Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Monet ovat puhuneet, että Cassandra Claren kirjojen taso olisi laskenut, tai että idea koko sarjassa on ollut surkea. Itse olen rakastanut joka ikistä Claren kirjaa. Tietenkin ihan ensimmäinen kirja, Luukaupunki, oli se, joka räjäytti tajunnan, mutta ei se taso minun mielestäni laskenut. Sarjan idea taas... Komea ja salaperäinen poika, epävarma ja omasta mielestään keskinkertaisen näköinen tyttö, tytön paras kaveri, joka on rakastunut tähän, salaperäisen pojan paras kaveri, se kaunis ja täydellinen tyttö, pahis jne. Nuoret pelastavat yhdessa maailman ja tyttö ja poika päätyvät yhteen. Klassinen kuvio, eikö? Monessa kirjasarjassa se on ärsyttänyt minua, mutta Varjojen kaupungit sarjassa se on jotenkin ihan luonnollista. Kirjailia on onnistunut selittämään ja kirjoittamaan kaiken niin, etten pysty edes kiistämään mitään asiaa joutumatta ojasta allikkoon. Jace ei voi olla mitään muuta kuin sarkastinen komea itsensä. Claryn kuuluu olla se pieni, aluksi epävarma tyttönen, joka pelastaa ystävineen maailman. Simonin tehtävänä on olla Claryn paras ystävä. Ymmärsitte varmaan pointtini. Jos totta puhutaan pelkäsin tämän kirjan lukemista. Vaihtoehtoina oli, että se olisi ihan hirveä TAI, että se olisi niin täydellinen, että itku tulisi. Vaikka olenkin aina uhonnut kaikille, että Taivaallisen tulen kaupunki tulisi olemaan aivan mahtava ja siinä ei tulisi olemaan mitään vikaa, niin hieman minua pelotti. Saatanhan minä olla väärässä. Joten kun käänsin ensimmäisen sivun ja alotinin lukemisen, olin aika stressaantuneessa mielentilassa. Onnekseni olin kerrankin oikeassa ja pääsin kiljumaan riumusta, kun kirja oli mitä odotim ja enemmänkin. Kuten jo tuossa aiemminkin mainitsin olin valmistautunut suuuuureen kyynelten vuodatukseen, koska olin ihan varma, että Clare tapattaisi, tai tuhoaisi, tai tekisi kaikille hahmoille jotain, joten olin oletettavasti paniikissa. Loppujen lopuksi en joutunut vollottamaan ihan niin paljon kuin luulin. Onneksi! Inhoan, kun hahmoja kuolee, ja nytkin alkoi leuka väpättämään jokaisen kaatuneen kohdalla. Olentoja/ihmisiä kuoli ja osa uhrautuikin, mutta loppujen lopuksi ihan oikeat henkilöt jäivät eloon. Pidin siitä, kuinka erilaisissa ja yllätyksellisissä paikoissa käytiin kirjan aikana. Olen aina rakastanut Claren tapaa kuvailla tapahtumapaikkoja samaan aikaan, kun taistellaan miekkojen ja riimujen avulla. Olihan siellä joukossa tuttujakin paikkoja, mutta nekin tuntuivat ihan uusilta, joten en joutunut tylsistymään missään vaiheessa kirjaa. Lisäksi pääsimme Sebastianin luokse Edomin demonivaltakuntaan, joka oli suoraan sanottuna karmiva. Oikeastaan karmiva on väärä sana sillä en pelännyt, mutta kylmät väreet meni selkää pitkin monessakin kohtaa. Lisäksi olin niin jännittynyt, siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, että säikähdin ihan pieniäkin juttuja. Koko tämä Sebastian kuvio on kiinnostanut minua, enkä ole ikinä pitänyt tätä varsinaisesti pahana. Edellisessä kirjassa varsinkin sain mielipiteelleni varmistuksen, sillä Sebastian välitti siskostaan, vaikka näyttikin sen oudolla tavalla. Tässä Taivaallisen tulen kaupungissa lukijat pääsevät paremmin perille Sebastianista, sekä tämän ja Claryn sisarussuhteesta. Sebastianin loppukohtaus sai minut tuntemaan haikeutta ja taisin nyyhkiä eniten juuri silloin. (Paljon nyyhkimistä on esiintynyt jo nyt, emmekä ole kuin vähän yli puolivälin tässä arvostelussa...) Claryn ja Jacen suhde jäi kutkuttavaan kohtaan viime kirjassa, ja olen varma, että kovinkaan moni lukija ei pettynyt tähän kirjaan heidän osaltaan. Itse olen aina rakastanut heitä, ja minun mielestäni Clary on juuri sopivan pippurinen ja fiksu Jacelle.Jacea taas ei voi vaan vihata, ja hän onkin vakio "kirjaihastukseni". Clary tuntuu ärsyttävän monia, mutta minun mielestäni hän ei todellakaan ole ärsyttävämmästä päästä. Voisin luetella kymmeniä naispäähenkilöitä, jotka saavat minut näkemään punaista, mutta Clary ei lukeudu niihin. Onhanhan hän hieman naiivi, ja hänen tapansa puhua ja reagoida saattaa olla ärsyttävää tietyissä tilanteissa, mutta eipä se juuremmin ole minua häirinnyt. Taivaallisen tulen kaupungissa Claryn ja Jacen suhde on minun mielestäni erittäin suloinen. He ovat olleet yhdessä jonkin aikaa, molemmat tietävät, mitä toisen päässä liikkuu, ja hellyyttäviä hellyyden osoituksia saa lukea pitkin kirjaa. Onhan siellä joukossa niitä kiihkeämpiä ja dramaattisempiakin kohtauksia, mutta heidän kanssakäymistään oli ihana lukea. Myös muiden henkilöiden suhteet kehittyvät, ja varsinkin Alec ja Magnus saivat sydämet silmiini. Kirjan loppu oli ehkä maailman surullisin onnellinen loppu, kuten Care meille kertoikin. Monet henkilöt muuttuivat lopussa parempaan päin, ja osa uhrautui. Erityisesti Simonin kohtalo sai minut kyyneliin. En silti pettynyt loppuun, päinvastoin sillä loppu oli selvästikkin alku uudelle sarjalle ja se jos mikä saa minut täpinöihin.

Rakastan kyseistä TV-sarjaa mutten kirjasarjasta niinkään välittänyt... tulihan se sarja luettua, mutta hahmotkin olivat jotenkin niin erilaiset esim. Elena ja Katherine ovat TV-sarjassa ja kirjoissa kuin toistensa vastakohdat luonteeltaan (ainakin melkein) , noo hiusten värit saivat kummastelemaan varsinkin kun vielä kannesakin oli kuvaa kyseisistä henkilöistä ( ja se TV-sarja), Caroline tosi tosi outo, Bonnie jotenkin erilainen noita, esim. Klausta ei ollut melkeimpä ollenkaan mukana vaikka TV-sarjassa toisin puhumattakaan muista alkuperäisistä sitten oli ne kitsunet joita TV-sarjassa ei ollenkaa ollut ja juoni ja tarina oli niin erilaiset että huh huh... Tietenkin jotkut todella pitävät tästä kirjasarjasta, mutta minä olen enemmän sen TV-sarjan kannalla ja olen katsonut sen ennen kirjojen lukemista joten se vaikuttaa asiaan, tilanne ehkä olisi toinen jos olisin lukenut kirjat ennen TV- sarjan katsomista...:)

En oikein tykännyt tästä ja Edwardin ei olisi tarvinnut palata ollenkaan... Mielestäni vähän tylsä omalla tavallaan, mutta ihmissusista pidin.

Taas mahtava osa faunoidit sarjasta harmi vain, että jäi viimeiseksi osaksi... Naurulihakset olivat kovilla joissain kohdissa, kun taas joissain olin valmis itkemään. Oli tosi mahtavaa että Joone löysi jonkun niin ihanan kumppanin, mutta mielestäni kirjassa oli jopa vähän liikaa Joonea ja harmikseni Ronni ja Eden jäivät kovin vähälle roolille... Vikelle ja Viken kommenteille ei välillä voinut kuin nauraa oli omalla tavallaan harmillista, että Vikke jäi lopulta ilman ketään todellista rakkautta, mutta Vikelle en tavallaan edes osannut kuvitella sitä vakituista. Unnan ja Rufuksen suhde oli taas kutkuttavaa luettavaa ja loppu kohdassa aloin yksinkertaisesti kunnolla nauraa enkä vain tyrskinyt niinkuim muissa kohdissa, siis siinä en yksinkertaisesti pystynyt enää pidättamään naurua ja olisin lukenut vielä, vaikka kuinka monta sarjaa tästä, mutta harmillisesti Salama jätti sarjan kolmanteen osaan...

Olin odottanut kirjaa innolla aiemmat kirjat mielessäni ja siksi jäljitetty olikin pienoinen pettymys. Ensinnäkin odotin enemmän susia, koska sarjan nimi on kuitenkin susiraja ja nyt tuntui siltä, että tässä ei sudet olleet kovinkaan isossa roolissa vaan daimonit jotka hyppäsivät yhtäkkiä juoneen mukaan ja siitä seurasi Mitjan ja Raisan äkkilähtö totuuden saarelle ja äkkilähtö sieltä pois... Alku oli mielestäni tosi sekava ja olisin toivonut vähän enemmän kuvailua elävöittämään tarinaa. Mikael tuntui jotenkin erilaiselta enkä ole varma kumpi oli kivempi Mikael... Nikoa olisin ehdottomasti halunnut enemmän, koska Niko vain käväisi mukana ja olikin sitten jo poissa juuri kun luulin , että vihdoinkin Niko pääsee mukaan. Nikon ja Raisan riita jäi kaivelemaan aivan super paljon ja se, että Raisa ei mennyt sopimaan asioita Nikon kanssa, ei edes silloin kun sai tietää, että Niko lähtee Pariisiin (Niko on siis lempi hahmoni sarjassa ainakin tähän asti). Loppua kohti pääsin kunnolla mukaan tarinaan ja Alekin tultua kartanoon olin repiä hiukset päästäni, koska ajattelin koko ajan, että Vlassis olisi se joka tappoi Tuiren ja Stefanoksen... Raisan ja Mikaelin suhde jäi vielä kutkuttavasti kesken ja jään jännityksen vallassa odottamaan miten heidän suhde edistyy ja mikä on daimonien siirto... AARGHH...!! Haluaisin jo lukea seuraavan osan ja toivon saavani sen pian nenäni eteen. Toivottavasti seuraavassa osassa enemmän susia, hukkavaaraa, Nikoa ja Mikaelia...