Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kalmanperho-sarjan toisessa osassa taistellaan itsensä ja muiden kanssa kauaskantoisin seurauksin. Lilja palaa takaisin toiseen maailmaan parantaakseen rannikkotaudista kärsivät ihmiset ja auttaakseen ystäviään. Pian hänen polkunsa vie hänet kuitenkin pitkälle matkalle, jonka aikana kaikki tuntuu vieraalta ja vaikealta. Onko kaikki kuitenkin sen arvoista?
Lue lisää ...
Kirja sisältää täysiverisen seikkailun, jonka aikana koetaan paljon tunteita. Kaiken sen piilottelun ja loppumattoman matkanteon lomassa päähenkilö oppii täysin uusia asioita itsestään, muokkaa ihmissuhteitaan ja miettii millaisen elämän hän haluaa. Ollaan siis todellakin nuortenkirjallisuuden kovassa ytimessä.
Onhan tämä melkoinen tiiliskivi eikä mitään leppoisaa luettavaa. Kuitenkin kirjan viimeistä kertaa sulkiessa jäi hyvä mieli. Erilaiset juonikuviot tuodaan hyvin lopussa yhteen ja jopa ratkaisemattomilta tuntuvat tilanteet saadaan ratkaistua.
Voisi ehkä sanoa, että olen tämän luettuani hiukkasen inspiroitunut.
Nuorten dystooppinen romaani, jossa ihmiskunnalle annetaan viikko aikaa ennen suurta mullistusta. Viikkoa ennen syysloman alkua osalle ihmiskunnasta ilmestyy nimittäin hohtavia hahmoja, jotka merkitsevät he. Siitä alkaa odotus ja epätietoisuus. Mitä tapahtuu viikon päästä perjantaina klo 18.10.?
Lue lisää ...
Runollinen, synkkä ja kaunis tarina ihmisten mahdollisesta viimeisestä viikosta. Mitä tehdä ajalla, joka saattaa olla viimeisesi? Kirja toi mieleeni nuorten scifikirjan Loppu, jossa odotetaan maailmanloppua.
Lightfall-sarjakuvasarjan avausosassa seikkaillaan tositarkoituksella. Irpan metsän kätköissä asuvat Possuvelho ja hänen adoptiolapsensa Bea. Seikkailu alkaa, kun Possuvelho katoaa ja Bea lähtee etsimään häntä epätodennäköisen seuralaisen kanssa.
Lue lisää ...
Kansien välistä paljastuu oikeinkin kiva seikkailusarjakuva. Juoni on selkeä, kuvitus on kaunista ja henkilöhahmot mielenkiintoisia. Erityisesti alun syksyinen metsä miellytti minua kovasti.
Kirjana tämä on melkoisen paksu, mutta nopeastihan tämän lukaisi. Sarjakuvat best. Paljon jäi kuitenkin vielä paljastamatta maailmasta ja Koko Kuviosta. Seuraavaa osaa kohti!
Lightfall-sarjakuvasarjan toisessa osassa Bea ja Cad yrittävät estää valon katoamisen. Tehtävä osoittautuu kuitenkin kovin haastavaksi. Seikkailuun tulee mukaan myös vanhoja tuttuja, mikä on aina mukava juttu.
Tämä sarja on mahtava! Kuvitus on upea, tarina jännittävä ja hahmojen välinen dialogi hykerryttävä. Pidän erityisesti siitä, miten hahmojen keskustelutyylillä saadaan vietyä muuten hyvinkin hurjan tarinan ahdistavuutta pois.
Lue lisää ...
Miten tässä tarinassa oikein käy!?
Moorna-sarjan aloittava YA-fantasia, jossa seurataan puoliverisen Moornan koettelemuksia. Päähenkilö on muuten kuin ihminen, mutta ei-ihmisvanhemmalta hän on perinyt suipot korvat. Näin hän ei kuulu ihmisiin eikä haltioihin, vaan seilaa ulkopuolisena jossain siellä välissä.
Lue lisää ...
Moorna toimii ihmisylimystön seuralaisena. Mutta sitten hoviin saapuu syntisen komea haltiamies, eikä mikään ole kuten ennen, jos nyt kliseitä käytetään tässä arvostelussa.
Tarina on eheä ja mielenkiintoinen. Lukiessa tuntui, ettei tätä tarinaa ole lukenut jo kymmeniä kertoja aiemmin, koska jatkuvasti sai yllättyä uusista käänteistä.
Kyllähän tämä minulta täydet viisi tähteä saa, koska kirja sisältää lähestulkoon kaikki rakastamani troopit. Tämän lisäksi myös kerronta toimii ja henkilöhahmot ovat kiinnostavia.
Oikein onnistunut esikoisteos.
Kahvia ja aikamatkailua sarjan avausosa tarjoilee sitä mitä voi tämän nimiseltä sarjalta olettaa: Kahvia ja aikamatkustusta. Syrjäisellä kujalla Tokiossa sijaitsee nimittäin kahvila, jonka erään pöydän yhdeltä tuolilta on mahdollista matkustaa ajassa. Kirjassa kerrotaan neljän ihmisen tarina, jotka kaikki päättävät matkustaa ajassa yhden kesän aikana.
Lue lisää ...
Tämä on rönsyilevästi kuvattu kertomus siitä, miten aikamatkustus itsessään ei muuta mitään, vaan muutos tapahtuu ihmisessä itsessään jos on tapahtuakseen. Välillä kuunnellessa turhauduin siitä, miten alettiin yhtäkkiä kuvailemaan vaikkapa kassakoneen toimintaperiaatetta ja historiaa tai miten aikamatkustuksen sääntöjä toisteltiin rukouksenomaisesti.
Minulle jäikin tästä kirjasta muutenkin tunne, että ymmärsin tämän liian pinnallisella tasolla. Tunnen usein näin luettuani jotain aasialaiseen kulttuuripiiriin liittyvää. Kuin pinnan alla olisi jotain mistä ei oikein saa otetta, kun ei tunne vaikkapa nyt japanilaista kulttuuria riittävän hyvin.
Kuitenkin kirjan esittelemät ihmiskohtalot olivat mielenkiintoisia, joten kyllä tämä loppukesän kävelylenkkikuunteluna toimi.
Kirja oli todella hyvä, mutta ei vedä vertoja liikkuvalle linnalle. Tarina tempaisi mukavasti matkaan, tykkäsin taikatalosta ja lupokit antoivat mukavaa jännitystä koko kirjalle. Howl ja Sophien osuus jäi minusta aika laimeaksi ja odotin taas heitä enempi tähän kirjaan.
Luonnollisesti pidän omasta kirjastani, koska en mää sitä ois muuten antanut julkaista, mutta tässä tarkoituksenani ei ole varsinaisesti kirjoittaa arviota. Viestiä ei kuitenkaan voi julkaista ilman tähtiarviota, anteeksi siispä siitä! (edit. Ois sittenkin voinut ihan vaan merkkaamalla kirjan luetuksi, argh! Nyt niitä tähtiä ei vaan enää saa kokonaan pois.)
Lue lisää ...
Selvennyksenä täältäkin löytyvän jasmiiniteen arvostelun lisäykseen, ettei kukaan turhaan ala pelätä kriittisten arvioiden kirjoittamista kirjoistani:
Kommentoin Goodreadissa käyttäjän jasmiinitee arviossa esiintynyttä yhtä ajatusta, josta yllätyin. Viesti oli ystävällinen ja asiallinen, eikä sitä ollut tarkoitettu kritiikiksi, mutta yhtä kaikki se oli kirjoitettu hämmennyksen vallassa, ja kommenttina myös lopulta aika turha. Se poistettiin Goodreadsin sääntöjen mukaisesti, koska kirjailijat eivät saa kommentoida omien kirjojensa arvioita, eikä viestiä ole enää olemassa. Se nyt olisi pitänyt alunperinkin jättää lähettämättä, mutta erehdyin, koska olen ihminen. Pyysin sääntörikkomusta anteeksi.
En aio toistaa samaa mokaa uudelleen, vaan oppia kerrasta, ettei kirjailijan tule osallistua omasta kirjastaan käytävään kriittiseen keskusteluun arvosteluja kommentoimalla, olipa kommentin tarkoitus sitten miten vilpitön tahansa.
En kritisoi kenenkään arviota, en väitä lukijoiden keksivän asioita omasta päästään tai kiellä oikeutta tulkintaan, enkä niin tässäkään yksittäistapauksessa tehnyt. Lähtökohtaisesti en myöskään lue netistä löytyviä arvioita kirjoistani, ellei niitä välillä joku tuttu linkkaa, kuten tässä tapauksessa kävi. Jatkossa harkitsen myös arvioiden lukemista ylipäätään tarkemmin.
Lempeyttä ja lukemisen iloa!
-Vehka
P. S. Jos joku näkee minun kommentoivan kriittistä arviota mistään muusta syystä kuin minua itseäni koskevien kommenttien vuoksi, saa heittää sorsalla. Oon ihan perusihminen, vaikka olenkin sattunut kirjoittamaan pari kirjaa.
LISÄYS, varoitus teille, jotka luette väärin: kirjailija ilmeisesti kokee asiakseen puuttua lukijoiden lukukokemuksiin goodreadsissa parin tunnin aikajänteellä kriittisen arvion postaamisesta. Julkaisin tämän saman arvion siellä, ja hän halusi välittömästi ilmoittaa, että kuulemma keksin kirjaan sisältöä päästäni.
Lue lisää ...
Kun romaani kuvaa tilannetta, jossa sananmukaisen "uhrin" "tahto murenee", joku "saadaan ansaan", "taistelee haluaan vastaan" ja hänet "voitetaan" juuri ennen "tuhoamista", (sivut 142-143) ja kun tilanteessa on käynnissä moneen kertaan korostettu yliluonnollinen voimakamppailu, jota "uhri" (toisen kerran) "ei kykene vastustamaan" (s. 145), minulla on käsittääkseni lukijana oikeus tulkita kohtaus raiskausallegoriaksi ihan näiden paperille painettujen sanojen valossa. Aika järkyttävää, että kirjailija kokee oikeudekseen puuttua siihen. Toivottavasti seuraava sanoihin huomiota kiinnittänyt lukija ei saa samanlaista noottia. Seksuaalinen pakottaminen ei ole sukupuolesta riippuvaa.
Alkuperäinen arvio:
Kieli on kaunista, todella kaunista! Silti järkytyin ja petyin Talventaiton hehkutuksesta sitä enemmän mitä pidemmälle luin. Tämä romaanihan häpeää itseään - se häpeää ihmiskehon ruumiillisuutta sen kaikissa muodoissa, se häpeää tarinankerronnan vaatimaa selittämistä; se häpeää olla autenttinen romanssi, se häpeää olla rehellistä fantasiaa, se häpeää jopa olla aito tragedia, jossa henkilöhahmojen omat härkäpäiset päätökset johtaisivat heidät hirveään loppuun. Jäljelle jää pelkkä tekotaiteellinen ei-mikään.
Vaikka on kiitettävää ja varmasti suuren työn takana, että nettifoorumilla jaettu jatkotarina on jalostettu romaanin mittaiseksi, alku OC-raapaleina fanfic-yleisölle näkyy ja valitettavan vahvasti. Ficcihenkinen ja melkein aforismikokoelman omainen tapa keskittää fiilistely kaiken muun kustannuksella ei kanna kokonaista romaania millään. Miksei suomifantasia voi kertoa kertomuksia, joihin lukijakin autetaan kärryille välittämään siitä, mitä tapahtuu? Miksi koko kenttä on allerginen minkään fantasiaelementtinsä rehdille esittelemiselle tai vähällekään viihteellisyydelle? Miksi nyt jo useammassa hehkutetussa kotimaisessa fantasiaromanssissa on viime vuosina ollut isossa osassa yliluonnollisella tasolla pitelemätön tarve raiskata rakkauden kohde, tämä yksi niistä? Sen lukumäärän soisi olevan nolla!
Talventaiton maailmassa elämä ilman pitelemättömän väkevää rakkaussuhdetta on vaillinaista epäelämää, mutta kaikki ruumiillinen ihmiseläimen kokema aistimellisuus ja ruumiillisuus on väärin, pahaa ja likaista ja pakko piilottaa kymmenen tason abstrahoinnin taakse tai kiteyttää juuri seksuaaliseen väkivaltaan.
Ruoka on pelkkä cottagecore-esteettinen koriste ja makuaisti pelkkä kuvakeino muille tunteille ja näyille, syödä tai juoda tai täyttyä ihmisen ei siitä pidä. Talvi on kamala, kuollut vuodenaika, kesä vielä sitäkin kamalampi, läpi paistaa joku ihme biiffi luonnon kiertokulkuun kuuluvaa parittelua ja eläimellistä elämää ja kuolemaa vastaan. Ruumiineritteet ja iho ja rasva ja takut ovat tälle romaanille jotakin epäluonnollista ja kuvottavaa, joka on olemassa vain silloin, kun ihmisyys ja ihmissuhde ja koko maailman tasapaino on mennyt pieleen. Raiskaaja ei ole oma itsensä raiskatessaan tai uhkaillessaan sillä toista ihmistä, syy on aina ja poikkeuksetta jonkin toisen entiteetin, ja todennäköisesti uhri itse sekä aiheutti että ansaitsi pahoinpitelyn. Ja raiskaajalla on siitä nyt tosi paha mieli, ettäs tiedät. Rakkaus on oikein ja hyvää vain silloin, kun se on täysin puhdistettu ja irrotettu ihmisruumiin kokemuksista ja toiminnoista jonnekin kuunkehrien ja vuoristopurojen ja kaukaa ihasteltujen kämmenselkien ja hartioiden kuvailuun. Nimi voisi olla "Megarepressio: romaani". Aivan käsittämätöntä.
Mä tykkään maagisesta realismista ja pienestä surrealismista, Kissani Jugoslavia ja Sudenmorsian on upeita kirjoja. Pidän myös romanttisista tragedioista, luukutan oopperaa mielelläni. Mutta ei maaginen realismi, surrealismi, symbolismi ole ainoastaan sitä, että asioista hävettää puhua suoraan. Ei se ole sitä, että sivulla lukee "aika on kuin tervaa, muistan painajaiseni ja kurkkuuni valuvan kuolonsiirapin" ilman mitään konkretiapohjaa ikinä.
Ja mitä ihmettä on oltti? Mikä on olttimekko? En oo varmaan koskaan lukenut kirjaa, joka olisi saanut mut vahvemmin epäilemään omaa suomen kielen taitoani sitä lukiessa. Miksi tässä kirjassa on enemmän kryptisiä Yhdyssanakäsitteitä kuin niiden minkäänlaisia selityksiä?
Mä halusin että tää olisi hyvä. Kenelle tää on tarkotettu? Olen sekä fantasian että kaunokirjallisen ihmissuhdedraaman fani, ja tää ainoastaan turhautti ja ikävystytti lukea. Kielikuvat on kauniita, mutta se ei riitä!
Ihanasti oli Nestan tarina kirjoitettu ja ahmin kirjan nopeasti. Josko seuraavana vuorossa olisi Elain?
Ihan hyvä, ehkä odotin enemmän tältä kirjalta luettuani liikkuvan linnan ja sitä että Sophie ja howl olisi saanut olla mukana vähän aikaisemmin. Oli jotenkin hidas alku kirjalle, kun odotti milloin tarinassa alkaa kunnolla tapahtua. Ikäväksi se tapahtui niin lopussa, että tuntui kirjan jäävän kesken. Kaiken kaikkiaan ihan luettava kirja. Innolla aloitan viimeisen osan.
Öö, en oikein tiedä, mitä tämä kirja tahtoo sanoa.
Takakansitekstin, sisäkansitekstin ja esittelytekstien perusteella kuvittelin, että työ ja työttömyys olisivat isompiakin teemoja. Sen sijaan suurimman huomion Välityössä saavat tennispallon lyömisen kliininen kuvailu, estoton seksipuhe ja setämiesten rasistis-seksistiset rääh räh -vitsit. Luulin, että kirjan piti olla oikeasti hauska, mutta mitä, sen sijaanhan se tuntuu viljelevän tarkoituksella huonoa ja sopimatonta huumoria.
Lue lisää ...
Kysyn edelleen: mitä sanottavaa kirjalla on? Koska selvästi on, ei tämä mikään viihderomaani ole. Mutta ei sanomisen halu vielä johda mihinkään, ellei lukija missään vaiheessa saa kiinni punaisesta langasta - tai tässä tapauksessa yhdestäkään kirjan monista punaisista langoista.
No, yhdestä langasta sentään sain lopulta kiinni. Siitä työlangasta, jota lähdin kirjasta etsimäänkin. Käytännössä kaikki kuusi tähteä, jotka Välityölle annan, tulevat työtä, työttömyyttä ja yhteiskunnassa elävän ihmisen elämänarvoa käsittelevistä puheenvuoroista. Parhaimmillaan ne tekivät järisyttävän suuren vaikutuksen. Harmi vain, että ne jäivät niin pieneen osaan yli 400 sivun kokonaisuudessa, kapeiksi malmisuoniksi vuorenseinämässä.
Lopettaakseni arvostelun positiivisen kautta haluan antaa Välityölle lisäpisteitä kielestä, joka on kuin muhkea laiskanlinna, jossa löhöillä kuuntelemassa humalaisten perheenjäsenten karaokelaulantaa kahdelta yöllä.
Kirjan kolmesta novellista mielestäni ensimmäinen oli paras, mutta kaikki olivat kuitenkin hyviä. Ensimmäinen osa oli erittäin mukaansa tempaava. Toisessa taas huomasi Kingin kädenjäljen puuttumisen mutta loppu oli erityisesti kiinnostava ja teksti tuntui kevyemmältä ja nopeampilukuiselta (myös varmaankin siksi, että luku vaihtui hyvin tiuhaan tahtiin, joten monet sivut olivat puolityhjiä). Vasta kolmas osa oli kyllä mielestäni luvattu "aarrearkku King-faneille", varsinkin Musta torni -kirjasarjan lukeneille. Paljon oli myös viittauksia Castle Rockin ja Derryn tapahtumiin, mutta minua ei ainakaan häirinnyt, vaikka Castle Rockista en tiedä mitään ja Derrystäkin voisin tietää enemmänkin.
Tähän mennessä paras kirja tästä sarjasta. Paranee näköjään mitä edemmäs menee
Siis tämä kirja jotenki mennyt ihan ohi. Onneksi pisti kirjastossa silmään, ihan 6/5 kirja. Elokuva jää kyllä laimeaksi tämän teoksen varjolla! Suosittelen jos joku ei ole vielä lukenut mutta olet katsonut elokuvan, aikasi ei mene hukkaan tämän luettua ❤️.
Koukuttava tarina, joka etenee arvoituksia ratkoen. Piti vähän alusta lukea, mutta meni saman tien koko kirja.
Kirjan ensimmäiset kaksi lausetta löivät luun kurkkuun. Voiko lasten/nuortenkirjan aloittaa näinkin rajusti? Ihastuin alkuun, ja kirja olikin hyvä kunnes päästiin sinne salaiseen maailmaan, sen jälkeen alkoi tympimään. Ei se nyt puinen ollut, hyviä ideoita riitti vaikka millä mitalla, mutta ne olivat vain sytykkeitä, jotka eivät onnistuneet sytyttämään kunnon roihua. Se oli harmi, koska tässä oli niin hyviä tärkeitä teemoja, luonnonsuojelu ja ympäristöekologia etunenässä tietenkin, politikointi sivujuonteena. Ensimmäisenä ihastuin kuitenkin kanteen, sen vuoksi tämän poimin hyllystä alunperin.
Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Mikä valtava pettymys. Kirjailijan huomio omakustannesarjan ulkoasulle ja omalle verkkosivulleen on vaikuttava. Silti en ole varmasti lukenut toista romaania, joka tarvitsisi omaa päähenkilöään vähemmän kuin tämä. Millään tapahtumilla ei ollut merkitystä Kaarelle, eikä Kaarella merkitystä tapahtumien kululle. Hahmonkehitys nolla.
Lue lisää ...
Matkakertomukseksi Kaaren kertomus on lisäksi ällistyttävän innoton matkustamisesta tarinankerronnan keinona. Koko kirjassa ei ole kai yhtäkään tilannetta, johon päähenkilöt vaikuttaisivat alkuunpanijoina saati vastaajina. Uudet paikat ja kohtaamiset eivät myöskään haasta heitä kehittymään ihmisinä Kievareissa kyllä pysähdyttiin moneen kertaan turhaan, ihan vain toljottamaan taas uusia kuvottavia köyhiä kaljanlitkijöitä - joita myös Kaare ja kumppanit itse ovat. Juonipaljastuksia on mahdoton antaa, koska juonta tässä ei ole. Hahmot vain vaeltavat kohtauksesta toiseen haluttomina toimimaan mitenkään.
Takakannen "fantasiamaailma on saanut innoituksensa Suomen, Pohjolan ja Venäjän historiasta ja mytologiasta" tarkoittaa käytännössä, että kirjailija on katsonut kouluhistorian kirjaa ja nimennyt itämeren ympäristön seudut uudelleen. Moneen kertaan poltetusta ja ryöstetystä Valamon luostarista Laatokan saaressa tulee "velhojen" erakkopyhättö vailla mitään muuta fantasiaelementtiä kuin se, että venäläiset partasuut miehet ovat karvoituksensa alla jonkin sortin jäähaltioita. Tsaari-sana vaihtuu "tveeriin", venäjän kieli kuitenkin "tsarnitsaan". Karjalan kieli on nimetty "hiitehiseksi", ja sitä puhuvat kuvottavat, iholtaan tummanharmaat, köyhät, ryöstelevät, epärehelliset hiidet, jotka povaavina punahiuksisina taikauskoisina yhteiskunnan laidoilla elävinä kulkureina onnistuvat jotenkin olemaan rasistinen karikatyyri sekä karjalaisista, romaneista että juutalaisista yhtä aikaa. Vaan ei huolta, skandinaavit ovat sentään ihmetystä herättävän blondeja, vahvoja ja sinisilmäisiä super-ihmisiä.
Ensimmäiset viisi lukua on kaiketi toimitettu, sillä kirjailija kiittää freelance-kustia loppusaatteessaan ja niiden ajan jaksoi uskoa tarinan kehittyvän paremmaksi. Alku vellotaan jonkin sortin grimdark-Syrhämässä alkoholisoituneen isän kiusattavana. Kieli on kaunista ja koukeroista - jopa siinä määrin, että se todella vaikeuttaa viestin ymmärtämistä. Tulee mieleen, että kirjailijan ainoa tavoite on ollut keksiä erikoisia ilmauksia ja vältellä asioiden sanomista suoraan. Tämä vuotaa jopa hahmojen nimiin; ketään ei nimetä kerronnassa useampaan kertaan putkeen, vaan yhteen hahmoon yhden kappaleenkin sisällä on pakko viitata erilaisilla lisänimillä - Kaare sitä ja tätä, kunnes Vilgarrinpoika tätä ja tuota, jonka jälkeen poika vieläpä muutakin.
Kuudennessa luvussa pakka alkaa hajota, ja viimeistään kirjan puolivälistä alkaen käsittämättömyyden alamäki alkoi olla niin tahmeaa, että kirjaa piti lukea ääneen ystävälle, jotta siinä pysyi kärryillä.
Toivoin nauttivani tästä. Harmittaa.
Kiva ja helppolukuinen kirja, joskin hieman kliseinen. Kirjasta löytyy myös mukavasti huumoria. Päähenkilö sekä tämän vanhemmat toivat itselleni mieleen Wednesdayn ja tämän vanhemmat. Jollakin huvittavalla tavalla :D
Miksiköhän seuraava osa ei ole koskaan ilmestynyt? Loppu oli hämmentävä sen vuoksi.
Uskomaton kirja. Luin tämän kirjan vuosia sitten 90-luvun lopulla. Kirjan tarina oli aivan upea. Tarina kertoo käytännössä siitä, kuinka kaukaiselle planeetalle oli lähtetty ensin avaruusalus, jonka robotit kasvattivat perheen vieraalle planeetalle. Vuosi satojen kehityksen aikana maan kehitys oli kehittynyt ja pystyttiin lähettämään valtava avaruusalus täynnä nukkuvia ihmisiä kaukaiseen aurinkokuntaan. Tarina kertoo siitä, kuinka tämä avaruusalus pysähtyi hetkeksi aikaa tälle planeetalle korjatakseen suojiaan avaruuden pienhiukkasia vastaan.
Tällä välin osa avaruusaluksessa nukkuvista ihmisistä herätetään ja he sitten tutustuvat planeetan ihmisiin. Jotkut avaruusaluksen matkaajista perustavat jopa perheitä planeetan asukkaiden kanssa.
Kirja kertoo siitä, kuinka avaruusalus laskeutuu maahan. Aluksessa on kaikki tietävä hahmo, joka muistuttaa paholaista. Hän tuntuu ennakoineen ja ennakoivan kaikki tulevat tapahtuvat pilkun tarkasti globaalisti. Siitä, kun luin kirjan on jo liikaa aikaa, mutta muistan haltioituneeni valtavasti siitä, kun kirjan lopussa yksi ihminen jää maahan ja dokumentoi tuntemuksiaan ja kokemuksiaan maailman lopusta. Hän tarinoi siitä, kuinka hän ensimmäisenä ja viimeisenä ihmisenä näkee maapallon ilman vettä tai kuinka vedettömän maapallon kuu alkaa pyörimään. Selkäpiitä karmi hyvällä tavalla, kun luin kuvausta maailman lopusta.
Paljon on unohtunut yksityiskohtia tästä kirjasta, mutta paljon muistan asioita siitä ja muistan tunteen. Vieläkin tulee kylmät väreet, kun muistelen kirjaa. Erittäin hyvä kirja minun kaltaiselleni scifistille.
Luin tämän kirjan kauan sitten ollessani sairaalassa. Kirjan tarina on aivan mahtava minunlaiselleni ihmiselle, jota kiinnostaa scifi sekä erilaiset rinnakkaistodellisuustarinat.
Tässä kirjassa rinnakkaistodellisuudet vaihtuvat viuhaan tahtiin ja juuri se oli aivan mahtava kokemus. Tykkäsin tästä pariskunnasta ja tykkäsin hauskasta ja tavasta kirjoittaa minulla on jatkuvasti vedet silmissä nauramisesta kirja pelasti minut monesta ollessani sairaana. Harmi, ettei tällaista scifiä enää nykyään tunnuta tekevän.
Vaikka kirja on luokiteltu nuorten kirjaksi, se ei siltä tunnu. Tarina on omaperäinen ja ei varmaankaan ihan helpoimmasta päästä nuorimmille lukijoille. Kirja on kääritty sadun muotoon alussa prinsessoineen ja kuninkaineen, mutta kerronnan ilme muuttuu edetessä. Siinä on kuvausta metsän mystisyydestä ja on kantaaottava erilaisuuden hyväksymisestä. Olen tyytyväinen, että tuli luettua. (18.4.2022)
Tarina on toiminnallinen, pintapuolinen ja kevyttä huumoria sisältävä jännärintapainen. Sen lukeminen ei herättänyt oikein mitään tuntemuksia - ei hyvä, ei huono. (20.5.2022)























