Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Odotin paljon tältä kirjalta ja jouduin ikäväkseni pettymään. Todella mielenkiintoisesta lähtöasetelmasta alkanut kirja jatkui keskinkertaisena seikkailukertomuksena. Ongelma tuntuu olevan se, että hahmoihin ei oikein ehtinyt tutustua kunnolla, kun jo kiiruhdettiin kohti seuraavaa seikkailua. En kokenut sellaita PAKKO LUKEA NYT HETI -tunnetta, ehkä koska en missään vaiheessa tuntenut henkilöhahmoja todella omakseni. Kirjassa oli kuitenkin paljon hyviä elementtejä joista tykkäsin, kuten vaikka puukirjasto. Wau!
Kim Liggettin "Armonvuosi" (Karisto, 2019) tarttui mukaani kirjastosta, sillä olin kuullut tästä nuorten aikuisten romaanista enimmäikseen positiivisia kommentteja.
Teoksen tapahtumat sijoittuvat vaihtoehtoiseen maailmaan, joka muistuttaa tavallaan 1600-luvun Yhdysvaltoja. Vaikka ihmisten juuret ovat käytetyistä lauseenpätkistä päätellen pohjoismaissa, mutta mistään ruotsalaisesta kansankodista ei ole kyse. Yhteisöä johtavilla miehillä on nimittäin tapana lähetää tytöt kuusitoistavuotiaina viettämään armonvuodeksi kutsuttua aikaa erämaahan, jotta nämä pääsisivät eroon miehiä turmioon vievistä noitavoimistaan ennen pakkoavioon astumistaan.
Lue lisää ...
Ja armonvuodestahan eivät kaikki selviä hengissä tai täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Saalistajiksi kutsutut tappajat jahtaavat tyttöjen ruumiinosia, joilla uskotaan olevan parantavia voimia. Taudit ja hulluus vaivaavat nekin. Nainen voi olla myös toiselle susi. Tierney-niminen tyttö joutuu myös tähän kurimukseen ja siitäpä sitten seuraakin monenmoista julmaa ja väkivaltaista käännettä.
"Armonvuoden" kohdalla puhutaan toistuvasti Goldingin Kärpästen herrasta ja Atwoodin Orjattarestasi, mutta ehkä listaan voisi lisätä myös myös kotimaisen nuortenromaanin, Maria Turtschaninoffin Maresin. Feministinen painotus on molemmissa merkittävässä roolissa, mikä käy ilmi myös himpun verran yksipuolisesta mieskuvasta. Liggettin kohdalla naisten vapautusliike jää kyllä vähän puolitiehen, ja miehillä on sitten lopulta kuitenkin aika iso rooli siinä mitä kutsutaan onneksi.
Liggettin kirjan suurimmaksi ongelmaksi muodostui mielestäni henkilögalleria, joka ei oikein herännyt missään vaiheessa henkiin, ja kirjan maailmakin tuntui epäuskottavalta. Mitään ei myöskään taustoitettu tai perusteltu, vaan kaikki oli otettava sellaisena kuin kirjailija sen lukijalle tarjoili.
| Richard Adamsin "Ruohometsän kansa" (WSOY, 1975) on englantilaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikko. Vuosien varrella olin kuullut teoksesta runsaasti kehuja lähipiiriltäni, mutta syystä tai toisesta tulin tarttuneeksi siihen vasta nyt. Ja kylläpä kannatti, sillä kirjahan oli ihan uljainta parhautta! Lue lisää ... Kaikki alkaa siitä, kun Sandleforthin kaniinikylässä asusteleva Viikka saa kammottavan näyn, jossa kotiniitty valuu verta. Jotakin kauheaa on hänen mukaansa tapahtumassa, jotakin niin hirve Richard Adamsin "Ruohometsän kansa" (WSOY, 1975) on englantilaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikko. Vuosien varrella olin kuullut teoksesta runsaasti kehuja lähipiiriltäni, mutta syystä tai toisesta tulin tarttuneeksi siihen vasta nyt. Ja kylläpä kannatti, sillä kirjahan oli ihan uljainta parhautta! Kaikki alkaa siitä, kun Sandleforthin kaniinikylässä asusteleva Viikka saa kammottavan näyn, jossa kotiniitty valuu verta. Jotakin kauheaa on hänen mukaansa tapahtumassa, jotakin niin hirveää, että kaniinien on lähdettävä mikäli nämä mielivät säilyä hengissä. Luonnollisesti tämmöiset epäselvät houreet eivät vakuuta suurinta osaa yhdyskunnasta, mutta niin vain käy, että pieni joukko pupuja käy Pähkinä-nimisen kaniinin johdolla matkaan perustaakseen uuden yhdyskunnan turvallisemmalle seudulle. Fantasiakirjallisuudelle ominaiseen tapaan tässäkin on kyse tärkeästä tehtävästä ja pitkästä matkasta halki vihamielisen ja vaarallisen ympäristön. Vaaroja on moneen lähtöön: pelätä ei pidä ainoastaan ihmisiä ja saalistajia, vaan myös toisia kaniineja, joista hirmuisin on totalitaarisen Efrafa-kaniiniyhteiskunnan häikäilemätön johtaja Kenraali Ratamo. Kaniinit ovat kirjassa hyvin kaniinimaisia, vaikka heillä onkin oma mytologinen tarustonsa, jossa seikkailevat muun muassa auringonjumala Frith sekä kaniinisuvun ovela alkuisä El Ahrairah. Sankarimme jäävät mieleen mieleen mainioina persoonallisuuksina, joihin huomaa kirjan edetessä kiintyvänsä koko ajan enemmän. Huomasin itse jännittäväni ja vähän murehtivanikin sitä, miten päähenkilöille mahtaakaan käydä. Loppukohtaus saa kyyneleet nousemaan silmiin. Englannin maaseudun ja luonnon kuvaus on kauttaaltaan vaikuttavaa. Suunnittelin itse juomapeliä, jossa pitäisi ottaa huikka joka kerta kun kirjassa mainitaan joku kasvi nimeltä, mutta sellaisen toteuttaminen vaatisi kohtalaisen hyvää toleranssia. Luulisin, että "Ruohometsän kansasta" nauttivat kaikenikäiset lukijat, toki vähän eri tavalla. Lapset ja nuoret voivat nauttia siitä jännittävänä eläinfantasiana, kun taas aikuiset voivat ihastella kaunista luontokuvausta sekä pohdiskella onko kyse jonkinlaisesta allegoriasta vähän "Eläinten vallankumouksen" tapaan. Guardian-lehden mukaan Adams torjui itse teoriat siitä, että kirjalla olisi jotakin tekemistä kommunismin tai kristinuskon kanssa. "Rubbish! It’s just a story about rabbits!", kirjailijan sanotaan tokaisseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirja on hetkittäin hyvin julma. En ainakaan muistaisi itse lukeneeni vähään aikaan mitään niin veretseisauttavaa kohtausta kuin (view spoiler)Sandleforthin yhdyskunnan myrkyttäminen, joten perheen pienemmille kannattaa sen sijasta lukea vaikkapa Robert C. O'Brienin niin ikään erinomainen eläinfantasia "Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat". En ole vähään aikaan lukenut toista näin vaikuttavaa teosta! | ||
Mielenkiintoinen dystopia, joka toi mieleen Waterworldin. Hyvin realistista kuvausta epätoivosta ja inhimillisestä sekoilusta. Kirja toimisi varmasti paremmin lukijalle, jolla on lapsia. Lasten tärkeyden jatkuva hehkuttaminen ja päähenkilön lastensa takia tekemät ratkaisut menivät minulta vähän ohi. Minulla kun ei ollut tarpeeksi kosketuspintaa aiheeseen. Tarinana mielenkiintoinen, mutta jätti kylmäksi edellä mainitusta syystä.
Tykkään kirjoitustyylistä, jossa mennään juoni edellä. Tässä kirjassa ei harrastettu sellaista. Koinkin lähestulkoon koko kirjan tylsäksi tarinaksi, jossa kuvailtiin liikaa ja tapahtui liian vähän. Aivan lopuksi saatiin aikaiseksi hieman toimintaa, mutta se ei enää tilannetta pelastanut. Kirja on aiheeltaan mielenkiintoinen dystopia. Harmittaakin, että se ei ollut sopiva kirja minulle.
Ihan ok sarja vaikka en yleensä tämän tyyppistä luekaan, osittain juonessa pysyminen tuotti hankaluutta ja aukkojakin taisi kyllä jäädä... Jokseenkin syy saattoi myös johtua siitä etten ollut täysin kirjan imussa, eikä siksi välttämättä pysynyt skarppina kaikissa käänteissä. Kokonaisuutena kuitenkin ylitti omat odotukseni.
Pelottavan mahdollisen oloinen kuvaus maailmanlopun alusta. Nuoren päähenkilön murrosiän ja maailman muutoksista kerrotaan rauhallisen realistisesti. Päähenkilön omat haasteet ja ilonaiheet kietoutuvat taitavan kerronnan kautta saumattomasti maapallon pyörimisen hidastumisen kuvaukseen. Kirjassa käytettiin usein todella pahaenteistä "vielä silloin emme tienneet" -ilmaisua.
Tässä kirjassa on harvinaisen monipuolinen tarina genrensä kirjojen joukossa. Juoni on kiinnostava ja hyvä, jota eroottisten piirteiden korostaminen korostaa kivasti. Kerronta jäi kuitenkin hieman turhan yleiselle tasolle, mikä näin lyhyessä teoksessa on toki välttämätöntäkin.
Kirja pursuaa mielenkiintoisia ihmiskohtaloita viikinkiajan pohjolassa. Se on kirjoitettu niin, että tarina voisi periaatteessa olla tottakin. Jumaluudet ovat lähellä arkea ja ohjaavat sen kulkua. Pidin kirjassa erityisesti luonnonkasvien hyödyntämisestä. Kerronta taas ei ollut lemppariani, koska se oli usein epäselvää. Välillä oli vaikea erottaa mistä kylästä nyt kerrotaan.
Kirja sisältää paljon sekavaa ja toivotonta haahuilua. Lopussa alkaa viimein selvitä asioita, mutta sekin tuntuu jotenkin epämääräiseltä. Tykkäsin eri ajoissa hyppelystä. Kirjan lopun mustilla sivuilla ja kuvioilla leikittelyt taas olivat vähän liikaa.
Tässäpä sekava ja masentava kirja. Kaikilla meni jokseenkin huonosti eikä valoa näy tunnelin päässä. Lukiessa tuntui kuin olisi rämpinyt suossa eikä mikään oikein edennyt, vaikka paljon tapahtuikin.
Hieman parempi kuin edellinen osa, mutta silti täynnä pelaamiseen liittyviä kummallisuuksia. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/
Todella kauniisti kirjoitettu ja kuvattu, en ole fantasiakirjojen ystävä vaan tämä osasi yllättää täysin.
Kirjan juoni on melko epäuskottava, mutta kuitenkin kiinnostava. Kun trilogian nimi on Viimeinen illuusio, lukemaansa suhtautuu hieman varauksella. Mikä on totta ja mikä aivojen luomaa kuvitelmaa? Loppua kohti käänteitä alkoi sadella kiitettävästi ja juoni tiivistyä. Joitain juttuja jäi sopivasti auki, jotta seuraavaan osaan tekee mieli tarttua. Kokonaisutena keskivertokirja, ei herättänyt tunteita, mutta ihan mielenkiinnostahan tämän luki.
Kunnianhimoinen, mutta toteutukseltaan hieman vajaaksi jäävä kirjasarjan avaus. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2020/08/kirja-arvostelu-anders-vaclin-aki.html
Jos olet kiinnostunut vanhoista peleistä, tämä on pakkoluettavaa. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2020/08/kirja-arvostelu-ernest-cline-ready.html
Kouluikäisille suunnatun kirjasarjan avausosa viehättää kissamaisella kuvailullaan ja tunnelmallaan. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2020/08/kirja-arvostelu-erin-hunter-villiin.html
Dekkarityyppisesti kerrottu tarina, jossa hienot sanankäänteet yrittävät peittää alleen laimean juonen. En siis erityisemmin pitänyt tästä kirjasta. Eri aikatasoilla leikkiminen hämmensi ja sekoitti tarinan kerrontaa, joka itsessäänkin oli jotenkin uneomaisen lepsua. Juoni oli tavallaan raju, mutta tavallaan siinä ei oikein tapahtumut mitään. Onneksi teos oli sentään melko nopealukuinen.
Tässäpä toimintapläjäys! Kirjan tarinassa on paljon meneillään kokoajan, mutta vain yhdestä juonen osasta kerrotaan kerrallaan. Edellisiin osiin verrattuna tämä oli tietokirjamaisempi opus. Ajoittain tarinan kerronta tuntui hieman kärsivän faktoista, joita viljeltiin reippaasti. Kirja tuntui ehkä hieman pitkitetyltä, enkä pitänyt siitä niin paljon kuin edellisistä osista. Aivan mukava kirja kuitenkin, ei siinä.
Tarina on tuttu, mutta raikkaalla tulkinnalla. Pidin siitä, että Yodan opetuksia laajennettiin parilla lisäkohtauksella. Myös lukujen välissä olevat "tehtävät" olivat sekä hupaisia, että valaisevia.
Tämä kirja on toimintapläjäys, joka sisältää suuria tunteita ja strategista suunnittelua. Toimintaa on enemmän ja pelimaailman tapahtumia kuvataan monisanaisemmin kuin ensimmäisessä kirjassa. Kirjan alusta tuntui puuttuvan silta edellisen kirjan loppuun. Tämän kirjan loppukin on jotenkin hutaisemalla tehty, muuten oikein hyvä ja kiinnostava kirja. Ajoittain nauroin hyviä juttuja ääneen, kuten ensimmäisenkin osan kohdalla kävi.
Olisin niin halunnut tykätä tästä enemmän. Jokin tässä vaan itsellä tökkäs. Oliko sitten liian siirappinen rakkaustarina vaan minun makuuni nyt tällä kyseisellä hetkellä, että ei oikein lähtenyt. Pidin kyllä sirkus kuvauksista ja muista outouksista, mutta päähenkilöiden rakkaustarina ei vaan jaksanut kiinnostaa.
Kirja sisältää kiinnostavia näkemyksiä virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista ja toisaalta haitoista. Mikä on totta ja mikä teknologian tuottamaa tuntemusta? Kirjassa on lisäksi hieno kasvutarina ja sopivasti jännitystä. Helppo- ja nopealukuinen teos, joka nauratti muutaman kerran ihan ääneen.
Tämä kirja oli paljon parempi kuin ensimmäinen osa! Kuvitella mitä Townsend keksii muihin kuuteen osaan kolmannesta osasta (julkaistaan kesällä) tietoa: Morrigan Korppi ja hänen ystävänsä ovat selvinneet ensimmäisestä vuodesta meineikkaan seuran koulutettavina. Ja todistaneet uskollisuutensa yksikölle 919. Nyt Morrigan tapaa uuden jännittävän haasteen: Hallita meiniota joka koettaa kuluttaa häntä. Kun outo ja pelottava sairaus on tarttunut Nevermooriin ja muuttaneet tartunnan saaneet hulluiksi. Uhrien lisääntyessä paniikki leviää. Kun kaupunki jota Morrigan niin rakastaa on pelon tilassa hänelle jää vain yksi vaihtoehto: Morriganin pitää etsiä vasta lääke sairaudelle, vaikka se asettaa hänet suureen vaaraan. Ensiksi tuosta kolmannesta kirjasta "Hollowpox" kuulostaa jännittävältä. Ja nyt takaisin meinioseppään. Tämä tarina on hauska rohkea ja täynnä itseluottamusta ja pelkoa. Morriganin näyttää taas ihanasti lukijalle miltä tuntuu olla epävarma ja miten epävarmuus ei ole heikkoutta vaan voimaa. Kirjassa on lumoavia käänteitä ja se kertoo Nevermoorista kaupunkina enemmän kuin aikaisempi kirja. Meiniosepässä myös kerrotaan ystävistä ja ystävyyden voimasta. Kirja on hyvä esimerkki siitä mitä fantasia on. Ansaitsee kyllä kaikki nuo tähdet, mutta jouduin ottamaan puolikkaan pois siitä että kirja oli aika lyhyt. Muuten kyllä olisi saanut viisi tähteä:)
Tämä kirja oli todellakin yksi parhaista mitä olen lukenut. Kirja siis keskittyy Morrigan Crowhin taisi olla suomeksi Korppi (Luin kirjan englanniksi) joka siis on kirottu. Hänet viedään Nevermooriin Jupiter Pohjoisen avulla. Morriganin pitää selvitä koetuksista että pääsee meineikkaaseen seuraan. Kirja oli mielestäni todella viihdyttävä ja hauska. Tutustuin siihen juuri jonkun kirja arvostelun kautta. Päähenkilö Morrigan on kaikin puolin rakastettava. Hän on itsevarma ja rohkea. Nevermoor kaupunkina on hyvin kuvailtu ja hienosti suunniteltu. Yhden tähden annoin Morriganille, yhden Nevermoorille kolmas menee juonelle joka oli ihanasti suunniteltu. Neljäs tähti Deaukalionille ja sen henkilö kunnalle. Viides tähti kyllä jäi pois siitä että joistakin hahmoista ei kerrottu paljoa mitään. Samoin meiseustakaan. Mutta silti hahmot olivat hienoja ja olen aika varma että tulevaisuudessa kuulemme uutta Mogin äidistä. No toinen osa on luettu ja kolmas tulee ensi vuoden kesällä:)





















