Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
On myönnettävä, että olin Nälkäpelin suurimman suosion aikaan täysin sarjan kohdeyleisöä, mutta en silti ikinä päätynyt lukemaan kirjaa. Aikuisiällä jatko-osien ilmestymisen myötä päätin tarttua kirjasarjaan – ja kylläpä oli kyyti!
Kerchin valtakunnan pääkaupunki Ketterdam. 17-vuotiaalle mestarivaras Kaz Brekkerille tarjoutuu tilaisuus, josta hän ei voi kieltäytyä. Mahdollisen palkinnon kiilto silmissään Kaz värvää mukaansa rivin rikoskumppaneita ja he tarttuvat ryöstöretkeen.
Tämä on sellaista kuplivan jännittävää helppoa fantasiaa, mitä lapsena luin ja joskus silloin tällöin tallaista kaipaankin. Nyt sitä sain ja odotan kyllä jatkoa!
Tämä oli kyllä niin ihanan kevyt ja ällöpositiivinen tulevaisuuden kuva. Tykkäsin.
Mielestäni tämä teos oli kahteen aiempaan verrattuna parempi. Juoni eteni riittävään tahtiin ja hahmojen ympärille kiteytyvät tarinat jaksoivat pitää mielenkiintoa yllä. Myös hahmojen kehitys oli mielestäni tässä osassa erilaista ja sivuhahmojen kuvaamisen ja elämään kiinnitettiin enemmän huomiota, sekä tärkeitä sivuhahmoja oli enemmän.
”Minä tarjoan perheelleni erityistä ruokaa, lihaa kuin aina, mutta entistäkin herkullisempaa.” Kaikki hymyilevät ja syövät.
Olipa oksettava kirja, enkä tiedä sanonko sen positiivisesti vai negatiivisesti. Bazterrica on rakentanut raadollisen maailman, jossa lihateollisuus on ajettu kriisiin äkillisen viruksen toimesta. Tässä oli lukukokemus, jollaista ei ole muut kirjat saavuttaneet. Ei varmasti jokaisen ihmisen kirja.
Jotta tyttö saisi seikkailla rosvona, täytyy se perustella miehisellä väkivallalla - ja jotta miehinen väkivalta on perusteltua, täytyy se kiteyttää lihavuuteen, poikkeusyksilöiden erityisyyteen ja ymmärtämättömyyteen. Menevä ja omana aikanaan varmasti tarvittu, mutta feministisen viihteen ja politiikan näkökulmasta huonosti ikääntynyt seikkailukirja. Luontokuvailu ja fantasiaelementit upeita, juonen tahti menevä ja kieli selkeää. Päähenkilö täysi ääliö ja tematiikka nykyfeministin näkökulmasta mutkat suoriksi vedettyä, poliittisesti ontuvaa ja parhaimmillaankin kahluusyvää. Viesti, jonka kirja potentiaaliselle tyttölukijalleen (ja myös pojille ja muille) välittää, muuttuu loppupuolella hälyttävän nurinkuriseksi.
Aika hämmentävä kokonaisuus.
Kirja alkaa pitkällä, melkein satasivuisella esseellä Saduista, joka on todella polveileva ja pohdiskeleva teksti. Se pitää sisällään runsaasti viittauksia erilaisiin satuteoksiin (osa näistä vielä hyvin vanhoja jostain historian hämärästä), joista pitäisi olla perillä, jotta niistä saisi jotain irti. Tämä oli raskasta luettavaa.
Hieno tarina upealla kuvituksella höystettynä.
Jotenkin Martin osaa jopa tällaiseen lapsille/nuorille suunnattuun teokseen luoda tunnelman, joka pitää aikuislukijankin otteessaan. Ei ole itselleni ollenkaan tavallista, että tälläinen lastenkirjallisuus sytyttäisi millään tasolla. Varsinkaan, jos pohjalla ei ole jotain nostalgialisää omasta lapsuudesta.
Hankin tämän omaksi joskus kymmenen vuotta sitten sillä suosituksella, että tämä on kirja kirjoista jokaiselle tosilukijalle. Ei olisi kannattanut hankkia eikä lukea, vaan käyttää tämäkin aika johonkin toiseen kirjaan.
Neljä toisistaan mukavasti eroavaa, tehokasta ja lyhyttä tarinaa leijonan metsästyksestä, älykkäiden elämänmuotojen auttamisesta, kaivoskuilusta ja delfiineistä. Tarinat on julkaistu Isaac Asimov’s Science Fiction Magazine -lehdessä numeroissa 6. heinäkuuta ja 3. elokuuta 1981. Bob Shaw:n tarinan ympäristö tuo mieleen Hugh Howien Siilo-tarinat.
Erinomainen scifi-asetelma ja tieteellisen tarkka kuvaus. Hyvin tiivistä kerrontaa. Mukavan lyhyitä lukuja. Joissakin kohdissa sivun tai lyhyemmän aikaa oli vaikea seurata kerrontaa. Epäilen, että syy on suomennoksessa. Kirjassa Clarke yrittää kuvata myös jonkin verran päähenkilöiden ihmissuhteita ja tuntemuksia. Mutta ihmismielen ja -elämän kuvauksessa Clarke ei pääse lähelläkään Frederik Pohlin tasoa. Tämä kirja on hyvä scifi- ja seikkailutarina.
Luin tämän aikoinaan silloin uutena ja nyt reilun kymmenen vuoden päästä uudestaan. Itse tykkäsin tästä ensimmäisellä kerralla enempi kuin nyt uusintalukukerralla. Nuortenkirjojen kategoriassa tämä on keskitasoa ja sisältää sitä perusteiniarkea seurustelusuhteineen. Kurkistus tulevaisuuteen Facebookin kautta oli ideana hyvä, mutta ei kuitenkaan ole oikein kestänyt aikaa, koska Facebook ei ole samanlainen hitti kuin tuolloin. Tämä ei siis todennäköisesti uppoa enää nykyteineille luettavaksi, vaan enempi niille entisille teineille, jotka olivat aikoinaan Facebookissa liiankin kanssa.
En voi muuta kuin ihmetellä miten hyvin tämä nainen kirjoittaa. Ruumis on sairas mutta hengen liekki palaa sitäkin kirkkaammin..! Nostan hattua varsinkin koettuani jotain samanlaista... Jään iloisena ja mieleltäni ravittuna odottamaan pian koittavaa jatkoa. Bravo, Rebecca Yarros..!!
Pohjoisen legendat -sarjan seitsemännessä ja viimeisessä osassa nivotaan valtava tapahtumien kokonaisuus yhteen. Päähenkilöiden tarinat lomittuvat ja pysyvät ominaan, koetaan menetyksiä ja saavutetaan voittoja. Maailma ei ole enää entisensä.
The Empyrean -sarjan toisessa osassa Violet aloittaa toisen vuotensa Basgiathin sotakorkeakoulussa. Nyt on saatu ensimmäisen vuoden sähläykset hoidettua ja todellinen opiskelu alkaa. Toki Violet puuhailee kaikenlaista muutakin tuikitärkeää ja perhosia vatsaan synnyttävää opintojensa lisäksi. Ja sitten homma lähtee aivan laukalle.
Valtakunta-sarjan neljännessä osassa siirrytään seuraamaan vanhimman Archeronin siskon, Nestan, edesottamuksia. Tiedossa on raivokasta taistelua itsensä ja muiden kanssa, mutta myös yhteyksiä ja uusia päämääriä.
Olihan tässä 865 sivun mittaisessa kirjassa riittävästi luettavaa ja ihan täysiverinen seikkailu. Olin aluksi epäileväinen, koska Nesta ei hahmona ole ollut minulle se läheisin. Mutta tätä lukiessa pääsimme hänen kanssaan kyllä yhteisymmärrykseen siitä, että ihan hyvä tyyppi hän on.
Kirjan maailma on erittäin kiehtova ja yksityiskohtainen ja siihen on mukava uppoutua. Vaikka Nonna onkin lapsi ja kirja on tarkoitettu lapsille sopivaksi, niin kirja ei kuitenkaan tunnu lapselliselta. Oikeastaan sen lähinnä tunnistaa lapsille suunnatuksi siitä, ettei taistelukohtauksienkaan kuvauksissa ole raakuutta. Lisäksi Nonnakin oikeastaan tunnistaa lapseksi vain siitä, että tämä aina kaipaa kaitsijaa, oli se sitten Fenris tai joku muu.
Tykkäsin kovasti, valitettavan vähän on tälläistä nykyään. Pitää alkaa vanhoilla päivillä lukemaan taas englanniksi.
Koko sarja oli omasta mielestäni erittäin hyvä.
Marisin joskus, että missä se on se kaikki fantasia, jossa tavallinen työssäkäyvä kyökkipalvelija pääsisi keskelle maagista myllerrystä. No se on justiin tämä!
Pratchettia on haastava suositella kellekään, koska ne jotka pitävät Pratchettista, tykkäävät Pratchettista jo. Mutta jos pidät sekä lämminhenkisestä huumorista että yhteiskuntaongelmien pyörittelystä ja jos aidosti rakastat fantasiakirjallisuutta kaikkine mahdottomuuksineen ja kliseineen, kokeile ehdottomasti! Tämä oli hauskaa ja täynnä ihanan värikkäitä hahmoja, joiden arkipähkäily on sekä viihdyttävää että samastuttavaa, kuitenkaan taikuutta ja selittämättömiä ihmeitä unohtamatta.