Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ensimmäinen kirja tökki itsellä jonkun verran ja eritoten kirjoitustyyli jotenkin ärsytti. Päätin kuitenkin tarttua seuraavaan osaan ja lukea sen kun tätä sarjaa on niin kovasti hehkutettu ja halusin jotakin uutta romantasiaa hyppysiini. Pakko sanoa, että tämä toinen kirja parantaa ensimmäisestä aika kivasti ja juoni lähtee mielestäni ainakin itselle hyvin mieleiseen suuntaan. Mukaan astuu isompaan rooliin edellisen kirjan synkkä haltia sekä kasa uusia hahmoja, joista kaikki oli jotenkin mielenkiintoisia. Ensimmäisen kirjan jokseenkin tylsät tyypit jäi vähän taka-alalle ja päästiin vähän uusiin kuvioihin. Mielikuvitusta ei tästäkään puutu ja loppusivuilla teki melkein kirkua, että "eiiii". Päähenkilö Feyrestäkin kaivautuu esiin ihan toisenlainen puoli, joka minusta oli ihan tervetulluttakin. Tämän kirjan kanssa aika lensi kyllä "kuin siivillä", kirjan lukeneet tietää ;) Siispä pistinkin kolmannen ja neljännen kirjan varaukseen, pitäähän tämä nyt tietää, että miten tarina oikein jatkuu ja ennen kaikkea loppuu! Siis kirjoja odotellessa!
Siis vau! Enpähän tiennyt millaiseen herkkuun sormeni tökkään kun tämän kirjan itselleni ostin. Olin nähnyt paljon englanninkielisiä videoita tästä instassa missä tätä kehuttiin niin sitä kautta päädyin kirjan hankkimaan. Olin juuri ennen lukenut Okaruusujen valtakunnan, joten täytyy myöntää, että tässä oli hiukan jotenkin samoja viboja. Kirjailijan tyyli kirjoittaa oli vaan tyystin erilainen. Meitä on moneen junaan, mutta kun kirjan päähenkilö "uhmasi kuolemaa" jo heti kirjan ensimmäisillä sivuilla silmäniskun säestämänä, olin myyty. Rakastan kirjan rosoista tarinaa ja hiukan jopa roisia kirjoitustyyliä ja voi mahdoton miten sukat pyörikään jaloissa kun eteeni tarjoiltiin hahmojen välisiä kuumia kohtauksia. Tässä oli vaan kertakaikkiaan herkulliset hahmot ja tarina niiden ympärille oli luotu kyllä ihan mallikkaasti. Olihan tässäkin kirjassa omat ns. tylsät hetkensä, mutta ne tapahtumarikkaat hetket kyllä olivat sitäkin herkullisempia. Tästä tuli kyllä yksi suosikkikirjoistani heittämällä. Miten kummassa tässä malttaa odottaa seuraavaa suomennosta? En millään jaksaisi odottaa hahmojen sanailua keskenään. Oon kyllä karmiva ihminen, mutta rakastan hahmoja eniten silloin kun he eivät vielä ole kiintyneitä toisiinsa, se on parhautta. Antakaa jo se seuraava osa!
Tarinan maailma on alkukantainen ja henkilöt sivistymättömiä. Tarina on varsin rujo, mutta koin sen jollain kierolla tavalla paikoin huvittavaksi - tragikoominen.
Välillä aivot nyrjähtivät tätä lukiessa, mutta hyvällä tavalla, joka saa ajattelemaan. Ehdottomasti suosittelen kaikille kovan scifin ystäville!
Okaruusujen valtakunta on pyörinyt enemmän ja vähemmän TBR-listallani siitä lähtien, kun kirja aiheutti ensimmäisiä "somekohujaan" BookTube-aikoina. On sanottava, että tämä on voinut vaikuttaa ennakko-odotuksiini kirjaa kohtaan. Yritin kuitenkin antaa kirjalle mahdollisuuden, sillä hyvä ystäväni on kirjasarjan suuri fani.
Lue lisää ...
Kirja on moderni versio Kaunotar ja Hirviöstä haltiamaailmassa, jonka ylle on langennut vitsaus. Tarinan maailma on omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta jää mielestäni ainakin Okaruusujen valtakunnan osalta todella latteaksi ja kirja jättää jälkeensä paljon epäjohdonmukaisuuksia niin juonen, maailman ja taikuusjärjestelmän osalta. Hahmot ovat minun makuuni geneerisiä seksikkäitä haltioita, kun taas Feyre on täysin geneerinen "tavallinen" ihmishahmo, joka kuitenkin pystyy mihin tahansa ja johon kaikki haltiat tuntuvat rakastuvan. Feyre ei säväyttänyt minua päähenkilönä ollenkaan enkä löytänyt hahmoon oikein mitään kosketuspintaa, vaikka Feyresta on yritetty tehdä jollain tapaa samaistuttavaa tavallista tallaajaa. Hahmo tuntuu kuitenkin jäävän minun makuuni todella pintapuoliseksi ainakin ensimmäisen kirjan osalta.
Luin Olosuhteet sarjan avausosan Lomonosovin moottori muutama vuosi sitten, ja vaikka Mir on vähintään yhtä outo kirja, näköjään olen ajan kanssa oppinut paremmin arvostamaan tällaista häröilyä. Mirin luettuani ja jo lukuprosessin aikana mykosfäärin ihmeellisyys alkoi kiehtoa entistä enemmän: ovat ne sienet vain aikamoisia veijareita, teinislangilla sanottuna sigmaeliöitä. Kohauttelivat vain itiöemiään, kun nisäkkäät 65 miljoonaa vuotta sitten "kaappasivat vallan" maailmassa.
Lue lisää ...
Taideteoksen sotaisuus toisaalta hämmentää, koska en missään vaiheessa ymmärtänyt, kuka tai mikä oli vihollinen. Ei kukaan/mikään? Vai luontoko? Onko Mir Antti Salmisen manifesti ihmisen mielettömästä sodasta luontoa vastaan, jota yhä käymme vaikka hävisimme sen jo tuhansia sukupolvia sitten?
Hyvä, mutta ei ihan kahden ensimmäisen veroinen, ennalta-arvattavuus syö lukukokemusta hiukan, mikä ei ollut ekojen kirjojen ongelma, vaikka niissäkin arvasi paljon. Niiden kahden ekan "tykitys" ei ole niin intensiivistä kolmosoasassa.. hyvää tavaraa kumminkin, jään odottamaan mielenkiinnolla jatkoa..!
Rengasmaailman resepti Nivenin mukaan:
Teknistä jargonia
Nivenin seksifantasia
Teknistä jargonia
Nivenin seksifantasia
Mielenkiintoa herättävä kuvaus tuntemattomasta maailmasta
Nivenin seksifantasia
Teknistä jargonia
Mielenkiinnon lopettava kuvaus tuntemattomasta maailmasta
Nivenin seksifantasia
Naisten alistamista
Teknistä jargonia
Kääre päälle, aplodit ja Hugo kotiin
Tästä kirjasta jäi käteen vähän sellainen meh-olo. Premissi Lasten raamatussahan on kiinnostava: allegorinen kertomus aikuisista, jotka luovuttavat tulevaisuuden suhteen tai sulkevat siltä silmänsä ja siten harjoittavat poltetun maan taktiikkaa lastensa murheelliseksi tappioksi. Tapaan aina innostua ekokriittisistä romaaneista, ja siksi tähänkin tartuin.
Lue lisää ...
Harmi kyllä tässä hienon idean toteutus jää mielestäni pahan kerran piippuun. Tarinan alkaessa seurailla raamatun tapahtumia käänteet käyvät ennalta-arvattaviksi, vaikka ei pyhää kirjaa kovin hyvin tuntisikaan. Allegoria tai ei, lukiessa oli mahdotonta päästä kunnolla yli siitä, miten epäuskottavia tapahtumat ja henkilöhahmot olivat. Epärealistinen saa olla muttei epäuskottava. Kaiken lisäksi henkilöhahmot olivat enimmäkseen aika vastenmielistä seuraa.
Toisaalta kirja on sen verran lyhyt, että muutamat yksittäisetkin hienot hetket mahdollistivat ihan mukiinmenevän lukukokemuksen. En varsinaisesti kadu, että luin loppuun asti.
Luin Jarkko Laineen v. 1977 suomennoksena. Pitkä tarina, pokkarina 560 sivua. Mielenkiintoinen kerrontatapa, joka perustuu kirjeisiin, muistiinpanoihin, päiväkirjamerkintöihin ja lehtileikkeisiin. Erinomainen käännös. Sujuvaa, kuvailevaa kerrontaa. Vahva eroottinen vire.
Hiukan kesti päästä tähän kirjaan sisälle. Alku oli vähän hidastempoinen jotenkin vaikka koko ajan tapahtui jotain.
Pidin ensimmäisessä kirjassa päähenkilöiden keskinäisestä piikittelystä, jota tässä kirjassa ei oikeastaan ollut. Violetkin ehkä vähän turhan naiivi ja lapsellinen jankkaaminen luottamuspulasta oli vähän hohhoi, mutta onneksi sen ympärille ei jääty märehtimään liiaksi koko kirjan ajaksi. Lisäksi joutui vähän miettimään, että kukas nyt olikaan kukakin vaikka ensimmäisen osan lukemisesta ei ollutkaan vielä niin pitkä aika. Tarina jatkui kuitenkin hyvin vauhdilla ja kaikenlaista ennätti tapahtumaan tässäkin osassa.
Lue lisää ...
Pidän tällaisten kirjojen keveydestä siksi, että niissä ei syvennytä liiaksi yhteen asiaan vaan juttu soljuu eteenpäin kuin itsestään eikä turhanpäiväiseen jahkailuun jätetä liikaa aikaa. Vaikka kirja viihdyttikin hyvin paljon, siitä jotenkin jäi uupumaan "se jokin" mitä ensimmäisessä kirjassa oli. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan riittävän kelpo jatko-osa ja tietenkin jätti paljon pohdittavaa ja odotettavaa seuraavaan osaan.
Tämä kirja oli lukijalleen vähän tunteiden vuoristorataa. Tarina käynnistyi vähän jähmeästi, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Juuri kun vauhtiin pääsi, alkoi taas tasainen liito, tarina vuorotteli äksönin ja välillä hiukan tylsänkin välillä. Hiukan joutui muistelemaan kuka on kukakin kun nimiä ja paikkoja vilahteli kirjojen sivulla tiuhaan tahtiin, mutta kun vauhtiin pääsi niin lukeminenkin alkoi sujumaan. En kuitenkaan vieläkään pääse kirjan luettuna kiinni joihinkin henkilöhahmoihin. Teksti oli tuttuun tapaansa taattua Yarrosin laatua, hiukan jäin kaipaamaan taaskin sitä ensimmäisen kirjan piikittelyä hahmojen välillä, mutta Ridoc yritti urheasti pitää huumoriveikon viittaa harteillaan. Ehkei ihan samoihin sfääreihin päässyt minun pääni sisällä kuin ensimmäinen kirja, mutta kelpo jatko-osa mielenkiintoiselle tarinalle. Tarina jatkui, odotin jotenkin, että tämä on viimeinen osa tätä sarjaa, mutta näköjään ei ja seuraavaa odotellaankin sitten kauan aikaa koska englanninkielistäkään kirjaa ei vielä ole saatavilla.
Sain lukusuosituksen ystävältä tästä kirjasta niin pitihän se viimein saada luetuksi. Luin joskus samalta kirjailijalta toista sarjaa ja se tuntui omaan makuun jotenkin kumman lapselliselta ja tympeältä, pakko myöntää, että tämä tuntui juuri samalta. Ehkä tällä kirjailijalla on jokin omanlainen tyylinsä kirjoittaa mitä en vaan koe omakseni, mutta ei tämä nyt kamalasti riemunkiljahduksia saanut aikaan. Lähtökohdat Prythialle oli minusta vähän oudot ottaen huomioon mitä Feyre teki ja jotenkin koko kirjan maailma oli vain niin outo ja kummallinen. Alku oli vähän hidastempoista ja puolet kirjasta keskityttiin lähinnä Feyren eloon ja oloon Prythiassa kunnes puolivälin jälkeen pistettiin vaihde silmään ja sitten tykitettiinkin tapahtumaa toisensa jälkeen ihan urakalla. Loppupuoli oli ehkä kirjan parasta antia ja tykkäsin jollain tapaa tarinan ja tapahtumien "raakuudesta". Aika näyttää, että saanko tartuttua seuraavaan kirjaan. Hassua sinänsä, mutta kun tämän sai loppuun niin ihan hyvin voisi ajatella, että tämä oli yksinäinen oma kirjansa, joka alkoi ja päättyi eikä jatkoa tule, mutta tätä on luvassa useammankin kirjan verran. Ehkä joku hetki tartun seuraavaan osaan.
Tässä kirjassa Alpha Crun jäsenet saapuvat Islantiin ja pidin kovasti Islannin luonnon kuvailusta alussa. Kirjassa on vähän rankempaa settiä verrattuna kahteen aiempaan osaan. Lennoxin ja Alean suhde on ainut, joka minua häiritsee. He olisivat sopineet paljon paremmin sisaruksiksi. Heidän kemiansa parina eivät kohtaa ollenkaan.
Vasta tässä osassa olin sinä määrin tottunut vaikeisiin tieteellisiin käsitteisiin, että pystyin keskittymään kunnolla juonen seuraamiseen ja tarinasta nauttimiseen. Sitten harmittikin, että tarina jo päättyi, kun viimein olin päässyt siihen kunnolla mukaan.
Maailma oli kyllä hienosti luotu ja mielikuvituksekas, ongelmana oli vain, etten tämän kirjan aikana oikein pääsyt siihen mukaan. Normaalisti pidän (myös) kovasta scifistä, mutta tässä kirjassa minua häiritsi se, että käytössä oli monia tieteellisiä sanoja, jotka eivät minulle sano yhtään mitään. Koetin Wikipediasta lukeakin niistä helpottaakseni kirjan lukemista, mutten siitä tullut hullua hurskaammaksi, koska käsitteet jäivät silti mielessäni ihan yhtä abstraktille tasolle. Tuntui siis, että kirjan kohderyhmä oli tieteeseen perehtyneet, koska lukiopohja siihen ei riittänyt ja siksi olisin ehkä kaivannut vähän arkisempia selityksiä asioille, jotta olisin pääsyt alusta asti mukaan.
Eniten kirjassa häiritsi hahmojen saama juonisuoja. Edellisessä kirjassa sen saattoi vielä jotenkin ymmärtää, mutta viimeisen kirjan viimeisessä taistelussa, jossa kohdataan ylivoimaisen oloinen vastus, olisi ollut suotavaa, että ainakin joku tärkeä hahmo olisi kuollut, koska siten olisi saatu aikaan voimakas tunnereaktio ja mieleenpainuva loppu. Hädin tuskin esitellyn sivuhahmon kuolema ei sitä kuitenkaan synnyttänyt, joten lopetuksessa ei ollut mitään yllättävää ja se jäi latteaksi ja tylsäksi.
Yleensä Nälkäpeli-vertausta heitellään ilmoille turhan kevyin perustein, mutta tämän kirjan kohdalla se on oikeasti oikeutettu: 12 nuorta kilpailee oman suvun puolesta pelissä, jossa toisia kilpailijoita kuuluu eliminoida. Tosin kirjat ovat samankaltaisia lähinnä pintatasolla, sillä Loppupelin juoni on vähemmän kantaa ottava ja tuntuu enemmän pintatasoiselta. Jälkimmäinen voi toki johtua siitä, että tarinaa kerrotaan niin monen hahmon näkökulmasta, että tuntuu, ettei kenenkään mietteisiin päästä kovin syvälle ja näkökulmat hyppivät jatkuvasti. Lisäksi näkökulma vaikutti vähän siltä kuin päähenkilöiksi olisi valittu Nälkäpelin ensimmäisen ja toisen vyöhykkeen pelaajat.
Ylipäänsä kirja oli ihan hyvä, kun pääsi alun ohi. Alussa enimmäkseen häiritsi, että suurin osa hahmoista esiteltiin julmina tappajina tai välinpitämättöminä tappamista kohtaan ja erilaisia lukuja oli niin paljon, että se häiritsi lukemista. Pidemmällä kyllä hahmoihin alkoi syntyä kerroksia niin, etteivät he enää vaikuttaneet vain epäsamaistuttavilta tappokoneilta. Vasta siinä vaiheessa kirja kuitenkin alkoi tuntua kiinnostavalta, kun alun hahmoesittelyjen perusteella kenenkään kohtalo ei oikeastaan kiinnostanut.
Vähän toki kirjassa myös häiritsi erikoinen tekstinasettelu, mikä tuntui hankalalta lukea. Myös alku tuntui enemmän siltä kuin se olisi kirjoitettu vain niitä varten, jotka haluavat osallistua peliin, eikä siinä oltu niin ajateltu lukijaystävällisyyttä. Kun juoni kunnolla pääsi käyntiin, niin turhat luvut kuitenkin karsiutuivat ja tekstinasetteluunkin tottui.
Kevyttä ja viihdyttävää scifiä, jossa kaukonäköisesti jo 1940-luvulla on nähty geneettisesti kohdennettujen aseiden synty, uskonnon liiketoiminnallistaminen ja amerikkalaisen kulttuurin ja kapitalismin kietoutuminen toisiinsa.
Kevyttä kioskifantasiaa, ennalta-arvattavia juonikulkuja, itseään toistelevaa sisältöä. Ei todellakaan kestä toista lukukertaa, keskinkertainen sarja.
Tykkäsin tästä kirjasarjan jatko-osasta lähes yhtä paljon, kun ensimmäisestä osasta. Ainoa miinuspuoli itselle oli liialliset romanttiset kohtaukset ja niiden yksityiskohtainen kuvailu. Itseäni ei niinkään kiinnosta lukea montaa sivua sellaista.
Huumorin ystäville kirja on täydellinen! Rakastin tässä kirjasarjan viimeisessäkin osassa hahmojen ivallisia juttuja ja kuivaa huumoria. Vakavissakin tilanteissa käytettiin huumoria, joka kevensi kivasti tunnelmaa ja sai mut useasti hymähtämään ääneenkin. Erityisesti Ridocin huumori sai nauramaan.
Monipuolinen kattaus scifi-kirjailijoita 1950-1970-luvuilta. Pidin eniten Robert Scheckleyn tarinasta, kokoelman nimikkonovellista. Myös Asimovilta harvinaisen hyvä novelli. Asimovin myöhemmät novellit ovat kokemukseni mukaan olleet yleensä sekstisiä tai muuten vaan kömpelöitä. Strugatskin veljesten tarina oli pisin ja kesti pitkään päästä liikkeelle.
Huumori samantapaista kuin Harry Harrisonin kirjoissa. Kirja myös Harrisonille omistettu. Paikoin hauskoja kohtia, välillä poukkoileva tarina ja sisältää tekotaiteellisia kirjallisuusviittauksia ja vaikeita sivistyssanoja. Alkuperäisen Alien-elokuvan käsikirjoitukseen ehkä tästä vuoden 1964 tarinasta poimittu idea aluksen henkilöstön lakkoilusta, likaisen työn lisäpalkkavaatimuksesta ja aluksen korjaamisesta maissa ennen poislentoa planeetalta. Loppupuolella suomenkielisessä käännöksessä kirjoitusvirheitä, esim. sanoja kahteen kertaan.
Lue lisää ...
Synkkä, pessimistinen tarina. Ei jäänyt luettua kovinkaan mukava olo.
Virus on lukuaikapalvelussa kuunneltavissa ja luettavissa oleva seitsemänosainen ruotsalainen dystopiasarja. Tarinassa Tukholman seutuvilla leviää tuntematon virus, joka tarttuu ja tappaa tehokkaasti ja nopeasti. Kuvaus alkuvaiheesta on jokseenkin epämiellyttävää. Muutamat ihmiset ovat virukselle immuuneja, he eivät itse sairastu, mutta tartuttavat kuitenkin. Tarina seuraa neljää heistä ja heidän selviytymiskamppailuaan tuhoutuvassa yhteiskunnassa. Kerronta on vauhdikasta ja toimintatäyteistä. Ykkösosassa tarina vasta alkaa.






















