Tartuin tähän kirjaan ihan uteliaisuuttani. Luettuani Kayen koko Replica-sarjan Geeni-trilogiaa myöten, mietin mitä tämä uusi sarja toisi tullessaan. Yllätys oli positiivinen, mutta tämä sarja tuskin tulee koskaan nousemaan klassikoksi. Kirjassa näkyi paljon Kayen Replica-sarjalle tyypillisiä piirteitä. Ylilahjakkaat nuoret ja me vastaan paha maailma-asenne, ovat näistä tyypillisimpiä. Juoni kulki kuitenkin mukavasti. Ja hahmot olivat kekseliäitä, vaikkei näyttämöllä näkynyt usein muita kuin Amanda ja Jenna ja muut hahmot pyörivät taustalla. Myös kirjan ''pahis'' jäi hieman taustalle ja etualalla pyöri Amandan psykodraama.

Täytyy nyt sanoa, että Rick Riordan päätti sarjansa tyylillä. Koko sarjan kliseisyydestä huolimatta loppuhuipennus oli mitä mieleenpainuvin. Sarjalle yeisesti ominainen huumori ja naseva sanailu jäivät Jumalten sodassa taka-alalle ja keskiössä pyörivät hahmot suhteineen sekä alati lähestyvä tuomionpäivän sota Kronosta vastaan. Kirjan tunnelma oli pitkään samalla tasolla kuin viimeisessä Harry Potterissa. Raskas ja synkkä, juoksua aikaa ja sotaa vastaan. Ja lopulta pienet sankarit kokoontuivat yhden johtajan alle. Sarja oli upea kokemus ja Riordanin hahmot kasvoivat selvästi koko sarjan ajan ja tämä näkyi varsinkin viimeisessä osassa. Minua kuitenkin jäi hieman kaivelemaan se, että koko sarjan ajan kohuttu suuri ennustus jäi taka-alalle ja toteutui hieman puolivillaisesti. Ja seuraava iso paha ennustus putkahti vielä puolivillaisemmin. Siitä sai kuitenkin mielikuvan, että sarjalla olisi edes pieni mahdollisuus saada jatkoa. Sarja oli kokonaisuutena hieno joten jatkoa saisi puolestani tulla :)

Vaikka Riordanin tarinassa on oma kliseisyytensä, se ei tarinan vauhdikasta menoa hidasta. Kirjan humoristisuus on omaa luokkaansa, jo lukujen nimet huvittavat. Kirja on ihana sekoitus mytologiaa ja huumoria ja voittaa sarjan ensimmäisen osan helposti, sillä nyt pikku puolijumalamme tietävät jo vähän mitä tekevät, mutta putoavat silti sinne allikkoon ojan viereen. Erityisesti Groverin hahmo ansaitsee plussa-pisteitä.

Tämän kirjan ollessa kyseessä jo sen nimi veti vastustamattomasti puoleensa. Kirja ei sinänsä ollut todellakaan ollut pettymys, mutta se oli sinänsä erilainen kuin odotin. Synkempi tai realistisempi en tiedä, kumpikaan sana ei ole sitä mitä haen, mutta lähelle kuitenkin. Kirjan hahmot ovat hauskoja, ja Nita on se perinteinen kiusattu tyttö, joka lopulta löytää suuria voimia itsestään ja joutuu pelastamaan maailman. Kaikkein vaikuttavin miljöö lienee ollut toisen todellisuuden koneiden valtaama kaupunki. Kirja tarjosi kiehtovan seikkailun. Ei ehkä ihan huippufantasiaa, mutta lähellä.

Vaikka pidän Gaimanin tarinoista ja tyylistä yleensä, oli Nukketalo varsin raakaa luettavaa. Kirjasta löytyi toki Gaimanin tyylille uskollista mystiikkaa, mutta mystiikkaa pehmentävä huumori puuttui lähes täysin. En kuitenkaan voinut olla rakastumatta Unen mystiseen hahmoon ja Uneksuntaan. Persoonallisia toki olivat muutkin hahmot, jotkut jopa suoraan omista painajaisistani, jotka toivoisin unohtavani. Piirrustusjäljestä en pahemmin perustanut, sillä se vaikutti paikoittain hieman suttuiselta.

Kun ensi kertaa avasin tämän kirjan hämmennnyin, sillä kirjan kerrontatyyli oli erilainen kuin tavallista. Siis sivun tai parin kerrontaa tietyn hahmon näkökulmasta, siitä tuli tosin paikoittain roolipelimäinen fiilis, mutta pidemmälle edetessä tämä osoittautui hyväksi tyyliksi. Kirjan hahmovalikoima on laaja ja värikäs ja tarina pureutuu syvälle monen erilaisen nuoren psyykeen. Kirja oli taitavasti punottu juonineen kaikkineen, eikä aina oikein voinut tietää liikuttiinko tarun vai toden mailla. Yllätykset ajoivat toisiaan takaa aina hieman hämmentäväänkin loppun asti. Kirjasta jäi hyvä jälkimaku.

Tämä teos on yksi huvittavimmista fantasiakirjallisuuden teoksista. Jones on pyrkinyt etsimään fantasia kirjallisuuden kliseitä ja kääntänyt ne päälaelleen tai tehnyt niistä jotain muuta tietä mahdollisimman huvittavia. Juuri tämä huvittavuus vie pääasiassa tarinaa eteenpäin. Tosin Jonesin luomiin persoonallisiin ja värikkäisiin hahmoihinkaan ei voi olla rakastumatta. Erityisesti luonnerikas aarnikotka pesue on rakastettava. Derkin hovin mustan ruhtinaan maailma on mielikuvituksellinen ja yksityiskohtainen.

Muinainen taika vei tarinoineen mukanaan jo ensimmäisillä sivuilla. Tarina ja hahmot oli rakennettu hyvin ja tyylikkäästi. Curley punoo tarinaansa taitavasti niin romantiikkaa kuin mystiikkaakin, eikä tarina kärsi pahemmin yleisimmistä aikamatkailuun liittyvitä kliseistä. Hahmoihin myös samaistuu helposti kiitos taitavan minäkerronnan. Kirja on ehdottmasti yksi Curleyn parhaista.

Lukiessani tätä kirjaa en voinut olla rinnastamatta sitä Harry Potteriin. Tässä tapauksessa pahat pimeyden velhot ovat tosin vaihtuneet hornan demoneihin. Dursleyden sijasta esiintyvätkin ylisuojelevat vanhemmat, Remus Lupinia vastaavalla henkilöllä onkin 8 jalkaa, Siriusta vastaava henkilö on innostunut villistä lännestä ja linnan sijasta opiskelu tapahtuu linnan sijasta puissa roikkuvissa laivoissa. Sen lisäksi tarina tuntuu käyvän jotenkin pikakelauksella. Kirjailija tuntuu myös yrittäneen keksiä mitä räikeimpiä hahmoja ja tunkeneen ne sitten tähän sekametelisoppaan. Kirjan lukee nopeasti, mutta sitä lukiessa ei olla puistamatta päätään juonen hämmentävälle samamkaltaisuudelle salamaotsaisen sankarin seikkailujen kanssa.

Draakkien ruhtinas saattaa Spiderwickin toisen tulemisen varsin tyydyttävään päätökseen. Haltiaväki kommeltaa kirjassa minkä ehtii ja Näön omaavat ihmiset yrittävät pysyä perässä ja siivota aiheuttamiaan sotkuja ja välttyä jäämästä jättiläisten jalkoihin. Juoni oli tosin osittain varsin ennalta arvattava ja vastauksia kaikkeen antoivat jälleen Arthur-sedän muistiinpanot.

Kauniisti piirretty tarina, joka saa kylmät väreet vilitämään pitkin selkärankaa. Ensimmäinen osa tosin on osittain haahuilua ja todellisen tarinan pohjustamista. The dreaming 1 on alku mielikuvitusta kiihottavlle sisäoppilaitostarinalle, jota ei malta laskea kädestään ja jonka seuraavaa osaa odottaa. Tunnelmaa tosin hieman pilasi lopun extra-sarjakuva...

'Ikuiset yöt' on taiteen, runouden ja kirjallisuuden taitavasti punottu yhteentörmäys. Tarinat kuvastavat oman ikuisensa sisintä luonnetta varsin kuvaavasti, ainakin suurimmassa osassa tapauksista. Gaiman luo mieleenjääviä ja vaikuttavia hahmoja varsinkin Kaiho ja Uni jäävät lukijan mieleen. Uni on jotenkin surullinen ja yksinäinen hahmo, vaikka hänen valtakunnassaan vierailemme kenties eniten. Kuolema ja Venetsia tarinasta tuli auttamattomasti mieleen Edgar Allan Poen 'Punaisen kuoleman naamio' ilman ruttoa ja eebenpuukelloa. Pidän siitä miten Kuolema kuvataan kauniina ja ystävällisenä. Tarinoista 'Viisitoista muotokuvaa Kurjuudesta' on vaikuttavin ja samalla hämmentävin.

Takakansi ei jälleen kerro puoliakaan tämän kirjan todellisesta sisällöstä. 'Kuka on Jenna Fox?' on toki nuoren tytön kasvutarina, mutta se on myös hyvin filosofinen ja eettisiä teorioita koetteleva. Miten määrittelemme hirviön? Onko ihmisen lupa puuttua luonnon kulkuun? Missä kulkee oikean ja väärän hämärä rajamaa? Toisinaan kirja on hyvin vaikea sisällöltään ja saa pohtimaan, että mikä lopulta onkaan se perimmäinen paha? Mitä olemme valmiita uhraamaan tieteen alttarille?

Hulvatonta menoa, vielä hulvattomamman perhee parissa. Aina on olemassa joku, joka toivoo, että aamulla, kun herää löytää itsestään uusia erityisiä uusia kykyjä. Ja tämä nauruhermoja koetteleva teos on omiaan juuri näille ihmisille. Beaumontien perheen lahjat koettelevat mielikuvituksen rajoja ja keskittyvät myös niihin yleisimpiin voimiin. Tarinan voisi sanoa olevan varsinainen sekameteli soppa, jonka herkulliset ainekset luovat kiehtovan juonen. Mutta kirjassa käsitellään myös sitä nykyään esillä olevaa kysymystä:Minkä arvoinen ihminen on? Tätä lähinnä Mibsin erityisen kyvyn kautta. Ei mikään supersankari-tarina, mutta supervoimia löytyy tästä kirjasta enemmän kuin tarpeeksi. Tätä bussireissua ei ehdottomasti kannata jättää väliin.

Voisi sanoa, että löysin tämän kirjan aivan sattumalta. Se kiinnitti huomioni kirjastossa kiehtovalla kannellaan, kun ystäväni pyöritteli teosta käsissään. Tarina alkoi hieman karkeasti, mutta alkoi pian sujua. Oikeastaan se parani sivu sivulta. Neil Gaiman oli minulle tähän asti varsin tuntematon tapaus, mutta en ollut edes tämän sarjakuvakirjan puolivälissä, kun päätin, että tulisin lukemaan, myös teoksen, johon sarjakuva pohjautuu. Kirjan päähahmot erottautuivat värikkäillä ja kiehtovilla persoonillaan, varsinkin De Carabasta oli kiehtova seurata:lipevä luihu ja samaan aikaan täydellinen herrasmies. Alinen Lontoo viljelee kiehtovia ja ennen kaikkea erikoisia yksityiskohtia, mutta jättää varaa mielikuvitukselle. Kuten Richard toteaa se rikkoo kaikki säännöt. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka jää mieleen hyvin pitkäksi aikaa kummittelemaan ja jota ei malta laskea käteen ennen vihoviimeistä dramaattista sivua, joka jättää lukijan janoamaan jatkoa tarinalle, janoamaan uutta retkeä maanalaiseen vaaroja viljelevään maailmaan.

Tajunnan mullistava vaihtoehtoinen historia Napoleonin ajoilta. Kirja muuntaa hauskasti koulussa luetun historian ja kutoo siihen uusia hauskoja ulottuvuuksia. Napoleonin aikaan ei taisteltukkaan laivatojen tykkien turvin vaan käytettiin lohikäärmelaivueita. Nuoren laivasto kapteenin ja harvinaisen lohikäärmeen yhteinen matka ja varttuminen on kiinnostavaa luettavaa. Myös tarinaan ujutet yksityiskohdat ovat varsin piristäviä. Kirja yllätti iloisesti sekä juonen että tarinan suhteen. Kirjaan tarttuessani odotin keskiverto fantasiaa, joka sekoittuu massaan, mutta Kuninkaan lohikäärmen kuitenkin erottui edukseen.

Tämä teos on kotimaisen fantasian helmiä. Tosin se kertoo useiden muiden fantasiakirjojen tapaan pitkästä ja vaarallisesta matkasta ja tärkeästä ja vaikeasta tehtävästä. Kuitenkin kirjailija on onnistunut kutomaan tarinaan ainutlaatuisia aineksia. Varsinkin pörröiset värikäs luonteiset opastajat herättivät minussa ihastusta tarinan edetessä. Muinaiseen magian ja erikoisten otusten aikakauteen sijoittuva tarina on kiehtova heimoperinteineen ja magian vivahteineen. Nuoren Kuikansulan ja ystävien seikkailua seuraa mielnekiinnolla.

Tämän mielenkiintoisen tarinan idea on sinänsä varsin hyvä ja mielenkiintoinen, mutta siitä taitanee kuitenkin puuttua se jokin. Keskiaikainen maailma, jota uhkaa vanha, jo lähes unohdettu vihollinen ja nuori naikkonen, joka ravistelee kaikkien elävien maailmankuvaa. Juuri hahmoihin kirjailija lienee painostaneen eniten, sillä ne erottuvat juonen ja tarinan miljöön seasta selvästi. Tuittupäinen Lessa, päätäväinen F'arh, avulias F'nor. Ikävä kyllä hahmojekin joukosta löytyy samankaltaisuuksia, mikä on hyvin häiritsevää. Kyllä kirja kuitenkin on ainakin lukemisen arvoinen kokemus.

Tämä kirja jatkaa tarinaa kloonityttö Amysta ja hänen selviytymisestään. Samalla kun pitäisi vältellä järjestöä, joka haluaa hyötyö Amysta, tämän pitäisi esittää tavallista teiniä ja selviytyä arjen pulmista ja salata erikoisuutensa. Kun vielä läheiset alkavat turvautua Amyyn kaikissa pikkupulmissaan, palaa hänen pinnansa totaalisesti. Amy tapaa Alyn, joka viettää villiä elämää säännöistä piittaamatta ja vetää Amyn mukaansa. Selviää, että Ay on myös yksi klooneista, kolmastoista klooni, virhetekele. Aly asettaa Amyn vaikeiden valintojen eteen toilailuillaan ja pakottaa tämän katsomaan elämäänsä aivan uudesta näkökulmasta. Tarinan kasvattavat Amya uudella tavalla. Kirja antaa Amyn tarinaan aivan uuden näkökulman, joka on riipaiseva ja villi. Se panee miettimään onko meidän todella luovuttava josta kusta rakkaastamme, jos se tosiaan on itsemme ja rakkaamme parhaaksi.

Tämä tarina on ihana, hauska ja piristävä. Kapinallinen prinsessa, joka kapinoi yhteiskunnnan rutiineja ja vanhempiensa odotuksia vastaan ja lähtee vapaaehtoisesti lohikäärmeiden luo, jotka tunnetusti vievät prinsessat vastoin näiden tahtoa, riittänee jo herättämään lukijoiden mielenkiinnon. Tarinan idea on hyvä ja se yhdistelee upeasti satujen ja tarinoiden piirteitä ja kääntää ne päälaelleen. Persoonalliset lohikäärmeet, joita vaivaa velhoallergia, lierot velhot ja muut muutenkin todella monipuoliset hahmot naurattavat lukijaa ja taitavasti punottu juoni kulkee vaivatta. Kokonaisuutena kirja on ihana, kiehtova, piristävä ja hauska. Tämä teos kuuluisi jokaisen fantasia fanin lukea. Cimorene ystävineen, ihailijoineen ja vihamiehineen pitää otteessaan monenkin lukukerran jälkeen, jaksan yhä rakastua tähän kirjaan aina vain uudestaan ja uudestaan.

Tämä kirja oli varsinainen järkytys. Tarina oli hyvin sekava, epäselvä ja kasassapysymätön. Pieni, outo ja sininen karhu syntyy ja joutuu aina vaan kummempiin ja tylsempiin kommelluksiin. Voitaneen kai sanoa ettei kirjailijalta ainakaan ole mielikuvitusta puuttunut, niin kummallisia ja liiankin outoja hahmoja, paikkoja ja tapahtumia hän on sepostellut. Tietenkin osa näistä sepostuksista on ihan mielenkiintoisia, mutta niitä oli tungettu tähän kirjaan aivan liikaa ja osaa näistä sepostuksista ja oli venytetty ja vanutettu aivan liikaa. Kirja itsessään oli erittäin piinallinen lukukokemus.

Kaikki tuntevat tarinan laivasta, joka on iäksi kirottu vaeltamaan maailman meriä ja jonka näkeminen tietää turmaa. Kirottu Lentävä hollantilainen kirottuineen miehistöineen. Tämä teos esittelee uuden näkökulman laivasta ja sen kohtalosta. Mitä laivan kapteeni teki ansaitakseen kirouksen? Ansaitsiko jokainen laivalla oleva sen? Oliko kukaan miehistöstä viaton? Kun luin kirjan en malttanut laskea sitä käsistäni ennen viimeistä sivua. Tarina itsessään on vaikuttava,riipaiseva ja kiehtova. Tarinan on kerrottu kerrottu Benin ja Natin, pojan ja koiran näkökulmasta. Kahden viattoman, jotka joutuivat laivalla ilman omaa syytään. Kuitenkin, kun laiva kirottiin hekin saivat oman osansa. Poika ja koira, jotka eivät ikäänny ja joilla on maaginen yhteys, saivat tehtäväkseen auttaa viattomia. Menneisyyden haamut ajavat heitä takaa, eivätkä he voi koskaan jäädä aloilleen minnekkään. Kaksi matkamiestä vaeltavat iäti, niinkuin kirottu laivakin, saamatta rauhaa.

Siinä missä Pimeä nousee on sarjansa ikävystyttävin kirja, niin tämä teos on varmasti sarjansa riipaisevin. Kahdesta aiemmasta kirjasta tuttu Will matkustaa Walesiin, paikkaan, joka on täynnä mystiikkaa, sekä mennyttä, nykyistä ja tulevaa tuskaa. Erilaisuutensa takia piinattu, yksinäinen ja kapinallinenkin Bran koskettaa suoraan lukijan sydäntä. Hän on ehkä koko sarjan kiehtovin ja traagisin hahmo. Willinkin rooli on kunnioitettava, nuorin ikivanha, jonka on toteutettava tehtävä, joka hänelle on annettu huolimatta surusta tuskasta, jota ympärille leviää mitä pitemmälle hän pääsee. Viisaatten walesilaisten kommentit ovat yhtä kiinnostavia kuin viittaus Pendragoniin.

Tästä kirjasta voisi kai sanoa sen olevan kuin aikakone, joka vie lukijansa pimeään keskiaikaan. Kirja matkaa nuoren Maryn matkaa uudisraivaajien mukana Amerikkaan, uudelle mantereelle. Kirja kuvailee varsin realistisen kuuloisesti entisajan hyvin ankaria sääntöjä ja elämätapoja, suvaitsemattomuutta ja ankaraa Jumalan pelkoa. Kirja on kasvukertomus ja Maryn maailmaan uppoaa mielenkiinnolla. Tätä mielenkiintoa kirjaa kohtaan ei vähennä väitteet, joiden mukaan kirja todella perustuu hyvin vanhoihin päiväkirjamerkintöihin. Se vain panee lukijan pohtimaan ankarasti tätä kiehtovaa seikkaa: oliko Mary todella olemassa?

Aivan loistavaa kauhufantasiaa. Tämä teos jatko-osineen on ehdottomasti Stinen parhaita kirjoja. Kirjan juoni on jännittävä ja tarina kulki kitkatta. Stine kuvasi tapahtumia ja miljöötä mukavan tarkasti, niin ettei yksikään lukija varmasti putoa kärryiltä. Kirjan hahmoista oli tehty persoonallisia ja selvästi toisistaan erottuvia. Wellerin kaksosten tarinan kulisseissa vaaniva tragedia muutti tarinaa entistä herkullisemmaksi, varsinkin kun se näyttäytyy tarinassa aika ajoin. Stine on kutonut kiehtovan kauhun verkon johon sotkeutuu mielellään. Vampyyrisiskokset on mieleenpainuva ja kiehtova tarina, joka piinaa lukijaa aivan viimeisille sivuille saakka.

Kiellettyä rakkautta, verikostoja, salajuonia ja taisteluja, mitä muuta tälläiseltä kirjalta voi kaivata. Satakielilattia on täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä, kasvutarinaa ja vanhanajan Japania maustettuna mystiikalla. Kirjailija on onnistunut kuvailemaan upeasti keskiajan Japania ja elämää sen eri säädyissä ja kuljettamalla päähenkilöitä milloin minnekkin. Päähenkilöt Takeo ja Kaede ovat persoonallisia ja herkkiä ja heidän minäkerrontansa toimii tarinassa ihanasti. Tarina ja juoni olivat todella hyviä, eikä kirjaa meinannut malttaa laskea käsistä ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Suosittelen tätä kirjaa kaikille fantasian, seikkailun, Japanin ja vanhaan aikaan sijoittuvien tarinoiden ystäville.

Ja niin jatkuu siis nuoren Mattin karmiva matka kohti kohtaloaan. Tarina jatkuu yhtä synkissä tunnelmissa, missä edellinen loppui ja synkkenee vielä loppua kohti. Petosta peoksen perään ja yllätyksiä siellä täällä, mikään ei olekaan aivan miltä näyttää, kun Matt matkaa Peruun etsimään porttia nro 2. Tartuin tähän kirjaan ja sen edeltäjään, koska olin tustunut kirjailijaan aiemmin dekkarien parissa ja mielestäni Horowitzin olisikin kannattanut jäädä dekkareita kirjoittamaan. Kirjasta voi sanoa sen olleen ihan ok ja käyvän vaikka sadepäivän lukemiseksi.

Sieltähän se vihdoin tuli;jatko-osa nokkela sanaisen luurankoetsivän seikkailuille. Tämä teos ei tosin yllä edeltäjänsä tasolle, vaikka meno on aivan yhtä kovaa kuin edellisessä kirjassa ja sanailu ei jätä ketä kylmäksi. Stephanie on selvästi ajan kuluessa kehittynyt entistä ärsyttävämmäksi ja loistaa roolissaan esittäessään neiti-täydellisesti-tosielämään-kyllästynyttä. Kirjassa oli myös muutama asia, jotka kirjailija olisi minun puolestani voinut jättää pois mm. Kaiku-Gordon on niin epäoleellinen hahmo, että ei siitä lukiessaan voi muuta kuin puistella päätään. Kirja oli kuitenkin todella hyvä ja suosittelen sitä kaikille sarjaa ennenkin lukeneille.

Noniin ihmiset nyt svengataan. Melanien kolmastoista syntypäivä ei pääty hyvin, mutta se johtaa hänen elämänsä seikkailuun tai pitäisi kai sanoa kuoleman jälkeisen elämän seikkailuun, johon kuuluu niin biletystä ja varjelua, ystäviä ja vihollisia. Kirja tarinoineen ja juonineen on loistava ja pistää käsitykset taivaasta ja helvetistä uuteen ennennäkemättömään uskoon. Kirjan parissa viihtyvät varmasti niin fantasian ystävät kuin teini draamasta pitävät. Vauhdikas teinienkeli ei jätä lukijoitaan kylmäksi.

Oudon mielenkiintoinen tarina, jonka päähenkilö on yllätys, yllätys epävarma ja kiusattu. Päähenkilön polku sattumalta yhtyy kolmen mitä eriskummallisimman pullonhengen kanssa. Nyt ei puhutakkaan taikalamppujen, vaan palautuspullojen hengistä. Kirja tarinoineen ja juonineen oli varsin kohtalainen, joskin hieman sekava vai pitäisikö sanoa sekopäinen. Tämä opus kelvannee fantasian ystäville sadepäivälukemiseksi, kun muuta ei löydy.

Tartuin tähän kirjaan alunperin kaverin sitä suositeltua, enkä joutunut pettymään. Kirjan päähenkilöt ovat kuitenkin tällä kertaa ihmisten eläimet, mikä toimii hyvin. Tarina on kiehtova ja jännittävä, vaikkakin tuttu perusluonteeltaan. Se kirjassa paljoa tahtia haittaa. Suosittelen ehdottomasti kaikille hyvien fantasiatarinoiden faneille ja miksei eläin ystävillekkin.

Rikollisuuden huipulla paistatteleva lapsinero kohtaa tuhansia vuosia piileskelleen keijukansan. Tässä kirjassa pannaan päähenkilöiden nokkeluus ja lukijoiden nauruhermot koetukselle. Artemisin piinkova kuori, älykkyys ja kylmä iva ovat hykerryttäviä yksityiskohtia ja täyden vastuksen niille tarjoaa tuittupää keijukomisario äkkipikaisineen pomoineen ja vainoharhaisineen teknikkoineen. Ovatko keijut todella sitä mitä tarinamme kertovat? Nuoren rikollisneron matkassa viihtyy loppuun asti.

Tämä parodiaa leikkivä fantasiakirja on kaikkien seikkailutarinoiden vastakohta, joka kääntää kliseet päälaelleen. Kirjan idea on mielenkiintoinen, mutta ei jaksa kiinnostaa kauaa. Paikoittain haukottelee tai pyörittelee silmiään kirjan päättömyydelle. Toisinaan sitä voi tosin naurahtaa tarinan henkilöiden sähellykselle, jota kirjassa onkin runsaasti.

Hienosti punottu kertomus sijoittuu synkän kiehtovaan fantasiamaailmaan. Kirja on dekkaritarina fantasian mausteilla. Kertomuksen juoni on jännittävä, mielenkiintoinen ja selkeä. Tarinan hahmot ovat erikoisia omineen synkähköineen historioineen, jotka herättävät kenentahansa fantasianystävän mielenkiinnon. Kirja pitää lukijaa kynsissään loppusivuilleen saakka. Kirjassa on kuitenkin vielä erikoinen roolipelimäinen tunnelma, mutta se ei paljon tahtia tai laatua haittaa.

Kirja alkaa kiehtoa heti, kun on lukenut takakannen, joka lupailee paljon, eikä petä niitä lupauksia. Jokaisen kirjoja rakastavan ihmisen on varmasti helppo lukea tämä teos, joka viehättää loppuun saakka. Tarinassa on joatin mitä en ole löytänyt muista aiemmin lukemistani kirjoista. Siinä kerrotaan jokaisen lukutoukan suurimmasta unelmasta ja pahimmasta painajaisesta. Ainoa asia, joka saattoi hieman ärsyttää oli se, että päähenkilöstä oli tehty hieman liian täydellinen tyllerö. Suosittelen lämpimästi jokaiselle fantasian ystävälle.

Rakastuin tähän kirjaan ensi lukemalta. Se vei mukanaan. Kliseitä toki kirjasta saattaa löytyä, mutta se ei tahtia tai juonta haittaa. Kirja oli mielenkiintoinen ja teemana pyörivä seitsemän kuoleman syntiä toimi hyvin. Kirjaan oli hauskasti sujauteltu lisukkeena tietoa Tonavan varrelta löytyvistä kaupungeista ja hirviötaruista.

Keplo Leutokalma on hervottoman hauska, sekä sopivan jännittävä fantasiaseikkailu. Sophien ja Keplon väliset dialogit ovat mitä hauskinta luettavaa. Juoni heittää yllätyksiä joka nurkan takaa ja jaksaa huvittaa samalla kun nostaa jännitystä pykälä pykälältä. Kirjailija on onnistunut luomaan erikoisen ja omanlaisen fantasiamaailmansa, johon mahtuu niin monenlaisia hahmoja ja juonen käänteitä ettei lukijan mielenkiinto taatusti sammu ennen loppua ja lopun jälkeen jää janoamaan jatkoa tälle hulppealle tarinalle. Suosittelen ehdottomasti kaikille hyvän fantasian ystäville. Arvosana:9