Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Oikein mainio antologia. Osa tarinoista onnistui vangitsemaan kauhun olemuksen varsin hyvin, osa ei ihan yltänyt jännitystä korkeammalle.
Tarinat sijoittuvat lähes poikkeuksetta 1800-luvulle joten ovat vähän kuin "aikansa kuvia". Valkoiset kuvataan poikkeuksetta herra-roduksi ja mustat on alennettu lähes eläinten tasolle. Olisiko kirjailijan tarvinnut mennä näin pitkälle immersionsa kanssa kun hän eli kuitenkin 1900-luvulla, sitä voi miettiä. Kirja on jokatapauksessa viihdyttävä.
Tarina kuulostaa hyvältä ennen kuin sitä alkaa lukemaan. Jotenkin aika hukkaan heitetty mahdollisuus. Paljon on scifi-teemaisia asioita, mutta mitään ei oikein selitetä lukijalle mitenkään. Esimerkkinä jollain saarella louhitaan uutta raaka-ainetta, mutta kirjailija ei ikinä kerro milloin ja miten tämä raaka-aine alunperin löydettiin vaikka se onkin ilmeisen tärkeää nykyiselle yhteiskunnalle.
Lue lisää ...
Jos kirja olisi alkanut jonkinlaisella selityksellä vallitsevasta yhteiskunnasta siitä olisi varmasti saanut paremman otteen. Ei oikein riitä että kirjan alussa vain ohimennen mainitaan maailman tuhonneesta ydinsodasta, ja Japanin selviämisestä. Ja sitten muistetaan toki mainita että Venäjä suojeli Japania P-Korean ohjuksilta sodan aikana. Ei käy ilmi kertooko kirja nykyisen maailman tulevaisuudesta vai onko kyseisen maailman historiakin fantasiaa, koska mitään vuosilukujakaan ei pahemmin ole.
On paljon hyviä venäläisiä kirjailijoita ja kirjoja, mutta Sahalinin saari ei valitettavasti kuulu siihen joukkoon.
Minusta kirja on mielenkiintoinen, kerronta suhteellisen sujuvaa ja Daniel päähahmo, joka samaan aikaan tietää ja ei-tiedä mitään.
Suosittelen vaikka kesälukemiseksi.
Ristiriitainen fiilis kun sain viimeinkin useiden kuukausien keskeyttämisien ja jatkamisien jälkeen luettua Fitz'Uljaan tarinan loppuun. Tarinan päättävä osa nitoi aika hyvin yhteen tunteeni sarjan jokaista aiempaa kirjaa kohtaan, myös muita kuin Narri ja Näkijä -trilogian osia. Kirjassa (kirjoissa) itsessään ei ole vikaa; Tapahtumien ja paikkojen kuvailut ovat hyviä ja immersio onnistuu mainiosti. Sivuhahmot ovat yleensä mielenkiintoisia.
Ongelmat alkavatkin päähenkilöistä, ja se teema kantaa sarjan jokaisen kirjan ajan. Fitz'Uljas ei todellakaan ole nimensä mukainen sankari. Tuntuu että kaikki hänen "sankaritekonsa" ovat enemmänkin sattuman (kohtalon?) aikaansaannosta kuin hänen omien kykyjensä tulosta. Minkälainen vakooja saatika salamurhaaja ei opi virheistään, vajoaa täyteen epätoivoon ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla ja jonka ensimmäisen ajatus jokaisessa taistelussa on itsensä uhraaminen, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi? Eihän tätä välttämättä ole ikinä tarkoitettukaan varsinaiseksi sankaritarinaksi, mutta silti toivoin loppuun asti että kirjailija viimeinkin antaisi Fitzin järkeillä asioita kuin rationaalisesti ajattelemaan koulutettu murhaaja, mikä hän olevinaan on. Turha toivo.
En tiedä onko tämä tarkoituksella kirjoitettu Fitzille viaksi vai johtuuko se kirjailijasta itsestään, mutta ei se helpota päähenkilöön samaistumista tai siihen kiintymistä. Sekä Narrista että Näkijästä saa hyvin itsekkään ja paikoitellen lapsellisen kuvan, varsinkin jos kumpaakaan hahmoa vertaa Pörriin joka oletettavasti on vasta noin kymmenvuotias ja silti reagoi tapahtumiin "aikuisia" älykkäämmin. Kertoo myös hyvin paljon jos "kuollut" susi on päähenkilöä viisaampi päätöksissään. En varsinaisesti pitänyt lopetuksesta, mutta mieltäni lämmitti lukea viimeiset viisikymmentä sivua kun saimme viettää vielä hetken vanhojen "ystävien" parissa, vaikka kirja loppuikin aika töksähtävästi. En vihaa Fitziä tai Narria, mutten myöskään pidä siitä että heidät on kirjoitettu idiooteiksi jotka tekevät samat virheet uudelleen ja uudelleen. Mielestäni kirjoissa ei ole sellaista luonnollista kehityskaarta kummankaan hahmon kohdalla, mikä on sääli koska sen takia kirjailija ei saa hahmoista kaikkea potentiaalia esiin. Näiden kahden hahmon kohdalla ei välttämättä uskoisi että he ovat yli viisitoistavuotiaita.
Kuusi tähteä koska kirja oli aika tavanomainen, mutta sen kuitenkin luki mielellään loppuun. Jouduin pitämään pari kuukautta taukoa puolivälin kohdalla ja lukemaan välillä muutaman muun kirjan, mutta Salamurhaajan kohtalo oli kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoinen että halusin lukea sen loppuun asti. En rakastanut kirjaa tai koko kirjasarjaa, mutta en toisaalta sitä vihannutkaan.
Muuten ihan viihdyttävä kotimainen kirja dystooppista scifiä, mutta vihaan yli kaiken kirjailijoita jotka eivät osaa lopettaa kirjojaan ilman että lukija joutuu arvuuttelemaan mitä tapahtui. Ensin palasivat linnut ikävä kyllä on yksi niitä. Itselleni on ihan samantekevää onko lopetus päähenkilöiden kannalta surullinen vai onnellinen, kunhan kirjailija vain ylipäänsä antaa sellaisen.
Lue lisää ...
Kuvittele että Harry Potter -sarja olisi päättynyt kuvailuun siitä kuinka Harry ja Voldemort kohtaavat osoittaen toisiaan taikasauvoillaan. The End.
Ikävä kyllä pelkästään lopetuksen huonouden takia arvostelustani lähti aika monta tähteä.
Mohsin Hamidin Viimeinen valkoinen mies on varsin kiinnostava proosallinen pohdinta siitä, miten ihonväri ja muut valinnoistamme riippumattomat ominaisuudet yhä edelleen meitä ihmisiä määrittelevät. Teos on lyhyt, ikään kuin ylipitkäksi venynyt novelli, ja luettuani sen loppuun jälkeen jäikin tunne, että asiat jäivät puolitiehen. Mielestäni se ei reilussa sadassa sivussa ehdi saavuttaa täyttä potentiaaliaan.
Lue lisää ...
Puhuttelevan aiheen lisäksi haluan antaa Hamidille tunnustusta miellyttävästä kielenkäytöstä. Tavallisesti en ilahdu pitkistä, polveilevista virkkeistä, mutta tässä ne ovat kaikessa hajamielisyydessään kovin hellyyttäviä.
Kukkia Algernonille valloitti minut ensimmäisestä sivusta lähtien. Kirja on älykäs mutta ei vaikealukuinen vaan pakahduttavan liikuttava. Daniel Keyes eläytyy hämmästyttävän luontevasti älyllisen ja emotionaalisen kehityksen rattaisiin juuttuneen ja leikkauksella huippuälykkääksi muuttuvan miehen asemaan. Huomasin samaistuvani hyvin paljon päähenkilöön Charlieen siitäkin huolimatta, että olen kai älykkyydeltäni lähellä keskiarvoa.
Lue lisää ...
Tuskin yksikään fiktiivinen teos on vaikuttanut yhtä suuresti myöhempien aikojen keskusteluun älykkyydestä ja erityisesti älykkyyden eri tasoilla olevien välisistä kommunikaation ongelmista. Voin suositella tätä humanistisen tieteiskirjallisuuden väkevää klassikkoa ihan kaikille.
Tukahdetut-trilogian toisessa osassa pelastusoperaatio jatkuu ja saa tuulta siipiensä alle. Tiedossa on noituutta, demonisia otuksia ja hieman romantiikkaakin. Trilogian ensimmäinen ja toinen osa muodostavat yhtenäisen juonikaaren, joka on perinteisesti ollut tässä genressä tapana esittää yhdessä kirjassa. Tässä sarjassa oli päätetty jakaa se kahteen kirjaan ja odotankin mielenkiinnolla, mitä trilogian kolmas osa tuo tullessaan. Kieliopillisesti häiriinnyin tästä samalla tavalla kuin sarjan ensimmäisestä osastakin. Puhe- ja kirjakielen käyttö näennäisen epäloogisesti sekaisin ei vain sovi kielipäähäni. Muuten nautin tämän lukemisesta enemmän kuin ensimmäisen osan, koska nyt kerronta tuntuu hieman luontevammalta. Toimintakohtauksia lukiessa meinasi ihan imeytyä mukaan tarinaan, ne ovat kirjan parasta antia.
Paranormaalia romantiikkaa nykyajan Itävallassa. Vanessa lähtee opintoretkelle paikalliseen syrjäiseen sisäoppilaitokseen ja huomaa pian, ettei kaikki ole kuten pitäisi. Kirjan idea on mielenkiintoinen ja se käsittelee tärkeitä teemoja, kuten sen tärkeyttä, että arvostetaan omana itsenään. Romantiikasta ja jännittävistä käänteistä plussaa.
Lue lisää ...
Ikävä kyllä kirjailijan tekninen osaaminen ei ole ihan sillä tasolla, mitä tällaisen tarinan kertominen olisi vaatinut. Minua häiritsi erityisesti ajoittainen puhekielisyys kerronnassa ja kaikkien hahmojen samanlainen tyyli puhua. Dialogi muutenkin on hiukkasen epäuskottavan oloista.
Itse tarinassa alku on hyvä. Se nappaa välittömästi mukaansa ja lukijaa alkaa kiinnostaa mistä tässä on kyse. Olisin toivonut jännityksen pitkittämistä, jotta kutkuttavasta epätietoisuuden tunteesta olisi saanut nauttia pidempään. Onko jotain muutakin muuten jäänyt tässä kirjassa mietityttämään se, miten päähenkilö on vielä elossa, kun hän jatkuvasti jättää syömättä aterioitaan?!
Siitä myös tykkäsin kirjaa lukiessa, miten ilmavasti teksti on aseteltu sivuille. Se taas häiritsi, ettei tekstin oikeaa reunaa ole tasattu ja kappaleista jotkin alkavat sisennyksellä ja toiset eivät. Jostain syystä keskittymiseni tarinaan katkeaa heti, jos kirjassa on epäloogisuuksia tai kielioppivirheitä. Ikävä kyllä tämän kirjan kohdalla niin kävi harmittavan usein.
Todella huikea taidonnäyte kotimaiselta kirjailijalta! Kevyehköä luettavaa, jossa oli kuitenkin selkeä ja paikoin todella jännittäväkin juoni. Hahmot olivat sopivan "tavallisia" ja sarjassa sai rakentaa itse hahmojen taustatarinoita ja juonia palapelin tavoin.
Tämä Tukahdutetut- sarjan 2 osa piti lukijan otteessaan alusta loppuun asti. Kirjassa riitti jännitystä ja yllättäviäkin käänteitä. Ensimmäisen osan jälkeisiin kysymyksiin vastattiin ja lukija sai syvemmän ymmärryksen kirjasarjan maailmasta ja hienoista hahmoista. Odotan kovasti millaisen päätöksen sarja saa ja kuinka hahmoille käy!
Steven King jaksaa vain yllättää, olen lukenut muita Kingin teoksia mutta tämä oli jotain muuta. Mukavan nopea jännäri vähän scifiä odotin enemmän kauhua mutta tunnelma oli oikea joka sivulla. Alku on hidas kunnes maailma alkaa rakentua ja luonnollisesti se on todella mielenkiintoinen, kirjan loppu jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Odotan että saan käsiini seuraavan kirjan.
Alussa vähän hidas mutta sitten kun tarina alkaa en pystynyt lopettaa lukemista. Richard oli hyvä hahmo ja tykkäsin Doorista, mutta kirjan sivuhenkilöt olivat ihan okei. Kirja on hämmentävä jos ei ole lukenut ennen matalaa- fantasiaa, mutta Neal Gaimanin kirjoitustyyli sopii todellakin kaikille, olen lukenut hänen sarjakuvia kuten tunettu Sandman ja olen todella yllättynyt miten kirja vain vei mukanaan. Loppu kyllä kohautti minua spoilaamatta se heijastaa miten monien ihmisten elämät olisivat parempia eri maailmassa ja miten lyhyen ajan Richard alkoi välittämään tämän toisen version Lontoon henkilöistä siitä riippumatta miten hänestä itsestä alussa tuntui, eli lopulta Richard teki mielestäni oikean päätöksen. Saatoin arvioida kirjan nostalgian perusteella sillä luin kirjan vuosi sitten ja se silti on muistiini palaneena.
Mies muuttaa vapaaehtoisesti korkeiden muurien sisäänsä sulkemaan, autioituneeseen kaupunkiin. Pian hän unohtaa, miksi suostui muuttamaan tähän karun kauniiseen mutta yksinäiseen paikkaan, kun salaperäisen mestarin ajatukset täyttävät hänen mielensä.
Lue lisää ...
Täytetyt on outo, synkkä ja häiritsevä tapaus. Joskus tarinat ovat vain liian outoja, mutta tässä tapauksessa outous on positiivinen ominaisuus. Synkkyyden välistä pilkottavat auringon lohduttavat säteet, jotka saavat toivomaan, että päähenkilö keksisi keinon päästä takaisin entiseen elämäänsä muurien ulkopuolella. Häiritsevyys sen sijaan meni paikoin yli, ainakin jos mahaltani kysyy. Sisältövaroitus herkkävatsaisille. Parissa kohdassa tuli olo, että Vainonen provosoi liskoaivojani tahallaan.
Toinen asia, joka erityisesti häiritsi, on takaumien käyttö. Tuntui, että päähenkilön menneisyyden kokemuksista iso osa kellui keskuskertomuksesta erillään ja nidottiin lopussa kiinni hätäisen kömpelösti.
Tämä kertomus ei ole suinkaan ensimmäinen, joka sijoittuu muurien sulkemaan paikkaan. Tästä huolimatta sitä ei voi syyttää aiempien tarinaideoiden kopioimisesta. Täytetyt on omilla jaloillaan seisova, tiivis ja täyteläinen teos.
Tulevaisuuden itäiseen Aasiaan sijoittuva fantasiaseikkailu. Päähenkilömme ajautuu useisiin ikäviin tilanteisiin, joista hän jollain tavalla selvitytyy, minkä jälkeen taas uudet ongelmat siintävät jo edessä. Kirja on taitavasti rakennettu ja sujuvasti kerrottu selviytymistarina. Tässä on hyvin samanlaista juonen rakennusta ja seikkailua kuin Adeymin Veren ja luun lapsissa. Sävyltään taas jotenkin vahvasti Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -fantasiakirjan tapainen.
Lue lisää ...
Minä en ihan syttynyt tälle, koska väkivalta on turhan graafista ja romantiikka pimitettyä. Tästä huolimatta hyvä kirja, jota ei ole turhaan ylistetty. Nuortenkirjana nojaa mielestäni ehdottomasti enemmän vanhempien nuorten lukijoiden suuntaan.
Upea loppu upealle sarjalle. Apollonin henkinen kehitys on ollut huomattavaa, ja hän on vihdoin ymmärtänyt tärkeitä asioita elämästä - kukaan meistä ei voi poistaa menneisyytensä pahoja tekoja, voi vain lisätä hyviä.
"We have to help each other. It's the only future worth fighting for."
Lue lisää ...
Ja nyt on vihdoin aika tehdä elämän ja kuoleman valintoja ja toivoa, että ne kuuluvat hyvien sarakkeeseen...
Nero on loistava valinta viimeiseksi (tai toiseksi viimeiseksi) viholliseksi; hän on niin kieroutuneella tavalla älykäs, että hänen voittamisessaan on tosiaan haastetta, mutta hän on tehnyt Megille niin hirveitä asioita, että Apollonilla on myös henkilökohtainen kauna häntä kohtaan. Pyton taas on selkeästi hänen arkkivihollisena, ihmistä niin paljon vahvempi ja mahdoton voittaa, ja vaikka Nero voitettaisiinkin... Käärmeen luolasta ei palata elävänä.
Juoni on rakennettu hyvin, kuten kaikissa osissa. Kuollako vai eikö kuolla, kun nurkan takana väijyy jo seuraava uhka? Kohtuullisen nopeatempoinen seikkailu kuuluu sarjan tyyliin, ja jotenkin ne kohdat, joissa Apollon ja lukija pakotettiin pysähtymään, olivat kaikkein synkimpiä. Puolijumalten (ja Lesterien) elämään kai vain kuuluu se, että on pysyttävä liikkeessä pysyäkseen kasassa. Kun ollaan kohtaamassa Neroa, on vääjäämätöntä, että myös Megin on kohdattava vanhoja demoneita ja tehtävä valintoja. Kysymys kuuluukin: kestääkö hän sen?
Ja jopa viimeisessä osassa uusi, kiinnostava hahmo. Hyvää työtä, Riordan. Luguselwasta olisi mielellään oppinut enemmänkin. Myös vanhojen hahmojen tapaaminen vielä kerran oli mahtavaa pitkäikäiselle fanille, ja Megin tarina oli valtavan kiehtova ja kauhea, vaikkei hän teknisesti ottaen päähenkilö ollutkaan. Apollonin ajatuksia on käsittämättömän kiehtovaa seurata; haluaako hän edes takaisin jumalaksi, jos se merkitsisi sitä, että hän saattaisi unohtaa? Kuinka pitkälle hän on valmis menemään pelastaakseen muut? Kuinka pitkälle hän voi sallia muiden menevän pelastaakseen hänet? Ansaitseeko hän yhdenkään uuden ystävänsä huolenpitoa, jos hän on tehnyt menneisyydessä niin hirveitä asioita?
Kaipa ne vastauksetkin vielä lopulta löytyvät.
Äänihäkki on nykyaikainen satu, joka tuntuu tutulta ilman, että kopioi klassikkosatujen ideoita. Kirjassa käsitellään aika isoja ja vaikeitakin teemoja, kuten ihmisten julmuutta toisiaan ja muita olentoja kohtaan. Sopii siis aikuislukijoille myös.
Lue lisää ...
Tarina ja kieli ovat kaunista luettavaa, ja tottahan satukirjassa pitää kuvia olla. Viehättävä kuvitus sopiikin tarinan kaveriksi mukavasti. Omaperäisyydestään huolimatta tarina on paikoin turhan ennalta-arvattava, siitä pitää vähän rokottaa. Mutta miellyttävää lukea välillä tällaisia suhteellisen lyhyitä kirjoja, joilla on selkeä loppu ilman tarvetta jättää ovi auki mahdollista jatko-osaa varten.
Parhain lukemani kotimaisen kirjailijan tekemä kirja koskaan. Aivan upea, ei voi muuta sanoa.
Luin tämän ennen Kuura trilogiaa ja myöhemmin uudestaan Kuuran jälkeen. Tämä pysyy suosikkinani hukka-Suomi kirjoista. Hyvä spinnoff joka pärjää myös itsenäisesti
Katkeran kaunis lopetus yhdelle lempi trilogioistani ikinä! Oli aivan huippu, vaikka sydämeni vuotaakin verta tämän jälkeen! :')
Hyvää jatkoa ensimmäiselle, oma suosikkini tästä trilogiasta
Lupaava aloitus loistavalle trilogialle! Päähenkilöt kuitenkin osaavat välillä olla rodella rasittavia, mutta se tuo kirjana hyvön lisämaun!
Tässä on kaikki mitä kirjalta tahdon: mielenkiintoinen juoni, hyvä ystävyys ja tunteidenvuoristorata. Aivan huippu tason scifiä!!!






















