Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Novellikokoelma, jonka tarinoissa on samankaltaisuutta keskenään. Niissä esiintyy ihmisiä, joiden perusominaisuus on väkivaltainen - tappelijoita, puukkojunkkareita ja tappajia. Uneksiminen ja omaelämänkerrallisuus on läsnä monissa tarinoissa. Tarinan henkilö voi esimerkiksi olla kirjailija itse - Jorge Luis Borges.
Pidin kirjassa erityisesti alusta, mutta loppua kohden palattiin ensimmäisestä kirjasta tuttuun Nonnan yksinäiseen matkaan, joka ei ole ainakaan omaan mieleen. Lopusta tuli myös hieman mieleen Brisingr, jossa myös vietettiin paljon aikaa kuvaamalla päähenkilön oppimatkaa, jotta tämä voi saavuttaa täyden potentiaalinsa. Joskin päähenkilön tietysti on tärkeä kehittyä, niin yleensä se on kiinnostavampaa tapahtuessaan muun tarinan ohessa kuin erillisessä juonihaarassa.
Ensimmäinenkin kirja oli hyvä, mutta toinen paransi siitä huomattavasti: juoni oli yhtenäisempi ja sillä oli selkeä suunta eikä Nonna viettänyt yhtä paljon aikaa yksin (tai Fenriksen kanssa kahden), mikä teki tarinasta mielenkiintoisemman.
Tämä on minusta Elli Lepän toistaiseksi paras scifirunokokoelma. Osasin jo nimen ja takakansitekstin perusteella odottaa teokselta posthumanistista ihanuutta ja kauneutta, mitä se olikin hyvin pitkään. Kokoelman loppupuolella lukija kuitenkin saapuu Takaisinvaltaus-nimiseen osaan, joka räjäytti pankin vihreään loistoon ja mieleni täyteen kesäkukkaansa.
Unien sirkus on jälleen yksi nuorille kohdennettu romaani, joka yllätti aikuislukijan viisaudellaan. Metatekstien perusteella osasin toki jo ennakkoon odottaa yhteiskunnallisesti kantaaottavaa teosta mutta kuitenkin sellaista, jossa ystävyys ja rakkaus ja muut sen sellaiset geneeriset teemat vievät lopulta melkein kaiken tilan. Eivät vieneet. Puolipakollinen teiniromanssikuvio luonnollisesti löytyy, mutta romantiikkagenreä kirja ei alkuunkaan edusta.
"Sovinnontekijän kynsi" on mieleenpainuva jatko-osa "Kiduttajan varjolle". Se vie lukija entistä syvemmälle Urdin planeetan erikoiseen maailmaan, kun päähenkilö Severianin matka jatkuu. Ihmeet ja tapahtumat seuraavat toisiaan ja lukija saa jälleen hämmästellä Gene Wolfen kekseliäisyyttä ja sivistyneisyyttä.
Omaan makuun alku oli aavistuksen hidas ja loppu liian nopea, mutta hyvinkirjoitetun tekstin takia tämä hädintuskin häiritsi. Tarina enemmän hahmopainotteinen kuin juonipainotteinen. Sarah J Maasin fanit tykkäävät. Demonit toimivat tarinassa hyvin.
Caidas>>>muut historian haltiamiehet
Omaan makuuni kirjassa oli liikaa kuvailua, toki kyseessä on fantasiakirja, mikä vaikuttaa asiaan. Pidin erityisesti kerronnasta, sillä tapahtumat kerrottiin Matildan ja Quinnin näkökulmasta.
Vielä parempi kuin ensimmäinen osa. Kolmatta odotellessa!
Kirja on täyttä roskaa kuten suurin osa nykyfantasiasta.
Tarinana ei nyt sinällään ole huono, mutta aika on tehnyt tehtävänsä, eikä aikanaan (peruskouluikäisenä) kokemani kauhu ja jännitys kirjan osalta tehnyt enää paluuta. Ihan kelvollinen kummitustarina kuitenkin.
Julkaistu englanniksi 1953 ja suomeksi 1978. Hyvin samantapainen kertomus kuin saman kirjailijan pari vuotta aiemmin julkaistu Triffidien kapina. Scifi-asetelmaltaan Triffidien kapinaa parempi teos. Kertoja on radiotoimittaja. Osa kertomuksesta itse koettua ja osa haastatteluista tai mediasta saatua tietoa. Paljon tapahtuu, mielikuvituksekas tarina ja jälleen kuvataan yksilöiden selviytymistä romahtavassa yhteiskunnassa. H. G. Wellsin Maailmojen sotaa mukaileva, paremmin kuvattu kertomus uhan vaikutuksista yhteiskuntaan ja yksilöön. Tarinan myöhempiä seuraajia mm. J. G. Ballardin Uponnut maailma (1962), John Christopherin Viimeiset ihmiset (1965) ja Mad Max -elokuvasarja (1979-2024). Kirjayhtymän julkaisussa jonkin verran kirjoitusvirheitä ja käännös muutamassa kohdassa hankalasti seurattava. 1950-luvun alun kylmän sodan asetelma on edelleen, yli 70 vuotta kirjan julkaisun jälkeen, valitettavasti edelleen kovin ajankohtainen.
Kauhudekkari, jossa Sebastian ja Maria kohtaavat kohtalokkaan taudin. Molemmat kuolevat, mutta se ei olekaan vielä siinä. Sebastian jatkaa olemassaoloaan, vaikka sydän ei enää syki rinnassa ja ruokailutottumukset muuttuvat. Muutama sata vuotta myöhemmin hän sitten päätyy selvittämään murhaa, joka tulee turhan lähelle hänen omaa elämäänsä. Kuka pistää porukkaa kylmäksi Helsingissä?
Nuorten scifisarjan, Korennon, kolmas ja viimeinen osa, jossa selviää voittaako inhimillisyys. Kaksi päähenkilöä kaipaa toistensa luo, mutta yhteiskunta on heitä vastaan. Ihmisarvo on unohdettu, muisteja pyyhitty ja elämä on yhden väärän sanan päässä päättymisestä.
Nyaxian kruunut -fantasiasarjan ensimmäisessä osassa vampyyrikuninkaan adoptoitu ihmistytär Oraya osallistuu kuoleman jumalattaren järjestämään turnaukseen Kejariin. Hän on ihmisenä pahasti altavastaajana vampyyrien turnauksessa ja pian onkin löydettävä liittolaisia. Sopivasti kuvaan astuu salaperäinen kilpailija Raihn.
Veri ja tuhka -sarjan avausosassa suojellun Neidon, Poppyn, elämä mullistuu hänen tavatessaan uuden henkivartiansa. Poppy on elänyt rajoitettua elämää koko valtakunnan toivona, mutta nyt hän alkaa kyseenalaistaa häntä säätelevän maailman. Olisiko hänelläkin oikeus omaan elämään, rakkauteen ja tulevaisuuteen?
Lightfall-sarjakuvasarjan kolmannessa osassa maailma on vaipunut pimeyteen ja sankarimme yrittävät korjata tilannetta. Mutta miten pysyä reippaana, kun maailman lisäksi pimeyteen tuntuu vaipuneen myös päähenkilö ja kokonaisia kansakuntia on pakomatkalla?
Kuuntelin kirjan ensin englanniksi äänikirjana ja nyt vielä luin suomeksi. Kokonaisuudessaan se on todella hyvä. Siihen On hienosti sekoitettu huumoria ja vakavuutta. En aluksi oikein pitänyt Vaarasta, mutta kirjan myötä koin jopa hieman samaistuvani häneen ja ymmärtäväni häntä enemmän. Kirja loppui kyllä tosi mielenkiintoiseen kohtaan.
Ei ollut tämä teos kiinnostavuudessaan aivan Teurastamo vitosen luokkaa. Ei yhtä monipuolinen, vaikkakin aivan riittävän vauhdikas ja mielikuvituksellinen.
Vonnegut on jälleen kerran ajankohtainen kommentoidessaan Kissan kehdossa sodan järjettömyyttä. Isot pamput laativat kabineteissaan suuria suunnitelmia, joiden toteuttamisen maksavat lopulta vaikutusvaltaa vailla olevat pienet ihmiset. Verellään ja mielenterveydellään.
Ursula K. Le Guinin "Ikuisen hämärän maa" on lähtöasetelmaltaan hyvin kiinnostava fantasiaromaani. Salaisen portin kautta lähimetsästä paljastuva fantasiamaailma tuo mieleen Robert Holdstockin kirjat ja luo paljon odotuksia lukijalle. Osittain tarina onnistuu nuo odotuksen lunastamaan. Etenkin metsän fantasiamaailma on hyvin kiehtova ja hetket siellä oikein kutkuttelevat lukijan mieltä toivomaan, että lisää tuon oudon maailman salaisuuksia paljastuisi. Sen sijaan kirjan jaksot tavallisessa amerikkalaisessa pikkukaupungissa eivät oikein innosta, lähinnä toivoo että päästäisiin palaamaan takaisin metsään ja oikeaan seikkailuun.
Ihan ok, vauhdikas kirja. Mutta loppua kohdi alkoi tuntua todella todella venytetyltä ja hieman turhauduin kirjaan.
Ei vaan lähtenyt.. Ollenkaan. Kyllä ne vanhat on parempia.