Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kirja oli tosi hyvä ja mukaansatempaava. Se oli myös kivan erikoinen. Pidin kirjan päähenkilöistä, Gwendolynista ja Gideonista. Juoni ja kerrontatapa olivat tosi loistavia ja kirja saa minulta omaperäisyydestä paljon pisteitä. Odotan innolla sarjan toista osaa (voi, miksi aina kaikissa hyvissä kirjasarjoissa muut osat ilmestyy vasta monen kuukauden päästä?)
Kirja oli kaikin puolin erilainen kuin odotin, toisin sanoen siis jotain uutta, mitä ei voi aavistaa tai arvata ennalta. Ja tämähän on aina plussaa. Mitä vähemmän lukija voi arvata tulevista tapahtumista, sitä parempi. Ja tässä ei voinut kertakaikkiaan arvata laisinkaa. Kerronta on tyyliltään jotain erilaista, mielenkiintoista ja ainutlaatuista. Oli upeaa ujuttaa kirjaan kuin kaksi tarinaa: toinen kertoi takaumien avulla Locken lapsuudesta. Myös tapahtumat, Camorrin kullttuuri ja koko maailma oli hyvin erilaista, kuin mitä olen lukenut. Mutta silti en voinut antaa kirjalle kuin neljä tähteä. Valitettavasti kirja ei ollut tarpeeksi jännittävä ja koukkuttava, vaikka muuten loistava olikin. On silti todella harmi, kun seuraavia osia ei ole suomennettu, näin olen ymmärtänyt :(
Oli tämä ehkä paras tähänastisista kirjoista vaikka pidänkin todella paljon ensimmäisestä kirjasta. Eniten aivoon ottaa kuitenkin Zoen ainainen poika draama sitä tuli mittatäyteen jo kolmannessa kirjassa, sentakia minulla kesti lukea koska en yksin kertaisesti jaksanut ajatusta kauheasta teini draamasta. Minusta kirjat voisivat keskittyä enemmän muihin asioihin, mutta muuten todella hyvä kirja.
Itse pidin kirjasta, siinä oli erilainen juoni kuin yleensä tämän tyyppisissä kirjoissa. Kirja oli sopivasti karmiva, surullinen ja romanttinen samaan aikaan. Eikä tästä kirjasta onneksi löytynyt tyypillisiä vamppyyrejä tai ihmissusia joten sekin oli positiivista. Pidin myös paljon juonenkulusta sillä se ei ollut tyypillinen vaikeuksien kautta voittoon, vaan siinä löytyi myös hiukan suurempiakin takaiskuja.
Täytyy kyllä sanoa että tämä kirja oli harvinaisen positiivinen yllätys... Itse en pidä tv-sarjasta ollenkaan joten olin hiukan ennakkoluuloinen kirjasta. Mutta yllätyksenä tuli kirjan mukaansatempaavuus, minusta kirjassa Sookie ei ole läheskään niin hidas kuin sarjassa ja mielestäni muutkin hahmot ovat sympaattisempia. Mutta kaikenkaikkiaan kirja oli mukava lukukokemus ja suosittelisin ehdottomasti sitä kaikille vammyyrifaneille.
Kiinnostava ja sympaattinen nuorten seikkailutarina, jossa kolttasaamelaisten luonnonmagia tulee yllättäen osaksi nuorukaisen elämää. Kirjan ohessa huomaa sivistyvänsä myös kolttasaamelaisista. Arjen ja koulumaailman tasolla kerrotaan mielenkiintoisella tavalla pojasta, jolla on ilahduttavan hyvä itsetunto, älykkyyttä ja käytöstapoja ja rohkeutta näyttää ja tunnustaa myös tunteensa - myös epävarmuutensa. Nopealukuinen ja hyvin sujuvasti kirjoitettu kirja, jossa myös vilahtelee hauskoja viittauksia muihin tarinoihin - ovathan ne meille kaikille aika tuttuja.
Sanon ihan ensiksi, että kirjaa oli ahdistava lukea. Järkyttävät asiat vain seurasivat toisiaan ja tunsin itsekin suljetun aluksen ahtauden. Vaikka moni tästä kirjasta vaikuttaa pitävän, minua se jäi jotenkin kyrsimään. Amy oli jotenkin rasittava, Seuraaja kauhean epävarma ja useimmat aluksen henkilöt karmivia. Hyviäkin puolia kirjasta löytyi, kuten murhaajan oveluus ja kekseliäs juoni. Kirja muistutti minua paljon Stephenie Meyerin Vieraasta. Molemmissa pienehkö ihmisryhmä on suojautunut ahtaasti avaruuden uhkilta. Mutta Vieras oli vain paljon parempi. Aion kyllä lukea jatko-osat, vaikka ensimmäiseen osaan petyinkin.
Kirja oli aika lailla sellainen kuin odotinkin - teinien rakkaustarina, johon sisältyy yliluonnollisia voimia. Pidin kyllä kirjasta kovasti, sillä rakkaustarinat minuun uppoavat lähes aina. Lucianissa sivuhenkilöt kuten Suse ja Spatz olivat onnistuneita ja tykkäsin myös sateenkaariperheteemasta. Lucian oli ihana nuhjuisissa Doc Martenseissaan ja Rebecca oli ihan hyvä päähenkilö. Tykkäsin siitä, että Beckyn ja Lucianin suhteen lisäksi kirjassa käsiteltiin myös mm. Susen epävarmuutta ja Beckyn perhesuhteita. Häiritsevää oli se, että koko saattajajuttu oli jotenkin outo enkä saanut ideasta kunnolla kiinni. Jotkut asiat selitettiin huonosti tai ei ollenkaan, ja epäuskottavia kohtia oli myös. Kirjan loppuun petyin, mutta muuten lukukokemus oli oikein hyvä.
En oikein osaa sanoa pidänkö tästä sarjasta vai en. Juoni tuntuu junnaavan paikallaan ja hahmoistakaan ei juuri ilmene mitään uutta. Everin typeryys, Damenin täydellisyys sekä Haven kokonaisuudessaan alkavat pikkuhiljaa tympiä. Toivotaan että vihdoin seuraavassa osassa juoni ja hahmot kehittyisivät edes johonkin suuntaaan. Kun juonta miettii kokonaisuudessaan olisi sen mielestäni voinut jopa tiivistää kahteen osaan. Mutta joo saa nähdä miten seuraavassa osassa...
Ensinnäkin syy miksi annoin kirjalle viisi tähteä: Kirjan juoni on todella mukaansa tempaiseva ja sarja vain paranee toisessa osassa. Pidän tässä kirjassa mm. siitä että tässä osassa päähahmona toimii Punainen joka edellisessä kirjassa toimitti vain sivuhenkilön virkaa. Punaisen menneisyydestä, jossa on tapahtunut kauheitakin asioita, oli hienoa lukea. Myös Punaisen päättäväisyys kun hän lähtee pelastamaan "veljeään" keijujenvaltakunnasta on ihailtavaa. Kirjan loppuratkaisu oli yllättävä joskin myös aika ilmeinen. Kun Punainen & kumppanit ryhtyvät selvittämään amulettien olinpikkaa ne löytyvät liiankin helposti ja siitä syystä annankin kirjalle pienen miinuksen. Kokonaisuudessaan kirja oli loistava lukuelämys ja suositteelen sitä myös muille.
Oli erittäin hyvä kirja:) Suosittelen! Jatkui hyvin edellisestä sarjasta ja kirjassa pysyi hyvin mukana:) Odotan innolla seuraavaa osaa!
Aloittaessani lukemaan tätä kirjaa, teksti hiukan tökkäili enkä meinannut päästä eteenpäin ollenkaan. Sitten sen alkukankeuden jälkeen huomasin, että tässä kirjassa onkin potentiaalia koko illan viihdyttäjäksi. En olekaan lukenut vielä pahemmin aikamatkustukseen liittyvää kirjallisuutta ja tässä se olikin kuvattu hyvin mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi. Tekstissä vilahtaa nykyaikaisen High School - elämän lisäksi vanhan ajan Lontoota sekä hiukan historian tapahtumiakin. Kaikki tämä yhdessä herätti suunnattoman mielenkiinnon kirjaa kohtaan. Tarinassa edettiin suhteellisen rauhallisesti, mutta ei pitkäveteisesti. Pidin kirjan värikkäistä hahmoista ja huvittavasta mielikuvasta, jossa Gwendolyn yrittää selittää 2000-lukua joillekin 1700-luvulla eläville herrasmiehille. Tämä kirja jäi niin hermoja kutkuttavaan kohtaan, että en millään malttaisi odottaa seuraavaa osaa.
Ajatelkaa hetki kaikkia romanttisen fantasian komeita, valloittavia nuorukaisia: Gale, Peeta, Edward, Jasper, Emmet, Sam... Voitteko kiistää, että Patch vetää heistä kaikista ohi? Henkilökohtaisessa top-kolmosessani käydään kovaa kiistaa Murtaghin, Lucianin ja langenneen enkelimme kanssa. Paras lukemistani kauhuromanttisista kirjoista. Luin kirjan yhdeltä istumalta keinussa, kun en jaksanut raahata laukkua kotiin asti. Parina iltana ei saanut unta, kun kuvitteli Patchin oman elämäni sankariksi... Sinänsä säälittävää, totta kai, mutta minkä teini mielelleen voi. Teksti oli mukavan nopealukuista, muttei silti helpointa mahdollista (viittaus Houkutukseen...) Ei tarvinnut ajatella liikaa, mutta toisin kuin Twilighteissa, kappaleiden yli hyppääminen oli mahdotonta. Tälläkin hetkellä nörttään kirjaston koneella ja itken, koska Riitasointua tai Hiljaisuutta ei löydy hyllystä, ja kone ei anna varata. Aaargh, ellen paremmin sano. Älkää lukeko Houkutusta! Lukekaa Langennut enkeli!
Nuortenkirjoja ja nuorten fantasiaa on monenlaisia kirjoja. Tämä ei kuuluu niihin hyviin, vaikkei kirja ollutkaan niin huono kuin mitä se olisi voinut olla. Luin kirjan ymmärtääkseni, että mistä ilmiössä on kyse. En ole siis yleensä kiinnostunut vampyyreista ja muista paranormaaleista jutuista. Viihdettä ja kevyttä romantiikkaa löytyy yleensä aikuisten puolelta parempilaatuisena kuin nuortenkirjoista. Tässä kirjassa oli kunnon siirappista teiniromantiikkaa, joka tuotti itselleni lähinnä ärsytysreaktioita kirjan edetessä. Vaikken tästä innostunutkaan kauheasti, niin jatko-osat tulee varmaan luettua, jos tarina kehittyy niissä paremmaksi (vähän kyllä epäilen).
Kodittomien kaupunki (kuten muutkin Annika Lutherin kirjat eli Ivoria, Kirje maan ääriin ja Kadotettu metsä ovat olleet) oli hieno lukuelämys, suorastaan vangitseva. Tarina kosketti ja puhutteli, ja avasi paljon silmiä mm. maahanmuuttoon, evakkouteen ja intialaiseen kulttuuriin. Nuortenkirjanakin kirja tuntuu realistiselta kasvutarinalta, ja on mielenkiintoinen yhteinen piirre Lutherin kirjoissa, että nuori päähenkilö usien tekee jotain harkitsematonta siihen vilpittömästi uskoen, ja elää sitten asian ja sen seurausten kanssa, monenlaisia tunteita läpikäyden. Lutherin kerrontakieli on myös erittäin hyvätasoista, elävää, huomoristista ja kekseliästä - mistä esimerkkinä kirjassa olevat yllättävät näkökulmat kaupunkia v. 2025 kohdanneeseen säämullistukseen. Luin rinnalla Helsingin karttaa, kaupungin ollessa minulle hieman vieras, mutta silti pystyin mielessäni näkemään suurimman osan paikoista, Venetsiamaiseksi kanavatoriksi muuttuneen Espan puiston ja uudiskäyttöä saaneet suuret rakennukset - ja minun on vaikea uskoa, että Helsinki olisi enää olemassa ennallaan! Tällaisten tarinoiden lukeminen on hyvin ajatuksia herättäävää ja siksi mielestäni terveellistä.
Mikäli mielit aloittaa klassikoiden lukemisen, et voisi aloittaa paljon paremmin kuin Draculalla. Useimpiin nykyromaaneihin verrattuna se on hidastempoinen eivätkä tapahtumat kovin järisyttäviä, mutta sisältää kuitenkin meitä uuden vuosituhannen asukkejakin kiinnostavaa materiaalia, ja on vaikka Austeniin tai Brontëen verrattuna toiminnallinen. Dracula sisältää traagisia ihmiskohtaloita, yliluonnollisia voimia, silkkaa kauhua ja – niille, jotka siitä pitävät – runsaasti viktoriaanista patsastelua. Romaanin alku Draculan linnassa on hyvin voimakas ja mieleenpainuva jakso, ja sitä seuraa hidas intensiteetin kasvattaminen, jossa rauhallinen englantilainen idylli muuttuu karmaisevaksi painajaiseksi. Draculan naiskuva on aikakaudelle tyypillisesti varsin puritaaninen, mutta siinä leikitellään seksuaalisillakin ajatuksilla muutaman mutkan kautta ja annetaan naishenkilöille muutakin tekemistä kuin miesten pelastamiksi tulo (vaikka harrastavat he sitäkin). Miehet itse ovat enimmäkseen tylsän ritarillisia, joskin rikkaita ja komeita, mutta heidänkin joukostaan löytyy moniulotteisempia hahmoja: vitsikäs mystikko Van Helsing sekä mieleltään murtunut luopio Renfield.
Tämä on pisin lukemani kirja. Se on hyvä, mutta katsottuani ensimmäisenä elokuvat, niin en voi sanoa kirjaa paremmaksi. Kirja on silti loistava ja nautittava lukukokemus.
Täytyy kyllä sanoa että ensimmäinen oli parempi, mutta tämän hyviä puolia oli että sai selvemmän kuvan Kysta, tässä oli myös paljon jännitystä mukana ja jään odottamaan seuraavaa osaa Itseä kyllä vähän ärsytti kun Cassia ajattelee koko ajan Xanderia..toivon että seuraavassa osassa Cassialle valkenisi kenenkanssa hän eniten haluaa olla.
Tätä on haukuttu (ei täällä) väliteokseksi, joka ei oikein kuljeta tarinaa eteenpäin. No, Miekkamyrskyn jälkeen mikä tahansa eepos kalpenee sen varjossa. Korppien kestit minusta taidokkaasti jatkaa siitä, mihin jäätiin. Se esittelee entistäkin syvällisemmin Westerosin yksityiskohtia (siinä missä A Dance With Dragons keskittyy toiseen mantereeseen) ja historiaa, hyvin inhimillisistä ja monipuolisista näkökulmista. Kirjan ongelmana koko sarjan kantilta on, että siitä puuttuu elossa olevien henkilöhahmojen tärkein ydinkolmikko. Tätä kuitenkin korvataan äärimmäisen viihdyttävillä sivuhahmoilla, joista jokaisen kohtaloa alkaa jännittää tosissaan. Joskin -- SPOILER ALERT -- Cersei on varsin tylsä tässä kirjassa, hänen aivoituksensa eivät oikein saa lukijaa puolelleen siitä huolimatta, että hänen näkökulmalleen on uhrattu suuri osuus kirjan pituudesta.
Ainakin kirjan perusidea oli omaperäinen ja vetävä! Klassikko on säilytetty enemmän tai vähemmän ennallaan, siihen vain on lisätty päälle zombitarina sekä Elisabethin taustatarina Kiinassa koulutuksensa saaneena kung-fu-mestarina, joka peittoaa lady Catherinen ninjasoturit. Nämä lisäykset istuvat romaaniin yllättävänkin saumattomasti, ja ne on kirjoitettu sujuvan vauhdikkaiksi. Kuitenkin suosittelisin tätä vain Austenista jo valmiiksi pitäville, koska romaanin runko on kuitenkin muuttumaton, ja mikäli romanttinen klassikkoviihde tuntuu puuduttavalta, tämäkin varmasti tuntuu zombeista huolimatta. Kirjan kuvitus on hauskaa ja näyttävää.
Tämä kokoomateos on aika epätasainen. Se käy läpi erilaisia tyylejä ja lähestymistapoja vampyyriaiheeseen, ja pakostakin niistä osa on tuoreita ja mielikuvitusta kutkuttavia. Osa sortuu viimeaikaisten trendien toistamiseen ja parodiointiin. Novelleista parhaita olivat selittelemättömimmät ja salaperäisimmät: Sari Peltoniemen Vain mato, matkamies maan (joka sijoittui neljänneksi Atorox-palkintoa jaettaessa), jossa liikutaan Mauri Kunnaksen Koiramäki-sarjasta tutuissa maisemissa kauhutarinakontekstissa, Petri Salinin vaihtoehtohistoria Isä meidän, jossa rakennetaan verellä saatanallista pyhäkköä 1800-luvulla ilmeisesti Tallinnaan, ja M. G. Soikkelin Tuo meille hautavettä jos palaat, myös historialliseen miljööseen sijoittuvat tarina Siperiassa sotimisesta, jossa rakennetaan kokonainen uusi maailmankuva, samaan aikaan inhottava ja lumoava. Sen sijaan Jussi Katajalan Korpin silmät kaiken näkevät tuntuu kömpelöissä juonikuvioissaan ja Wikipediasta ongittuine mytologiabrassailuineen koululaispojan kirjoittamalta, pyrkien ilmeisesti parodioimaan Twilightia. Petri Laineen hölmö Keskiyön konsertto D-mollissa sortuu komedian ja muka-kauhun yhdistelemiseen. Tuomas Salorannan Minulla on tehtävä taas tekee vampyyreistä scifiä ja yhdistelee sitä Hollywood-toimintapläjäyksen elkeisiin, ja sijoittaa koko sekasotkun epäonnistunein tuloksin urbaaniin nyky-Suomeen. Kokoelma sisältää kolme Tulenkantajien 1920-luvulta peräisin olevaa novellia, jotka hurmaavat vanhanaikaisella charmillaan ja kielellään, mutta niistä missään ei ole mitään oikeaa sisältöä.
Ei ainakaan minua innostanut Sandmanin lukijaksi tämä teos, vaikka aion antaa sille vielä mahdollisuuden. Jos takakansiteksissä lukee "maailman parhaiden sarjakuvataiteilijoiden" kuvittamani niin huhhuh! Frank Quitely oli ainoa, jonka piirustusjälki oli nautinnollista katsoa. Itse tarinat olivat vain mielestäni tylsiä ja tuli olo että tässä on nyt yritetty tehdä jotain niiin taiteellista niiin taiteellista.
Minusta kirja ei ollut oikein mistään kotoisin. Vaati suuremmoista tahdonvoimaa jaksaa lukea se edes loppuun. Kirjan ainoa ilo oli poimia hahmot Kalevalasta, eh, muuten hahmot olivat todella epäsamastuttavia ja kieli kirjassa paikoitellen aika ällöä. En suosittele kennellekään.