Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tarina vailla loppua on kirja, johon vain ei voi kyllästyä. Se on yksi niitä harvinaisia kirjoja, johon ihastuu lapsena ja jota osaa arvostaa aikuisena. Se on todellinen klassikko. Lapsena kirjassa ihastutti erityisesti sen ulkoasu. Teksti on osaksi punaisella ja osaksi vihreällä fontilla painettua. Jokainen kappale alkaa suurella, koko sivun peittävällä anfangilla, joka on koristeltu erilaisin kauniin, pelottavin ja mielikuvitusta kiihottavin kuvin. Tarina vailla loppua sekoittaa fantasian todellisuuteen ja päinvastoin; se tuo arkipäivään hitusen taikaa. Siksi kirjasta kannattaa etsiä vanha painos, jossa kirjan salaperäiseen ulkoasuun ei ole liiaksi kajottu. Tarina vailla loppua on yksi fantasiakirjojen perusteoksia. Sen juoni on perinteinen ja muistuttaa omalla tavallaan Liisa Ihmemaassa tai Ihmemaa Oz -kirjoja. Fantasiamaailma on rikas ja värikylläinen, mutta samalla myös vaarallinen ja välillä myös pelottavakin paikka. Päähenkilöön, Bastian Baltasar Buxiin, on helppo samaistua. Hän ei ole kaikkein paras koulussa tai liikunnassa eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Bastian ei ole hyvä oikeastaan missään muussa kuin tarinoiden sepittelemisessä. Tarinan edetessä Bastian saa mystisen amuletin AURYNin ja käskyn: Tee mitä todella tahdot. Niin Bastian lähtee seikkailemaan Fantaasian ihmemaahan kulkien toiveesta toiseen, etsien sitä yhtä asiaa, joka tekee hänet todellakin onnelliseksi. Tarina vailla loppua ei saarnaa, vaikka onkin syvästi filosofinen kertomus, joka saa lukijansa pohtimaan isoja kysymyksiä. Se on kirja ihmisyydestä ja kasvamisesta ihmisenä. Se muistuttaa lukijoita siitä, että jokainen meistä voi ylittää itsensä, kun vain muistaa keskittyä elämässään niihin oikeasti tärkeisiin asioihin.
Varoitus! Tämän kirjan lukeminen saattaa aiheuttaa kuumotusta ja vakavaa chiliriippuvuutta, lukeminen omalla vastuulla! Auringon ydin on teos, jossa Johanna Sinisalo ylittää itsensä. Kirjailija aloittaa teoksensa varsin rajusti, hän ei päästä lukijaansa helpolla vaan tarjoaa heti iskun vyön alle. Kun lukija saa taas hengen kulkemaan, hän on jo teoksen koukussa. Sinisalo provosoi lukijaa esittämällä rodunjalostuksella tuotetun, Barbie-nukkemaisen eloi-naisen, joka koulutuksella saadaan palvelemaan isäntäänsä, maskuliinista masko-miestä kuin koira. Voisin väittää, että tämä on parasta suomalaista dystopiaa, jota olen lukenut. Sinisalolla on todellinen taito kirjoittaa äärimmäisen mielenkiintoisesti, saaden lukijan hihkumaan innosta. Hänen luomansa maailma on uskottava - ja ehkä siksikin niin pelottava ja epätavoiteltava. Suosittelen teosta ennakkoluulottomalle lukijalle, joka nauttii dystopioista, vaihtoehtohistoriasta, naisen aseman pohtimisesta ja chilistä. Tämän teoksen lukee hetkessä, sillä lukemista ei malta keskeyttää.
Tämä on lempiosani tästä sarjasta tähän mennessä. Siinä oli vaihtelevuutta ja tapahtumat etenivät vauhdilla. Oli mukava seurata Eragonin puuhia. Lukekaa ihmeessä.
Upea kirja. Upea päätösosa upealle trilogialle. Kuitenkin Matkijanärhessä oli paljon erilaiste kuin Vihan liekeissä tai Nälkäpelissä. Kirjoitustyyli tuntuu kypsemmältä, tottuneemmalta ja jotenkin siltä, että Suzanne Colins on saanut sen kaiken loksahtamaan paikoilleen. Tämän osan Katniss oli myös erilainen. Kaikki ne kokemukset rikkoisivat kenet tahansa, mutta ihailen Katnissin tapaa ottaa kaikki vastaan ja taistella vastaan tarpeen vaatiessa. Yksi ehdottomista suosikeistani. SUOSITTELEN KAIKILLE
Niin upea kirja, että lukiessa joutui haukkomaan henkeään ihan kunnolla. Piti jännityksessä, painosti myös lukijaa tavalla, johon moni kirja ei ole ennen pystynyt. Rakastan tätä kirjaa. Se oli omaperäinen ja loistavasti toteutettu. Juoni on hyvä, kirjailija osaa kirjoittaa, se täytyy myöntää. LUKEKAA KAIKKI
Älyttömän hyvä kirja! Kannattaa ehdottomasti lukea. Koko OASISin maailma on lumoava ja omalla tavallaan on surullista lukea tulavaisuudesta, jossa ihmisillä on elämä ainoastaan virtuaalimaailmassa. Alussa tykkäsin Wadestakin. Hän oli ensimmäisen osan aikana mukava, hauska ja söpösti nörtti. Tokassa osassa... Yäk. Wadesta tuli itseään täynnä oleva vastenmielinen riippuvainen kummajainen. Olin onnellinen kun kolmas vaihe alkoi ja havaitsin muutoksen Waden asenteessa ja elämässä. Oli hienoa lukea waden tekevän todellisessa elämässä jotain sankarillista ja nerokasta. Ikäänkuin hän olisi lötänyt itsensä uudelleen. Ihastuttava lukukokemus. Älä jätä mistään hinnasta väliin!
Kun luin kirjan ekan kerran, tavallaan tykkäsin siitä. Se oli (siihen aikaan vielä) omaperänen ja erilainen. Hassu ajatella nykyään, kun vamppyyriromansseja tunkee joka kulman takaa. Kannattaa kuitenkin lukea.
Yksi juttu jäi tosi selkeästi mieleen tästä kirjasta. Siinä ei ollut fantasiaa. Jostain käsittämättömästä syystä, odotin koko kirjan ajan, että jostain kulman takaa hyppää vampyyri, koulun rehtori muuttuu ihmissudeksi ja oppilaat ufoiksi. Mutta ei. Kaikki oli realistista,voisi tapahtua milloin vain missä tahansa sisäoppilaitoksessa. Henkilöistä pari sanaa... Pidin Alliesta, mutta samalla hänessä oli jotain ärsyttävää. Hänessä oli muutama persoonallinen piirre, joka erotti Allien muista päähenkilöostä. Sylvain... Hurmaava, ranskalainen, komea ja tumma poika... Joka paljastuu todelliseksi kusipääksi. Täytyy myöntää, että pidin Sylvainista lopussa paljon enemmän kuin alussa. Sama ei pätenyt Carteriin. Aluksi Carter oli kiehtova, salaperäinen, komea. Siis kaikkea sitä, mitä tytöt haluavat kirjoissa. Tottakai sellainen kiinnittää huomion. Toivoin salaa Allien ja Carterin päätyvän yhteen, mutta sitten kun niin tapahtui, petyin. Halusin Sylvainin takaisin. Mutta... Ei sitä tiedä mitä seuraavat osat tuovat tullessaan. Odotan tokaa kirjaa innolla!
Tiedän, että olen ylistänyt Tolkienin jo pilviin, mutta voisin silti jatkaa vielä vähän. Koko trilogia on ehdottomasti ykkönen kaikilla mahdollisilla listoillani. Elokuvakin on tottakai loistava. Juoni on loistava. Kysymys ei ole pelkästään yhdestä asiasta, vaan koko maan tulevaisuudesta. Epäilen, että kukaan tulee pystymään yhtään parempaan. Sormusten sormus, Tuomiovuori, hobitit, haltiat... Kaikki oli täydellisesti kasassa ja loi aivan todentuntuisen maailman silmieni eteen. Enkä ihmettele, Tolkienin valtavien taustatietojen, tutkimusten ja liiyyeiden sisältämän historia, sukupuut, tarinat, aikajanat. Kaikki se valtava työ, minkä Tolkien teki tämän trilogian eteen ei mennyt hukkaan. Ei pidä unohtaa haltiakieltä, kääpiöiden kieltä ja riimukirjoituksia. Tällaisia kirjojen pitäisi olla. Alusta loppuun täydellisiä kokonaisuuksia ja tuhansien vuosien historia ja tulevaisuus suunniteltuna. LUKEKAA!
Aaaaaah! Jos sanoisin, että olen valtava LOTR fani, vähättelisin anteeksiantamattomasti. Tämä kirja on listojeni huipulla vilkuttelemassa muille, jotka yrittävät roikkua reunoilla. Ihalen Tolienin taitoa ja mielenkiintoa koko Keski-Maata kohtaan. Hän ei kirjoita siitä niinkuin se olisi satua, vaan tuntuu, että hän uskoi jokaiseen kirjoittamaansa sanaan. Ja saa lukijatkin uskomaan. Fantastista. Alku oli mukava. Bilbon juhlat, taustatietoa, sitten PAM. Sormuksen olemassaolo tulee julki ja Frodo häipyy rakkaasta repunpäästään vaaralliselle matkalle,vaikka tietää mahdollisesta kuoleman riskistä. Kaunista... Pidän hobiteista. Siinä vasta leppoisa ja mukava hahmo! Kaikkea muuta kuin seikkailunhaluisia veijareita. Mietin vain, mistä Tolkien on saanut näin loistavan idean... Joka tapauksessa tarina on loistava. LUKEKAA
Tykkäsin, paljon. Koko idea viidestä aallosta... Se oli erilainen, omaperäinen ja kiinnostava. Se piti hereillä koko kirjan ajan. Päähenkilön tunteet olivat uskottavia ja todentuntuisia. Cassie on yksi niistä päähenkilöistä, joista pidän. Hänessä oli sitä kaikkea: omatoimisuutta, sitkeyttä, rohkeutta ja kuitenkin inhimillisyyttä. Ainoa asia josta en pitänyt oli Evan. Itse asiassa vihasin koko tyyppiä. Brzzz, jotenkin luontaantyöntävä hyypiö. Zombie taas oli huippu cool! Suosittelen kaikille!
Matkijanärhi oli minulle suuri pettymys. Kaksi ensimmäistä osaa luin nopeasti, haltioissani tarinasta ja Collinsin kirjoittamisesta yleensäkin. Tarina tuntui kiehtovalta, hahmot olivat ihania ja kirjat pysyivät käsissäni tiukasti. Mutta tämä kirja ei. Ensiksi minua alkoi ärsyttää Kattniss. Hahmo tuntui niin masentuneelta ja jotenkin ilkeältä, kylmemmältä ihmiseltä kuin aiemmissa osissa. Sen lisäksi en pysynyt mukana kirjan tapahtumissa. Ne heittivät minut matkastaan jo melkein heti alussa. Tietyt kohtaukset olisivat tarvinneet vähän lisää. Itse asiassa paljonkin. Jotkin tapahtumat valkenivat minulle vasta jälkeen päin. Jouduin useampaan kertaan selaamaan kirjan sivuja taaksepäin pysyäkseni mukana. Kirja ei kuitenkaan täysin toivoton ollut. Loppua kohden mielenkiinto heräsi. Ei turhan voimakkaana, mutta jaksoin sentään lukea kirjan loppuun. Matkijanärhi oli hieman kehno lopetus loistavalle sarjalle. Minulla oli ehkä hieman turhan suuret odotukset kirjan suhteen. Suosittelen kuitenkin kaikkia kaksi ensimmäistä osaa lukeneita lukemaan viimeisenkin. On myös hyvin mahdollista, että jollekin toiselle Matkijanärhi antaa enemmän kuin minulle.
Kaikken tämän kirjan aiheuttaman kohun jälkeen päätin tarttua siihen yhdellä monista kirjastoreissuistani. Odotukset olivat korkealla. Alku oli mukava, pehmeä lasku kaikkeen siihen, minkä jo arvelin olevan edessä. Sitten alkoi tapahtu enkä enää pysynyt perässä. Kertojia oli niin paljon, nimiä, jotka muistuttivat toisiaan... Memetin mielenkiintoni hetkeksi, mutta ystäväni painosti jatkamaan. Annoin kirjalle uuden mahdollisuuden ja jatkoin puskemista. Sitä se kyllä oli. Täytyy nostaa hattua Herra Kirjailijalle siitä, miten hän on itse saanut pidettyä kaikkia niitä naruja hyppysissään. Luin kirjan loppuun, ja yllättäen halusinkin lisää. Jännä juttu... Pidin kirjasta sittenkin, melko paljon. Henkilöt olivat TODELLA kiehtovia ja mielenkiintoisia. Joitakin juonenkäänteitä ja yksityiskohtia olisi kyllä saanut karsia, mutta suosittelen.
Kirjan alku vaikutti tosi lupaavalta. Mutta... Siinä se. Kirja jatkui melko latteasti. Pidin kirjasta, juonesta, henkilöistä, mutta loppujen lopuksi se kuului vain satojen muiden kaltaistensa joukkoon. Oli silti mukava lukukokemus.
En tiedä syitä, miksi tämä kirja ei oikein uponnut minuun. Olihan se hyvä, mutta en oikein saanut kirjasta otetta ja sen piirteet ja yksityiskohdat jäivät lukemisen jälkeen vähän epäselviksi. Tykkäsin kuitenkinjuonesta ja siististä lohikäärmehahmosta. Jotain omaperäistä.
Kiva kirja. Kirjailija on oikea taikuri saadessaa lukijan täysillä mukaan lukukokemukseen. Kannattaa lukea, jos ei vielä ole ehtinyt.
Mahtava kirja! Ihailin paljon kirjan päähenkilöä, Tris oli inhimillinen, pidettävä ja häneen oli helppo samaistua. Teksti oli sujuvaa ja nautin jokaisesta lukuhetkestä. Suosittelen KAIKILLE
HUOMIO kirjan lukijoille: Lyhyesti sanottuna, tämä on vain niille, jotka haluavat lukea verta hyytävää jännitystä George R. R. Martinilta. Hänen tarinansa, Nahanvaihtajat, on ainoa joka tästä kokoelmasta kannattaa lukea, ja se myös kannattaa. 110 sivuinen pienoisromaani sijoittuu sateiseen kaupunkiin, jossa on tehty juuri epäillyttävä murha. Yksityisetsivä Randin ystävä Willie pyytää tätä selvittämään tapausta, joka on kaukana puhtaasta. Valitettavaa kyllä, Kingin ja Simmonsin novellit ovat täyttä kuraa (tämä King fanilta). Molempien kaksi ensimmäistä, lyhyempää novellia ovat hyvin sekavia ja loppuvat epätyydyttävästi. Herrojen jälkimmäiset novellit ovat taas ainakin puoliksi liian pitkiä, eivätkä sisällä oikeita kauhuelementtejä, tai oikeastaan mitään muutakaan järkevää. Vaikka Simmonsin ja Kingin osioista haluaisi pitää, on se hyvin vaikeaa. Martinin lyhyt romaani on taas taattua laatua, toki suomennos on vanha ja hieman köykäinen, mutta itse tarina tykittää kunnolla vauhtia. Sitä suosittelen ehdottomasti. 2/5 - Simmons ja King 4/5 - Martin
Rakastaja - Vihdoinkin pitäisi olla J.R Wardin koukuttavan Mustan tikarin veljeskunta-sarjan toiseksi viimeinen osa. Mutta kun kirjan lukee loppuun, herää ehdottomia kysymyksiä siitä, onko näille henkilöille ehkä vielä lisääkin romaaneja tiedossa. Lukemattomat hahmot, lukemattomat juonenkäänteet ja rakkaustarinat; mutta ei siltikään lähelläkään sekametelisoppaa. Juonenkäänteiden mestari on osannut jälleen luoda onnistuneen teoksen, joka ei vain imaise lukijaa vaan myös pakottaa tämän lukemaan. Puhumattakaan siitä, millaista aihetta tässä kirjassa käsiteltiin. Toisin kuin aiemmissa kirjoissa, tämän kirjan pääpari koostuu kahdesta miespuolisesta henkilöstä. Mihin sellainen yhdistelmä johtaa? Ainakin näin Wardin luomana erittäin kuumiin tapahtumiin ja vatsan kipristelyyn, jännityksen tunteeseen lukijan alavatsassa. Qhuinnin ja Blayn henkistä kaarta on seurattu jo useamman kirjan ajan ennen tätä ja vaikka he ovat niissä päässeet eteenpäin, vasta tässä he todella mursivat suuren betonivallin niin omien ajatusmaailmojensa suhteen kuin toistensa välillä. Erityisesti Blayn muuttuminen näiden kirjojen aikana on saanut kiinnostumaan hänestä entistä enemmän. Kiltistä herrasuroksesta kasvoi samalla ulos myös itseään puolustava ja räväkämpi puoli, joka ei suostu armotta jäämään lumiauran alle. Qhuinn sen sijaan löysi pehmeämmän puolensa. Vaikka Ward tietoisesti kirjoittaa useamman henkilön näkökulmin ja hän on itse on kirjassaan Mustan tikarin veljeskunta - Sisäpiirintietoa, sanonut kirjoittavansa henkilöiden, ei juonen varassa, Qhuinnin ja Blayn romanssiin rakastetuneena olisi kaivannut lisää heidän näkökulmastaan kerrontaa, sekä heidän kanssa käymistään. Rakastaja - Vihdoinkin toi mukanaan myös muita romansseja. Nähtävissä oli vaaralliseksi huumeherraksi maineensa nostanut Assail, jonka bisneksissä oli erinäisiä ongelmia ja nousukohtia. Assail kohtaa ihmisnaisen, Marisolin, joka normaalien töiden sijaan työskentelee murtovarkaana. Assailin ja Marisolin välille nouseva liekki on kuumottava, kuten yhtä lailla samoin on Laylan ja Xcorin, jotka viimein pääsevät pitkän odotuksen jälkeen kohtaamaan toisensa. Varjoina tunnetut Trez ja iAm tulevat mukaan Trezin kohtalon ollessa vaakalaudalla. Se, saako hän Valittu Selenaa käsivarsilleen, onkin sitten kiinni tulevasta. Ja ylipäätään... Tämä kirja ei todellakaan valmistellut viimeistä Mustan tikarin veljeskunnan kirjaa varten. Päinvastoin. Tuli ehdottomasti tunne siitä, että näitä kirjoja voisi jatkaa vielä neljäkin osaa. Saa nähdä, mitä tapahtuu ja mihin tilanteeseen Ward kaiken jättää. Se, mitä kahdennessatoista osassa on luvassa, se tuskin tulee pettämään tähän astista uskollista lukijakuntaa, jonka Ward onnistuu aina yllättämään. Tavalla tai toisella.
Luin tätä osaa vähän alussa netissä ja sitten päätin lainata sen. Vatarinta on mielestäni menevä kirja ja tietysti ihastuin siihen ja päätin lukea muuut osat. Jack, Kirtahs ja Victoria ovat mielenkiintoisia hahmoja (Kirtahs on enitten) ja he ovat vaan ihania:)
Aivan uskomaton sarja! Kannattaa lukea! Alotin tän sarjan lukemisen siinä tammikuun alkupuolella ja nyt sain luettua sitten tämä viimeisimmän osan. Ihan ensimmäisen kirjan alku oli hieman sellaista tylsää ku välillä ei ymmärtänyt kuka-mitä-millon-miksi, mutta sitten kun päästiin juoneen mukaan niin sitten en ole enää taakse katsonut. Onneksi isosisko oli myös tykästynyt sarjaan ja oli ostanut kaikki kirjat tähän asti niin minun ei tarvinnut kuin hakea hyllystä aina vaan seuraavaa ja juuri sen takia minulla ei mennyt kuin se kuukausi lukea tämä sarja. Täytyy kyllä antaa taputukset J.R. Wardille, koska tämän sarjan kirjat ovat sellaisia jota ei *oikeasti* halunnut päästää käsistään. Aina vain mietti, koska pääsi lukemana seuraavaa lukua. Kaikissa kirjoissa on se sama kaavaa: nainen ja mies tapaavat, rakastuvat tulisesti, on hieman hankaluuksia ja lopulta he saavat toisensa; mutta silti kirjat eivät ole samanlaisia. Aina on keksitty jotakin uutta. Hieman kyllä mietitty sekin fakta, että kellään muulla kuin Tohrilla ei ollu shellania ensimmäisessä kirjassa ja sitten kuluu pari vuotta ja kaikkilla on shellanit ja jopa Tohrilla on uusi shellani. Myös uusilla tulokkailla on shellaninsa. Tietenkin sen ymmärtää, koska eihän sitä voi koko ajan kauheita aika harppauksia tehdä kirjojen välillä. Lempihahmoni on ollut ensi esiintymisestään Qhuinn ja juuri sen takia tämä kyseinen kirja on lempparini kaikista. Myös John on mielenkiintoinen henkilö.