Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
En edes tiennyt koko sarjasta kun heräteostoksena ostin Houkutus-leffan. Tottakai piti sitten haalia kirjat kun sai tietää enemmän kyseisestä saagasta. Meyerin kirjoitustyyli on paljon kuvailevaa ja mielenkiintoista. Hahmoista on saatu niin omanlaisia ja aitoja omalla tavallaan. Rakastuin heti Cullenien perheeseen.
Loistava kirja ja päästiin tutustumaan erikoiseen harpyijaan. Ihanaa, että jokaiseen kirjaan on laitettu ripaus erilaisuutta. Erilaisia hahmoja ja paikkoja. Tämä kirja ei jätä ketään kylmäksi. Jos pidit aiemmista, pidät tästä myös todella paljon.
Tähän mennessä tylsin kirja, koska kirjan päähenkilöt eivät herättäneet mitään mielenkiintoa. Anya kävi usein jopa pahasti hermoon. Välillä oli kuitenkin kiva lukea näiden kahden kissa ja hiiri- leikeistä. Samaa taattua Showalterin tyyliä :)
Ah ja voih, olen sanaton. Rakastan fantasiaa ja romantiikkaa yli kaiken. Tässä kirjassa niiden lisäksi on vielä upeita demonimiehiä. Teksti on helppolukuista eikä yhden asian ympärille jäädä pyörimään tuhottoman pitkäksi aikaa. Lisäksi on paljon mytologiaa. Sarja tosiaan muistuttaa aika paljon Black Dagger Brotherhoodia, mutta tuntuu, että tämän sarjan miehissä on enemmän luonnetta.
Tämä kirja jatkaa aika samoilla linjoilla ensimmäisen kirjan kanssa. En oikein osaa sanoa kumpi oli parempi, koska molemmat ovat niin tasaväkisiä. Zoeyn ystävät ovat ihania ja jaksavat kerta toisensa jälkeen naurattaa.
Pidin kyllä. Mielenkiinto heräsi heti alussa eikä lukeminen ollut tökkivää. Hieno juoni ja plussat siitä, että näistä vampyyreista on tehty erilaisia kuin normaalisti. Välillä ärsytti "teinimäinen" kirjoitustyyli, mutta annettakoon se anteeksi, koska kirja jätti "yöntalo-himon".
Viimeistä kirjaa odotti kauhun ja innostuksen sekaisilla tunteilla enkä pettynyt tähänkään. Paikoitellen ehkä hiukan tlsää luettavaa, mutta tutuksi tulleet rakkaat hahmot kuitenkin auttoivat eteenpäin. Aloin pitää Peetasta vasta tässä kirjassa. Loppu jollain tavalla yllätti.
Jos pidit ensimmäisestä kirjasta, pidät myös tästä. Ehkä jopa enemmän. Katnissin ja Peetan ystävyys saa uusia ulottuvuuksia. Edessä olevat koitokset tuntuvat entistä hurjemmilta. Tämä vaan on kirja, jota ei voi missata mistään hinnasta.
Aluksi epäilin tätä sarjaa suuresti, mutta päätin rohkeana hommata ensimmäisen osan. Kirjasarja kuuluu mm. Stephenie Meyerin suosikkehin. Kirjassa kerrotaan todella hienosti elämästä kurjissa oloissa, selviytymisvaistoista ja uhrautumisesta. Kirja piti otteessaan alusta asti. Suorastaan pompin tuolillani lukiessani. Kirjan teema on aika synkkä. Kirjassa kuvaillaan kuolemaa ja tappamista. Ei kuitenkaan kauhean raa'asti, jotta hiukan nuoremmatkin voivat lukea näitä. Loppujen lopuksi ei ole kuitenkaan mitään "kevyt lukemista" kirjan synkkyyden takia. Onneksi kirjaan on työnnetty myös ripaus huumoria ja romantiikkaa. Takuulla siis lukemisen arvoinen!
Punaiset tulppaanit kirja on todella loistava kirja. Se on hauska, tunnelmallinen ja täynnä tunteita. Ever ja Damen on aivan loistava pari ja odotan innolla jatko-osaa.
Parhaita tämän sarjan kirjoja. Plussat siitä, että asiat sanotaan niin kuin ne on eikä kierrellä ja kaarrella. Näissä demoneissa on luonnetta vaikka muille jakaa. Teksti on sujuvaa eikä pikkuasioiden ympärille jäädä pyörimään. Reyes on muutenkin yksi suosikeistani tässä sarjassa.
Odotukset olivat aika korkealla, koska tätä sarjaa on hehkutettu paljon. Petyin vähän. Kirjoitustyyli kävi ajoittain hermoon ja se, että parissa kohtaa asiat vaihtuivat yhdestä toiseen nopeasti. Joutui hetken aikaa miettimään, että mistähän aiemmassa oli kyse. Everin tunteita oli kuvattu hienosti ja koskettavasti. Damen kävi oikeastaan vaan hermoon eipäs-juupas-asenteensa kanssa. Kaikesta huolimatta kirjan juoni oli aika hyvä ja hahmot erikoisia vaikka muutamiin älyttömyyksiinkin mentiin. Varmasti nuorien lukijoiden mieleen
Suomalaisessa kauhukirjallisuudessa elävät kuolleet eivät ole sanottavammin juhlineet, joten Juri Nummelinin toimittama "Tuhansien zombien maa" iskee tässä suhteessa sopivaan kirjalliseen rakoon. Nummelin on valikoinut mukaan kaksitoista Suomeen sijoittuvaa zombinovellia. Tasoltaan vaihtelevan kokoelman parasta antia edustavat Johannes Sohlmanin lakoninen esikoisnovelli "Lenkkipolulla" ja Jussi Katajalan ihastuttavan lovecraftilainen "Lemminkäisen kuolema", jonka taustalla loimuavat kansalaissodan liekit. Mike Pohjola ei sen sijaan onnistu kovin hyvin oivaltavan kiantolaisesti nimetyssä mutta terältään ruosteisessa "Limaisenvihreässä viivassa" - ministerin seksiskandaali on aika väsynyt yhteiskunnallisen kritiikin kohde, ja lopun "punchline" on sanalla sanoen hölmö. Vaikka novellit Suomeen sijoittuvatkin, on useassa niistä nähtävissä ulkomaisten esikuvien vaikutusta -mieleen tulevat ainakin George A. Romeron genreklassikko "Dawn of the Dead" ja Bob Clarkin surumielinen "Painajainen". Romeronkin harjoittama yhteiskuntakriittisyys näkyy novelleissa, kuvaavathan niiden aiheet mm. perheväkivaltaa ja liiallisuuksiin asti menevää poliittista korrektiutta. Novellikokoelman alusta löytyy myös Nummelinin kirjoittama esipuhe, jossa käsitellään zombeja populaarikulttuurissa.
Kaksitoistavuotiaan Mollyn äiti on uusine miehineen ostanut vanhan kirkon maaseudulta ja niinpä edessä on muutto uuteen asuinympäristöön. Elämä voisi olla mukavaa ja idyllistä, ellei seitsenvuotias sisarpuoli Heather tekisi Mollyn ja hänen veljensä elämästä suoranaista helvettiä. Heather suhtautuu avoimen vihamielisesti uusioperheen muihin jäseniin, ja toivoo pääsevänsä heistä eroon mitä pikimmin. Edellä kuvattu on kuitenkin pientä siihen verrattuna mikä odottaa kun Heather löytää lähistöltä samanikäisenä kuolleen Helen-tytön haudan. On aivan kuin tyttö keskustelisi jonkun kanssa, ja asiaan ainoana perheenjäsenenä vakavasti suhtautuva Molly saakin pian kuulla sisarpuolensa pahaenteisen uhkauksen: "Odotahan kunnes Helen tulee. Silloin saat katua kaikkea mitä olet tehnyt minulle..." Mary Downing Hahnin "Kunhan Helen tulee : kummitustarina" on nuortenkirja, joka yliluonnollisten elementtiensä kautta sivuaa myös uusioperheiden sisäisten skismojen, sisaruskateuden, mustasukkaisuuden ja kauan mukana kannetun syyllisyyden kaltaisia teemoja. Nopealukuinen ja parhaimmillaan aidosti hyytävä kummitusromaani ei ole henkilökuvauksensa ja osin epäuskottavien juonenkäänteidensä puolesta aivan täysosuma, mutta puutteistaan huolimatta ajaa asiansa esiteini-ikäisten kauhuromaanina.
Kun kirjaa lukee, unohtaa, että kirjan on kirjoittanut 16-vuotias tyttö. Teksti on kypsää ja sujuvaa. Lisäksi mielikuvitus on sitä luokkaa, että tekstiin uppoutuu helposti. Valehtelematta kirja on yksi parhaista fantasiateoksista, jonka olen koskaan lukenut.
Tämä on ehdottomasti jokaisen Twi-fanin hankittava! Ihania kuvia ja paaaljon tekstiä. Oli mielenkiintoista lukea enemmän Cullenien ja Quileuttien taustoista. Victorian ja Jamesin tarinat olivat myös mielenkiintoisia. Hienoa myös, että Twi-vampyyreihin oli perehdytty paremmin ja selitetty heidän biologiaansa. Sai vastauksen moneen kysymykseen :)
Sarjan rasittavin kirja. Ainakaan itseen ei kolahtanut "teinimäiset" suomennokset ja hyppiminen kolmen pojan välillä, jotka kaikki tuntuivat olevan kirjailijan mukaan "poikaystäviä". Petyin hiukan tähän kirjaan, vaikka loppua kohden parani huomattavasti. Ei sarjan paras kirja, mutta ihan kelvollinen.
Kirja koukutti alkumetreillä ja luin kieli poskella alusta loppuun. Wrath itse ei oikeastaan herättänyt mitään mielenkiintoa. Mieluummin luin Bethin näkökulmasta. Ei kuulu parhaisiin kirjoihin vaikka siltä se tuntui kun ensimmäisenä tämän luki koko sarjasta. Lessereiden kohdat oli turhia vaikka kai niillä on jonkinlainen tarkoituskin... aina ei vain siltä tunnu. Kuitenkin ihan pätevä kirja muiden joukossa.
Rhage kirvoitti moneen kertaan naurut. Erikoinen ja hauska hahmo. Taas täytynee kiittää Wardia siitä, että hän osaa luoda niin erilaisia persoonia. Hienoa myös, että kaikkien sotureiden "naiset" eivät ole pelkkiä hyvän suvun vampyyreja. Rhage on hiukan sellainen poikamainen ja lapsellinen, mutta hän kasvaa henkisesti myös melko paljon kirjassa. Toiseksi paras kirja ehdottomasti.
Kun aloitin lukemaan tätä sarjaa, Zsadist nousi heti suosikiksi rujon olemuksensa takia. Kirja on tähän mennessä paras tästä sarjasta, jonka olen lukenut. Kirja on toisaalta myös raskain, koska tässä perehdytään huolella Z:n menneisyyteen ja se ei ole kaunista luettavaa. Ihanaa, että rujon ja ilkeän Z:n kuoren alta löytyy myös haavoittuva "poikanen", joka ei tiedä mitä tehdä. Ehdottomasti paras paritus! Ja Zsadist jatkaa suosikkisoturinani ;)
Butch on ollut yksi suosikeista alusta asti. Olen saanut nauraa miehen letkautuksille enemmän kuin kerran kirjoja lukiessa. Kuitenkin tämä kirja oli sarjan tylsin tähän mennessä. Hirveästi eipäsjuupas-draamaa. Marissa tuo kyllä ehdottomasti uutta väriä porukkaan olemalla täysin erilainen Shellan kuin aiemmat.
Vampyyreistä kirjoitetaan runsaasti kirjoja, mutta ihmissusista paljon vähemmän. Maggie Stiefvaterin ensimmäinen suomennettu teos luo hiukan tasapainoa tähän tilanteeseen, sillä nyt rakkaustarinassa sudet saavat oman osansa. Tarinaa kerrotaan Gracen ja Samin näkökulmista (vertaa: Houkutus Bellan näkökulmasta ja Meyerin siitä kirjoittama versio Edwardin silmin). Grace on aina pitänyt susista, mutta jouduttuan lapsena näiden sieppaamaksi, hänelle yksi susi on ylitse muiden: keltasilmäinen ja niin lumoava. Kirja etenee lyhyillä luvuilla, osa on jopa alle sivun pituisia, tämä johtaa jos ei suoraan koukuttautumiseen, niin ainakin tiettyyn tunteeseen, että kirjaa voi huoletta lukea nopeasti paljon. Sopivia annosapaloja siis vaikkapa ennen mukkumaan menoa. Jokaisen luvun otsikon jälkeen lukee kertojan nimi sekä lämpötila (tämä oli jännä piirre), joka liittyy kirjan syvimpään olemukseen, susiin. Niitä näkyy vain talvella, mutta missä ne viettävät kesänsä? Talven ja kovan pakkasen käsite on tosin erilainen amerikanmaalla. Päähenkilöt ovat ihastuttavan moniulotteisia, Sam ainakin. Grace on hieman pinnallisen oloinen puhumattakaan sivuhahmoista, jotka leijailevat pääjuonen ympärillä kuin puista putoilevat lehdet. Onneksi kirjan lopussa osa heistäkin saa lihaa luidensa päälle. Tähän kategoriaan kuuluvat niin Gracen ystävät kuin hänen vanhempansakin. Houkutusmaisuudessaan jo alku tuntuu lupaavalta. Sama vatsanpohjaa kutkuttava tunne rakkaudesta, sama salaperäisyys ja hiippailu jatkuu pitkin kirjaa. Koukuttaa lukemaan lisää. Mahdollisuus tulevasta leffasta ei olisi huono juttu. Väristys on nimensä veroinen lukuelämys, jokainen sana hivelee ihoa kuin herkkä kosketus. Kirja pitää otteessaan viimeisiin sivuihin asti. Tunnelma vaihtuu Houkutuksen kaltaisesta onnellisuudesta vampyyrisarjan seuraavan osan (Uusikuu) tavoin surullisuuteen ja eräänlaiseen välinpitämättömyyteen. Mikä tunteiden vuoristorata. Kyyneleiltäkään ei täysin voi vältyä, joten on syytä varautua nenäliinapaketilla. Vaikka teknisesti kirja ei olekaan Shakespearen tasolla, se onnistuu kuitenkin maalaamaan suuren tarinan pienistä ihmisistä. Laitan jatko-osat heti varaukseen lähikirjastoon, pakko tietää "kuinkas sitten kävikään".
Ihana, lyhyt tarina vastasyntyneen näkökulmasta. Tuo vähän uutta näkökulmaa Epäilys-kirjalle. Osoittaa, että myös nämä vastasyntyneet kykenevät ajattelemaan ja tuntemaan eivätkä ole pelkkiä "petoja". Surullinen myös, koska muisti koko ajan sen, mitä Bree joutuu kokemaan. Helppolukuista tekstiä. Tämä kirja piti tottakai hommata heti omaan hyllyyn.
Sookie yrittää toipua Billin petturuudesta ja heidän suhde on tauolla. Sookie tekee uuden vuoden lupauksen, että pysyy erossa ikävyyksistä. Eikö siinä käy niin, että kotimatkalla hän kohtaa alastoman ja muistinsa menettäneen vampyyri Ericin. Sookiesta tulee Ericin lapsenvahti/henkivartija, samalla hän yrittää pitää näppinsä irti seksikkäästä suojatistaan,estää pahojen noitien aikeet ja löytää kadoksissa olevansa veljensä. Ei ihmekään että tätä osaa pidetään parhaimpana. On vaikea vastustaa tätä haavoittuvaista ja herkkää seksikästä Ericiä punaisissa alushousuissa. Tämän kirjasarjan kirjat vaan paranevat. Sookie on minun lempisankaritar, rohkea ja hauska, on viihdyttävää viettää aikaa hänen päänsä sisällä. Tässä huomaan Sookie on alkanut kasvaa henkisesti ja on itsenäisempi. Tässä Sookie alkanut miettiä vampyyrien seura ei ole hänelle terveellistä, ei henkisesti ja fyysisesti. Lohtua ja tukea tarjoaa inhimillinen ja aivan erialinen Eric. On mielenkiintoista seurata näiden suhdetta tästä eteenpäin. Plussaa on annetta Gummerus kustantajalle, kun suomentaa kirjasarjaa näin tiheään tahtiin. PS: Muuten 6 luku on siten NAM!
Olin lukenut Andersonilta ennen Tau nollaa neljä kirjaa englanniksi ja tykännyt jokaisesta. Fantasiaromaani The Broken Sword oli mielestäni loistava. Päätin lopulta kokeilla tätä ainoaa suomennettua. Kirja kertoo maapallon ihmisten retkikunnasta, joka lähtee tutkimaan ja mahdollisesti asuttamaan vieraan aurinkokunnan planeettaa. Teos on alle 200-sivuisena varsin lyhyt. Tau nollan luki ihan sujuvasti ja nopeasti, enkä sanoisi sitä varsinaisesti huonoksi. Mutta pidin siitä selvästi vähemmän kuin edellisistä Andersonin töistä. Ensimmäisen luvun kuvaus tulevaisuuden Tukholmasta oli hieno, mutta sitten mentiin alaspäin. Päähenkilöt ja juoni eivät olleet yhtä kiinnostavia kuin aiemmin lukemissani, eivätkä kohtaukset vedonneet tunteisiini. Olen pitänyt kirjailijan kauniista kerronnasta, mutta tässä se ei välittynyt, mahdollisesti suomennoksen takia. Ainoa kirjailijalta ennestään lukemani scifiromaani, Brain Wave, oli merkittävästi Tau nollaa parempi. Jos olisin tutustunut Andersoniin Taulla, en varmastikaan arvostaisi häntä yhtä paljon tai välttämättä edes haluaisi jatkaa lukemista. En ole kovan, luonnontieteellisin science fictionin ystävä, jos kirjasta ei oikein löydy muuta sisältöä. Kiinnostavaa, että juuri Tau nolla valittiin kirjailijan tuotannosta suomennettavaksi. Mutta on tälläkin ystävänsä; se pääsi ehdolle Hugoon eikä yhdestäkään muusta miehen romaanista ole otettu uusintapainosta SF Masterworks -sarjassa. Minusta kirja ei todellakaan ollut scifin mestariteos, mutta en taida humanistina kuulua sen kohdeyleisöön. Oikea arvosana Tau nollalle olisi kaksi ja puoli tähteä, mutta pyöristetään nyt ylöspäin.