Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ihan hyvä kirja, niinkuin koko sarja, luin nyt uudestaan parin vuoden jälkeen. Oli oikeastaan ehkä parempi kuin muistin, mutta ei edelleenkään mitenkää mieleenpainuva. Tykkään kyllä erilaisesta "ihmissusi" näkökulmasta! Huomaan kyllä aika selvästi miksi luokitellaan nuortenkirjallisuudeksi...
Hyvä kirja. Tarina ei oikeastaan etene juurikaan, mutta kyllä kirjan silti lukee aiempien osien jälkeen. Aika samaa tasoa aiempien osien kanssa.
Pari ensimmäistä lukua olivat hieman pitkäveteiset, mutta mieleni muuttui todella nopesti! Kirja oli lukemisen arvoinen ja suosittelen kirjaa muillekkin, toista osaa kun ei vielä ole kirjastosta ehtinyt hakea.. Ja vielä! 'Rakkautta ennen ensisilmäystä' Täydellistä!
Huippuja!! kaikki nää asterixit!
Hieno kirja! Vaikkakin silloin kun tätä luin, ei meinannu jaksaa lukea. Pitäis ottaa uusiksi!
Olisin luultavasti pitänyt tästä kirjasta enemmän yläasteikäisenä. Siksi hieman yllätyin, kun selvisi, että päähenkilö on juuri täyttämässä 18-vuotta. Oletin Cathyn olevan paljon nuorempi. Todisteiden lisääminen kirjaan oli kiva juttu ja suosittelen lukemaan niitä siinä järjestyksessä, kun ne tarinassa putkahtelee esiin. Muutama todiste (sanomalehtileikkeet ja sukupuu) nimittäin oli syytä lukea vasta, kun kirjan oli lukenut loppuun, että niistä ymmärtää jotain. Niinkuin oletinkin niin osa noista todisteista on hävinnyt kirjastossa ajan kuluessa johonkin :( Se ei tietenkään ole kirjailijan vika. Pidin todella paljon siitä, että sukupuun arvoituksen sai ratkaista ihan itse sen sijaan, että olisi lukenut kuinka päähenkilö sen ratkaisee. Ihan viihdyttävä lukukokemus :)
En oikein osaa sanoa pidinkö tästä kirjasta. Humiseva harju ei ole tylsä, mutta tarina on suurimman osan kirjaa niin ankea, että lukeminen oli ajoittain raskasta. Hahmot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin vastenmielisiä, etenkin teoksen ”sankarit” Catherine ja Heathcliff. Heathcliffin epämiellyttävyys ja sadistisuus sekä Catherinen itsekeskeisyys tuntuivat usein täysin liiallisuuksiin viedyiltä. Lukijana turhauduin välillä siihen, miten asiat tuntuivat menevän Heathcliffin haluamalla tavalla, eikä kellään ole selkärankaa laittaa hommalle pistettä. Lukukokemus oli kieltämättä tunteita herättävä, mutta ei vain hyvällä tavalla.
Sally Green on englantilainen perheenäiti, jonka omaksi huvikseen kirjoittamasta esikoisromaanista "Puoliksi paha" (Gummerus, 2014) tuli ilmestymisvuotensa kirjallinen ilmiö. Elokuvaoikeudet myytiin ennen kuin painokoneet olivat kunnolla käynnistyneet, käännösoikeudet liki viiteenkymmeneen maahan toivat paikan Guinnessin ennätysten kirjassa ja kirjallinen hypetys oli muutenkin valtaisaa. "Puoliksi paha" kertoo Nathan-nimisestä kaverista, joka on noitien sukua, kuitenkin vähän epämääräisellä tavalla: hän on mustan isänoidan ja valkoisen äitinoidan lapsi. Nathanin isukki sattuu kaiken lisäksi olemaan julmista julmin ja kamalista kamalin musta noita Marcus, ja niinpä poika on luokiteltu valtaa pitävien Valkoisten noitien neuvoston toimsta vähintäänkin epäilyttäväksi tapaukseksi. Nathan ei oikein itsekään tiedä, onko hän hyvä vai paha. Nathan tutustuu kivaan tyttöön ja rakastuu, joutuu neuvoston vangitsemaksi ja paettuaan lähtee etsimään isäukkoaan. Lontoo, Liverpool, Geneve... Kyseessä ei ole helppo tehtävä, ja monenlaisia vaaroja ja tiukkoja tilanteita osuu hänen kohdalleen. Pahempi juttu on, ettei lukijaa oikeastaan kiinnosta pätkän vertaa. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuivat henkilöhahmot, joiden kohtalo oli rehellisesti sanottuna herttaisen yhdentekevä. Nathan ei ole kiinnostava päähenkilö, ja vaikka kirjan keskeisenä teemana onkin hyvän ja pahan välinen häilyvä ero, niin kovin yksiulotteisilta kirjan hahmot tuntuvat tämän ensimmäisen osan perustella. Kaikki käyttävät kuitenkin ratkaisumallinaan väkivaltaa, jota on häkellyttävän paljon ja jota myös kuvataan aika graafisesti. En siis tyrkkäisi kirjaa kovin nuorien lukijoiden käteen, mutta toisaalta tarina on niin lapsellinen, etten oikein usko vanhempienkaan siitä pahemmin innostuvan. Mitä opimme tästä? No ainakin sen, ettei kirjallinen hype kerro vielä mitään itse teoksen laadusta.
Tämä oli ensimmäinen soturikissat kirja, jonka minä luin. Okei joo tajuan nyt vasta jälkeen päin, että se oli aika tyhmästi tehty, mutta toisaalta pidän näistä kirjoista todella paljon ja luen näitä mielelläni. Todella hyvä kirja välillä ehkä oli vaikea ymmärtää joitakin juttuja (esimerkiksi kielien vaihtaminen. Tajusin, että se tarkoittaa puhumista, mutta se vaan kuulosti oudolta). Suosittelen!
