Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Hieno kirja! Vaikkakin silloin kun tätä luin, ei meinannu jaksaa lukea. Pitäis ottaa uusiksi!
Olisin luultavasti pitänyt tästä kirjasta enemmän yläasteikäisenä. Siksi hieman yllätyin, kun selvisi, että päähenkilö on juuri täyttämässä 18-vuotta. Oletin Cathyn olevan paljon nuorempi. Todisteiden lisääminen kirjaan oli kiva juttu ja suosittelen lukemaan niitä siinä järjestyksessä, kun ne tarinassa putkahtelee esiin. Muutama todiste (sanomalehtileikkeet ja sukupuu) nimittäin oli syytä lukea vasta, kun kirjan oli lukenut loppuun, että niistä ymmärtää jotain. Niinkuin oletinkin niin osa noista todisteista on hävinnyt kirjastossa ajan kuluessa johonkin :( Se ei tietenkään ole kirjailijan vika. Pidin todella paljon siitä, että sukupuun arvoituksen sai ratkaista ihan itse sen sijaan, että olisi lukenut kuinka päähenkilö sen ratkaisee. Ihan viihdyttävä lukukokemus :)
En oikein osaa sanoa pidinkö tästä kirjasta. Humiseva harju ei ole tylsä, mutta tarina on suurimman osan kirjaa niin ankea, että lukeminen oli ajoittain raskasta. Hahmot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin vastenmielisiä, etenkin teoksen ”sankarit” Catherine ja Heathcliff. Heathcliffin epämiellyttävyys ja sadistisuus sekä Catherinen itsekeskeisyys tuntuivat usein täysin liiallisuuksiin viedyiltä. Lukijana turhauduin välillä siihen, miten asiat tuntuivat menevän Heathcliffin haluamalla tavalla, eikä kellään ole selkärankaa laittaa hommalle pistettä. Lukukokemus oli kieltämättä tunteita herättävä, mutta ei vain hyvällä tavalla.
Sally Green on englantilainen perheenäiti, jonka omaksi huvikseen kirjoittamasta esikoisromaanista "Puoliksi paha" (Gummerus, 2014) tuli ilmestymisvuotensa kirjallinen ilmiö. Elokuvaoikeudet myytiin ennen kuin painokoneet olivat kunnolla käynnistyneet, käännösoikeudet liki viiteenkymmeneen maahan toivat paikan Guinnessin ennätysten kirjassa ja kirjallinen hypetys oli muutenkin valtaisaa. "Puoliksi paha" kertoo Nathan-nimisestä kaverista, joka on noitien sukua, kuitenkin vähän epämääräisellä tavalla: hän on mustan isänoidan ja valkoisen äitinoidan lapsi. Nathanin isukki sattuu kaiken lisäksi olemaan julmista julmin ja kamalista kamalin musta noita Marcus, ja niinpä poika on luokiteltu valtaa pitävien Valkoisten noitien neuvoston toimsta vähintäänkin epäilyttäväksi tapaukseksi. Nathan ei oikein itsekään tiedä, onko hän hyvä vai paha. Nathan tutustuu kivaan tyttöön ja rakastuu, joutuu neuvoston vangitsemaksi ja paettuaan lähtee etsimään isäukkoaan. Lontoo, Liverpool, Geneve... Kyseessä ei ole helppo tehtävä, ja monenlaisia vaaroja ja tiukkoja tilanteita osuu hänen kohdalleen. Pahempi juttu on, ettei lukijaa oikeastaan kiinnosta pätkän vertaa. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuivat henkilöhahmot, joiden kohtalo oli rehellisesti sanottuna herttaisen yhdentekevä. Nathan ei ole kiinnostava päähenkilö, ja vaikka kirjan keskeisenä teemana onkin hyvän ja pahan välinen häilyvä ero, niin kovin yksiulotteisilta kirjan hahmot tuntuvat tämän ensimmäisen osan perustella. Kaikki käyttävät kuitenkin ratkaisumallinaan väkivaltaa, jota on häkellyttävän paljon ja jota myös kuvataan aika graafisesti. En siis tyrkkäisi kirjaa kovin nuorien lukijoiden käteen, mutta toisaalta tarina on niin lapsellinen, etten oikein usko vanhempienkaan siitä pahemmin innostuvan. Mitä opimme tästä? No ainakin sen, ettei kirjallinen hype kerro vielä mitään itse teoksen laadusta.
Tämä oli ensimmäinen soturikissat kirja, jonka minä luin. Okei joo tajuan nyt vasta jälkeen päin, että se oli aika tyhmästi tehty, mutta toisaalta pidän näistä kirjoista todella paljon ja luen näitä mielelläni. Todella hyvä kirja välillä ehkä oli vaikea ymmärtää joitakin juttuja (esimerkiksi kielien vaihtaminen. Tajusin, että se tarkoittaa puhumista, mutta se vaan kuulosti oudolta). Suosittelen!
Tästä kirjasta on pitänyt kirjoittaa jo kauan, mutta olen pelännyt aloittamista, sillä en ole varma pystynkö tekemään sille oikeutta arviossani. Mainittakoon tosiaan aluksi että olen hieman jäävi arvioimaan, sillä minulla on kirjaan henkilökohtaine side. Mutta uskon että olisin rakastanut sitä muutenkin. Carolen fantasiamaailma on ainutlaatuinen - toisaalta hyvin suomalaisen tuntuinen, metsältä ja hiillokselta tuoksuva, ja toisaalta juuri sopivalla tavalla vieras. Ja se on tätä jotenkin... vaivattomasti. Mistään ei tehdä mahdottoman suurta numeroa; ei siitäkään, että yhteiskunta on kohtalaisen tasa-arvoinen ja seksuaalisesti vapautunut. Se voisi kalskahtaa riitasointuisesti enemmän keskiaikaa mukailevassa fantasiassa, mutta tämän kirjan maailmaan se sopii täysin luontevasti. Hahmot. Jokainen on minulle kuin tuttava, joiden äänen ja maneerit saatan palauttaa mieleeni, siinä määrin heihin kiinnyin ja niin hyvin heidät on kirjoitettu. Carolen kieli on sujuvaa paitsi kertojana, jokaisella hahmolla on selkeästi oma äänensä. Vähäisemmät sivuhahmotkin jäivät mieleeni elämään. Entä juoni sitten? Takakansitekstejäkin välttelevänä lukijana en halua keskustella juonen yksityiskohdista, mutta sen luonteesta on tärkeää puhua: Tämä ei ole fantasiaa jossa pelastetaan maailma pahuuden voimilta. Vaikka sota on yksi taustateemoista, sekään ei ole juonen ydin. Tämä on tarina rakkaudesta ja vapaudesta, ja hahmojen keskinäiset suhteet ja koettelemukset muodostavat juonen selkärangan. Eeppistä maailmanpelastusta odottavat joutuisivat siis pettymään, mutta allekirjoittaneelle nämä sydämen seikkailut olivat henkeäsalpaavaa ja mukaansatempavaa luettavaa. Tuo mielessäpitäen voin kuitenkin suositella kirjaa kaikille joita kiinnostavat romantiikka ja fantasia ja väkevät hahmokuvaukset.
Ryhdyin lukemaan Yösirkusta tietämättä siitä juuri mitään, kuten Rinja arviossaan toivoi. Odotukseni olivat kuitenkin aika korkealla, koska moni ystävistäni oli kirjaa minulle hehkuttanut. Osa täyttyi, mutta suurin osa taas valitettavasti ei. Yösirkuksen ongelma ei ole sen kerronnassa. Kieli on kaunista, kuvailu erittäin onnistunutta ja tunnelma kohdallaan. Yösirkus miljöönä on aivan ihana! Kaikki teltat, niistä löytyvät ihmeet ja taianomaisuus nivoutuvat yhteen saumattomasti. Tunnelmapalana tämä on todella mukavaa luettavaa: itsekin hotkaisin kirjan yhdessä iltapäivässä. Ongelmaksi omalla kohdallani kuitenkin koituivat henkilöt. Yhtä hahmoa (joka oli kyllä sitten erityisen mielenkiintoinen, mutta en voine kertoa, kenestä on kyse, etten spoilaa mahdollisia uusia lukijoita) lukuun ottamatta kaikki olivat mustavalkoisesti hyviä ja pahoja. Päähenkilöillä ei ollut lainkaan virheitä, heidän rakkaustarinansa oli tylsä ja ennalta-arvattava ja kolmiodraamakin aivan löperö. Kirjaa lukiessani turhauduin jatkuvasti siihen, että aivan loistavasta alkuasetelmasta ja miljööstä olisi saanut irti todella hyvän fantasiakirjan - mutta kirja ei toimi, jos sen hahmoista ei välitä tipan tippaa. Enkä minä oikeastaan välittänyt. Loppuratkaisu oli ihan hauska ja osoitti kekseliäisyyttä, mutta hieman ohueksi se silti jäi. Ylipäätään kirjaa kuvaa juurikin tuo: kun kirjailija on kirjoittanut suurista tunteista ja dramaattisista tapahtumista, ne eivät kuitenkaan pääse lukijan ihon alle. Siksi Yösirkus oli minulle pettymys - mutta jokaisen kannattanee silti lukea se läpi itse, koska varsin monet ovat kirjaan ihastuneet.
Viimeinen kirja nitoo hyvin koko sarjan yhteen. Vaikka olenkin lukenut kaksi edellistä kirjaa jo kauan aikaa sitten pääsin tarinaan heti mukaan. Päähenkilö Gwen ei ole ollut tarinan aikana ollenkaan makuuni. Gideon ja Gwen ovat tunteneet kaksi viikkoa ja Gwen puhuu rakkaudesta. Onkohan mulla väärä käsitys rakkaudesta koska mielestäni rakkaus ei synny kahdessa viikossa. Ärsytti aivan suunnattomasti koko kirjan ajan. Jos tarina olisi sijoittunut pitkään ajan jaksoon, niin pystyisin paremmin uskomaan Gideonin ja Gwenin rakkauteen. Muuten tarina on mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu. Kokonaisuudessaan tarina loistava mutta ehkä välillä hiukan liian lapsellinen.
Tämä kirja oli ihan hyvä, mutta joissain kohtia hieman tylsä. Tämä kirja oli myös jännittävä. Ihan hyvä kirja, muttei paraskaan. Loppu oli ihana. Suosittelen.
Todella hyvä kirja. Parempi kirja kuin edellinen (sekin todella hyvä), koska tässä oli Percy Jackson. Muutkin henkilöt olivat hyviä. Aluksi Frankin luvut olivat tylsiä, mutta sitten loppua kohden ne paranivat. Suosittelen!!!!
Kirjan maailma on upea ja häkellyttävä. Ensimmäisessä osassa raapaistiin vain maailman pintaa, nyt se laajenee ja syvenee uskomattomaksi. Fantasiassa varsin tavanomaisista hahmoista, keijuista, haltioista ja demoneista, on luotu jotain paljon suurempaa ja monimutkaisempaa kuin nimi antaisi ymmärtää. Demonia ja itse demonit ovat yliampuvan kiihkeitä ja väkivaltaisia, ja silti niin uskottavia. Kun asiaa rupeaa miettimään, niin ei tässä varsinaista ole juonta, vaan kirjassa keskitytään siihen mitä Lila ja Zal tekevät. Sekä maailmoihin ja niiden väiseen suhteeseen. Välillä sivutapahtumat ovat epäselviä ja joutuu otsa rypyssä miettimään, että mitä tässä oikein tapahtuu. Mutta jollainlailla sekin sopii kirjaan, ettei kaikkia asioita selitetäkään eikä lukijan ehkä ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkia interstitiaalitilan tapahtumia. Kirjaa lukee mielellään ja siinä on muutama yksittäinen luku, jotka ovat niin upeasti kirjoitettuja, että en tiedä olenko koskaan lukenut parempia. Toisaalta kirja herättää ristiriitaisia tunteita siitä, että onko tämä hyvä vai ei, koska välillä tapahtumat ovat hieman ontuvia, mutta lopulta kaikki sulautuvat melko hienoksi kokonaisuudeksi.
Oli todella hyvä kirja ja vihdoin kaikki ratkesi. Loppu jäi ärsyttävästi kesken ja kirjastostakaan ei löydy seuraavaa osaa ja jostain nettikaupasta sitä ei viitsi ostaa jollain kuudellatoista eurolla. Muuten todella hyvä kirja.
Kirja oli minusta hieno päätös hienolle sarjalle. Juoni oli hyvä, keskivaiheilla tosin vähän pitkäveteinen. Kerronta kulki sujuvasti, vaikka välillä oli hyvin vaikea erottaa kenen luku oikein oli, Trisin vai Tobiaksen. Loppu oli surullinen ja oikein hyvä. Minusta se ei edes ollut kovinkaan ennalta-arvattavissa. Se sopi kivasti koko sarjassa vallinneeseen tunnelmaan. Yksinkertaisesti hyvä kirja. Suosittelen ehdottomasti.
Oli jotenkin tylsää, että saatiin kirjaan mukaan taas uusi taikakalu. Jotenkin ärsyttää. Muuten hyvä kirja
Pidin ehdottomasti tästä kirjasta. aluksi kirja ei vaikuttanut kovin hyvältä, mutta mitä eteenpäin kirjassa pääsi, sen parempi se oikeastaan muuttui. Kirjan olisi voinut vaikka lukea yhdeltä istumalta, jos aika olisi riittänyt. Suosittelen kirjan lukemista, mutta en kyllä lähtisi vertaamaan sitä Stephenie Meyerin kirjoihin.