Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Minä en hirveänä tykännyt, oli hiukan sekava... Mutta idea oli tosiaan hyvä, anto ajateltavaa.
Aika samoilla kannattimilla mennään kuin aiemmassakin kirjassa. Kirja kuvaa sujuvasti nuorten kouluelämää ja sitä, kuinka tärkeää on kuulua johonkin. Mitä suositumpi on, sitä kunnioitetumpi on. Kirja ei sinäsä ollut mikään kovin ahaa-elämys vaan tavallinen kertomus nuorten erikoisista kyvyistä ja arjen haasteista. Koulun suosituimman tytön Amandan hyppääminen pojan ruumiiseen tosin herätti pari kertaa hilpeyttä. Jenna taas on koulun kovis, joka peittää koviksen kuoren alle omat epäluulonsa ja pelkonsa. Mahdollisen isän löytyminen voi herättää nuorissa jos jonkinlaisia onnentunteita ja kuvitelmia "oikeasta" perheestä. Ehdottomasti ainakin nuorille soveltuva kirja, jossa ei mässäillä parisuhteilla vaan kerrotaan nuorien elämästä ja annetaan lukijalle myös muutama erittäin pätevä opetuskin.
Yllätyin alkuun kun tarina olikin minä-muodossa kirjoitettu, en tähän ole törmännyt oikein missään muussa fantasia-kirjassa. Kuitenkin se sopii todella hyvin tähän kirjaan ja tekee päähenkilöön samaistumisen helpoksi. Robin Hobb luo ympäröivän tunnelman mielestäni erittäin hyvin, tarina kulkee aika mukavan tasaisella temmolla, lähes täydellinen kirja. Kirja on hyvin melankolinen sävyltään, muttei vedä siinä vertoja trilogian toiselle osalle. Päähenkilön surkuhupaista toilailua on hauska lukea, vaikka se välissä alkaa ottamaan toden teolla päähän, kun tekee jotkin asiat niin typerästi. Toisaalta se vähentää kliseiden määrää, kun tarina etenee välistä aivan erilailla mitä olisi voinut ajatella. Suosittelen kirjaa hiukan vartuneemmalle väelle, kirjailija kuvailee jotkin asiat aika raa'asti ja melankolisen sävyn takia kirja saattaa olla aika raskasta luettavaa nuoremmille.
Tämä sarja on hyvin pitkä, joten en arvostele yksittäistä osaa, vaan arvostelen suoraan koko sarjaa, ja näin annan paremman kokonaiskuvan sarjasta niille, jotka miettivät kannattaako lukea Ajan Pyörää. Sarja lähtee käyntiin Tolkien-maisesti, kuten on jo osa maininnutkin. Minua tämä ei häirinnyt, pidän sen verran Tolkienista. Prologi on aika hämmentävä näin alkuun, itse säikähdin sitä ensimmäisellä lukukerralla ja jätin kirjan pitkäksi ajaksi hyllyyn odottamaan. Hämmentävän prologin jälkeen tarina lähtee liikkeelle hämyisästi, varsinkin ensimmäinen luku on suosikki kohtani tästä syystä. Pidän todella paljon Jordanin tavasta kuvailla ympäristöä ja sen tunnetilaa. Muutamat ensimmäiset osat menevät siinä Tolkien-maisessa tunnelmassa, sitten jossain 6. osassa kaikki tuntuu menevän päälaelleen. Yht'äkkiä päähenkilö tarttuu vallankahvaan ja se tuli ainakin minulle hiukan yllätyksenä. Kirjasarjan tarina kulkee aika hitahkolla tempolla, johon minä olen ihan tyytyväinen, mutta se saattaa ärsyttää joitakin lukijoita, kun jokin juonilinja tulee päätökseen vasta usean kirjan jälkeen. Juonilinjoja on useita, jotka lopulta pinoutuvat päällekäin, kuten kirjassa sanotaan ajan pyörän kutomaksi kuvioksi. Useat juonikuviot on todella iso plussa niistä pitäville, asiat selitetään perin pohjin ja monelta eri kantilta. Kirjassa on paljon suvantokohtia, eli jos haluat lukea jotain action-romaania tätä ei kannata harkita. Onhan tässäkin kyllä riittämiin toimintaa, mutta sitä saa odotella monia satoja sivuja, ennen kuin mitään tapahtuu. Suosittelen sarjaa vähän vartuneimmille ihmisille tämän hidas tempoisuuden takia, mutta jotkut kirjan juoniratkaisut saattavat tuntua hiukan naiveilta heidän mielessään.
"Kyllä. Minä tavallaan... kuumenen kun sinä suutelet minua." (s.228) Sophie Jordanin "Liekki" (Nemo, 2011) aloittaa uuden luvun tai ainakin uuden kappaleen suomeksi julkaistujen paranormaalien romanssien maailmassa: jo puhkikulutettujen ihmissusien ja vampyyrien sijasta siinä marssitetaan parrasvaloihin lohikäärmeet. Lohikäärmeet. Ajatelkaapa sitä hetki. "Liekin" päähenkilö on punahiuksinen nuori nainen Jacinda, joka on jossakin Yhdysvaltain vuoristossa asustelevan draakkilauman jäsen. Lohikäärmeistä polveutuvat draakit kykenevät evoluution seurauksena muuttamaan itsensä ihmishahmoon, mikä helpottaa tietenkin piiloutumista pahantahtoisilta metsästäjiltä. Lohikäärmehahmossaan Jacinda kykenee lentämään ja ennen kaikkea syöksemään tulta, mikä tekee hänestä lauman keskuudessa hyvinkin haluttavan suvunjatkajan. Lauman tuleva alfauros onkin iskenyt silmänsä Jacindaan, mikä ei lämmitä sen enempää sankarittaremme kuin hänen lohikäärmeydestään vapaaehtoisesti luopuneen äitinsäkään mieltä. Sankarittaremme on jäädä eräällä luvattomalla lentoretkellään metsästäjien saaliiksi, mutta jostakin selittämättömästä syystä söpö metsästäjäpoika päättääkin säästää hänen henkensä. Tapahtuman seurauksena Jacindan perhe joutuu kuitenkin pakenemaan lauman luota ja asettumaan surkeaan pikkukaupunkiin, jossa äiti toivoo tyttärensä luopuvan myös draakkihahmostaan ja alkavan elää tavallista ihmisen elämää. No, kuten arvata saattaa, pikkukaupungin koulun käytävillä Jacinda kohtaa uudelleen salaperäisen metsästäjäpojan Willin, eikä romanssin puhkeamista pysty estämään edes se, että potentiaalisen appiukon kotisohva on päällystetty lohikäärmeen nahalla. Jaiks. Monenlaista muutakin draamaa on luvassa, eikä Jacindan auttaisi paljastaa kenellekään todellista olemustaan - mikä on tavallista vaikeampaa, sillä draakeilla on taipumus muuttua niin pelästyessään, kiihtyessään kuin kiihottuessaan... "Liekki" on omassa sarjassaan viihdyttävä yläkoululaisille suunnattu fantasiaromaani, jonka lukaisee nopeasti läpi, kunhan ei vaan anna pikkuseikkojen häiritä itseään. Vinkkinä mainittakoon, ettei lukijan kannata liiemmin kiinnittää huomiotaan kirjan epäuskottavaan maailmaan, jossa helikopterein varustautuneet metsästäjät kyllä tietävät lohikäärmeiden olemassaolosta, mutta mitä ilmeisemmin muu ihmiskunta on täysin tietämätön matelijoista keskuudessamme. Sankarittaren poteman teiniangstin määrästä tai kliseisistä sivuhahmoista ei kannata myöskään mieltään pahoittaa, ne kun kuuluvat jollakin tapaa genreen. Lohikäärmehahmoon myös tahtomattaan muuttuva päähenkilö olisi tarjonnut oivalliset mahdollisuudet myös kevyempään käsittelytapaan, mutta valitettavasti "huumori" ei kuulu kirjailijan sanavarastoon. Lukija saa kuitenkin nauttia parista tahattoman hupaisesta kohtauksesta, jossa sankaritar pelkää nenästään tupsahtavan liekkejä ja savua.
Muihin kirjoihin verrattuna todellisen ärsyttävä kirja. Siis en melkein meinannut jaksaa edes lukea tota Zoeyn touhua. Siis kokoajan sanoo ettei oo "Afroditen kaltainen", mutta peuhaa silti kolmen kanssa, ja ärsyttää toi että kaikki oli ristitty poikaystäviksi, sillä eihän ne kaikki ollu! Onneksi juoni liikkui, mutta Zoeylla ei näköjään ole mitään itsekuria! Kaikki hälle huomiota antavat pojat, tänne vaan! Voi V****! No onneksi seuraava kirja oli jo parempi.
Okei. Kirjan luin varmaan parissa päivässä ihan helposti. Oli vähän epäluuloja tätä toista osaa kohtaan kun olin kuullut joidenkin mielestä sen olevan huono, mutta omasta mielestäni se oli mahtava. Oli hyvä veto vetää Cole ja Isabel mukaan kertojiin, oli todella mielenkiintoista lukea Colen ja Samin kohtaamisista ja Samista avautui vielä ihanampi hahmo, joissain osin Grace onnistui ärsyttämään minua kun leikki Samille kaiken olevan kunnossa, mutta ehkä kumpikaan ei ollut valmis totuuteen... Kuitenkin Gracen hahmokin vakuutti minua paljon ja hänen vanhempansa saivat veren kiehahtamaan suonissani. Isabelin hahmo syveni myös ja hänestä alkoi Colen myötä näkyä myös erittäin erilainen puoli kuin se välinpitämätön ja kylmä. Isabelissa ja Colessa on kyllä särmää ja heistä lukeminen oli suorastaan pelkkää nautintoa, eikä kirjaa olisi halunnut jättää kesken.
Kirja oli jälleen nopeasti luettu. Kirjassa oli ehdottomasti hyvää että vähän sivuosassa olleet hahmot saivat enemmän osaa ja hahmoihin tuli uskottavuutta. Kuitenkin yleisesti kirjasarjassa ärsyttää se kun kaikki asiat kerrataan joka kerta ja siihen alan jo kyllästyä, kyllä varmaan kaikki ketkä kirjasarjaa lukevat tietävät jo nelososassa että Damien on homo ja miksi Shauneeta ja Eriniä kutsutaan kaksosiksi, eikä minusta enää tarvitsisi kertoa miksi Zoeyta oltiin pidettiiin aluksi niin erikoisena... Myös taas alkoi tulla tätä kolmoisdraaman alkua ja toivon ettei enää tule sellaisia ihmissuhde draamoja kuin kolmoiskirjassa.... Odotan kyllä innolla seuraavan kirjan lukemista.
Tartuin kirjaan ystäväni houkuttelemana ja luinkin sen innokkaasti läpi. Beth oli mielenkiintoinen hahmo, mutta Herra X:lle oli mielestäni varattu liikaakin sivuja. Tuntuu, että kirjasta puuttuu Se Jokin, mutta aion varmasti lukea jatko-osan.
Häpeäkseni täytyy myöntää, että en saanut luettua tätä loppuun. Seitsemästäsadasta sivusta sain luettua neljäsataa kituutellen. Hauskinta tässä oli se, että tarina ei sinänsä ollut millään lailla huono. Rakastin hahmoja ja heidän eri persooniaan. Juoni oli mukaansa tempaava ja vaikka kirjassa on näinkin monta sivua, ei juoni jäänyt missään vaiheessa junnaamaan paikalleen vaan eteenpäin mentiin reippaassa tahdissa, mutta ei liian reippaassa. Vaikka on puhuttu, että kirja on "raaka" ja "täynnä seksiä", en huomannut näistä kumpaakaan. Ainakaan niitä ei ollut liiaksi asti, eivätkä yksittäiset otteet hevosen tappamisesta tms. kyllä herättäneet mitään erikoisempia tuntojakaan. Kirja sopii mainiosti historian ja Taru Sormusten Herrasta - tyyppisille fanittajille, jotka rakastavat keski-ajan tunnelmaa ja raakalaismaisuutta. Vaikka omalta osalta kirja jäikin puolitiehen, suosittelen tätä kuitenkin. Itse vain taidan tyytyä mieluummin itse tv-sarjaan.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, vaikka jäikin mielestäni hieman laimeaksi. Kolme ja puoli tähteä antaisin, jos se olisi mahdollista. Tykkäsin Nicholaksesta ja Sillakin oli onnistunut hahmo, mutta olisin halunnut tietää lisää heidän suhteensa etenemisestä. Jotkut yksityiskohdat ja hahmot jäivät todella epäselviksi, kuten Diakoni. Kysymykseni siis kuuluu, onko tähän tulossa jatko-osaa?
Posti kulkee nousee mielestäni parhaitten Kiekkomaailma-romaanien joukkoon. Se sijoittuu Ankh-Morporkiin ja kertoo toimintansa lopettaneen postilaitoksen elvyttämisestä. Juonessa on keskeisessä osassa Internetiä muistuttava semaforitorniverkosto, jota Pratchett on kehittänyt jo muutaman kirjan ajan. Savijaloilla-teoksesta tutut golemit saavat myös huomiota. Kirjan päähenkilö on harvinaisen onnistunut ja sivuhenkilötkin hyvin luotuja. Tarinassa ei ole mitään ylimääräistä (kuten ehkä joissain Pratchettin kirjoista), vaan juoni kulkee prologista loppuun saakka sujuvasti. Tuttuun tyyliin huumori toimii, mutta tärkeintä on tarina - ei vitsien kertominen. Matkan varrella kirjailija pääsee jopa esittämään mielipiteensä valtion laitosten yksityistämisestä. Sivuhuomiona ensimmäistä kertaa "aikuisten" Kiekkomaailma-kirja on jaettu lukuihin! Pratchett on julkaissut Kiekkomaailman loppupäässä romaaneita, joissa on uudet päähenkilöt ja jotka eivät varsinaisesti kuulu mihinkään alasarjaan. Tämä oli järkevä päätös joka toi sarjaan uutta voimaa. Posti kulkee on erinomainen kirja, joka ei vaadi lukijalta aiempien osien tuntemista. Kiekkomaailman kehittyminen on myös kiinnostavaa seurattavaa. Keskiaika on selvästi jätetty taakse; ehkä seuraavissa osissa keksitään höyrykone. Pratchett päätti myöhemmin kirjoittaa jatko-osan von Lipwigin seikkailuille, joten Posti kulkee ei ollutkaan yksittäinen teos.
Kirjaan kohdistui pieniä ennäkköluuloja, mutta ne lähtivät nopeasti. Kirja oli hyvä ja eteni sopivan nopeasti. Oli jännää kun kertoja vaihteli. Oli jännää huomata millainen Grace oli Samin silmissä. Sillä omasta mielestäni hän oli minä kertojana aikas erilainenkin. Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja Suosittelen lukemaan. Olen jo aloittamassa toisen osan lukemista ja saa nähdä onko se yhtä hyvä vai ei.
Sisarpuut kuvailee surkean tarinan. Päähenkilö Zara on Mary Sue, jonka mieskammo pyörittää maailmaa. Zaralla on ongelma, maailmalla on ongelma. Naiset, etenkin Zara, ovat hyviä ja oikeassa, miehet ovat pahoja ja väärässä. Parhaat miehet kuvataan alistuvina saappaanuolijoina, pahimmat hyväksikäyttäjinä. Naiset ovat omantunnonarvoisia ja alistumattomia. Tarina ei tunnu feministiseltä johtuen käänteisestä epäoikeudenmukaisuudestaan, sillä feminismin pitäisi ajaa tasa-arvoa eikä naisten ylivaltaa. Henkilökuvaukset ovat paperinohuita. Ex-mies on hyväksikäyttänyt Zaraa, joten Zara viestittää asenteellaan joka miehelle samalla mitalla. Vain ruoska puuttuu. Zaran tunne-elämää kuorutetaan flipperimäisillä tunnepurkauksilla: vihataan, epäillään, pelätään, iloitaan, vihataan. Mukana roikkuvat arkkityypit (Painolastityttö, Kaksoset ja Tumma Nainen) unohdetaan nopeasti tai ne seuravat Zaraa, nyökyttelevät ja nauttivat syömingeistä. Hallitsijat ovat vieraanvaraisia ja avuliaita. Taka-alan Lähetit kertovat tytöistä kaiken tarpeellisen. Juoni on olematon: on Matka ja Zaran kammo. Tarinassa matkataan, syödään ja juodaan ruhtinaallisesti, eletään kohdattujen hallitsijoiden vieraanvaraisuudella ja taas matkataan. Kertaakaan ei selitetä, miksi tytöt ansaitsevat ruhtinaallisen kestityksen, mutta ilmeisesti se haittaa, koska hallitsijoilla on pöperöä pöydässä ja rikkauksia millä mällätä. Juonenkäänteet ovat lähtöisin Läheteiltä tai hallitsijolta. Sitten todetaan faktoja maailmasta ja tehdään päätökset, niin että tytöt eli Zara voi päättää, että Matka jatkuu. Tytöt etsivät turvapaikkaa, mutta kertaakaan ei tule mieleen, että: "Hei, voisimme jäädä tänne kestitettäväksi missä on hyvä olla." Ensimmäinen puolisko heruttelee jännitystä, mutta sitä ei tarjota. Tarjotaan vain lisää sapuskaa ja viiniä. Paikoin tunsin lukevani 5-tähden elämyshotellikertomusta: "Tässä olisi mustikkaviininne, arvon valtiatar Tavallinen Tyttö. Ottaisitteko?" "Otan." Paikat tuntuvat kopioidun Taru sormusten herrasta ja olevan täynnä EriKoIsuUksiA. Harmi, ettei eRikoIsuuKsisTa saada mitään irti, koska ne esitellään kiiltokuvamaisuutensa vuoksi. Metallit ovat kultaa ja hopeaa, viinit erikOisuukSia. Lähdetään viidestä pisteestä. Olemattomasta juonesta -2 tähteä, paperinohuista arkkityypeistä -2 tähteä. Ollaan yhdessä tähdessä. Annan kuitenkin kaksi tähteä, koska kirja on suomalainen; mutta otan yhden tähden pois, koska kirja on suomalainen. Lopputulos on yksi tähti. (Jos arvioisin tarinaa pelkän kuvailun perusteella, antaisin 3 tähteä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että fantasiakirja tarvitsee mielenkiintoisen juonen ja henkilöt.)
Tässä kokoelmassa oli monia todella hyviä ja keskeisiä novelleja Lovecraftin tuotannosta. Joissain kohti vain järjestystä olisi voinut miettiä paremmin sillä siellä täällä tulee lukeneeksi tosi irrallisen pätkän kun olisi mukava sukeltaa tuntemattomien olentojen maailmaan. Tämä on tosin vain alkupäässä vaivaavaa. Kokoelman loppupää on erinomaisesti koottu.
Pitihän se sitten hommata seuraava kirja hyllyyn kun edellinen herätti mielenkiinnon uutta hahmoa, Quinnia kohtaan ja täytyy sanoa, että olen rakastunut! Quinn on ehkä parhaita hahmoja tähän mennessä kun taas Bill ja Eric herättivät suurta ärtymystä asenteidensa kanssa. Sookie on teräsnainen, joka joutuu kokemaan kerta toisensa jälkeen itseensä kohdistuvia uhkia. Milloin häntä purraan, milloin hakataan ja yritetään jopa ampua. Tuntui vaan, että tässä kirjassa oli vaan hiukan liikaa tällaista. Pääjuonenahan oli tämä Hailey-kuvio, mutta se tuntui jäävän sivuun ja kirjassa oli sen lisäksi pari muutakin mysteeriä. Bon Tempsissä ja sen lähiympäristössä ei siis nähdä yhtään rauhallista päivää. Joskus jopa tapahtumien paljous ottaa päähän, mutta tämä kirja oli edellistä parempi. Quinnin ja Sookien suhteesta on mielenkiintoista lukea eikä edes Alciden sivuun jääminen haitannut. Mielenkiinnolla odotan, mitä itse tv-sarja onnistuu loihtimaan Quinnista ja Sookiesta. Innolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa.
En tiedä mistä aloittaa... Loistava, synkkä, aito, raaka mutta ei liian... ja ennen kaikkea uniikki. Näin sanoakseni tiivistettynä. En voinut lopettaa lukemista, joka hetki tuntui kuin olisin itse ollut nälkäpelissä mukana. Kirja ei siis todellakaan ole sellainen mitä yleensä luen. Takakannen perusteella asetin ennakkoluuloja, jotka kuitenkin särkyivät jo muutaman luvun luettuani. Parasta oli, että henkilöiden persoonallisuudet säilyivät muuttumattomina. Tarkoitan, ettei missään vaiheessa tullut mieleenkään, ettei kirjailija olisi ollut täysin perillä hahmoistaan. Missään vaiheessa mikään tapahtuma ei tuntunut merkityksettömältä. Jokainen luku päättyi niin pysäyttävästi, että oli vain pakko jatkaa lukemista. Vaikka kuinka yritin ennustaa tapahtumat, silti jokainen hetki yllätti. Kirja ei tosiaankaan ole liian raaka. Aluksi tuntui, ettei ajatusta muiden ihmisten tarkoituksellisesta tappamisesta korostettu niin tuskallisena kuin se tavalliselle ihmiselle olisi. Raakuus kuitenkin lisääntyi loppua kohden, kun tribuutit nälkäpelissä vähenivät. Kirja todellakin herättää vihaa Panemia ja sen keksimää viihdeohjelmaa kohtaan. Enpä haluaisi elää moisessa yhteiskunnassa, varsinkaan 12-18-vuotiaana nuorena, joka pakotettaisiin arvontaan. Todellakin aion hankkia kirjat hyllyyni.
Kirja oli ihan okei, ja olen kuitenkin tyytyväinen, että luin sen. Aluksi luulin tykkääväni Sethistä, mutta loppujen lopuksi hän oli mielestäni jotenkin ällöttävä. Aislinnistakaan en oikein pitänyt. Kirja jäi jotenkin ärsyttämään, mutta aion kuitenkin varmaan lukea jatko-osan.
Perushyvä fantasiakirja, joka koukuttikin ihan mukavasti. Evien ajoittainen lapsellisuus ärsytti välillä, ja Vivian jäi aika epäselväksi henkilöksi. Lendistä tykkäsin kovasti, samoin keijuista. Mukavaa luettavaa, muttei mitään kovin erityistä. Odotan kuitenkin innolla jatko-osaa.
Tämä sarja yltää kyllä Harry Potterin tasolle, jos ei korkeammallekin. Jace on ehdoton lempparihahmo, hänen kommenteille saa nauraa vatsa kippurassa. Clary on välillä ärsyttävä ja Simonistakaan en oikein pidä, mutta kokonaisuus on loistava.
Parhaita lukemiani kirjoja pitkään aikaan. Patch sai kirjaimellisesti pääni sekoamaan ihanilla repliikeillään ja totaalisen seksikkäällä olemuksellaan. Nora oli välillä ärsyttävä, mutta ihan okei päähenkilö kuitenkin, vaikkei mielestäni luottanut tarpeeksi Patchiin. Vee oli toiseksi paras tyyppi kirjassa, hänen kommenttinsa naurattivat aina. Loppuratkaisu oli hyvä ja sai janoamaan kirjan toista osaa.
Jotenkin tää sarja ei muhun vaan kolahda, ainoana paranormaalin romantiikan sarjoista tähän mennessä. Ekan kirjan kanssa olin jo ihan pettynyt, että mitä tää on, ja Sininen kuu meni vielä lisää alaspäin. Ever on ärsyttävä, kirjan lauseet menee multa jotenkin ohi ja on miljoona asiaa joita ei oo selitetty tai on selitetty huonosti. Damen käyttäytyy oudosti koko ajan ja monet muutkin henkilöt on kummallisia, kuten ne kaksoset ja Ava. Tää kirjasarja ei vaan uppoa muhun lainkaan.