Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Vaikka kotimaisia lohikäärmenovelleja sisältävä "Käärmeenliekit" (Osuuskumma, 2015) sisälsi muutaman ihan kelvollisen tarinan ja aihetta oli yritetty lähestyä ilahduttavan monesta erilaisesta näkökulmasta, niin kokonaisuus ei kyllä jaksanut pahemmin sytyttää. Eniten taisin tykätä J.S. Meresmaan Tampereelle sijoittuvasta vaihtoehtohistoriallisesta "Hyvästä emosta", eikä Jussi Katajalan "Lento OA1701" ollut sekään hassumpi.
Lujaverinen-trilogian viimeisessä osassa kuolema on lähempänä kuin koskaan. Halla ja Seela taistelevat kaikin keinoin päästäkseen takaisin yhteen ja peruuttaakseen kuoleman. Trilogia tuntuu vasta tässä osassa pääsevän toden teolla vauhtiin ja loppua kohti suorastaan ahmin kirjaa. Seelan henkilöhahmo muuttuu tässä osassa aivan minun lemppariksi ja hänen rempseä olemuksensa toimi hyvänä vastaparina kirjan rankoille teemoille. Harvoin on muuten kuolemaa käsittelevää kirjaa näin rauhoittavaa lukea. Tästä henkii se, miten kuolema on aivan normaali asia elämässä. Tosin jotkut vain saavat ehkäpä mahdollisuuden lykätä sitä. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni siitä, minkälaiset suhteet olet saanut luotua merkittäviin olentoihin. Myös kirjan kerronta on sujuvaa ja selkeää. Juoni taas on uskottava ja kiinnostava. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kirja, jota lukiessa jännitti miten tässä oikein käy!
Mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu, idea oli hyvä, kuitenki kirjaan oli vaikea päästä mukaan kunnollisella lukufiiliksellä. Jotenkin hankalalukuinen, ehkä pitäisi lukea useamman kerran päästäkseen paremmin sisälle. Kannattaa kokoilla lukasta.
Kenties tapan sinut vielä -kirjan itsenäinen jatko-osa jatkaa siitä, mihin ensimmäisessä osassa jäätiin. Vamppyyrijoukkio on kasvanut ja nyt tulisi opetella elämään uuden minän kanssa. Helppoa se ei ole, kuten kirjan edetessä huomataan. Siitä on jo hetki, kun luin sarjan ensimmäisen osan, joten menin katsomaan miten kuvailin sitä: "Nopealukuinen ja taitavasti kerrottu tarina Aleksista, joka unelmoi peliammattilaisen urasta ja tapaa vampyyritytön." No niinhän se oli! Tämä osa kertookin sitten aivan jostain muusta. Nopealukuinen oli tämäkin, tosin nyt asia tuntuu painavammalta. Tarinassa tuntuu olevan enemmän sellaisia teemoja kuin vaikka muutoksen hyväksyntä ja uuteen normaaliin sopeutuminen (koronan jälkimainingeissa varmasti tuttuja meille kaikille), joista oli raskaampi lukea. Mielestäni tämä onkin eri tavalla hyvä kirja kuin se ensimmäinen.
Magnus Chase -sarjan maailmaan sijoittuva, periaatteessa sarjassa itsenäinen kirja. Tarinassa Magnuksen kaverit seikkailevat yhdeksässä lyhyessä tarinassa ympäri yhdeksän maailman. Tämä sarjahan pohjautuu siis skandinaviseen mytologiaan. Kirjassa on selkeästi oletuksena, että lukija on lukenut Magnus Chase -sarjan ennen tähän tarttumista. Minä en ikävä kyllä ole. Sain kuitenkin ongittua joitain tietoja tarinoista ja pysyin suunnilleen kärryillä siitä, millaisia kavereita Magnuksella on. Vaikuttaa värikkäältä poppoolta. Ehkä hämmentävintä tässä kirjassa on se, että se on suunnattu selkeästi melko nuorille lapsille, mutta välillä eteen tulee vanhemmille suunnattua sisältöä. Esim. kirjan kieli on helppoa ja monesti eteen tulee pieruhuumoria. Sitten kuitenkin välillä tulee aivan puskista lohikäärmeiden teloittamista kylmäverisesti ylsi kerrallaan ja pelottelua, että päähenkilö näkee Thorin pienten nahkashortsien lahkeesta sisään. Kaikkea sitä. Siitä pidän tässä sarjassa erityisesti, että mytologia on otettu rohkeasti käyttöön perinteestä poikkeavalla tavalla. Se aina virkistää!
Ennen Viidennen tuulen lukemista olin selaillut sen arvosteluja eri sivustoilla. Monet kirjan lukeneet sanoivat hyvin samoja asioita: liiallista korukieltä, liikaa hahmoja, hahmoihin ei voi samaistua. Kirjan luettuani ymmärrän mistä he puhuivat, mutta nautin lukukokemuksesta silti.
Lukaisin Kisällin kahdessa päivässä ja rakastuin sen tarinaan ja maailmaan välittömästi. Kun alusta pääsi eteenpäin, lukeminen sujahti nopeammin kuin ehtikään ajatella. Teksti oli nopeatempoista, maailmanrakennus oli todella hurmaavaa, hahmot olivat monipuolisia ja jäin innolla odottamaan jatkoa! Suosittelen tätä kirjaa kenelle tahansa kuka on nuortenkirjallisuudesta ja/tai fantasiasta kiinnostunut, sillä kokemus ruokki kirjallisuutta rakastavaa sydäntäni oikein kunnolla.
Itseään harmaana tylsimyksenä pitävä 14-vuotias tyttö seuraa perhosta ja päätyy toiseen maailmaan, jossa joutuu kaikenmoisiin jännittäviin seikkailuihin ja jossa kohtaa muiden muassa hurmaavan mutta kapinallisen prinssin. Kuulostaako tutulta?
Tarvitseeko maapallon kantokyvyn rajoissa pysyäkseen luopua materialismista? Tämän ison ja ääriajankohtaisen kysymyksen Elli Leppä lukijaltaan - ja samalla itseltään - kysyy. Kysymykseen vastaamisen tueksi hän tarjoaa kymmeniä sivuja lyyristä pohdintaa aiheesta.
Kun tilanne äityy oikein epätoivoiseksi, pitää laskea tulevaisuutensa legendojen varaan.
Kalevan pojilla Mikko Kamula palaa Ison härän tasolle. Sarjan neljännessä osassa realismi ja fantasia ovat mielestäni Tuonelasta paluun jälkeen taas paremmin tasapainossa. Muutenkin kirja on tapahtumakirjoltaan ja mytologiselta pohjaltaan kolmososaa monipuolisempi.
Lilja seikkailee maailmojen välissä etsimässä itseään ja ratkaisua uhkaan. Tarina on eheä ja etenee mukavasti pimittäen tarpeeksi paljon tietoa pysyäkseen kiinnostavana. Päähenkilö muuttuu tarinan kuluessa, kuten kunnon päähenkilön kuuluukin. Kerronta on sujuvaa ja sopii tarinaan. Dialogissa on välillä hämmentävästi puhekielisyyttä, kun pääosin se on kuitenkin kirjakieltä. Seuraavilta osilta toivon vielä lisää sielukkuutta ja sitä paloa, joka saisi pysymään kirjan parissa pitkään. Päähenkilön persoona saisi myös loistaa kirkkaammin, jotta häneen pääsisi todella tutustumaan. Sanoisin, että tämä on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä esikoiskirja ja odotan jo innolla jatkoa!
Kirja oli kyllä odotusteni mukainen!! Jätin yhden tähden pois sillä hahmoja kuvailtiin kirjassa mielestäni suppeasti ja jotkin hahmot jäivät kirjassa mielestäni hieman hämäränpeittoon.
Luin tämän ekan kerran kun olin 10 tai 11 vanha (90-luvun puolessavälissä). Vuosia muistin kyllä tämän olemassaolon mutta muistin siitä vain sen että siinä oli vain muutama hahmo, siellä oli portaita ja he ovat nääntymäisillään nälkään. Sitä, mitä kirjassa oikeastaan tapahtuikaan ja kuinka kamala sen loppu oli, en muistanut. Joko olin liian nuori ymmärtämään tätä tai en koskaan lukenut sitä loppuun saakka.
Vahva aloitus uudelle Soturikissat-saagalle, vahvempi kuin joissain muissa sarjoissa. Kuten edellisessäkin sarjassa, tässä on päähenkilöitä useasta klaanista, mikä antaa mukavasti lisää perspektiiviä. Plussaa siitä, päähenkilöt kattavat kolme klaania, mikä on enemmän kuin aiemmin. Hyvä mysteeri esitellän jo aluksi eikä ratkea liian pian, ja lisää mysteereitä tulee kirjan edetessä. Osa päähenkilöistä tuntuu aluksi vähän pöhköiltä, mutta laitettakoon se nuoruuden piikkiin.
Selviytymistä yhteiskuntien romahtamisen jälkeisessä pohjolassa. Kirjassa seurataan muutamaa henkilöä, jotka selviytyvät kukin tavallaan nykyisen Pohjois-Ruotsin alueella. Juoni on enemmänkin juonittelua ja suunnittelua, kuin toimintaa. Sitten kun tapahtuu, päähenkilöt kuvailevat tunteitaan tilanteessa enemmän kuin itse tapahtumia. Sävyltään kirja on kylmä ja synkkä. Hyvin aikuisten scifiä. Dystooppinen tulevaisuus tarjoaa vain tuskaa ja turhaa kuolemaa.
Mysteerejä ja seikkailua jännittävässä Pohjolassa, jossa tarinoiden loput on taiottu unohdettavaksi. Päähenkilö on uusi, mutta muutamia muita henkilöhahmoja tavattiin jo Carvalissa. Kirjan henki on hyvin samantapainen, kuin tässä aiemmassa trilogiassa. Lukija pohdiskelee mitä tämä tarkoittaa ja vastauksia tarjoillaan ripotellen jos tarjoillaan. Pidin tästä kovasti, pääasiassa koska juoni etenee niin sujuvasti. Kuvailussa näkyy kirjailijalle luonteenomaista ylitsepursuilevien adjektiivien käyttöä, mutta onneksi kuvailuun ei jäädä jumiin. Nyt vain odottelemaan seuraavaa osaa, joka toivottavasti suomennetaan pikapuoliin.
Todella hyvä kirja!
Kirjan päähenkilö oli hyvin realistinen ja hyvin kirjoitettu hahmo, joten hänen matkaansa oli mielenkiintoista seurata. Muihin hahmoihin olisi ollut mukava tutustua vähän paremmin, sillä heitä ei esitelty kirjassa kovin hyvin.
[Ensimmäinen arvioni täällä.]
Kirjailija luo onnistuneesti ihmeen tuntua, ja juoni imaisee mukaansa. Laadukkaasti soljuva tarina kertojan näkökulmasta. Imu ei kuitenkaan ole täydellinen, välillä pitää lukea toiveessa että vauhti kiihtyy tuonnempana , ja kiihtyyhän se taas.
En varmasti olisi koskaan tarttunut Tiimaan, ellei se olisi tullut vastaan selatessani tulevien kirjajulkaisujen listaa kategoriassa maaginen realismi. Maaginen realismi on nykyään ehkä suosikkilajityyppini ja sitä myös itse kirjoitan mieluiten, joten olin Tiimasta ennakkoon varsin innoissani. No, kirjaa lukiessa kävi varsin pian ilmi, että tarinassa maagisuudella on lopulta vain pieni rooli. Turhan pieni makuuni. Eniten minua kirjassa ilahdutti iäkkäämpi päähenkilö, jonka muistisairauden ja kuurouden sävyttämiin arkisiin kokemuksiin lukija pääsee tutustumaan. Ja Rielin kirjoitustyyli on sympaattinen.
Viides vuodenaika on vuosiin omaperäisin uusi fantasiakirja, jonka olen lukenut. Se esittelee aidosti mielenkiintoisen maailman ja taikuusjärjestelmän, jollaista ei ole toista. Osa kirjan tapahtumista ja elementeistä ällistytti niin, että olin melkein epäuskoinen, kuinka joku voi luoda jotakin niin ainutlaatuista. Lisäksi Jemisin sanoo kirjan kautta asioita esimerkiksi ennakkoluuloista ja seksuaalisuudesta, joita ei liiemmin spekulatiivisen fiktion avulla ole käsitelty. Tästä ilman muuta lisäpisteitä. Kirja on alle 500 sivua mutta täyteläisyytensä ansiosta tuntuu sitäkin tuhdimmalta lukupaketilta.
"Se on siinä" kuten mertaranta sanoi. Nyt tarvitsen terapiaa traumaperäisen stressihäiriön hoitoon ja mielellään lobotomian sen jälkeen.
ps: sivuja pääsin eteenpäin taas pari kunnes huomasin repineeni itselleni pälvikaljun silkasta v*tutuksesta tätä lukiessa.
Pari sivua pääsin taas eteenpäin kunnes oli pakko laittaa kirja kiinni ja hieroa tinneriä silmiin. Vielä tämän jälkeen viimeinen kirja ja haaste ohi.
pari sivua sain luettua, en tiennyt yhtään missä mennään kun kaikki tähän mennessä testatut kaupunkikirjat jääneet kesken, "paska kaupunni" kuten oulussa lukee talon seinässä
Parin sivun jälkeen tuli fiilis "ei pysty liian hapokasta"
Kidutin itseäni ja koitin tätäkin lukea vaikka ensimmäinen jäi kesken. Hyhhyh