Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

En pitänyt kirjasta paljoakaan. Ei läheskään yhtä hyvä kuin edellinen sarja. Silti tämän kyllä ihan luki, mutta jäi vähän miettimään haluaako lukea edes seuraavaa osaa. En tiedä oliko plussaa vai miinusta, kun tähän sarjaan on sekoitettu edellisestä sarjasta tuttuja hahmoja.

Saarnikaupungin keskellä on salaperäinen, ikuisten pilvien peittämä vuori, josta huhutaan paljon mutta tiedetään vähän. Eräänä päivänä kaupunkilaisille annetaan käsky lähteä evakkoon. Kuiskitaan niin maan alta höyryävistä myrkyllisistä kaasuista kuin suuresta pedosta. Kaiken keskellä Lif-niminen nuori parikymppinen nainen saa käskyn pyrkiä päinvastaiseen suuntaan kuin muut, nimittäin kohti vuoren huippua ja siellä sijaitsevaa hotellia. Matkatoverikseen hän saa naapurissa asuvan rokkarin. Kaksikko ei kuitenkaan kiipeä yksin: mukana on kirjava joukko ihmisiä, joita kaikkia tuntuu yhdistävän sama nimi. Mistä oikein on kyse? Television selviytymispelistäkö? Leikki on kuitenkin kaukana kun ihmisiä alkaa toden teolla kuolla ja vuorten rinteillä alkaa kaikua jättiläissuden ulvonta. Lif saa toden teolla miettiä keneen hän voi luottaa ja mitkä vaikuttimet ketäkin ajavat eteenpäin, etenkin kun osa tapahtumista on kirjoitettu jo ennalta. Helena Wariksen "Vuori" (Otava, 2014) on kiinnostava matka fantasiamaailmaan, jonka muodostamisessa on käytetty hyödyksi skandinaavista jumaltarustoa. Waris ei selittele romaanissaan asioita puhki, vaan jättää aika paljon lukijan itsensä pohdittavaksi ja pääteltäväksi. En itse epäilemättä saanut ihan jokaisesta langanpätkästä kiinni, sillä huomasin tuntevani viikinkien mytologiaa kiusallisen huonosti, vaikka herra O. ja hänen kaksi korppiaan tuli muun muassa joukosta bongattua. Ei tämä silti ole mitenkään erityisen vaikea romaani. Nopealukuiseksikin sitä voisi sanoa, kunhan lukija ensin pääsee solahtamaan kirjan maailmaan, jossa arkirealismi ja fantasia tuntuvat olevan osin ihan sulassa sovussa - ennen kuin paletin sotkevat entistä huimemmat juonenkäänteet. Neil Gaimanin Unohdetut jumalat tuli tästä vähäsen mieleen. "Vuoren" viimeinen lause yllättää. En ole vielä ihan varma pidinkö siitä, mutta mieltä se joka tapauksessa jäi kutkuttamaan - kuten kirja kokonaisuutenakin!

Jos yleisimmin kysytään Stephen Kingiä lukeneelta henkilöltä, mikä on ehdottomasti se "oikeasti" pelottava teos, vastaus on yleisesti se kirja, jonka arvostelua nyt tälläkin hetkellä luet. Jopa King itse on väittänyt Uinu, uinu, lemmikkini -kirjan olevan kauhistuttavin luomuksistaan ja sitä tehostaakseen on herra kertonut aikoinaan harkinneensa sitä, että julkaisisiko tarinaa koskaan kaikkien luettavaksi. No ollakseni rehellinen: vaikka en yleisesti ottaen pelkää Kingin kirjoihin sisältämiä kauhujuttuja – luen yleisesti ottaen Kingiä vain viihdetarkoituksessa – on Uinu, uinu, lemmikkini edes jossain määrin maineensa veroinen: tietyt hetket olivat todellakin kylmääviä ja joskus hyytävyys oli paikoin läsnä. Yleisesti tiedetään, että Stephen Kingin tarinoissa jokin onneton hahmoraukka saattaa menettää henkensä kertomuksen aikana ja kuolema tuntuu muutenkin olevan osa sitä juttua. Tällä kertaa King kirjoittaa yleisesti ottaen teeman olevan kuolema. Kuolema tuntuu ujuttautuvan rivien välistä vähän väliä, enkä nyt vain tarkoita, että kuoleman kohtaisi aina joku henkilö vaan myös vertauskuvallisesti/symbolisesti tuntuu kuolema saavan oman hahmottumansa, esim. kirjassa silloin tällöin mainittu "Oz Suuli ja Hilmuinen" näkyy ainakin minun silmissä ehdottomalta kuoleman hahmottumalta. Ja eikö ole ironista ajatella, että päähahmomme Louis Greed on lääkäri, joka voi olla altis ammattinsa vuoksi kokemaan jonkun ihmisen elämän sammumista? Kirja etenee omasta mielestä paikoin tiiviinä, mutta vielä alkupäässä tunnutaan ehkä hieman junnaavan paikoillaan, vaikka tietääkin sen olevan rauhallisesti etenevää tunnelman luontia ja henkilöiden perinpohjaista esittelyä. Vaikka jo romaanin alkupuoliskossa tapahtuu ja paljon, voin tunnustaa sen olleen kirjan ehdottomasti hitain ja tahmaisevin anti. Jo puolivälin jälkeen tapahtuu melkoisesti ja meno on jo hieman sutjakkaampaa. Muutenkin tunnelma on erityisen vahva ja paikoin melankolinen, joten jos olet herkkä lukemaan paikoin masennukseenkin taipuvia asetelmia niin sitten ehdotan harkitsemaan kirjaan tarttumisen kannalta, sillä hyvän mielen kertomuksesta ollaan enemmänkin kuin kaukana. Yleensä olen olettanut Kingin paksuimmissa tarinoissa lopun pilaavan kaiken, mutta tässä on juuri oikea loppu, minkä tämä teos tarvitsee: lyhyen puoleinen ja reippaasti etenevä, mutta tunnelman luonnin kannalta vahva ja äärimmäisen lohduttoman puoleinen. Entäs sitten epilogi? Värisyttävää, kerta kaikkiaan. Suosittelen kyllä tutustumaan, jos haet oikeaa kauhua ja haluat Kingiä ennestään lukemattomana päästä ymmärtämään perinpohjin, mistä se kirjailijan "Kauhun kuningas" -titteli on lähtöisin. Vielä loppuun kirjan suomennoksen nimi. Vaikka alkuperäisnimi Pet Sematary on mainio, tuntuu suomennoksen nimi antavan pienet alkuväristykset kirjaa aloittaessa.

Ollakseen niin totaalinen teinidramatiikka kirja Sammakkoprinsessa yllätti minut. "Draama" oli vedetty niin huolella yli, että kirjaa oli ihan oikeasti hauska lukea ja huomasin tirskahtelevani monin paikoin Ofelian ajatusmaailmalle. Hauskaa ja helppoa teinidraama viihdettä. Ei tosikoille, tämän kirjan kanssa pitää osata ottaa vähän iisimmin... *Minä vihaan itseäni!" karjuin kuin puin päälle mekkoani. Se oli niin tiukka rinnasta, että repeäminen oli sekunneista kiinni. "Miksi minä synnyin? Miksette te kaksi voineet pitää käpälöitä erossa toisistanne?" "Rauhoitu", äiti sanoi. "Laajennetaan sitä hiukan." Laajennetaan? Minä olin ainoa tyttö maailmassa, jonka mekko vaati laajennusta reilun kuukauden sisällä. Minä olin parantumaton. Minusta tulisi kuin rannalle juuttunut valas, enkä kykenisi muuta kuin liikuttamaan kättäni suun suuntaan.*

Oli kyllä aika lumoava kirja! Luulin että päähenkilöt olisivat olleet ainakin vähän "nuorempia", mutta toisaalta se oli ihan kivaa vaihtelua koska yleensä kirjoja joita luen päähenkilöt on teini-ikäisiä. Diana oli tosi mielenkiintoinen ja kaikista fantasia olennoista oli kiva kuulla. Oli ihan kiva, että kirjassa oli kaikenlaista tietoa historiasta , mutta välillä ne kohdat olivat vähän tylsiä. Kaikinpuolin hyvä kirja. Seuraavat kirjat pitää varmaan lukea englanniksi, että selviää kuinka kielletty rakkaus etenee.

King on kirjailija jonka tuotantoa on tullut luettua runsaasti. Ja laatu on yleensä taattua. Niin on laita myös Heräämisen kanssa, mutta hyvyydestään huolimatta se ei yllä tottumaani tasoon Kingiltä. Haluan, että King valvottaa minua, pistää minut miettimään ja kyseenalaistamaan. Herääminenkin hakee kyllä tätä tunnelmaa, mutta ei aivan täytä vaatimuksia. Tarina on pohjimmiltaan hyvä ja mielenkiintoinen, mutta kuljetuksesta puuttuu Kingille tyypillinen koukuttavuus. Plussaa annan tarinan lopetuksen Lovecraft viboista, joissa oli tätä niskavilloihin pureutuvaa kylmyyttä, mitä odotin koko tarinan osalta.

Kiva kirja, jossa nauroin parissakin kohtaa (yksi oli se revonveli kohta), mutta muuten tämä ei naurattanut hirveästi vaikka Pratchettin kirjoja sanotaan huumorifantasiaksi. Joko minulla on huono huumorintaju tai sitten tämä ei ollut Pratchettin hauskimpia, mutta minua se ei ainakaan haitannut. Tämä oli todella hyvä kirja, mutta henkilöiden muistaminen oli hieman vaikeaa, mutta loppua kohden se helpottui. Sama kävi myös tarinassa. Aluksi se oli ehkä vähän tylsää, mutta loppua kohden parani. Suosittelen

Eka kun tartuin kirjaan ei oikein kiinnostanut. Tai siis olen lukenut monia tän tyyppisiä ja kirjojen laatu on mitä on. Rakastan fantasiaa, mutta jos se on kirjotettu tylsäksi kukaan ei jaksa lukea kirjaa. Yllätykseksi pidin tästä kirjasta ja se oli kaikkea muuta kun tylsä. Pidin hahmosta, mutta tämä pinkki tyyli ei mielyttänyt minua. Kuitenkin pidin kirjasti. Ei ehkä maailman paras mutta ihan kiva. Pidin.

Mahtava sarja, jota olisi kyllä mielellään lukenut useammankin kirjan verran! :) Lopussa oli montakin yllätystä, joita en kyllä ennalta arvannut. Minäkin suosittelen lukemaan kaikki nämä kirjat peräkkäin, ettei kerkeä unohtua tapahtumat, vaikka kirjan lopussa onkin henkilöhakemisto. Olen todella tyytyväinen siihen, että kirjan ensimmäinen osa sattui käteen kirjastossa, muuten olisi jäänyt hyvä sarja lukematta :) Kirjan takakansiteksti ei kyllä luonut kovin houkuttelevaa kuvaa, mutta tästä kirjasta on kyllä vaikea kirjoittaa hyvää kuvausta ilman, että tulee paljastaneeksi liikaa mitä yllätyksiä siinä tapahtuu.

Tykkäsin tästä kirjasta ehkä enemmän kuin edeltäjästään. Kaikki hahmot olivat melko ihastuttavia ja heidän elämäänsä seurasi ihan mielellään. Kirja sopii mielestäni hyvin sekä melko nuorille, että hieman vanhemmillekkin. :)

Mielestäni ihan hyvä kirja. Sopii hieman nuoremmille, sekä hieman vanhemmillekkin. Itse luin tämän nyt jo toista kertaa, kun edellisestä kerrasta oli aikaa jo vuosia. En tiedä häiritsikö itseäni hieman se, että kirjassa, ja muissa sarjan kirjoissa käytetään paljon virkettä "Hei, älä nyt käsitä väärin", tai muita saman kaltaisia, joilla joissain kohin viitataan, että lukia ei varmaan ymmärrä mitään mitä puhutaan :)

Pidin ensimmäisestä tästä trilogian toisesta osasta todella paljon, vähintäänkin yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Oli mielenkiintoista saada tietää lisää Lumikin salaperäisestä menneisyydestä. Pidän Simukan kirjoitustyylistä erittäin paljon! Kieli on näppärää, raikasta, ihanan nuorekasta ja viittaukset muihin teoksiin ovat omaperäisiä. Luin kirjan vauhdilla parissa illassa, juoni nappasi minut tehokkaasti mukaansa. Odotankin, että saan kolmannen osan käsiini!

Takakansi antaa aika lattean kuvan. Tai jos pysähtyy (kuten minä) tuohon esikoisteoksen kohdalle, odotukset pysyvät korkealla. Mutta muuten, ”Epävarma teini-ikäinen päähenkilö huomaa itsestään jotain paranormaalia omg kumpi on voimakkaampi ja kaikkea kauhistuttavan jännittävää tapahtuu kiinnostusta herättävä kyssärimerkki vielä loppuun.” Ei ihan tule Carrie mieleen tästä, vai mitä? Kirja on lyhyt, mutta ehjä. Sotkuinen hyppely asiaomaelämänkertatietomuistelmateksteistä normaaliin kerrontaan miellytti tavallaan suuresti, vaikka tuo tarinan vienti eteenpäin ”reaaliajassa” kiinnostikin huomattavasti enemmän. Rakastuin Kingin tapaan kirjoittaa. Ajatukset. Eivät ne ole lauseita, kuvia ja sanoja. Ostin kaiken. Ja eri kertojaäänien eroavaisuudet, persoonat. Ylipäätään hahmot eivät kuolettaneet tylsyydellään tai stereotypioillaan. Oli suosittua tyttöä, epäsuosittua tyttöä, tyttöä, joka rikkoi sääntöjä ollakseen kiva… Mutta silti. En ärsyyntynyt. Loppukäänne ei ihan vetänyt mattoa alta, koska juoni oli aika selkeä ja yllätyksetön plus sijaistoimintojen ansiosta tämänkin kirjan lukemiseen meni se kolmisen kuukautta. Tuota siis joo, 200 sivua. Tarina oli aika perus, ei parasta antia teoksesta.

Matkijanärhikin oli hyvä kirja, vaikka ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Kirja sisälsi reipasta toimintaa ja kunnon draamaa ja todella paljon kaikkea sellaista, mistä normaalisti ilahdun tässä lajityypissä. Toteutus ei vain ollut paras mahdollinen. Tietyt yksityiskohdat toistuivat sen verran paljon, että siihen alkoi kiinnittää huomiota. Vähän liikaa aikaa kulutettiin myös hyvin toisiaan muistuttavissa menneiden ja tulevien vatvomisissa, vaikka tämä osuus enimmäkseen olikin viihdyttävästi kirjoitettu. Epäuskottavuutta hipovia käänteitä oli myös matkan varrella useampia, mikä sai aikaan "draamaa draaman vuoksi" -vaikutelman, ja muutama yllättävä tapahtuma loppupuolella oli hieman töksähtävä eikä riittävästi perusteltu tai käsitelty. Töksähtelevyyden ja lievän epäuskottavuuden takia henkilöhahmoihinkin eläytyminen oli vaikeampaa, ja tietyt asiat lopussa eivät herättäneet minussa niin paljon tunteita hahmojen puolesta kuin olisivat voineet. Toisaalta juoni eteni taas kiitettävän nopeasti. Kirja oli hyvinkin lukemisen arvoinen ja Nälkäpeli-trilogia kokonaisuuten kirkkaasti 2000-luvun nuorten spefin parhaimmistossa.

Kirja oli oikeastaan aika hyvä, hyvin erilainen kuin odotin. Erityisesti pidin päähenkilöstä, jonka kaltaisia voisi nuortenkirjallisuudessa olla enemmänkin. Tarina piti hyvin otteessaan enkä minä ainakaan osannut arvata kuinka lopussa käy. Koko kirjan ajan kuitenkin häiritsi se, kuinka naiivi ja pinnallinen kuva Capitolin asukkaista annetaan. Se, että ihmiset yhteistuumin hyväksyisivät Nälkäpelin kaltaisen asian ja vielä pitäisivät sitä hyvänä viihteenä kuin mitäkin saippuasarjaa, ei vain ole realistinen.

Kirjan kansi näytti mielestäni houkuttelevalta. Itse sain kirjan lahjaksi. Kirja ei vaikuttanut aluksi kovin hyvältä, mutta se parani ehdottomasti loppua kohden. Kirjoitustyyli ei oikein ollut minun mieleeni, mutta luen kyllä seuraavankin osan.

Langennut enkeli -sarja oikeest huhhuh ja kylmii väreit... TÄÄ ON NIIN TÄYDELLINEN SARJA!! Ja Patch oh gosh ehkä ihanin jätkä kehen kukaan päähenkilö on ikinä rakastunu <33 se on samal sellanen suojelevainen ku joku twilightin Edward, mut ei kuitenkaan sellanen samanlainen jäykkis vaan vähä pahis ;)

Mua vaan ärsyttää se et kirjailijat alkaa kirjottaa sarjaa silleen et ne sijottaa sen Suomeen ja jossain vaihees Suomi ei riitä niil ja henkilöt on pakko viedä seikkailemaan maailmal... Siis miks ei voi suosiol kirjottaa jostain englantilaisesta tai Tsekkiläisest? Kirjan juoni jotenki niin ennalta-arvattava ja niinku Punainen kuin veressäki Lumikki juoksee kokoajan karkuun tai kilpaa aikaa vastaan... Tää Zelenkan uskontoryhmä hyi hitto et meni kylmät väreet. Ja muuten toinen juttu, mitä kirjailijat tunkee tosi monesti kirjoihin on nää salaset sukulaiset menneisyydest...

Mua häiritsi täs Lumikin ja kamujen tietynlainen pikkuvanha "ratkaistaan ite tää koko juttu, totta kai me voidaan tunkeutuu huumediilereiden juhliin, ollaanhan me hei jo lukios!" tyyli. Sama juttu muissaki osis ja vähän sitä ennalta-arvattavuutta, mut koukuttava, nopeelukunen ja viihdyttävä kokonaisuus