Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Yllätyin positiivisesti lukiessani Keplo Leutokalmaa. Oletin kirjan olevan lähinnä melko nuorille lapsille suunnattuu tyypillisfantasia, mutta toisin kävi. Kirjan kieli ja huumori olivat kerrassaan nautittavaa ja kuvailu oli eräällä tapaa elokuvamaista. On totta, että kirjasta löytyi joitakin tyypillisä modernin fantasian kliseitä, mutta ei mielestäni liiaksi. Suosittelen kyllä kirjaa myös niille, jotka pelkäävät sen olevan liian helppolukuinen ja lapsellinen. Arvosana: 8½
Kirjassa tiivistyivät kaikkien aikaisempien Artemis Fowlien huonot puolet. Colferin sarjaa niin hyvin leimaava huumori on tehnyt hurjan laskun ja keskittyi hieman liikaa ala-asteaikaisiin alapääkaskuihin. Tarina myös alkoi täysin samalla tavalla kuin aikaisemmat, jatkui samaa rataa ja peräti loppuikin niin. Kirja heitti hukkaan suurimman osan henkilökaartistaan keskittyen Artemikseen ja Hollyyn sekä siihen pieneen siniseen kipinään heidän välillään. Lasken tämänkin huonoksi puoleksi, sillä se jätti tympääntyneen ruoan maun suuhun. Puolet mausteista oli poissa. Juonikaavio ehkä toistui, mutta tarina ei. Siinä oli uusia juttuja ja hienoja yllätyksiä yhdessä jos toisessakin välissä. Tarinankerronta on vain kehittynyt sitten Colferin ensimmäisten kirjojen ja sitä olikin miellyttävä lukea. Toivottavasti seuraava on parempi. Sellainenkin luultavasti tulee, ainakaan tällä Artemiksella oli (taas kerran) jatko-osaa lupaava loppu. Tulee rahastamisen maku suuhun, mutta ei voi kuin jännittää seuraavan kirjan ilmestymistä.
Gaiman on jälleen onnistunut kirjailemaan loistavan romaanin ja odotukseni ylittänyt Neverwhere-Maanalainen Lontoo oli loistava lukukokemus. Tarinan kerronta on pikkutarkkaa, mutta samaanaikaan eteenpäin vievää ja lukijana oloni oli koko ajan hiukan jännittynyt ja odottava, kirja piti otteessaan viimeiseen sivuunsa saakka ja keskenjättäminen ei tullut kuuloonkaan. Henkilöhahmot, kuten herran Group ja Vandemar, olivat ihastuttavia ja ympäristä oli selkeästi kuvailtua. Kliseitä ei pahemmin tarinasta pistänyt esiin ja suosittelenkin kirjaa kaikille, jotka ovat kyllästyneet perus tyypillisfantasiaan ja sen lukuisiin kliseisiin. Verrattuna televisiosarjaan, Neverwhere on kirjaversiona huomattavasti parempi. Kun filmatisointia saavat katsomaan ainoastaan hahmojen lumoava aksentti ja lyhyehköt jaksot, kirjan lukemista ei yksinkertaisesti voi lopettaa. Arvosana 10.
Kirjan vartija oli alusta alkaen turhan kliseinen ja jokseenkin turhauttava sen suhteen. Juoni kuitenkin etenee mukavan joutuisasti ja kuvailu on silmää miellyttävää. Lukeminen on mukavaa ja kokonaisuus sinänsä hyvä. Tosiaan, turhat kliseet, kuten valitut kaksoset, joilla on vähän ystäviä, mutta aina toisensa, olisi ehkä ollut syytä häivyttää... Arvosana: 8+
Paras ystäväni kysäsi tykkäänkö fantasiasta ja scifistä, sain käteeni lapun kirjailijan nimestä. Ja siitä se sitten lähti. Kirja oli välistä tylsä, välistä hirvittävän mielen kiintoinen, sääli että se loppui kesken, koska kirjastosssa ei ole jatkoa siihen. Jollain tapaa se oli niin hirvittävän erillainen. Idea oli aika kiva, en silti lämmennyt sille niin hirvittävästi. Vaikka uskon ettei jää viimeiseksi kirjaksi jonka luen Robertilta. Suosittelen lukemaan.
Toistaiseksi vasta luen kirjaa, erehdyin aloittamaan kirjastossa ja jouduin laimaan. Jossain vaiheessa kylmät väreet rupes hiukan kulkemaan pitkin selkää, en vähään aikaan ole lukenut kirjaa joka koukuttaisi samalla tavalla. Aika mahtava, kivaa vaihtelua siihen perus fantasiaan ja scifiin mitä lueskelen normaalisti. Matt on melkoisen kiehtova hahmo, samoinkun se ettei kukaan usko mitä se sanoo, sitten se vanha ämmä minkäluona se on, ihanan kamalan mystinen ja kamala. Siksi vissiin niin hyvä, mutta tykkään todella... katellaan tykkäänkö sitten siitä miten tää loppuu, se nähään sitten yöllä... EDIT: Mustaa magiaa oli lopussa ripaus liikaa minun mieleeni. Vaikka käänteitä riittikin, niin loppu oli silti hiukan ennalta arvattava.
Mä otan kantaa toho edelliseen. Mä oon ihan erimieltä sun kanssa!! Mua suoraan sanottua ottaa päähän tommone! Mitä väliä vaikka siellä ei kuvattu henkilöitä?? Saa ite kuvitella ne semmoseksi ku haluaa!! Sitäpaitsi eikä se oo tarina tärkein? Ok, tietenki ihmisillä on omat mielipiteet ja oma ajatusmaailma ja sä näköjään pyörit ihan omissa. Pikku vinkki: ensikerralla ku luet kirjaa älä mieti jotain äidinkieltä ja adjektiiveja, vaan nauti kirjan tarinasta ja anna mielikuvituksesi laukata!!
Koska tätä kirjoittaessani kirjan lukemisesta on jo aikaa, kerron sarjasta yleisemmin. Juonen voi toisaalta sanoa etenevän hitaasti, mutta toisaalta "ajan pyörä" kutoo hyvin monimutkaista kudelmaa. Hahmoja tulee vähitellen koko joukko lisää, ja heitä myös kuolee. Yhteneväisyyksiä Sormusten herraan kyllä löytyy, mutta ne vähenevät sarjan edetessä. Esimerkiksi, jos pidät siitä, miten pienten vihjeiden avulla voi päätellä juonen kulkua pitkällekin eteenpäin, niin kannattaa kirjoittaa kirjoissa annetut ennustukset muistiin. Ajan Pyörässä nimittäin annetaan niin paljon ennustuksia tulevasta, että niiden avulla luultavasti voisi päätellä puolet sarjasta, mutta määrä on niin suuri ettei niitä kaikkia voi muistaa. Tämäkin huomioonottaen kirjat on loistavasti kirjoitettu, niitä on hankala irrottaa käsistään ennen viimeistä sivua. Tästä pääsenkin huomauttamaan siitä, miten suomennettaessa englanninkieliset alkuteokset on jaettu useisiin osiin. Vaarojen Taival on oikeastaan vain alku The Eye of the World -teoksesta. Suosittelenkin hankkimaan kerralla kaikki alkuperäisteoksen osat ja lukemaan ne yhteen pötköön, sillä muuten tämän kirjan loppu tuntuu töksähtävältä ja seuraavan alku sekavalta. Alkupuolella sarjaa teokset on jaettu kahtia, jossain vaiheessa jako vaihtuu niin, että yhdestä kirjasta tulee kolme.
Koska tätä kirjoittaessani kirjan lukemisesta on jo aikaa, kerron sarjasta yleisemmin. Juonen voi toisaalta sanoa etenevän hitaasti, mutta toisaalta "ajan pyörä" kutoo hyvin monimutkaista kudelmaa. Jos pidät siitä, miten pienten vihjeiden avulla voi päätellä juonen kulkua pitkällekin eteenpäin, niin kannattaa kirjoittaa kirjoissa annetut ennustukset muistiin. Ajan Pyörässä nimittäin annetaan niin paljon ennustuksia tulevasta, että niiden avulla luultavasti voisi päätellä puolet sarjasta, mutta määrä on niin suuri ettei niitä kaikkia voi muistaa. Tämäkin huomioonottaen kirjat on loistavasti kirjoitettu, niitä on hankala irrottaa käsistä ennen viimeistä sivua. Tästä pääsenkin huomauttamaan siitä, miten suomennettaessa englanninkieliset alkuteokset on jaettu useisiin osiin. Valeren torvi on oikeastaan vain alku sarjan toisesta osasta, The Great Hunt -teoksesta. Suosittelenkin hankkimaan kerralla kaikki alkuperäisteoksen osat ja lukemaan ne yhteen pötköön, sillä muuten tämän kirjan loppu tuntuu töksähtävältä ja seuraavan alku sekavalta. Alkupuolella sarjaa teokset on jaettu kahtia, jossain vaiheessa jako vaihtuu niin, että yhdestä kirjasta tulee kolme.
Olen muuten samaa mieltä tintin kanssa, mutta huomauttaisin noiden huonojen puolien johtuvan osin siitä, että suomennettaessa englanninkielinen alkuteos on jaettu kahteen osaan. Jordan ei siis kirjoittaessaan olettanut lukijan muistavan kaikenlaisia nimiä. Suosittelenkin lukemaan aina alkuteoksen yhteen pötköön, silloin saa parhaimman lukukokemuksen. Lopputaistelu oli vähän töksähtävä, mutta sille löytyy selitys sarjan edetessä. Tätä kirjoittaessani olen lukenut 15. (suomenkieliseen) osaan asti, ja voin rehellisesti sanoa olevani aivan koukussa. Eroa Sormusten Herraankin on tullut enemmän.
Todella kattava opas, ei voi muuta sanoa. Tämä tietojärkäle esittelee neimoidialaiset, Jango Fettin, wookieet, kaiken. Tässä kirjassa on sellaista tietoa, jotaei joka paikasta löydäkään ja runsas kuvitus käsittää aseita, henkilöitä ja koneita. Kirjassa on myös esitelty henkilöitä, jotka vain vilahtavat elokuvissa. Välttämätön jokaiselle, jolle Star Wars on se ainoa oikea tieteissarja.
Annan viisi tähteä, koska puolikkaita tähtiä ei voi antaa. Muuten antaisin ehkä neljä ja puoli tähteä. Puoliverinen prinssi on niitä kirjoja, joita luetaan puolille öin, vaikka seuraavana päivänä olisi kouluaamu. Minulla meni useampi kuin yksi ilta pitkäksi näiden niteiden kanssa. Pitkissä romaanisarjoissa on sellainen etu, että niissä hekilöhahmoista voi rakentaa niin moniulotteisia, että he lopulta tuntuvat aidoilta. Potterien henkilöt ovat inhimillisiä, toiset ovat hupiveikoja, toiset vakavia... Pottereista löytyy jokaiselle joku hahmo, johon voi samaistua, vaikka esimerkiksi Dumbledore tai Neville. Erityisesti pidin siitä, että Harrykin sai lopulta vähän paremmin menneen suhteen. Tyttö sopii hänelle kuin nenä päähän. No, ei tämäkään suhde mennyt läpi ilman kuoppia, mutta eipähän mennyt samalla lailla pipariksi kuin Chon kanssa.
Tämä kirja on sarjan paksuin, eikä syyttä, onhan Willillä ja Lyralla vielä niin paljon tehtävää. Myös Lordi Asrielin ja rouva Coulterin tarina syvenee ja saa varsinkin rouva Coulterin hahmon vielä moniulotteisemmaksi. Kuolleiden maa-episodi ei ollut lempikohtani kirjasta, mutta kyllä sen luki siinä missä muunkin kirjan. Orfeus ei varmaan tehnyt sitä ihan näin. Vaikka kirja ei ole mikään ohut plattana, sivut melkein lentävät pois tieltä, kun syventyy kunnolla. Niiden otusten maassa tapahtuvaa jaksoa pidän itse kirjan ehkäpä parhaana antina, siellä ne suuret tunteet tulevat esiin. Minulla on viimeisten sivujen kohdalla papereita kirjanmerkkeinä, jotta löytäisin lempikohtani. Loppuratkaisu mietitytti vielä pitkään kirjan loputtua. Kiitos ja kumarrus Pullmanille tästä sarjasta. Parhaimpiin lukemiini trilogioihin kuuluva sarja.
En muista, mitä mieltä olin silloin, kun luin tämän, mutta nyt voin sanoa, että omasta mielestäni se on jopa parempi kuin Kultainen kompassi. Kansikuva on kiva ja Pullmain kerronta pitää otteessaan, kun vain jaksaa lukea. Helene Bützowin käännös on kiitettävää. Mitä tästä nyt voisi pahaa sanoa? Fantasiakirjallisuudessa niin perinteinen juttu kuin taika-ase ei tee mitään, vaan on päinvastoin jännä idea. Niin terävä ase, että sillä voi leikata väylän toisiin maailmoihin, huhhuh. Niin ja haamut on aika tyly juttu, ihan kuin ankeuttajat. Paitsi että haamut eivät pussaa. Suosittelen, en muuta sano. arvosana 9
Houkutus on yksi niistä kirjoista, jotka hankin omaan hyllyyni. Tätä kirjaa luin läksyjen lomassakin. Se oli niin upea, että huhhuh. Nyt voin tarkastella sitä tosin vähän järkevämmin. Vaikka kirja onkin hyvä, Bellan jatkuva jankutus Edwardin täydellisyydestä ja omasta tonttumaisuudesta on hiukan häiritsevää näin jälkikäteen ajatellen. Mutta kirjassa ei sentään tarvitse ajatella juurikaan, joten se on hyvää löhölomalukemsta. Ei silti, Houkutus on kyllä kirja fantasiaromantikoille. Ja kyllä minäkin sen varmaan uudestaan luen. arvosana 9
Novellit ovat siitä näppäriä, että niitä voi lukea silloinkin, kun aika on kortilla. Dahlin kertomukset ovat minusta ehkä jopa paermpia kuin Edgar Allan Poen novellit. En ole lukenut kaikkia novelleja, mutta minusta ne ovat varsin näpsäköitä ja viihdyttäviä. Erityisesti Kirurgi oli mieleenpainuva. Dahlin teksti on sujuvaa, tarkkaa ja humorististakin. Tämä kirja on mukava välipala suurempien kirjojen lomassa.
Tämä on taas science fictionia minun makuuni. James Bond oli nuorempana kova sana ja kyllä ne leffat vieläkin menevät. Teini-ikäisen Bondin tarinan kertominen on ideana toimiva. Nämä kirjat toimivat kuin junan vessa. Sain kirjan lahjaksi, kun vietimme joulua Kuusamossa. Ja kyllä se piti otteessaan loppuun asti. Kirja sijoittuu kokonaan Englantiin ja Skotlantiin. Henkilöhahmoista sanon sen verran, että ne ovat varsin uskottavia. Tai niin uskottavia, kuin Bondeilta voi vaatia - ihan vaan vaikka Young Bondeilta. Red Kelly on sellainen huithapeli ja Wilder Lawless hupaisalla tavalla röyhkeä. Suosittelen kirjaa kaikille Bond-faneille ja scifi-ihmisille. arvosana 9-
Tämä on minuun vetoavaa science fictionia. Olen lukenut kirjan neliosaisena laitoksena ja yhtenä niteenä, ehkä kaksi kolme kertaa. Juoni on yksinkertainen, mutta se toimii; viisi miestä yritää selviytyä ventovieraassa maastossa älynsä ja taitojensa varassa. Henkilöhahmot eivät ehkä ole kaikkein moniulotteisimpia, mutta tarpeeksi inhimillisiä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka etsivät klassikkokirjailijoita ja science fictionia. arvosana 9-
Pullmanin Universumien tomun aloittajateos oli minulla matkaeväänä (samoin muut kirjat), kun vietin kuukauden verran lomaa Euroopassa. Eväät loppuivat kesken; olin hotkaissut koko trilogian Italiaan mennessä. Ehkä se kertoo jotain kirjojen tenhoavuudesta. Lyran matkaa seuraa ihan mielikseen ja sivut vain lentävät pois tieltä, kun matka sen kuin jatkuu. Daimonit ideana ovat sellainen juttu, jonka ottaisin mukaan omaankin kirjaan. Kirjassa ei juurikaan tapella, tai käytellä aseita, eikä Lyrakaan koske edes puukkoon kok kirjan aikana, mutta slti kirjassa sattuu ja tapahtuu. Henkilönä Lyra on kuriton ja villi, mutta loppujen lopuksi hyväsydäminen tyttö. Ja kakkoskirjan kannen perusteella aika nättikin! ;) Elokuvasta voin sanoa sen, että sen näyttelijät osaavat kyllä eläytyä rooleihinsa, jotta leffaa katselee ihan vain huvikseen. Jordan college on melkoinen paikka sekä kirjassa, että leffassa. Suosittelen sekä kirjaa että elokuvaa kaikille, jotka haluavat erilaista fantasiaa.
Tummaa, tummaa. Ensimmäinen lukemani kirja Stephen Kingiltä. Eikä tämä ollut ainakaan pelkkää PA:ta, sen voin sanoa. Tunnelma ei ole mitään pillipiipari-tyyliä, vaan ehkä enemmänkin sitä tyyliä, jossa kapakkajätkät murahtelevat nurkissa. Varsinkin kaupungissa se on sellaista aika lailla. Westernityylinen hahmo päähenkilönä on aika hyvä veto ja ympäristökin on ainakin kirjan autiomaa-episodissa western-tyylistä. Kerronnassa ei turhia selitellä, vaan menneisyys kerrotaan samalla tavalla, kuin koko muukin kirja. Se toimii ihan hyvin. Muistelusta olisi voinut jäädä enemmänkin päähän, mutta muistan kokin hirttäjäiset ja Rolandin revolverimieskokeen. Antaisin ehkä kolme ja puoli tähteä, mutta kun niin ei voi tehdä, annan neljä tähteä. Juuri nyt minulla on työn alla Revolverimiehen seuraava osa, Kolme korttia pakasta. Ehkä se jää kesken, mutta luen kyllä varmaan joskus kaikki kirjat Musta torni-sarjasta. Edit: Anteeksi, muutin mieleni ja annan tälle täydet pisteet.
Olen lukenut Sormusten Ritarit koko trilogian käsittävästä yhteisniteestä aikaa sitten, mutta sanon, että kyllä tämä ihan kelvollista fantasiaa oli. Tolkienin teksti on ehkä hivenen raskaslukuista ja yksityiskohtiin se pysähtyy välillä aika pitkäksikin aikaa (kerran jossain Morian lähettyvillä taidettiin kuvailla maisemaa melkein sivun verran!), mutta sainhan minä sen ekan osan luettua. En anna neljää tähteä, se voisi antaa väärän kuvan. Mutta onhan kolmonenkin ihan kelvollinen.
Eragon on perusfantasiaa, niinkuin tintti sanoi, mutta minun mielestäni varsin hyvää sellaista. Paolini on selvästi käyttänyt tovin jos toisenkin Alagaësiaa luodessaan, kielet, vuoristot, maat ja se kaikki on vienyt varmasti aikaa. Peruselementit ovat mukana: lohikäärmeet, haltiat, kääpiöt ja maalaispoika, joka joutuu lähtemään kotilandelta. Mutta matkakertomus ja loppubattle olivat ekaa kertaa lukiessani hyviä, ja kyllä tämä kirja minun vaatimukseni täyttää luettavasta fantasiasta.
Niinkuin Varjolehti sanoi, onhan tämä jo hiukan fanikrääsän tyyppistä matskua, mutta ei huonolla tavalla. Novelli on varsin simpsakka makupala toisen maailman Oxfordista ja karttakin on ihan kiva juttu, vaikka kyllä vähän kesti löytää sieltä Jordan College.
Luin Houkutuksesta esimmäisen kerran WSOY:n kotisivuilla ja kiinnostuin aiheesta. Ja kun aloin lukea ekaa kirjaa, jäin koukkuun. Tällainen on kirja, jota täytyy lukea. No, ehkä vähän liioittelin, mutta silti Houkutus on yksi niistä kirjasarjoista, jotka aio hankkia kokonaan itselleni. Luin Epäilyksen alle 26 tunnin, vielä aamukahdeltakin luin sitä mummon huushollin lattialla. Ei voi muuta sanoa, kuin että jos etsit fantasia- ja kauhumausteista rakkausdraamaa, se on tässä. :)
Tämä on paras kirja koko maailmankaikkeudessa! Kapteeni Sinikarhun 13 ja ½ elämää on täydellinen sekoitus fantasiaa, huumoria ja mielikuvitusta. mielestäni kaikkien tulisi lukea tämä kirja. Kaikki hahmot ovat ihania, ei sen väliä ovatko ne hyviä vai pahoja. Miksi tälläisiä kirjoja ei ole useampia? Olen lukenut kirjan n. 4 kertaa, ja jaksaisin lukea sen yhä uudestaan. Juoni ja hahmot ovat vaan nerokkaan loistavia! Voin luvata, että jos luette, ette missään nimessä pety.