Puu ja lehti
Alkuteos ilmestynyt 1964, uusi laitos 1988. Kannen kuva: J. R. R. Tolkien. Typografia: Sami Saramäki. Sidottu, kansipaperi.
Sisältö:
- Christopher Tolkien: Esipuhe, suomentanut Vesa Sisättö.
- Saduista (On Fairy-Stories, 1947), suomentanut Vesa Sisättö
- Niukun lehti (Leaf by Niggle, kirjoitettu 1938–39, julkaistu lehdessä 1945), suomentanut Kersti Juva
- Mythopoeia (noin 1931, alkuteoksen vuoden 1988 laitoksesta), suomentanut Johanna Vainikainen-Uusitalo
Säkeet esseessä Saduista suomentaneet Alice Martin (s. 19–20, 22, 23–24 ja 93) ja Johanna Vainikainen-Uusitalo (s. 75).
”Tuossa valtakunnassa vaeltanut voi kenties pitää itseään onnekkaana, mutta juuri sen rikkaus ja outous mykistävät kulkijan, joka aikoo kertoa sen ihmeistä. Ja Satumaassa kulkiessa on vaarallista kysellä liikaa, ettei sen portteja suljeta ja avaimia kadoteta.”
J. R. R. Tolkien kertoo esseessään Saduista oman kirjailijantyönsä perusteista, satujen arvosta kirjallisuudenlajina. Saduista avautuu kauniiksi ja sulavaksi tutkielmaksi mielikuvituksen laeista.
Teokseen sisältyy myös kertomus Niukun lehti. Se on viehättävä allegoria Tolkienin omasta urasta kertojana, kertomus maalarista joka tahtoo maalata kokonaisen puun. Niukku on taitava maalaamaan lehtiä ja viipyy mielellään yksityiskohdissa, mutta pyrkii täydellisyyteen niin hanakasti, että työstä ei tahdo tulla valmista koskaan...
Puu ja lehti sisältää myös Tolkienin komean runon Mythopoeia, joka on kosminen puolustuspuhe myyttien puolesta.
Käyttäjät lukeneet myös
J. R. R. Tolkien
John Ronald Reuel Tolkien [-ki:n] (1892–1973) tunnetaan nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Etelä-Afrikassa brittiläiseen perheeseen syntynyt Tolkien muutti jo kolmevuotiaana Englantiin ja varttui Birminghamin lähistöllä Sareholen myllyn tienoilla. Tämä rauhaisa lapsuudenmaisema näkyy hänen kirjojensa hobittien vehreissä asuinsijoissa. Elämäntyönsä Tolkien teki Oxfordissa anglosaksin sekä englannin kielen ja kirjallisuuden professorina 1925–59. Jo nuorena miehenä hän kuitenkin kiinnostui muinaisista taruista, muun muassa Kalevalasta, ja omien haltiakielten luomisesta. Tolkien halusi ryhtyä kirjoittamaan tarustoa, ja tästä ajatuksesta kehittyi vähitellen suuri tarukokoelma, Silmarillion, jota Tolkien hioi koko aikuisikänsä ajan.
Tolkien kertoi myös paljon satuja neljälle lapselleen ja näistä syntyi hänen esikoisromaaninsa Hobitti (1937), etsintäretki, jossa pienikokoinen hobitti Bilbo Reppuli, 13 kääpiötä ja velho Gandalf lähtevät vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin anastamaa kulta-aarretta. Tolkien kirjoitti kymmenen vuoden ajan seuraavaa romaaniaan, yli tuhatsivuista järkälettä Taru sormusten herrasta (1954–55). Romaani kertoo hyvän ja pahan taistelusta ja siitä kuinka kaikista pienimmätkin voivat kyetä suuriin urotöihin. Tolkien yhdisti eeppiseen seikkailutarinaan aineksia Silmarillion-taruistaan. Tuloksena oli ainutlaatuinen teos, joka on säilyttänyt suosionsa lukijapolvelta toiselle ja poikinut kokonaisen kirjallisuuden lajityypin. Sormusten herraa on myyty arviolta 150 miljoonaa kappaletta ja Hobittia 100 miljoonaa.
Muita teoksia kirjailijalta J. R. R. Tolkien
Kirja-arviot ja kommentit
Korotin arvosanaani tälle teokselle hieman uusimman lukukerran yhteydessä, kun essee Saduista aukesi paremmin aikuisempana. Teos on parhaimmillaan innokkaan Tolkien-fanin kädessä. Sen sisältämät essee, novelli ja runo saattavat olla jonkin verran eri lukumakuihin uppoavia, kokonaisuutta yhdistää yhteinen nimittäjä eli Tolkien.
Teoksen tähdet jäävät vajaaksi sen vuoksi, että vaikka Mythopoeia oli jälleen parasta kokemuksessa ja Saduista puhutteli enemmän kuin aiemmin, Niukun lehti jäi jälleen vähän etäiseksi.
Suosittelen teosta omistautuneille Tolkien-faneille sekä niille, joita kiehtoo fantasiakirjallisuuden synty kirjallisuuden lajina sekä sen filosofia.
Aika hämmentävä kokonaisuus.
Kirja alkaa pitkällä, melkein satasivuisella esseellä Saduista, joka on todella polveileva ja pohdiskeleva teksti. Se pitää sisällään runsaasti viittauksia erilaisiin satuteoksiin (osa näistä vielä hyvin vanhoja jostain historian hämärästä), joista pitäisi olla perillä, jotta niistä saisi jotain irti. Tämä oli raskasta luettavaa.
Toinen osa, allegorinen satu Niukun lehti, oli jo huomattavasti selvempi teksti. Siitä sai ihan hyvin kiinni, jos yhtään on perillä Tolkienista kirjoittajana. En vain oikein tiedä, kenelle tarina on suunnattu, koska lapsille teksti on piru tylsä. Ehkä Tolkien on vain purkanut tässä tuntojaan tarinan muodossa ilman sen suurempaa tarkoitusta?