Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Abarat teki vaikutuksen jo ensilukemalla omalaatuisuudellaan sekä vahvalla visuaalisuudellaan. Voisi kuvitella kerronnan perusteella, että paikoin kuvitukset ovat olleet olemassa ennen tekstiä. Ei ihme, että koko fantasiamaailma on varsin persoonallinen ja erottuva. Kerronta onkin välillä se heikompi osa ainakin omasta mielestäni, sillä se noudattaa omaa unenomaista logiikkaansa, joka kuitenkin toistaa itseään useiden hahmojen kohdalla varsin paljon. Tapahtumatkin oikeastaan varioivat toistuvasti samaa juonikuviota. Siitäkään huolimatta ei käy kieltäminen, että teoksen persoonallisessa fantasiatodellisuudessa on jotakin hyvin unohtumatonta, ja voin kyllä lämpimästi suositella teosta.

Tapahtumat sijoittuvat Suuren Pohjansodan aikoihin 1700 luvun alun Sleesiaan Keski-Eurooppaan. Fiktiivisen tarinan taustalla käydään Ruotsin nuoren kuninkaan, Pohjolan leijonan, Kaarle XII luotsaamaa sotaa.

Kyseessä on veijaritarina, jossa on mainio hyvin otteessaan pitävä juoni. Spefiä tarinassa on höysteenä hirttäytyneen myllärin haamun muodossa. Kerronnassa on kiva tyyli vanhanaikaisine sananparsineen. Mukavaa luettavaa. _^(25.1.2022)

Qualityland on satiiri nykyajan ilmiöistä. Kerrankin satiiri, jonka aiheisiin on itsellä tartuntapintaa ja irvailun sekä kritiikin pointit näin ollen tulee ymmärrettyä. Tarina on idearikas, oikein runsaudensarvi. Kirja on hulvatonta lukemista, monessa kohtaa tuli hymähdettyä. En osannut odottaa tällaista, joten kirja oli itselleni positiivinen yllätys. _^(22.1.2022)

Aloin lukea tätä kirjaa, koska kiinnostuin takakannen tekstistä jo tosi paljon. Kirja oli hyvä! Vaikka lähenen itsekin jo kolmeakymppiä, nautin suuresti tämän "teinidraaman" lukemisesta. Hahmot olivat erilaisia, osa samaistuttavampia kuin toiset, vihastuttaviakin jopa. Kirja todella yllätti, luulin koko ajan tietäväni noin puolen välin kirjaa luettuani  kuka putoaa tornista. Hämmennykseni oli suuri. Kirjan loppu oli jopa surullinen. Aion lukea myös seuraavan osan. Erittäin viihdyttävä.

Tämä on mielestäni trilogian paras osa! Päähenkilö Maresi palaa kotikonnuilleen ja kohtaa haasteita uusien ajatusmallien ja taitojen juurruttamisessa kyläyhteisönsä muodostavien ihmisten mieliin. Hyvin samanlainen asetelma kuin Kotiopettajattaren romaanissa päähenkilön paettua siis. Tämä kirja koostuu Maresin luostarisisarilleen lähettämistä kirjeistä, mikä ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemusta. Kirjassa kuvataan upeasti erilaisia haasteita ja mietteitä, joita Maresin kokemassa tilanteessa luultavasti todellisuudessakin syntyisi. En tiedä totuinko viimein kirjailijan kirjoitustyyliin, vai oliko tässä osassa keskitytty enemmän toimintaan. Joka tapauksessa tämä kolahti vielä edellistäkin osaa enemmän. Lopussa ehkä hieman kyynelehdin.

Paljolti edellisen kaltainen kohelluskirja. Pojat seikkailevat jälleen maailmaa pelastamassa kiinnostavien, mutta pelottavien seksihommien pyöriessä mielessä. Tässä kirjassa juonta ei oltu rakennettu mielestäni yhtä onnistuneesti kuin ekassa osassa. Välillä mutkia oli hieman oiottu, varmasti jotta kirja saataisiin pidettyä riittävän lyhyenä. Juoni kylläkin oli mielikuvituksellinen, pojot siitä!

Rankka kertomus vaikeista elämistä, jotka eivät saa lannistettua sisaruuden yhdistämiä naisia. Lukukokemuksena tämä oli mieleenpainuva, rankka, järkyttävä ja hyvä. Minun oli lukiessa jostain syystä hyvin vaikea muistaa päähenkilöiden nimiä ja sitä, mitä heidän tarinansa sisältävät. Heitä on toki monta ja nimet ovat hieman vaikeita, se luultavasti edesauttoi ongelmaani. Myös koukeroinen fontti nimiotsikoissa tuntui vaikealta. Tämä kirja on niitä, joita en ehkä tahdo lukea uudestaan ainakaan kymmeneen vuoteen ja joka jää kummittelemaan mieleeni vähintäänkin tähän seuraavaan lukukertaan saakka.

Myytti Minotauroksesta ja Labyrintistä on läsnä kirjassa. Toisaalta teemassa on ammennettu myös 1700 luvulla vaikuttaneen italialaisen taiteilijan Giovanni Battista Piranesin töistä kuvitteellisista vankiloista.

Kirjan teema ja juoni avautui pikkuhiljaa kirjaa lukiessa. Päähahmon mielenmaisema on saatu hienosti esiin kerronnassa.  Hyvin rakennettu merkityksellinen tarina, jota voi vapaasti tulkita tai olla tulkitsematta lukukokemuksen kärsimättä. _^(15.1.2022)

Kirjailija on selvästikin lahjakas kirjoittaja, joka ottaa arjen kuvauksessa ne pienet yksityiskohdatkin huomioon. Kirja on varsin sujuvaa luettavaa. Pienet vinksaukset niin tuiki tavallisen elämän menon kuvauksen lomassa tuo mielenkiintoa tarinaan. Kirjan teemaa on kuolema ja kuolleet. Tarinaa kerrotaan usean eri henkilön näkökulmasta. Aluksi kertomukset vaikuttivat erillisiltä palasilta suuressa kuvassa, mutta myöhemmin osoittautui osalla olevan kivasti yhtymäkohtia toisiinsa. Tarinassa ei ole selkeää päätöstä ja langanpäitä jäi avoimeksi, mikä oli hiukan turhauttavaa. Herääkin kysymys, onkohan tämä kirja sarjan avaus.. _^(9.1.2022)

Järkäelemäinen teos, jonka lukeminen hieman takkusi. Tässä viimeisessä sarjan osassa ei ollut riittävästi mielenkiintoisia tapahtumia eikä uutta edellisiin osiin verrattuna. Paljon suoraviivaista toimintaa, taistelua. Juoni suuressa kuviossa oli melko simppeli.

Mielenkiintoisinta sarjassa oli inkvisiittorit, kandrat sekä kolossit. _{^(28.11.2021)}

Runonomaisella kielellä kirjoitettu selviytymiskertomus. Juoni on mielenkiintoinen ja jännittävä, joskin lukuisat takaumat hieman häiritsivät lukuelämystäni. Jatkuvasti piti lukiessa olla tarkkana siitä, missä aikatasossa nyt seikkaillaan. Hahmot on kirjoitettu monipuolisesti, he ovat yhtä epäselviä kuin todellisetkin ihmiset. Minun oli lukiessa välillä vaikea jättää taakse negatiiviset tunteeni jotain henkilöhahmoa kohtaan, mikäli hän yhtäkkiä muuttuikin siedettäväksi. Juonivetoisen, suoran kerronnan ystävänä en oikein lämmennyt tälle, mutta aivan hyvä kirja tämä on kuitenkin.

Tämä tarina nyt ei ole mitenkään kummoinen, MUTTA mielestäni tarina on jotenkin helkutin hyvin kirjoitettu. Vaikka tässä välillä fiilistellään asioita melkeinpä parodiaan saakka, niin silti laadukas teksti pitää tarinan jotakuinkin hyvin liikkeessä, ja tarina on juuri sopivan mittainen. Mielestäni suomennos on myös todella hyvä. Ja erityiskiitos kustantajalle teknisestä työstä; en nyt muista löytäneeni yhtäkään painovirhettä. Yleensä löydän niitä paljon ja hullu kun olen niin se harmittaa pitkään jälkeenpäin. Hyvä ostos Kirjatorilta n. 25 vuotta sitten kymmenellä markalla.

"Haikaran silmä" on taattua ja laadukasta Ursula Le Guinia, vaikka se ei olekaan hänen parhaita teoksiaan. Le Guinin tuotannossa keskikertaisimmatkin kirjat ovat kuitenkin scifi- ja fantasiakirjallisuuden aatelia, niin hyvä kirjoittaja hän on.

Valitsin lukea Kirjojen tyttären, koska kaipasin vaihteeksi jotakin hieman kevyempää seikkailufantasiaa, ja ajatus loitsukirjastosta kiehtoi. Odotukset eivät olleet suunnattoman korkeat, ja aluksi vaikuttikin siltä, ettei tarina vain yksinkertaisesti tempaa kunnolla mukaansa. Muistuttaa liian paljon useita aiemmin lukemiani nuorille aikuisille tähdättyjä fantasiaromaaneja. 

Jännitystä, ja täpäriä tilanteita täynnä oleva kirjasarja, joka saa vähän väliä minut palaamaan takaisin kirjojen maailmaan. Ehdoton suosikkini kaikista Nälkäpeli-sarjan kirjoista. 

Hyvin koottu kirja, joissa on kiinnostavia faktoja klaanien lakien syntyyn liittyen. Sopii erityisen hyvin kaikille, joka on lukenut aiemmin Soturikissat-kirjasarjan kirjoja. 

Hyvin kauniisti kirjoitettu tarina, jonka juoni johdattelee lukijaa eteenpäin rauhallisen jännittävään tahtiin. Täydellinen niin fantasiasta, kuin lievästä jännityksestä pitäville. 
Kirja sopii hyvin niin lapsille, kuin vanhemmillekin. 

Helppolukuinen ja nopeasti etenevä tarina, joka sarjan ensimmäisen kirjan tavoin yllättää sillä miten saumattomasti viihteellinen juoni ja ajoittain synkkä todellisuus sopivat samaan tarinaan. En sanoisi kirjaa viihderomaaniksi (vaikka sitä kai enimmäkseen sellaisena on markkinoitu) vaan enemmänkin viihderomaanin ja yhteiskunnallisen fantasian hybridiksi. Genrerajat rikkoutuvat jälleen mielenkiintoisella tavalla. Romanttisessa viihdekirjallisuudessa yleensä vältetään "liian synkkiä" aiheita, ja vaikka Salaisuuksia Delobriandissa sopii tähän genreen estetiikkansa ja hahmojen suhteisiin keskittyvän juonen puolesta, tarinaan kuuluu orgaanisesti myös yhteiskunnan ja hahmojen pimeä puoli. Tätä pimeää puolta käsitellään myös "jalat-maassa" asenteella, jolla on oikeasti jotain sanottavaa todellisuudesta, sen sijaan että dramaattisia asioita tapahtuisi vain lukijan järkyttämisen vuoksi. Sekä tätä kirjaa että Dionnen tyttöjä tuntuu hyvin keinotekoiselta yrittää ajatella minkään selvän genren edustajana, sillä kaikki tarinan elementit kuuluvat niin luonnollisesti yhteen, vaikka saattavat hämmentää sellaista lukijaa, joka odottaa vain keijuja ja romantiikkaa.

Minun on ollut jo pitkään vaikea päästä sisälle eeppiseen fantasiaan, koska on tuntunut, ettei ole aikaa keskittyä kirjasarjoihin, joita täytyy lukea pitkään, ennen kuin ne alkavat todella palkitsemaan. Suojan kanssa tätä ongelmaa ei ollut, sillä teksti itsessään oli tarpeeksi stimuloivaa luettavaa. Tekstitason yksityiskohtia oli niin paljon, sanavalinnat, lauserakenteet, nimet ja puhetyylit olivat niin mietittyjä, että lukeminen itsessään oli alusta saakka kiinnostavaa, ei pelkästään väline tarinan kokemiselle. Juuri tämä tekstin pintatason yllätyksellisyys ja yksityiskohtaisuus sai kirjan erottumaan edukseen niiden eeppisten kirjojen joukosta, joita olen viimevuosina yrittänyt lukea.

Pohdiskelevasti kerrottu tarina erityisherkästä tytöstä ja vähän erilaisesta demonista. Kirja toi mieleeni Meyerin Vieras-romaanin, koska molemmissa näistä kirjoista ihmistytön aivoihin pomppaa toinen tietoisuus. Tässä kirjassa tarinaa kerrottaan niin tytön kuin demoniolennonkin näkökulmasta. Kokonaisuus on selkeä ja harmoninen, kerrontaratkaisu tuo mukavasti syvyyttä tarinaan. Molemmille kerronnan näkökulmahenkilöille tuntuu olevan tärkeintä miltä ihmistytöstä missäkin tilanteessa tuntuu ja sitä kuvattaankin kirjassa PALJON. Juoni on mielestäni mielenkiintoinen ja kirjan loppua kohden siihen aletaan keskittyä enemmän. Juonivetoisen kerronnan ystävänä aloinkin saada tarinasta enemmän irti juuri kirjan puolivälin jälkeen. Kirjan loppu on (asiaa suuremmin spoilaamatta) jännä, onneksi jaksoin kahlata alun läpi ja pääsin lukemaan sen. Lukiessa nautin eniten erilaisten perspektiivien ja ajatusmallien esiintuonnista ja henkilöhahmojen kasvusta. Päähenkilön opiskeluala kuulostaa myös kiinnostavalta, siitä olisin voinut lukea enemmänkin!

Eeppinen seikkailu jatkuu. Kuningasmieliset ja kirkon kannattajat ottavat yhteen vähän jokaisella nurkalla, henkilöhahmot etsivät toisiaan ja kaikilla on henkilökohtaisia kriisejä. Kirja jatkaa näin ollen tätä jo viiden kirjan mittaiseksi paisunutta sarjaa sille hyvin tyypillisellä tyylillä. Juoni etenee hitaasti, koska jokaisesta juonen lonkerosta kerrotaan pikkuinen pätkä kerrallaan. Täysin ymmärrettävää näin laajaa maailmaa kuvailtaessa. Minusta tuntuu kuitenkin, että nimiralli on tässä kirjassa vielä edellistäkin osaa reippaampi. Siitä johtui, että välillä en oikein pysynyt kärryillä pitäisikö minun tuntea esitelty henkilö. Välillä sorruttiin infodumppaukseen, kun henkilön koko tausta lähdettiin avaamaan aina esi-isien nimiä ja vaakunoita myöten. Loppupuoli kirjasta sopi minulle paremmin, koska kerronnan jänne oli lyhyempi. Pysyin siis silloin paremmin mukana juonessa, kun juonen eri osat alkoivat hieman limittyä ja eri henkilöiden edesottamuksista kerrottiin lomittain, ei peräkkäin. Silloin ei enää tuntunut, että luen viittä kirjaa sekaisin. Eniten tässä sarjassa pidän virtauksesta ja kaikesta sen mahdollistamasta. Se herättää toivomaan, että voisimme tavoittaa omassakin maailmassa virtauksen tapaisen voiman.

Kovin monenlaisia kirjoitelmia sisältävä kokoelma, eräänlainen nykypäivän Kalevala. Henkilöhahmot ja osa tarinoista ovat tuttuja Kalevalasta, mutta tarinat on tuotu todella monipuolisin menetelmin nykypäivään. Pidin erityisesti "Satalavan sanomat -Uutisia siitä mistä ihmiset todella puhuvat" -lööpeistä, joita on aina muutama suurempien osoioiden välillä. Jos et mitään muuta aio tästä vilkaista, katso ainakin ne! Myös kaikista viimeisin kirjoitus, nimeltään "Kuuntele" puhutteli minua. Siinä käsitellään nykyistä naisen asemaa, oikeuksia ja pelkoja ajatusta herättävillä lauseilla. Muutama muukin kirjoitelmista on ihan jees, osa niistä taas on turhan paljon perinteisen Kalevalan kaltaisia ja mielenkiintoni lopahti. Mielummin tätä luki kuin peruskansalliseepostamme, täytyy sanoa.

"Aarnikotkan vuosi" ei onnistu kunnolla sytyttämään lukijaa, vaikka Diana Wynne Jonesin monipuolisessa fantasiamaailmassa olisi aineksia jännittäville seikkailuille. Hahmoissa on monta kiinnostavaa tyyppiä, kuten itsekeskeinen velho Corkoran, ystävällinen Elda-aarnikotka ja tympeä velho Wermacht (on siinäkin nimi!), mutta viimeinen kiinnostavuuden silaus heistäkin puuttuu. Porukkaa on oikeastaan kirjassa vähän liikaa, jotta kaikista jaksaisi kunnolla kiinnostua.

Tämä oli vähän turhan outo makuuni. Jännittävä maailma kyllä keinotekoisine ihmisineen ja salaperäisine rakennushankkeineen. Mutta tosi omituinen. Omaperäisyys oli samaan aikaan kirjan ansio ja haitta. Turhan vaikeakin se oli, avautuu ehkä kunnolla vasta toisella tai kolmannella lukukerralla.

Lupaus on kaikin puolin onnistunut kirja. Se on todella koukuttava ja siksipä luin koko sarjan juuri uudestaan kunnioitettavassa viidessä päivässä. Vaikka iso osa kirjasta on pelkkiä arkipäivän ongelmia, niin on siinä jännitystäkin. Kirjan omaperäinen idea on myös todella hyvä ja kiinnostava. Livin eli päähenkilön elämä kuvataan mielestäni hyvin - siihen kuuluu myös muuta kuin juonelle välttämättömiä seikkoja ja henkilöt ovat kohtuullisen syviä ja uskottavia, mutta kirja ei silti ole synkkä tai masentava. Kirjassa olisi kuitenkin voinut olla vielä hiukan enemmän vaarallisia tilanteita ja pelottavampia pahiksia.