Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
(Luin englanninkielisen alkuteoksen.) Kaikin puolin kiinnostava ja hirveän hyvin kasassa pysyvä kauhuromaani. Barkerin tyyliin ideat ovat ihan käsittämättömiä, eikä tabuja ole. Tässä on niin eläviä kuolleita, pedofiliaa kuin huumeitakin, ja verta, paljon verta. Jollain kumman keinolla kirja kuitenkin välttää pahimmat ylilyönnit, eikä aiheuta pahoinvointia. Siinä, missä Veren kirjojen novellit olivat melko epätasaisia ja huonoimmillaan jaarittelevia, The Damnation Gamen hitaammatkin kohdat pysyivät tarpeeksi liikkeellä. Kyllä, viihdyin. Ihastelin sitä, kuinka monta ajatusta voi tunkea yhteen kirjaan ja vielä saada paketin pysymään seurattavana.
Kohtalaisen hyvä kirja. Kirja oli liki puoleenväliin asti aika tylsä, mutta kirja parani kyllä loppua kohden. Ei ihan sen tyylinen kirja, mitä yleensä luen, mutta tulipahan luettua kuitenkin. Koulukiusaamista ja suvaitseamattomuutta kirjassa esiintyi aika paljon.
Se oli sitten siinä. Viimeinen puolijumalista kertova kirja. The End. Vähän haikea fiilis jäi, vaikka kirja loppuu kaikkea muuta kuin surullisesti. Tämä sarja on mielestäni parantunut osa osalta -ja kyllähän tämä oli paras. Percy ja Annabeth jäivät kirjassa huomattavasti taka-alalle, johtuen varmaan heidän suuresta roolistaa edellisessä kirjassa. Jasonille, Piperille ja Leolle oli uhrattu monta lukua, ja Reyna ja Nicokin olivat saaneet osansa. Nämä kaksi hahmoa nousivatkin kirjassa hyvin suuresti esille ja saivat lisää syvyyttä. Tätä kirjaa oli kyllä ilo lukea. Sankarit joutuivat tuttuun tapaan ties kuinka moneen pulaan kohdatessaan tarujen henkiin heränneitä hirviöitä. Sankaruus, ystävyys ja uhrautuminen nousevat vahvasti esiin kirjan teemoina, vaikka Riordan käsittelee aiheina toki myös katkeruutta, pelkoa ja vallanhimoa. Eikä kirjasta tietenkään ole unohdettu Percyn ja Leon viljelemää huumoria, joka jaksaa huvittaa miltei aina. Voin sanoa (vaikka olenkin fanina ehkä hieman puolueellinen): mahtava kirja.
Kirja oli todella hyvä, jos kirjasarjan muutkin osat ovat tämän kaltaisia, niin koko sarja saa minulta arvosanaksi 5/5. Suosittelen lukemaan. :)
Ensin haluan sanoa, että kiitos tuhannesti Annukka Salama, että kirjoitit tämän sarjan! Kiitos! Olen syvästi rakastunut tähän sarjaa ja olen hyvin varma, että sinäkin rakastut jos luet tämän. Kannattaa ehdottomasti lukea! Aion itsekin lukea tämän sarjan varmasti vielä monesti uudelleen. Tässäkin osassa oli aivan mahtava kerronta ja tarina eteni mukavasti. Iivar oli ihana lisäys, tykästyin häneen heti. Oli myös mukava lukea kirjaa hiukan erinäkökulmasta. Lisäksi huomasin uusia puolia jo ennestään tutuista hahmoista mikä oli myös hyvin mukavaa. Harmittaa, että tämä sarja taisi nyt loppua tähän, mutta odotan jo innolla Salaman seuraavaa teosta, jos sellainen tulee. En saa tähän kerrottua kuinka hieno sarja Faunoidit on, niinpä sinun on ehdottomasti luettava tämä, että ymmärrät!
Argh! Rakastan tätä sarjaa! Yleensä ensimmäinen osa vetää minut mukaansa ja toinen osa on pettymys, enkä pääse siihen sisälle kunnolla. Tässä ei käynyt niin. Pääsin sisälle ensi lauseesta ja olin taas heidän mukanaan juoksemassa pakoon metsästäjiä. Eden ja Nemo olivat ihana lisäys kirjasarjaan. Heidän menoaan oli mukava seurata, sekä matka Amerikkaan toi kirjaan mielenkiintoa. Huumoria ei tästäkään teoksesta uupunut, mikä on ihanaa huomata! Oli mukavaa aina nauraa sillon tällöin ja iloita heidän kanssaan. Salama on taas onnistunut tekemään mahtavan kirjan johon rakastuin ja haluan ehdottomasti lukea Unnasta, Rufuksesta ja muista faunoideista lisää!
Kirjan aihe ja maailma vaikutti todella kiehtovalta ja siksi halusinkin tämän kirjan lukea. Ihan lukemisen arvoinen se olikin, vaikka en ole varma tulenko jatkamaan sarjaa. Tässä oli paljon samanlaisia piirteitä kuin Ally Condien Tarkoitettu -kirjassa kuten se että yhteiskunta valitsee ihmisille parin, poika on se joka tulee yhteiskunnan ulkopuolelta, yhteiskunta rupeaa paljastumaan kaikkea muuta kuin hyväksi ja monia muita pienempiä samanlaisia piirteitä.
Siis vihdoinkin tää on suomennettu! Oon kuullut tästä sarjasta ekan kerran jo vuosia sitten, ja on kerennyt jo omat enkunkieliset kopiotkin hyllyyni livahtaa. Tää sarja on siis aivan mahtava. Newt on ehdottomasti lempihahmoni. Elokuvassakin Newt on söpö, mutta kirjoissa ennen kaikkea fiksu & päättäväinen. Newt on -- jotenkin sanoinkuvaamaton. Mutta pointtini on, että koko Maze Runnerin maailman yksi palanenhan on slangi ja ain't -ilmaisut (takakansikin engl.: "If you ain't scared, you ain't human." ja suom. "Jos et pelkää, et ole ihminen."). Suomennoksessa on varmaan käytetty kirjakieltä. Tylsää! Enkä tiedä varmasti, mutta luulisin, että The Glade (labyrintin sisällä oleva yhteiskunta) on suomennettu leiri. Ja Gladers tietysti leiriläiset. Kansikuvankin valinta on epäonnistunut; voi tylsyys tuon suomenkielisen kannen kanssa! No, kai se pitää lukea nähdäkseen, kuinka se on suomennettu... Ja ai niin! Annoin 4.5 tähteä tarinan takia. Ja koska Newt.
Todella hyvä kirja, alku oli vähän tylsä, mutta parani jossain 50 sivun vaiheilla (hitaaseen lämpenemiseen vaikutti ehkä se, että edellisen osan lukemisesta oli puoli vuotta aikaa). Jäi harmittamaan kun kirja jäi kesken. Olis halunnut lukea jatkon heti, mutta kai tässä hetken aikaa tarvii odottaa ennen kuin seuraavaan osaan pääsee käsiksi. Suosittelen
Mahtava kirja, suosittelen kaikille! Sanoisin, että paras osa koko sarjassa.
Aivan ihana päätösosa! Kirja ei ole aivan yhtä hyvä, kuin ensimmäiset osat, mutta silti sen luki kovinkin mielellään. Ensin en pitänyt siitä, että kirja alkaa jonkun toisen (Emma Blackthorn) kuvakulmasta, mutta keskivaiheilla kirjaa se oli itse asiassa ihan mukavaa, että kirja alkoi niin.
Älyttömän hyvä kirja! Yksi lempi kirjoistani! Suosittelen kaikille!
Todella hyvä päätös sarjalle, voin sanoa. Pidin kirjasta erittäin paljon, sillä juoni pysyi kasassa eikä ollut täysin ennalta-arvattava. Ja jännitystä ja romantiikkaa riitti! Kaikkiin Claren päätöksiin en olluttäysin tyytyväinen, mutta mikään ei ole täydellistä... Emma oli uutena hahmona mielenkiintoinen, ja lukisin hänestä ja Julesista mielelläni lisää...nMikäli nytnvaan saisin heistä kertovan jatkosarjan käsiini. (Ja oppisin englantia niin hyvin että voisin sen lukea) Kaiken kaikkiaan Taivaallisen tulen kaupunki oli huomattavasti edellistä osaa parempi, ja sen seurassa saa viettää aikaa sekä itkien (ilosta JA surusta) että nauraen!
Tämä kirja oli ehdottomasti parempi kuin edellinen osa. Osa tapahtumista oli ennalta arvattavia, mutta tällaisia tapahtumia ei kuitenkaan ollut häiritsevän paljon. Kirjassa on mukana myös jonkin verran odottamattomia asioita. Hyvä kirja kaiken kaikkiaan.
Luin kirjan viime yönä yhdeltä istumalta. Melkein itkin, sillä, voi luoja, Rosvoruhtinas on kenties minulle rakkain kirja ikinä. Osaan ensimmäisen sivun ulkoa, samoin sitä seuraavat kolmesataaviisikymmentäkahdeksan. Ei todellakaan vaikuta negatiivisesti lukukokemukseen. Enkä tahdo yleistää, mutta tiedän monen teistä rakastavan Pottereita henkeen ja vereen. Tämä on sitä täsmälleen samaa rakkautta. Kun on kasvanut kiinni kirjaan, eikä koskaan ole valmis kasvamaan siitä ulos. Siihen on sotkeutunut hellyyttä ja nostalgiaa. Enkä minä aio päästää tästä irti. Funke on eräs absoluuttisista lempikirjailijoistani. Rosvoruhtinaan lisäksi Mustesydän-trilogia on loistava ja ovat Recklessitkin ihania. Se on aika yksinkertaista, miksi. Kirjoitustyyli. Satumainen ja runollinen, niin kauniisti soljuva teksti. Rosvoruhtinas on selkeästi lapsille & nuorille kirjoitettu, mikä lisää kirjan hurmaavuutta. Kadehdin hiukan. Tarinakin on täynnä taikaa ja salaperäisyyksiä. Venetsia on ihanteellinen miljöö ja paikkakuvaukset tekevät Rosvoruhtinaasta vieläkin herkullisemman. Juonikin löytyy sitä kaipaaville. Pikkuhukkana jännitin ihan kympillä loppukäänteitä, mutta se on kyllä hiukan karissut vuosien aikana. Hahmoista sitten. Scip taisi olla ensimmäinen kirjaihastukseni, ovat nuo pikkuvarkaat aina sulattaneet sydämen. Kaikki Tähtipiilon asukit, ja Victor, Ida, Renzo... Sydän sydän. Prosperin ja Bon veljeys on ihanaa luettavaa. Toinen tuplasydän. Pahiksetkin ovat hauskoja, paitsi dottor Massimo. Ikävä mies. Victorin kilpikonnat ovat kenties suloisimmat otukset ikinä. Joo, Rosvoruhtinas on mulle rakkaimpia kirjoja ikinä. Voisin itkeä, koska omistan tämän. Niin onnellinen.
Paras erikoisseikkailu! Ainoa ikävä puoli on isot hypyt ajassa, mutta ilman niitä kirja olisi ollut jo niin paksu, että lukeminen esim. autossa olisi käynyt hankalaksi. Tosi mielnkiintoisesti kerrottu tarina, joka ei tunnu tylsältä missään vaiheessa, vaikka soturikissat -sarja paljastaakin tämän kirjan tapahtumista jotakin. Esimerkiksi Siniturkin luopuminen pennuistaa mainitaan sarjassa.
Valtaistuinpeli on majesteettinen kirja. Se ei tarkoita kirjan olevan täydellinen, vaikka hyvä se onkin. Majesteettisuus syntyy puitteista, joissa tarina tapahtuu. Monet paikat on kuvattu loistavasti, ja niistä välittyy suuruuden ja kauneuden vaikutelma. Kotkanpesä ja Muuri ovat hyviä esimerkkejä majesteettisuudesta. Maailma ja sen historia ovat kiinnostavia. Daenerysin ja Branin luvuissa saadaan kiehtovia vihjeitä maailman taikuudesta. Parasta Valtaistuinpelissä on valtaistuinpeli eli politikointi. Siksi pidän Nedin osioista kirjassa ehkä kaikkein eniten. Henkilöt ovat poikkeuksellisen aidon oloisia. Juonittelevat hahmot ovat hyviä, ja siksi sivuhenkilöistä suosikkejani ovat Varys ja Pikkusormi. Kirjassa ei ole selviä heikkouksia. Se on hyvin kirjoitettu ja tapahtumia kuvataan useista näkökulmista. Tarina etenee tasaista vauhtia, eikä kerronta ole kovin tiivistä useiden näkökulmien vuoksi. Siksi kirjassa ei juuri ole valtavan dramaattisia hetkiä. Valtaistuinpeli on hyvä kirja, jota on mukava lukea mutta joka ei erityisemmin koukuta.
Taidan pelätä vettä hiukan. Äärimmäisen miellyttävästi ja sujuvasti kirjoitettu persoonallinen kirja. Yleensä kun luen, joudun kytketään aivot pois päältä, etten keskity tapahtumien seuraamisen sijaan sanavalintojen korjaamiseen. Nyt ei tarvinnut. Jääskeläinen kirjoittaa hyvin eri tavoin kuin minä, mutta tyyli on uskomattoman kaunis ja taidokas. Dialogi on realistista ja jo pelkistä repliikeistä tunnistaa hahmon suoraan. Ja itse henkilöt... Ei tule mieleen, milloin viimeksi olen törmännyt ainoaankaan näin todentuntuiseen hahmokaartiin. Vaikka hän-kertoja onkin Juditin kannalla kaikki 550 sivua (poislukien minäkertoja-palat, joista en aio spoilata mutta joista käy irti muidenkin hahmojen ajatuksia), jopa yksittäiset sivuhenkilöit välittyvät hämmentävän hyvin lukijalle. Mauri oli aivan ihana, ja Leomouru myös. Martta creepy pahemmin, mutta hyi olkoon, pystyi häneenkin samaistumaan. Ketään ei voinut inhota. Kuka tahansa heistä voisi kävellä kadulla vastaan. En nyt tiedä pelattavuudesta, mutta kyllä tämä vähintäänkin jännittävä oli. Kun nimi aukenee, ollaan aaaika creepyillä kohdilla menossa. Ja kuten mainittu, aquafobia iski. Yritän rauhoittua ja ajatella ettei vedenpaisumus oikein millään yltäisi tänne kolmanteen kerrokseen... Kai... Olin hiukan varauksellinen, kun tajusin kirjan jutustelevan pitkät pätkät fundamentalismiateismiagnotisijuttua, mutta Jääskeläinen onnistui vetämään sen hyvin. Kaikesta löytyy moitittavaa, ja totta kai kaikkea saa tai pitääkin kritisoida, mutta minulle ei yritetty myydä mitään eikä ketään alettu haukkua. Tämä on hieno kirja, hieno tuttavuus. Onnekseni lisää Jääskeläistä odottaa lukijaansa, vaikka kuulopuheiden perusteella paras tulikin jo lukaistua.
Oli ihan kiva kirja. Luin sen joskus kirjastossa eikä siinä kauaa kestänyt.
Ihana kirja! <3 Muutamien hahmojen kohtalo jäi vähän epäselväksi mutta silti IHANA! Todella hyvä lopetus todella hyvälle kirjasarjalle.
Arvasin kirjan lopun aika hyvissä ajoin ja silloin päätin, että jos tässä nyt käy niin kuin luulen käyvän niin en varmasti anna kirjalle sitten tähden tähteä.. Lopussa tosiaan itkin silmät päästäni enkä tule pääsemään siitä yli taas moneen viikkoon.. Mutta Tobiaksen (Vaikkakin hän on minulle aina Neljä) sanoissa loppua kohden oli jotain mikä upposi syvälle sisimpääni niin, että lopetus tuntui melkein..sopivalta. Kirjailija on siis osannut asiansa. En oikein tiedä mitä sanoisin kirjasta kokonaisuudessaan. Se oli kai ihan hyvä, mutta toisaalta ei ehkä ihan niin sisältörikas kuin edeltäjänsä. Ei tämäkään silti huono ollut ja mielelläni olisin pysynyt outolinnun matkassa vielä pidempäänkin!
Ihana kirja! Suosittelen kaikille!