Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Lapsellinen kielenkäyttö ja kahluusyvät hahmot kohtaavat pop-mytologian Assassins Creed -henkisessä kujanjuoksussa. Sopii yläastelaiselle sekä huumorin että sisällön syvällisyyden puolesta, mutta kärsii identiteettikriisistä. Nopealukuinen teos esittelee kiehtovia hahmojen aihioita, muttei päästä lukijaa tutustumaan heihin, koska kiirehtii jatkuvasti kohti seuraavaa "voi Marsyaan nyljetty pylly" -tyyppistä sadattelua kenen tahansa suusta, milloin tahansa, joskus monta kertaa sivua kohden.

Kirja kertoo Newbacka tilan ympäristön elämästä halki vuosisatojen ja sukupolvien. Metsä ja suo ovat tärkeä osa tarinaa. Luontoa on kaiken kaikkiaan hienosti kuvattu. Lumoava tarina. _^(5.5.2024)

Ambrosia on scifi tarina, johon on sekoitettu mytologiaa. Tarinan kiinnostavuus itselleni oli ei-ihmisten kaltaisissa avaruusolioissa ja alkupuolisko vetikin varsin hyvin. Kirjan lopetus oli myös hyvä. _^(18.7.2024)

Leppoisa, mukava tarina kahvilan perustamisesta ja sen toiminnan kehittämisestä ystävien kesken. Yleensä ottaen mukavat kirjat eivät ole mun kuppi teetä… tai pitäisikö sanoa kuppi kahvia, joten tämä meni kategoriaan ”kyllähän sen luki”. _^(21.7.2024)

Kirjassa on virkistävän erilainen ympäristö, mihin olen fantasiassa tottunut. Tarinassa on Villin lännen ja steam punk aikakausien henkeä. Aateliarvon omaava entinen lainvalvoja Wax ja veijarimainen Wayne muodostavat kivasti seurattavan parivaljakon eikä muissakaan hahmoissa ole moittimista. Plussaa tulee kirjan sopivasta mitasta. _^(16.8.2024)

Tarina kerrotaan kirjeiden muodossa. Kirjeet on kirjoittanut yksi salaperäiselle vuorelle matkanneesta retkikunnan jäsenestä. Paikoin kirjan tunnelma oli kuin Jeff VanderMeerin Eteläraja trilogiassa ja mieleen tuli myös John Carpenterin loistava elokuva The Thing. Kyräilyä ja epäilyksiä toisia retkikuntalaisia kohtaan. Tämä asetelma oli kirjan parasta antia. Aivan täydellinen lukukokemukseni ei kuitenkaan ollut. Ehkäpä tarinan kosmisuuden osuus loppupuolella olisi saanut olla vähäisempi. _^(23.8.2024)

Kirja on ihan perushyvää Reynoldsia ja samantasoista kuin edllisetkin Prefkti sarjan kirjat. Edellisitä osista ei paljon enää muistanut, mutta onneksi kärryille pääsi ilman sitäkin. Alkupuoli veti paremmin, kun käytiin muutamissa mielenkiintoisissa maailmoissa ja kyllä tässäkin kirjassa sai paikoin ihailla Reynoldsin rikasta mielikuvitusta. Kirja on paksu, joten toimitapainotteisella loppupuolella iski jonkinasteinen marssiväsymys. _^(17.9.2024)

Kirja on ihan hyvä ja viihdyttävä, mutta mielestäni heikoin Ilmestysten avaruus sarjasta. Aina mielenkiintoiset tekniset vempaimet ja muutenkin tekniset yksityiskohdat ovat tarinassa paikallaan, mutta juoneltaan tarina on tuiki tavallinen jännäri, jonka pohjana on ihmisten ikiaikainen perisynti, vallantavoittelu. Hyvien ja pahojen sekä tyhmien ja viisaiden selkeä jaottelu oli silmiinpistävää, mikä alkoi jo tarinan edetessä ärsyttää. _^(7.2.2010)

Kotkasotureiden tarun kolmas osa jatkaa yhtä vauhdikasta menoa kuin kaksi edellistäkin osaa. Meno tuntui äityvän aiempaakin humoristisemmaksi erilaisten hämmästyttävien juonenkäänteiden kautta. Taistelutaitoja opitaan, opetetaan ja hyödynnetään samaan tahtiin kuin ennenkin. Teoksen sankarien taidot alkavat olla jo eeppisissä mitoissa, joten seuraavassa osassa luvassa olevaa finaalia odottaa jo mielenkiinnolla. Hahmokaarti on käynyt jo varsin tutuksi, mutta uusiakin tuttavuuksia esitellään.

Olio metsässä oli muuten ihan hyvä, mutta ehkä liian korkeakirjallista minulle ja sen merkitys ei oikein avautunut. Tarinassa kaksi evakkoon joutunutta tyttöä kohtasivat lapsena inhan olennon metsässä. Tarina kertoo mitä siitä seurasi. Kehotaidetta kertoo synnytyslääkärin ja taiteilijan suhteesta. En pitänyt sitä kummoisena tarinana. Kivinainen kertoo naisen muuttumisesta pikkuhiljaa kiveksi. Islannin tarkka maisemakuvaus on mukana tarinassa. Materiaalia kertoo kirjoittajaryhmästä ja vanhan naisen kirjoituksista lieden mustaamisesta ja pyykinpesusta. Kokoelman paras tarina oli Pinkki nauha. Tarina kertoo miehestä, joka joutuu hoitamaan järkensä menettänyttä vaimoaan. Loppu jäi tulkinnan varaiseksi, ehkä liikaakin.

Kirja on elämän kuvausta Barcelonassa halki vuosisatojen kuolemattoman kertojan näkökulmasta. Pidin kyllä kerronnan tyylistä, mutta tarinan sisältö ei niinkään miellyttänyt. Ensinnäkin juoni oli melko heppoinen ja siksi se ei edennyt juuri mihinkään yli 400 sivun aikana. Lisäksi Barcelonan varjopuolien kurjuuksien kuvauksissa tuli tunne, että vähempikin ”mässäily” olisi riittänyt. _^(22.7.2022)

Sarjassamme liian vähälle huomiolle jääneitä Suomalaisia hyviä romaaneita. Pirun hyvä peli, voisi mahdollisesti sanoa...

Voi kamala kun tämä toinekin osa tempaisi mukaansa. Onneksi kolmanteen osaan ei mene kauaa että pääsee jatkamaan elämää keijumaailmassa. Kirjailija on varsin taidokas punomaan ikäviä juonenkäänteitä, juuri kun odotan jotain oikeasti romanttista niin minua nakataan kivellä.. :/

Alussa kirjan päähenkilö nostatti verenpaineen kuinka

Niin ihanaa Maasia jälleen kerran. Seuravaa osaa odotan innolla ja jännityksellä. Maas on kirjailijana että häntä joko vihaa tai rakastaa. Kirjoissa on paljon samankaltaisuuksia mutta juonenkäänne tässä kirjassa sai ihon kananlihalle. Eräs sana toki kirjassa esiintyy aivan liikaa mutta se on onneksi toissijainen juttu ;)

Kotkasoturien toisessa osassa porhalletaan samaa tahtia kuin ensimmäisessäkin: teos alkaa ja päättyy kesken toimintakohtauksen. Kamppailemassa nähdään sekä vanhoja että uusia taistelijoita uusine kykyineen ja päästään tutustumaan uusiin - osin legendaarisiinkin - paikkoihin. Takakansitekstin kuvaamiin avioliittopähkäilyihinkin päästään, vaikka ei kyllä sillä tavalla kuin itse olisin odottanut.

Olen tykännyt kaikista Tarkiaisen aiemmista teoksista, joten tähänkin tartuin suurin odotuksin. Petyin. Kirjan ilmapiiri ei ollut niin leikkisä, mitä aiemmissa Vallattomat viettelijät -sarjan kirjoissa. Voi toki olla, että mielialani oli vain väärä tähän hetken tämän kirjan lukemiseen, mutta koin tämän Tarkiaisen kirjoista huonoimmaksi.

Mielenkiintoinen maailma ! Harmi, kun seuraavia osia ei ole suomeksi );

Romaani ihmisolentojen suhteesta luontoon ja siitä, miten luonnosta ei pääse eroon vaikka kuinka pyristelisi. Päähenkilönä on seurapiirien rakastama Katica, joka tekee jotain, millä on kauaskantoiset vaikutukset niin ihmisolentoihin kuin keuhkopuihinkin, mistä he ovat riippuvaisia.

Kirja vei mukanaan, piti lukea melkein läpi yön. Kiehtova ajatus, entä jos sisälläsi onkin myös toinen henkilö. 

Kirja tuli minulle vastaan kirpputorilla eikä näytä saaneen täällä kovin hyviä arvioita.

Kirja on kuitenkin mielestäni kiehtova aikahyppy-teos. Tässä aikahyppy tehdään "taikatunnelin" kautta. 

2000-luvun ihmiset lähtevät tutkimaan 1500-luvun elämää ja rahoittajien tavoitteena on tietenkin hyötyä rahallisesti hankkeesta. He pitävät 1500-luvun ihmisiä yksinkertaisina tolloina, joita voi lahjoa aspiriinilla.

1920-luvulta alkaen kehitellyt kansallispuvut, kotikaljaton maalaispöytä, modernit ripariläksyt ja valkeat albat sekä biologisesti hyvin uudet muurahaiskuningattaret esiintyvät kaikki samoilla sivuilla tässä pseudokeskiaikaisessa selostuksessa historiallisista tapahtumista. Päähenkilöllä ei ole luonnetta nimeksikään, eikä kahdeksan ensimmäisen luvun aikana satu yhtäkään hahmolle merkittävää juonenkäännettä. Historiallista infodumppia on sivukaupalla, mutta mikään siitä ei ole historiallisesti keskiaikaista. Valitettava pettymys, jonka jätin kesken. Odotin keskiaikafantasiaa historiallisella otteella, sain historiatonta ja fantasiatonta selostusta ajasta, joka ei ole keskiaikaa edes estetiikaltaan. Varakkaan, verovapaan, täysin latinantaitoisen monen aatelisveljen kotitilan vanhin tytär kitkee rikkaruohoja polvillaan harva se päivä vailla mitään selitystä.

Muuten todella hyvä kirja, mutta välillä vähän putosin kärryiltä, kun en tajunnut kaikkia viittauksia 80-luvun asioihin.

Aikaisemmista osista pidin, mutta tässä kohtaa sarja kääntyi omasta mielestäni alamäkeen. Tuntui, että Maas oli yhtäkkiä päättänyt, ettei pitänytkään sarjan alusta vaan halusi muuttaa kaiken siinä ja kääntää koko tarinan suunnan mielestäni hieman liian yhtäkkisellä ja pakotetulta tuntuvalla tavalla. Toisaalta jos aiemmat kirjat taas eivät miellyttäneet niin paljon, niin ehkä tämän jälkeen kirjasarja saattaa kääntyä jonkun muun mielestä kiinnostavammaksi. Ainakaan samalta tarinalta se ei enää tunnu kuin kahdessa ensimmäisessä kirjassa.