelan ja Hurmeen tarina jatkuu, tällä kertaa Hurme toimii myös kertojana. Kirjassa selvitellään murhaajaa ja säädetään muita tämän pariskunnan arkeen kuuluvia asioita. Pidin kirjasta hieman enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta. Tarina kulki jouhevammin ja juoni oli uskottava. Harmittavasti kirja ei kuitenkaan koskaan imaissut mukaansa ja loppuratkaisu oli melko arvattava. Innostuin tätä lukiessa larppaamisesta, vähänkö kuulostaa hauskalta puuhalta (siis jos ei nyt huomioida kaikkea mitä Seelalle & kamuille niissä kävi, vaan ihan tapahtumana).