Siitä on paljon aikaa (pari vuotta) kun viimeksi luin Riordanin kirjallisuutta, mutta minun onneksi hän on edelleen yhtä hyvä kirjoittamaan kuin silloinkin. Tarina etenee omalla painollaan ja kuvailua mahtuu mukaan vaikka kuinka paljon, mutta silti ei liikaa. Kirjaa lukiessa sai nauraa ja itkeä. Lukemista oli vain pakko jatkaa, sillä epätieto seuraavan sivun tapahtumista oli kauheaa. Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta. Mutta jos tämä kirja olisi ollut ensimmäinen minkä luen, niin mitään ongelmia ei tietenkään olisi ollut. Eikä saa tietenkään unohtaa puhuvaa miekkaa! Mikä mielestäni menee jo hieman yli. Puhuvat eläimet vielä ymmärrän ja hyväksyn, mutta kun miekat alkaa puhua ja toimia itsenäisesti niin... Mutta en halua tuomita tätä kirjaa ja alkavaa sarjaa ihan kokonaan, joten jään innolla odottamaan toista osaa ja toivon sen olevan parempi kuin tämä ensimmäinen.

Odotin hieman parempaa kuin mitä kirjalla oli tarjottavana. En oikeastaan osaa sanoa varmasti, että mikä tässä kirjassa ei miellyttänyt.. Ehkä se oli juoni tai henkilöt tai vain kirjailijan tapa kertoa asioista. Oli asia mikä hyvänsä, tämä kirja ei todellakaan herättänyt mielenkiintoa koko lukemisen aikana. Mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän halusin kirjan vain loppuvan. Ja yleensä kun minulle tulee kirjan lopetettuani tunne, että "nytkö se jo loppui?" niin tämän kirjan kohdalla sitä ei tapahtunut. Täytyy kuitenkin nyt myöntää, että olin jo heti alkuunsa melko skeptinen tätä kirjaa kohtaa. Toivoin todella, että tämä olisi hyvä, mutta hieman tuo suomalainen kirjailija epäilytti. Eli voi olla, että omat ennokkoluulonikin olivat niin suuret, että ne peittivät tämän kirjan hienouden. Suosittelen kuitenkin edes kokeilemaan, jos fantasiasta ja draamasta pitää...

Siis eih ja voih. Rakastuin tähän sarjaan aivan alusta asti, mutta nyt tuli sellainen olo, että miksi näitä osia pitää tulla vielä lisää? Siis ei sillä, että en haluaisi enää lukea Zoeyn ja hänen ystävien elämästä kohti parempaa maailmaa. Tämä osa vavin tuntui jotenkin niin kaukaa haetulta. Aivan kuin tämä osa olisi tehty tähän väliin, jotta keksittäisiin taas jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa. En vain saanut mitään irti tämän kirjan juonesta - jos sellaista edes oli. Mielestäni tässä kirjassa ei oikeastaan tapahtunut kunnolla mitään. Kyllähän sitä tekstiä oli paljon kun siitä saatiin luotua yli kolmesataa sivua kestävä tarinan pätkä, mutta siihen se sitten jäi. Jos jotain hyvää nyt täytyy tästä kirjasta sanoa, niin sanotaan vaikka että pidin Refaimin kohtalosta. Olen pitänyt hänestä alusta asti. Loppujen lopuksi se tuntuu ainoalta hyvältä asialta tässä kirjassa. Starkin ja Kalonan välinen yhteys tuntuu niin tekaistulta, että huh huh. Kaikki hahmot ovat muuttuneet ensimmäisestä sarjan osasta niin paljon, että alkaa pian sekin ärsyttämään. Jotenkin tuntuu niin epätodelliselta, että jokainen kirjan miespuolinen henkilö on jollain tavalla itsekäs ja pöyhkeä. Damien on ehkä ainut poikkeus tähän sääntöön, ja siksi rakastankin häntä.

Tämä koko sarja kuuluu siihen joukkoon, mistä ei voi sanoa suoraan pitävänsä. Ensimmäiseen osaan rakastuin heti. Jokin siinä vain sai minut ihastumaan henkilöihin, maailmaan, juoneen sekä kirjoitustyyliin. Mitään ei jätetty pois vaan asioista kerrottiin juuri niin karusti kuin ne olivat. Lukijalle annettiin selkeät mielikuvat tapahtumista, vaikka ne eivät aina olleetkaan kovin miellyttäviä. Toinen osa oli hieman rauhallisempi kuin, mikä varmasti vaikutti siihen että meinasin lopettaa koko sarjan lukemisen. Mitään ei vain tuntunut tapahtuvan ja kun tapahtui, kaikki oli nopeasti ohitse. Tämä viimeinen osa oli kahden ensimmäisen välistä. Menoa ja kauheita kohtia oli, mutta sitten oli myös sitä pelkkää eteenpäin kulkemista ja muistojen tunkemista aivojen peränurkkaan. Kirjan koko alku oli lukijan valmistelua lopun suureen tuhoon, johon oikeastaan kaikki toiminta oli saatu tungettua yhdeksi suureksi kasaksi. Hanan elämästä kertovat luvut eivät kiinnostaneet minua sitten yhtään, enkä vieläkään oikeastaan täydellisesti ymmärrä niiden olemassaoloa. En tiedä olivatko ne vain lisätäytteenä kirjassa, ettei siitä tulisi puolet lyhyempää nykyisestä. Totta kai oli mukava lukea Portlandin tapahtumista aina välillä, mutta samanlaista pysähtynyttä menoa se oli kuin Korvessakin. Eniten minua ärsyttää tässä viimeisessä osassa se, että Alex palasi. Ensimmäisen osan jälkeen itkin silmät päästäni Alexin takia ja koko toisen osan Lena suri hänen takiaan. Ja nyt! Tämä herra onkin sitten palannut eikä kuollut! Ja toinen asia oli Lenan äiti. Se sentään oli tiedossa, että tämä ei ollut kuollut. Mutta kuka äiti käyttäytyy niin, kun näkee lapsensa pitkän ajan jälkeen? Kuitenkin, kirja tuotti niin raivoa kuin iloakin, mikä on oikeastaan aika virkistävää. Joitakin kohtia olisin kyllä halunnut muokata tai poistaa kirjasta kokonaan, mutta jätettäköön nämä kohdat mainitsematta. Loppujen lopuksi kirja oli hyvä päätösosa. Se punoi hyvin kaksi aikaisempaa osaa yhteen, niin juonellisesti kuin muutenkin. Sen kuitenkin sanon, että en lukisi koko sarjaan enää uudestaan. Ensimmäisen osan voisin vielä lukea, mutta en kahta viimeistä.

Ulalaa, tätä on sitten odotettu! Karou, savun tytär oli aivan ihana sarjan aloitusosa, ja tämä kirja oli todella hyvää ja mielenkiintoista ja upeaa jatkoa sille. Olisin halunnut lukea tämän kerralla, mutta yksi päivä ei ihan riittänyt yli kuudensadan sivun lukemiseen. Sivujen suuri määrä ei kuitenkaan saanut muodostettua kirjaan yhtään tylsää kohtaa, vaan tarina eteni sulavasti eteenpäin. Karousta oli mukava lukea lisää, vaikka sarjan ensimmäisessä osassa hänestä saatiinkin jo tietää paljon. Myös kerronnan jakaminen monelle eri henkilölle oli virkistävää, vaikkakin nykykirjallisuudessa siitä alkaa muodostua pikkuhiljaa normi - tai ainakin siltä se joskus tuntuu. Täytyy kyllä myöntää, että kun asiaa on riittävästi kerrottavana, ei asioiden monesta näkökulmasta tarkastelu haittaa lainkaan. Toki se ehkä saa lukijan ajatukset hetkeksi harhautumaan kun täytyy palauttaa mitä kertovalle henkilölle viimeksi tapahtui, mutta niin, joillekin se sopii paremmin kuin toisille. Itselläni meni hetki muistaa, että mitä siinä ensimmäisessä osassa oikeastaan tapahtui, mutta onneksi muistikuvat alkoivat palautua melko nopeasti. Tässä osassa minua miellytti vanhojen asioiden kertaamisessa se, että kertaukset eivät tuntuneet irrallisilta osilta tarinaa, vaan ne saatiin punottua hyvin pohjajuoneen. Myös monesta "uudesta" hahmosta kerrottin paljon. Osa heistä kyllä tuli jo esille ensimmäisessä osassa, mutta nyt heistä kerrottiin hieman enemmän. Ensimmäisessä osassa ihastuin Akivaan ja Karouhun aivan totaallisesti. Molemmat heistä oli niin upeita ja jollain tavalla erikoisia persoonia. Tämän osan luettuani he kuuluvat totaalisesti suosikkihahmoihini tässä sarjassa edelleen, mutta nyt joukkoon saa liittyä myös Thiago sekä Ziki. En tiedä oikeastaan miksi. Thiago ehkä siksi, että hänessä on niin monta erilaista puolta. Ensin hän on ystävällinen Karoulle - tai ainakin hän esittää ystävällistä - ja seuraavassa hetkessä hän menee muistuttamaan muita Karoun petollisuudesta. Ziki taas vain tuntui alusta lähtien niin sympaattiselta hahmolta jo alusta alkaen, vaikka kyllä hänestäkin se hieman ei-niin-sympaattinen -puolikin löytyy. Kirja loppui niin jännittävästi, että haluaisin saada seuraavan osan heti käteeni. Joten jään nyt vain odottamaan seuraavaa osaa, ja toivon hartaasti sen jatkavan yhtä mahtavaa ja hurmioittavaa linjaa kuin nämä kaksi ensimmäistäkin osaa ovat tehneet.

Jaahas, että tällainen kirja tällä kertaa. Kun nappasin tämän kirjastosta mukaani, en edes jaksanut lukaista takakantta - kansi oli sen verran kiinnostavaa ja tylsyys oli iskenyt juuri siinä kohtaa. Kotiin päästyäni sitten aloin ihmetellä, että miksi ihmeessä menin lainaamaan tällaisen kirjan?! Vaikka takakansi saikin kiinnostuksen ihan suhtkoht hyvin heräämään, ei tämän tapaiset scifi kirjat ole ehkä ihan niitä minulle tarkoitettuja.. Päätin kuitenkin sitten avata kirjan kun olin sen kerran kirjastosta asti raahannut kotiin - huimat 400metriä. Alku tuntui hieman epäselvältä, sillä minulla ainakin meni hetki tajuta että kuka puhuu ja mistä. Kun sitten pääsin itse kertojasta selville, kirjaan itseensä oli jo paljon helpompi keskittyä ja se muuttui paljon helpommaksi ymmärtää. Tähän ymmärtämiseen kuitenkin tuli katkos aina siinä kohtaa, kun kertoja muuttui paikan vaihtuessa, mutta loppua kohden nämä pienet katkokset vain lyhenivät - onneksi. Pakko kyllä myöntää, että Yancey olisi voinut kirjoittaa ehkä hieman selvemmin tekstiään, mutta kai tähänkin tyyliin voi loppujen lopuksi tottua. Juonellisesti kirja oli koottu hyvin. Matkalla syntyneet kysymykset saivat melko hyvin vastauksensa kirjan loppua kohden. Suurin kysymys ei kuitenkaan ainakaan tässä kirjassa vielä saanut vastausta - Mitä viidennen aallon jälkeen? Toivottavasti tästä tulee kuitenkin vielä se toinen osa, että ehkä tämäkin kysymys saisi sitten vastauksensa. Hahmoista eniten rakastuin joko Evaniin tai Cassien pikkuveljeen Sammyyn - tai Samsiin kuten Cassie häntä kutsuu. Evan oli omalla erikoisella tavallaan hellyyttävä, sillä hän ei tiennyt oikein mitä voisi tehdä. Mikä teko olisi väärin sääntöjä kohtaan. Sammy taas oli aivan mahtava alle kouluikäinen pikkupoika, jonka sisällä asustaa selvästi rohkea ja määrätietoinen mies - sitten kun se vain pääsee sen pienen pojan ohi.

Uh, vihdoin sain tämän kirjan käsiini. Ja kuten aina, Riordan on osannut kirjoittaa kirjan jonka lukemista ei vain pysty lopettamaan ennen viimeistä sivua. Hieman kyllä häiritsi se, miten monen näkökulmasta tekstiä oli kirjoitettu. Tapahtumia tuli näin todella paljon, eikä niitä meinannut pystyä liittämään yhdeksi ehjäsi kokonaisuudeksi. Oli kuitenkin mukava taas päästä lukemaan Annabethin, Percyn, Jasonin ja muiden puuhista \"pitkän\" tauon jälkeen. Jokaisen luonne ja taidot tulivat taas hyvin näkyviin ja jokainen oli huomioitu tapahtumissa. Riordanin tavoilleen uskollisena sai sivuille myös naurua ja ehkä jopa muutaman haikean hetken. Percyn ja Annabethin suhteen kehittyminen oli varsinkin itselle mukavaa luettavaa, sillä Percy on yhä (ja tulee varmasti aina olemaan) yksi lempihahmoni sarjassa.

Tämä on taas yksi niistä kirjoista, joista kiinnostun kasnikuvan perusteella. Sitten kun olen saanut kirjan käsiini, en ole aivan varma haluanko sittenkään lukea sitä. Onneksi kuitenkin avasin tämän kirjan ja aloin lukea. Vaikka alussa kirja vaikutti hieman sekavalta kun Aria ei muistanut kunnolla mitään, moni alussa mieleen juolahtanut kysymys sai hyvin vastauksen loppuosassa. Joitakin kysymyksiä kuitenkin jäi päähän vielä ristelemään, joten toivon vain että seuraava osa antaa niille vastauksia. Muuten kirja oli kuitenkin ihan ok. Henkilöhahmot olivat osa mielenkiintoisia, enkä olisi halunnut kaikille sellaista kohtaloa kuin he saivat. Juoni oli myös ihan kohtalainen, vaikkakin jotkin tapahtumat olivat mielestäni hieman turhia. Tuntui kuin ne olisi vain tungettu johonkin väliin hieman rauhoittamaan menoa, tosin hieman huonolla menestyksellä.

Aluksi meni pieni hetki, että pääsin selville kirjan tapahtumista. Ensimmäisen osan lukemisesta on kulunut jo sen verran aikaa, että kaikki asiat eivät olleet täysin selkeinä muistissa. Hyvin nopeasti palaset alkoivat kuitenkin loksahtaa paikalleen, ja kirjan lukemiseen sai keskittyä sataprosenttisesti. Olen aina pitänyt Wardin tyylistä kirjoittaa, eikä tämäkään kirja tuottanut siinä suhteessa pettymystä. Kirjan hahmoista jokainen on omanlaisensa, eikä kukaan heistä ole yhtään tylsä. Siellä täällä kirjaa tuli vastaan lausahduksia jotka saivat hymyn huulille. Varsinkin Grier oli tässä osassa yksi suosikeistani. Hän on kokenut kovia mikä on muovannut hänen luonnetta. Silti hänestä löytyy lempeäkin puoli ja se osa, joka ei halua kenellekään mitään pahaa. Varsinkin Grier tuli joskus sanoneeksi asioita joita ei vain voinut lukea neutraali ilme kasvoilla.

Nappasin kirjan kirjastosta vain ja ainoastaan kannen perusteella. En lukenut takakantta tai mitään muutakaan esittelyä kirjasta, ihastuin vain niin totaallisesti kansikuvaan, että tiesin haluavani lukea kirjan. Nyt, kirjan luettuani, olen onnellinen että kansi sai minut lainaamaan kirjan. Lukukokemus oli virkistävä ja mukavaa vaihtelua kaiken fantasian keskellä. Lohikäärmeen jälkeläisistä oli mukava lukea, vaikkakin olisin halunnut tietää vielä vähän lisää heistä. Juoni oli hyvin mukaansatempaava, vaikka jotkin asiat olivatkin melko arvattavia. Jacindan ajatuksia oli mukava lukea ja hänen tapaansa suhtautua asioihin. Kirja ei jättänyt suuria aukkoja matkallaan eteenpäin, vaikka hieman minua jäi häiritsemään rouva Hennessey, Jacindan perheen \"naapurissa\" asuva vanha nainen joka tarkkaili heitä päivittäin. Jacindan ja Willin välille muodostui kirjan aikana vahva side, jonka en olisi halunnut koskaan katkeavan millään tavalla.

Erikoisen mielenkiintoinen ja yllättävän viihdyttävä tarina näkyjä näkevästä lukiolaistytöstä ja komeasta rocktähdestä. En olisi uskonut, että kirja olisi niinkin hyvä. Tammisen tyyli kirjoittaa on virkistävää, aivan kuin aihekin. En ole kauheasti lukenut saamelaisuuteen viittaavia fantasiakirjoja, tai sitten en vain ole osannut etsiä sellaisia. Näin Varsinais-Suomalaisena oli mukava lukea kirjaa, jossa oli käytetty hieman erilaisempaa murretta. Jotkut sanoista tosin jäi pieniksi kysymysmerkeiksi mieleen, mutta suurimman osan \"uusista\" sanoista ymmärsin helposti. Kirja ei ehkä tulisi heti mieleeni jos joku asiasta jotain kysyisi. Siinä mielessä kirjasta ei jäänyt kovinkaan paljoa mieleen, vaikka se hyvä olikin. Juoni eteni omalla painollaan, mutta jotenkin siitä vain jäi puuttumaan se jokin mikä sykähdyttäisi lukijan sisintä. Myöskään kirjan hahmot eivät tuntuneet kovinkaan erikoisilta, vaikka monen heidän luonne tuli hyvin esiin. Jotenkin minua jäi jollain tasolla häiritsemään Pajun toiminta ja se, miten hyvin Aura häneen luotti kaikesta huolimatta. Yhdellä sivulla Aura on vihainen Pajulle ja seuraavalla sivulla he ovat taas kiinni toisissaan kuin olisivat juuri sillä hetkellä kuolemassa. Eikä välissä todellakaan puhuttu, vaan Aura mietti asioita omassa päässään ja katseli maisemia. Tällaiset pienet asiat jäivät ärsyttämään, mutta muuten kirja oli todellakin lukemisen arvoinen. Tosin, vaikka pitäisikin fantasiasta, ei tämä kirja ehkä ole sellainen josta jokainen tykkää. Kirjaa lukiessa pitää olla ehkä edes jonkinlaista kiinnostusta saamelaisuutta kohtaan, ja heidän mytologiaa. Itsekin valitsin kirjan vain tuon saamelaisuuden takia, muuten ei tuo takakansikaan oikein napannut..

Kirja olisi voinut olla mielenkiintoisempi, sillä aihe oli jollain tapaa erilainen. Puolessa välissä aloin kuitenkin hieman tylsistyä, eikä loppu kirja herättänyt mielenkiintoa. Juoni oli hieman hajanainen, mutta pohjimmiltaan se oli ihan tyydyttävä. Kirjan alusta asti minua häiritsi Teklan suhtautuminen viikkoon ilman vanhempia. Ymmärrän kyllä, että neljätoistavuotias haluaa tehdä kaikenlaista ollessaa yksin kotona - varsinkin ensimmäisellä kerralla. Hänellä oli kuitenkin pikkuveli hoidettavana, josta Tekla ei tuntunut välittävän joissain kohtia lainkaan. Hän valitteli vain sitä, että etelässä kaikki oli niin paljon erilaisempaa. Hän ei suostunut käyttämään kunnollisia talvivaatteita, eikä talon lämmittäminen tai muut kotityöt oikein innostaneet. Tämä kaikki oli mielestäni hieman outoa, sillä kyllä neljätoistavuotiaan jo pitäisi hieman pystyä huolehtimaan itsestään ja veljestään, ilman että meinaa jäätyä kuoliaaksi puolessa välissä viikkoa.

Vahva, mielenkiintoinen, inspiroiva ja koukuttava jatko-osa. Täydelliseksi jatko-osaksi tätä ei kuitenkaan voi sanoa, vaikka lähelle tämä pääseekin. Ensimmäisen osan jälkeen vain odotukset olivat hieman korkeammalla kiinnostavuuden ja juonen kannalta, mutta kyllä tämäkin mennetteli. Raisan ja Mikaelin tarina käynnistyi Kesytön- kirjassa mielenkiintoisena ja mieleenpainuvana. Tältä kirjalta jotenkin vain odotti hieman samaa, vaikka Kesyttömän lopussa Raisa joutuikin lähtemään ja jättämään Mikaelin ilman hyvästelyjä. Onneksi tässä kirjassa oli kuitenkiin niin hyvä juoni pohjalla, että Raisan ja Mikaelin \'suhteen\' ongelmat eivät kauheasti haitanneet. Tosin olisin toivonut, että heidän suhteensa olisi ollut erilainen kirjan loppuun mennessä. Muuten kirja oli yhtä mielenkiintoinen kuin edellinenkin osa. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa. Rouhiainen osaa kirjoittaa mielenkiintoisesti ja pitää näin kiinnostuksen yllä koko kirjan ajan. Vaikka joskus tulisikin hieman ylsempi kohta kirjassa, pian alkaa taas tapahtua ja hieman tylsemmän osiot saavat väistyä taka-alalle.

Taidokas ja mielenkiintoinen jatko-osa joka ei jätä lukijaa kylmäksi. Juoni pysyy kasassa koko kirjan matkalta. Vaikka tapahtuu paljon, tarinaa pysyy hyvin kasassa eikä aukkoja synny. Eden ja Nemo toivat kirjaan mukavaa vaihtelua jo-tuttujen hahmojen keskelle. Kirja myös avasi hyvin hieman tuttujenkin hahmojen ajatuksia ja tekemisiä. Kokonaisuutena kirja oli uskomaton lukukokemus jonka voisi uusia vaikka kuinka monta kertaa. Tyhjän sivun kääntyessä näkyviin voi vain jäädä ihmettelemään: \"Joko se loppui.\" Ja mitä luultavimmin viimeistään silloin silmät täyttyvät kyyneleistä, ellei sitä ole tapahtunut jo viimeisiä sivuja lukiessa.

Ah, vihdoin sain tämänkin kirjan käsiini ja odotus todellakin palkittiin! Ajatus luurankoetsivästä on vain niin mielenkiintoinen, että jo se saa innotuksen kasvamaan ihan uskomattomiin sfääreihin. Siihen vielä vähän lisää taikuutta, nekromantikkoja, riitoja, ihmissuhteita... Täydellistä! Voisin ylistää kirjaa (ja koko sarjaa) varmaan vaikka kuinka paljon, mutta luulen että se ei kiinnosta ketään. Sen takia minun on surukseni pakko kertoa, että vaikka olen kuinka ihastunut tähän sarjaan, tämä osa oli hieman edellisiä huonompi. En tiedä mistä se johtui, ehkä siitä että kirjassa ei ollut riittävästi eroavaisuutta aikaisempiin osiin. Totta kai Landy osaa kirjoittaa todella hyvin ja kiinnostavasti, mutta jokin tämän kirjan juonessa jäi painamaan mieltäni. Se ei kuitenkaan estä minua odottamasta tulevia osia aivan yhtä innolla, kuin tätäkin kirjaa odotin.

Tämän kirjan lukemisen kohdalla tuli todellinen haaste eteen: minun piti lukea kirjan seitsemänsataa (700) sivua viidessä (5) päivässä ja elettävä muuta elämää siinä samalla. Lisää vaikeusastetta muodosti se, että kirjan alku ei tuntunut kovinkaan kiinnostavalta, eikä myöskään loppu. Keskellä oli parinsadan mittainen kiinnostava jakso minkä pystyi lukemaan melko nopeasti. Tämä hieman auttoi ajan kannalta, vaikka ei kauhean paljoa. En osaa sanoa mikä kirjasta teki sellaisen kuin se oli: hyvän ja mielenkiintoisen, mutta samalla hieman pitkäveteisen ja tylsähkön. Ehkä se johtui siitä, että olin katsonut elokuvan jo aikaisemmin ja se toi tietynlaisia odotuksia kirjaa kohtaan. Tai sitten se vain johtui siitä, että kirjan kieli ja teksti ei vain napannut lievän pitkäveteisyytensä ja samoihin asioihin juuttumisensa takia.

Kaksi ensimmäistä lukua oli täyttä tuskaa - myönnän sen ihan suosiolla. Sen jälkeen alkoi jotenkuten siedettävä jakso, joka vain parani paranemistaan. Joissain kohtia kyllä tuli niitä hetkiä, joilloin olisi vain halunnut heittää kirjan nurkkaan ja olla lukematta loppua. Kuitenkin, samalla pieni ääni sanoi, että loppu voisi olla mielenkiintoinen. Päätin siis jatkaa lukemista. Kirja ei ollut mielestäni mikään mestariteos, mutta ei sitä nyt huonoksikaan voi kokonaan kutsua. Ja täytyy myöntää, että jään innolla odottamaan seuraavaa osaa. Toivon vain, että seuraavassa osassa kerronta olisi edes hieman sujuvampaa ja juoni etenisi tasaisemmin. Nyt se tuntui hyppelevän paikasta ja ajasta toiseen, vaikka kuitenkin koko ajan pysyttiin samassa tilanteessa.

Kun aloin lukea kirjaa, ajattelin ensin, että eipä se kauhean mielenkiintoiselta vaikuttanut. Kuitenkin, jokin siinä kiinnosti minua sen verran että jatkoin lukemista. Juoni alkoi tiivistyä melko nopeasti, eikä tekstiä vain voinut jättää kesken. Saban matkasta pelastaakseen veljensä muodostui mielenkiintoinen ja monivärinen tarina joka ei jättänyt yhtään jäsentä kylmäksi. Kerronnan puhekielinen kerronta häiritsi hieman, aluksi. Siihen tottui kuitenkin hyvin nopeasti. Ainoa asia mihin en tottunut kirjan aikana, ja mikä ärsytti suunnattomasti, olivat dialogit. Mielestäni dialogien pitäisi jotenkin erottua tekstistä, mutta nyt - ilman minkäänlaisia välimerkkejä - se sekottui normaalin kerronnan joukkoon, saaden jotkut kohdat tuntumaan hieman epämääräisiltä ja sekaisilta.

Ensimmäinen osa sai minut todella innostumaan, eikä tämä osa todellakaan lieventänyt tuota innostusta. Juoni, idea, henkilöt ja maailma on niin luovia ja mukaansatempaavia, että kirja on pakko lukea yhdeltä istumalta ja ihmetellä jälkeenpäin miksei sivuja ole enempää. Tai miksi seuraava osa ei ole vielä ilmestynyt. Vaikka kirja oli pohjimmiltaan aika surullinen, oli siihen saatu myös riittävästi iloa ja naurua. Arian ja Perryn omista ja yhteisistä ongelmista oli kerrottu hyvin, eikä aukkoja jäänyt. Juoni eteni sopivaa vauhtia, ei liian nopeasti tai hitaasti. Kokonaisuutena kirja oli täydellinen jatko-osa.

Vau, Ward on taas saanut luotua yhden aivan ihanan kirjan, joka on niin surullinen kuin iloinenkin. Tohrin eri vaiheista surun käsittelyssä oli mukava lukea, ja siinä sivussa kulki hyvin Johnin ja Xhexin suhde. Kirjassa ei ollut kovinkaan montaa kohtaa jotka tuntuivat hieman tylsiltä, mutta muutamalta ei koskaan välty. Siihen nähden, että kirja oli hyvin paksu, mielenkiinto pysyi hyvin yllä. Lassiterista tuli yksi lempihahmoistani, ainakin tässä kirjassa kerrottujen asioiden mukaan. On mukavaa huomata, että vaikka peruspohja näissä kaikissa kirjoissa on melko samanlainen, niin Ward on saanut jokaisen kirjaan jotain uutta ja erilaista.

Ensimmäisen osan luettuani ajattelin, että tämä vaikuttaa hyvältä sarjalta. Toisen osan jälkeen en ollut enää asiasta niin varma, mutta kirjassa oli kuitenkin niin paljon hyviä ja koukuttavia kohtia, että päätin lukea myös kolmannen osan. En tiedä oliko päätös kovinkaan hyvä, mutta ainakaan ei tarvitse enää miettiä luenko vai enkö. Päätösosaksi juoni oli mielestäni aivan liian hidasta. Aikaa kului, mutta silti tarina ei tuntunut etenevän mihinkään. Kirjan loppuosa sai joissain kohtia mielenkiintoni heräämään, mutta ei niin hyvin kuin sarjan edeltävät osat. Condie on mielestäni hyvä kirjailija ja hän kirjoittaa selvää ja kuvailevaa tekstiä. Tässä osassa kuitenkin tuntui siltä, että hän halusi sarjan nopeasti päätökseen. Se minun täytyy kuitenkin myöntää, että kirjan lopussa silmiini kihosi kyyneleitäkin. Oli kirjassa siis jotain, mikä sai tunteet valloilleen. Varsinkin Xanderin kohtalo on pelottanut minua koko sarjan ajan, mutta onneksi hänkin sai onnellisen lopun parista takaiskusta huolimatta. Toista osaa lukiessani aloin hieman \"vihaamaan\" Cassiaa, tämä kirja kuitenkin muutti ajatukseni hänestä täydellisesti. Kokonaisuutena tämä kirja ja koko sarja olivat ihan ok, mutta jos nyt saisin päättää lukisinko kirjat uudestaan, vastaukseni olisi kieltävä.

Alku tuntui melko sekavalta, koska ensimmäisen osan lukemisesta oli niin kauan. Juoneen pääsi kuitenkin melko nopeasti taas jyvälle ja pienet mustat aukot muistissa eivät haitanneet mitään. Kokonaisuutena kirja oli ihan ok, mutta jotkut asiat jäivät ärsyttämään. Juoni eteneni, mutta välillä tuli sellainen olo että voitaisiin jo siirtyä seuraavaan kohtaukseen. Eniten minua ärsytti kuitenkin se, miten hyvin Will ja lopussa Ben ottivat Mabin taikomiset. Muutenkin Willin ja Mabin suhde oli melko omituinen. Suosittelen kuitenkin lukemaan jos vähänkin kiinnostaa. Kuitenkin, pidin itse enemmän ensimmäisestä osasta.

Ihanaa että Ward on alkanut kirjoittaa hieman erilaisella juonikaavalla kuin aikaisemmissa kirjoissa. Vaikka tässäkin kirjassa oli se peruskaava, että vampyyri löytää itselleen puolison, niin silti kirjassa oli myös niin paljon muuta. Oli mukava taas lukea hieman Vishousista ja Janesta. Qhuinnin ongelmat ovat myös ihan mielenkiintoisia, mutta mielestäni se alkaa jo pyöriä saman asian ympärillä liikaa. Toki Qhuinnin ja Blayn völinen juttu etenee aina välillä, mutta turhanpäiväiset kohdat olisi voinut jättää ehkä hieman vähemmälle.. Muutenkin kirjan kokoon nähden olisin halunnut lukea enemmän Paynesta ja Mannysta, sillä nyt tuntui että heistä ei kerrottu kovinkaan paljoa. Kokonaisuutena kirja oli kyllä aivan mahtava. Pari kirjaa taaksepäin olin jo valmis heittämään hanskat naulaan ja vaihtamaan johonkin toiseen kirjasarjaan, mutta nyt olen todella iloinen että en tehnyt niin. Toivon vain että Wardin kirjoittaminen on parempaan päin, sillä jos seuraavassa kirjassa ollaan palaamassa vanhoihin kaavoihin, en tiedä jaksanko enää edes yrittää.

Jos aikaisemmin sarjassa oli pari kirjaa jotka sai minut ajattelemaan, että lopetan näiden lukemisen, niin tämä kirja käänsi kyllä ajatukseni aivan toiseen suuntaan. En tiedä mikä teki tästä kirjasta niin paljon erilaisemman kuin aiemmat, mutta ihastuin tähän aivan totaallisesti. John ja Xhex ovat molemmat sellaisia hahmoja joista en niin kauheasti välittänyt, mutta nyt he kuuluvat kyllä aivan kärkipäähän. Xhexissä kirjan aikana tapahtuva muutos oli melko suuri, mutta onneksi hänen luonteelle ominainen taistelija ei hävinnyt minnekään. Myös Dariuksen elämästä Veljeskunnassa oli oikein mukava lukea. Wardille niin ominainen kirjoitustapa sai minut taas pauloihinsa, enkä todellakaan voi lopettaa sarjan lukemista. Odotan innolla että pääsen lukemaan Paynesta, sillä hänestä muodostui jo tämän kirjan aikana melko mielenkiintoinen hahmo, ja haluan tietää hänestä enemmän.

Jos aikaisemmat pari kirjaa on saanut minut melkein lopettamaan sarjan lukemisen, olen nyt iloinen että en vielä ole lopettanut. Tämä kirja oli mielestäni aivan ihana, vaikka pari asiaa olikin hieman vähemmän kiinnostavia. Lessereiden kohdat ovat mielestäni ihan hyviä ja kyllä ne nyt pystyy lukemaan, mutta ei ne kyllä kiinnostusta kirjaa kohtaan kohota, ainakaan minun mielestäni. Rehvistä ja Ehlenasta olisi voitu kertoa hieman enemmän, mutta ne kohdat joissa heistä kerrottiin, olivat mielenkiintoisia ja Rehvin sympath-puolesta oli oikein kiva lukea. Hahmona Rehv ei aikaisemmin kiinnostanut, mutta kirjan luettuani on pakko sanoa, että ei hänkään ole hullumpi persoona. Johnista ja Xhexistä kertovat kohdat olivat myös ihan kivoja, mutta niitä olisi voinut ehkä olla hieman vähemmän, en tiedä. Wrathista taas oli kiva lukea taas, koska hän on ollut kokoajan lempihahmoni, vaikka ei olekaan niin kovin ihmeellinen. Kokonaisuutena kirja oli hyvä ja se ei haitannut yhtään että sivuja oli enemmän kuin aikaisemmin. Toimintaa riitti taas koko kirjaan ja juoni meni taas suurin harppauksin eteenpäin. Ja täytyy todeta, että on oikeastaan vain tämän kirjan ansiota, että luen myös seuraavan osan.

Jep jep, jos aikaisemman kirjan lukemiseen meni joku tovi, tämän lukemiseen meni vielä vähän pidempään. Alku oli mielestäni melko tylsä, mutta onneksi loppua kohden meno parani edes hieman. Alussa asiat pyöri samojen asioiden ympärillä eikä mikään edennyt mihinkään suuntaan. Lopussa taas tuli hyvin paljon kaikkea uutta asiaa, minkä olisi mielestäni voinut jakaa paremmin koko kirjaan... Phury ei ole missään vaiheessa ollut minulle sellainen hahmo jota fanittaisin. Nyt kirjan luettuani ajatukseni pyörivät lähes samoja ratoja, mutta joitakin muutoksia tietenkin on. Phuryn ongelmat oli kuvattu todella hyvin mikä paransi hänen asemaa omissa ajatuksissani. Cormia taas oli koko kirjan ajan aivan ihana hahmo ja loppua kohden ajatukseni hänestä vain paranivat. Toki heistä olisi voitu kertoa vielä enemmän. John on aivan ihana henkilö mutta joissakin kohtia tuli sellainen olo, että hänestä voitaisiin kertoa hieman vähemmän. Hänestä tuli niin paljon asioita esiin, että tuntui kuin kirjassa olsii kerrottu niin Phurysta kuin Johnistakin.. Kirja sai minut kuitenkin päättämään, että jatkan vielä sarjan lukemista, sillä tässä kirjassa tuli niin paljon sellaista esiin, mistä haluan lukea enemmänkin.

Hmm.. Kirja ei nyt aivan vastannut odotuksiin, mitkä eivät muiden antamien arvostelujen vuoksi olleet edes kovin korkealla. Kerronta on edelleen aivan ihanaa, ja koko sarjan kestävä juoni on mukava ja pitää kiinnostuksen yllä. Yksittäisenä osana koko sarjaa, tämä kirja ei kuitenkaan ollut niin hyvä kuin edelliset. Jotenkin tässä tulee sellainen olo, että odotanko näiltä jatko-osilta aivan liikaa, vai ovatko ne oikeasti huonompia kuin edeltäjänsä. Vishousin elämästä oli kuitenkin kiva lukea, vaikka aika vähän kirja kokonaisuutena hänestä kertoi. Lessereiden osuuksia ei todellakaan tullut ikävä. Loppu oli vähän outo ja aluksi hieman vieroksuin sitä. Ideana se oli kuitenkin hieno ja yksi uusi mystinen lisä. Jos aikaisemmat osat olen lukenut melkein yhdellä kertaa, tästä kirjasta en voi todellakaan sanoa samaa. Lukemiseen meni aikaa, sillä tällä kertaa oli niin paljon helpompi laskea kirja alas ja tehdä jotain muuta. Tietyissä kohdissa näin ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan, mutta muihin kirjoihin verraten, tälläisiä kohtahtauksia oli harvinaisen vähän. Jane oli mielestäni mitä mahtavin nainen ja aivan täydellinen V:lle. Hänen lievä vastahakoisuus oli virkistävää, tosin se olisi kyllä voinut jatkua hieman pidempään.. Toivon, että seuraava osa on parempi kuin tämä. Vishous oli ennen tätä kirjaa mielestäni aivan mahtava tyyppi, mutta kirjan luettuani, mielikuvani hänestä ei ainakaan parantunut. Toivottavasti niin ei käy seuraavan hahmon kanssa.

Sarjan aiemmissa osissa en oikeastaan kiinnittänyt kovinkaan paljoa huomiota Butchiin. Ehkä juuri tämän takia olin hieman yllättynyt että hän pääsi kirjan pääosaan. Kuitenkin kirjaa lukiessani aloin hahmottaa Butchin roolia yhä paremmin ja paremmin. Kirjan alku ei ollut mielestäni kovinkaan mielenkiintoinen. Se oli Butchin ja Marissan osalta liikaa sellaista \"ollako vai eikö olla?\"- draamaa.. Loppua kohden juoni kuitenkin parani, vaikka draama jatkuikin taustalla melkein viimeisille sivuille asti. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin ihan hyvä ja lukemisen arvoinen. Tosin alku olisi voinut olla erilainen ja draamaa olisi voinut olla todella paljon vähemmän. Mutta onneksi tässä kirjassa lessereiden kohtaukset oli mielestäni kirjoitettu hieman paremmin kuin aikaisemmissa osissa, mikä oli hyvä asia. Kirja myös muutti suhtautumistani joihinkin hahmoihin. Ennen ajattelin että Vishous olisi vähän erilaisempi kuin tämä kirja antoi ymmärtää. Enkä tiedä että oliko tämä muutos kovinkaan hyvä asia. Butchin menneisyys oli mielestäni koskettava ja se sai minut ymmärtämään hänen tekoja paremmin. Ja sitten oli tietenkin Marissa. En kauheasti pitänyt hänestä aiemmin, mutta kirjan aikana tapahtuva kehitys ja henkinen kasvaminen paransi mielikuvaani hänestä.

Kirja oli aivan mahtava, mutta jotenkin aikaisemmat kaksi oli mielestäni ehkä hieman parempia. Ei tätä voi toki huonoksi sanoa, oli pakko lukea mahdollisimman nopeasti. Z:n menneisyys oli oikeastaan aika järkyttävä, joten hieman ihmettelin sitä miten nopeasti hän loppujen lopuksi muuttui.. Ja tietenkin kirjalle pitää antaa pisteet siitä, että se sai minut itkemään ensimmäisen kerran tätä sarjaa lukiessani. Lopussa vain oli pari sellaista kohtaa että silmien vuotamiselle ei voinut mitään. Muutenkin kirja parani selkeästi loppua kohti. Alussa oli mielestäni niin paljon kaikenlaista mitkä olisin mielelläni vain hypännyt yli. Lessereistä kertovat kohdat eivät aiemminkaan ollut mielestäni kovin hyviä, mutta tässä kirjassa ne olivat ehkä hieman paremmat kuin edellisissä. Suosittelen kyllä lukemaan, ei ollut todellakaan huono lukukokemus.

Aivan ihana! Ei jättänyt tämäkään kirja kylmäksi, tosin pidin enemmän ensimmäisestä osasta. En tiedä miksi, mutta niin siinä nyt pääsi käymään. Kerronta oli edelleen jouhevaa ja juoni piti hyvin mielenkiinnon yllä. Silti kirjan luettuani, tuli sellainen olo että jotain jäi vielä uupumaan. Mutta voi olla että se johtuu vain siitä, että en lukenut tätä yhdeltä istumalta.. Ei voi tietää. Kuitenkaan en voi estää käsiäni syyhyämästä, sillä haluan saada kolmannen osan näppeihini mahdollisimman nopeasti.

Aivan mahtava kirja. Ja Wardin tyyli kirjoittaa on tässäkin kirjassa mitä mainioin. En voinut olla lukematta kirjaa yhdeltä istumalta, niin koukuttava ja toiminnan täyteinen kun se oli. Kirjan jokaisella henkilöllä on ihanan erilaiset luonteet mikä on todellakin vain plussaa. Wrath oli mielestäni aivan ihana, vaikka aina välillä tuli sellainen olo, että hän on täysi idiootti. Mutta onneksi sellaisia tilanteita oli vain muutama. En millään malta odottaa että voin lukea lisää sarjan kirjoja, onneksi tuo toinen osa on jo vieressä, odottamassa avaamistaan. Ja suosittelen kyllä kaikkia niitä lukemaan, joita edes hieman kiinnostaa tämäntyyppinen kirjallisuus. Oikeastaan itsekin yllätyin siitä miten hyvä kirja oli, ja miten eritavalla vampyyrit kuvailtiin muihin sarjoihin nähden. Toiminta oli erilaisempaa ja juoni toimi moitteettomasti.

Napattuani kirjan hyllystä, en tiennyt lainkaan mitä odottaa. Loppujen lopuksi olin melko yllättynyt siitä, miten kirja on kirjoitettu. Mielenkiinto pysyi hyvin yllä koko kirjan ajan, eikä tullut kovinkaan montaa kertaa oloa, että haluaisi lopettaa lukemisen. Kirjan luettuani, voin sanoa varmasti että haluan lukea myös jatko-osat sitten kun ne ilmestyvät. Ja mitä luultavimmin luen kirjailijan muitakin kirjoja, sen verran mielenkiintoinen j koukuttava kerrontatapa on kyseessä.