En edelleenkään osaa täysin sanoa, mitä mieltä olen tästä kirjasta. 

Juoni on mahtava ja teksti on kirjoitettu luonnollisella ja kiinnostavalla tavalla. Hahmot ovat monipuolisia ja heidän väliset suhteensa ovat mielenkiintoista seurattavaa. Juonenkäänteitä ja yllättäviä tapahtumia löytyy vaikka kuinka paljon.

Mutta silti pidin kirjaa välillä hieman, no, ahdistavana. Etenkin teoksen alkupuolella hahmoja kuoli nopeasti ja itse olin tykästynyt Rebeckaan paljon. Samaistun häneen todella vahvasti ja siksi itkinkin varmaan puolet ajasta kun luin kirjaa. Ehkä olen vain herkkä... Yleensä kyllä tykkään, kun kirja herättää tunteita, mutta välillä tuntui jo raskaalta aloittaa lukemista kun mietin, että pääsee lukemaan nuorten kuolemasta.

Kesti jotenkin todella kauan päästä mukaan tähän tarinaan, mutta lopulta ihan kiinnostava. Teksti kuvailee tarkasti kaikkea, mutta välillä aihe oli jo niin inhottava, että lukeminen oli hieman epämiellyttävää. Ehkä ei vain ole ihan minun tyyliäni.

Hahmot on teoksessa kuitenkin hyvin luotu ja juoni on mielenkiintoinen. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään samanlainen kuin sarjan aiempi osa Kumppanukset. 

Itse en ole tätä kirjaa siis suomeksi lukenut, mutta koko sarjan olen ahminut englanniksi. Ensimmäinen osa toimii todella hyvin myös yksin, mutta jatko-osat ovat mielestäni melkeinpä parempia ja tarina jatkuu todella kiinnostavasti.

Tästä kirjasta siis; teksti on Maasin tyylin mukaan todella sujuvaa ja koukuttavaa ja juoni on mielestäni erinomainen. Itse luin koko sarjan hetkessä.

Kirjan hahmot ovat jälleen kerran hyvin luotuja. Feyre on päättäväinen ja sisukas ja hän kehittyy upeasti tarinan edetessä. Tamlin on tässä kirjassa mielestäni ihana, vaikkakin hänen temperamenttinsa tulee helposti esille. Samoin Lucien ja Rhysand ovat molemmat kiinnostavia, ihastuttavia hahmoja. Oma suosikkini tässä kirjassa taitaakin olla Rhys. Hän tuo kirjaan sopivasti huumoria. 

Tässä varmaan tärkeimmät, tämä sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani. Kaikki Sarah Maasin kirjat ovat kyllä upeita ja todellakin lukemisen arvoisia. Suosittelen!

Nälkäpeli on todella koukuttava ja jännittävä teos. Maailma ja koko juoni ovat niin uusia, kiinnostavia ja samalla kammottavia, että kirjaa haluaa vain ahmia.

Kaikki hahmot ovat mielenkiintoisia ja etenkin Katniss on mielestäni virkistävä päähenkilö. Hän sanoo asiat suoraan - välillä vähän tylystikin - mutta osaa myös olla välittävä ja huomaavainen. Collins on myös onnistunut luomaan koskettavaa tekstiä ja itse luin kyynelet silmissä joitakin kohtia tarinassa - ei kuitenkaan kovin harvinaista minulle.

Kirja toimii periaatteessa yksinkin ilman jatkoa - tämä onkin yksi syy miksi olen lukenut tämän osan paljon useampaan kertaan kuin muut - mutta trilogian seuraavat osat ovat kyllä nekin todella hienoa kirjallisuutta. Suosittelen!

Kohtalot on todella hyvä jatko-osa Viillot-kirjalle. Siitä on jo niin kauan kun luin ensimmäisen osan, etten oikein osaa sanoa kumpi on parempi. Tämä oli silti todella ihana lukukokemus ja etenkin kirjan loppu yllätti positiivisesti. 

Tarina etenee sujuvasti enkä itse ainakaan kokenut hetkeäkään tylsyyttä tämän teoksen parissa. Kaikki hahmot ovat mukavan realistisia ja kaukana täydellisestä - joka tekeekin heistä vain samaistuttavampia. En oikein osannut odottaa tältä kirjalta mitään - edelleen, edellisestä osasta jo jonkin verran aikaa - mutta jo ensimmäisiltä sivuilta olin aivan haltioissani. Teksti on hyvin kuvailevaa ja Rothin tyyli kirjoittaa on todellakin minun mieleeni. Suosittelen ehdottomasti!

Hobitti on melko kevyttä luettavaa ja itse luin sen melko nopeasti. Tarina eteni sujuvasti ja hahmot sekä miljööt vaihtuivat tiuhaan tahtiin. Päähenkilö Bilbo on todella mukava hahmo ja hänen seikkailustaan olikin kiva lukea.

Tämä kirja ei ole kovin pitkä ja siksi se varmaan olikin niin helppoa luettavaa. Tolkienin kerrontatapa on mielenkiintoinen ja itse pidin siitä kovasti. En ehkä kokenut tätä kirjaa mitenkään maailmaa mullistavana, mutta tällaisia klassikoita on aina ihan mukava lukea.

Itse olin todella pettynyt tähän kirjaan. Jo ensimmäisen kirjan aikana hämmennyin Pullmanin tavasta edetä tarinassa ja kuvata tapahtumia. Päähenkilöt ovat siis lapsia ja he käyttäytyvät välillä omituisen aikuismaisesti, mutta toisinaan ovat turhankin lapsellisia. He huutavat ja riehuvat, tappelevat ja mesoavat. En meinannut jaksaa lukea sellaista tekstiä kovinkaan kauaa.

Tarina on kokonaiskuvaltaan melko erilainen ja samalla mielenkiintoinen. Monet yksityiskohdat ovat kuitenkin liian kliseisiä ja ennalta-arvattavia. Kokonaisuudessaan teos on turhan lapsellinen, yliampuva ja samalla melko tylsä. Monet ovat kehuneet trilogiaa valtavasti, mutta itse en kyllä ole kovin haltioitunut siitä. 

Itse pidän tästä sarjasta todella paljon ja Aistienvartija on hieno jatko-osa Muistojenlukijalle. Kaikki hahmot ovat kehittyneet kivasti ja tarinakin etenee sujuvasti. Vaikka henkilöt ovat niin erilaisia toisiinsa verrattuna, toimivat he silti sujuvasti yhdessä. Juonikin on mielenkiintoinen, joten kirjaa oli ehdottomasti nautinto lukea.

Jotenkin kirjan tyyli vain on mukavan rento, vaikka aiheet ovatkin paljon tärkeämpiä ja syvällisempiä. Kaikki hahmot puhuvat tavalla, jonka voisi helposti kuulla tavallisesti omassa elämässä. Pidin myös paljon siitä, että tekstissä on paljon asiaa englanniksi. Kun ei kaikki vain aina toimi suomennettuna, niin on hienoa, että esimerkiksi suorien sanontojen jne. on annettu pysyä alkuperäisinä. 

Lukiessani opin paljon uutta ja suosittelen ehdottomasti kaikille tätä sarjaa. Aivan mahtava!

Kirjan idea on kiva, samoin juoni. Toteutus kuitenkin on vähän puutteellinen. Jos jollain sanalla kuvailisin tätä teosta niin ehkä hieman amatöörimäinen..?

Siis hahmot ovat ihan ok, mutta niistä ei oikein meinaa päästä perille. Päähenkilökin on jotenkin koko ajan tuskastunut tilanteeseensa. Ja ei siinä mitään, mutta kun juoni on vähän hidas ja laahaava, niin ei sitä oikein jaksa. Kirjoitustyylikin on hieman yksinkertainen ja töksähtelevä. Tähän teokseen en kyllä kunnolla päässyt mukaan. Sarjan edellinen osa oli vähän mielenkiintoisempi, vaikkei sekään nyt niin ihmeellinen ollut. 

Kirjan takakansi kuulosti todella kiinnostavalta, joten päätin tarttua tähän. Ja en todellakaan pettynyt, teksti oli mielenkiintoista ja hauskaa ja välillä käsiteltiin rankkojakin aiheita.

Juoni oli erilainen ja tyyli oli mukava, kaikki hahmotkin olivat erittäin kiinnostavia ja uudenlaisia. Pidin tästä kirjasta kyllä valtavasti ja suosittelen ehdottomasti muillekin.

Aluksi minulla meni jonkin aikaa pysyä kaikkien hahmojen perässä. Koska tarinaa kerrotaan viiden henkilön näkökulmasta, ei kirja ainakaan käynyt tylsäksi. Kaikkien hahmojen elämät ovat lopulta sekoittuneet toisiinsa niin täydellisesti, että meinasin edelleen mennä solmuun koko sotkussa. Mutta kirja on kyllä kiinnostava ja monipuolinen, hieman kliseinen teinidraama. 

Päähenkilöitä ovat Eris, Avery, Leda, Watt ja Rylin. Kaikki ovat todella erilaisia ja jokaisella on omat salaisuutensa. Välillä kuitenkin turhauduin sille, että kaikkien välille syntyi taukoamatta uusia suhteita ja näistä syntyi valtavasti draamaa. Tottakai, nuorten kirjoissa se on yleistä. Tässä se kuitenkin meinasi jo mennä ärsyyntymisen puolelle.

Muuten koko kirjan juoni on kyllä hyvin suunniteltu ja kirja kehittyy hyvin loppua kohden. Tarinan loppu on melko nopea ja suoraan sanottuna järkyttävä - ei kylläkään täysin huonolla tavalla. Loppu on todellakin yllättävä ja vaikka en hahmoihin ehtinytkään liikaa kiintyä, oli se silti surullinen.

Selvästi tarina kaipaa jatko-osan, joka sillä onkin. Aion varmaankin lukea sen, mutta ei ainakaan ole mikään kiire. Kirja on lopulta ihan hyvä, mutta itse en kyllä pahemmin jäänyt koukkuun tähän sarjaan. Ainakaan vielä.

Kirja on melko erikoinen enkä oikein saanut siitä kiinni. Juoni sinänsä on oikein hyvä ja teoksessa esitettävä tulevaisuus kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta tarina etenee kovin nopeasti. Aluksi kirja on rauhallinen ja samalla hyvin hämmentävä. Pian kuitenkin tapahtumat vain seuraavat toisiaan sellaisella vauhdilla, etten itse ainakaan meinannut pysyä perässä.

Teoksesta on vaikea etsiä mitään tiettyä kovin huonoa puolta, mutta jokin kyllä jäi nyt kaivertamaan tämän luettuani. Ymmärrän kyllä, miten monien mielestä kirja on saanut niin hyviä arvosteluita monilta, mutta itse en pysty samaistumaan tähän. Etenkin tarinan loppupuolella tapahtumat alkavat käydä melko epäselviksi ja ihmisiä kuolee toisensa perään. Toki hahmoja kuolee usein kirjoissa ja se luokin oman osansa tarinan mielekkyyteen, mutta tässä se alkoi käydä jo melko naurettavaksi. 

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, enkä itse ole sitä vielä nähnyt. Uskon kuitenkin, että elokuvana tämä toimisi paremmin, vaikka jotkin kirjat eivät usein näin toimi. Välillä tätä lukiessa huomasi, kuinka kohtaus sujuisi näyttävämpänä elokuvassa. Itse en ole varma, luenko teoksen jatko-osat, mutta jokainen voi itse miettiä mitä mieltä tästä on. 

Yksinkertaisesti täydellinen. Sarah Maasin teokset ovat kaikki ihania ja etenkin Aelin on aivan mahtava päähenkilö.

Maas osaa luoda koko kirjojen maailman todella yksityiskohtaisesti ja tarkasti, johon vain uppoutuu tyystin mukaan. Kirja etenee luontevasti ja on täynnä yllättäviä juonenkäänteitä ja tapahtumia. Tarina itsessään on täynnä taistelua, romantiikkaa ja kaikenlaisia vahvoja tunteita. Teksti on kirjoitettu aivan uskomattoman hienosti ja kaikkien osapuolten näkökannatkin on saatu esille kivasti.

Voisin kirjoittaa kirjan hahmoista vaikka kuinka paljon, mutta pidän tämän nyt tällä kertaa lyhyenä. Aelin, eli aiemmalta nimeltään Celaena, on todellakin täydellinen päähenkilö. Hän on itsevarma, rohkea ja lempeä, mutta samalla häikäilemätön tappaja. Aelinissa on niin monia eri puolia, että häntä on todella vaikea kuvata. Tämä kertookin vain, kuinka moniulotteisia hahmoja Maas on onnistunut luomaan. Oma suosikkini Aelinin lisäksi on Rowan, haltiaprinssi. Rowan on määrätietoinen ja huolehtiva ja itse rakastan hänen ja Aelinin suhdetta. Myös muita uusia hahmoja tässä kirjassa tulee, Aedion, Lysandra, Nesryn ja Elide nyt mainitakseni. He ovat kaikki aivan ihania ja tulevat luontevasti mukaan tarinaan. Myös Chaol, Dorian ja Manon ovat edelleen mukana kuvioissa ja ovat kaikki muuttuneet huomattavan paljon. Kaikki hahmot tuovat oman ihanan lisänsä tarinaan ja itse en olisi parempia osannut toivoa.

Teos on lopulta aivan täydellinen, en osaa sitä paremmin kuvata. Kertaakaan ei ollut tylsää hetkeä enkä halunnut laskea sitä käsistäni. Loppukin on mukavan toiveikas eli seuraavaa osaa odotellessa. Suosittelen aivan ehdottomasti kaikille fantasian ystäville!

Kirja on pitkä eikä siinä tapahdu suhteessa kovinkaan paljon. Teksti on kuitenkin hyvin luotua ja lukeminen on koko ajan mielenkiintoista. Päähenkilö Fitzin elämä ei todellakaan ole helppoa, mutta hän selviää haasteista itsepäisyytensä ja taitojensa avulla. Sarjaan hyppää mukaan myös uusia hahmoja sekä monet vanhat henkilöt ovat päässeet mukaan tähänkin osaan. Koko teos on mielettömän taidokas ja mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Ainoa miinus on mielestäni tarinan loppu, vaikka sekin on tietysti mainiosti luotu. Itse olisin toivonut hieman onnellisempaa loppua Fitzin osalle. Suosittelen lukemaan ehdottomasti!

Sain nämä kirjat lahjaksi ja koska olin lukenut niin paljon mahtavia arvosteluja koko sarjasta, olin aivan innoissani. Minulla kesti kuitenkin reilut sata sivua päästä kunnolla mukaan tarinaan. Pitkään pohdin, mitä mieltä oikein olen tästä kirjasta. 

Teksti on melko yksinkertaista, mutta silti samalla jotenkin kiinnostavaa. Päähenkilö Lyran tapa miettiä maailmaa on selvästi pienemmän lapsen, joten hänen maailmankuvansa on useasti kovinkin positiivinen. Lyra on reipas ja päättäväinen eikä hän kaihda vaaroja. Kaikki hahmot ovat itseasiassa melko mielenkiintoisia, joskin erikoisin asia kirjassa on mielestäni daimonit.

Daimonit ovat käytännössä ihmisen sielu, mutta eläimen hahmossa, kulkien koko ajan oman ihmisensä mukana. Sielu ei siis ole ihmisen sisällä vaan konkreettinen olento, joka elää yhdessä ihmisen kanssa. Koko kirjan juoni perustuukin siihen, että osa ihmisistä haluaa tietyistä syistä erottaa nämä daimonit omistajistaan - ne kun eivät tavallisesti voi mennä muutamaa metriä kauemmas ihmisestään. Jos ihminen kuolee, samoin häviää daimonikin - ja toisinpäin. Idea daimonista on mielestäni hyvinkin kiinnostava ja tuo todellakin uutta jännitystä kirjaan. 

Kirja on todella monipuolinen eikä mitään oikein osaa odottaa ennalta, juonessa esiintyy niin noitia kuin haarniskoissa kulkevia jääkarhujakin. Ihmisetkin jaetaan eri ryhmiin arvoaseman mukaan ja kirkko johtaa maan toimintaa. Ja tarinan koko maailmakin on hieman hämmentävä, sieltä löytyy Lontoota ja Oxfordia, mutta samalla Tanskan uutta maata ja muita keksittyjä valtioita. 

Kokonaisuudessaan kirja on aluksi hieman hämmentävä ja erikoinen, mutta loppujen lopuksi teos on oikein mielenkiintoinen ja hienosti luotu.

Rautakääpiön kosto on mielestäni paras tämän sarjan osa. Siinä on reilusti jännitystä, taistelua ja seikkailua, mutta samalla tarinassa keskitytään suurempiinkin kuvioihin. 

Sarjan edellisessä osassa, Kuninkaan nousussa, oli paljon tekstiä ns. 'vihollisen' elämästä. Itse en aina jaksanut sitä lukea niin innolla, joten pidin siitä ettei tässä osassa ollut niitä tapahtumia yhtä paljon. Tarina keskittyy enemmänkin Salin kumppanusten seikkailuihin. Kirja sisältää kaiken jännityksen lisäksi sopivasti romantiikkaa, syvällisempiä pohdintoja, juonittelua ja ystävyyttä. 

Teksti on monesti todella monipuolista ja mahtipontista. Sitä on todellakin miellyttävää lukea ja suosittelen ehdottomasti muillekin.

Itse en paljon käsikirjoituksia lue, mutta J. K. Rowlingin kirjoittaman teokset kyllä uppoavat. Tarina on tässäkin kiehtova ja elokuvakin on mahtava. 

Kuninkaan nousu on todella koukuttava ja hyvin luotu teos. Kirjan juoni on mukaansa tempaiseva ja kaikki hahmot ovat lumoavia. Tekstikin on käsittämättömän hienoa, ainoa miinus mielestäni tarinassa on sen satunnainen raakuus. Etenkin loppua kohden teksti saa enemmän raakoja tapahtumia ja nämä kohdat eivät olleet suosikkejani.

Muuten todella upea kirja, suosittelen.

Vastavirta jatkaa kiehtovaa tarinaa ja kiinnostus pysyy yllä koko kirjan ajan. 

Teksti, juoni ja hahmot ovat kaikki lumoavia ja yksityiskohtaisia. Päähenkilö Ty on rohkea ja oikeudenmukainen, aivan ihana persoona. Teksti ajautuu välillä keskusteluissa sarkastisen puolelle, joka on viihdyttävää luettavaa, vaikkakin suurimman osan ajasta kirjan juoni etenee melko nopeasti ja vakavahenkisesti. Tarinassa Ty ja Gemma ovat koko ajan liikkeellä ja se lisää tietenkin kirjan kiinnostavuutta.

Veden alla ja Vastavirta ovat molemmat omaperäisiä ja hienoja teoksia, suosittelen ilman muuta muillekin.

Dungeons and dragons -maailma ei ole minulle vielä kovin tuttu, mutta kirjat jotka tähän mennessä olen lukenut ovat olleet oikein hyviä. 

Metsästäjän yö jatkaa Maailmanjako -sarjan ensimmäistä osaa, Kumppanukset. Tarina jatkuu sujuvasti ja mukaan tulee paljon uusia hahmoja ja juonia. Kirja on koukuttava ja tarina pysyy koko ajan kiinnostavana. Tekstikin on hyvin luotua eikä se käy kertaakaan tylsäksi. 

Kaikki hahmot ovat omaperäisiä ja tekevät kirjasta mahtavan. Kirja ylllätti minut positiivisesti ja suosittelen ehdottomasti fantasian ystäville. Kirjassa on kuitenkin reilusti raakuutta ja taistelua, joista itse olisin jättänyt ehkä osan pois. Muuten ehdottoman hyvä kirja, sopivasti jännitystä, romantiikkaa ja juonittelua sekoitettuna.

Kirjan juoni on mieleenkiintoinen enkä ole aiemmin törmännyt vastaavanlaiseen tarinaan. Siinä on kuitenkin joitain amatöörimäisiä piirteitä, jotka häiritsivät minua hieman. Muuten tarina pysyy kyllä koko ajan kiinnostavana ja itse luin kirjan parissa päivässä. 

Päähenkilö Alex on hauska ja päättäväinen nuori, joka uskaltaa tarttua toimeen. Välillä kuitenkin Alex saattaa yllättäen järkyttyä joistakin vähän pienemmistä asioista. Tekstikin on melko humoristista ja hyvin rakennettua, mutta siinäkin on ehkä vielä vähn hiottavaa.

Kokonaisuudessaan kirja on oikein hyvä ja suosittelisin tätä kaikille, jotka tykkäävät romanttisista fantasioista.

En oikein osannut odottaa kirjalta mitään kovin erikoista, koska teoksen kuvaus tuntui todella sekavalta kun siihen tartuin. Yllätyin kuitenkin suuresti.

Kirjan teksti on usein sarkastista ja täynnä kaikenlaista sadattelua ja sen sellaista. Teos ei aivan ole sellainen, jota yleensä lukisin, mutta kirjan juonessa on jotakin niin kiinnostavaa, että luin nopeasti koko kirjan. Aihe itsessään on melko rankka eikä tämä todellakaan ole kevyttä lukemista.

Kirjan hahmot ovat kaunistelemattomia ja selkeitä ja monissa on niin avoimua piirteitä, että heihin on helppo yhtyä. Päähenkilö Zinzi on määrätietoinen ja rohkea, melko hävytön välillä, mutta se vain tekee teoksesta mielenkiintoisemman.

Teos on kokonaisuudessaan oikein mainio, itse olisin varmasti jättänyt pois melkoisen määrän kiroilua ja muita hävyttömyyksiä tekstistä. Suosittelisin kirjaa kuitenkin ehdottomasti niille, joita kiinnostaa nykypäivän vaikeat aiheet sarkastisella tvistillä. 

Itse en ole ennen Dungeons and dragons -maailman kirjoja lukenut, mutta teos herätti mielenkiintoni kirjamessujen alekorista. Tarinassa käsitellään useamman eri hahmon seikkailuja ja kaikki tapahtumat punoutuvat lopuksi yhteen oikein hienosti.

Kirja on aluksi melko sekava ja itse en meinannut ymmärtää kaikkea lukemaani. Teksti on kuitenkin koko ajan todella mielenkiintoista, jonka takia tarinaa jaksaa kyllä mainiosti lukea eteenpäin. 

Kirjan kaikki hahmot ovat erittäin mieleenkintoisia ja hyvin luotuja, samoin teksti ja juoni. Yllätyin hieman kirjan tasosta ja suosittelen todellakin kaikille fantasian ystäville. Laadukas teos.

Kirja on todella koukuttava ja yllätti minut positiivisesti tasollaan. Teksti on hyvin luotua ja juoni on hienosti rakennettu. Se etenee nopeaan tahtiin eikä väliin ehdi jäämään yhtään toimetonta hetkeä. 

Kaikki hahmotkin ovat kiinnostavia, etenkin päähenkilö Ty. Kirjan maailmakin on huolella kehitetty ja todella mielenkiintoinen. Teksti sisältää paljon tarkkaa kuvailua, joka pitää kyllä kiinnostuksen yllä.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän teoksen, aivan mahtava.

Kirja on yksi parhaita joita olen koskaan lukenut! Olen lukenut koko sarjan jo useampaan kertaan enkä usko, että voisin kyllästyä siihen koskaan. Ensimmäinen osa on vieläpä suosikkini kaikista osista, se on jotenkin niin kotoisa. Koko Harry Potter -sarja on aivan mahtava ja tämän parempaa aloitusta ei kyllä saisi millään. Kirjan teksti, tarina ja hahmot ovat kaikki hienosti luotu ja kokonaisuus on aivan täydellinen.

Teksti on viihdyttävää, todella monipuolista ja aivan upeasti luotua. Se on välillä humoristista ja toisinaan taas erittäin järkevää ja asiallista.

Juoni taas on todellinen klassikko. Koko kirja on täynnä pienen pieniäkin yksityiskohtia, jotka ovat oleellisia myöhemmin sarjassa. J. K. Rowling on oikea taikuri kirjailijoiden maailmassa. Teoksen juoni on viihdyttävä ja itse rakastan sitä aivan suunnattomasti. Tarinan rakenteessa on jonkin verran perinteistä vivahdetta, mutta se on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Voisin kirjoittaa tästäkin aiheesta monta sivullista, mutta sanon vain yksinkertaisesti: tarina on täydellinen.

Kirja on erittäin monipuolinen ja nyt on enää vaikea muistaa kaikkea, mitä siinä tapahtuu. Teos on yli 750 sivua ja tapahtumaa kyllä riittää. Kirja sisältää runsaasti jännitystä, yllätyksiä ja myös hieman romantiikkaa. Se jatkaa Näkijän taru -sarjaa ja jatkuu oikein sujuvasti edellisen kirjan, Salamurhaajan oppipoika, lopusta. 

Kirjan maailma on kiinnostava ja hyvin luotu, harvoin aivan kohtaa samankaltaista. Kaikki hahmot on hyvin luotu ja etenkin Fitz on mahtava päähenkilö. Hän on rohkea ja lujatahtoinen, mutta samalla myös uskollinen ja luotettava. Hän osaa olla myös tunteellinen halutessaan. 

Teksti on todella sujuvaa ja sitä on mukava lukea. Itselläni ei ole kirjasta oikeastaan ainoatakaan negatiivista sanottavaa, mutta silti en voi antaa teokselle aivan viittä tähteä, jotakin vain tuntui ehkä puuttuvan. Muuten kirja on kyllä todellakin lukemisen arvoinenn, suosittelen. 

Kirjan tarina itsessään on mielenkiintoinen ja raikas, mutta Mintie Dasin tapa kirjoittaa ja tuoda asioita esille on hieman omituinen. Juoni on selvästi nuorille suunnattu, mutta kerrontatapa tuntuu paljon pienemmille kirjoitetulta. Tarinan päähenkilöt ovat välillä todella taitavia ja rohkeita, mutta toisinaan he vaikuttavat erittäin kokemattomilta. Kirjan kirjoitustyyli tuntuu hieman amatöörimäiseltä, mutta muuten tarina on kiinnostava ja jopa melko koukuttava. Kirja ansaitsee kyllä vähintään kolme tähteä, vaikkei se aivan suosikkeihini kuulukaan.

Salamurhaajan oppipoika on todella monipuolinen ja kiehtova teos. Kirja etenee jännässä tahdissa ja tarina on todella koukuttava. 

Kirjan hahmot ovat kaikki todella moninaisia ja tekevät tarinasta entistä kiinnostavamman. Fitz on kirjan alussa kuuden vanha, mutta hän varttuu melko epätasaista tahtia kirjassa, joten Fitzin ikää ei oikein koskaan tiedä tarkkaan. Muuten kirjasta löytyy reilusti ihania ja toisaalta taas turhauttavia hahmoja.

Teoksen juoni on itselleni aivan uudenlainen enkä osannut odottaa tällaista tarinaa, mutta yllätyin positiivisesti. Se on koukuttava ja täynnä jännitystä ja aion ehdottomasti lukea sarjan seuraavat osa. Suosittelen.

Odotin tätä kirjaa yli kymmenen kuukautta, joten odotukseni olivat selvästi erittäin korkeat. En halunnut laskea kirjaa käsistäni kertaakaan, mutta toisaalta pelkäsin myös lukevani teoksen loppuun liian nopeasti. Ja tässä sitä nyt ollaan. Viisi päivää myöhemmin ja kirja-arvostelun parissa. Huoh. 

Victoria Aveyardin Sodan myrskyt ansaitsee mielestäni kaikki viisi tähteä, mutta minun on pakko ottaa tuo puolikas tähti pois kirjan lopetuksen vuoksi. Teksti, juoni, hahmot ja niiden kokonaisuus ovat kerrassaan täydellisiä, mutta petyin totaalisesti sen loppuun. Tekstin laatu on melko perussettiä, mutta jokin tarinan juonessa ja sen käänteissä sai minut kyllä aivan koukkuunsa heti ensimmäisestä kirjasta lähtien. Tämän teoksen teksti on kuitenkin selvästi parempaa kuin ensimmäisen osan. Juoni taas uppoaa minuun täydellisesti eikä itselläni ole siitä mitään valitettavaa. Muihin sarjan osiin verrattuna tässä on jonkin verran enemmän taistelua, mutta romantiikka jää selvästi enemmän taka-alalle. Se on myös asia, joka vaikutti siihen, etten kyennyt antamaan täysiä pisteitä tälle kirjalle.

Teoksessa on viisi eri näkökulmaa, joiden ansiosta koko ajan tapahtuu eikä tylsää hetkeä kyllä löydy etsimälläkään. Huonona puolena taas on se, että kirja sisältää vähemmän sisältöä päähenkilön Maren elämästä, etenkin kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna. Kertojista Mare on selvä suosikkini ja seuraavina perässä ovat Cal ja Maven. Mielestäni kaikilla kolmella olisi saanut olla enemmän sisältöä tarinassa, etenkin Calilla, jolla oli vain kaksi lukua kirjoitettuna. Itse pidin myös Evangelinen osuuksista ja Irisin luvut taas antoivat uutta perspektiiviä tarinaan. 

Tässä kirjassa tulee paljon uusia puolia monista eri hahmoista, mutta itselleni päällimmäiseksi jäi etenkin Evangelinen muutokset. Hänen ja Maren välinen suhde on aivan uudenlainen ja sitä onkin usein huvittavaa lukea. Myös Farley on muodostanut syvempää suhdetta Mareen, joka on mielestäni ihana asia. Mare itse on kasvanut paljon, parempaan tietenkin. Mielestäni Mavenin ajatuksista saa paljon paremman käsityksen nyt, kun saa lukea hieman myös hänen näkökulmastaan. Maven on todella ristiriitainen hahmo, mutta omalla tavallaan myös kiinnostava ja ihana. Myös monet muut hahmot saavat enemmän huomiota, kuten Davidson (ja sen mukana Montfort) sekä Iris (ja hänen ohessaan myös muu Järviseutu). Cal saa tässä osassa mielestäni liian vähän huomiota, joka antaa pientä miinusta tarinalle. 

Kirja on todella monipuolinen ja pidän siitä. Silti tarinan, ja sen mukana koko sarjan, loputtua oloni on haikea ja surullinen. Olisin toivonut tälle sarjalle edes hieman onnellisempaa loppua. Muuten teos on aivan ihana ja ehkä liiankin koukuttava. Suosittelen ehdottomasti kaikille.

Hieno päätös mahtavalle sarjalle. Koko sarja on mielestäni parhaita kotimaisia kirjoja, joita olen lukenut ja yltää kyllä monien muidenkin teosten tasalle. Kirjassa on kiehtova tapa edetä tarinassa ja se pitää koukussaan koko tarinan ajan. Itse luin kirjan ahmimalla enkä olisi halunnut laskea teosta käsistäni hetkeksikään. 

Kaikki hahmot ovat mielenkiintoisia ja ihania omalla tavallaan. Sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna kirjassa on huomattavasti vähemmän päähenkilön Aleian osuutta tarinassa, mutta itseäni se ei haitannut, koska kaikki muutkin hahmot ovat erittäin kiinnostavia. Aleia muuttuu tämän kirjan aikana odottamattoman paljon, mutta Erika Vik on kuitenkin onnistunut säilyttämään kosketuksen hahmon alkuperäiseen olemukseen.

Tarinassa on valtavasti uusia paikkoja ja hahmoja, joka tekee kirjasta vain entistä koukuttavamman. Loppua kohden päästäessä tulee paljon uutta tietoa, joka selkeyttää koko sarjaa alusta alkaen. Monet asiat hyppäävät kuitenkin vauhdilla luettaessa yllättävällä tahdilla silmille ja piti oikein välillä pysähtyä ajattelemaan, mitä kaikkea oli juuri lukenut. Teoksen lopussa sarja on samalla selkeytynyt, mutta myös omalla tavallaan muuttunut monimutkaisemmaksi. 

Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon vielä tästäkin teoksesta, mutta lopetan nyt sanomalla, että suosittelen kirjaa (ja koko sarjaa) lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Teos on ehdottomasti parasta kotimaista laatua.  

Kirja on periaatteessa jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen ja viimeinen on kirjoitettu Bellan näkökulmasta ja keskimmäinen taas Jacobin. Oma suosikkini on kirjan kolmas osa. En itse pitänyt kovin paljoa Jacobin näkökulmasta kirjoitetusta tekstistä. 

Kirjan juoni on ihan mukavaa luettavaa, ei mitään kovin erikoista. Välillä on jopa hieman tylsän puoleista. Jos pitää onnellisista lopuista, silloin tämä kirja kannattaisi ehkä lukea. Loppu on melko kliseinen, mutta itse kyllä pidin siitä.

Teksti on edelleen hyvin kirjoitettua ja se tekee teoksesta mielekästä lukemista. Varsinkin kirjan keskiosa on kirjoitettu melko humoristisella tavalla, vaikka aihetta itsessään en kyllä kuvailisi hauskaksi. Olen lukenut kirjan muutamaan otteeseen ja usein hypin Jacobin osuuden eteenpäin pienissä pätkissä ja jätän osan lukematta, koska en vain millään jaksa lukea kaikkea Jacobin ongelmista. Kyseisessä osassa on paljon tietoa juoneen liittyen, joten se on kuitenkin tärkeää luettavaa. 

Etenkin teoksen loppuosassa tulee paljon uusia hahmoja, jotka ovat monet hyvin kiinnostavia. Myös Bellan, Edwardin ja Jacobin välinen suhde selkenee loppuosassa, joka tekee omasta mielestäni tarinasta paljon mieluisampaa luettavaa.

Mielestäni tämä on sarjan paras osa, mutta jos kaipaa jännitystä niin ei sitä tästä paljoa löydy. Aluksi olin aivan innoissani kun pääsin tätä ensi kertaa lukemaan ja olo oli haikea kun tarina loppui. Nykyään ei se enää tee kovin suurta vaikutusta, mutta ihan kiva päätös sarjalle.

Kirja on paljon parempi kuin sarjan toinen osa, Uusikuu, ja melko samaa tasoa kuin Houkutus. Tässä osassa on reilusti romantiikkaa ja tapahtumia, mutta itse aloin välillä ärsyyntyä hahmoihin.

Edward ja Alice ovat aivan suosikkejani koko sarjassa, mutta päähenkilö Bella on kyllä välillä hieman ärsyttävä. Mielestäni hyvä päähenkilö osaa ongelmiin jouduttuaan selvitä edes jollakin tavalla itse, mutta Bella tuntuu niin kovin avuttomalta. Myös Jacob rasittaa välillä, mutta aivan eri syistä. Hän osaa kyllä pitää huolta itsestään, mutta Jacobin käyttäytyminen Bellan suhteen on todella turhauttavaa aika ajoin. 

Koko sarjan juoni tuntuu huolella suunnitellulta ja monet pienetkin yksityiskohdat ovat usein tärkeitä myöhemmissä vaiheissa. Teoksen juoni tuntuu hieman hidastempoiselta, mutta jotenkin sitä vain jaksaa lukea mielenkiinnolla eteenpäin. Itse jäin ehkä turhankin paljon sarjaan koukkuun kun sitä ensi kertaa luin, mutta yleensähän se vain kertoo hyvästä kirjasta.

Teoksen teksti on mielestäni todella laadukasta. Välillä juoni ja koko sisältö yleisesti saattaa olla hieman tönkömpää, mutta kirjoitustavasta en kyllä löydä valittamista. Meyer osaa selvästi kirjoittaa kiinnostavalla tavalla ja teksti pitää kyllä mukanaan. Tunnelma on monimuotoista, välillä se on humoristista ja toisinaan taas vakavaa tai romanttista. 

Kokonaisuudessaan teos on kyllä itselleni mieluinen, vaikka löytyyhän tästäkin negatiivista palautetta. Koko sarja on mielestäni jotenkin hieman ristiriitainen, mutta suosittelen kyllä muillekin.

Uusikuu on kyllä mielestäni koko sarjan huonoin osa. Tässä on vähän sama rakenne kuin Houkutuksessa, jossa loppua kohden alkoi juonikin vasta tiivistyä kunnolla. Tässä teoksessa vain on paljon tylsempi keskiosa, kun Bella on niin masentunut ja kaikki tuntuu menevän huonosti.

Luettuani kirjan pariin otteeseen, tykkään hyppiä kirjan keskiosassa eteenpäin jonkin verran ja odotan vain pääseväni lukemaan kirjan viimeisiä sivuja. Loppu on mielestäni paljon onnellisempi kuin kirja muuten ja tarina käykin vasta siinä vaiheessa kiinnostavammaksi.

Itse pidän periaatteessa Jacobista, mutta en oikein jaksa sitä kaikkea kolmiodraamaa, mitä tästä loppujen lopuksi syntyy. Edwardin ja Bellan suhde on vahva ja kaikkea, mutta Jacobin tunteet Bellaa kohtaan hankaloittavat asiaa paljon. 

Teosta ei kuitenkaan kannata jättää väliin, jos aikoo lukea koko sarjan. Ja tarina paranee taas seuraavissa osissa, ainakin omasta mielestäni. 

Tämä saaga jakaa ihmiset kyllä aivan kahtia: joko sitä rakastetaan aivan sydämen kyllyydestä eikä parempaa tarinaa ole tai tule koskaan olemaankaan tai sitten sarjaa vihataan ja haukutaan roskaksi. Mielestäni kirjoihin perustuvat elokuvat ovat pilanneet pahasti koko saagan maineen, mutta itse kirjoihin ei kannata suhtautua ainakaan aluksi kovin ennakkoluuloisesti. Kaikki ovat varmasti joskus kuulleet edes jotakin Twilightista ja jonkinlainen käsitys tarinasta ihmisillä on, mutta itse ymmärsin tarinaa paremmin vasta sen luettuani. 

Itse pidin kirjaa positiivisena yllätyksenä, vaikka löytyyhän minulta sitä negatiivistakin palautetta. Pidän kovasti Meyerin kerrontatavasta ja kirjoitustyylistä. Sitä jaksaa lukea kyllä oikein mielellään. Kirjassa kuvaillaan tarkasti pieniäkin yksityiskohtia, joka voi muuttua helposti melko tylsäksi, mutta Meyer on onnistunut pitämään tekstin kiinnostavana. Kirjan idea vampyyreista ei tunnu aluksi kovin omaperäiseltä, mutta tässä on saatu kuitenkin pidettyä kyseiset taruolennot raikkaina pienten yksityiskohtien avulla. 

Teoksessa on kuitenkin paljon pieniä häiritseviä yksityiskohtia kuten se, että Bellan lukujärjestys on joka ikinen päivä samanlainen. Joka päivä opiskellaan äidinkieltä ja biologiaa samassa järjestyksessä ja aina mukana on myös liikuntaa. Tiedän, pieni ja turha huomio, mutta silti niin kovin ärsyttävä. Eikö luovuutta ole voitu käyttää edes sen vertaa, että oppiaineita olisi edes hieman monipuolisemmin... No, se siitä. Toinen inhottava asia on taas se, että melkein kehenkään sivuhenkilöön ei pääse tutustumaan. Bellan elämä alkaa nopeasti pyörimään kokonaan Edwardin ympärillä. Okei, itse pidän Edwardista kovasti ja nautin heidän suhteensa lukemisesta, mutta ymmärrän kyllä, miksi niin monia tämä ärsyttää. 

Tarina ei ole todellakaan niin huono kuin monet sitä kuvailevat, mutta en nyt sanoisi tätä parhaaksi lukemakseni kirjaksikaan. Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan tämän sarjan.

Elämä ja kuolema on periaattessa aivan sama tarina kuin Houkutus, vain sukupuoliroolit ovat vaihtuneet. Olin aluksi hieman skeptinen asian suhteen, mutta pidin siitä oikeastaan yllättävän paljon.

Hahmot tuntuvat melko erilaisilta, jonka takia tarinakin saa hieman uuden tyylin. Edith on mielestäni ihana hahmo, pidin hänestä melkein enemmän kuin Houkutuksen Edwardista. Molemmissa teoksissa on sama puute, joka itseäni häiritsee hieman: kaikki muut hahmot jäävät oikeastaan Bellan ja Edwardin, tai Beaun ja Edithin, varjoon. Sivuhenkilöitä on siis paljon, mutta heistä ei kyllä helposti selkoa saa. 

Tekstissä huomaa pieniä muutoksia alkuperäiseen tarinaan, mutta ne ovat oikeastaan kaikki muutoksia parempaan, joten en valita. Loppu on todella yllättävä, mutta kiinnostava - ja samalla erittäin suuri - muutos tarinaan. 

En todellakaan osannut odottaa tällaista kymmenvuotisjulkaisua, mutta olen kyllä tyytyväinen, että sellainen tuli. Mielestäni sukupuoliroolien vaihtaminen oli Meyeriltä nerokas idea, sen avulla saattaa jotkut samaistua kirjaan paremminkin. Suosittelen, jos Houkutus miellytti.

Aivan ihana kirja. Suorastaan täydellinen jatko-osa Vialliselle. Molemmat teokset ovat hämmästyttävän hyviä ja tätäkin oli kyllä ilo lukea. 

Celestine on kasvanut hurjasti kirjojen aikana ja hän on ehdottoman rohkea, itsepäinen sekä lahjakas. Celestine on erittäin älykäs ja monesti kirjassa vain se pelastaa hänet pahimmalta. Kaikki kirjan henkilöt ovat mahtavia ja niiden kirjo on laaja. Carrick on yksi lemppareistani, samoin Celestine.

Koko juoni on saatu hienoksi kokonaisuudeksi, Ahern on kyllä miettinyt kaikkea. Pienimmätkin yksityiskohdat ovat tärkeitä myöhemmin tarinassa ja se tuo mielestäni kivan lisän koko hommaan. Tarinan idea itsessään on, ainakin minulle, aivan uusi. Tämähän on jatkoa Ahernin aiemmalle teokselle, Viallinen. Pääsin siihen kirjaan mukaan vasta luettuani jonkin verran pidemmälle, mutta tämä kirja pitää kyllä alusta asti ihan koukussa. 

Suosittelen ehdottomasti tätäkin kirjaa kaikille luettavaksi. Romantiikkaa on juuri sopivasti ja jännitystä löytyy. Täydellinen yhdistelmä.

Kirja on hämmästyttävän hyvä ja yllätyin positiivisesti sen taidokkuudesta. Koko tarina on erittäin mielenkiintoinen ja erikoinen, mutta samalla ajankohtainen. Idea siitä, että ihmisiä syrjitään ja alennetaan moraalisten päätösten takia on kiehtova ja samalla erittäin ärsyttävä. 

Aluksi juoni tuntuu hieman tylsältä ja hitaalta, mutta pian kun siitä on saanut kiinni niin tarina tuntuu etenevän kovaa vauhtia. Itse pidin kirjan omaperäisyydestä, jonka maailma tuntuu kuitenkin kovin tutulta. Ahern on onnistunut luomaan aivan uuden dystopisen maailman, joka on samalla erittäin vieras ja kiehtova, mutta samalla niin tuttu sekä kauhea. Kirja on todella koukuttava ja sen kirjoitustyyli on hirvittävän hyvä, mutta samalla sen maailma sai välillä minut aivan tuohduksiin.

Päähenkilö, Celestine, on aluksi täydellisyyten pyrkivä tyttö, joka haluaa aina noudattaa sääntöjä. Pian hänen tapansa katsoa elämää muuttuu lähes kokonaan ja hän yrittää selvitä viallisena täydellisten maailmassa. Celestine on rohkea ja valloittava, eikä parempaa päähenkilöä voisi tälle teokselle toivoa. Kirja pitää sisällään myös suuren joukon muita ihania ja mielenkiintoisia hahmoja, joiden ansiosta tarina pysyy elossa ja nostattaa kyllä huomattavan määrän tunteita esille. 

Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon tästä teoksesta, mutta taidan lopettaa tällä kertaa tähän. Kirjaa lukiessa oloni oli hieman ristiriitainen, mutta yhtä kaikki olen kuitenkin pysynyt siinä, että tämä kirja on yksi parhaista nuorten scifi-kirjoista, joita olen vähään aikaan lukenut. Suosittelen ehdottomasti tämän teoksen lukemista! 

Kirjan tapahtumat tuntuvat etenevät nopeammin kuin aiemmissa kirjoissa, mutta olihan se ihan mukavaa vaihtelua. Tarinalla on myös tällä kertaa kolme kertojaa aiemmista osista poiketen. Mielestäni oli kiinnostavaa lukea Cassian, Kyn sekä Xanderin näkökulmasta, se tuo tarinaan enemmän ulottuvuutta ja pitää sen koko ajan käynnissä. 

Tämä kirja eroaa edellisistä osista myös sillä tavalla, ettei se painotu pelkästään Kyn ja Cassian romanssiin, vaan mukana on myös paljon laajempi kuvio. Kirja alkaa heti nopealla tahdilla ja jatkuu samalla tavalla loppuun asti. Teos on kyllä myös täynnä herkkää ja taiteellista tekstiä, mutta siitä löytyy paljon konkreettisempaakin tekstiä. Tässä keskitytän myös paljon Xanderin kannalta lääketieteeseen, joka omasta mielestäni on varsin mielenkiintoista. 

Kyn, Xanderin ja Cassian välinen suhde on hieman sekava ja jokaisella osapuolella löytyy tunteita useampaan henkilöön, mutta kokonaisuudessaan heidän suhteensa on luotettava ja mukavaa luettavaa. Henkilöinä kaikki kolme ovat hyvin erilaisia. Ky on todella käytännöllinen ja tunteikas, Cassia taas järjestelmällinen, mutta rento ja Xander puolestaan huolehtiva ja avulias. Kaikki ovat kuitenkin rakastavia ja laittavat muiden tarpeet omiensa edelle. Itse pidän tästä jalosta piirteestä, mutta välillä se on jo hieman ennalta-arvattavaa.

Kirja on hyvin taidokkaasti tehty ja sen teksti on melko yksinkertaista, jolloin kaikki runot ja tunteikkaat kerronnat erottuvat selvästi joukosta. Suosittelen kirjaa kyllä muillekin.

Kirjassa hahmot ovat edelleen kiintoisat, mutta tässä osassa henkilöitä ei ole kuitenkaan kovin paljon. Tarina on kirjoitettu kahdesta näkökulmasta, Cassian ja Kyn. Tämä on mielestäni kiva lisäys tarinaan, ensimmäinen osa kun on kirjoitettu vain Cassian näkökulmasta. 

Kirjan juoni on kyllä kiinnostava ja sitä seuraa mielellään, mutta välillä juoni etenee melkein mahdottoman nopeasti, kun taas hetkittäin juoni tuntuu pysyvän lähes paikallaan. Varsinkin loppua kohden edetessä tuntuu melkein siltä, että Condiella olisi vain ollut kiire lopettaa kirja. Ehkä minä vain luin lopun liian nopeasti, mutta viimeiset 50 sivua tuntuvat aivan pursuavan uutta tietoa. 

Kirja loppuu kyllä sellaiseen kohtaan, että tekee mieli lukea viimeinenkin osa. Suosittelen kyllä kirjaa muillekin. 

Aluksi teos toi mieleeni Lauren Oliverin Delirium-sarjan aiheensa perusteella, mutta tämä tarina on kyllä toteutettu hieman paremmin. Kirjan maailma sinällään on melko erilainen verrattuna siihen, mihin tavalliset scifi-kirjat sijoittuvat, mutta samalla se on hieman erikoinen. Itse en aivan käsittänyt sitä, että tässä tulevaisuuden versiossa ei käytetä oikeastaan mitään tavallisia, arkea helpottavia teknologian laitteita, mutta sitten kaikkialla näkyy erilaisia datalaitteita, jotka ohjaavat ihmisten elämää. Mielestäni oli kyllä kiinnostavaa lukea tästä maailmasta, jossa kaikki on valmiiksi määrättyä puolisosta jopa kuolinpäivään. 

Kirjan hahmot ovat myös ihan kivoja, ei mitenkään kovin erikoisia. Päähenkilö Cassia on aluksi erittäin tunnollinen Yhteiskuntaa ja sen hallitusta kohtaan, mutta myöhemmin hänen sokea luottamuksensa alkaa jo rakoilla. Itse pidin ehkä eniten Xanderista, Cassian parhaasta ystävästä ja Yhteiskunnan hänelle valitsemasta parista. Xander on rento, mutta aina valmiina hätätilanteessakin. Hän on vain ihastuttava. Minulla kesti puolestaan melko pitkään lämmetä Kylle, en oikein tiedä miksi. Ky on aluksi hiljainen ja sulkeutunut, mutta loppua kohden hänestäkin saadaan hieman enemmän tietoa. 

Kirja on juoni itsessään on kyllä mielenkiintoinen, pidin myös siitä että se ei keskity vain ja ainoastaan romantiikkaan. Tarinasta löytyy siis suurempiakin kuvioita. Kokonaisuudessaan pidin kyllä kirjasta ja aion lukea seuraavatkin osat, mutta ei se nyt ihan suosikkeihini kuitenkaana kuulu. Mutta suosittelen lukemaan, jos on lukemisen puutetta.

Tämä kirja on yksi niistä harvoista, jotka todella ansaitsevat kaikki viisi tähteä. Teos on koko ajan koukuttavaa luettavaa eikä sitä meinaisi haluta laskea kädestä. Koko kyseinen sarja on aivan hirveän hyvä ja mielenkiintoinen ja tämäkin ylittää kyllä kaikki odotukset. 

Kirja on täynnä yllättäviä ja odottamattomia tapahtumia, jotka antavat väriä tarinalle ja saavat lukijan pysymään otteessaan. Juoni on alusta asti rakennettu siististi ja erittäin huolellisesti ja loppua kohden tarinan paljastuksien ansiosta alkaa ymmärtää aiempia tapahtumia paremmin. Tarinassa ei kertaakaan tule vastaan tylsää kohtaa ja se jatkuu luontevasti sivu toisensa perään.

Tarinaa kerrotaan usemman henkilön näkökulmasta, tietenkin Celaenan sekä muiden aiemmista kirjoista tuttujen hahmojen luota, mutta myös uusien henkilöiden elämää avataan tässä kirjassa paljon. Kirjassa on periaatteessa kolme päätapahtumapaikkaa: Celaenan luona, Chaolin ja Dorianin luona sekä uutena Manonin, vahvan ja synkän noidan, luona. Tämän ansiosta kirjassa tapahtuu koko ajan ja paikka vaihtuu usein edellisestä selkkauksesta toiseen. Se ei kuitenkaan tee tarinasta sekavaa, vaikka niin voisikin kuvitella. 

Tässä sarjassa on ehkä parhaat hahmot, joihin olen vähän aikaan törmännyt. Celaena on täydellinen päähenkilö: vahva, rohkea, itsepäinen ja kunniakas. Hän ei jää häpeämään tai nolostelemaan turhista ja jatkaa synkkienkin ajatusten läpi vahvalla tahdollaan. Yksi uusi lempparihahmoni on myös Rowan, joka ilmestyy heti kirjan alussa. Hänen ja Celaenan välinen suhde on kiinnostavaa ja hauskaa luettavaa, hieman erikoinen omalla tavallaan, mutta ehdottomasti erittäin vahva ja hurmaava.

Suosittelisin kirjaa ehdottomasti kaikille fantasiakirjallisuuden faneille, jotka pitävät vahvoista päähenkilöistä ja jännityksen täyteisistä hetkistä kirjansa parissa. Mielestäni kirja todellakin ansaitsee viisi tähteä.

Ihana. Pidin tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin edeltäjästäänkin. Tarina jatkuu reippaasti eikä kiinnostavia tapahtumia puutu tästäkään teoksesta. 

Celaena on edelleen rohkea ja itsepäinen nuori nainen, mutta tässä kirjassa hän näyttää vielä avoimemmin tunteellisen puolensa. Myös muut tärkeät henkilöt, kuten Chaol, Dorian ja Nehemia, näyttävät uusia ja mielenkiintoisia puoli itsestään. Kaikki hahmot jaksavat kyllä aina yllättää...

Tarina on mukaansatempaiseva ja itse luin kirjan jälleen aivan hujauksessa. Teos on täynnä jännitystä ja taistelua, mutta myös tunteellisia ja hauskoja kohtia. Sarah Maas on saanut kyllä taitavasti koottua näin paljon ominaisuuksia yhteen ja vielä onnistunut pitämään kaiken hienosti kasassa. 

Itse olen myös todella kiinnostunut sarjan maailmasta. Siellä asustaa ihmisiä, joiden keskuudessa vaeltaa kuitenkin taikuutta. Vaikka taikuus onkin kiellettyä Adarlanin valtakunnassa, löytyy sitä yllättävän läheltä hovia...

En tainnut edes mainita puolia niistä asioista, jotka pitäisi, mutta yksinkertaistettuna: Kirja. On. Mahtava. Suosittelen erittäin innokkaasti. Itse pidin tarinasti aivan valtavasti. 

Olin positiivisesti yllättynyt kirjan suhteen, vaikka odotuksetkin olivat jo korkealla. Kirjan idea on uudenlainen ja mielenkiintoinen ja se on toteutettu todella onnistuneesti. Tarinaan vain ajautuu mukaan ja itse huomasin lukeneeni kirjan jo hetkessä.

Kirjan kirjoitustyyli oli mielestäni aluksi hieman erikoinen, mutta jo parin sivun jälkeen sain siitä helposti kiinni. Tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi Celaenan osalta, mutta tarinan edetessä uusia osapuolia ilmestyy myös kuvioihin. Itse ihastuin tarinaan valtavasti, se on täynnä yllättäviä tapahtumia ja jännitystä eikä tylsää hetkeä kyllä löydy. Vaikka teos onkin vakavahenkinen, siihen on saatu mukavasti huumoria mukaan. Romantiikkaakaan ei puutu ja kepeitä hetkiä on saatu mukavasti ujutettua vauhdikkaan ja raa'an tarinan sekaan. 

Henkilönä Celaena on kyllä kaikkea mitä voi tällaisessa, tai ylipäätään missä tahansa, kirjassa toivoa. Hän on rohkea, taidokas, itsepäinen ja oikeudenmukainen. Okei, kuulostaa aika peruskuvaukselta, mutta tässä hahmossa kaikki nuo piirteet lomittuvat mahtavasti yhteen ja täydellinen päähenkilö on syntynyt. Myös Chaol ja Dorian ovat ihastuttavia hahmoja, Nehemiasta puhumattakaan. Yleisesti ottaen kaikki kirjan henkilöt ovat taidokkaasti luotuja ja teoksesta löytyy jos jonkinlaista hahmoa. 

Kirja on yksinkertaisesti lumoava ja siitä tuli nopeasti yksi suosikeistani. Suosittelen lämpimästi kaikille jännien fantasiakirjojen ystäville. 

Kirja oli kyllä pienoinen pettymys. Takakannen perusteella odotin jotakin kaunista ja jännittävää tarinaa, mutta se onkin melko tylsä. Kirja toi mieleeni huomattavan usein Twilightin, eikä vain ihmissusi-idean takia, vaan koko tarinan perusteella. Kirja keskittyy suuresti Gracen ja Samin suhteeseen eikä sitten oikeastaan mihinkään muuhun. Toinen Twilight-tyylinen piirre löytyy teoksen kerrontatavasta. Kirjan tapahtumat etenevät nopeasti ja monet hahmoista jäävät etäisiksi. 

Kirjan idea on mielenkiintoinen ja hyvin keksitty, mutta toteutus on kyllä pettymys. Teoksesta löytyy kyllä kivoja kohtia, mutta ne jäävätkin sitten vain lyhyiksi kohtauksiksi. Kokonaisuudessaan tarina on kyllä kiva, mutta en jäänyt mitenkään koukkuun tähän sarjaan. 

Kirjassa hahmoja on melko vähän, kun asiaa miettii. Pääosissa ovat selvästi Grace ja Sam, joiden näkökulmista tarina on kirjoitettu. Itse pidin tästä, koska sen avulla pääsee tutustumaan molempiin henkilöihin paremmin. Muita hahmoja tapaakin sitten vain satunnaisesti, paria poikkeusta lukuun ottamatta. 

Jos kaipaa jotain kevyttä romanttista luettavaa, niin kirja voisi soveltua siihen, mutta jännitystä ei tästä kyllä löydy tarpeeksi minun makuuni. En taida lukea sarjan muita osia, mutta mieli voi aina muuttua. 

Tämä kirja ei ole aivan tavallisesta päästä. Minun piti trilogian ensimmäisen osan alussa kyllä totutella tarinan kerrontatyyliin ja tätä kirjaa lukiessa se tuntuikin jo luontevalta. Teoksen tarina on kiinnostava ja tapahtumarikas, ehdottomasti mielekästä luettavaa. 

Tarinan päähenkilönä on edelleen selvästi Aleia, mutta välillä jäin kaipaamaan tietoa hänen elämästään jopa useammaksi kymmeneksi sivuksi. Koska tarinaa kerrotaan useamman henkilön perspektiivistä, siinä tapahtuu välillä kerralla huomattavan paljon, mutta Erika Vik on onnistunut pitämään tekstin kuitenkin sekavan ja selkeän rajalla. Kirja ei ole varsinaisesti sekava, mutta ei se kyllä selkeimmästäkään päästä ole. Itseäni se ei haittaa, sillä pieni epävarmuus tekee tarinasta vain hieman kiehtovamman.  

Teoksen juoni jatkuu nopeasti edellisen osan lopusta ja jo ensimmäisen sadan sivun jälkeen alkaa uusia hahmoja vyöryä joukolla mukaan. Kirjassa ehtii tapahtua monen monta jännitystä tihkuvaa tapahtumaa ja teoksen lopussa oli kyllä hauska muistella kaikkea, mitä alussa on tapahtunut. Kyllä näihin 600 sivuun mahtuu runsaasti juonenkäänteitä ja yllättäviä sekä hauskoja paljastuksia. Uudet henkilöhahmotkin ovat kaikki mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia keskenään. En nyt ala niistä kertomaan sen enempää, mutta kiinnostavaa luettavaa yhtä kaikki. 

Loppujen lopuksi kirja on taidokkaasti punottu yhteen ja yksinkertaisesti vain mielenkiintoinen. Aion varmasti lukea sarjan viimeisenkin osan, kunhan se kerkeää ilmestyä. Suosittelisin kirjaa kyllä muillekin, juoni on kiinnostava ja henkilöt erikoisia mutta mahtavia.

En oikein osannut odottaa kirjalta mitään kovinkaan erityistä, mutta itse kyllä yllätyin positiivisesti. En ole aiemmin lukenut paljoa steampunkia, mutta tykästyin kirjaan kyllä kovasti. 

Kirjan tyyli on hieman erikoinen ja tapahtumien kerronta on todella monipuolista. Kirjassa kerrotaan Aleian ja Corildonin tapahtumia paljon, mutta jonkin verran myös muiden ulkopuolisten hahmojen näkökulmia. Teos on melko tasaista luettavaa, mikään kohta ei jäänyt erityisesti mieleen. Koko kirjan ajan juoni on melko samanlaista ja yhtä hyvä. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän mieleenpainuvia käännekohtia tai edes jotakin erilaista. 

Kirjan idea on oikein mielenkiintoinen. Teoksen maailmassa ihmiset ja seleesit elävät rinnakkaiseloa, vaikkei sekään aivan kitkatonta ole. Kirjassa miljöö vaihtuu usein ja sen tyyli on aina uudenlainen. Itse en vieläkään ole aivan selvillä, minkälaisessa maailmassa nämä henkilöt elävät. Paras arvaukseni olisi jokin toinen planeetta, meidän ajastamme katsoen tulevaisuudessa, jossa kehitys on tapahtunut paljon hitaammin tai itse planeetta syntynyt myöhemmin. Kirjassa on selvästi villin lännen tyyliä, joka on melko kiehtova ajatus. 

Henkilöhahmot ovatkin sitten monipuolisia ja kiinnostavia. Oma suosikkini on toinen kirjan päähenkilöistä, Aleia. Hän on ihanan viaton ja hyväsydäminen ja yrittää luoda itselleen uutta elämää muistinmenetyksensä jälkeen. Corildon taas on puolestaan paljon kokeneempi ja vanhempi. Hänen ja Aleian välinen suhde on todella erikoinen enkä ole itse ainakaan muissa kirjoissa sen kaltaista vielä kohdannut. Suhde ei todellakaan ole romanttinen, muttei se aivan sukulaisten suhdetta muistutakaan. Ystävien välinen suhde kuvaa sitä parhaiten, muttei sitten kuitenkaan aivan oikein. Kirjasta löytyy kyllä romantiikkaakin, molempien hahmojen puolelta, ja itse pidän kovasti Aleian kiintymyksen kohteesta, Mateosta. 

Kirja on kyllä mielekästä luettavaa ja suosittelisin muillekin. Oikein hyvä kotimainen teos. Toivottavasti trilogian muissakin osissa riittää vielä mielenkiintoisia tapahtumia. 

Olin aluksi todella yllättynyt siitä, että sarjan viimeinen osa onkin kerrottu eri kertojalla ja olin asian suhteen hieman skeptinen. Loppujen lopuksi teos on kuitenkin miellyttävää luettavaa, joskaan se ei aivan sarjan parhaaksi kirjaksi yllä. 

Tässä päähenkilönä toimii siis Ash, ei Meghan kuten edellisissä kirjoissa. Teos avaa paljon Ashin ajatuksista ja häntä alkaa ymmärtämään paremmin. Itse kuitenkin kaipasin enemmän tietoa Meghanin elämästä, vaikka olihan Ashinkin seikkailu kiinnostavaa luettavaa. Meghan mainitaan kyllä useasti Ashin ajatuksissa, mutta he eivät oikeastaan pääse tapaamaan toisiaan ollenkaan, ennen kuin aivan lopussa. Epilogi onkin sitten ainoa teksti, joka on kirjoitettu Meghanin näkökulmasta ja itse olisin selvästi kaivannut enemmän sisältöä hänen osaltaan. 

Kirjassa on mukana myös vanhat tutut Puck ja Grimalkin sekä suurena yllätyksenä Ariella ja uutena hahmona Iso Paha Susi. Itse pidin suunnattomasti Puckin ja Grimalkinin keskusteluista ja he taitavatkin olla lempihahmojani tässä sarjassa. Puckin ja Ashin välit paranevat huomattavasti, josta ainakin itse pidin erityisen paljon. Grimalkin on myös hyvin viihdyttävä henkilö ja itse rakastin lukea hänen ja muiden hahmojen välisiä keskusteluja. Ariella sitten taas tulee aivan puun takaa, joskin kirjan takakannessa on maininta hänestä, joka hieman pilaa kyseisen hohdokkaan yllätyksen. Ariellan luultiin siis kuolleen, mutta nyt hän onkin elossa ja auttaa Ashia ja muita selviytymään Maailman Ääriin. Itse en aluksi pitänyt Ariellasta ollenkaan, mutta loppujen lopuksi aloin tykästyä häneen. Suden kanssa oli hieman sama juttu, aluksi en oikein välittänyt hänestä, mutta loppua kohden kiinnyin häneenkin. 

Juoni tässä kirjassa on melko yllättävä ja itse pidin siitä oikein paljon. Julie Kagawalla on tapana lisätä kirjaan paljon suuria yllätyksiä ja juonenkäänteitä eikä niitä tästäkään teoksesta puutu. Kirja on melko vaihteleva, eli välillä lukeminen oli kevyttä ja hauskaa, mutta joskus taas pitää kunnolla keskittyä ja tunnelmakin saattaa olla helposti melko surullinen. Kirjan loppu on kyllä onnellinen, mutta välillä teoksessa huomasi sitä, että tämä osa olisi vain väkisin tehty. Sarjan kolmas osa olisi saatu helposti viimeiseksi, mutta tämä neljäs kirja on kyllä ihan hyvä lisä, ei mikään hehkutettavan upea kuitenkaan. 

Kirja on koko ajan oikein mukavaa luettavaa, itse aloin päästä mukaan Ashin näkökulmaan vasta hieman myöhemmin. Olisin selvästi kaivannut enemmän tekstiä Meghanin osalta, mutta muuten hyvä kirja. Suosittelisin kyllä luettavaksi, jos on sarjassa tähän asti päässyt. 

Yksinkertaisesti hurmaava kirja. Tässä kirjassa on selvästi enemmän romantiikkaa kuin edellisissä osissa, etenkin ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta itse nautin tästä suunnattomasti. 

Päähenkilö Meghan on kasvanut ja kehittynyt paljon ja on tullut rohkeammaksi sekä hahmoksi, jota on helpompi kunnioittaa. Hän on aina valmis puolustamaan ystäviään ja taistelemaan heidän puolestaan, joka on kyllä valtava muutos ensimmäisen kirjan Meghaniin, joka oli ujo ja kokematon tyttö. Ash näyttää uusia puolia itsestään ja hänen ja Meghanin suhde on myös suuressa osassa tarinaa. Heidän romanssinsa on ihanaa ja hellyttävää luettavaa, josta kyllä nautin suuresti. Puck hyväksyy roolinsa Meghanin elämässä tämän parhaana ystävänä ja hänen ja Ashin välitkin paranevat pikkuhiljaa, joka on mielestäni hieno asia. Kirjassa ei tule paljon uusia hahmoja, mutta monet vanhat hahmot näyttäytyvät uudessa valossa, joka tuo kyllä kiehtovan lisän tarinaan. 

Juoni on jälleen koukuttava ja ennalta-arvaamaton, vaikka itse päättelinkin pari kertaa suuria paljastuksia jo monta hetkeä aiemmin. Kirjan loppu on kyllä yllättävä, se täytyy myöntää. Onhan se sellainen kohta, jonka jälkeen janoaa jatkoa, mutta en kuitenkaan luonnehtisi sitä suosikikseni. 

Aion aivan varmasti lukea sarjan viimeisenkin osan ja suosittelisin tätäkin kirjaa kyllä oikein mielelläni kaikille fantasiasta nauttiville. 

Olin kyllä positiivisesti yllättynyt tästä kirjasta. Sarjan edellinen osa oli aluksi melko hämmentävä, mutta loppua kohden hyvinkin onnnistunut. Tämä teos taas on alusta asti koukuttava ja hyvin rakennettu. 

Päähenkilö, Meghan, oli ensimmäisessä kirjassa aika avuton ja koko ajan pelastettavissa, mutta tässä hän uskaltaa ryhtyä toimeen ja hän oppii paljon uusista kyvyistään, joka on mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa. Välillä Meghan kuitenkin ymmärtää asioita omituisen myöhään, vaikka itse olisi arvannut tapahtuman jo muutamaa lukua aiemmin. Prinssi Ash on taas pysynyt melko samanlaisena rohkeana ja itsepäisenä persoonana, vaikkakin hänkin loppua kohden muuttuu ehkä aavistuksen. Puck on myös rohkea ja aina valmiina toimimaan ja hän on edelleen hauska hahmo, vaikkakin näyttää myös syvällisemmän puolenkin itsestään tässä kirjassa. Grimalkin on jälleen matkassa mukana ja loistaa kyllä roolissaan. Hän on aina muita edellä niin tiedon hankinnassa kuin avun löytämisessä. Myös Grim on huvittava persoona, jonka seurassa on aina viihdyttävää lukea. Uutena tärkeänä hahmona tässä kirjassa tulee myös Rautahepo, joka oli aiemmin Meghanin ja muiden vihollinen, mutta nyt auttaa näitä yhteisessä tavoitteessa ja tulee ystäväksi.

Juoni on tässä kirjassa jälleen kerran kyllä erittäin mielenkiintoinen ja paljon selkeämpi kuin edellisessä teoksessa. Koko ajan tapahtuu eikä tylsää hetkeä löydy kertaakaan. Taisteluita riittää kyllä vaikka muille jakamaan ja niissä tapahtuukin usein yllättäviä käänteitä. Kirjassa löytyy myös romantiikkaa juuri sopivasti, eli kyllä sopii niille, jotka romantiikasta nauttivat, mutta myös ne, jotka mieluusti sitä välttelisivät, voisivat toki lukea tämän mielellään. Tekstistä löytyykin paljon humoristisia piirteitä, joka tuo mielestäni aina kivan lisän tarinaan. 

Loppujen lopuksi kirja on kyllä erittäin hyvä ja suosittelisin muillekin. Seuraavan osan pariin sitten vain. 

Kirja oli mielestäni ihan hyvä, alussa on melko sekavaa ja päähenkilö on mielestäni hieman turhauttava. 

Eli siis, päähenkilö, Meghan, on lähes koko kirjan ajan todella avuton ja hänet joudutaan pelastamaan koko ajan pinteestä jos toisesta ja aina kun Meghan ryhtyy sitten tekemään jotain, niin se päättyy melkein aina johonkin kommellukseen. Teoksen loppupuolella Meghanin asenne kuitenkin paranee omasta mielestäni huomattavasti ja lukeminenkin oli paljon mukavampaa siinä vaiheessa. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Ash, Puck sekä Grimalkin. Ash on mielestäni hurmaava hahmo, johon itse kiinnyin kovastikin. Puck, toiselta nimeltään Robbie tai Robin, on kyllä myös todella pidettävä henkilö. Hän on aina sanavalmis ja valmiina seikkailuun. Grim sitten... No, hän taitaa olla kyllä hahmoista oma suosikkini. Grimalkin on hauska, mutta huomaavainen kissa, joka pelastaa Meghanin useamminkin pulasta.

Tarina etenee huomattavan nopeaa tahtia ja varsinkin alussa on melko vaikea pysyä perässä. Se tekee kirjasta hieman sekavan oloisen, mutta kuitenkin juoni on erittäin koukuttava. Viimeiset noin sata sivua ovat ehdottomasti parhaat. Tarina on vähän omituinen ja välillä päähenkilö turhautti, mutta koko ajan teki kyllä mieli lukea tätä kirjaa.

Kirja on kokonaisuudessaan oikein hyvä ja olen jo aloittanut seuraavien osien lukemisen. Suosittelen.

Aivan mahtava kirja. Talon-saagan neljäs ja toiseksi viimeinen osa on kyllä erinomaista luettavaa. Kertaakaan ei ollut tylsää tämän kirjan parissa ja luin kirjan hetkessä. 

Tarinassa on jälleen kerran samat kertojat, Riley, Ember, Garret sekä Dante, mutta tällä kertaa näiden kaikkien hahmojen tiet kohtaavat, joka on mielestäni kiinnostava kohta. Kirja on taas jaettu useampaan osaan ja itse pidin eniten osasta, jossa Dante kohtaa siskonsa sekä Garretin ja Rileyn. Kirja alkaa Danten muistolla, mutta siirtyy nopeasti Emberin ja poikien luokse aavikolle, johon edellinen osa loppui. Eli alusta asti kyllä toimintaa ja jännitystä riittää.

Tekstistä löytyy edelleen humoristisia kommentteja ja tapahtumia ja varsinkin Rileyn ajatukset ovat usein huvittavaa luettavaa. Hahmona Dante on ehkä muuttunut eniten, varsinkin loppua kohden, mutta muut kertojahahmot ovat pysyneet oikeastaan melko samanlaisina kuin aiemminkin. Ember on edelleen ihailtavan jääräpäinen ja rohkea, Garret viileän järkevä, mutta intohimoinen ja Riley uhmakas johtaja. Kaikki hahmot ovat ihania myös siinä, kuinka he ovat aina valmiina puolustamaan toisiaan ja muita ystäviään. Mielestäni myös Wesley ja Jade ovat kyllä mainitsemisen arvoisia henkilöitä, ovathan he tarinassa mukana suuren osan ajasta. Kaikki hahmot ovat jotenkin niin erilaisia, mutta kuitenkin kovin samanhenkisiä. 

Tämän kirjan tarina on kyllä sitten aivan omaa laatuaan. Koko ajan tapahtuu niin kovin paljon, etten meinaa edes muistaa kaikkea, mitä on tapahtunut. Teoksesta löytyy myös paljon yllättäviä ja melko järkyttäviä paljastuksia, jotka kyllä pitävät lukijan otteessaan. Pidin itse myös siitä, ettei Julie Kagawa ole syyllistynyt liian monien päähenkilöiden (tai ylipäätään kirjan hahmojen) poistamiseen. Monessa tilanteessa on kyllä kuolema Emberillä ja muilla lähellä, mutta aina he jotenkin selviytyvät. Joskus sellainen saattaa ruveta ärsyttämään ja kirja toistaa itseään, mutta tässä oikein odottaa jo sitä, miten hahmot tällä kertaa saattavat pelastua. 

Itse odotan jo malttamattomana saagan viidennen eli viimeisen osan lukemista. Sitä odotellessa...

Jälleen kerran uskomaton osa tähän sarjaan. Nautin jälleen tästäkin kirjasta erittäin paljon ja tämä vastasi ehdottomasti odotuksiani. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän sisältöä Emberin näkökulmasta, mutta ei sen puutetta oikeastaan huomannut kirjaa lukiessa. Tässäkin kirjassa on kertojina edelleen Ember, Garret, Riley ja Dante sekä uutena Sebastian, joka kertoo Garretin menneisyydestä. Itse pidin tätä kivana lisänä, sillä hahmojen taustasta on mielestäni aina kiinnostavaa lukea. 

Kirjassa on kyllä paljon toimintaa ja taistelua, mutta se keskittyy kuitenkin paljon myös Emberin ja poikien väliseen suhteeseen. Siitä oli kyllä kiinnostavaa lukea, mutta välillä kaipasin vähän enemmän jännitystä. Loppua kohden juoni paranee ja tapahtumien kulku kiihdyttää vauhtiaan huomattavasti eikä kirjaa haluaisi laskea käsistä. Lopussa on taas oikeastaan kaksikin suurta juonenkäännettä, toinen Emberin, Rileyn ja Garretin luona, toinen taas Taloin päämajassa Danten luona. Julie Kagawalla on kyllä taito jättää kirja aina niin houkuttelevaan kohtaan, että on vain pakko päästä lukemaan seuraava osa. 

Kokonaisuudessaan kirja on mukavaa ja koukuttavaa luettavaa ja suosittelisin kyllä kaikille vähänkin kiinnostuneille. Kirja ei ehkä ole sarjan paras, muttei se huonokaan ole. Ei todellakaan. 

Ei kyllä tuottanut pettymystä tämäkään kirja. Sarjan ensimmäinen osa oli kyllä aivan odottamattoman hyvä ja tämäkin kirja on kyllä ainutlaatuisen onnistunut. Jotenkin tässä on saatu tämä lohikäärme-juttu toimimaan poikkeuksellisen hyvin. Ja vaikka kertojia ja tapahtumapaikkoja sekä -aikoja on paljon enemmän kuin edellisessä kirjassa, ei se kuitenkaan ole sekavaa vaikka niin luulisi. 

Kirjan teksti on todella sujuvaa eikä kertaakaan ole tylsää hetkeä. Monesti on eri kertojilla samaan aikaan useammat taistelut käynnissä eikä jännitystä siis todella puutu. Löytyyhän tästä toki niitä rauhallisempia ja tunteikkaampiakin hetkiä, mutta kyllä tässä on usein lukiessa ollut vaikea laskea kirja käsistä, kun syyhyää saada tietää, miten juoni jatkuu. 

Ja kuten mainitsin, kertojia on tässä kirjassa enemmän eli useampaan hahmoon pääsee paremmin sisälle. Ember tietenkin on jo tuttu, mutta hänenkin tunteensa ovat monimutkaistuneet huomattavasti, vaikka aivan yhtä ihana hahmo on edelleen. Garret on kyllä muuttunut huomattavasti, mutta ei ainakaan huonompaan. Hän alkaa taas saada ehkä tunteistaan itse asiassa paremmin selkoa. Rileyyn taas pääsee tutustumaan paremmin, kun pääsee lukemaan hänen menneisyydestään ja hänen näkökulmastaan on huomattavasti enemmän tekstiä tässä kirjassa kuin edellisessä. Ja Dante sitten, no, hän on ehkä muuttunut eniten. Danten ajatuksia pääsee oikeastaan lukemaan kunnolla vasta tässä kirjassa ja se onkin kiinnostavaa luettavaa tosiaan. Kaikki henkilöt ovat melko erilaisia ja siis kiinnostavaa luettavaa, kun kertoja vaihtuu hyvää tahtia koko ajan. Se ei kuitenkaan tee tarinasta sekavaa, vaan vain paljon mielenkiintoisempaa ja parempaa luettavaa. 

Juoni tässä teoksessa on kyllä ihan omaa laatuaan. Pohja on periaattessa sitä tavallista: kapinalliset ja jokin mahdottomalta tuntuva tavoite, mutta Julie Kagawa on kyllä kirjoittanut tekstin sellaisella tavalla, että jää vain aivan koukkuun eikä tarina tunnu edes etäisestikään tutulta. Joskus se kapinallisidea alkaa tuntua vähän samalta vanhalta kauralta, mutta tässä on kyllä onnistuttu siinä omaperäisyydessä.

Kokonaisuudessaan kirja on mahtava jatko-osa kyseiseen sarjaan ja aion ehdottomasti lukea seuraavankin osan. 

Harvoin tartun kovin innokkaasti kirjaan, jossa seikkailee paljonkin lohikäärmeitä ja tämänkään kirjan suhteen ei odotukset olleet niin korkealla, mutta kirja on mielestäni aivan mahtava. Siskoni luki teoksen ensin, koska rakastaa lohikäärme-aiheisia kirjoja, ja kehui kirjaa valtavasti. Päätin siis lukaista nyt tämänkin ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt. En meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni ja meni helposti kahdessa päivässä läpi. 

Kirjassa on minun makuuni juuri sopivasti romantiikkaa ja jännitystä ja ne on saatu hienosti punottua yhteen. Teksti sujuu luontevasti eikä koskaan ollut kyllä tylsää hetkeä tämän tarinan parissa. Julie Kagawa kuvailee asioita mielestäni hienosti, ei ollenkaan liikaa, ja uppouduin nopeasti kirjaan mukaan. Teoksessa on mukana myös reilusti huumoria, joka on mielestäni aina mukava lisä kirjoihin. 

Hahmot ovat kaikki omaperäisiä ja suosikkia on vaikea valita. Päähenkilö Ember, joka on tulinen ja toimelias lohikäärme, on myös jotenkin helposti samaistuttava. Koska suurimman osan ajasta kirjan lohikäärmeet ovat ihmismuodossa, heitä on paljon helpompi ymmärtää eivätkä he siis jää etäisiksi lukijalle. Itse nautin myös tarinoista, joissa kertojia on useampia. Tämän avulla tutustuu myös helpommin useampiin hahmoihin ja saa paremman ja laajemman kuvan tapahtumista. 

Kyllä tämä taitaa nyt kuulua parhaisiin kirjoihin, joita olen vähään aikaan lukenut ja aion varmasti lukea sarjan seuraavatkin osat. Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita romanttisesta fantasiasta. Ja vaikkei tämä lohikäärme-idea houkuttelisi niinkään paljoa, suosittelisin silti edes vilkaisemaan muutamaa ensimmäistä sivua, joista pääsee jo heti tarinaan mukaan. 

Hyvä päätösosa tällekin trilogialle on saatu, ehkä sarjan paras kirja. Pidin siitä, että kirjassa on kaksi eri kertojaa, joiden elämät ovat kovin erilaiset, mutta heillä on kuitenkin niin paljon yhteisiä muistoja. Eihän kirja nyt kovin iloinen ole, mutta perus dystopiaa. Kirja on omasta mielestäni ehkä trilogian surullisin, mutta löytyy siitä onnellisia hetkiäkin. 

Henkilönä Lena ei tässä ole kovin paljon muuttunut, mutta Hana puolestaan on. Hänestä ei kerrota oikeastaan mitään sarjan toisessa osassa, joten kolmannessa kirjassa on kiva lukea hänenkin näkökulmasta. Tässäkin teoksessa tulee taas paljon uusia hahmoja ja vanhoista, tutuista hahmoista paljastuu uusia puolia, joka tekee kirjasta hieman jännemmän. 

Pääsin kirjaan melko hyvin mukaan, huomattavasti paremmin kuin ensimmäiseen osaan, mutta silti osa hahmoista jäi minulle vähän etäisiksi. Kirjan idea on aika peruskamaa: itsevaltainen hallinto, julma johtaja ja kapinalliset, mutta se, että rakkaus on laitonta, on aivan uusi juttu. Ja pidin siitä. Tämä lähestymistapa tunteisiin sai itsenikin pohtimaan aihetta uudella, erilaisella tavalla. 

Kirjan viimeinen sivu jättää jopa melkein odottamaan seuraavaa osaa, mutta tämäkin loppu kelpaa mainiosti. Riittävän onnellinen, vaikka onhan siinä loppupuolella pari järkytystä. Loppu on sen verran avoin, että jokainen voi itse päätellä, mitä seuraavaksi tapahtuu, haluamallaan tavalla. Suosittelisin kyllä kirjaa kaikille, jotka sarjan ovat jo aloittaneet tai niille, jotka etsivät jotain melko tapahtumarikasta luettavaa. Kirjan aihe ei todellakaan ole mikään kevyt ja kirjaan on saatu paljon jännitystä, vaikka onhan siinä niitä vähän tylsempiäkin kohtia. 

Aloitan sanomalla, että mielestäni tämä kirja on paljon parempi kuin edeltäjänsä, Delirium: rakkaus on harhaa. Tässä on jotenkin tarina kivempi, koska ainoa tapahtuma ei ole vain Lenan ja Alexin välinen suhde. Kirjassa tapahtuu koko ajan jotain ja itse pidin paljon Lauren Oliverin päätöksestä kirjoittaa tarinaa kahdesta eri ajasta: nykyhetkestä ja menneisyydestä. Aluksi pelkäsin sen olevan kovinkin sekavaa, mutta yllätyin itsekin, kuinka mukavaa luettavaa se oli. Molemmissa ajoissa on toimintaa paljon ja koskaan ei mielestäni ollut tylsää tämän kirjan parissa. 

Aluksi minua harmitti Alexin menetys, mutta jotenkin ihastuin kovasti Julianiin. Tässä kirjassa tulee heti huomattavan paljon uusia hahmoja, varsinkin trilogian edeltävään osaan verrattuna. Kaikki hahmot ovat melko erilaisia ja pidin erityisesti Korpista, josta tulee Lenalle todella läheinen. Lena itsessään muuttuu mielestäni myös jonkin verran, kasvaa kovemmaksi ja taitavammaksi, mutta pitää kiinni vanhasta itsestään.

Kirjan teksti on aika perustasoa, ehkä vähän parempaa kuin edellisessä kirjassa. Sisältö on jonkin verran synkempää eikä tästäkään kirjasta kyllä puutu kuolemaa. Loppufiilis oli viimeisillä sivuilla onnellinen, mutta nyt on kyllä aika järkyttynyt olo. Eli siis koukuttavasti loppuu tämäkin teos ja aion kyllä lukea viimeisenkin osan. 

Takakannen perusteella olin aivan innoissani kirjasta, mutta jouduin kyllä valitettavasti hieman pettymään. Juoni sinällään on ihan ok, mutta en vain jotenkaan päässyt siihen mukaan. 

Kirja alkaa ihan reippaasti, mutta välillä se jotenkin vain tökkii eikä oikein meinaa edetä kunnolla. Kirja selvästi tuntuu keskittyvän Lenan ja Alexin suhteeseen, (joka kehittyy huomattavan nopeaa tahtia,) mikä ei minua haitannut ollenkaan ja oikeastaan pidinkin siitä. Kirjassa on myös yksityiskohtaiset kuvaukset deliriasta ja siinä selitetään tarkoin kyseisen maailman yhteiskunnan toimintamalli. On ihan hyvä, että kirjassa avataan tarkemmin pääkohtia, mutta välillä se tuntui jo menevän hieman toistamisen puolelle. 

Henkilöt itsessään ovat aika kivoja, itse pidän varsinkin Alexista, joka on todella hauska ja kiltti, mutta hahmoista en varsinaisesti kehenkään päässyt samaistumaan. En edes Lenaan, jonka näkökulmasta kirja on kirjoitettu. Jotenkin hahmot tuntuivat hieman etäisiltä, mutta peruskuvan niistä silti sai. 

Lopulta kirja oli ihan kiva, vaikkakin melko surullinen paikoittain, ja aion kyllä lukea trilogian toisetkin osat. Kirja loppui aika yllättävään kohtaan, mutta on sitä parempaakin tavaraa luettu. 

Kirja on mielestäni mahtava lisäosa Hopea-sarjaan. Pidin siitä, että teoksessa on kahden henkilön näkökulmasta aivan erilaiset tarinat. Corianen tarina on mielestäni melko surullinen ja yksinäinen, mutta kuitenkin hyvinkin koukuttava ja hienosti kirjoitettu. Pidin itse enemmän Farleyn tarinasta, joka on paljon energisempi ja lähempänä muun sarjan henkilöitä ja tyyliä. Mielestäni oli ihanaa lukea Farleyn ensitapaamisista aiemmin sarjasta tuttujen hahmojen kanssa ja nautin myös kovasti hänen persoonastaan. 

Molemmat teokset antavat paljon uutta tietoa sarjan historiasta, jota olikin kiinnostavaa lukea. Niiden avulla ymmärtää joitain asioita paremmin muista sarjan kirjoista, joka on aina hyvä lisä. 

Kokonaisuudessaan pidin kirjasta erittäin paljon, vaikka se onkin kovin lyhyt. Suosittelisin kirjan lukemista ennen sarjan kolmatta osaa (Kuninkaan kahleet), joka onkin kai niiden alkuperäinen järjestys. 

En todellakaan pettynyt tähänkään kirjaan, vaikka olinkin aluksi hieman skeptinen sen suhteen, että kirjaa kerrotaan useammasta eri näkökulmasta. Se on kuitenkin kiva tapa saada parempi käsitys koko tilanteesta ja sopii tarinaan todella hyvin. Vaikka Maren tilanne keskittyykin pitkälti yhteen miljööseen, jaksoin kuitenkin lukea kirjaa innolla eteenpäin. Aveyard on onnistunut pitämään teksti tyylin tarvittaessa kepeänä, vaikka aihe onkin melko synkkä. 

Kirjasta tekee mielenkiintoisen myös Maren luonne ja ajatukset, jotka ovat mielestäni kehittyneet huimasti parempaan sarjan edetessä. Kirjaan on saatu myös lisättyä mukavasti romantiikkaa kaiken toiminnan ja taistelun keskelle. Teos myös avaa paljon paremmin sarjan maailmaa ja sen kaupunkeja hahmojen matkustaessa niiden kautta. Kirjassa tulee myös paljon uusia henkilöitä, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia ja odotan saavani lukea heistä lisää seuraavassakin osassa. 

Kirja loppuu jälleen liiankin houkuttelevaan kohtaan, jonka takia odotankin innolla sarjan viimeistä osaa. Kokonaisuudessaan teos on mielestäni ehkä sarjan paras osa ja kaikki yli 600 sivua luin erittäin nopeasti.

Teos on mielestäni hyvin kirjoitettu, Aveyardin kirjoitustyyli on ehkä hieman jopa parantunut sarjan ensimmäiseen osaan verrattuna. Kirja alkaa melkein heti taistelukohtauksella, joka antaa jo hieman osviittaa tekstin sisällöstä. Tarina kulkee sujuvasti ja siihen on onnistuttu sisältämään sopivasti romantiikka ja toimintaa sekä kivasti myös huumoria. Vaikka kirjassa onkin paljon toimintaa ja raakuuttakin, löytyy siitä myös ihania tunteikkaita kohtia. 

Itse pidän Maresta tosi paljon, mutta hänen persoonansa on hieman päällekäyvä ja itsekäs aluksi. Loppua kohden se kuitenkin paranee huomattavasti. Kirja loppuu taas erittäin jännittävään kohtaan edellisen teoksen tavoin ja luin heti perään seuraavan osan. Kirja on kokonaisuudessaan mielestäni mielenkiintoinen ja mahtava teos ja ihanan sarjan toinen osa. 

Takakansi on erittäin mielenkiintoisen kuuloinen enkä ainakaan pettynyt sisältöön. Juoni on sinänsä aika tavallista dystopiaa ja YA-kirjallisuutta, koska siinä on ihmisillä erilaisia voimia ja maailma on jakautunut varakkaisiin ja köyhempiin, mutta jakotapa onkin aivan uusi ja hyvin kiinnostava. Itse en koskaan olisi keksinyt jakaa ihmisiä veren värin mukaan, mutta se on mielestäni mahtava idea.

Juoni etenee kirjassa aika hyvin, joskin pari ensimmäistä lukua on hieman tylsän puoleisia. Itse kaipaisin hieman lisää romantiikkaa tarinaan mukaan, mutta eihän sen puuttumista oikeastaan huomaa kun kirjassa tapahtuu koko ajan jotain. Juonenkäänteitä on jonkin verran, varsinkin lopussa, vaikka Mavenin paljastuminen ei ollutkaan minulle niin suuri uutinen kun olin mennyt typeryyksissäni lukemaan sarjan kahden seuraavankin osan takakannet. Muuten olisin varmasti ollut aivan shokissa muiden ystävieni tavoin. Mielestäni se oli kuitenkin hyvä veto Aveyardilta.

Henkilöhahmot ovat kaikki melko erilaisia, mutta aika samaistuttavia jokainen. Varsinkin Mare on mielestäni ihana, vaikka hänen luonne paraneekin huomattavasti sarjan kolmannessa osassa. Kokonaisuudessaan kirja on kyllä mahtava avausosa hienolle fantasiasarjalle.