Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ehdottomasti sarja jonka aion lukea uudestaankin, ja kirja tempaisi heti mukaansa. Harmittelen nyt, että luin Thone of Glassin ennen Valtakunta-sarjaa (siitä ensimmäinen osa nyt luettu juuri) koska mielestäni tässä kirjoitustyyli, tai ehkä kerronnan eteneminen enemmänkin, on sujuvampaa eikä jätä aukkoja juurikaan. Ei toki myöskään selitä liikaa asioita. Tämä eka osa luettu nyt kahteen kertaan, koska ensimmäisen osan luin joskus vuosia sitten kun olin kirjan löytänyt kirpputorilta, enkä löytänyt silloin paria seuraavaa osaa käytettyinä (harvoin ostan kirjoja uutena), joten sarjan luku jäi kesken kunnes muutama viikko sitten sain kahta lukuun ottamatta lopun sarjan ostettua, ja kun en ole näitä kahta mistään löytänyt (Taistelun myrskyt ja Aamunkoiton torni), jouduin antamaan periksi ja ostin ne e-kirjoina. Luin tämän ensimmäisen osan siis uudestaan ja lopun sarjasta vajaassa kahdessa viikossa kunnes pari päivää sitten sain viimeisen luettua loppuu. Ja koska luin koko sarjan aivan peräjälkeen, en oikein osaa arvostella kirjoja erikseen, koska en täysin muista mitä kuului mihinkin kirjaan :D. Joten todella hyvä ja mukaansa tempaava sarja. Oli useita yllätyksiä jopa minulle, vaikka olen kirjoja ja eniten fantasiaa, lukenutkin yli 40 vuoden ajan. Hahmot hyvin kuvattuja, ja monessa kohtaa suorastaan vihasin miten idiootti joku osasi olla. Ja ssi myöskin itkeä useammassakin kohtaa. Joten todella hyvä sarja.
Muokataan alkua kun kolmas osa luettuna: *Jos ensimmäinen osa tökkii, niin sinnittele, ja jatka seuraaviin. Paranee todella paljon, ja kuten arvelin, sarja on todella hyvä!*
Ennakko-odotukset ehkä turhan korkealla, kun olin lukenut Throne of glass sarjan kokonaan vajaassa parissa viikossa (ja jouduin jopa ostamaan elämäni ensimmäiset e-kirjat, koska en ole löytänyt kahta osaa vielä mistään suomennettuina kirjoina..) sekä Cressent City ekan osan. Molemmista pidin todella paljon heti alusta asti. Okaruusujen valtakunta alussa ehkä jotenkin hieman ontuvampaa kirjoitustyyliä ja mielestäni jää paljon asioita selittämättä välistä. Sen tarkemmin erittelemättä, koska en juonipaljastuksia halua laittaa. Jos olisin lukenut tämän ensin Maasin kirjoista, niin olisin pitänyt paljon enemmän, eli tässä vaikuttivat nyt nimenomaan ennakko-odotukset, joita minulla harvoin on kirjoista, yli 40 vuotta kirjoja lähes joka päivä lukeneena.. Ja fantasiaa aikalailla lapsesta asti. Seuraavat osat lukulistalla nyt heti perään. Tarina ja hahmot tempaisivat kyllä mukaansa, ja tiesin että luen koko sarjan yhtä soittoa kun aloitin.
Kirja sisältää kaikki tiedossa olevat Tolkienin piirrokset ja maalaukset, jotka liittyvät Hobittiin. Kaikki tarkoittaa tässä yhteydessä todellakin kaikki.
Mukana on valmiiden teosten lisäksi liuta eritasoisia luonnoksia, joista alkeellisimmat eivät ole sen kummempia kuin muutama viiva satunnaiselle sillä hetkellä saatavilla olleelle paperille sutaistuja. Ilman taustatietoja näistä olisi mahdotonta sanoa, mihin ne liittyvät.
Lue lisää ...
Viimeistellyimmät teokset löytyvät pääosin myös uudesta tekijän kuvittamasta Hobitin laitoksesta, toki jonkin verran pienempinä.
Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan.
Yllätyin todella positiivisesti. Tätä hehkutettiin "lakananpaukuttajakirjana", mutta oli se ehdottomasti muutakin... Kirjailija ommistui elävöittämään perinteisen kasvutarinan kirjoittamalla kuin vimmattu, tutut juonenkäänteet tulivat ja menivät hengästyttävän kiihkeän kirjoittamisen ohessa tosta vaan. SAa nähdä pystyykö kirjailija jatkamaan samaan tahtiin. Mielenkiinnolla odotan, sittenhän sen näkee.. Suosittelen kirjoittamisen intensiivisyyden takia kokeneemmillekin lukijoille, jotenkin tämä kirjailija on keksinyt uudestaan vanhat tarinat.
Valtaosa kirjan kuvista löytyy myös uusista tekijän kuvittamista Hobitin, TSH:n (yhteisnide) ja Silmarillionin laitoksista. Tässä kuvat ovat toki huomattavasti suurempia ja mukana on myös kuvien taustoja C.R. Tolkienin kertomana.
Lue lisää ...
Kirjassa on monta kuvaa esitetty alkuperäisversiona ja lisäksi rinnalla on 70-luvulla ilmestyneitä kalentereita varten väritetyt versiot. Em. kirjojen uusissa laitoksissa on pääasiassa mustavalkokuvat tai Tolkienin itsensä värittämät kuvat. Silmarillioniin on otettu mukaan myös muutama jonkun muun kuin Tolkienin itsensä värittämä kuva.
Mukana on lisäksi muutamia muitakin töitä, jotka eivät sijoitu Tolkienin legendariumiin. Nämä ovat kuitenkin selvä vähemmistö.
Ihan näppärä hakuteos Hobitin, TSH:n, Silmarillionin ja KTK:n karttojen paikoista.
Paikannimet on selitetty aakkosjärjestyksessä ja nimien yhteydessä kerrottu ko. paikoissa tapahtuneita asioita. Ennen paikkalistausta on lukujen alussa tiivistetysti kerrottu kirjojen tapahtumat.
Lue lisää ...
Kirjaan kartat (alkuperäiset sekä Howen) on painettu kovin pieninä, joten jos haluaa tarkemmin niitä tutkia niin kannattaa varustautua suurennuslasilla. Tai käyttää alkuperäisten teosten karttoja. Kirjastolainassani ei ollut mukana Howen karttajulisteita.
Nimistö ei tietysti enää ihan täysin vastaa uusia korjattuja laitoksia (esim. Otavankalle -> Kivikallio).
Howen kuvitus on totutun hienoa. Kertoilee myös hieman inspiraation lähteistään mitä on käyttänyt karttajulisteiden kuvituksessa.
Arvostelussa Michael Crichtoninin Sphere, jonka on suomenkielinen nimi on Vieras tulevaisuudesta. En tiedä miksi siihen nimeen on päädytty. Tavallaan se jo spoilaa osan tarinasta. Muuten lisäpisteitä kannesta, joka on ihan onnistunut.
Lue lisää ...
Monesti scifikirjat omaavat fantastisen alkuperäisen kannen, joka tuppaa näiden suomennosten yhteydessä häviävän kuin se kuuluisa pieru Saharaan. Luultavasti usein syynä kyllä on kansien monimutkaiset omistusoikeudet ja siinä että niistäkin joutuu maksamaan. Mutta kannellakin on väliä. Esim arthur C Clarken Lapsuuden loppu on sellainen kirja, mikä on mielestäni aivan loistava, mutta pokkariversiossa on niin luotaan työntävät kannet, että niiden perusteella kirja melkein jää lukematta.
Takaisin Sphereen. Kirjassa liikutaan vedenalaisessa maailmassa. 300m meren pinnan alapuolella, missä ei ole paikkaa mihin paeta. Pohjasta on löytynyt jättimäinen avaruusalus, joka on ollut siellä vähintään viisisataa vuotta, mahdollisesti jopa tuhansia vuosia. Miten se voi olla mahdollista? No pohjaan lähetetään sekalainen sakki sitä tutkimaan. Alukseen päästään sisään ja aluksen sisältä löytyy vielä jotain ihmeellisempää. Ihmisiä alkaa kuolemaan ja tunnelma tiivistyy. Mitä hittoa täällä oiken tapahtui ja tahtuu parasta aikaa.
Crichtonin onnistuukin erinomaisesti tavoittamaan suljetun paikan paranoian. Tämähän on loistavaa. Parhaillaan teos saa mieleeni Carpenterin The Thingin ja sainkin älyttömän innon löytää John W. Campbellin Who goes there novellin/pienoisromaanin ja ilokseni sain huomata että se on - suomennettu Outoja tarinoita 3 ssa ( tätä en tiennyt ) Markku Sadelehton toimesta. Mistä vaan moisen opuksen löytäisi. Ainakaan tätä kirjottaessa en löytänyt sitä netistä kaupan mistään.
Takaisin kirjaan. Kirja rullaa radallaan ja tarina on kiinnostava. Osa henkilöhahmoista on lievästi ärsyttäviä, mutta jokainen osa - alue pelaa kohtuullisen hyvin. Kaikesta kuitenkin näkee, että Chrichton on tekemisissä elokuvabisneksen kanssa. Koko kirja, kohtaus kohtaukselta, tuntuu lievästi siltä kuin lukisit käsikirjoitusta. Jokikinen tapahtuma ja repliikki on rakennettu "filmaattisesti". Oikeastaan kaiken aikaa mukana on fiilis, että luet elokuvasta tehtyä kirjaa eikä päinvastoin. En tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia.
Blubla loppukaneetti. Kaikkineen kirja jättää positiivisen maun ja tuskin maltan odottaa Crichtonin Andromeda uhkaa teosta, joka myöskin odottaa lukemistaan kirjahyllyssäni. Scifikauhu on kirjallisina tuotoksina muutenkin niin harvinaista herkkua, että haalisin itselleni mielellään kaikki. Jos joku tietää hyvistä scifikauhu suomennoksista, vanhemmista tai tulevista, niin mielelläni otan opastusta vastaan.
Kirjasarjan arvostelu 4/4:
Joka kirjassa taistellaan. Siltä osin jonkin verran muistuttaa Ghost In The Shell -sarjaa. Jounikuvioissa mukana ihmishengestä välinpitämättömiä rahanahneita jättiyhtiöitä, sikäli mm. Alien- ja Blade Runner -elokuvien jalanjäljillä. Mikään kirja ei sarjasta erottunut edukseen tai muita heikompana. Sujuvaa, kevyttä ja nopeaa luettavaa. Ei huono, mutta ei erityisen mieleenpainuvakaan.
Kirjasarjan arvostelu 3/4:
Lyhyitä kirjoja, kukin hieman yli 200 sivua. Hiukan haittaa, että näissä jatko-osissa kerrataan, mitä edellisissä jaksoissa on tapahtunut, missä oltu ja keidenkä ihmisten kanssa on oltu aiemmin tekemisissä. Näissä jatkokirjoissa aika paljon toistoa. Hieman rahastuksen makua, että on täysihintainen kirjasarja, kun tarina ei juurikaan kehity eikä jatko-osissa tule juurikaan uusia elementtejä eikä tuoreita ideoita.
Kirjasarjan arvostelu 2/4:
Hakkerointia, paranneltuja ihmisiä, dataportteja, tietoverkkoja, tietokoneviruksia, bottiohjattuja avaruusaluksia, droneja ja valvontakameroita. Tekniseltä puolelta huomattavasti sujuvampaa ja uskottavampaa tekstiä kuin William Gibsonin umpisurkea Neurovelho.
Kirjasarjan arvostelu 1/4:
Tuore kirjasarja, nopeasti suomennettu. Sujuvaa tekstiä, hyvä käännös, ei kirjoitusvirheitä.
Pääosassa tunteistaan epävarma ihmisen ja koneen risteymä, joka hakee omaa paikkaansa ihmiskunnassa. Toteutettu perinteisellä amerikkalaisella Hollywood/Marvel -kaavalla: ei seksiä, ei huumeita, mutta kyllä aseita. Kirjasarja suunnattu selvästi nuorille. Kirjoitettu päiväkirjan muotoon, kuten kirjasarjan nimikin viittaa.
Tarina kertoo usean henkilön näkökulmaa ja heidän elämänsä ja tarinat sivuuttavat toisiaan. Pidin tästä saman tyyppisestä rakenteesta kuin Asema 11 kirjassakin oli ja kerronta oli muutenkin hyvää. Valitettavasti itse tarina ei ollut niin kiinnostava - pyramidihuijauksesta kertova osuus jopa puuduttava. Lasihotellin luin vain, koska tulevassa Rauhallisuuden meri romaanissa on sanottu olevan viitteitä sekä Asema 11:aan että Lasihotelliin ja näin ollen voi olla hyödyksi, että molemmat aiemmat kirjat ovat luettuna.
Tarinan päähenkilö on munkki, joka ryhtyy kiertäväksi teemestariksi. Hänellä on kaksikerroksinen pyörällä poljettavat vankkurit, jolla kiertelee kylillä tarjoamassa tarvitsijoille mielenrauhaa täsmäyrteillä maustetulla teellä. Tarina on paikoitellen mukavalla tavalla hauska. Tunnelma on inhimillinen, vaikka robottikin on mukana kuviossa. Filosofointiakin löytyy elämän tarkoituksesta.
Olihan tämä epäuskottava kuin mikä, mutta todella nopea ja sujuvalukuinen. Kiinnostuskin tarinaan pysyi läpi kirjan kaikkine juonen käänteineen. Kyseessä näkyy olevan sarjan ensimmäinen osa, mutta tarina sai kyllä päätöksen – hyvä niin. Mikäli sarjan suomentaminen jatkuu, ei ole hinkua jatkaa sarjan lukemista, mutta ei se ole täysin poissuljettukaan.
Luokattoman huonoa agendatarinaa, jossa ei ole scifiä nimeksikään. Tähänastisista Lemin teoksista ehdottomasti se huonoin. Parasta antia oli kuitenkin kirjan tarkkasilmäinen näkemys naisten vapautusliikkeen aktivisteista. Siitä pelkästään tuli suuremmat pisteet kuin yksi.
Vihdoin sain ostettua ja luettua Pierre Boullen Apinoiden planeetan, vaikka se on suomennettu ensimmäisen kerran jo 1964.
Minä olen oikea mies klassikko scifiin. Omistin aikoinaan pari tuhatta vanhaa scifi ja - kauhuelokuvaa, ja olen aina ollut vihättynyt vanhoista elokuvista, elokuvajulisteista ja muusta elokuvakrääsästä. Jonka lisäksi aloitin lukuharrastukseni nimenomaan scifistä, kauhusta ja kaikesta oudosta ollessani ehkä kolmen - neljäntoista vanha. Siihen aikaan Suomessa ei julkaistu kovin paljoa scifiä ja kirjastoista tuli otettua osapuilleen kaikki mitä saatavilla oli.
Lue lisää ...
Jostain käsittämättömästä syystä tämä on yksi teos jonka olen silti osannut sivuuttaa. Miksi? olenhan katsonut ensimmäiset kaksi elokuvaa useaan kertaan. Se hämmästyttää minua itseäni sata kertaa enemmän kuin Odysseus Merouta ( kirjan päähenkilöä ) missään vaiheessa kavereineen löytäessään elämää Betelgeusesta. Ja mitä elämään he löytävätkään. Tismalleen sitä samaa tasoa mitä se maassa sillä hetkellä 1960 - luvulla oli.
Planeetalle tietysti laskeudutaan ja sen ilmakehä vastaa melkein yksi yhteen maan kanssa. Mitäs muuta oletitkaan. Kaikelle tieteelle annetaan kuttua. Vähän kiinnostaa, että tämä planeetta on täynnä kasveja ja ilmeisesti myös eläimiä. Kukaan ei tunnu uhraavan ajatustakaan missään välissä miten monimuotoiseen vieraaseen elämään he törmäsivät. Avaruuspuvut riisutaan ja ensimmäiseen lätäkköön on päästävä uimaan. Ei huolen häivää itsensä tai ympäristön saastuttamisesta vierailla bakteereilla, myrkyillä, eläimillä, kemikaaleilla ei mitään.
Tietysti myös ensimmäinen heidän kohtaamansa "olio" on ihminen, homo sapiens?? vielä alaston ja seksikäs blondi. Selvästi valioyksilö. Ai kiesus, on käännettävä eri vaihde päälle. Näitä on luetava ihan erilailla kuin scifiä tänä päivänä. Ja vaikka miten yritin, niin silti pääni "kääntää" päähenkilön näyttämään Charles Hestonilta, sekä Ziran ja kumppanit siltä miltä ne näyttivät Apinoiden planeetan 1968 filmatisoinnissa. Mikä ei mielestäni ollut yhtään hassumpi asia, mutta niin se vaan itsellä toimi.
Kirjassa asiat etenevät omalla painollaan päähenkilön vankeudesta osittaiseen vapauteen ja jopa työntekoon. Luojan omaksi kuvakseen muokkaamalle Odysseukselle tulee monenmoisia houkutuksia ja asiat alkavat valjeta oikeille radoilleen. Onko ihminen pomo kaikissa paikoissa, maailmoissa sekä olosuhteissa, ja muu vain irvokasta sattumaa?
Miksi sitten luen tätä, jos koko ajan marisen. Juuri siksi, että teos on karvan yli 200 sivua ja luin siitä noin 160 sivua yhdeltä istumalta haluamatta lopettaa, mutta oli sillon mentävä tekemään ihan muuta. Tarina on maaginen, et malta odottaa mitä seuraavaksi. Boullen kerronnassa aika katoaa ja tarina lentää siivin syvällisiäkään teemoja kaihtamatta. Päähenkilö esimerkiksi joutuu julmien kokeiden kohteeksi ja ihmettelee miten ne voidaan tehdä ihmisille. Niihin kokeisiinhan yleensä käytettään kotona apinoita. Aitoa kritiikkiä eläinten kohteluun jo kauan ennen kuin se oli muotia.
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin vanhempaa scifiä lukiessa pitää usein unohtaa kaikki tieteelliset tosiasiat ja antaa tarinan viedä. Sekä on otettava huomioon mitä aikaa silloin elettiin, mikä silloin oli sopivaa ja mikä ei. Mitä asioita pidettiin normaalina, sekä uskonnon merkitys. Tuntuu kuin silloin olisi ollut vallitseva käsitys ihmisen kaikkivoipaisuudesta. Jos vähän potkaisen ovea niin koko roska sortuu ja kaikkien on myönnettävä ylevä alkuperäni. Voi pojat edelleen panee rykimään tuu...KÖH baa...
ps elokuvat nähneellekin sen verran, että lopetus on täysin erilainen kuin alkuperäisessä 1968 filmatisoinnissa
Tälle kirjalle 8/10 kaiken hulabaloon jäkeenkin. Klassikko on klassikko syystä. Suosittelen lämpimästi.
Paljon somessa hehkutettu kirja, nyt ymmärrän miksi. Rakastuin hahmojen väliseen piikittelyyn ja tarinan kerrontaan. Ei jääty turhan pitkäksi aikaa lässyttämään yksityiskohdista. Aion ehdottomasti lukea jatko-osat.
En kyennyt lukemaan kirjaa täysin loppuun saakka. Pakolla luin ensimmäiset kaksisataa sivua, mutta siitä eteenpäin en päässyt. Ensimmäiset 150 sivua ovat pelkkää kuvailua eikä tapahdu yhtään mitään. Kun alkoi vihdoin tapahtua jotain mielenkiintoista, mielenkiinto lässähti nopeasti. En voi mitenkään suositella.
Kaiken maineensa arvoinen klassikko. Paras scifi- ja dystopia -kirja, jonka olen lukenut. Hämmästyttävän tarkka kuvaus vuodesta 2025, jota elämme. Kirja on julkaistu 1949. Lukijan pitää olla tarkkana. Yksikin sana voi olla huomattavasti tarinaa avaava. Tästä syystä ei toimi kuunneltavana kirjana. Erinomainen suomennos vuodelta 1999.
Kirja sisältää 16 keskenään hyvin erilaista hobittirunoa. On kevyempää hassuttelua ja vähän synkempiäkin sävyjä.
Vain kaksi näistä kertoo Tomista, vaikka kirjan pääotsikosta voisi päätellä toisin. Näissä kerrotaan Kultamarjan tapaamisesta ja onhan mukana myös Vanha Halavaukko, isäntä Magot perheineen ja haudanhaamukin.
Lue lisää ...
Oma suosikkini runoista Tomista kertovien lisäksi oli "Aarre".
Baynesin hieno kuvitus on tyyliltään samanlainen "musta-oranssi" kuin esim. kirjassa Seppä ja Satumaa.
Teoksella on paikkansa osana Tolkienin legendariumia ihan jo senkin takia, että se tuo lisätietoa tästä mystisestä Tom Bombadilin hahmosta.
Sympaattinen pikku kirjanen.
Itse runo on melko lyhyt, mutta Pauline Baynesin tunnelmallinen kuvitus selityksineen tuo mukavasti lisäsisältöä kirjaan.
Kuvituksessa on kohtauksia Bilbon ensimmäisestä ja viimeisestä seikkailusta: kuvia on Hobitista ja Sormusten Haltijoiden matkasta Harmaiden Satamien kautta Valinoriin.
Andy Weirin "Yksin Marsissa" (Into, 2015) kertoo astronautti Mark Watneysta, jonka Mars-retkikuntaa kohtaa onnettomuus, jonka seurauksena päähenkilömme joutuu selviytymään punaisen planeetan kamaralla aivan yksin. Kuinka selviytyä hengissä, kun Markin ruokavarastot eivät riitä edes säännösteltynä, toimivaa yhteyttä komentokeskukseen ei ole ja kaikki muut luulevat hänen kuolleen?
Lue lisää ...
No, eihän siinä muu auta kuin kaikesta huolimatta asettua taloksi. Mark kasvattelee perunoita omissa ulosteissaan, kuuntelee 1970-luvun discoa ja yrittää pohtia samalla miten selvitä hengissä seuraavan Mars-lennon laskeutumiseen saakka.
Mitenkähän tämän nyt muotoilisi? Kirja ei ollut hassumpi, mutta minä taisin olla sille väärä lukija. En tunne riittävästi matematiikkaa ja muita kovia tieteitä, joten monet kirjassa esitetyt teknologiset ja luonnontieteelliset jutut menivät minulta täysin yli hilseen ja alkoivat jossakin vaiheessa tuntua puuduttavilta. Sellaiseen käsitykseen kuitenkin jäin, että kirjailija tiesi mistä kirjoitti, ja että koko Mars-kuvio oli kuvattu varsin todenmukaisesti (korjatkaa fiksummat, jos olen väärässä!) Kokonaisuutta oli kevennetty huumorilla, joka ainakin hymyilytti minua useampaan otteeseen.
Seitsemäntoistavuotias Isla asuu yhdessä isänsä ja pikkusiskonsa kanssa Tampereella ja käy lukiota opiskelee teknillisessä lyseossa. Isä on vanhan liiton nörtti, joka on kuulunut Quake-klaaniin ja osaa asentaa Linuxin vaikka leivänpaahtimeen, eikä omena ole pudonnut kauaksi puusta. Isla on äärimmäisen lahjakas matematiikassa ja harrastaa pelaamista niin retrokoneilla kuin verkossakin.
Lue lisää ...
Pelatessaan Isla käyttää nimimerkkiä Ripley. Verkossa hän on tutustunut Damien-nimimerkkiä käyttävään poikaan, jonka kanssa hänellä synkkaa loistavasti. Molemmilla on samat kiinnostuksen kohteet, yhtä tyhmä huumorintaju ja niin edespäin. Välillä chattailu saa aika kuumottaviakin piirteitä, mutta Isla tahtoo siitä huolimatta pitää kiinni yhdestä periaatteesta: hän ei tahdo koskaan tavata Damienia oikeasti vaan pitää varmuuden vuoksi IP-osoitteensakin salattuna. Mitä Isla sitten lopulta tuntee Damienia kohtaan? Se ei taida olla ihan selvää.
Tilannetta mutkistaa Islan luokalle saapuva uusi oppilas, suomenruotsalainen Anton, joka kurvaa lukion pihaan Lotus-merkkisellä urheiluautolla ja on niin komea että jokaisen tytön sydän hakkaa ylikierroksilla. Islaa kohtaan poika kuitenkin käyttäytyy harvinaisen v***umaisesti, ihan siinä mittakaavassa että tyyppi saa kahvit syliinsä koulun ruokalassa. Mutta pian Isla saa huomata, että ulkokuori saattaa pettää ja pian kaksikko ajautuu toinen toistaan kuumottavampiin tilanteisiin. Mutta miten kertoa Damienille siitä, että nyt hänen elämässään on ihan oikea IRL-poika?
Annukka Salaman "Ripley - Nopea yhteys" (WSOY, 2022) tarttui lukulistalleni kuulemieni kehujen perusteella, enkä yhtään ihmettele miksi kirjasta on tykätty. Vaikka en sinänsä kuulu kohderyhmään, niin kyseessä oli harvinaisen söpö gamer-romanssi tämmöisen boomerinkin mielestä, jolta melkein kaikki viittaukset populaarikulttuuriin menivät yli hilseen!* Loppuratkaisu oli toki ennalta-arvattava, mutta se saattaa olla jonkinlainen välttämättömyys romantiikka-genressä. Hieman nikottelin myös Antonin hahmolle, mutta kaipa maailma tarvitsee haavoittuneita mutta muuten niin täydellisiä päiväunien kohteita.
En muista lukeneeni toista romaania, jossa tietokonepelejä käsiteltäisiin yhtä innostavasti ja mukaansatempaavasti kuin tässä. Se tarjosi myös kärryiltä pudonneelle aikuiselle paikan pohdiskella omaa suhtautumistaan pelaamiseen ja ruutuajan rajoittamiseen. Lisäksi kirjassa sivutaan myös pelikulttuuriin parissa esiintyviä lieveilmiöitä, kuten tyttöjen pelaamiseen liittyviä toksisia asenteita.
Kiitosta täytyy antaa myös seksuaalisuuden kuvaamiselle. Seksi on kirjassa positiivinen ja iloinen asia, johon suhtaudutaan ilahduttavan kypsästi ja vastuullisuutta korostaen, ihan vanhempia myöten.
Jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Aivan älyttömän jännittävä ja upean tapahtuma rikas! Pari mielenkiintoista juonen käännettä sai kyllä pidättämään hengitystä ja odotan kolmatta osaa todella innolla!























