Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kirja sisältää 16 keskenään hyvin erilaista hobittirunoa. On kevyempää hassuttelua ja vähän synkempiäkin sävyjä.
Vain kaksi näistä kertoo Tomista, vaikka kirjan pääotsikosta voisi päätellä toisin. Näissä kerrotaan Kultamarjan tapaamisesta ja onhan mukana myös Vanha Halavaukko, isäntä Magot perheineen ja haudanhaamukin.
Sympaattinen pikku kirjanen.
Itse runo on melko lyhyt, mutta Pauline Baynesin tunnelmallinen kuvitus selityksineen tuo mukavasti lisäsisältöä kirjaan.
Kuvituksessa on kohtauksia Bilbon ensimmäisestä ja viimeisestä seikkailusta: kuvia on Hobitista ja Sormusten Haltijoiden matkasta Harmaiden Satamien kautta Valinoriin.
Andy Weirin "Yksin Marsissa" (Into, 2015) kertoo astronautti Mark Watneysta, jonka Mars-retkikuntaa kohtaa onnettomuus, jonka seurauksena päähenkilömme joutuu selviytymään punaisen planeetan kamaralla aivan yksin. Kuinka selviytyä hengissä, kun Markin ruokavarastot eivät riitä edes säännösteltynä, toimivaa yhteyttä komentokeskukseen ei ole ja kaikki muut luulevat hänen kuolleen?
Seitsemäntoistavuotias Isla asuu yhdessä isänsä ja pikkusiskonsa kanssa Tampereella ja käy lukiota opiskelee teknillisessä lyseossa. Isä on vanhan liiton nörtti, joka on kuulunut Quake-klaaniin ja osaa asentaa Linuxin vaikka leivänpaahtimeen, eikä omena ole pudonnut kauaksi puusta. Isla on äärimmäisen lahjakas matematiikassa ja harrastaa pelaamista niin retrokoneilla kuin verkossakin.
Jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Aivan älyttömän jännittävä ja upean tapahtuma rikas! Pari mielenkiintoista juonen käännettä sai kyllä pidättämään hengitystä ja odotan kolmatta osaa todella innolla!
Viv-niminen nainen saa tarpeekseen entisestä työstään, joten hän asettuu aloilleen uuteen kaupunkiin ja perustaa sinne kahvilan. Kulmilla asuu monenlaisia, ehkä vähän eksentrisiäkin hahmoja, joista tulee sitten hänen työtovereitaan ja ystäviään. Luonnollisesti vastoinkäymisiä esiintyy, mutta niistä selvitään yhteen hiileen puhaltamalla. Ja ehkä ilmassa leijuu vastapaahdetun kahvin ja tuoreiden leivonnaisten lisäksi hippusellinen romantiikkaa?
Miila Westin (s. 1986) ensimmäinen lastenkirjakuvitus tuli julki vuoden 2020 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa Anja Portinin lastenromanissa Radio Popov (S&S 2020). Westinin Aalto-yliopistoon tekemä opinnäytetyö käsitteli itämerensuomalaisia myyttejä ja niiden visualisointeja kotimaisessa lastenkirjallisuudessa. Nyt samaiset teemat ovat jalostuneet esikoisalbumiksi Loputon talvi, joka samalla aloittaa kolmiosaisen Myyttiset-fantasiasarjan. Sarjassa seurataan pienen Eevi-tytön seikkailuja kotoperäisestä mytologiasta tuttujen hahmojen seurassa.
Tui T. Sutherland on Venezuelassa syntynyt, mutta sittemmin Yhdysvaltoihin emigroitunut kirjailija, joka tunnetaan paremmin Erin Hunter -kollektiivin jäsenenä. Soturikissat-formaatti on ollut tavattoman menestyksekäs, ja samaan formaattiin ollaan kirjoitettu muitakin eläinfantasia-sarjoja.
Seitsemäätoista ikävuotta lähentelevä Lauri Williams on kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen lähetetty toipumaan maaseudulle tätinsä ja tämän perheen luokse. Äiti on menehtynyt, eikä sairaalassa makaavan isän selviäminen ole sekään varmaa. Nuorella miehellä on myös pahoja kipuja ja liikkuminen on vaikeaa, mutta kaikkein pahinta taitavat kuitenkin oudot harhanäyt oudosta sarvipäisestä olennosta, kaikesta muusta puhumattakaan...
Anu Holopaisen Iik-sarja on edennyt jo kuudenteen osaansa. Sarjan kirjat ovat tarjoilleet alakouluikäisille sopivan tavan ottaa haltuun kauhugenren eri alalajeja ja lajityypin klassikoita - ja niin käy nytkin, kun "Demonikuiskaajassa" (Myllylahti, 2021) lähdetään ottamaan tuntumaa William Peter Blattyn romaanina ja William Friedkinin ohjaamana filmatisointina tuttuun Manaajaan.
Seitsemäntoistavuotias Aleksi käy ammattikoulua ja haaveilee samalla mahdollisuudesta ryhtyä ammattipelaajaksi. Sankarimme ei ole ollut ikinä erityisesti tyttöjen mieleen, mutta erään vähän huonommin menneen pelisession jälkeen hänen seuraansa lyöttäytyy goottityttö Nora. Kaksikko suuntaa matkansa syrjäiselle joutomaalle, jossa käy ilmi, että Aleksi on kohdannut ihan oikean vampyyrin.
Kirja onnistuu kaukonäköisesti maalaamaan lukijansa eteen ankeilla väreillä näkymän nykypäivän maailmasta. Maailmasta, jossa viihde hallitsee ihmisten mieliä lyhyillä kymmenen sekunnin purskeilla, jonka jälkeen tilalle tulee toinen ärsyke ja toinen ja toinen. Mikään ei saa loukata ketään, eikä varsinkaan mitään vähemmistöjä saa loukata. Lapset koetaan riesaksi, ihmissuhteet ovat kertakäyttöisiä, tyhjiä, joissa osapuolet pysyvät toisilleen tuntemattomina. Kaikki tämä siksi, että ihmiset eivät enää ajattele, eivätkä tunne, sillä kirjallisuus on kiellettyä ja ajatukset pannassa. Omaan lukumieltymyksiini nähden varsin erilainen scifi-kirja mutta sisällöltään täyttä asiaa.
Andrzej Sapkowskin Noituri - sarjan kolmas osa Haltiain verta.
Varsinaisesti en ole perehtynyt fantasiaan, sillä olen aina ollut enemmän scifin ystävä. Olen toki aikanani tavannut Sormusten herran ja muutamia muita teoksia. Tästä kyseisestä kirjasarjasta en tiennyt tai odottanut juuri mitään. Olin toki pelannut Wicher 3:n pari kertaa ja tiesin kirjojen suomennoksista. Kuitenkin jostain selittämättömästä syystä oletin niiden olevan tehty pelin jälkeen pelin pohjalta ( vähänpä minä tiesin ), enkä osannut arvostaa Noitureita, kunnes vanhin poikani voimakaasti suositteli niitä minulle. Tartuttuani ensimmäiseen osaan tarina sekä hahmot kiehtoi pauloihinsa välittömästi. Tämähän on loistavaa, aivan kertakaikkisen loistavaa työtä.
Aloitin lukemaan tätä vähän sellaisella asenteella, että luenpa nyt jotain aikani kuluksi. Muutaman sivun jälkeen tajusin etten voi lopettaa. Rakastuin ihan täysin kepeään ja pirskahtelevaan tarinankerrontaan sekä tempperamenttisiin henkilöhahmoihin.
Bret Easton Ellisin teoksista olin aiemmin lukenut Amerikan psykon, Glamoraman ja Alta nollan, joten olin tietoinen kirjailijan kyvystä kuvata dekatenttia elämänmenoa. Se oli pääsyy, miksi nappasin kirjan kirpputorilta halvalla ja luulin tehneeni pienen löydön. Sekä valehtelisin, jos väittäisin että rapion estetiikka ei kiehtoisi minua. Omasta kirjahyllystäni löytyy mm William S. Burroughsin Nisti ja Hunter S Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las vegasissa, jotka kuuluvat yhä suosikkeihini.
Raskaasti luettava teos, jonka perusteella on helppo todeta, että scifikirjailijasta ei tule dekkaristia. Heikohko tarina minimaalisilla scifielementeillä.
Pahimmillaan kuin olisi puhelinluetteloa lukenut, parhaimmillaan ihailtavan kaukonäköistä tekstiä. Erikoinen sekoitus siis hyvää ja huonoa. Tekijän kerronnassa kaikaa erikoinen sekoitus sosialismia ja rotuoppia, jonka sävyttämänä nykyaikaa ja lähitulevaisuutta käydään läpi. Osa huomioista soveltuu mainiosti tähänkin päivään ja on yllättävän osuvaa. Pääasiassa kirja on kuitenkin surumarssi ihmisen voimattomuudesta galaktisten luonnonvoimien äärellä ja samalla ylistyslaulu ihmisen periksiantamattomuudelle ja sinnikkyydelle äärimmäiseltä vaikuttavien haasteiden edessä.
Varsin kelvollinen jännitysromaani, joka vain sattuu sijoittumaan Kuuhun. Pitää otteessaan loppuun asti, joskin jotain isoa yllättävää loppukäännettä jäin odottamaan.
Pohjimmiltaan surullinen tarina ihmiskunnan lopusta galaktisten massiivisten voimien äärellä. Loppu ei olekaan mikään modernien aatteiden kyllästämä tyhjänpäiväinen dystopia vaan ihmistajunnan käsityskyvyn ylittävien voimien aikaansaannos. Yliluonnollinen on selittämätöntä mutta kaikki selittämätön ei ole yliluonnollista. Erikoinen ja vangitseva kirja.
Tarinaa kerrotaan usean henkilön näkökulmasta, missä hahmojen elämät ja tarinat sivuuttavat toisiaan. Pidin tästä saman tyyppisestä rakenteesta kuin Asema 11 kirjassakin oli ja kerronta oli muutenkin hyvää. Valitettavasti itse tarina ei ollut niin kiinnostava - pyramidihuijauksesta kertova osuus jopa puuduttava. Lasihotellin luin vain, koska tulevassa Rauhallisuuden meri romaanissa on sanottu olevan viitteitä sekä Asema 11:aan että Lasihotelliin ja näin ollen voi olla hyödyksi, että molemmat aiemmat kirjat ovat luettuna.
Tarinan päähenkilö on munkki, joka ryhtyy kiertäväksi teemestariksi. Hänellä on kaksikerroksinen pyörällä poljettavat vankkurit, jolla kiertelee kylillä tarjoamassa tarvitsijoille mielenrauhaa täsmäyrteillä maustetulla teellä. Tarina on paikoitellen mukavalla tavalla hauska. Tunnelma on inhimillinen, vaikka robottikin on mukana kuviossa. Filosofointiakin löytyy elämän tarkoituksesta.
Olihan tämä epäuskottava kuin mikä, mutta todella nopea ja sujuvalukuinen. Kiinnostuskin tarinaan pysyi läpi kirjan kaikkine juonen käänteineen. Kyseessä näkyy olevan sarjan ensimmäinen osa, mutta tarina sai kyllä päätöksen – hyvä niin. Mikäli sarjan suomentaminen jatkuu, ei ole hinkua jatkaa sarjan lukemista, mutta ei se ole täysin poissuljettukaan.
Pelit ja Japani kuuluvat kiinnostuksen kohteisiini, joten viihdyin kirjan parissa ihan hyvin. Kirjassa edetään tulevaisuutta, jossa vesi on vallannut Helsingin ja silmillä pystyy mm. kuvaamaan videoita. Kiinnostava idea mutta toteutus olisi voinut olla parempi.
Tykkäsin tosi paljon Auerin kirjoitustyylistä, sekä miten hän oli hyvin osannut kuvailla tunteet. Mielestäni kirja oli juuri täydellinen hieman jännitystä kaipaavalle lukijalle. Tämä kirja on suositeltu nuorille, mutta mielestäni tämä sopii juuri täydellisesti kaikille lapsenmielisille. Auer on saanut kuvattua vakaviakin aiheita kepeästi, kuitenkin asian vakavuutta unohtamatta. Se miten