Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kaikki odotukseni täyttyivät! Erittäin henkeäsalpaava ja pulssia nostava kirja. Kun aloitin ensimmäisellä kerralla lukea tätä kirjaa en malttanut millään lopettaa. Muutamassa päivässä se tosin oli jo luettu. Harmi että kirja loppuin niin lyhyeen vaikka taisikin olla kaikista osista pisin. Erittäin onnistunut teos Paolinilta.
Darrenin ysiosa on yhtä jännittävää pakomatkaa. Kirja vastaa kaikkiin niihin odotuksiin joita syntyi seiska- ja kasiosaa lukiessa. Huumoriakaan ei ole unohdettu vakavasta tilanteesta huolimatta. Kirjan loppu on kuitenkin järkyttävä, eikä se ole täysin yksioikoinen, vaan haaroittuu tulevaisuudessa moneen suuntaan. Lopullinen taistelu ei ole vieläkään ohi.. Mahtava kirja, jota suosittelen kaikille Darrenin matkassa vaikuttaneille.
Lavinia on paras Le Guinilta lukemani romaani sitten alkuperäisen Maameri-trilogian. Kirjailija yhdisti kiinnostavasti antiikin tarun oikealta tuntuvaan historialliseen maailmaan. Liikuttavia kohtia löytyi, ja lopetus oli onnistunut. Vergiliuksen Aeneis-runoelman juoni oli minulla hatarasti tiedossa, joten kirjaa lukeminen oli myös sivistävää.
Tuhansien zombien maa on erittäin kiva pieni kirjanen, jonka zombitarinat sijoittuvat Suomeen. Suomalaisuus on plussaa, koska on kiva huomata tarinoita lukiessa minne tapahtumat kulloinkin sijoittuvat, kuten ”Lenkkipolulla” kertomuksessa juostaan pitkin Helsingin katuja ja jossain toisessa tarinassa ollaan suomalaisessa maalaismaisemassa. Monet tarinoista ovat humoristisia, mutta vakavampiakin juttuja mahtuu joukkoon, sikäli kuin zombitarinat voivat vakavia olla. Pidin kokoelman kaikista tarinoista, tosin muutama niistä nousi ylitse muiden. Heikki Nevalan ”Muodonmuutos” oli varsin hyvin kerrottu tarina rintamalta palaavasta sotilaasta. Jussi Katajalan ”Lemminkäisen kuolemassa” kirjoitustyyli oli kivan vanhahtava ja tarina oli tavallaan dekkarimainen. Petri Salinin pakolaispoliittinen ”Elävien kuolleiden aamupäivä” oli puolestaan todella hauska.
Vaihtelevantasoinen antologia, joka ruotii ja tarkastelee seksuaalisuutta, erotiikka ja seksiä spekulatiivisuuden keinoin. Päälle satasivuisen kokoelman lukee nopeasti. Ehdottomasti parhaita antologian novelleista ovat Käenmuna, Yövartio, Näkymätön sydän, Resonanssi ja Peniskuiskaajat.
Tämä kirja on suoraa jatkoa sarjan edelliselle osalle. Sarjan juonta eteenpäin vieviä tapahtumia ei paljoa ollut, mutta itse pidin tästä kirjasta silti. Koetukset oli hyvin kuvattu, vaikka aivan jokaisessa tapahtui toistoa: Darren selviää täpärästi kuolemalta. Tätä olisi voinut käyttää yhdessä, ehkä kahdessa koetuksessa, mutta ei missään nimessä kaikissa.. Tykkäsin tässä osassa lähes jokaisesta henkilöstä. Hieman häiritsi kirjailijan toistot ja esittelyt jokaisesta henkilöstä, jos haluaa lukea sarjaa niin sen voi lukea järjestyksessä tietääkseen henkilöt.. Crepsleyn ja Darrenin suhteesta löytyi mukavia, uusia puolia. Harkatkin paljastui lopulta ihan symppispersoonaksi. Kirjan loppu oli jotenkin melko ärsyttävä. Kirjailija ei taaskaan osannut paneutua henkilöiden tunteisiin, eikä täten lukijallekaan jää oikein mitään käteen. Muutenkin kirjailija jätti vähän turhan paljon asioita kesken, vaikka kaikkiin kysymyksiin saa varmasti vastauksen seuraavassa kirjassa.
Tässä kirjassa ei tapahtumia ollut liiemmälti, lähinnä vain keskityttiin syventämään lukijan tietoja eri henkilöistä. Tosin, ehkä se on ihan hyvä, että sarjassa on välillä ns. hengähdystaukoja. Kirjailija petraa koko ajan kirjoitustaitojaan, vaikka samankaltaista toistoa löytyykin kirjasta toiseen. Kirjaan tuli juuri sopivasti henkilöitä mukaan, eli heidän kanssaan ei mennyt sekaisin. Vähän ihmettelin henkilöiden nimiä, ovat jotenkin outoja, aivan kuin kirjailija olisi vain yhdistellyt kirjaimia toisiinsa. Erityisesti pidin siniviitan mukaan tulosta ja hänen suhteestaan Darreniin. Myös Crepsleystä alkaa löytyä uusia puolia. Kirjan loppu jäi hieman ärsyttävästi kesken, varsinkin kun on tottunut, että seuraava kirja tapahtuu vasta vuosien päästä edellisen tapahtumista. Tavallaan kuitenkin tämä pakottaa lukemaan seuraavan osan heti. Kaiken kaikkiaan sarja paranee edetessään, nyt sitä voi jo alkaa suosittelemaankin. :D
Kirjan idea oli hyvä, mutta mielestäni toteutus olisi voinut olla parempi. Juoni etenee kuitenkin melko loogisesti eteenpäin, vaikka onkin erittäin ennalta-arvattava. Kirjoitustyylikin tuntuu onneksi parantuvan kirja kirjalta. Jotenkin en kuitenkaan olisi halunnut minkäänlaista rakkaustarinaa tähän sarjaan, sillä kirjailija ei vain osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Henkilöistä sai huomattavasti lisää tietoa tässä kirjassa. Erittäin tyytyväinen olin kuvauksiin Crepselyn ja Darrenin välisistä ristiriidoista, vaikka ne tuntuvatkin välillä vähän kummallisilta. Tykkäsin myös, kun sai tietää enemmän Crepsleyn historiasta. Vampaneesista iso miinus, eihän tuollaisia ole vampyyrimaailmassa! Kirjan loppu oli mielestäni hyvä, vaikka olikin ennalta-arvattava. Kirja loppuu juuri sopivasti kesken, mikä aiheuttaa himon lukea koko sarja loppuun. Olisin kuitenkin toivonut kirjaan hieman enemmän kuvailua, varsinkin ns. raa'assa kohtauksessa. Edelleenkään niistä ei saa yhtään mitään irti.
Sarjan toiseen osaan kirjailija on mielestäni petrannut vähän. Juoni ei ollut kovin kummoinen, mutta lauserakenteet ja tekstin sujuvuus ovat parantuneet, vaikka teksti onkin vielä hieman lapsellista. Itse pidin erityisesti päätöksestä palata takaisin Friikkisirkukseen, jotenkin kirjailija osaa luoda sinne kuitenkin hyvän ilmapiirin. Tähän kirjaan henkilöihinkin saatiin jo hieman enemmän syvyyttä. Oivan lisän kirjan henkilöihin toi JV. Jotenkin aivan tajuttoman raivostuttava henkilö, tyypillinen hippi, joka ei tajua oikeasta maailmasta yhtään mitään. Darrenin tunteita oli saatu hyvin kuvailtua, ja loppuun saattoi jo melkein samaistua. Kirjan loppua ei oltu mietitty turhan paljon. Tuntui kuin se olisi vain tahdottu nopeaan päätökseen. Sen ns. raakuuskin oli vain sanoja, mitään tunteita raakuutta kohtaan ei herännyt. Edelleenkin itseäni häiritsee sarjassa lapsille suunnatut vampyyrit, mutta siihen on kai pakko tottua. Huomattavasti parempi osa tämä oli kuin edellinen, mutta edelleenkään en vampyyrien ystäville sarjaa suosittele.
Olin lukenut kirjan joskus vuosia sitten, ja päätin verestää muistiani. Tämä oli kuitenkin verrattain huono päätös, sillä kirja on selkeästi suunnattu nuorille lukijoille. Juoni eteni melko loogisesti eteenpäin, mutta tavallaan kaikki kävi liian helposti. Kirjoitustyyliltään se ei ollut laisinkaan sujuva, lauserakenteet olivat erittäin tönkköjä. Hahmoista pidin eniten Crepsleystä. Hän oli salaperäinen, mutta kuitenkin jollain tavalla viehättävä. Olisin kuitenkin toivonut kaikkiin henkilöihin enemmän syvyyttä mukaan. Myös Darrenista olisin halunnut enemmän ihan yleistä tietoa, ikää, ulkonäköä yms. Kirjan loppu oli mielestäni ihan ok, en odottanutkaan siltä sen enempää. Kaikista ärsyttävintä tässä kirjassa oli kirjailijan päätös muuttaa vampyyrit omasta, kauhistuttavasta itsestään lasten satuhahmoksi. Kaikki, mistä tykkään vampyyreissa, oli jätetty tästä kirjasta pois. En siis täten voi suositella kirjaa yhdellekään vampyyrien ystävälle.
”Ruukunkorjaaja” on hauska kirja, jo kirjan nimikin ”Galactic Pot-Healer” kertoo tietynlaisesta hulluttelusta. Huumori ei ole tarkoitushakuista komiikkaa vaan hauskuus kumpuaa pinnan alta yksityiskohdista vakavamman tarinan lomasta. Välillä tarinan yleisilme meni absurdismin puolelle ja liiankin kummalliseksi, mutta kokonaisuutena tarina on varsin mukiinmenevä ja nopealukuinen.
Suurin osa tarinoista aika tylsiä, mutta joukossa on muutamia todella hyviäkin tarinoita, esimerkiksi nimikkotarina Vampyyrin Vapaailta. Jos etsit oikeasti pelottavaa kauhua, ei tämä ehkä ole oikea valinta, mutta jos pitää pienistä, humoristista kauhujutuista, niin voi tästä kirjasta pitääkin.
Ihan kelvollinen fantasia, hahmot ja tapahtumapaikat on oikein mielenkiintoisia. Vikana vain se, että teksti on etenkin alkupuolella paikoittain todella tylsää, paikoittain teksti taas luistaa eteenpäin salamanvauhtia. Joka tapauksessa ihan hyvä kirja, ei nyt mikään loistava.
Todella hyvä kirja, mutta ei täydellinen. Idea on mielenkiintoinen ja tunnelma aivan loistava, mutta olisin kaivannut vähän enemmän henkilöiden kuvailua. Nyt hahmot jäivät vähän tylsiksi. . . Kirja oli jännittävä ja paikoin pelottavakin. Tässä kirjassa oli mysteerinen tunnelma, joka on parasta tässä kirjassa.
Paljon huonompi kuin odotin, ei kuitenkaan aivan toivoton. Tässä kirjassa on kaksi erillistä tarinaa, joissa kummassakin on samat hahmot. Ihan hauska idea, mutta kyllä tämä petti odotukseni. Aivan kamalan kliseinen, ja juonikin tuntuu jo vanhan toistolta, etenkin ensimmäisessä tarinassa. Toinen tarina oli jo hiukkasen parempi, mutta siihen ei saatu mukaan lainkaan jännitystä. Ensimmäinen tarina oli kyllä jännittävä, mutta kliseinen.
Ylivoimaisesti pelottavin R.L.Stinen kirja. luin keskellä yötä, kun en saanut unta, eikä kyllä yhtään auttanut. . .Tarina on juuri sopivan mystinen, samoin kuin tunnelmakin. Loppuratkaisu on Stinen tapaan nokkela, mutta tämä kirja on paljon, paljon parempi kuin mikään perustason kauhukirja. Tämä on todella pelottava.
Hieman tylsä kirja. Kirjan hyviä puolia on hyvät hahmot, ja ihan mielenkiintoinen idea. Mutta kirjan aikana tarina rulaa eteenpäin etanan vauhtia, eikä kertaakaan saa edes jännittää kirjan hahmojen takia. Ei ihan surkea kirja, mutta ei kovin hyväkään.
Paljon parempi kuin Viisasten kivi. Huumoria on enemmän, ja tunnelmakin on parantunut. Tässä on jotain mysteerisyyttä, josta pidän. Ja tällä kertaa lordi Voldemortistakin kerrotaan hieman enemmän. Gilderoy Lochart ja Dobby ovat loistavia hahmoja! Yksi lempikirjoistani.
Loistava kirja, ei niinkään pelottava, vaan ehkä enemmän surullinen. Kansikuvasta ja takakansitekstistä voisi päätellä, että kyseessä on perus kliseinen kummitusjuttu, mutta tämä on kaukana siitä. Tunnelma on juuri sopivan mysteerinen, ja hiljalleen raottuva loppuratkaisu on loistava ja todella yllättävä. Hahmotkin ovat mielenkiintoisia, ja tunnelma on ihan loistava. Paras Goosebumps heti Naamioidun Kostajan jälkeen.
Erittäin hyvä kirja, yksi parhaista, jollei paras Goosebumps. Juoni on todella mielenkiintoinen, ja toisin kuin joissakin muissa Stinen kirjoissa, kukaan hahmoista ei jää stereotyypiksi, vaan kaikki hahmot ovat mielenkiintoisia. Loppuratkaisu oli loistava.
Kirja kertoo neandertalin ihmisten ja nykyihmisten varhaismuodon Cro-Magnonin ihmisten kohtaamisesta ja elosta toistensa kanssa - ihmisryhmien välisiltä konflikteiltakaan ei vältytä. Kirjailija paleontologi esittelee tarinassaan erään teorian neandertalilaisten häviämisestä maailmankartalta. Kertomus on kuitenkin fiktiivinen ja kirjassa alkuihmiset ovat hyvin paljon nykyihmisten kaltaisia niin tunne-elämältään kuin myös tavoiltaan. Kirja on jaoteltu kolmeen eri henkilöiden näkökulmasta kerrottuun osaan ja juonenkuljetus on sujuvaa ja helppolukuista. Luontoa sekä eläimistöä kuvataan eläväisesti. Tarina on viihdyttävä ja opettavainen. Kirja on suositeltavaa lukemista paleofiktiosta pitäville.
"Vanha Koira" on ensimmäisenä Praedor-aiheisena romaanina jo itsessään merkittävä, mutta sisältö kruunaa tittelin. Juoni on vauhdikas ja raaka, monissa kohdin yllättävä ja ennenkaikkea 100% Praedor. Jaconian monipuolinen ja erilainen, omalla tavallaan synkkä maailma tulee hyvin esiin Vuorelan tekstistä. Petri Hiltusen loistava kuvitus toimii yllyttäen kuvittelmaan hahmot ja tapahtumat todellisempina, tosin osin tökkivät kuvatekstit haittaavat tätä. Praedor-roolipelin fanina en voinut kuin rakastaa tätä, suosittelen kaikille vähänkään synkemmän fantasian faneille ja ennenkaikkea kaikille innokkaille praedoreille!
Kovin kattavasti en jaksa tätä kirjaa arvostella, sillä se ei koskettanut minua juuri ollenkaan. Juoni etenee kohtuun tyypillisellä tavalla ja oikeastaan vailla yllätyksiä, seuraten kliseistä kaavaa lähes kaikessa. Kazia ei kuvata kovin persoonallisena tyyppinä missään kohtaa, ja hän esiintyykin tyypillisenä "sankari tahtomattaan" tyyppinä aina tarinan loppuun saakka. Muutkin henkilöt ovat peruskauraa aina hölmöilevästä kentti apurista ilkeään ylipappi-arkkipahikseen, jonka maailmanvalloitus motiivit olivat aika köyhät. Koko kirja oli melko ikävystyttävä kahlata läpi, ja luinkin sen poikkeuksellisn innottomasti ja hitaasti. Oikeastaan kaikki fantasian kliseet esiintyivät teoksessa, mutta jos luet ensikertaa fantasiaa tai dragonlanceja, voi kirjasta saada jotakin irti. Ei huono, mutta aivan liian tavanomainen fantasiamättö.
Nälkäpeli on yksi parhaimmista kirjoista mitä olen lukenut. Mukavan erilainen ja omaperäinen, juoni oli hyvin ja mielenkiintoisesti keksitty. Tapahtumapaikka oli "meidän maailman" Amerikka, mutta siitä kyllä löytyi aika paljon eroavaisuuksia, ja se oli hyvä asia. Kirjaa ei yksinkertaisesti voinut laskea käsistään, ja vaikka olin vannonut itselleni etten lukisi sitä yhteen pötköön, (masennus iskee aina kun olen lukenut jonkun hyvän kirjan loppuun ja jatko-osaa joutuu odottamaan vuoden...) luin sen kuitenkin viikonlopussa alusta loppuun. Henkilöt olivat mielenkiintoisia. Se "pikkutyttö", nimi on päässyt unohtumaan, oli ihana hahmo. Ja totta kai Katniss ja Peeta olivat ihania. Harmi vain, että ainakaan vielä tässä kirjassa he eivät tutustuneet toisiinsa paremmin... Ja ne mutantti-oliot olivat kaameita... -__- Juonikin oli mukava. Kirjaa oli toisinaan ahdistava lukea, sillä tiesi että vain yksi voisi jäädä eloon, mutta niitä päähenkilöitähän oli kaksi... Loppuratkaisu oli omaperäinen, enkä ikinä itse olisi osannut kuvitella kirjalle sellaista loppua.
Serren metsissä oli alun lievän haparoinnin jälkeen mitä miellyttävintä luettavaa: juoni, kieli ja Serren ihmeellinen maailma imaisevat väkisinkin mukaansa. Vaikka tarina sisältääkin prinssejä, prinsessoita, noitia ja monia muita sadun konventioita, ei se suinkaan mikään lastensatu ole. Kirja on kauneutensa, jännittävyytensä ja joskus myös jopa ahdistavuutensa ansiosta oikein viihdyttävää luettavaa varttuneemmallekin lukijalle. Lopun sekava, kovin tarkkuutta vaativa juoni latistaa tiivistynyttä tunnelmaa hieman, muttei toki pilaa muuten aivan mahtavaa lukukokemusta. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja helposti samaistuttavia. Suomentajaa on kyllä myöskin pakko samalla ylistää mahtavasta työstä. Arvosana olkoon siis 10-.