Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tykkäsin kovasti! Hyvä aloitus tälle sarjalle ja juoni on hyvä.
Siirrokseen tarttuessani olin jälleen siinä mahtavassa tilanteessa, etten muistanut edellisestä osasta paljon mitään. Etenkin kirjan lopusta minulla oli hyvin hämärät muistikuvat - ja on vieläkin. Yleensä luen toiset osat muistelematta sen kummemmin edellisiä, sillä monia asioita kerrataan tai ne palautuvat itsessään mieleen. Siirroksen kanssa on kuitenkin toisin, sillä koska kyseessä on esiosa, Siilon henkilöt eivät ole edes vielä syntyneet. Siirroksessa on kuitenkin varmasti monia viittauksia Siilon tapahtumiin, osan minäkin tajusin, osaa varmastikaan en. Esiosa toimi kuitenkin mielestäni hyvin ja oli mielenkiintoista saada tietää lisää dystopisen maailman taustoista. Tarinalinjat tulevat myös selvästi yhtenevään viimeisessä osassa. Siilon tapaan myös Siirros oli varsin pelottava ja klaustrofobinen. Ajatus siitä, että olisi pakotettu elämään maan alla ilman ulospääsyä on ainakin minusta kammottava. Toki siilot ovat järkyttävän kokoisia, mutta silti. Kirjoissa on kuitenkin nyt nähty aika monta kapinaa, joiden myötä sitä viimeistään tajuaa, että kun sulkee yli tuhat ihmistä samaan rakennukseen, ennemmin tai myöhemmin puhkeaa kaaos. Siirroksessa pelottava kuva sen kuin pahenee ja kaikki on entistä hirvittävämpää. Minusta välillä oltiin kuitenkin jo uskottavuuden rajoilla, enkä ole varma pidänkö kaikista Howeyn kehittelemistä syy-seuraussuhteista. Siirros ei myöskään yllä aivan samaan nappaavuuteen ja vangitsevuuteen kuin edeltäjänsä. Kyllähän tämänkin parissa päivässä luki, mutta samanlaista näppeihin liimautuvaa efektiä ei tullut. Kirja ei myöskään ole aivan yhtä toiminnantäyteinen kuin Siilo, mitä jäin hiukan kaipaamaan. Yksi Siilon saagan valttikortteja on nimittäin juuri viihteellisyys ja toiminnantäyteisyys. Henkilöitä lahdataan ja lukija saa hämmästellä hitaasti avautuvaa mysteeriä ja haukkoa henkeään järkyttäville paljastuksille. Kaipasin myös Siilon kipakkaa päähenkilöä Julesia, sillä Donald ei aivan voittanut sydäntäni puolelleen. Kiinnostava trilogia tämä Siilon saaga ehdottomasti on, jos joku etsii viihdyttävää, nopeatempoista ja ahdistavaakin dystopiasarjaa kaikkien nuortenkirjojen rinnalle, tämä on hyvä vaihtoehto.
Nyt kyllä hieman petyin. Olin odottanut viimeistä osaa 2.kaudesta innolla, mutta päätös olikin näin kämäinen. Mitään ei sinällään tapahtunut. Tilanne oli koko ajan päällä, mutta sekään ei ollut mitään isoa. Ajattelin takakansi tekstin perusteella, että nyt tapahtuisi se loppuhuipennus, mutta niin ei käynyt. (Tosin uskon, että sivumäärän rajallinen luku on syy pää tähän lyhkäiseen, tönkköön loppuun) Kaikenkaikkiaan hienoa Soturi-Kissojen jatkajaa, vaikkakin juoni sai pettymään. Kolmannen kauden alkamista odotellessa!
Maria Turtschaninoffin "Maresi: Punaisen luostarin kronikoita" (Tammi, 2014) on Finlandia Junior -palkittu romaani syrjäisellä saarella sijaitsevasta luostarista, jonne miehillä ei ole asiaa. Päähenkilö on tietoa janoava Maresi-niminen tyttö, joka toimii myös kirjan kertojaminänä. Eräänä päivänä luostariin saapuu Jai-niminen tyttö, joka on menettänyt sisarensa hirvittävissä kotiolosuhteissa, ja jota uhkaa kostoa vaativan isän toimesta sama kohtalo (lukija voi halutessaan vetää jonkinlaisia yhtymäkohtia nykypäivän kunniamurhiin). Ja eräänä päivänä perheen miesväki saapuukin aseistettujen sotilaiden kanssa saarelle, tarkoituksenaan hakea tytär takaisin kotiin. Silloin Maresi ja koko luostariyhteisö joutuvat tilanteeseen, josta ei ole helppoa poispääsyä. Syystä tai toisesta en innostunut kirjasta kovin paljon. Lukeminen tuntui kuitenkin takkuiselta heti alusta lähtien, eikä sinänsä kauniisti kirjoitettu romaani missään vaiheessa tuntunut kohoavan siivilleen, vaan käytin lyhyehköön romaaniin melkoisesti aikaa. Miksi? Syy voi olla kyllä ihan keskittymiskyvyssäni, joka ei nyt ollut paras mahdollinen. Lisäksi henkilöhahmoista en löytänyt kamalasti kaikupohjaa. Sukupuolipainottuneisuus ei minua ole yleensä kirjallisuudessa vaivannut, mutta kirjan luettuani jäin silti miettimään, olisiko negatiivisesti leimautunut mieskuva kuitenkin häirinnyt minua aavistuksen verran - ja voisinko tunnustaa sitä ääneen, ilman että saisin otsaani misogyynisen sovinistin leiman? No, toisaalta tiedän kyllä naislukijoita, jotka eivät erityisesti pidä kovaksikeitettyjen dekkareiden huoriin ja madonniin jakautuneesta naiskuvasta, eli ehkäpä en tunne asiasta sen suurempaa syyllisyyttä.
Alunperinhän siis luin kirjan, koska sairaalassa oleva mummuni oli käskenyt äitini lukea sen, mutta äiti ei jaksanut lukea loppuun niin luin lopun ja muutamia muita kohtia ja kerroin hänelle miten kirja loppuu. Pari vuotta myöhemmin löysin sarjan seuraavan osan Citymarketin poistomyynnistä ja ostin sen, koska tiesin, että omistan edellisenkin osan. Luin sitten tämän ensimmäien osan kokonaan, kannesta kanteen, ja pidin siitä, vaikka en ihan kaikkia termejä ymmärtänytkään.
Hyvähän tämä oli, mutta suomennos oli aika kyseenalainen joissain kohdissa. Tosi hyvä kirja kumminkin, tykkään lukea yhdeksännen Tohtorin kirjoja, koska Ysillähän oli vain yksi kausi ja sitä tarinaa on kiva... pidentää, jos vain pystyy.
Ihan mahtava kirja!! Mutta huonosti suomennettu, kylläkin. JOtain asioita jäi huomaamatta kun suomeksi luin, ja englanniksi lukiessani pääsin paljon enemmän tarinaan mukaan. Loistava loppu mahtavalle kirjasarjalle. Todella hyvää työtä on Jo Rowling tehnyt. En voi muuta tehdä kuin lainata kymmenettä Tohtoria. Good old JK!
Todella hyvä kirja, tämä ja Kuoleman Varjelukset olivat mielestäni parhaita koko sarjasta. Englanniksi se oli kyllä parempi kuin suomeksi, ja jostain oudosta syystä suomenkielinen kirja on n. 200 sivua pidempi kuin alkuperäinen. En oiken ymmärrä, miten se on tapahtunut. Kansikuva on kyllä mielestäni aika epäselvä, mutta en suuremmin pidä yhdenkään suomenkielisen Harry Potter-kirjan kannesta. Dolores Pimento on kyllä inhottava ja erittäin hyvin kirjoitettu hahmo. Onneksi siitäkin päästiin sitten loppupeleissä eroon. :-P
Luin tämän englanniksi joskus kesällä, mutta kirjoitan nyt mitä muistan tästä. Kirja oli yleisesti ottaen hyvä, mutta se ei ehkä ihan yltänyt edeltäjiensä tasolle. Ja vaikka kirja ei missään vaiheessa ollut tylsä sitä vain lopussa väkisisn kävi mielessä että miten tämä oli parisataa sivua edeltäjiänsä pidempi, kun tässä ei tapahtunut paljoa? Oisin myös halunnut lukea vielä vähän enemmän ja syvemmin Claryn ja Jacen suhteesta. Yleisesti ottaen iha hyvä kirja ja yhen parhaimman sarjan loppu!
Loppupeli oli todella mielenkiintoinen kirja... Se oli lukemisen arvoinen. Siinä oli jännitystä ja rakkautta:3 Ja siinä oli monta arvotusta mitä itse yritin arvata.
Colesta tuli Väristys-trilogiassa suosikkini joten ehdottomasti piti katsastaa tämä kirja! Siinä missä Gracen ja Samin tarina oli herkkä, surumielinen ja keskittynyt metsiin, tämä kirja keskittyi Los Angelesiin palmujen ja kaiken sykkeen keskelle. Cole palaa omaan julkkiksen rooliinsa nolattuaan itsensä aiemmin lavalla ja uskoteltuaan kaikille kuolleensa. Tällä kertaa paluu tapahtuu tosi-tv:n muodossa. Cole on sanavalmis ja hurmaa hymyllään kun taas Isabel on tempperamenttinen kaunotar joten draamaa ei ainakaan puutu, ehkä sitä oli melkein jopa liikaakin? Tässä ei ollut tasaisia hetkiä juurikaan vaan tilanne muuttui alituiseen eikä kyllä päästänyt lukijaa nukahtamaan missään vaiheessa. Kirja oli omalla tavallaan myös surumielinen lueskellessa pääparin omista ongelmista ja niiden kanssa taistelusta. Täytyy myöntää, että pidin aiemmasta susitarinasta enemmän, tämä tuntui vähän liiankin irralliselta ja oli vaikea yhdistää aiempaan. Viihdyttävää tämä silti oli ja Cole oli edelleen melko hurmaava persoona.
Tarina on ihan hyvä ja kyllä minä suosittelisin lukemaan. Kenties sellaiselle henkilölle, jolle muinaistaruston jumalat ovat vain viikinkimäisiä hahmoja Marvelin supersankari-sarjakuvista, tämä ei anna juuri mitään. Minusta kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen ja erikoisen pinnan alta löytyy mielenkiintoinen sisältö. En toki ole vielä loppuun asti lukenut, joten saa nähdä muuttaako loppuratkaisu mielipidettäni.
Kirjan juoni oli suorastaan nerokas! Se oli täysin erilainen kuin missään lukemassani kirjassa. Myöskin henkilöt olivat kiinnostavia. Etenkin alussa oli vaikeaa muistaa, kuka kukakin kirjan henkilö on, sillä välillä heitä kutsuttiin etunimellä, välillä suvun nimellä. Jokainen hahmo oli selvästi muista erottuva, omine erityistaitoineen/ -ominaisuuksineen. Enempäää en henkilöistä kerrokaan, etten vain paljasta mitään. Tykkäsin kirjan tyylistä! Kerrontatavalla onnistuttiin luomaan kitjaan lisää jännitykstä ja arvoituksellisuutta. Jään mielenkiinnolla odottamaa trilogian seuraavaa osaa ja elokuvaa.
Kirja on juoneltaan suht' mielenkiintoinen ja sisältää paljon juonenkäänteitä, joskin se on melko ennalta-arvattava joiltain osin. Juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja lukemisen aloitettuani en olisi millään malttanut laskea kirjaa käsistäni, sen verran mielenkiintoiseksi alkoi juoni kehkeytyä lukemisen edetessä. Hyvää maustetta kirjaan antavat verenhimoiset lohikäärmeet.
Varsin lupaava esikoiskirja, jossa on jotenkin taianomainen tunnelma. Kirja harrastaa vanhaa tuttua tapaa jakaa porukka ensin hyviksiin ja pahiksiin ja sitten saada lukija ihmettelemään, että kummat ovat kumpia. Olen henk koht valmis ostamaan tuon nälkäpelivertauksen, vaikka tarina etenee rauhallisesti ja mutkitellen ja vaihdellen kerrontatapaa. Päähenkilön loputon sitkeys, hyväksyntä ja kyky selviytyä lumoavat. Siellä täällä on kaunista elämänfilosofiaa, joka voisi auttaa omassa elämässään vastoinkäymisiä vastaan taistelevia lukijoita. Melko synkkä ja hiukan rujoudella mässäilevä kirja säilyttää oudosti pehmeyttä ja valoisuutta. Kirja ei käy toiminnasta eikä jännäristä, vaan on lähinnä fiilistelykirja. Suosittelen.
Mielenkiintoisesti kulkeva ja laajentuva kirja, joka paljastaa ympäröivää maailmaa koukuttavasti vähän kerrallaan. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, joskin jättävät ihan vähän kylmäksi.
Jos etsii twilightia niin saa twilightia :P Kirja oli viihdyttävää, epäloogista draamahöttöä. Positiivinen yllätys oli raadollisuus: vampyyrit eivät ole söpöjä halimussuja vaan oikeasti verisiä murhaajia. Veri, sylki ja kyyneleet roiskuvat ja kaikki näyttäytyvät välillä pahimmillaan. Toinen upea asia oli the pariskunnan välille rakennettu kipakka ja suorastaan vihamielinen jännite!
Kun ostin tän kirjan en ollut kuullut siitä ennen. Musta siinä oli mielenkiintoinen aihe ja mua yllätti se että lena pelkäsi rakkautta, koska mä oli varma että se olisi ollut toisin päin. Kyllä se se oli aika hyvä vaikka alku oli tylsää ja loppu oli niin yllätys.=)
Kirja oli aluksi vähän tylsähkö ja mietin, että onko tämä sittenkään lukemisen arvoinen, mutta kyllä se oli. Harper oli tosi mielenkiintoinen ja kiva hahmo. Kirjasta löytyi myös muita mukavia hahmoja ja vähän ärsyttäviäkin. Ainut mitä kirjassa olisi saanut olla enemmän oli romantiikka. Muuten tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirja ja oli aika kiva tuo Harperin erikoiskyky. Luen kyllä ihan mielelläni seuraavankin kirjan tästä sarjasta, kunhan se vain ilmestyy.
Parilla istumisella tuli luettua sellainen teos kuin Fimbul-talvi! Tarina siis toimii hyvin ja siihen on tartuttava pian uudelleen kuullakseen lisää maailmasta ja sen asukkaista. Erityisesti pidin viidestä ekasta luvusta. Hodin luota alkavan luvun alussa olin hieman epätietoinen siitä, paljonko aikaa oli kulunut - ja oliko Mavil jo palannut tallimestarin luo kaupungista. Itse olisin mielelläni viipyillyt kauemmin paikkojen ja henkilöiden parissa arkisestikin. Nyt valtavia tapahtumia tulee kiihtyvällä vauhdilla. Tapahtumia saisi kohotettua herkullisemmiksi painamalla hieman jarrua välissä. Kielellisesti lukeminen oli vaivatonta ja tyyli sopivaa. Jatkoon jäi kyllä meheviä juttuja ja lukuisia henkilöitä, jotka varmaankin tavataan sopivan ajan kuluttua uudelleen.
Ahmaisin tämän alle viikossa. En pysty enää suhtautumaan objektiivisesti sarjan teoksiin, joten en tiedä miksi edes kirjoitan tätä arvostelua :D En voi muuta kun suositella kaikille! Hail to the king! P.s. Sarjan seuraava osa on nimeltään The Shadows, ilmestyy englanniksi huhtikuussa. Sitten vaan suomennosta odottelemaan!