Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Väristykseen rakastuttuani halusin lukea tämänkin, ja sanotaan että kyllä kannatti! Cole oli aiemmissa osissa lähinnä semmoinen "ihan kiva" hahmo, mutta Viettelys sai allekirjoittaneenkin vähäsen hurmaantumaan :) Isabelin ja Colen suhteesta on ihana lukea, ja vaikka kirja ei muun sarjan tasolle ylläkään, suosittelen sitä ehdottomasti :)
Aivan ihana kirja! Todella hyvin kirjoitettu ja Tris oli hyvä kertoja. Outolintu kuuluu ehdottomasti suosikkikirhoijini. Kirja oli melko nopea lukea ja tavallaan se on sääli. Outolintu on mielestäni tirlogian paras kirja. Suosittelen lämpimästi!
Pakko... vastustaa... kiusausta... kirjoittaa pelkkää örniä koko arvosteluksi. örni örni örni örni örni örni Anteeksi. Vakavoidun. Oli miten oli, Huviretki hukkateille mullisti käsitykseni hauskoista lastenkirjoista. Muistan, että tartuin kirjaan aika epäluuloisesti (teini-ikäisen minäni mielestä huumori oli automaattisesti "alempaa kirjallisuutta") ja kun sitten löysinkin itseni hykertelmästä ja hihittelemästä, oli pakko nöyrtyä ja tunnustaa virheensä. Huviretki hukkateille on kekseliäs, hauska ja lämmin kirja, jossa on kuitenkin myös jännitystä ja dramatiikkaa. Tämä sopii aivan erinomaisesti ääneenluettavaksi - ellei örni-sivuja lasketa - ja kevyeksi lukemiseksi myös aikuisille, jotka eivät ole menettäneet viehtymystään satuihin. Ja sellaisille teini-ikäisille, jotka ovat sitä mieltä, että haluavat lukea vain Vakavia Aikuisten Kirjoja.
Löysin Kesyttömän Cittarin alelaarista viime vuonna ja luin takakannen. Takakansi oli mielenkiintoinen ja päädyin sitten ostamaan kirjan. Joissakin kohdin kirja oli hieman tylsähkö minun makuuni, mutta se oli silti hyvä ja ihanan suomalainen fantasiakirja! Enemmän tälläisia! Yksi parhaita lukemiani suomalaisia fantasiaromaaneja, suosittelen! Hahmot olivat kiehtovia ja etenkin Nikosta ja Raisasta tykkäsin.
Chris Columbuksen luulisi tietävän jotakin fantasiagenrestä, onhan hän ohjannut mm. kaksi ensimmäistä Harry Potter -elokuvaa ja Rick Riordan-filmatisoinnin Salamavaras sekä käsikirjoittanut Gremlins-kauhukomedian. Nyt hän on yhdessä Ned Vizzinin kanssa kirjoittanut myös nuortenkirjan nimeltään Hurjien tarinoiden talo (Otava, 2014). Wikipedian mukaan se perustuu keskeneräiseen käsikirjoitukseen, josta sitten katsottiin paremmaksi muokata kirja. Apua kaksikko sai itseltään J.K. Rowlingilta. Lopputulos on ilmeisesti ollut jonkinlainen myyntimenestys USA:ssa, mutta sisällöltään se on jonkinlainen pannukakku. "Hurjien tarinoiden talo" kierrättää surutta kaikkein kuluneimpia fantasiakliseitä alkaen salaperäiseen taloon muuttavasta kolmilapsisesta perheestä ja maailmojen herruuden takaavasta taikaesineestä, joka ei saa joutua vääriin käsiin (eli tässä tapauksessa Tuulinoita-nimisen hahmon hyppysiin). Toimintaa on luvassa vaikka kuinka paljon; tapahtumia vyörytetään eteenpäin kauheaa kyytiä ja mukaan on sekoitettu niin ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankareita, merirosvoja, Mick Jaggeria muistuttavia jättiläisiä (oikeasti) kuin käveleviä luurankoja. Kaikenlaista huimaa on siis tarjolla vaikka kokonaisen kirjasarjan edestä, mutta kokonaisuus ei siitä huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - tunnu tasapainoiselta tai loogiselta. Elokuvallisuus näkyy henkilöhahmojen tavassa naljaila keskenään, tosin huumori ei ole erityisen hauskaa. Väkivalta on sen sijaan melko raakaa ja sitä on yllättävän paljon, etenkin kun kirja on muuten aika lapsellinen. Parempaa fantasiaa löytyy lapsille ja nuorille vaikka millä mitoin. Nähtäväksi jää, saadaanko sarjalle jatkoa myös suomeksi.
Todella erilainen fantasiakirja mihin olen tottunut, mutta en kadu, että ostin kerralla kaikki suomennetut osat omiksi ennen kun tiesin sarjasta enempää kuin nimen ja sen, että kaverit ihmetteli että en ole lukenut taikka seurannut sarjaa. Seuraava kirja kehiin ja katsotaan miten ihmisille, elukoille ja olennoille käy ja mitä vielä tulossa!
Matkijanärhi oli todella hyvä kirja, muttei yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Olen aina tykännyt eniten Vihan liekeistä, mutta Matkijanärhikin oli hyvin toteutettu ja koukuttava kirja. Matkijanärhi oli ihan hyvä lopetus trilogialle, mutta olisin toki tahtonut tietää Peetan ja Katnissin loppuelämästä enemmän. Hieno kirja joka tapauksessa, suosittelen!
Tämä oli koko sarjan paras osa. Juoni oli mielenkiintoisempi kuin edellisissä seikkailukirjoissa. Luin tätä pikkutunneille asti kun halusin heti tietää loppuratkaisun :D Aloin myös pitämään Lumikista vasta tässä osassa. Edellisissä osissa hän vaikutti kylmältä ja etäiseltä. Myös lopetus oli hyvin koskettava ja kauniisti kirjoitettu.
En pitänyt tästä kirjasta niin paljon kuin edellisestä osasta, mutta ihan mielenkiintoinen ja helppolukuinen tämäkin oli. Kiva kirja, ei siinä mitään. Salaisuudet saivat selitykset ja tarina onnellisen lopun. Suosittelen lukemaan, sillä kyseessä on todella hyvä kirjapari.
Haaveilin tämän kirjan ostosta pitkään ja loppujen lopuksi ostin tämän, sekä Toisaalla -kirjan. Jäljellä oli todella omaperäinen ja mielenkiintoinen kirja, joka oli ehkä jopa paras lukemani suomalainen scifikirja! Kirja oli kevyttä ja koukuttavaa luettavaa. Hahmot olivat kiinnostavia ja pidin todella paljon Emmistä ja Onervasta. Kirja oli jännä ja ennalta-arvaamaton ja kaikinpuolin hieno lukukokemus. Itseasiassa edes alku ei ollut tylsä, vaikka niin olisin voinut olettaa. Suosittelen lämpimästi, sillä Salla osaa asiansa!
Siis todella hyvä kirja! Luin itseasiassa tästäkin sarjasta ensin kolmososan, sitten tämän ja sitten vasta kakkososan! Riordanin kirjoissa on se hyvä puoli, että juoneen pääsee mukaan vaikka aloittaisi mistä tahansa kirjasta. Haadeksen talo oli sujuvaa ja suht kevyttä luettavaa. Juuri sopivan koukuttava ja sopivan pituinenkin kirja oli. En lukenut tätä yhdeltä istumalta, mutta silti aika lyhyessä ajassa. Kirja oli ehkä sarjan paras - ottaen huomioon, etten ole lukenut ekaa enkä vikaa osaa - ja jään innolla odottamaan jatkoa!
Aloitin koko sarjan lukemisen tästä kirjasta, kun sain tämän kaupassa käsiini. Tein jopa koulussa kirjaesitelmän tästä viime vuonna. Pääsin hyvin sarjan juoneen kiinni vaikka aloitinkin vasta kakkososasta. Hirviöidenmeri oli koukuttava ja loistava kirja, jonka voi lukea aina uudestaan ja uudestaan. Riordanilla on hyvä tyyli kirjoittaa ja sarjan hahmot ovat kiinnostavia. Percyllä on mielenkiintoinen ja hauska ajatusmaailma. Percy Jacksonit ovat siitäkin ihania, että ne ovat täynnä toimintaa ja huumoria! Todellakin suosittelen lukemaan!
Luin kirjaa aika pitkälle itseasiassa, mutta totesin sen olevan ihan liian raaka. Tavallaan jätin kirjan kesken, mutta aion vielä joskus lukea sen loppuun asti. Ehkä sitten, kun olen vielä vähän vanhempi? Joka tapauksessa King osaa kirjoittaa ihmismielen pimeistä puolista todella hyvin. Hahmot olivat kiinnostavia ja pakko sanoa, että Big Jim oli kaikkein ikävin hahmo mielestäni. Joe, Norrie, Barbie ja Julia olivat ne parhaat. Kirja on joka tapauksessa koukuttava ja todella hyvin kirjoitettu, mutten todellakaan suosittele alle 12-vuotiaille tai heikkohermoisille. Kyseistä tv sarjaa olen kuitenkin seurannut jo pitkään ja kirjaa siis jonkin matkaa lukenut. Ainakaan kirja ei ollut tylsä! Suosittelen niille, jotka pitävät kauhusta ja scifistä, sekä juuri niistä ihmisluonnon synkistä puolista ja ylipäänsä niille, jotka Stephen Kingin kirjoista ovat innostuneet. Kirja ei kuulu lemppareihini sen raakuuden vuoksi, mutta ei se silti todellakaan huono ole.
Törmäsin sattumalta kirjaan täällä Risingshadow'ssa ja päätin sitten toivoa tätä joululahjaksi ja sainkin sen. Pari ensimmäistä sivua luettuani ensimmäinen silmiinpistävä seikka oli se, että kirja oli jotenkin hölmösti kirjoitettu. Ei ollut minkäänlaisia lainausmerkkejä tai vuorosanaviivoja, jotta olisi ymmärtänyt, missä kohtaa puhutaan. Lisäksi puhekieli oli jossakin määrin ärsyttävää. Luin silti kirjaa eteenpäin ja totuin kirjoitustyyliin. Kirjan juoni meni sopivan nopeasti eteenpäin ja pidin todella paljon Sabasta ja hänen päättäväisyydestään. Kirja oli äärimmäisen koukuttava ja luin sitä usein ainakin keskiyöhön asti. Loppujen lopuksi Julma maa oli parhaita kirjoja ikinä! Todellakin helvetillinen ja pelottava visio tulevaisuudesta, mutta jokatapauksessa ihan mahtava kirja! Aluksi inhosin Emmiä todella paljon mutta loppua kohden tulin siihen tulokseen, että ehkä kuitenkin ihan kiva hahmo. Sabasta pidin todella paljon, samoin Jackista, Ikestä ja Maevista. Epona ja Lugh olivat myös ihan hienoja hahmoja, mutta eivät ihan lemppareihini yltäneet. Suosittelen kirjaa lämpimästi! Lisäksi odotan innolla jatko-osia! Toivottavasti tulisivat pian Suomeksi!
Tätä kirjaa olikin jo odotettu. Hyvä kirja kaikinpuolin. Oli tosi kivaa, että Wrath oli myöhemmin niin onnellinen kun oli saanut lapsen ja että sen kansa äänesti hänet kuninkaaksi. Toivottavasti seuraavissa kirjoissa selviää kuinka Solan ja Assailin suhteelle käy. Toivon myös, että Selena ei kuolisi ja että hän päätyisi Trezin kanssa yhteen. Olis myös kiva jos Layla ja Xcor olisivat yhdessä. Ja lopuksi toivon, että iAm löytäisi jonkun kumppanin itselleen.
Perinteistä Mäkeä ja myös parhaimpia. Novellitkin näemmä onnistuvat tältä Turun kirjailijalta. Vareskin nähdään parissa novellissa. Turun ehkä tunnetuin fiktiivinen hahmo on luonut jälkensä Turkuun ja ne ovat jääneet pysyviksi. Kiitos Ja Anteeksi!
Odotin tätä monta päivää. Eihän se tietenkään ole näin ajatellen kovin kauaa, toisin kuin jotain kirjaa on saanut odottaa vuoden päivät. Mutta siitä huolimatta en malttanut pysyä housuissani tätä odottaessani. Lopulta sain Uskollisen käsiini. Eikä. Odotukseni olivat suht korkealla kahden ensimmäisen trilogian osan perusteella. Pidin tämän kirjan alusta, mutta heti pian sen jälkeen kirja muuttui odottamattoman tylsäksi. Jotta kirja olisi saavuttanut arvonsa, sen olisi tullut olla enemmän kahden edeltäjänsä kaltainen. Mutta kirjan loppu on asia erikseen. Se sopi äärimmäisen hyvin trilogian päätökseksi, vaikka näin kokeneena lukijana voisikin sanoa, että se oli ennalta-arvattavissa. Suosittelen lukemaan sillä koko sarjana tämä oli erinomainen lukukokemus!
En pitänyt tästä niin paljoa kuin edellisistä ja tässä kaikki alkoi mennä niin paljon oudommaksi. Kyllähän tämän luki, mutta ei tämä kovin hyvä ollut.
En pitänyt tästä niin paljon kuin kansikuvan, nimen ja kirjoittajan perusteella kuvittelin, vaikka muita Riordanin kirjoja on tullut hyvillä mielin luettua. Kirja ei ollut surkea eivätkä hahmot huonoja, mutta tarina oli vähän pitkäveteinen. Meni kauan ennenkuin sain tämän luettua loppuun (vaikka yleensä luen muut riordanin kirjat tosi nopeasti.) Sitä paitsi aloitin monta muuta kirjaa tämän ollessa vielä kesken ja luin ne loppuun ennenkuin kahlasin tämän läpi. Oli siinä tietenkin hyviäkin kohtia, mutta väliin mahtui myös jotain tylsää. Ehkä ongelma on siinä, että tähän oli hankala uppoutua (toisin kuin muihin saman kirjoittajan kirjoihin.) Ehkäpä Riordanille sopii paremmin minämuodossa kirjoittaminen...
Parempi kuin edellinen osa. Alkuun vähän takkuili kun tuskastelin taas Simukan kirjoitustyylin kanssa. (Minuun kun se ei oikeen iske), mutta loppukirjan luin nopeasti parissa päivässä. Ihan OK kirja.
Kaikki kokoelman novellit sijoittuivat samaan maailmaan ja niissä oli hauskasti myös viittauksia toisiinsa. Tarinoissa oli paljon mielenkiintoisia ja mielikuvituksellisia oivalluksia, jotka ihastuttivat minua. (Esim. avaruusaluksen kapteeni ohjasi alusta vain "omien aivojensa sykäyksillä". Tai että avaruusmatkalle voi ottaa mukaan seurakseen "holokuutioina" ketä tahansa perheenjäseniä, ystäviä tai palveluskuntaa.) Monissa novelleissa toistui samoja teemoja esim. avaruusmatkailu ja telepatia, josta hauskimpana esimerkkinä "mutanttiminkit", jotka toimivat telepaattisena planeetan puolustusjärjestelmänä :D. Pientä feminismin poikastakin (tai ainakin edistyksellistä ajattelua) olin novelleista löytävinäni, sillä muutamissa niistä esiintyy merkittävän vahvoja naishahmoja. (Varsinkin ottaen huomioon, että novellit on kuitenkin kirjoitettu 50-60-luvuilla, jolloin samaan aikaan vanhassa Star Trekissä naiset vielä kekkuloivat minihameissa ja jolloin naisihmisten tärkein tehtävä oli näyttää hyvältä. Paitsi communications officer Uhura, jolla oli jopa joku tehtäväkin...) Smithin kokoelmasta sen sijaan löytyy esim. naisia avaruuslaivojen kapteeneina ja vallankumouksen johtohahmoina. Muita teemoja olivat mm. minuuden etsiminen, ihmisyyden rajat ja määritelmä, vallankumous ja kuolema. Kokoelman pisin novelli, Naurutalon kuollut rouva, käsitteli alaihmisten (ihmiseksi muutettuja eläimiä) ja robottien kapinaa tavallisia ihmisiä ja valtiaita vastaan. Totesin myös, että kirjailija toisi olla jossain määrin romantikko, kun seitsemästä tarinasta viidessä oli jonkinlainen romanssikuvio meneillään! Tosin romanssit eivät olleet mitään siirappisia ja usein aika sivuosassa. Smithin kokoelma oli mielenkiintoinen ja koukuttava kokonaisuus, paikoin myös aika haikeamielinen ja synkkä. Smithin teksti oli nautittavaa lukea ja sisälsi rikasta sanastoa. Kuvailu oli välillä myös aika herkullista, esim. tämä kohta (s. 42): "Ditan silmissä Dolores oli pelottavampi kuin mutapaakkuinen matelija joka heristää ruhjottua, iljettävää päätään silmittömän nälän ja sokean raivon sumentamin silmin." Kokoelma oli aika tasavahva ja näistä seitsemästä tarinasta tykkäsin viidestä. Suosikkejani olivat Neito joka purjehti Sielua, Kuinka aivot poltettiin, Matami Hittonin kisumisut ja Planeetta nimeltä Shajol. Tähdet: ***1/2