Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

 Kirjassa on neljä saman arvoista näkökulma hahmoa: Palkkatappaja, prostituoitu, maankiertäjä ja homo. Aluksi hahmot esiintyivät erikseen vuoron perään, kunnes kohtasivat, jolloin kerronta tapahtui hahmojen yhteisten kokemusten kautta. Hahmot joutuivat tahoillaan helvettiin. Kirja on lyhyt ja toiminta täytteinen. Toiminnan kuvailusta sai hyvin visuaalisen tunteen, ihan kuin olisi leffaa katsonut. Tarina ei kuitenkaan ollut täysosuma omaan mieltymykseeni. _^(1.5.2021)

Tässä Lintuhäkin jatko-osassa Malorie ja lapset joutuvat lähtemään jälleen liikekannalle, tosin omasta valinnastaan. Aikaa on kulunut viime kirjan ja prologin tapahtumista 10 vuotta, joten lapset ovat jo teini-ikäisiä. (Se kun lapsia alituisesti kutsuttiin teineiksi paikoissa, mihin termi ei mielestäni istunut, häiritsi melkoisesti läpi kirjan.)

Kirjan alkupuoli tuntuu perustuvan aisteihin enemmän kuin Lintuhäkki – Malorien mielen täyttää pelko ja vainoharha.  Etenkin alkupuolikkaassa juonen eteneminen on vähäistä, jälkimmäisessä puolikkaassa alkaa vasta tapahtumaan. Loppu tuntui hätäisesti kyhätyltä ikään kuin kirjan määrämitta olisi tullut täyteen ennen aikojaan. (24.4.2021)

Kirke on hyvin toteutettu kirja ja Millerin versiota Kirken tarinasta oli mukava lukea. Vanhaan tarustoon on saatu tavallaan nykyaikainen lähestymistapa säilyttäen kuitenkin vanhan ajan lumoa. Tarinassa jumalten salit heräävät eloon. Toisaalta kirjassa tuodaan esiin kuolemattomien jumalien itseriittoisuus ja julmuus, jota voi peilata myös nykyaikaan. Kirjassa esiintyy sisarus vihaa ja oman edun tavoittelua, kiusaamista sekä vanhempien välinpitämättömyyttä ja hyljeksintää. Naisen asema ja hyväksikäyttö tuodaan myös esiin tarinassa. (_^18.4.2021)

Kirjan alku ja loppupuoli oli vetävää kerrontaa, mutta siinä välissä ajoittain uuvuttavaa, ei niin kiinnostavaa tarinointia. Pääparia kiinnostavampi hahmo oli Akhilleen jumalatar äiti Thetis. (24.3.2021)

Tarina seuraa orjatyttö Coran pakomatkaa puuvilla plantaaseilta ja vastoinkäymisiä matkan varrelta. Maanalainen rautatie on pakoreitti orjille - tässä kirjassa oikea rautatie, eikä vain kuvainnollinen termi pakoverkostosta.

Kirja oli vain OK tasoa, kun vertaan pariin muuhun orjuus aiheiseen kirjaan, jotka olen lukenut. Välillä kerronta oli rasittavaa eikä tarina päässyt ihon alle kuten Octavia E. Butlerin Kindred ja Toni Morrisonin Beloved. (22.3.2021)

Ikirouta on laivoista koostuva tutkimuskeskus Siperiassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jäiselle Jenisein lahdelle Pohjoiselle napapiirille.

Tarinassa liikutaan ajassa - pääasiassa vuodesta 2080 vuoteen 2028 ja takaisinkin päin, mutta liikutaan myös myöhemmästä tulevaisuudesta aikaisempaan menneisyyteen. Tietoisuus siirtyy menneisyydessä olevaan yksilöön. Paradokseiltakaan ei vältytä. Pidin paljon ja lopetuskin oli onnistunut. (10.3.2021)

Kirja käsittelee Isomäen tapaan ilmastonmuutosta. Kasvihuoneilmiön ympärille kirjailija on keksinyt mukiinmenevän ja kimurantinkin juonen, jossa mukana myös vieras äly. Tarinassa on totuutta ja valistusta ympäristö asioissa, mutta suuressa juonikuviossa tarina toki on epäuskottava. Fiktiivisen teoksen juonen epäuskottavuus ei häirinnyt lainkaan, mutta henkilöiden epäuskottava asema mm. maailmanpolitiikan keskushahmoina oli häiritsevä sekä muutenkin henkilöiden käyttäytyminen ei ollut luonnollista tietyissä tilanteissa. (28.2.2021)

Tarinan päähenkilö on minä kertoja, murrosikäinen tyttö. Tytön kasvutarinan lisäksi, kirja kertoo perhe suhteista, perheväkivallasta ja lapsen mielen järkkymisestä. Tarina sisältää raakuuksia ja ei ole mieltä lämmittävää luettavaa. Tarina ei muutenkaan liipannut erityisesti omaa mieltymystäni, mutta se oli sopivan mittainen ja lyhyyden vuoksi sen lukikin varsin sujuvasti. (27.2.2021)

Kuolema on ikuinen on erinomainen lopetus Muistoja planeetta Maasta trilogialle. En sano ymmärtäneeni kaikkea yksityiskohtaista teknologia ryöpytystä, jota kirjassa välillä juurta jaksaen selostettiin, mutta sillä ei ollut suurta väliä. Kirja on jaoteltu historiallisiin aikakausiin alkaen 2010 luvulta vuoteen 18906416. Kerronta eri aikakausien mielikuvituksellisista keksinnöistä ja hankkeista sekä niistä johtaneista tapahtumista oli hykerryttävää lukemista. Myös sarjan kerronta tyyli miellytti erilaisuudellaan. Erityismaininta oikein onnistuneesta suomennoksesta. (13.2.2021)

Kirja kertoo viiden nuoren naisen selviytymisestä maailmassa, missä kaikki muut ihmiset ovat kadonneet. Tarinan kerrontakeinona käytetään paljon dialogia – osittain Tampereen murteella. Jokaisella henkilöllä on omat vaikeutensa autioituneessa maailmassa. Kirja on kirjoitettu vuonna 1975 ja hauskasti siinä on myös sen ajan henkeä kuten valintakiekolliset lankapuhelimet, kaljakorit ja vakosamettihousut. Pääosin henkilöt kuitenkin olivat aika rasittavia ja lukukokemuksenakin tarina jäi keskinkertaiseksi. _^(3.2.2021)

Tarinassa menneen tragedia kohtaa nykyisyyden. Paikoin tunnelma oli karmiva Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini tapaan. Kerrontaa ja henkilökuvausta ei kuitenkaan voi verrata Stephen Kingiin, vaikka tarinan lukikin sujuvasti ja se piti hyvin otteessaan. Parhaimmillaan tarinassa oli hyvä jännittynyt tunnelma, ennen kuin mysteeri oli ratkaisu vaiheissa. Kirjan lopetus hiukan lässähti, mutta kyllä tämä kokonaisuudessaan ihan hyvin upposi. (9.1.2021)

Reynoldsin tapaan tarinassa on mainioita ideoita ja hahmoja (kalistajat, rämäpäät, aaveartefaktit, kvinit jne.) ja sen maailma historioineen on omaperäinen ja valtava. Kirja toi paljon viihdykettä, mutta toisaalta se olisi saanut olla lyhyempi niin kuin edelliset osat olivat. (2.1.2021)

Kirjassa on viisi novellia, joissa kaikissa tarinoissa päähenkilöinä on lapsia. Siitä huolimatta tarinat ovat oikein hyvin aikuisenkin luettavissa ja niissä piilee elämänviisautta. Uusi Opabinia tarinassa käsitellään esihistoriallisen otuksen kohtaloa. Mare Serenitatis novellin tapahtumapaikkana on Kuu ja kertoo mm. ihmisten toimien vaikutuksista maailman muutoksiin. Salattujen totuuksien yliopisto opettaa näkemään elämän uudessa valossa. Näkymättömässä tähdessä pohdintana on hyvä ja paha. Kotini syvyydessä kertoo aavetalosta. Varsin hyvä lukukokemus. (1.1.2021)

Kirja on avaruuden tutkimus kertomus ja tarinan pääosassa on erityisominaisuuden omaava tyttö. Aluksi sympatiat olivat tytön puolella, mutta tarinan edetessä hahmo alkoi aika lailla ärsyttää. Samoin kävi kirjan muidenkin hahmojen kanssa. Kokonaisuus melko keskinkertainen kaiken kaikkiaan. (12.11.2020)

Kerronta on varsin hyvin otteessa pitävää ja siinä on odottava tunnelma – mitä tulee tapahtumaan. Juonen ja tunnelman puolesta kirja jäi kuitenkin Hylätystä rannasta ja Paholaisen päivästä. Kokonaisuutena en pitänyt Nälkänummesta aivan yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä Hurleyn kirjasta. (30.10.2020)

Melkoisen ahdistava kertomus pimeistä öistä, jolloin zombievampyyrit iskevät. Jännitystä ja osin jopa kauhuelementtejä löytyy melkoisesti. Tarina on kerrottu jotenkin erikoisen välinpitämättömällä tavalla, tulee mieleen muutama kirjallisuuden klassikko. Tapahtumista kyllä kerrotaan, mutta ne esitellään melko tunteettomasti ja sitten mennäänkin jo eteenpäin. Tarinassa ei oikein keskitytä mihinkään. Lopuksi vielä tarina tuntui jäävän kesken, koska yksi mysteeri jää kokonaan ratkaisematta. Mitä tämä tällainen nyt on?! En siis oikein lämmennyt tälle kirjalle.

"Hiljaiset joet" on vaikuttava tarina ihmisyydestä, sekä sen hyvistä että huonoista puolista. Tarinan keskiössä ovat keski-ikäinen Lia ja viisi orpolasta. Näiden sankareiden puolesta lukija saa jännittää, kun maailma ympärillä alkaa tuhoutua.

Kirjassa on henkilöitä sekä 1. osasta että 2.osasta. Kirjan pääasiallinen sisältö on sodankäynti Darienista. En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä osasta. (18.10.2020)

 Lännentarina antologia suomalaisilta kirjoittajilta. Tarinoissa tulee hyvin esiin westernin henki ja kokoelman kruunaa Juri Nummelinin essee western-spefi kirjallisuudesta. _^(9.10.2020)

Samantyyppistä mysteeriä kuin Twin Peaksissä tai vaikkapa Lostissa. Ihan vetävä tarina. Ikävä kyllä olin nähnyt jo TV sarjan silloin kun se tuli telkkarista, joten tiesin, miten tarina etenee. (6.10.2020)

Luin kirjan edellisen kerran 17 vuotta sitten.

50-luvulla kirjoitetussa kirjassa on hyvin ennustettu tulevaa, kuten interaktiivinen media/sosiaalinen media sekä nappikuulokkeet. En varmaan vuonna 2003 kiinnittänyt huomiota tähän seikkaan juurikaan, mutta nyt rinnastus tuntui ilmiselvältä. Kirja ottaa kantaa mm. ihmisen tylsistymiseen – kirjoja ei enää lueta, ne ovat kiellettyjä ja uutiset ym. informaatio luetaan vain otsikkotasolla.  Älykäs ajattelu on kuihtunut. Ihmisiä ei kiinnosta muu kuin huvittelu ja älyseinien välityksellä tapahtuva merkityksetön vuorovaikutus muihin ihmisiin. (26.9.2020)

Kirjassa on hyvä henkilöiden kuvaus, siinä on vetävä juonenkuljetus sekä tarinaa on helppoa ja vaivatonta lukea. Kirja toimii yksittäisenä teoksenakin, mutta tarkoitus on lukea sarja loppuun jossain vaiheessa. (20.9.2020)

 Sanan mahti on trilogian keskimmäinen osa, mutta luettavissa hyvin itsenäisenä teoksena. Ensimmäisen osan päähenkilöitä on mukana tässä kirjassa. En pitänyt tästä kirjasta niin paljon kuin Näkemisen lahjasta. Juoni ei oikein tällä kertaa innostanut. (_^9.9.2020)

Maapallolle on päässyt ulkoavaruudesta peräisin oleva Andromeda-mikrobi. Lähes kaikki altistuneet kuolivat yhtäkkisesti tai oman käden kautta. Vitsausta päästiin tutkimaan kahden erilaisen selviytyneen yksilön kautta. Mukana tarinassa on salassapitoa, hallituksen torjunta toimia ja organismin muuntautumisen seurauksia. Tarina oli paikoin jäykänlainen - kirja sisälsi mm. taulukoita ja kaavioita niiden selityksineen. Kirja on periaatteessa ajankohtainen näin korona aikaan. Tässä kerrotaan vain eräs menneen ajan (vuoden 1969) näkemys vihulaisen torjunnasta. (6.9.2020)

Maailma oli ihan mielenkiintoinen, mutta juoni oli heppoinen. Saattoi olla myös, että taidekauppa ei ollut itseäni kiinnostava aihe, joten senkään takia juonellisesti kirja ei itseäni häikäissyt. (18.8.2020)