Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kirja oli hyvä, ja antoi paljon miettimisen aihetta. Luin sen ystäväni suositusten ja täällä Risingissä näkemieni arvostelujen perusteella. Suurin osa arvosteluista kertoi kuinka ahdistava ja pelottava kirja oli, mutta itse olen toista mieltä. Ahdistavuus näkyi vain viimeisten 50 sivun aikana, muuten se oli ehkä hieman pelottava. Kirja oli hyvin todentuntuinen, ja oli kiinnostavaa seurata lapsien muuttumista sivistyneistä englantilaispojista villeiksi. Loppu oli yllättävä mutta hyvä. Suosittelen niille joita ei haittaa, että teksti on vanhanaikaista.
"Huumorilla pippuroitu tarina osuu suoraan sydämeen!" Tässäpä se tiivistettynä.
Siilosta on vaikea puhua paljastamatta liikaa. Teos on jaettu nopealukuisiin kappaleisiin kuin pieniin novelleihin. Monet yöunet lyhenivät, kun kirjaa ei voinut laskea käsistään. Howey on luonut mielenkiintoisen yhteiskunnan henkilöhahmoineen ja suosikikseni nousi takakannessakin mainittu Jules. Teosta on verrattu Nälkäpeliin, mutta Jules on Katnissiin ja muihin nuorten dystopia-sarjojen sankarittariin verrattuna paljon kypsempi ja vahvempi, mutta silti tuore. Mieletön mimmi! Fallout 3 -pc-peliä pelanneena huomasin joitakin samankaltaisuuksia maailmojen välillä, mutta ne saivat minut vain pitämään teoksesta enemmän. Jos et ole vielä lukenut tätä laadukkaasti kirjoitettua teosta ja dystopia kiinnostaa, suosittelen tarttumaan Siiloon!
Ihan mukava ja mielenkiintoinen kirja. Hieman erilainen jotenkin kuin minun yleensä lukemat, mutta oli silti oikein kiva.
Ei läheskään yhtä hyvä kuin ensimmäinen kirja. Jotenkin Raisan ja Mikaelin suhteesta ei ottanut selkoa, tuntui jotenkin epäaidolta koko homma.. Rakkaus ei välittynyt lukijalle asti. Niko oli, harmi vaan, aika vähän esillä, hahmo on yksi kirjasarjan mielenkiintoisimmista! Raisaan alkaa jo mennä hermo. Loppuratkaisu oli pettymys, mutta kai Se seuraavakin osa on luettava.. ;)
Pidän vampyyrikirjoista ja ajattelin kokeilla tätäkin sarjaa vaikken ole vielä kovin lähelläkään ikäsuositusta (15v.). Kirja oli ihan hyvä, mutta täytyy sanoa, että otetaanpa uudestaan parin vuoden päästä kun olen vanhempi. Pidin jännittävistä kohdista, mutta muuten ei napannut. Suosittelen ikäsuosituksen täyttäneille.
Eräs lukuhullu ystäväni suositteli Nälkäpeliä minulle ja koska hänellä on kutakuinkin samanlainen kirjamaku kuin minulla, se oli pakko lukea. Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin siitä miten hyvin Panemia, Capitolia ja henkilöitä kuvailtiin. Ihastuin heti Nälkäpeli-areenaan, joka on juuri kuvitelmieni mukainen. Katniss on tyypillinen Robin Hoodmainen sankaritar; taitava jousipyssyilijä. Se sopiikin mainiosti kirjan tunnelmaan ja erityisesti sen aiheeseen. Kirja ei ollut missään vaiheessa tylsä ja mielenkiintoa riitti. Odotukset seuraavaan osaan ovat korkealla. Suosittelen!
Tyttö joka putosi Satumaan alle on aivan yhtä ihana kirja kuin edeltäjänsä. Lukeminen ei muutu missään vaiheessa tylsäksi, sillä tällä kertaa kirjassa seikkaillaan Satumaailman alta löytyvästä maailmasta, joka on aivan yhtä vinksahtanut, yksityiskohtainen ja seikkailuja täynnä kuin sen ylläkin oleva maailma. Sarjan ensimmäisessä osassa kestää vähän aikaa ennen kuin tarina pääsee kunnolla käyntiin. Tässä kirjassa sellaista ongelmaa ei ole, vaan juoni pysyy selkeänä heti alusta lähtien. Jo edellisessä kirjassa kadonnut varjo aiheuttaa ongelmia, joita Syyskuu yrittää ratkoa; samalla pelastaen niin Alimaailmaan kuin Satumaankin. Tarina on perinteinen mutta niin sen kuuluukin olla: nythän on kyseessä satu. Varsinkin tätä toista osaa lukiessa tuli vahvasti mieleen Tarina vailla loppua. Kirja on täynnä yksityiskohtia ja seikkailuja ja huimaa mielikuvitusta; silti väliin on mahtunut pohdintaa ja filosofiaa, joka riipaisee syvältä myös aikuista lukijaa. Hieno osoitus siitä, että myös lastenkirja voi olla hyvin syvällinen.
Ihan oikeesti ostin tän omaksi Elisan ekirjatarjouksesta*, kun on niin kovasti kehuttu. Eikä ihan turhaan. Oli oikein vauhdikas lukukokemus ja pari juonen twistiä yllätti. Pitänee ehkä lukea jatko englanniksi. Tykkäsin paljon. *ei ole drm, vaan vesileima, drm-kirjoja ei osteta.
Kirja oli hyvä, vaikka toisaalta silti hieman pettymys mielestäni. Lehtitähden sinisilmäisyys ärsytti minua todella paljon. Mutta kokonaisuudessaan kirja oli hyvä!
Outo kirja. Ensin ajattelin lukevani jotain normaalia kaunokirjallisuutta. Kirjasta tuli ensin scifi, hiukan eroottinen ja lopuksi thilleri. Aika paljon Stephen Kingin tyylinen kirja. Eli kirja jota en koskaa lukisi. En kuitenkaan saanut kirjaa kädestäni, sillä se vei mennessään. En tiedä pidinkö kirjasta loppujen lopuksi vai enkö....outoa.
Aikaisemmissa kirjoissa päähenkilöt(jotka oli tässä kirjassa John ja Xhex) ovat "saaneet" toisensa kirjan loppu osassa, mutta tässä kirjassa minusta oli kiva, että he saivat toisensa jo aikaisemmin ja sitten loppu osa kirjasta kertoi heidän yhdessä olosta. Taisi olla parempi kuin edellinen kirja.
Lovecraftin koko tuotannon suomentaminen on kulttuuriteko. Se on paljon novelleille, jotka alunperin oli tarkoitettu pulp-lukemistoon. Sarja on edennyt jo viidenteen osaansa yhden kirjan vuosivauhtia. Jos sarja olisi saatu vielä koviin kansiinkin, olisi kaikki ollut täydellistä - muistuu mieleen Poen koottujen tyylikäs ulkoasu - mutta ymmärrän, että taloudelliset realiteetit lienevät estäneet pitkän sarjan saamisen kaikkein arvokkaimpaan verhoonsa. Nyt ulkonäkö on aneeminen, mutta sisältö toki kaikkea muuta... Viides osa, Siivekäs kuolema ja muita kertomuksia, sisältää 13 Lovecraftin itsensä kokonaan tekemää tai haamukirjoittajan ominaisuudessa parantelemaa kauhu- ja fantasianovellia. Novellien taso on vaihteleva. Jotkut ovat täyttä rautaa, kun taas toiset ovat aika kesyjä kyhäelmiä. Kokonaisuus on kuitenkin oivallinen tunnelmapotpuri, jossa näkyy kauhun mestarin kädenjälki. Parhaimmillaan Lovecraft on aikaisemmin julkaistuissa novelleissaan ollut Cthulhu-aiheessaan. Lähelle ellei jopa samalle tasolle Lovecraft pääsee muun muassa Zealia Bishopin kanssa 1929 kirjoitetussa Yigin lapsissa. Tarina kertoo käärmeitä pelkäävästä miehestä. Novelliin on sopivasti sekoitettu intiaanimyyttejä. Kuten Lovecraftilla aina, tärkeää ei ole niinkään, mitä tapahtuu, vaan miten. Outojen tunnelmien luomisessa ja niiden sisällyttämisessä proosalliseen "todellisuuteen" Lovecraft on omaa luokkaansa, ja siinä hän onnistuu mainiosti Yigin lapsissakin. Niminovelli Siivekäs kuolema (Hazel Healdin kanssa) on samaa tasoa, jos lukijalle ongelmaksi ei koidu, että teos kertoo oikeastaan kostonhimoisesta kärpäsestä, mikä saattaa sisältää tahattoman koomisuuden vivahduksen. Jos tämän sivuuttaa, on kyseessä hieno kauhunovelli perinteiseen tapaan. Novelli etenee ihastuttavan hitaasti lähestyen loppua, jonka kaikki lukijat toki etukäteen arvaavatkin, mutta kaikkine yksityiskohtineen se on nautittavaa luettavaa. Kokoelman parhaimmistoa on myös niin ikään Hazel Healdin kaverina kirjoitettu Kauhujen kabinetti. Jälleen kerran Lovecraft esittelee liian pitkälle ikiaikaisiin mysteereihin kurkottavan ihmisen, jonka uteliaisuus lopulta koituu kohtalokkaaksi. Ihminen ei kykenekään hallitsemaan tuntemattomia voimia. Ja jälleen Healdin kanssa tehty Aikakausin haudasta sisältää muumiokertomuksen, jonka hidas pohjustus lisää tarinan tehoa ja uskottavuutta. Kun salaperäisen muumion vaiheista kerrotaan laveasti maalaillen 50 vuotta ennen outojen tapahtumien käynnistymistä museossa, on se kuin pitkitettyä nautintoa. Myös tiedotusvälineillä on rooli kertomuksessa. Kokoelman heikoimpiin kuuluu Anna Helen Croftsin kanssa tehty Runous ja jumalat, joka enteilee antiikin jumalten toista tulemista. Siinä ei tunnu olevan päätä eikä häntää, toisin kuin Lovecraftin Randolp Carter-fantasiaseikkailuissa. Liekö Carter ollut jotenkin muodikas nimi, kun samanniminen sankari seikkailee myös Burroughsin mainiossa Mars-saagassa? Randolp Carter on "uneksija", joka kykenee siirtymään kuvittelemiinsa myyttisiin ulottuvuuksiin ja paikkoihin, joista osa sijaitsee jossakin kaukaisessa avaruudessakin. Carter vaikuttaa olevan eräänlainen kirjailijan allegoria, sillä uneksija Lovecraft itsekin eittämättä on. Carter-kokonaisuuden huonoin on sen avaus Randolp Carterin lausunto, joka sisältää hautausmaalle menon ja loppuhuipennuksen, joka on menettänyt tehojaan. Haudasta tullut puhelu ei ole kovinkaan uskottava laatuaan. Sitä vastoin muut Carter-tarinat ovat täyttä tavaraa: mielenkiintoisia, jännittäviä ja tunnelmallisia. Paras on pitkä Tuntematon Kadath, joka kertoo uneksitun kaupungin etsinnästä unimaailmasta. Unenomaisesti etenevä tarina poikkeaa melkoisesti siitä, mitä Lovecraftilta on totuttu odottamaan, mutta se ei ole suinkaan haitta. Lovecraft yllättää. Hienoja otuksia ovat erityisesti ghoulit, ruumiinsyöjät, mutta novelli sopii myös kissaihmisille... Enemmän kauhun ominaisuuksia löytyy saagan päättävästä Randolp Carterin paluusta, jonka Lovecraft kirjoitti E. Hoffmann Pricen kanssa. Alku teoksessa on tylsä ja jankkaava, mutta novelli virkistyy koko ajan, ja lopussa tiivistyy Lovecraftimainen kauhu kellon käydessä jonkin muun maailmankaikkeuden aikaa…
Mie tykkäsin todella paljon ja odotan innolla jo seuraavaa osaa. Nykyään ilmestyy melko paljon mytologiasta innoitusta ammentavia kirjoja ja jotkin ovat hirmu suosittuja. Miksihän tämä on sitten vähän tuntemattomampi?
Kirja oli mukava ja juoni rikas lukukokemus. Seuraavaa osaa odotellessa!
Siitä on jo jonkin aikaa kun luin tämän kirjan, mutta kijra taisi olla mielstäni ihan kiva, vaikka Amy ja Seuraaja molemmat olivat välillä melko ärsyttäviä.
Tämä kirja oli ehkä paras kaikista, vaikka Isabell olikin varsinkin alussa aika ärsyttävä. Muuten kirjassa oli ihania hahmoja ja juonikin oli ihana. Toivottavasti viimeinen osa tulee pian!!
Kirjan alku tuntui lupaavalta, hassulta, mutta ymmärrettävältä. Pian alkoi lähes koko loppukirjan kestävä absurdi vaihe, missä tuntui että tikusta tehdään asiaa ja rönsyillään pääjuonesta kokoajan sivuraiteille. Pääjuoni vielä oli paikoitellen OK, mutta sivuraiteet koin hölynpölyksi ja en alaviitteitä viitsinyt edes lukea muutamaa ensimmäistä lukuun ottamatta. Jos kirjassa oli filosofista sisältöä, en kiinnostunut siitä enkä jaksanut sellaista pohtia. Myöskään tarinan huumoria en pitänyt erityisen hauskana vaan rasittavana. Vaikkakin polkupyörä – ihminen teoria oli osittain hupaisa ja kirjan lopetus oli erittäin onnistunut, kokonaisuutena tuntui, että tämä kirja vaan ei ollut minun kuppi teetä.
Kirja junnasi paikallaan. Alku oli hidas ja tylsä ja loppu oli tylsä, tasaisen huono. Yksittäiset lyhyet mielenkiintoiset pätkät eivät pelasta kirjaa. jos tässä oli loppuratkaisu niin minä en sitä löytänyt.
Ihana! Luin kirjan päivässä, sitä ei vain malttanut laskea käsistään. Päähenkilöt ovat helposti samaistuttavia ja inhimillisiä. Silmät kostui lopussa.
Olin lukenut tämän sarjan ensimmäisen kerran joskus vuosikausia sitten, ja päätin nyt joulun pyhinä kahlata kaikki 13 osaa uudestaan läpi. Yleisestikin ottaen sarja on selvästi suunnattu nuoremmille (10-14v.) lukijoille, mutta kerronta kehittyy loppua kohti, ja sanoisin kyllä, että viimeisten osien sananselitykset ja muu vastaava eivät olleet enää kovin häiritseviä, varsinkin verrattuna ensimmäisiin osiin, joissa niitä suorastaan hierottiin naamaan. Itse Loppu jätti kaiken yllättävän avoimeksi, eikä se tarjonnut mitään selvää ratkaisua kysymyksiin, joita on esitetty pitkin kirjasarjaa. Ensimmäisen kerran tämän kirjan luettuani olin hyvin pettynyt, mutta nyt luettuani kaikki putkeen, kirja vaikutti jo itse asiassa paljon selkeämmältä. Tässä sarjassa kaikki liittyy toisiinsa, ja kirjailija on itse asiassa viljellyt vastauksia pitkin näitä viimeisiä osia, vaikka niiden hahmottaminen olikin välillä haastavampaa. Itse asiassa Loppu tarjosi tässä kohtaa ratkaisun siihen, miten kaikki oikeastaan liittyy toisiinsa. Tämän takia kirjasarja ei ihan sovellu nuoremmille lukijoille ja todennäköisesti alkuperäiselle kohderyhmälle, koska kirjalija ei yhtäkään vastausta kerro kovinkaan suorasukaisesti. Sanoisin, että itse sain tästä sarjasta paljon enemmän irti nyt vanhemmalla iällä, ja kaikessa kurjuudessaan voisin todeta, että loppujen lopuksi pidin kuitenkin sarjasta, sekä tästä kirjasta.
Hyvä kirja, melko samanlainen kuin edeltäjänsäkkin, mutta ei se toki kirjaa huonontanut. Ihanaa kun Lucianosta oli niin paljon tässä! <3
Varmaan ensimmäinen King jonka olen ikinä lukenut ahmimalla kannesta kanteen. Muiden kanssa on aina tarvinnut taukoja hengähdyksen merkeissä, sen verran tiivistä tarinaa.. Mutta tämä, tämä piti niin otteessaan, etten ole vielä kolmatta kertaa tohtinut poimia kirjaa käsiini heikon vapaa-aika-määrän vuoksi... Paras Kingin kirjoista, jonka koskaan olen lukenut.
Kun varasin tämän kirjan kirjastosta olin seitsemästoista joka halusi lukea sen. Totaalisen mahtava kirja. Qhuinn ja Blayn elämää oli niin ihana lukea ja olisin mielelläni lukenut enemmänkin siitä kun he vihdoin olivat yhdessä. Väärin ymmärryksiltä ei vältytty ja sydämiä lytättiin vahingossa. Assailin ja Solin juttu oli kiva bonus tarinaan ja ilmeisesti heidän suhde jatkuu seuraavassa kirjassa koska juttu jäi auki. Ja olisi tosi kiva jos Layla saisi Xcor (en muista kuinka kirjoitetaan:D) itselleen, mutta aika epätodennäköistä koska se haluaa murhata kuninkaan. Ja Trez oli niin raasu kun oli ihastunut Selenaan, mutta ei kuitenkaan ansaitsisi tätä. J. R. Ward ei koskaan petä!<3