Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Olen oudosti koukussa tähän sarjaan, vaikka en pidä näistä kirjoista erityisemmin. :D Tarina ei vedä vertoja Mustan tikarin veljeskunnalle. Tästä huolimatta tahdon tietää miten se etenee. Ahdistaa kun pahiksella menee hyvin!
Nopealukuinen kirja, jossa on enkeli kenttätöissä. Hahmot olivat kiinnostavia, mutta aihepiiri ei oikein innostanut minua. Kirja tuntui turhan pitkältä sen sisältöön nähden.
Kirja oli hyvin perinteistä seikkailu&taistelufantasiaa. Tyyliltään ja tarinaltaan se muistutti paljon Eragon-kirjoja. Alkukankeuden jälkeen tarina alkoi soljua hyvin ja imaisi mukaansa. Harmi vain, että kirja on pokkarimuotoinen ja näin hieman hankala kädessä pidettävä lukiessa.
Yllättävän koukuttava. Mukavaa luettavaa tylsään päivään.
Jos pitää Sormusten herrasta ja Pahkasiasta, niin parempaa kirjaa ei löydy!
Ihana, tosi tunteita herättävä kirja. Loppu oli niin surullinen että itkin ihan oikeasti.
Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää on ihana kirja. Se on täynnä omituisia, hykerryttäviä ja mielikuvitusrikkaita hahmoja. Se on täynnä läheltäpiti-tilanteita. Se on täynnä mysteerejä. Se on kaikin puolin hyvä kirja. Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.com/2020/07/kirja-arvostelu-walter-moers-kapteeni.html.
Ihan jees kesäpäivän lukemiseksi. Kirja oli tosi ennalta-arvattava loppuratkaisua myöten. Aiheesta olisi voinut saada paljon enemmänkin irti! Henkilöistä en pitänyt yhdestäkään. Kolme tähteä annan kuitenkin lähinnä mielenkiintoisen idean ja ympäristön vuoksi.
Uhanalainen on mielestäni monin tavoin edeltäjäänsä parempi. Kerronta on hyvää ja juoni on todella koukuttava ja mielenkiintoinen, enkä olisi millään malttanut lopettaa lukemista iltaisin. Tykkään siitä, miten paljon tässä kirjassa keskitytään eri hahmoihin ja hahmokehitystä on reilusti. Varsinkin kaikki sivuhenkilöt ovatkin todella hyvin onnistuneita.
Ei mitenkään ihmeellinen kirja. Tähän oli ahdettu enemmän toimintaa kuin trilogian aiempiin osiin. Välillä tuntuikin, että uusi taistelu läjähti yhtäkkiä eteen ja pian se olikin jo ohi. Loppuratkaisukin oli aika juosten käyty läpi. Romantiikasta kirja saa minulta hieman plussaa aiempiin osiin nähden. Profetioita sekä uskon ja valon voimaa korostavia kohtia taas oli aivan liikaa, mistä tulee miinusta.
Mikään romantiikkaan liittyvä kirjallisuus ei oikein ikinä ole ollut juttuni, ja nytkin kirjassa kiinnosti kaikki muu kuin itse rakkaustarina. Mikael ja koko romanssi tuntui liian täydelliseltä ja olin huomaavinani paljon vaikutteita muista saman tyylisistä kirjoista, jolloin arvasin suuren osan tapahtumista etukäteen. Paranormaalista romantiikasta pitäville voin tosin suositella. Loppua kohden tapahtumat nopeutuivat, mikä onkin ihan normaalia kirjoissa ja elokuvissa, mutta tässä en siitä olisi niin välittänyt.
Pidin kirjasta kovasti. Loppu ei ehkä täysin tyydyttänyt, mutta erinomainen kirja kuitenkin. Suomenkielisen version lukemattomat "paino"virheet ja jopa puuttuvat sanat häiritsivät hiukan, mutta en antanut niiden häiritä nautintoa. Suosittelen.
Tämä kirja oli trilogian ensimmäistä osaa selkeämpi lukukokemus. Nimiä esiintyi edelleen todella paljon, mutta henkilöiden välillä ei enää pompittu kovin paljoa.
Luonnonlääkintä ja pieni romanttisuus olivat minua kiinnostavat teemat tässä kirjassa, muut asiat jäivätkin sitten aika etäiseksi. Todella raskas kirja luettavaksi. Ensimmäisen osan tapaan tämä kirja parani hiukkasen puolen välin jälkeen.
Varjojen kuningatar nousi tämän sarjan suosikkikirjakseni. Kun viimein pääsin yli siitä, ettei Aedionista ja Aelinista tulisi paria, kykenin nauttimaan kirjasta ja sen tarinasta. Tämä viekas ja hieman kavala teos oli täynnä tapahtumia ja käänteitä. Luulen, että tämän kirjan juoni sisälsi tähän mennessä eniten käänteitä, odotuksen tunnetta ja yllätyksiä.
Harrisonin kaksi kirjaa, jotka olen lukenut, ovat kyllä hassuja tapauksia. Ei nämä mitään scifiä ole, vaikka elementtejä kyllä löytyy. Molemmista jäänyt höntti olo jälkeenpäin, silleen hyvällä tavalla. Ensin vähän ärsyttää, sitten hahmot rupeavat kiinnostamaan (kai tämä on pakko katsoa loppuun), ja kun on lukenut kirjan valmiiksi, huomaa viikon kuluttua harmittelevansa että olisipa ollut pitempi. Vaikka ei tajua ollenkaan mitä Harrison on yrittänyt sanoa. Häh?
En tykännyt. Jotenkin tuntui siltä että tämä on puoliksi huitaistu kasaan kauheassa kiireessä. Spekulatiivista fiktiota, joo. Päähenkilö on ärsyttävä ja mukamas nokkela. Taidan pysytellä erossa tämän herran teoksissa jatkossa. Vaikka hänelle kaikkea hyvää toivonkin.
Tulen perillinen on juuri oikea nimi tälle kirjalle eikä täydellisempää nimeä voisi edes kuvitella. Se on täynnä jännitystä, uusia suuntia ja tapahtumia, joskin saa sarjan suunnan muuttumaan hieman erilaiseksi. Pääosin kaikki uudet henkilöt ovat mielenkiintoisia ja vangitsevia. Osa enemmän kuin toiset. On kerrassaan uskomatonta kuinka Sarh J. Maas kykenee luomaan kerta toisensa jälkeen upeampia mieshahmoja. Aina uuden ilmestyessä näyttämölle edellinen menettää hohtonsa ja uudesta henkilöstä tulee äkkiä suosikkini. Näin kävi Aedionin kohdalla. Hän taitaa jäädä suosikikseni vielä pitkäksi aikaa tässä sarjassa. Tätä en voi kuitenkaan sanoa varmasti ja voin vain siirtyä seuraavaan osaan parasta toivoen.
Keskiyön kruunu oli jälleen uusi onnistunut teos Sarah J. Maas:ilta. Tässä kirjassa päästiin syvemmälle palatsin salaisuuksiin ja Celaenan menneisyys alkoi kuoriutua paremmin esille. Myös muista hahmoista, kuten Dorianista alkoi paljastua käänteen tekeviä salaisuuksia. Keskiyön kruunu on aivan ihastuttava teos ja jatkoi siitä, mihin Lasipalatsi jäi. Kirja ei jäänyt tyhjäksi ja tempauduin tarinaan aivan uudenlaisella vimmalla. Kuitenkin näin Dorianfanina täytyy sanoa, että teoksen suunta jäi hieman häiritsemään. Ehkä asiat kuitenkin seuraavassa osassa palaavat suotuisampaan suuntaan. Kirjan lopetus oli yksi ilmiömäisimmistä kohdista koko teoksessa. En käsitä, miksi kaikki piti jättää niin mielenkiintoiseen vaiheeseen! Se nimittäin lisäsi järjetöntä riippuvuussuhdettani tähän sarjaan. Onneksi seuraava osa on aivan käteni ulottuvilla ja kykenen pian jatkamaan Celanan tarinaa.
En ymmärrä, miten en jo aiemmin ole törmännyt tähän teokseen. Luin taannoin Sarah J. Maas:in Okaruusujen valtakunnan ja huumaannuin kirjailijan tavasta kirjoittaa ja luoda tarinoita. Näin törmäsin Lasipalatsiin. Enkä pettynyt! Kerrassaan koukuttava, viekas ja mieleenpainuva teos! Ahmin kirjan parissa päivässä ja varasin saman tien sarjan seuraavat osat. Celaena on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja hänen koitoksiensa seuraaminen oli pakottavan jännittävää. Pidin myös Chaolista ja etenkin Dorianista! Juoni oli runsas ja käänteitä löytyi sivu sivulta lisää. Lasipalatsi on varmasti yksi niistä teoksista, joiden pariin haluan palata yhä uudelleen, jotten unohda sen kätkettyä mystisyyttä.
Kristina Ohlssonin "Hopeapoika" (WSOY, 2018) jatkaa siihen mihin mainio "Lasilapset" oikein jäi, eli kaksitoistavuotiaat lapset jatkavat arvoitusten selvittelyä Åhusin pikkukaupungissa.
Aladdinin vanhempien omistama ravintola on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Pahimmassa tapauksessa perhe joutuu muuttamaan takaisin Turkkiin. Kaiken lisäksi ravintolasta on alkanut kadota ruokaa. Voisiko syyllinen olla aina äreä työntekijä Mats, joka on jäänyt kiinni valehtelemisesta? Entä kuka on pieni shortseihin pukeutunut poika, joka norkoilee ravitolan lähellä, eikä sen enempää puhu sanaakaan tai jätä jalanjälkiä lumihankeen? Lasten mieliä askarruttaa myös vuosisata sitten kadonneiden hopeaesineiden kohtalo, etenkin kun niistä saadulla löytöpalkkiolla olisi mahdollisuus pelastaa ravintola.
Magdalena Hain "Kuolleiden kirjassa" (Karisto, 2020) tehdään paluu Uhriniituntakaiseen, tuohon pieneen ja kammottavaan kylään, johon tutustuimme jo aiemmin novellikokoelmassa Haiseva käsi. Kokoelman kertomukset ovat tälläkin kertaa viihdyttäviä genrensä edustajia, mutta eivät ehkä tällä kertaa ihan niin omaperäisiä.
Lievästi kulahtaneeseen Baltic Charisma -risteilyalukseen nousee Tukholman satamasta perinteinen joukko matkustajia ja työntekijöitä iloineen, suruineen ja ihmissuhdesotkuineen. Joku haluaa irrotella kunnolla, toinen suunnittelee kosivansa pitkäaikaista kumppaniaan ja kolmas on paennut laivalle kuristavaa yksinäisyyden tunnetta.
Eduard Verkinin "Sahalinin saari" (Like, 2020) on venäläinen scifi-romaani, joka sijoittuu ydinsodan jälkeiseen Aasiaan. Se kertoo etnografian osastolla työskentelevästä japanilaisesta kenttätutkijasta Sirenistä, joka saa komennuksen lähteä tutustumaan Sahalinin saareen. Sahalin on melkoinen helvetin esikartano vaarallisten murhamiesten kansoittamine vankiloineen, saasteineen ja julmine paikallistapoineen, joten on hyvä ottaa avuksi paikallisopas, joka pystyy tiukan paikan tullen olemaan hirmuinen tappokone.
Kirjan aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta nimien paljous teki hankalaksi tarinan seuraamisen. Kartta olisi auttanut hahmottamaan tapahtumapaikat paremmin, henkilöhahmoissa pysyi näinkin joten kuten kärryillä. Parasta kirjassa oli mielestäni parantamisen kuvailu sekä ihmisyyden ja kristinuskon olemuksen pohdinta.