Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Mielestäni kirja oli erinomainen. Se oli mukavan pitkä, olisi sitä tosin voinut vielä jatkaa, ja juoni kulki sujuvasti läpi koko kirjan. Kaikki sivut ja kohdat olivat kiinnostavia ja mukaansapempaavia. Juoni oli minusta todella hyvä, koska se oli yllättävä ja ennalta arvaamaton. Koskaan ei voinut olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Oletin monta kertaa, että nyt kirja loppuu ja on täynnä jotain turhanpäiväistä sepustusta. Onneksi näin ei ollut. Kirjasta tuli aina uusi, yllättävä juonenkäänne. Joskus ne olivat niin surullisia, että en tiennyt, mitä kaniineille seuraavaksi käy, toisinaan ne myös pistivät vihaksi ja olisin halunnut heittää koko kirjan päin seiniä. Aluksi, kun sain kirjan kirjastosta, oletin nimestä, että siinä on jotain vihreitä örkkejä, jotka asuvat asuvat jossain metsässä. Petyin hieman, kun huomasin, että kirja kertookin kaniineista ja koska takakansi ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta, jätin sen melkein lukematta. Päätin kuitenkin yrittää lukea sitä, edes luvun verran. Se oli hyvä valinta, koska juoni sieppasi mukaansa heti alussa ja suorastaan ahmin kirjan heti alussa. Erittäin hyvä kirja. Lukekaa ihmeessä!!!
En oikein tiedä mitä tästä pitäs aatella, sillä tosta lopusta jäi vaan vähä sellanen kuva et koko sarja oli siitä että millon Ever ja Damen menee sänkyyn...:DD Oisin halunnut tietää mitä tapahtu myöhemmin, mutta oli toiki lopetus iha kelpuutettu. Ja oli kirjaa toki ihan mukava lukea muutenkin, sillä onhan tämä sarja kokonaisuudessaan ihan hyvä. Yleisvaikutelmä kirjasta jäi siis ihan hyväksi niinkuin koko sarjsta muutenki.
Kotimaa on mielestäni miltei täydellinen aloitus mustan haltian Drizztin seikkailuille ja oli mukava lukea tämä vuosien jälkeen uudelleen. Hänen kotikaupunkinsa on pirullinen paikka, jonka orjuudesta tahtoo päästä pois. Miten ahdistava yhteiskunta se onkaan. Itse en viihdy Menzoberranzanissa silti hirveästi, muttei sinne jäädäkään. Turha miettiä täytesanoja, lukemisen arvoinen kirja.
Pidän tosi paljon Kurtenin kirjoitustyylistä, ja siitä että jo alkusanoissa ja lopputeksteissä ilmenee että hän ei ole niin semmoinen 'vain minun mielipiteeni on oikea' -ihminen. Hän ilmaisee voivansa olla väärässä, ja vaikka paleontologi onkin, tekee omia fiktiivisiä ratkaisujaan kirjaa varten. Kirjassa Tiikerin ja Morsingon välit on erittäin mielenkiintoisia, ja niiden kehittyminen kirjan edetessä. Uskollisuus, luottamus... Mutta kirjassa en pitänyt siitä kuinka se pomppi edestakaisin, ja henkilöhahmoja on niin paljon, että siirrytteässä käsittelemään aihetta Isohirven kantilta, meinaa tiikerin ympärillä pyörivien ihmisten nimet unohtua.. Se on tietysti vain pikkujuttu, muuten kirja on mahtava! Teksti on sujuvaa, ja juonenkäänteitä löytyy riittävästi, jotta kirja ei ole tylsä. Kannattaa lukea jos vain paleosta tykkää :) ...jos ei ole paleota aikasemmin lukenut, niin tämä on myös helposti lähestyttävä kirja, jolla voisi aloittaa aiheeseen tutustumisen ;P
Vaikka pidin ensimmäisestä osasta enemmän, en malta odottaa päätösosan ilmestymistä.
Otin kirjan lukuun ilman sen suurempia ennakko-odotuksia. Nimi oli ennestään tuttu ainoastaan muutaman Yhdysvaltalaisen kollegan mainitsemana ja varsinaisen innostuksen aiheutti nyt vasta ilmestynyt samaa nimeä kantava elokuva. Kirja yllätti minut totaalisesti. Vaikka se on jo lähes neljännesvuosisadan vanha, onnistuu se tulevaisuuden kuvauksellaan pysymään nykyajan hengessäkin yllättävän hyvin. Tästä oivana esimerkkinä kirjassa paljon huomiota saaneet käsikäyttöiset tietokoneet, jotka muistuttavat käyttölogiikaltaan hyvin paljon tämän päivän tabletteja, asteen verran kehittyneempinä versioina tosin. Ennen kaikkea Ender on psykologinen kirja ja psykologisesta näkökulmasta kirja onkin varsin rankka. Ender käsittelee lähes dystopialähtöistä tilannetta, jossa maa ja sen ihmiset ovat käyneet sotaa avaruudesta tulleita ötököitä vastaan. Ihmiset olivat selvinneet ensimmäisestä sodasta hädintuskin ja kirjan tapahtumat alkavat hetkestä, jolloin valmistaudutaan mahdolliseen toiseen sotaan. Radikaali ero normaaliin sotapohjaiseen kirjallisuuteen tuleekin siitä, että päähenkilö (Ender) ja muut sotaan valmistautuvat ovat pieniä lapsia. Thialfi mainitsee omassa arvostelussaan, että lapset ovat rodunjalostuksen tuotteita, vaikka itse en kirjaa lukiessa saanut lainkaan tämäntapaista vaikutelmaa. Sen sijaan esille tuotiin ennemminkin se kuinka tulevaisuudessa myös muualla maailmassa, eikä vain Kiinassa, on tuotu rajoitteet siihen kuinka monta lasta perheessä saa olla. Näkisin siis tuon ennemmin ylikansoituksen estämisenä, enkä rodunjalostamisena. Kirjan päähenkilö Ender poikkeaa kuitenkin täten normeista, sillä hän on perheen kolmas lapsi. Valtio oli antanut perheelle erikoisluvan kolmanteen lapseen edellisten kahden lapsen tavallista poikkeavan älykkyyden vuoksi, sillä koko planeetan kohtalo on kiinni tulevista sukupolvista ja etenkin niiden älykkäistä edustajista. Pieniä lapsia seurataan 24/7 tiettyyn ikään asti ja viisaimmat joutuvat/pääsevät lähtemään valtioiden yhteiseen hankkeeseen, jossa heistä koulutetaan sotataitojen mestareita, johtajia tulevaan kanssakäymiseen ötököitä vastaan. Kirja tuo myös muita raskaita aiheita esille. Enderiä kiusataan ja syrjitään jatkuvasti mm. hänen pienen kokonsa, ja kateellisuuden vuoksi, sillä hän onnistuu älykkyytensä ansiosta suoriutumaan mitä mahdottomamman oloisista tehtävistä. Välillä ilmapiiri kasvaa lähes sadistiseksi, sillä edes aikuiset eivät auta Enderiä, vaan ennemminkin pönkittävät kiusaamista ja eristämistä entisestään. Thialfi mainitsi arvostelussaan myös sen, kuinka kirja piehtaroi väkivallan ympärillä ja kuinka se on hyväksyttyä Enderin tekemänä. On toki totta, että useassa kohdassa kirjaa Ender turvautuu väkivaltaisiin tekoihin, mutta huomiollepantavaa on mielestäni se, että Ender ei missään vaiheessa ollut tilanteiden alullepanija ja turvautuikin tekoihinsa vain itsepuolustuksena. En siis voi käsittää miksi tämäntapainen toiminta nähdään niin negatiivisena asiana. Hengenvaarallisissa tilanteissa pitääkin olla oikeus puolustaa itseään. Näitä muutamia kohtauksia lukuun ottamatta kaikki "väkivalta" tapahtuu joko pelien muodossa tai virtuaalisissa ympäristöissä, missä ei oikeaa vahinkoa tehty. Asian voisi nähdä ennemmin jopa päinvastoin kuin Thialfi mainitsi: Ender vastasi saamiinsa hyökkäyksiin myös omilla iskuillaan, mutta nämä olivat aina psyykkisiä ja henkisiä kamppailuja, ei koskaan fyysistä väkivaltaa. Näistä asioista huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi tämä kirja onnistui koukuttamaan minut heti alusta aina kirjan loppuun asti. Juoni oli erittäin omaperäinen ja se tarjoaa lukijalle paljon mietittävää niin kirjan teemojen ympäriltä kuin oikean maailmantilanteen kannaltakin. Se on rohkea ote asioihin, joista normaalisti on vaikea puhua.
Kun tämän kirjan aloittaa sitä ei voi päästää käsistä(ainakin minulla on niin). Suosittelen tätä kirjaa ja aion lukea toiset osat heti kun ne tulevat.
Hyvä kirja. Vaikuttaa tämän kirjan perusteella ainakin ihan lukemisen arvoiselta sarjalta.
Minä todella pidin Siipimiehestä. Eoin Colfer on vakuuttava laatutakuu, kirjan parissa sai nauraa useaan otteeseen, mutta myös vakavampia sävyjä oli mukana. Siipimies oli useaan otteeseen aidosti surullinen ja elinkin sen tunnelmissa vahvasti mukana. Etenkin kirjan alkupuoliskon lähestyessä loppuaan tirautin pari hyvin katkeraa kyyneltä. Siipimies on niitä kirjoja, jotka saavat kiroamaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta, niitä kirjoja joita lukiessa tahtoo murjoa pahikset maanrakoon ja antaa päähenkilölle lohduttavan halauksen. Sydämeeni todellakin sattui kun luin Conorin vastoinkäymisistä. Luultavasti osasyy tunteelliseen suhtautumiseeni kumpusikin Conorista itsestään. Colferilla on taito kirjoittaa tavattoman sympaattisia hahmoja joihin kiintyy helposti. Ei sillä, Conorissakin on vikansa ja hänestä jäikin hyvin inhimillinen vaikutelma. Lisäksi Conor on älykäs, huumorintajuinen ja hauska. Kaikki ominaisuuksia, joista pidän kirjan henkilöhahmoissa niin kovin paljon. Colferin huumori pääsee myös tässä kirjassa esiin, etenkin alkupuolella ennen kuin juoni vakavoituu. Colfer tuntuu kirjoittavan pilke silmäkulmassa, arjessa sattuu kummallisia sattumuksia ja päähenkilöt toteavat hupsuja asioita. Colfer on todella elementissään hauskoja juttuja kirjoittaessaan. Tarina tosiaankin vakavoitui keskivaiheilla ja Siipimies toikin toisinaan mieleeni erittäin vahvasti Alexandre Dumasin Monte Criston kreivin. Nuori ja lahjakas poika päätyy syyttömänä vankilaan ja hänen palatessaan alkaa tapahtua. Vaikka Siipimies sisältääkin scifi- ja miksei hiukan steampunk-elementtejäkin eikä pyöri niin suuresti koston, vaan ennemminkin lentämisen ympärillä, jotain samaa näissä on. Lentäminen onkin kirjassa suuressa roolissa. Ja vaikken kauheasti lentokoneista perustakaan (korkeat paikat ovat vähän epämiellyttäviä meikäläisestä) lentämiskuvaukset ja etenkin vanhanaikaisten lentokoneiden ja kaasupallojen kuvaukset ihastuttivat. Kirjan maailma olikin ihana, saari keskellä merta, miekkailutunnit, lentäminen... Pidin kaikesta. Siipimies olikin ihanaa luettavaa, kirja nosti hymyn huulille, mutta myös surun kyyneleet silmiin. Colfer ei pettänyt ja suosittelen tätä lämpimästi. Oikestaan Siipimies oli jopa parempi kuin Artemis Fowlit. (Iso kohteliaisuus!)
Ainoastaan se, ettei kirjalle ole jatko-osia harmittaa. Tämä on yksi parhaista lukemistani kirjoista, pidän kirjoittajan tyylistä, säkä juoni-ideoista. Aluksi mietin vähän, kannattaako lukea (koska takakansi), mutta nyt olen tyytyväinen, että tuli luettua. Kirjassa on "vain" kuutisensataa sivua, mutta sen ei kannata antaa hämätä, että sen lukisi mitenkään hirveän nopeasti. Juoni etenee loppua kohden varsin nopeasti.
suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamat kirjat ovat aina epäilyttäneet minua, mutta kirjailijan suomalaisuus ei haitannut tässä tapauksessa tipan tippaa. Yksi lempikirjoistani. Henkilöt olivat syviä ja kirjaa lukiessa pystyi melkein tuntemaan henkilöiden tunteet ja ajatukset. Tarina ei tylsistynyt edes nanosekunniksi ja oli vaikeaa laskea kirjaa kädestään edes hetkeksi sitä lukiessaan. Helsingin slangi häiritsi pikkuisen mutta siihenkin tottui muutaman luvun jälkeen. Oli mielenkiintoista lukea kirjaa joka sijoittui Suomeen, kun on niin tottunut ulkomaalaiseen kirjateollisuuten. Kirjaan pystyi samaistumaan ja yhtymään. Suosittelen lämpimästi :)!
Hohhoijaa!! Sainpas luetuksi tämän kirjan. Myönnän nolona, että minulla meni tämän kirjan lukemiseen melkein kuukausi! Mielestäni tätä kirjaa oli paikoin aika raskasta lukea. Olisi tehnyt mieli hypätä joidenkin kohtien yli, mutta, koska kirja oli muuten kiinnostava, päätin jatkaa lukemista. Juoni oli hyvin suunniteltu, vaikka paikoin aika pitkäveteinen. Teksti oli välillä hieman "tahmaista# luettavaa. Tykkäsin siitä, että kirjassa käytettiin erittäin kuvailevaa ja runsasta kieltä. Vaikka jotkut kohdat kirjasta olivat tylsiä, toiset kohdat taas olivat niin jännittäviä, että en pystynyt lopettamaan lukemista. Kokonaisuutena tämä oli ihan kelpo kauhukirja.
Vähän epäilytti kannen ja nimen takia kun aloitin kirjan lukemisen, mutta positiivinen yllätys se oli. Nimi kuulostaa perinteiseltä kolmiodraama-vampyyrisarjalta ja kansi vain vahvistaa asiaa, mutta paranormaaleja otuksia ei ollut kirjassa yllätyksekseni yhtäkään, ja olen tavallaan helpottunut siitä, vaikka pidänkin fantasiasta, välillä on mukavaa olla ihan ilman yliluonnollisuutta. Kirjaan eläytyi helposti mukaan ja tapahtumat näki mielessään. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja loppu sai odottamaan innolla, mitä seuraava osa toisi tullessaan. Suosittelen :)
Henkilökohtaisesti en pidä suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamista kirjoista, mutta tämä oli poikkeus. Pieniä ennakkoluuloja tätä kohtaan tietysti oli, mutta ne haihtuivat aika nopeasti. Faunoidit ideana on aivan mahtava. Oli mukavaa, kun kirja sijottui Suomeen eikä mualle maailmalle. Siihen pystyi samastumaan paremmin. Kirjailija sai hyvin luotua aivan uuden "maailman", jonka lukija toivoo jossain vaiheessa olevan totta. Kaverini suositteli tätä minulle, ja minä suosittelen tätä nyt kaikille muille, jotka etsivät jotain luettevaa.
Luin Dorian Grayn muotokuvan ensimmäisen kerran seiskalla. Lumouduin, ja vaikka alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä kirjasta analyysi koulua varten, päätin olevani liian tyhmä. Ihan fiksua, sillä toisella lukukerralla (edelleen nuoren ihmisen silmin) ymmärsin ehkä enemmän, mutta tuskinpa kaikkea. Ja se mitä ymmärsin... Hyi olkoon. Ajattelin lisätä tälle tuon puuttuvan puolikkaan tähden, mutta en pysty. Rakastan tätä, rakastan Doriania, mutta silti. En voinut lukea kirjaa iltaisin, sillä se aiheutti niin vahvoja inhoreaktioita. Sir Henry on loistava hahmo, mutta suurin osa herran puheesta... Juoni, idea, alkuasetelma, kaikki toimii. Kuvaansa rakastunut mies, muotokuva, turmelus... Lyhennettynä versiona tämä olisi loistava kauhutarina iltanuotioille, kun kaikki polveilevat kuvaukset ja keskustelut miinustaa. Loppu säväytti vielä toisellakin kerralla yksinkertaisuudellaan. Täydellinen lopetus. Kieli ja teksti soljuu, kuvaukset ja kaikki. Ihania pitkiä lauseita, joita nykyihminen ei saa harjoittaa äikänopeliiton "Voisi olla selkeämpää jakaa tämä osiin"- lauseenpilkkomissäädöksen vuoksi. Hahmoista Basil on rakkain. Jotakuinkin ainut hyvä ihminen koko kirjassa. Dorianin ja Dorianin ulkonäön kontrasti on loistava. Niinkin karsea (ihana) mies kuin hän olikin, näin silti viattoman nuoren miehen edessäni. Luonne ei sopinut kuvaan lainkaan. Lähinnä... Hyi, miten ihana kirja.
Hyvä kirja, mutta odotin paljon takakannen mukaan. Keplo Leutokalma hahmona ihan ok ajatus, mutta Stephanie ei ollut mikään kovinkaan loppuun asti mietitty hahmo. Ihan ok, ajattelin kyllä lukea seuraavatkin osat mutta alkutuntuma ei ollut mitenkään kamalan mahtava, ihan peruskirja siis.
Ensimmäiset ajatukset eivät olleet kovinkaan kummoisia kirjasta, mutta mielipide vaihtui kun aloin kunnolla lukemaan kirjaa. Hyvä kirja :D
Satuin näkemään opuksen cittarin pokkarihyllyssä ja muistin että oli saanut täällä hyviä arvosanoja lukijoilta, joten ostin tämän omaksi. Oli kyllä hienoinen pettymys, siihen nähden että oli saanut muilta tosi hyviä arvosanoja. En ole aiemmin lukenut kyseisen kirjaillijan teoksia. Kirja oli kyllä kivasti kirjoitettu, joitain kohtia sai ihan ääneen nauraa, mutta silti, mielestäni tarina ei ollut kummoinenkaan. Odotan aina että kirja tempaa mukaansa ja tulee se ns. ahmimisreaktio, mutta tässä sitä ei tullut. Muutenkin koko "elämävirasto" -ajatus oli vähän pliisu. Mutta ei tässä isompaa vikaa ollut, pikkaisen tylsä vain minun makuuni.
Luin kirjan sattumalta, sillä matkalla ei ollut muutakaan luettavaa. Tarina oli kelpoisa ja reipas, ihan viihdyttävä. Miinusta kuitenkin annan puhekielisestä kerronnasta. Ajatuksena on hauska juttu, että koska kirja sijoittuu tulevaisuuteen, on kirjakielikin muuttunut - niinhän tapahtuu jatkuvasti (ja valitettavan paljon englantia suomeksi -suuntaan, kuten kirjassa). Minua vain häiritsi suunnattomasti suomennoksen töksähtelevä mä-mut mä-itseni-sijaan. "Mä kiipesin puuhun ja vedin mut ylimmälle oksalle." Voihan voi! Lukaisin Amazonissa pätkän alkuperäistä versiota englanniksi, ja tällä kielenymmärryksellä alkuperäisteos onnistuu puhekielessä huimasti paremmin.
En yleensä pidä novelleista. Ne ovat liian lyhyitä minulle. Tämä Aliette de Bodardin kokoelma on yksi harvoista poikkeuksista tähän sääntöön. Ehkä se johtuu siitä, että nämä kaikki tarinat sijoittuvat samaan universumiin, joten se luo kuvan pidemmästä tarinasta, joista nämä ovat vain osia. Ja millaisia osia ne ovatkaan! Aivan loistavia. Pidin erityisen paljon novelleista Kadonnut morsian ja Kaksi siskoa maanpaossa. Bodardin novelleja löytyy netistä ilmaiseksi luettavaksi varsin mukavasti ja hänen kotisivullaan on linkkejä niihin. Ehkäpä luen jopa lisääkin näitä Xuya-universumiin kuuluvia tarinoita!
Kun näin tämän kirjan ajattelin, että minun on pakko lukea tuo. Joten lainasin sen nopeasti ja menin kotiin. Kirja oli vaan yksinkertaisesti ihana! Toivon, että toinen osa tulee pian.
Nyt on kyllä Thialfilla erittäin huono maku! R. A. Salvatoren kirjottamia kirjoja parempia ei halposti mistään löydäkään!